Otsikko ei tarkoita tässä
opiskelijateatteria vaan lyhennettä sanasta ”spesifikaatio”. Sen voisi
suomentaa eräisiin tilanteisiin sanalla ”toimintokaavio”.
On vähän vaikea ymmärtää,
miksi joka päivä melutaan huonosta lainsäädännöstä ja keskeneräisistä laeista,
samalla kun valitetaan aikataulua.
Vanhan säännön mukaan kun
ryhmä ryhtyy suunnittelemaan esimerkiksi kahvikuppia, noin yhden sekunnin
kuluttua työhön ryhtymisestä aikataulu ylittyy ja budjetti osoittautuu
ylitoiveikkaaksi.
Säännöstä ei tiettävästi
ole poikkeuksia.
Jos hanke on hiukan
kahvikuppia vaativampi, esimerkiksi ydinvoimala, suunnitelmaan sisällytetään
kaikki ilmenevät ja löytyneet virheet. Niiden korjaaminen on osa työtä.
Uuden kilpa-auton tai
kansanauton suunnittelu ei tapahdu piirustuspöydällä eikä kokouksissa. Aika
pian sen jälkeen kun pohjalevyyn on saatu muutama pyörä kiinni, alkavat
kokeilut. Kun auto on valmis ja kaupoissa, suunnittelu jatkuu. Ainakaan
toistaiseksi ei ole nähty autoa eikä partakonetta, joka ei olisi tarvinnut
parannuksia eikä huonojen piirteiden poistamista.
Sekin olisi kummallista,
jos renkaan valmistajat löytäisivät tuotteen tultua markkinoille lehtien
tekemistä testeistä jotain sellaista, mitä he eivät olisi tienneet itsekin jo
kauan.
Ehkä tänäänkin kerrotaan
jotain henkeä salpaavaa sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta.
Sitä ei varmaan
tänäänkään kerrota, että ongelma on saada mahdollisimman suuri osa
käytettävissä olevasta rahasta aiottuun tarkoitukseensa. Lakien pitäisi tulla
eduskuntaan valmiina eli viimeistelyn tilassa, johon maailman parhaat
kirjoittajat eivät koskaan päässeet. Viimeistelty, sisäisesti johdonmukainen, ristiriidaton
ja perustuslain mukainen lakiteksti on sellaisen ihmisen haave, jolla ei ole
mitään tosiasioihin perustuvaa käsitystä kirjoittamisesta.
Jos asianomainen –
esimerkiksi oikeuskansleri – kuitenkin elää pilvilinnoissa ja tavoittelee
täydellisyyttä, sitten työ kestää sata vuotta.
Ei ole kovin vaikea
toteuttaa sellaista uudistusta kuin entisen Neuvostoliiton tavaratalot, joissa
asiakas joutui käymään tiskillä neljä kertaa ja myyjä haeskelemassa tavaroita
tai papereita viisi kertaa, jos viitsi. Tuloksena oli silti väärä tavara ja
virheellinen hinta.
Joku vitsiniekka on puhunut
soten yhteydessä yhden luukun periaatteesta. Mihin niitä luukkuja tarvitaan?
Asiointi on samalla
tavalla vastavuoroista kuin kirjoittaminen. Jos ympäristö on suunniteltu eli
speksattu hyvin, asioiva osaa liikkua siellä opastettuna. Samalla tavalla
hyvästä romaanista puolet on lukijan päässä.
Aikana ennen
metrotyömaata Teknillisessä korkeakoulussa tietokonelevykkeen, jossa oli
esimerkiksi matkalaskun tekemiseen vaadittu ohjelma, sai päärakennuksen
X-portaasta toisesta kerroksesta huoneesta numero sejase, joka oli käytännössä
lukossa, ilmoitetusta aukioloajasta huolimatta. Tiedättekö te, missä päärakennuksen
X-porras on? Minä tiesin lopulta. Sinne mentiin sisäpihan puolelta.
Talo jossa on portaita
kuin Siilitiellä, on huonosti suunniteltu. Kafka oli kiinnostunut kuvaamaan
sellaisia rakennelmia ja niissä liikkuvien kohaloita.
Kävin viime pyhänä vahingossa
katsomassa Stockmannin uusia myymälätiloja Tapiolassa. Eksyin heti kolme kertaa.
Pelastauduin lopulta hengissä ulos, väärälle puolelle korttelia. Se oli mielestäni
hyvä saavutus. Ostoksiani en onnistunut tekemään.
Oli se kieltämättä vähän
niin kuin Turun asemakaava. (Ainakin ennen eräät kadut tyssäsivät Turussa mm.
Vartiovuoren kallioseinään ja jatkuivat sitten omia aikojaan puolen kilometrin päässä.
Määräysten mukaan katuja sai kaupungissa olla vain kahteen suuntaan ja niiden
oli kohdattavat 90 asteen kulmassa.
On Helsingissäkin Oikokatu,
joka on aika vaikeaselitteinen; ja Kulmakatu. Ja Köydenpunojankatu muuttuu
välillä puistoksi, mutta jatkuu sitten taas. Sinne aiottiin kai ennen tehdasta,
mutta hirtettävät loppuivat Helsingistä. Eipä uskoisi, ei tänäkään päivänä.
Juristit ovat
ruutukaavamiehiä ja -naisia. He ovat unohtaneet, että esimerkiksi 1961 annettu
työeläkelaki oli aika jännittävää tenttiinkin luettavaa. Nykyisessä vastaavassa
laissa on muutamia kymmeniä sivuja muutos- ja siirtymäsäännöksiä eli höyläyksiä
ja viilauksia. Isäni kertoi, että asutuslakien kokonaisuutta ei kukaan edes
yrittänyt opetella tenttiin. Suppeassa peruspaketissa oli 100 eri säädöstä. Kun
ne osannut virkamies jäi aikanaan eläkkeelle, asutusasiainosasto lakkautettiin,
ja käytännössä myös asutustoiminta. Veikko Vennamo sai uusia töitä tullin
puolelta.
Kun nyt tietää, mikä
määrä lainsäätäjillä on väkisinkin tulkinnanvaraisia ja
tarkoituksenmukaisuussyin tulkittavia säännöksiä ja vielä osittain
järjestelmistä, joita ei ole toistaiseksi olemassa, meidän alamaisten on syytä
osoittaa kärsivällisyyttä.
Kysymys on työstä, joka
ei ole kunnialla hoidettavissa. Tärkeää on tunnustaa, että kun teksti ja
todellisuus törmäävät, se on teksti joka menee mutkalle. Puhe ei ole
rikoslaista, joka toimii toisella periaatteella – se mikä on kielletty,
määrittelee samalla sen, mikä on sallittua, eli kaikki muu.
Humatkaa, lukijat, että
tämän kirjoitti henkilö, joka on toistuvasti törmännyt itse jossain komiteassa
viimeistelemäänsä lain säännökseen ja sitä sitten tuomarina soveltaessaan
lopulta käsittänyt, että ei tästä saa mitään selvää, ja jos tekstin
kirjoittajalla oli mahdollisesti jokin ajastus tai tarkoitus, siitä ei
tarttunut häivääkään painettuun tekstiin. Esimerkeistä käykööt eräät tekijänoikeuslain
ja asunto-osakeyhtiölain pykälät.
Erinomaista, että joku tämänkin ääneen sanoo.
VastaaPoistaParas on hyvä pahin vihollinen ja etukäteen asetettu täydellisyysvaatimus estää kaiken muutoksen. Varsinkin kun aina on "vääryyttä kärsiviä" ja "väärin kohdeltuja" jopa niiden joukossa, jotka muutoksesta eniten hyötyvät.
Nyt muutosvastarinnalla kunnanpamput puolustavat ikiaikaista nautintaansa pitää käsissään suuria rahavirtoja ja niihin liittyvää valtaa kussakin kunnassa erikseen ja takuulla yhteensopimattomasti. Ja toisaalta virkamiehet puolustavat omaa turvallista monopoliaan. Kuitenkin kokemus on osoittanut, että monesti deregulaatio ja monopolien purku tekee vahoistakin töistä mielekkäämpiä. Varsinkin, kun kysyntä niille on loputon, kuten esim. sotessa on.
Joten ei kun liikkeelle reippaasti vain. Korjataan sitten matkan varrella ne osat, jotka korjausta kaipaavat.
Samaa ajattelin, ja sanoihan Holmströmkin, että ei nyt voi pysähtyä, muuten menee taas kymmenen vuotta odotellessa, vaikka ehkä olisi ollutkin hyvä kokeilla erilaisia malleja. Eivät lehdet siitä ole kirjoittaneet eivätkä siinä hengessä.
PoistaEG
Yhtä vaikeata on käsittää mitä valinnan vapaus tarkoittaa maailmassa, jossa sitä ei voi olla. Determinismi ei salli loukkauksia auktoriteetilleen. On pakko tehdä päätöksiä juuri niin kuin hallitus päättää tehdä. Tosiasiat, kemia, fysiikka ja yleistahto jne.
VastaaPoistaMikäli kirjoitaja itse ei ymmärrä hienoa tekstiään, se on sääli. Kiinalaisessa huoneessa puhutaankin etruskia, jonka ymmärtäminen on leikin tekoa Turingin koneelle. Meitä ei enää tarvita.
"Huomatkaa, lukijat, että tämän kirjoitti henkilö, joka on toistuvasti törmännyt itse jossain komiteassa viimeistelemäänsä lain säännökseen ja sitä sitten tuomarina soveltaessaan lopulta käsittänyt, että ei tästä saa mitään selvää, ja jos tekstin kirjoittajalla oli mahdollisesti jokin ajastus tai tarkoitus, siitä ei tarttunut häivääkään painettuun tekstiin. "
VastaaPoistaVastaava pätenee, mutandis, myös laulelmien teksteihin ja jos kohta runojen sisältöihinkin. Maailma on päässämme, selityksineen.
Jonka itse kukin huomaamme lukiessame yli viikon vanhoja kirjoituksiamme aiheesta kuin aiheesta.
eniten itseäni korpeaa tässä ajassa jokin merkillinen, ei-lakiin perustuva, usein aivan absurdi ja naiivi eettisyyden vaatimus, jolle kai kuuluu uhrata jotta oma hyveellisyys korostuisi. Osin tämä näkyy koko EU:n ongelmana.
VastaaPoistaEi, kyllä minä lähtisin rukousaamiaiselle vaikka ukkomustilaisen kanssa jos yhteisten kansallisten etujenmme turvaaminen sitä vain vaatii.
Hyvä Jukka! Tämä näyttää että osaat kertoa valaistusta kansantajuisesti mihin ei ainakaan poliitiikko pysty eikä ehkä haluakkaan
VastaaPoistaTästä tulin iloiseksi!
Poista.. vaikken kunnolla halunnukkaan.
Ad Omnia: torppareita oli valkoisten ja punaisten puolella yhtäläisesti. Viljo Rasila oli omienkin sanojensa mukaan Jutikkalan oppilas ja kiitteli läpimurtotutkimuksestaan torpparilaitoksesta juuri opettajaansa viimeksi saadessaan Eino Jutikkala -palkinnon 2007.
VastaaPoistaAd Omnia: Jutikkala oli rikas lapsesta asti. Kartanoa hallitsi kauan veli Ossian, mutta Einolle se monien vaiheiden jälkeen päätyi. Professorin palkalla ei ostella kartanoita eikä maatiloja.
VastaaPoistaParemman legendan mukaan Jutikkala kartutti omaisuuttaan erittäin merkittävästi johdonmukaisella sijoitustoiminnalla, joka oli siitä erikoista, että hän vain osti, ei myynyt.
Sisarentytär Maija Lehtonen teki humanistiseen tutkimukseen Helsingin yhliopistolla kaikkien aikojen suurimman yksityisen lahjotuksen. Miljoonien kertymisen tausta oli sama.
Tietenki monien tarinoiden kertoma saituus eli lähes askeeettiset elämäntavat vaikuttivat jonkin verran - mutta asunto oli uljas, Merikadulla. Sekin tosin oli Suolahtien vanha, vaikka Eino taisi ostaa sen käteisellä.
Klingen kuvaus ei ole aivan kommentoijan esittämä eikä varsinkaan oikea. Jutikkala hävitti "suomalaiskansallisen" historiakuvan ja loi jokseenkin omin käsin historiallisen väestötieteen ja sosiaali- ja taloushistorian tutkimuksen, joka on maassamme korkealla tasolla, vaikka julkisuus noteeraa hanakasti lähinnä poliittisen historian. Läheisiä ystäviä ja aisapareja olivat Väinö Voionmaa ja Heikki Waris. Vanhoilla päivillään - joita riitti - Jutikkala selvitteli hyvin vaikeaa kysymystä sotien ja kulkutautien vaikutuksiin väestön määrään ja toimeentuloon. Esitellessäni kirjan "Kuolemalla on aina syynsä" HS:ssä 1987 pidin sitä historiatieteen merkittävimpiin kuuluvana monografiana maassa. Tieto-Finlandian valitsijana kävin pyytämässä Jutikkalaa ojentamaan palkinnon Ylikankaalle TAmpereen taisteluiden kuvauksesta. Jutikkala sanoi, että mies on kyllä ajoittain hävytön, mutta kirja on hyvä, joten hän tulee.
Kirjassaan "Jumalan vihan ruoska" Mirkka Lappalainen kritisoi Eino Jutikkalan näkemyksiä suomalaisia vuosina 1695-1697 kohdanneen hirvittän katastrofin syistä ja seurauksista. Lappalainen tukeutuu omien selvityksiensä lisäksi mm. Ilkka Mäntylän ja Jutikkalan oppilaan Seppo Muroman tutkimuksiin. Virheellisiä olisivat mm. Jutikkalan väite kruunun välinpitämättömyydestä suomalaisten hädästä ja käsitys liikaväestöstä, joka leikkautui pois kovana aikana. Lieneekö Juti 'vanhojen päiviensä' selvityksissä tarkistanut tutkimustuloksiaan.
PoistaTuo oli hyvä että romaanista puolet on lukijan päässä. Jopa enemmän. Harva kirjailija tässä suhteessa luottaa lukijaan, enemmän ostajaan. Esimerkiksi Tolstoi ei harrasta sivukaupalla henkilöiden kuvausta, vaan kuvaus on tiivistä ja lyhyttä. Toisaalla taas "Söimme. Söimme hyvin." Mitä mielikuvia syntyy ilman varsinaista kuvausta?
VastaaPoista"Aikana ennen metrotyömaata Teknillisessä korkeakoulussa tietokonelevykkeen, jossa oli esimerkiksi matkalaskun tekemiseen vaadittu ohjelma, sai päärakennuksen X-portaasta toisesta kerroksesta huoneesta numero sejase, joka oli käytännössä lukossa, ilmoitetusta aukioloajasta huolimatta."
VastaaPoistaSiis anteeksi mitä?
Ad Omnia: kerinotteluksi voi tuskin sanoa sitä, että ostaa omaisuutta omaisuuden tuotolla eikä koskaan myy.
VastaaPoistaIhan vaan ostamallakin voi keinotella tai joutuu, koska toiminta on perusdynamiikkaa ja siksi pyhää. Ei se 99 % hinkua lisää, ne on sinne pyrkijät jotka maailmaa vievät. Eivät PhD matematiikan ja teoreettisen fysiikan ja tietokonetieteen kärjestä. Pomot ovat ahneita pyrkijöitä Brooklynin slummista ja Hong Kongin, jälkimmäiset liki synnynnäisesti valmiita amerikan puhujia. He ovat derivaattojen vastapuolten soittokierroksen ylläpitäjiä jos banaalisti sanoisi.
PoistaJutikkala kaiketi vain säästi fiksusti inflaatiosuojatusti, mitä useat kulttuurisäätiöt eivät tee. Niiden huonoa esimerkkiä sopi varoa. Akateemikko oli varmasti paljon nähnyt ja kuullut huonosta talonpidosta.
No joo. 1800-luvulla kansanvallan murtautuminen yhteiskuntadraaman ohjaajaksi merkitsi massatuotantotehtaiden joukkokulkuneuvojen jms. irtilaskua hienostoporvariston kimppuun ja aatelin nujertamista. Ne oli näitä vapauksia.
Jutikkalan naapurissakin Valkeakoskella alkoi uusi elämä. Tehtaat tulivat ja palkat ja eläkkeet työläisille. Herraspiirit menettivät torpparinsa ja mäkitupalaisensa. Tehtaista kamppailtiin.
Keinottelija-ostajia oli Mooses Skurnikkin, mutta pisimmän korren vetää Rudolf Walden. Hän mm. siirrätti Skurnikin tehtaalle hivuttamat velat (=raha jolla S. tehtaat osti) Suomen Pankille ja saipa vielä lisääkin jolla siirsi omistuksen itselleen. Antti Tuuri kuittaa napakasti "Ratkaisuun vaikutti myös se, että kenraali Walden oli Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin hyvä ystävä." Ja olihan niitä muitakin.
Kova peli tehdas/pankki systeemin ekspansio-aikakautena lisäsi sen rakenteessa eliittinä toimiville ostovoimaa "toisten ihmisten rahoilla". Näitä olivat työläiset jotka huomaamattaan tulivat tallettajina lainaajiksi isoisten peleihin !
Nyt sitten kun siitä on tullut UPM, niin koko rationaliteetti on mennyt uusiksi. Mutta niin nollasummapeliksi kuin pimitys-tiedotus finanssifinenssejä väittääkin, niin nythän se vasta monilajista ja isoa onkin ollut, se järjestelyrahan itselisääminen. Tehtaat ovat itsekin nykyisin pankkeja, eläkesäätiöt heille tallettajia.
Rahaa on. Sitä pitää tolkussa systeemin interbank itsesäätely korskeine laitoksineen. Reittaajat, kauppatavaran standardisoijat (KPMG ; vain suora kurkku kauppakelpoista ; riitajuristit omarotuisensa ja -sääntöisensä). Tämä ekologiahan se petti, panikoitui Greenspanin ällistystykseksi 2008.
Hyvä tarttui, rahanhaju leijui, vainu heräsi. Todellisuus luotiin ihan uudenlaiseksi niinä päivinä kun tehdasinsinöörit ja merkonomit voivat hekin rikastua unohtamalla isännän kunniansa, ja kelpuuttamalla bonukset optiot jms. itselleen, varsinkin kun muutoin ulko-ovea raotettaisiin. Traideri-diileri ideologia levisi kulovalkeana, ihan kirjaimellisestikin. Asiasta lisää netistä, shadow bank tai henkilöhakuna Michael Hudson. Aika usein usutan liikkeelle, enkä vain viisastele!Jukka Sjöstedt
Juu! Sinä ootki paha. Ja hyvä siinä!
PoistaSelitysvelvollisuuden poistuminen teki paljon hallaa. On pokkuroinnin aika. Nöyryys on valttia, sano.
VastaaPoistaKomiteatyönä suunniteltu hevonen muistuttaa erehdyttävästi kamelia.
VastaaPoistaVilpittömän myötätuntoisena panin merkille bloginpitäjän tuskastumisen muutamien lakien massiivisuutta ja kohtuutonta mutkikkuutta ja lakipykälien epäselvyyttä kohtaan.
VastaaPoistaBloginpitäjä mainitsee asunto-osakeyhtiölain, joka kahden miljoonan suomalaisen tulisi oman etunsa vuoksi tuntea. Tuskinpa moni tuntee.
Uudehko laki on hyvää tarkoittava, yksityiskohtiin menevä, ja sen pohjalta eri osapuolten juristit ovat laatineet paksuja oppaita, joissa vastuita siirrellään as oyn eri osapuolten kesken viimeistä tuuletusikkunan kahvaa myöten. Paljon vaivaa nähdään myös sen eteen, miten eri osapuolet voivat välttää vastuunsa ja siirtää sen muille. Tarkoitus lienee hyvä, annetaan ratkaisu kaikkiin mahdollisiin riitatapauksiin etukäteen, mutta siitä paistaa läpi ongelmien ja ratkaisujen kääntyminen poikkeuksetta juridiikaksi.
Lopputulos on käytännössä usein päinvastainen: säännösten ja ohjeitten yksityiskohtien runsaus luo entistä suuremman määrän mahdollisuuksia löytää säännösten vastainen rike jonkun muun toiminnasta.
Eipä ihme, että Satakunnan Kansa otsikoi 26.3 : ” Asunto-osakeyhtiö on Jumalan lahja asianajajille”
Juridiikasta ja ohjeista on asunto-osakeyhtiöissä tullut yleistyökalu, joka otetaan pakista aina ennen vasaraa ja nauloja. Kuvaavaa on, että asunto-osakeyhtiöiden edunvalvojan Kiinteistöliiton ja Uudenmaan alueen neuvontaorganisaatiossa on 16 lakimiestä ja muilla osaamisalueilla (talous, vero, energia, rakennustekniikka) yksi kullakin !
Lehdistä saamme lukea uudisrakentamisen loputtomista ongelmista, vanhojen asuntojen kasaantuvasta korjausvelasta, asuntokauppariidoista. Lait ja ohjeet tai juristit eivät ole näitä vähentäneet.
Ongelmia on toki muittenkin kuin juristein tontilla. Tuntuu, että rakentamisen ja kiinteistönpidon yritykset seuraavat vielä ikivanhaa johtamisohjetta: palkkaa firmaan ensin ekonomi, joka kääntää asiakkailta rahat; sitten juristi, joka saa tämän näyttämään lailliselta; sitten maisteri, joka kertoo kyselijöille, miksi kaikki tämä piti tehdä. Palkkaa vielä lopuksi insinööri, koska naapurifirmallakin on sellainen ja määrää insinöörin tehtäväksi, että sotkee selvät asiat, jos sellaisia tulee esille.
Lainsäädäntö ei ole rakentamisen ja kiinteistönpidon ongelmien ratkaisu, päinvastoin se ohjaa katseen väärään suuntaan. Ammattitaito, oman alan riittävä perusteiden tuntemus, vastuullisuus ja aito yhteen hiileen puhaltaminen yhteisellä työmaalla auttaa jo pitkälle. Lainsäädännön keppiarsenaalia ja vitsakimppua tarvitaan vähemmän, enemmänkin tarvitaan yhteisiä porkkanoita.
Otettakoon rakentamisessa mallia esimerkiksi liikenteestä: autovero riippuu päästöistä ja vakuutusmaksut kolareista tai työelämästä: kunnon bonukset oikeista tuloksista. Aina ei tarvita edes rahaa tai rangaistuksia: hyvä maine on tärkeää niin rakentajille kuin taloyhtiöillekin ja ohjaa tekemistä oikeaan suuntaan. Kun ”maine” vielä dokumentoidaan vielä nykyistä tarkemmin rakentamisen lopputarkastuksissa ja takuuajan päättyessä jo olemassa oleviin tietokantoihin (esim. tilaajavastuurekisteri, rakentamisen laaturekisteri rakennus- ja remonttiyrityksillä, isännöitsijätodistus ja rakennustarkastuksen kiinteistötiedot taloyhtiöillä), niin jyvät alkavat erottua akanoista.
Toivotaan, että valtiovallan norminpurkutalkoot osaltaan löytävät uutta tasapainoa keppien ja porkkanoitten kesken
Vaan onpa sellainen sote-autokin saatu aikaan, se "puetaan" milloin millaiseksikin, ohjelma (yleensä jokin pingviinifarmi) luo pelkän alustan päälle halutun mallin. Voidaan siis nyhjäistä tyhjästä malli ja kurvailla pitkin ja poikin.
VastaaPoistaSiinä voidaan säätää akseliväliä ja raideleveyttä sekä jousitusta joten ei se oikeastaan sitä sotea muistuta muuten pätkän vertaa kuin siinä että se on kallis, vettäpitämätön eikä sovellu yleiseen käyttöön vaikka se on juuri yleisö huomioiden tehty.