Sivun näyttöjä yhteensä

6. maaliskuuta 2017

Eheys






Tämä on ajatuskoe, parhaimmillaan ehdotus.

Kun digitaalisuus tuli eli viestit alkoivat kulkea numerojonoina uudella tavalla, syntyi väärinkäsitys. Käsitettiin että tämä olisi aivan uutta.

Tässä on tänään puhe julkisesta valehtelemisesta, ja taustalla on käsitys biologisista eli elävistä järjestelmistä.

Ajatus on, että valehteleminen tapaa ensimmäiseksi valehtelijan, sen jälkeen lähipiirin ja ennen pitkää koko lajin. Kuolemme sukupuuttoon.

Sanaa ”digitaalinen” käytettiin nykyisessä merkityksessään ensimmäisen kerran vuonna 1942. Se tarkoitti numeroita 0 – 9. Ensimmäinen releisiin tukeutuva laski oli toteutettu. Sitä käytettiin ilmatorjuntatykkien suuntaamiseen.

Ajatus oli nykyisin kaikkien tuntema. Virta kulkee merkitään ”1” ja virta ei kulje merkitään ”0”. Järjestämällä peräkäin katkaisimia lähetetään ykkösten ja nollien sarjoja, ja niiden laskentaan käytetään jo kauan tunnettua Boolen algebraa. Tavallisesti yhdeksän jälkeen siirrytään kahteen numeroon, Boolen binaarisessa tuo siirto tapahtuu kolmannen merkin kohdalla. Koneelle tuo on samantekevää, Käytännössä kaksi merkkiä on edullisempi, ja entiset releet on korvattu nopeammilla tekniikoilla.

Siirtyminen yhä laajemmin digitaaliseen maailmaan vaikutti ehkä historiaan enemmän kuin maailmansodat.

Eilen luin suuresta nosturista, josta kuusisataa sensoria lähettää koko ajan numeroina tietoa ja ainakin joissakin tapauksissa tuota tietoa voi ohjata ja itse nosturiin vaikuttaa tavallisella taskupuhelimella.

Toissapäivänä katsottiin sopivia yhteyksiä Turkuun menijälle ja totesin, että puhelinkojetta vaihtaessani Windowsista Samsungiin siirryttyäni käyttöjärjestä Anroid pyörittää Helsingin seudun liikennetietoja todella hyvin ja nopeasti. Seuraava kulkuneuvo, sen perilletuloaika, vaihtoehdot eri reitein.

Tuo nosturifirma saa tosiaikaista tietoa jarrujen kulumisesta, kiskon kieroudesta, laakerien liikkeestä, erikseen ja yhdistettynä ja lisää näin työkoneen suorituskykyä mahdottoman paljon.  Digitaalista on se, että kaikki mitat tulevat numeroina ja tietokone vertaa niitä tietokantaan syötettyihin tai etukäteen mallinnettuihin tietoihin, ja huoltomies osaa ottaa oikeat työkalut mukaan ja löytää kohteen ja käyttöohjeen heti.

Biologinen järjestelmä, esimerkiksi hedelmöittyminen tai solun aineenvaihdunta, ei juurikaan kärsi valtavasta tietomäärästä. Keskushermostossa on enemmän yhteyksiä kuin taivaalla tähtiä. Niinpä biologisen informaation eheys on mielenkiintoisen monella tavalla varmistettu. Molekyyli kykenee nuuskimaan toisen molekyylin tyypin eli koostumuksen ja lisäksi sen muodon.

Ja kuitenkin kaiken pohjalla ovat sattumanvaraiset virheet, jotka voivat johtaa mutaatioon, jotka voivat merkitä paljon lajin kehityksessä. Mielenkiintoista että Darwin käsitti tämän ylhäältä alas eli havainnoista, joiden tausta alkoi selvitä vasta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana ja muutti kaiken.

E.O. Wilson, biologi, on jo hyvin vanha mies. Vaikka juuri hän osasi kiinnittää huomion silmän erottamaa pienempiin eliöihin – jotka muuten todistaisivat kehitysopin kenelle tahansa yrmyuskovaiselle, jos nämä hyväksyisivät omien silmiensä todistuksen ja tunnustaisivat tosiasian tosiasiana – mutta häneltä jäävät työn jatkajien tutkittaviksi esimerkiksi erilaisten bakteerien yhteisöt.

Wilson todisteli jo kauan sitten, että biologisesti ihmisen läheisiä sukulaisia ovat eräät muurahaiset ja termiitit. Hänen yhteenvetonsa on uhrautuvaisuus heimon (pesän) sisällä, hyökkäävä itsekkyys operaatioissa heimon ulkopuolisia vastaan.

Suunnilleen näin hän johdattelee ajatukseensa ihmisenä olemisen murhenäytelmästä. Pitkälle kehittynyt yksilöllinen äly teknisine ja luovine taitoineen yhdessä varhaiskivikautisen ryhmäkäyttäytymisen kanssa.

Näillä keinoin voi ymmärtää, miksi hengenvaaralliset poliittiset johtajat, sellaiset kuin Hitler, Stalin ja Trump, ovat lyhytaikaisia verrattuna kodikkaaseen sekasortoon, jota edustaa esimerkiksi parlamentaarinen demokratia tai tavallinen nyrkkivalta.

Kirjoitin tämän luettuani Petri Sarvamaan sinänsä hyvän kirjoituksen, jossa todisteltiin, että politiikassa teot merkitsevät, mutta puheilla ei ole ratkaisevaa painoa.

Ajatus on virheellinen. Esimerkki Trumpin taannoisesta edeltäjästä on Cromwell, 1600 luvun kansanjohtaja. Yhteisön elämässä ei ole kysymys tosiasioista eikä valehtelemisen tuomittavuudesta. Mainitsin Cromwellin esimerkkinä sotilaspoliitikosta, jonka ajatusmaailma ei ollut yksipuolisuutensa takia eheä, ja siksi se ei kestänyt.

Vastakkainen esimerkki voisi olla katolinen kirkko. Sen sanoma on – minun käsitykseni mukaan – osittain selvää valhetta, kuten esimerkiksi neitseellinen sikiäminen ja paavin erehtymättömyys, mutta myös laimeanlaisesti yllä pidetty Mooseksen kirjan oppi luomisesta, ilman mitään evoluutiota.

Tuo ajatusmaailma on toiminut kaksi tuhatta vuotta, joka saattaa olla maailmanennätys. Se toimii siksi, että se on tuteiden tasolla ehyt.

Informaatioteorian eheys on englanniksi ”integrity” ja se tarkoittaa ettei bittejä – niitä nollia ja ykkösiä, varise liikaa matkalle.

Kokemus osoittaa, että myymällä käärmeöljyä tai öljyä voi rikastua kovasti. Rikkaus voi osoittautua liian kalliilla hankituksi (öljy) tai liian sekaviin väitteisiin tukeutuvaksi (käärmeöljy eli huijauslääke).

Miksi Hitlerin lupaava projekti epäonnistui? Syy oli sisäinen kitka. Tietyssä vaiheessa moottorin antoteho alkaa laskea, vaikka ottotehoa lisättäisiin. Samoin kävi Stalinin porukan. Näin käy kun ajonaikainen säätö ei toimi. Ja sellainen säätö ei onnistu ilman eheää eli siis riittävää ja järjestettyä informaatiota.  Näkemiin, Mr. Trump.

22 kommenttia:

  1. Pitääkö siitä Himasesta vielä ...löytyä lyödään käärme...
    Taas siitä, millaista "järjestettyä informaatiota" esimerkiksi natsikello käsitteli, valitan, emme kovin hyvin ole jyvällä. Ehkä scifi on totta, ja kiiltäväpukuiset jeesasivat.

    VastaaPoista
  2. On väitetty, että ihmisten lukuisista yhteisomistukseen perustuvista idealistisista yhteisöistä vain uskonnolliset ovat pysyneet pystyssä, kuten Yhdysvaltojen Anabaptistien ja Israelin ortodoksijuutalaisten yhteisöt joissa päivittäin käytetään huomattava aika hartauksiin ja kulttimenoihin. Utopistisosialistiset ja sekulaarit yhteisöt ovat kuihtuneet tai kokeneet väkivaltaisen lopun. Voimakas usko ja kulttimenot kiinteyttävät yhteisöjä, mutta edellyttävät minimoimaan yhteydet ulkomaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksihän on Vehmersalmella, lahko, joka sekularisoitui ja muuttui tavan desing-kalustetehtaaksi. Taitaa olla vielä rukoushuone pihalla.

      Poista
    2. Iikka "halal" Hallantieperjantaina, 10 maaliskuuta, 2017

      Noh noh, Yhdysvaltojen suurin kristillinen yhteenliittymä on evankelioimistyöhön lujasti perustava helluntailaisuus. Suomessa Saalem on melko pieni mutta useasti pienempi yksikkö on tehokkaampi, vrt. komppanian ja joukkueen yhteislaukaus, noin sotilasutooppiselta kannalta sihtaillen.

      On selvää että Pelastusarmeija on Pelastusarmeija eikä leiki ihmishengillä. Toiseen korvaan sopottelijoita on kyllältä SPRn, AAn jne. herraties kuinka monen järjestön parissa mutta toden perään kyseessä on anekauppa.

      Käsi poskelle, arvosteltavat keskustelijat, hyvät eväät ovat tärkeät. Saattaa lumpsahtaa muutama tuopponen tyrnikossuakin, jos tosiaan halutaan olla rennosti, eheästi ja levollisin mielin. Sitten tosin tarvitaan ryynimakkaraakin eräs paketillinen. Sokeroimattoman puolukkasurvoksen saattelemana. Röyhkimys joka kehtaa käyttää hilloa piestään, tai ainakin saatetaan jämerästi irvistellen peljästyttää.

      Kaupallis-teknistaloudellinen ostoskeskustaistelija on melko pitkästyttävä pöljäpäinen umpiperän nuuhkija jonka ravinto on tähteet, minkä täten kettuillessani osoitan olevaksi.

      Silti, arvellakseni ev-lut. srk. kärsii ryöhäämään päässeestä pennalismista. Tarttiskos tehrä jotain?

      Voisipa ajatella että aamuvuoro sai maailman valmiiksi mutta tieto tästä ei riittänyt iltavuoron vakuuttamiseen. Sairaalloisia petraajia, niitä aina tarvittas, samaten liikatarkkoja ja täydellisyyttä tavoittelevia romantikkoja (ei-nokkava lintuolento), mutta mistä saataisiin duunarin prototyyppi joka riittäisi kaikille eikä söisi ruokaa, asuisi asuntoa eikä vaatisi käymiseensä sähköä? Minä vähän eppäilen että tässä kutitellaan kohta sellaisia seikkoja joista en viitsi perustaa sillä niihin liittyy ikävä piirre, työnteko. Siitä en pidä. Muuten kelpaa lähes mikä korvausluonteinen rahake hyvänsä, kunhan siihen ei edes etäisesti liity mikään työ.

      Olenko liian hapan? Positiivinen kieroilutulkkauspalvelu, saako olla?

      Poista
  3. mä en vaan tolla tietämyksellä kirjoittaisi kaksilukujärjestelmistä ym.. Onko täs joku tarkoitus testata lukijan myötähäpeää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Binääriluvuilla laskeminenhan ei tietenkään ole mitään Boolen algebraa, mutta laskennnan toteuttavien sähköisten piirien toimintaa hallitaan Boolen algebralla. Konkreettiset operaatiot ovat näiden minikokoisten virtapiirien tekemiä kuitenkin. Näin ainakin minä tekstiä tulkitsin.

      Poista
  4. Katolinen kirkko ei vastusta evoluutiota edes laimeasti, evoluution vastustaminen on nimenomaan protestanttien juttu. Neitseellistä sikiämistä taas periaatteessa opettavat kaikki kirkot. Ettet vai sekoittaisi saastattomaan sikiämiseen, joka on yksin katolilaisten juttu mutta aivan eri asia.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti olet oikeassa Mr.Trumpin suhteen. Berkeleyssä tapellaan jo, entäpä jos ruvetaan ampumaan?
    Internetin ja digitalisaation vaikutuksesta ihmisiin tulee keskustella paljon enemmän!
    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/03/the-internet-is-not-answer.html

    VastaaPoista
  6. Pari kommenttia tuohon huomioosi katolisesta kirkosta. Jeesuksen neitseellinen syntymä on myös luterilaisen kirkkomme oppi. Luther piti tätä oppia niin itsestäänselvänä, että hän puolusti ehtoollisaineiden todellista Kristuksen ruumiin ja veren luonnetta vertaamalla tähän sisältyvää ihmettä kaikkien osapuolten mielestä kiistattomaan neitseestäsyntymiseen ja toisaalta ylösnousseen Kristuksen kulkemiseen lukittujen ovien läpi.

    Itsekään en näe neitseestäsyntymistä minään erityisenä ongelmana. Se on tietysti järjenvastaista, mutta miksi tämän pitäisi olla ongelma? Jos on valmis uskomaan teloitetun rikollisen nousseen kuolleista ja galilealaisen entisen kirvesmiehen olleen samalla jo ennen maailman luomista olemassa ollut Jumala, ei ole mitään mielekästä syytä kiistää erityisesti neitseestäsyntymistä. Jos kerran Jumala, galaksijoukkojen ja koko maailmankaikkeuden Luoja, välittää tavallisesta ihmisistä, yhdellä pienellä kivensirpaleella hetken elävistä, naurettavista ja merkityksettömistä savihiukkasista, niin paljon, että tulee itse sellaiseksi pelastaakseen nämä tarkoituksettomat ja vähäiset olennot, miksipä Hän ei olisi tullut ihmiseksi syntymällä neitsyestä? Jos olen valmis uskomaan suuren ihmeen, miksi kompastuisin pieneen?

    Evoluutiosta puolestani huomauttaisin, että katolinen kirkko, sen paremmin kuin luterilainenkaan, ei kiistä evoluutiota vaan jättää asian tieteen selvitettäväksi. Olennaista on se, että Jumala on luonut ihmisen. Se, miten tämä tapahtui, on toissijainen kysymys. (Jenkeissä on kyllä fundamentalistikatolisia, jotka ovat paavia paavillisempia, mutta 1950-luvulta saakka katolisen kirkon virallinen linja on ollut selvä epäselvyys.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aapelin Siunatussa hulluudessa Rummukaisen veljekset Ananias ja Vilippus pohtivat, ovatko he ikinä nähneet oikein viisasta miestä - ja jos minulta kysyttäisiin, niin sanoisin että yksi Kemppilän kylän joutomies Erastotenes on aika lähellä sellaista.

      (Raadollisena selityksenä vaikka se, että niin samoja latuja hänen ajatuksensa kulkevat kuin omanikin.)

      Ja mitä tulee luomiskertomukseen, niin siinähän on mukana selvä ajatus evoluutiosta: ensimmäisenä päivänä Jumala teki yhtä ja toisena toista jne, tietyssä järjestyksessä. Olisihan Hän ihan hyvin voinut läväyttää maailman kerrallakin valmiiksi!

      Miksi Hän ei tehnyt niin? Onko tätä ehkä teologiassa kovastikin pohdittu? Ja miksi Hänen piti levätä seitsemäntenä päivänä? Mikä ikiaikainen viisaus tähän kätkeytyy... onko Jumala niin kaikkivoipa, että Hän voi jopa väsyä?

      Poista
    2. Eikö olekin niin että voi olla kyse sektiosta, kuten keisarinleikkausta nykyisin kutsutaan?

      Jeesus ei ollut pelkkä kirvesmies vaan myös muurari (savitiilitekniikka josta saa käsityksen perinteisestä japanilaisesta rakentamisesta) ja huonekalupuuseppä. Siihen aikaan huonekalutkin kuuluivat toimitukseen, s.o. pöydät, tuolit, vuoteet ja säilytyskirstut yms.

      Poista
  7. Trump, Trump.. niin hän jää ainakin historiaan mutta toivottavasti vain kepposista eikä pääse tekemään mitään vakavia erehdyksiä.

    Trump on kuin 18-vuotias juuri ajokortin saanut joka päästelee metsätiellä 120 km/h ymmärtämättä että pito voi lumisella tiellä yhtäkkiä irrota tuhoisin seurauksin. Hän pelaa täydellä riskillä bluffia suureksi pullistuneena kuin riikinkukko.

    VastaaPoista
  8. Tämä linkki ei liene paremmassa yhteydessä blogitekstin sisältöön esitetty:

    http://www.is.fi/viihde/art-2000005112683.html

    Jos jaksat vielä kirjoittaa Raamatun kahdeksannesta käskystä, voin keskustella argumentein, että se on yhtä kuin "älä valehtele". Kaikkea en ole voinut ottaa huomioon; lähestymistapani on alkuperäistekstisesti (jos sellaista on) rajoittunut, suomennoksiin - sekä nonverbaaliin viestintään liitetty. Jos arvaat, kyse on puherajoitteisista (eli mykistä, vaiennetuista tai vainotuista). Enkä todellakaan tarkoita tätä populistisessa mielessä, en pidä populisteista (poliittisesta kannasta riippumatta).
    -

    VastaaPoista
  9. No jos uskoo jumalan olemassaoloon, niin en näe suurta ongelmaa tuossa neitseestä syntymisessä. Jumalalle pikkujuttu. Mutta uskominen tuohon evoluutioon, ja mistä teoriasta on kulloinkin kysymys, niin se ottaa vähän lujille. Liikaa maailmankatsomusta ja liian vähän tiedettä.

    VastaaPoista
  10. Ihminen on materialistinen henkiolento. Tätä ei vain ajatella eikä ymmärretä. Ihmiset omistavat pikkiriikkisen järkeä maalais- tai kaupunkilaista. Mutta taso vaihtelee suuresesti. Tunteet luotaavat jotain ihmisen henkiseen olemukseen. Vain aniharvalla on malttia opiskella että tuntisi enemmän henkisestä puolesta. Tällöin ihminen myös tietämättömyydestä laukoo ajatuksia mm. Raamatun ja uskonnon asioista jotka ovat järkimielelle täyttä hepreaa. Todellisuudessa ihmisellä on henkisellä puolella moninverroin suuremmat ja huikeammat varat ja kyvyt joita äärimmäisen harva osaa käyttää. Näitä muut pitävät vain tärähtäneinä kun eivät itse asioista mitään ymmärrä. Valitettavasti ihmisen järki on äärettömän rajallinen ymmärtämään koko maailmankaikkeutta. Vaikka halu olisi kyllä kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen. Heti kun sen hyväksyy, helpottaa.

      Poista
  11. Elämme muka digitalisaation murrosvaihetta. Ei. Sellainen oli jo yli 30 vuotta sitten. Silloin minäkin oli kehittämässä maailman ensimmäisiä digitaalisia hissejä ja puhelinkeskuksia. Ja kolleegat mm. stakkereita, varastorobotteja.

    80-luvulla piti tietokoneiden mullistaa opetus. Vuosikymmenen lopulla piti tekoälyn olla ratkaisu kaikkeen. 90-luvulla multimedia syrjäytti EU:n puiteohjelmissa sulautetut järjestelmät. Nykyinen digitalisaation tarkoittaa entistä laajemmin verkotettuja sulautettuja järjestelmiä. Lanseerasin termin sulautetut järjestelmät (embedded systems) 80-luvun alussa.

    Hypen vallassa yritetty technogy push onnistuu hyvin harvoin oli tasona sitten yhteiskunta tai yritys.

    VastaaPoista
  12. Eikö digitus alunperin tarkoittanut sormea tai varvasta? Digitalis -sormustinkukka. - Digit on englaniiksi mm. yleensä numero, eism.2 tai 5.

    Lainaanpa wikipediaa


    Digitus[1] (-i, m.) est pars manus ac pedis. Homo habet quinque digitos utriusque manus. Hi sunt ab latere radii:

    Pollex

    VastaaPoista
  13. Kristillisen opin mukaanMaria säily neitseenä, siis myös fyysisesti koskemattoman myös poikansa syntymän jälkeen. Uskonnolliselta kannalta tässä si ole mitään absurdia. Jumaluuksien ominaisuuksiin on kautta aikojen kuulunut kyky kulkea suljettujen ovien läpi niiden sinettiä särkemättä.

    MafH

    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonnollisen ajattelun ongelma onkin toisaalla: miksi jotkut asiat tapahtuvat yliluonnollisesti tuosta vaan, mutta toiset eivät?

      Maria synnytti poikansa neitseellisesti, jopa neitseenä pysyen - suuri ihme tapahtui - mutta heti sen jälkeen tälle ihmepojalle ei järjestynytkään sijaa majatalosta, ja tätä surkeutta saarnataan kirkoissamme tippa linssissä tänäkin päivän!? Ovatko ihmeet ehkä kortilla, päivän kiintiö oli jo täysi?

      Kysynpä vaan miksei Kaikkivaltias muuttanut majataloa Hilbertin hotelliksi, jolloin kaikki olisivat mahtuneet?

      Poista
  14. Kovin muodikastahan tuo Trumpin kevyt ja riehakas herjaaminen ja Hitleriin ja Staliniin vertaaminen on, mutta onko se todella blogistimme arvolle sopivaa, sitä mietin. Kevyttä ja populistista "hyvinajattelua" illan ratoksi?

    Trumpin tyyli on melko raju, mutta kannattaisiko edes hetki miettiä, mitä siellä takana on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeistohaukkoja ja petrodollareita, arabialaisempi hommeli kuin yleensä arvellaan.

      Tämä tuo mieleen Jaakko Haavion pahakiltin runon jossa - aivan kauheeta siis - mainitaan Jumala ja viileän röyhkeästi aiheena on öljyiset sanat. Voi juma.

      Sanonta että rehellistä miestä ei voi huiputtaa, tähänkö?

      Mikähän sekin olisi, blogikirjoittamisen rohvessoorin kilohinta l. arvo? Meinaan että jos meillä on vain kevytbittejä millä maksaa?

      Mitä sanoa miehelle joka on jo saanut ja ottanut vastaan huomattavan lahjuksen? Apuraha on meinaten melko köyköönen jos vaivautuu räknäilemään tuntipalkan. Ottaisiakö työ urakan jos kyseinen summa olisi tarjolla?

      Hassuttelen etten narskuttelisi.

      Poista