Jos pitäisi kirjoittaa
romaaneja, ruokapaikkojen ja ravintoloiden kanssa olisi ihmeessä. Vanhoista
puhelinluetteloista ja Sinisestä kirjasta löytyisi nimiä ja osoitteita – mutta kuka
missäkin kävi ja millaista oli ruoka?
Olen ennenkin maininnut,
että minulle kulinarisminhuippu oli 1960-luvulla Munkkiniemen Marian Baari,
jonka toinen toimipiste oli Snellmaninkadun Marian Helmi. Jossain vaiheessa
kauan sitten paikka muuttui olutravintolaksi.
Luultavasti grillin idea
tuli Ruotsista ja samoin nimitys. Suomen kielen ”ruokala” katosi vastaavasti
kielestä kokonaan. Lieneekö enää muta kuin työmaaruokaloita?
Vanha Kluuvikadun Elanto
oli todellinen ruokala – huonoa ruokaa ja tyly palvelu. Muutahan opiskelija ei
kaipaakaan, mutta Porthanian toisen kerroksen ruokala tietenkin löi sen
laudalta. Opiskelumuistoissani jokseenkin tympeä eltaantuneen rasvan haju on
päällimmäisenä. Jossain vaiheessa se sitten katosi. Olisikohan sinne tullut
ilmastointi?
Sana ”baari” oli tullut
yleiskieleen sotien jälkeen. Sellaisen perikuva oli Mikonkadun Kolme Mikkoa,
jossa annosta jonotettiin tarjottimen kanssa. Heikki Borenius -vainaja oli tuon
baarin pyttipannun harras ystävä.
Vuosia sitten näistä
kirjoittaessani kävi ilmi, että hyvin monella kommentoijalla oli ollut sama
arvomaailma kuin minulla. Esimerkiksi ison tentin selvittämistä sopi juhlistaa
Chez Mariuksessa siinä vieressä. Tässä asiassa muistini tuskin pettää, kun
väitän, ett ne pihvit olivat erinomaisia ja edullisella tavalla epäsuomalaisia.
Kestikartanossa ehdin
käydä. Se oli WTC:n rakentamista varten sinänsä rikollisesti purettu entinen
palokunnantalo Keskuskadulla, ja samassa huoneistossa oli toiminut ennen sotia
Lapuan Liikkeen suosima tai suorastaan omistama Musta Karhu.
Parikin uskottavaa
henkilöä on sanonut, että Tehtaankadun Amigossa olisi edelleen hyvä ruoka. Se
on kiinnostava tieto, mutta minulla on näin vanhemmiten sellainenkin vika,
etten ilkeä mennä yksin ja ilman painavaa syytä ravintoaan pätsäämään. Ja kai
siellä on tarjoilijat ja kaikki?
Harmi ettei brittien
Angus-ketju ole levinnyt suomaan. Noissa kaavan mukaisissa pikapaikoissa on se hyvä
piirre, että tarjoilu on yleensä riuskaa ja ruoka joka paikassa samanlaista eli
minun makuuni oikein hyvää.
Tässä vaiheessa lukija
ajattelee tietävänsä nämä asia selvästi paremmin kuin kirjoittaja, ja on
oikeassa.
Asia tuleekin vasta nyt.
Marketin valmisruokia eli niin kuin ennen sanottiin eineksiä pidettiin
viheliäisyyden huippuna. Niitä ostivat ja söivät vain huonot ihmiset, joilla ei
ollut ymmärrystä. Erikseen paheksuttiin köyhiä, jotka turvautuivat
makaronilaatikkoon tai vastaavaan. Tekemällä itse esimerkiksi hernekeittoa
olisi saanut aterian vielä halvemmalla. Tiedätte – herneet kaadetaan esimerkiksi
puhtaaseen sukkaan ja pannaan puroon tai muuhun virtaamaan veteen likoamaan yli
yön. Aamulla voikin aloittaa varsinaisen keiton laittamiseen, eikä kulu monta
tuntia ennen kuin ruoka on valmis nautittavaksi. Jos vielä tuntee jonkun sian,
lisämakua saa helposti.
Ajattelin nyt ilmiantaa
nämä Saarioiset ja vastaavat. Etenkin yksin kotosalla ollessani olen suosinut
muun muassa poronkäristys-valmisannosta, joka on mielestäni hyvää.
Remontin ja siis
vesikatkojen ja muiden häiriöiden aikana oli täysin perusteltua mättää suuhunsa
jotain sellaista, mikä pidättelee nälkää. Ja jos nälkä ei lähtenyt, ruokahalua
lähti.
Mutta tuo arvio on väärä.
Jostain syystä, ehkä kilpailun takia, halvat perusruuat ovat viime aikoina
parantuneet reippaasti. Tietenkin kannattaa ostaa marketin lihatiskiltä pataa
tai vastaavaa, jota heillä aina on. Joskus kuitenkin on tarve syödä silloin kun
itselle sopii, eli mikroaaltouunissa lämmitettyä (3 min. 800 W).
Koska Michelin-opas ei
kuitenkaan hoida tehtäväänsä, ilmoitan tässä ja täten, että ne perussafkat
(spagetti, lihapullat jne.) ovat kaikki aivan laatuunkäypää tavaraa.
Itse ostan kaupungista tullessani
Fazerin tai Ekbergin salaatin mukaan, koska ne ovat todella hyviä, mutta ne
ovat myös todella kalliita.
Pelkkä eväiden syöminen
alkaa tuntua piankin. Lämmin ruoka on hyvä keksitö.
Kaukana takana ovat ne
päivät, jolloin todella saattoi nähdä jätkän osuuskaupan portailla puremassa
hampparinmakkaraa kylmänä. Oma himmeän himoni kohde makkaramaailmassa on
bratwurst tai sitä läheisesti muistuttava. Olen käsittänyt asian niin ettei se
ole ravinto-opillisestikaan ihan kauheaa moskaa.
Muinaisista partiolais-
ja retkeilyvuosista jäi vastenmielisyys perusretkiruokaak kohtaan, siis tikun
nenässä poltettua lenkkimakkaraa, joka hiiltyneestä pinnasta huolimatta on sisältä
kylmä ja todella pahaa.
Juo varain nuoruudessa
päädyin omaan valintaani, joka ei sekään taida olla hienostuneisuuden huippu:
sikanautaa eli nötköttiä kylmänä suoraan purkista puukon kärjellä näkkileivän
päälle, ja siitä syömään.
Ja palan painikkeeksi suon
silmäkkeestä tai ojasta vettä. Tuo maailma melkein romahti, kun kauppoihin
tulivat sissimuonat, ilmatiiviisti folioon pakatut annokset, jotka
kuumennettiin nuotiolla keittämällä.
Mutta mikään ei voita
kotiruokaa.
Meillä talon erikoinen on
färssi eli lihamureke, jonka kanssa on paistettu perunaviipaleita, ellei sitten
ihanHasselbackin perunoita, joiden päällä on korpun muruja.
Eikö se ole onnea?
On.
VastaaPoistaelämään, nimenomaan omaan ja kumppanin elämäan liittyvät laadulliset kysymykset ovat nousseet mieleeni, kaikki se mitä ei edes rahalla saa.
Tosiasiassa einekset ovat kaikkein halvinta ruokaa. Energiaa on eniten hintaan nähden varmaan valmispuuroissa, joista itse pidän kovasti Ruis-Nallesta. Uskoisin, että sitä syömällä välttäisi nälkäkuoleman (muttei puutostauteja) noin 50 sentillä päivä. Onneksi on tuloja niin, että voi syödä muutakin. Nalle on hyvää aamupalaksi, mutta kävisi nopeasti yksitoikkoiseksi joka aterialla syötynä. (En ymmärrä ihmisten viehtymystä kaurapuuroon. Miksi syödä liimaa, kun on olemassa parempiakin viljoja?)
VastaaPoistaKun siirrytään eläinproteiiniin, on selvää, ettei kotiruoka voi kilpailla edullisuudessa eineksille. Elintarviketeollisuus tekee ruoat niistä edullisista aineksista, joita ei myydä kuluttajille suoraan. Jotta saisi ostaa sellaista lihaa, mistä "roiskelätkä"-pitsat tehdään, pitää tuntea joko kauppahallin lihakauppias tai joku luomuviljelijä hyvin, eikä tällaisten erikoisherkkujen ostaminen tulekaan halvaksi.
Erityisen hauskaa on se, että elintarviketeollisuus on onnistunut jalostamaan einekset paitsi halvoiksi, myös maittaviksi. Mainitsemasi poronkäristys on niin hyvää, että samantasoinen annos ravintolassa maksaa vähintään 25 euroa. Tosin perheellisenä miehenä syön einekseni lähinnä työpaikan ruokalan lämmittäminä. Kotona - viikonloppuisin - haluaa itse valmistettua ruokaa jo ihan lastenkasvatymuksellisita syistä.
Provosoidun vaikka tunnetusti ei pitäisi. Kaurapuuro on niin kuin läskisoosikin ruoka jota pitää osata tehdä (ja jos ei osaa niin opetella, mikäli haluaa) ja joka pitää tehdä kunnon aineksista. Liimaa saa kuka tahansa aikaiseksi pikahiutaleita kiehuttamalla.
PoistaJa jos aletaan halpuudesta ja senteistä puhutaan, Nallet on syytä unohtaa, sillä puurohiutaleissa maksetaan aivan naurettavaa. ylihintaa merkistä.
Mutta jos puuro maistuu vaikkapa mikrossa tehtynä, mikä minä olen sitä arvostelemaan. Omalle aamupuurolleni en ole kovin uskollinen, kaurapuuron syön joskus kurkumalla maustettuna tai vaihdan sen tattaripuuroon. Täysmaidon tai mustikkakeiton kera, joskus sellaisenaan tai kourallisella metsämarjoja höystettynä.
Laatikoissa einesvalmistajat eivät kyllä pärjää, laatu kärsii arvatenkin tiukan hintakilpailun takia. Maksalaatikossa ei ole maksaa nimeksikään, makaronilaatikossa ei jauhelihaa eikä silakkalaatikossa sen paremmin silakan kuin siankyjenkään makua. Muut ovat syötäviä, kunhan niitä tuunaa mausteilla ja kermalla.
Hei Jukka!
VastaaPoistaAili-äitini piti työmaaruokalaa, kun lentokenttää, keskuskoulua ja yhteiskoulua rakennettiin. Hän valmisti perusruokia, joista työmiehet tykkäsivät kovasti. Hernerokan ja keittojen tekemisen hän aloitti jo edellisenä päivänä. Jälkiruuaksi hän paistoi joko ressua/kropsua tai isoja plättyjä. Ruoka teki hyvin kauppansa. Hän oli hyväsydäminen ja antoi ruokaa myös niille miehille, joilla ei ollut rahaa. Äidin kuoleman jälkeen löysinkin rahalippaan pohjalta aika monta käsin kirjoitettua velkalappusta kuten "Jussi K. velkaa viikon ruoat" tai " S. luvannut maksun palkkapäivänä". Heitin ne hellan pesään.
Hyvää kevättä! Onnittelut apurahasta! Muista syödä hyvin!
Terveisin Lea N.
Hei Lea.
PoistaAloitin koulun 1955 ja söin usein koulun työmaalla äitisi pitämässä ruokalassa. Muistan häntä suurella lämmöllä. Sain kerran pennosistani liikaa takaisin ja kun ne palautin hän lähes halasi ja palkitsi rehellisyyteni tarjoamalla ilmaisen aterian.
Upea ihminen.
Ruokaa ei ole sopivaa arvostella ja niinpä elinikäiseksi noloksi muistoksi on jäänyt, kun maalta Helsinkiin tulleena hyvin nuorena kirvesmiehenä, jonka uudehkoille ja hyvässä maalissa oleville työkaluille vanhemmat tekijät naureskelivat, messusin parakin pukukopissa uuden ruokalanemännän kohonneita hintoja ja heikentynyttä ruuan laatua. Ihmettelin, kun toiset eivät yhtyneet arvosteluun, vaan katselivat enemmän seinille ja köhivät vaivautuneina. Enhän minä tiennyt, että emäntä oli uuden nosturinkuljettajan vaimo, kun mies tuli aamulla töihin mopolla ja vaimo pikku-fiiulla. Rikoin työläisten keskinäisen solidaarisuuden hengen. Siihen aikaan palkka maksettiin kerran viikossa käteen tilipussissa ja ensimmäisen viikon ruuat takasi ruokalanemännälle työnantaja.
PoistaVuosikymmenien ajan olen reissutöissä tai muuten omilla reissuillani Lappia seilannut yli 150 päivää vuodessa.
VastaaPoistaAiemmin pidin hieman kiusallisena kotitekoisia eväitä, voipaperissa olevia leipiä ja maitopulloa.
Otti aikaa, mutta lopulta tajusin: muijan minua varten tekemä voipaperiin kääritty eväsleipä on erityinen juttu. Termospullosta kahvia, pari leipää ja joskus pullapala ikäänkuin poonuksena. Kymmenien vuosien tauon jälkeen uskalsin kokeilla lasipulloon vanhaan malliin tankattua maitoakin. Sekin oli aivan erityistä.
Sanoina rakkauskahvi tai rakkauspulla tuntuu jotenkin liian hienolta - olisiko paremminkin jonkinlainen kiintymyskahvi tai kiintymyspulla. Niihin verrattuna kaupan kolmioleipä jättää apean olon.
Olen jopa harkinnut mainitsevani tästä asiasta joskus.
Tämähän on pelkkä kulttuurikysymys. Norjassa tai Hollannissa omat kotoa tuodut voileivät ovat ihan normaali lounas (ja kyllä niilläkin eväillä on kasvettu miehen kokoisiksi).
PoistaMuovikelmun sisälle puristetut voileivät ovat sitten sellainen hirvitys ettei niitä pelasta edes runsas voi tai muu levite tai majoneesi.
Jos.
VastaaPoistaMighty big IF.
Saisipa lystikkään urheiluseuran nimen, eikö?
Ei.
NiF.
En tiedä Amigosta, mutta Stockmannilta ei ole hyvään aikaan saanut enää gasellin sisäfilettä. On se niin väärin... Suosittelen blogistille paleoruokavaliota, niin johan alkaa hydraatit osumaan kohdalleen.
VastaaPoistaPiraattijänis on lähityömiehen rabintoa.
PoistaMyöhästyneet onnittelut rahoista ja kiitos tästä hienosta halkileikkauksesta, joka ei turhaan hienostele. Lisäisin oikeastaan vain tunnelmaltaan ainutlaatuisen, edesmenneen Alku-Baarin. Mikrofoniin sanellut tilaukset ovat historiaa. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta niinhän monesti tahtoo käydä hienommissakin paikoissa.
VastaaPoistaKrunikan Alku-Baarissa oli tosi hyvä annos paistettua siikaa ja erunamuhennosta, jota työaikoina tuli usein syötyä. Onkohan paikka vielä olemasaa?
PoistaTäällä idänmailla bratwurst mit sauerkreit maistuu ja kun siinä ohessa on vielä
VastaaPoistakylmää paikallista, niin johan taas hiihtokin maittaa.
Imbissen frieden tsungas se saksmannimimmiki joskus, Nenakse oli?
PoistaTässon tällänen respeksi
Hookoon karrivursti x 4 ruispuikulaan tai muutamaan aseta.
Muovikuoressa on kivasti vitimiinejä että se hyvä olla mut voi sen vetästä paljaaltaanki sen nakkisarjan.
Tää kitataan vitcastello möykyllä klimpiks, esmes justiin mersukuskin takataskussa.
Hotalehditaan mit ein stein, bitte.
Varsinki jos on virastokäynti tai muu töhnämätyö ni rusennellaan valkkaria lisäks.
Öyhämämöykky!
Kandee koklaa.
"Soija on tehty virheellisistä ihmisistä hyväksi."
Joku sanoi näin - varmaan kauhjoku ranskalainen - että jos ihminen ei ole kulinaristi, hän on huono rakastaja (= siis nussija). No en ny niin tiedä. Totta kai minäkin mielummin hyvää ruokaa ahmin omaan Molokin kitaani kuin huonoa ruokaa, mutta ei se ny mikään seksuaalinen aspekti mulle ole. Tärkeintä kai on että pötsiin solahtaa tarpeeksi kuituja. Ja muita hivenaineita. Vituako muusta viis.
VastaaPoistaÄitini aikoinaan omisti Kalevan kirkon vieressä olevan baarin, sen nimi oli Liisan Baari kun se sijaitsi Liisanpuistossa. Ei sev väliä. Mutta kerran sinne tuli asikas joka halusi pihvinsä "tirisevänä"... Äitini puuskahti - hänellä oli keittiössä muutakin tekemistä kuin valvoa pihvien "tirisemistä" - että "eikö se riitä että tarjoilija hihittää..."
Pelkään, että olen perinnyt äidiltäni huumorintajuni. Koska ei sitä kukaan muu ymmärrä.
Itse taas, jos saan puhua pelkästään itsestäni, kävin kerran lounastamassa Kestikartanossa. Voileipäpöydästä - joka oli ihan uus idea meille kantasuomlaisille siihen aikaan - niin siinä valita mitä söi. Vieressäni Armi Hilario ja hänen tummahipiäinen aviomiehensä ja Niilo Tarvajärvi kans valitsivat. Ja moni muu. - Ps. Markkulan Jorma mulle sanoikin että "Mikko, älä ota perunoita, niitä saat kotonasikin." Minä en sitten niitä ottanut. Mutta kaikkea muuta otin kyllä niin paljon että mahani pullistui, ja myöhemmintuli paha olo. (piru vie)
No, Raholassa asti joku ymmärtää huumoriasi.
PoistaAlustuksessa on paljon tämänikäiselle tamperelaisellekin tuttuja paikkoja, vaikka Amigoonkan ei ole tullut tällä vuosituhannella poikettua.
Marian Helmi on tarpeellinen nykymuodossaankin, koska sillä seudulla, lähellä esimerkiksi Tieteiden taloa ja Kansallisarkistoa, ei ole toistakaan kunnon olutbaaria.
vuorela, tampere
Poronkäristys on hyvää! Mutta kerran ostin sellaisen sellofoonin pakatun pussillisen kaloja, jotka ajattelin paistaa pannulla. Ikinä aikaisemmin en ollut mitään paistanut pannulla. (Hemmi ja Hilja täti meillä kotona ruoat teki.) Pannulle kun ne kalat heitin, ja kourallisen margariinia, ne siinä ensin käpristelivät, mitään muuta ei tapahtunut, mutta kun lisäsin hellanlevyjen volyymiä, kalat vähän aikaa pomppi ja muuttuivat sitten mustiksi. Hitsi, kun ihmettelin. Ei minulla ole mitään vastenmielisyyttä mustia kaloja kohtaan, päin vastoin, mutta en niitä viittinyt ruveta syömään. (Kissakin niitä vain tuijotti. Ja puisteli päätään.)
VastaaPoistaElämä tulee välillä kohti, joskus menee ohi, koskaan ei tiedä minkä takia. Tai mitä tapahtuu.
Nii sä et tiedä ja mainostat silti
Poistaanonyymi, ottaisitkö välillä sormesi, ole niin kiltti, pois sieltä aanusaukostasi?
PoistaMitä se muuten siellä... harhailee?
päätit sitten vetää tetsarit niskaan
PoistaRuokala Lokki - katsottava elokuva.
VastaaPoistaMakaronilaatikko on hernekeittoa nopeampi itse tehtynä. Ja näkkäristä, purkkihernekeitosta, sinapista ja juustosta tulee kätevästi eväsleipiä.
Purkki punkan viereen ja morfiinitippa. Välillä vaan yrittelee lusikoida, hän.
PoistaApua mitä apua.
Totta kai nopeampi, paitsi jos käyttää halkaistuja herneitä, jotka eivät kaipaa liottamista. Purkkihernekeitto näkkärin päällä, EI hyvä, niks guut! Aikoinaan yrittelin tuotakin, mutta ei se keittotiiviste kylmänä miltään maistu. Makunsa kullakin... Sinappi ja juusto sopivat yhteen, vaikka sitä eivät kaikki usko. Mainittakoon vielä usein eri puolilla maailmaa varsin primitiivisissä oloissakin nauttimani lämminruoka: kananmunassa kieritetyt (tai ilman muniakin) säilykelihaviipaleet - corned beef, Spam, sikanauta jne. - pannulla paistettuina, leivän ja saatavissa olevien lisukkeiden kanssa syötyinä. Energiaa kun tarvittiin. Vastannee vanhan ajan savottaruokia: leipää, voita, läskiä ja perunaa. Vitamiinien yms. kannalta epäilemättä hiukan riittämätöntä...
PoistaKaksteetupla
Latvian kieleksi "lokki" on "kaija". Suomeksi kaija on Kaija. Ja satamalaituri, of koos.
PoistaPs. Opettelin eilen erilaisia asioita. Siks ne muistan vielä. (Eli yhä.)
Dorkat ei osais skodaa pupuikaa luftarilla. Nälkään ne delais vaiks ne kalavedet omistas ja vaiks verkkoi ois kilsoittain. Umpimielipide: turpa kii kulinarsistit.
PoistaPainukaa pupiin juokaa sosiaalivirtsan esiastetta kyl siitä osataan fyrkat suodattaa. Näätte miten ketää ei skruudaa mitää ja niitä kummituksia ku kattelette ni ei tee mitää mielikää. Paitsi kolmee piiskaryyppyä bläkminttiä.
jos asiallinen kehoitus lopettaa vittumaisuuden soveltamista julkisuudessa ei tepsi voidaan olla käymättä keskustelu tepsivästä keinosta, atomikissa mikis.
PoistaEi parodia ole mahdotonta sen takia että he tekevät sen itse, vaan sen takia, että he eivät tajua että he tekevät sen.
VastaaPoistaItse tämän kanssa joudun kamppailemaan aina. Puhumattakaan mistä.
Olipas kiva "kuulla", eli nähdä, sana "färssi" monen vuosikymmenen tauon jälkeen. Niin meillä kotona sanottiin. Itse en osaa yhtä hyvää tehdä kuin lapsuudenkodissa nautittu oli.
VastaaPoistaValmisruuat ovat nykyisin parantuneet paljon. Käytän usein ja tuunailen vieläkin paremmiksi. Yksi suosikkejani on borsch-keitto, jonka ainekset (vain kasviksia) saa pakasteena joistakin (ei kaikista) koo-myymälöistä. Itse lisään vähän lihaa/makkkaraa sekä pari lusikallista viinietikkaa (ihan pakko!) ja vettä. Keitellään puoli tuntia. Herkullista ja varmasti suhteellisen terveellistäkin.
Silloin kun haluan nopeaa kaupasta nopeaa valmisruokaa, suosin virolaista eli erilaisia lasitölkkikeittoja ja -ruokia, joita nykyään löytyy tavallisista K- ja S-kaupoistakin. Viidessä minuutissa maittava ja nälkäisellekin riittävä määrä.
PoistaPS Muistaako kukaan Neuvostoliiton ja Elannon aikaista virolaista borssia? Valmistettu Nõukogude ajal muistaakseni Tallinnan lihakombinaatissa. Sattumat valtavan isoja, joskus pelkkää lihaa, joskus pelkkää ihraa. Maksoi alle puolet Jalostajan hernekeittopurkista.
Itse en Chez Mariuksessa koskaan edennyt kankainen ruokaliina-kastiin. Paikka oli kyllä ylen miellyttävä ja saattoi kuvitella ilmassa olevan bistrojen havinaa.
VastaaPoistaHei, kamoon!
VastaaPoistaSe pikku stara Kisu kertoi aamutelevisiossa, miksi hää 1960-luvulla alkoi syödä juustomunakkaita, ja teki tyhmän juustobiisinkin. Mun kysymys kuuluu, oliko 1960-luvulla liha yleisesti sitkeää, jänteikästä suussa purkkamällin kaltaista jauhateltavaa? Jos oli, miksi oli? Mikä muuttui, valmistustavat vai mikä?
Mä oon mielessäni syyttänyt siitä mutsia koko ikäni että safka oli paskaa.
Tätä parempia perunoita ei olekkaan. Reseptin voi antaa hälle, kuka talossa keittää:
VastaaPoistaPATATAS POBRES
Freesaa syvässä pannussa tms. 2 laakeriniehteä, rosmariinia, purjoa n. 10cm,
(+valkosipulia).
Lado viipaloidut perunat freesattujen aineksien päälle,
lisää suolaa ja vettä niin, että perunat peittyvät ja keitä pehmeäksi
miedolla lämmöllä kannen alla.
Porthania oli kyllä ihan hyvä tankkauspaikka ja lähellä. Kerran siellä oli pari australialaista globetrotteria, jotka olivat lastanneet lautasensa kukkuroilleen perunoita, jotka sitten söivät kuorineen. Vähän sitä barbaarisuutta ihmettelin, mutta nyt syön ne yleensä kuorineen itsekin.
VastaaPoistaTarvittiinko siihen jokin erityinen arvomaailma, jos Chez Mariuksessa kävi? Sinne opiskelijallakin oli joskus varaa. Harvoin sitä pääsi minnekään valkoisten liinojen äärelle, paitsi silloin harvoin, kun veli tai myöhemmin appivanhemmat maksoivat, vaikkapa Lehtovaaraan. Siskoni oli töissä Lastenklinikalla, ja sinne sai kai toisinaan viedä vieraan, koska muistan syöneeni siellä vatsani ähkyn rajoille.
Nykyisin ei pihvi enää maistu, kaikki muu kyllä. Kuukausi enää, ja ulkona alkaa jo vihertää, nokkoset, voikukat ja syksyllä kylvetyt rucolat. Kaupan ruukkusalaatitkin voi sitten laittaa ulos jatkamaan kasvuaan. Nyt on ikkunalaudalla komeita herneenversoja ja yrttejäkin, kuivauskaapissa ituja. Viherpii... siis? Ihan hauska sana, tulee kyllä lintu mieleen.
Kerran, pari vuodessa on pakko saada Saarioisten maksalaatikkoa vanhojen aikojen muistoksi, ja on se ihan syötävää kylmien pakastepuolukoiden kanssa. Mutta ei sitä läpyskä-pizzaa, ei! Marttaliiton toiminnanjohtaja sanoi muistaakseni, että sillä maksalaatikolla hän on kasvanut, kun äiti oli aina töissä. Niin varmaan monet muutkin lapset Suomenmaassa. Eivät ehkä nämä nykyiset.
EG
Turussa on menestynyt Kallun Grilli - yksi toimipiste Kauppatorilla ja toinen Ruissalon suunnalla, ehkä muuallakin. Kallun eli Kalevi Kodisojan poika on toinen miljardiyritys Supercellin perustajista ja omistajista. Pojalla on ollut hyvät eväät...
VastaaPoistaMinulla on krooninen nälkä. Syömällä saan näläntunnetta siirrettyä tulevaisuuteen mutta 3,5-4 tunnin päästä se taas iskee.
VastaaPoistaMikkelissä Savilahdenkadulla oli kesällä 1964 Kotiruokala. Annoksesta muistan vain sen, että se oli halpa; ehkä 1,70 Smk. Makuni on vieläkin halpa, joten kuppila löytyy nopeasti vieraallakin paikkakunnalla. Aikaa ja rahaa säästyy, vaikka en tiedä, missä ne säästöt ovat.
Se hyvä ettei o tota unissasyöntiä vielä joutunu kärsiin.
PoistaAika kauas einekset kuitenkin jäävät alkutarpeista asti tehdyistä ruoista... Purkkihernekeittoa syö nälkäänsä, kun sitä vähän tuunaa kermalla ja sinapilla, mutta kunnolla haudutetulle itsetehdylle keitolle se häviää surkeasti. Niinkuin valmispakkaukset poronkäristystäkin. Käristys on vielä niin nopeaa tehdäkin, että miten sitä viitsii edes ostaa valmiina. Ja valmispakkausten perunamuusista ei tule kuin paha mieli.
VastaaPoistaKun lukee näitä kemppis-juttuja, tulee mieleen että "kyllä se on näin, varmaan on näin". Puhumattakaan nänninnypyököistä. Tai Saariselän tuntureista. Nattasia kaikki ovat, tietysti, ja kauniita myös, tietysti.
VastaaPoistaHuh, huh. Tuon edellisen olisi kyllä voinut jättää sanomattakin. (huokaus) Mutta meitä tyhmiä tarvitaan sen takia että te muut tuntisitte itsenne entistä älykkäimmiksi. (Eli paikkamme meilläkin tällä Telluksella on.)
PoistaOllaanko sitä kranttuja! Ronkeli ruuan suhteen! Mitä se on, semmonen peli?
VastaaPoistaOitis pomppi.
Sanonko sen sävelin vai kuuntelenko itsekin Jukka Virtasen Uuno on numero yksi, jossa tämä aihe on käsitelty a) täydelleen ja b) tyhjentävästi?
Otetaan nyt vaikka tämä ihan tavallinen mies jonka Jumala valmisti mutta sitten kai kävi joku hama ja Sebaot mietti johonkin tähän tapaan että voi piruvie, hiukoo ja hommia ois, taidanpa laitella ribsit, ja...
miespuoliset lukijat muistavat hyvin sotaväen ruoat ja kasarmiruokalan oudon lemun. Ruoka oli rasvalla ja sokerilla saturoitua jotta kaloreita piisaisi ja niitähän piisasi. Enimmäkseen maku oli kuitenkin jäänyt laittamatta mukaan, ei sillä niin väliä ollut, ainakaan metsäolosuhteissa. Kerran jouduin keittiökomennukselle ja silloin alkoi valjeta sen lemun syy mutta ei siitä enempää. Mutta keittiön puolustukseksi on sanottava että hernekeitto oli hyvää ja pannarit olivat aina onnistuneita.
VastaaPoistaEräs parhaista vihanneskeitoista on kätevävalmisteinen. Nämä ovat ruokalajeja jotka voi valmistaa yksikätinen, tai jos on tassu muuten pipi tai siinä on ysimillinen jolloin pää on vissiin vähän pipi.
VastaaPoistaKipataan hapankaalirasiallinen sen sisältöä kattilaan tsomp. Lisätään siskonmakkaran sisusta nokareina, auttaa kun pätkii kuorta jonkin verran saksilla mutta keittoon se ei tule. Ripaus anista. Juuri niin, anista. Vettä senverran että hämmennys on mahdollinen.
Tai
Punkkalenkki. Ihan vaan paiskataan se havlvin uunilenkki punkan päälle ja käydään sen päälle pitkäkseen. Kyllä se maistuu yöllä paremmalta, ei ole tarpeen nousta ja käydä jossain kun makkaranhimo (ei perustu vapaaehtoisuuteen) antaa kuulua itsestään. Tämä on myös energiaa säästävä ja haudutettu punkkalenkki pitää asemansa kaikkien nälänhäätötemppujen temppuna.
Kerran erään perheen tytär osti tukevan ryynimakkaran Osuuskaupasta. Ei hän sitä syönyt vaan käytteli edes takaisin haarojensa välissä. Kerran velipoika, kun sisko oli poissa, tuli hänen huoneeseensa ja huomasi sen makkaran "ahaa, hieno makkara. taidanpa syödä sen." Mutta jotta sisko ei olisi huomannut sitä että makkara on syöty, hän kuori sen sillä lailla että söi vain sisukset, ja paskansi kelmun taas pulleaksi. Niin että se näytti taas ihan ehdalta ryynimakkaralta. Isä tuli vähän myöhemmin tytön huoneeseen ja sanoi "ahaa, hieno makkara. taidanpa syödä sen." Ja alkoikin syömään. Mutta kesken pureskelunsa, kun ei tykännyt makkaran mausta, puuskahti että "kaikenmaailman paskaa se Osuuskauppakin myy!"
VastaaPoistaMartti "huuhaa" Innasta lainaten.