Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2014

Sisäluku



Sisälukukuoroa en ole päässyt kuuntelemaan vuosikymmeniin. Kai se lopetettiin kansakouluissa. Aa pee see, härkä hymyilee, lehmä-emännällä hiki helmeilee. Tiukkaa asiaa. Tällaisia lapset karjuivat yhteen ääneen, ja heitä riitti – siis meitä.

Voisin liittyäkin ryhmiin Akateemisen kirjakaupan ja Helsingin Sanomien pelastamiseksi. Jälkimmäinen kuuluu olevan jo olemassa. Edellisellekin olisi tarvetta. Tarjouduin sinne ruuhka-apulaiseksi, mutta eivät ottaneet, vaikka lupasin tuoda libristi-äitini hupulaiseksi.

En oikein jaksa uskoa, että kirjakauppa olisi nykyisellään pitkäikäinen. Painotuotteet ovat valitettavan hyvää tavaraa verkkomyyntiin. Ei sitä ajatellessa moni silmä kostu, että meitä on vielä jokin määrä kirjakaupassa viihtyviä. Useimmilla ei ole enää käsitystä, millainen oli pienen paikkakunnan kirjakauppa. Sellaisessa olen kasvanut. Akateemisessa näytteillä olleet Tammen Keltaisen kirjaston niteet nostivat yllättävän täsmällisiä mielikuvia. Sarja siis alkoi 60 vuotta sitten. Ehkä juuri siksi mieleeni tulee ensimmäisenä Moravian romaani, jonka luin, koska siinä oli rivon oloinen kansipiirros. Onneksi sisältö vastasi vihjettä. Hemingwayt ja Steinbeckit olivat oikeasti tärkeitä. Ehkä minulla on tallella se nide vanhempieni kirjahyllystä. Ennen näet valmistettiin libristikappaleita, yleensä kartonkikantisia. Ja ”Afrikan vihreät kunnaat” liittyy tuohon näkö- ja tuntoaistimukseen.

Kävijämääristä päätellen laiskojen lukijoiden joukko kasvaa kasvamistaan. Esimerkillisesti toteutetut verkkosivuston, sellaisten kuin Huffington Post tai Vox, on suunniteltu asiakkaille, jotka eivät osaa tai viitsi lukea lausetta loppuun.

Tuo kulttuuripiirre saattaa olla television ja radion levittämä. Viime aikojen kovissa julkisissa keskusteluissa – Ukrainaa, luottoluokitusta, sote-hanketta ja jääkiekkoa – on tullut tavaksi, että haastattelijan eli toimittajan kysymykseen saa vastata aivan mitä tahansa. Suoriin kysymyksiin ei vastata ollenkaan tai sitten käytetään urheiluruudusta tuttuja latteuksia.

Luin muutamia pätkiä ääneen minäkin, kun yritin ymmärtää, miksi Koskenniemen esseet tuntuvat hiukan vaikeaselkoisilta ja vanhanaikaisilta. Tarkemmin katsoen niiden lauserakenne on kuitenkin helpompi kuin nykyisin käytetty. Tietoista koketeerausta ei ole niin paljon kuin tätä nykyä. Vastaukseksi tarjoutuu, että tuohon aikaan lehtimies-kirjailijat kirjoittivat lauseet loppuun asti. ”Joentörmä on niin jyrkkä ja niin korkea, ettei ole yrittämistä hiihtäen lähestyä kosken uomaa ja niinpä jäämme mykkänä ryhmänä korkealle näköalapaikallemme joenmutkaan, missä meillä on Iso Jänisköngäs kurun pohjassa suoraan edessämme…”

En ollut koskaan kuullut Isosta Jäniskönkäästä enkä Kutsasta. Siellä oli sodassa menetetyssä Sallan osassa luonnonsuojelualue vailla vertaa. Se kuuluu edelleen olevan huima, ehkä siksi, ettei nykyinen omistaja ole kiinnittänyt alueeseen huomiota.

Ylen järjestämä sodan muistojen keräys on hieno ajatus. Kun veteraanit ovat käytännössä jokseenkin yhdettömissä, päästään käsiksi toisiin muistoihin, joista ei ole voinut puhua. Kirjallisuus on tosin aivan yllättävästi alkanut peittää aukkoja. Sirpa Kähkönen on kirjoittanut paljon kotirintaman naisten ja siis perheiden näkökulmasta, ja nyt useat häntäkin nuoremmat, nimenomaan naiset.

Muistokirjoituksessa ei tietenkään voinut sanoa, että nyt kuollut WSOY:n Ville Viksten, toimi hankalasta poterosta käsin, ja jossain määrin Hannu Tarmio myös. Ville oli anhavalainen ilman Anhavaa. Tuomaalla oli oikein virallinenkin asema WSOY:llä, mutta yhteys kirjalliseen johtajaan ei ollut ainakaan käskyvaltasuhde eikä luullakseni muutenkaan erikoisen läheinen. Otavassa ja Tammessa Anhavaa kuunneltiin herkällä korvalla.

Minua jäi vaivaamaan, että Viksten katosi kaikista kuvioista noin vuonna 1991. Jorma Kaimio tuli silloin taloon johtajaksi. Olin julkaissut Vikstenin kanssa asioiden ja seurustellen viisi tai seitsemän runokokoelmaa ja runokäännöstä. Voisin tietenkin tästä paikasta ryhtyä latelemaan esimerkkejä ratkaisuista, joissa hän oli – kuten historia osoittaa – väärässä, mutta en tee sitä. Syy ei ole pelkästään vainajan muisto; kustantajan ammatti on sellainen, että hän on ja hänen on oltava vähän väliä väärässä. Yhtiöt ja niiden osastot, jotka pelaavan varman päälle, menehtyvät aina, nopeasti, rumasti.

Samalla tavalla kuin kirjailijalla kustantajalla on oltava luovaa hulluutta. Perinteisesti yhtiöihin on otettu erilaisia ihmeparantajia ja kätten päällepanijoita, jotka ovat selittänee taikovansa tuosta vain kannattavaa kirjallisuutta. Koskaan se ei ole onnistunut. Koskaan se ei tule onnistumaan.


Vikstenillä oli takanaan Koskenniemen – ja Maila Talvion – perintö ja tarkat tiedot erinäisten omistajien käsittämättömästä pikkumielisyydestä ja ahneudesta. Ei muuten ollut helppo sauma, ei. 

17 kommenttia:

  1. Nobelin kirjallisuuspalkinnon voitti ranskalainen Patrick Modiano, jonka -86 painetun ohuen romaanin Nuoruus ostin Turussa kirjakirppiksestä halvalla neljännesvuosisata sitten. Olen yrittänyt lukea sitä muutamaan otteeseen, mutta se on joka kerta jäänyt kesken. Tuskin silloin olisi arvannut, että kirjailija voittaa joskus Nobelin. Kirjan oli kuitenkin suomeksi kääntänyt Jorma Kapari.

    VastaaPoista
  2. Muistan viimeisen vierailuni Nurmen kirjakaupassa Kauhavalla. Se tapahtui 70-luvun jälkipuoliskolla. Ostin Krishnamurtin "Oivalluskyky herää". Se tuli eräässä kilpailussa viimeiseksi jääneelle lohdutuspalkinnoksi.

    VastaaPoista
  3. Olen pitkän aikaa ollut sitä mieltä, että suomalainen romaanitaide on rappeutunut parissa vuosikymmenessä. Kutsun sitä "päälauseproosaksi". "Arvostetuimmat" eli juhlituimmat nykykirjailijat eivät juuri käytä sivulauseita. Tyylikeinohan sekin, mutta kun tyyli alkaa sanella, sisältö kärsii. Tuloksena pikkuhauskaa, mutta usein älyllisesti latteaa tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kutsun sitä "astmatyyliksi". (Astmaatikko kun ei henkeä ahdistaessa voi puhua kuin lyhyitä päälauseita.)

      Tuollainen tyyli on muutamaa taitoniekkaa - Antti Tuuri esim. - lukuunottamatta äärimmäisen raskasta ja pitkästyttävää lukea pitkän päälle. Kyllä kirjailijan tekstin täytyy "soljua" ja rytmin vaihdella.

      Poista
  4. Nyt onnistuu. Aloitetaan heti!

    Pelasta Akateeminen kirjakauppa
    http://www.adressit.com/pelasta_akateeminen_kirjakauppa

    VastaaPoista
  5. Jonkinlainen menestystarina on ainakin naamakirjan mukaan kehkeytymässä Frankfurtin kirjamessuilla.
    Tässä kylässä on yksi kirjakauppa - Suomalainen - ja kaksi tavarataloa, jotka myyvät bestsellereitä. Antikvariaatteja ja kirppiksiä on muutama.

    Tarjosin pari vuotta sitten omakustannetta Suomalaiselle. 'Ei me nyt joulun alla oteta uusia kirjoja myyntiin kun näissä vanhoissakin on tarpeeksi'.

    Kirjakerho ajoi aikanaan kirjakaupan ohi, nyt moni muu kanava on kilpailukykyisempi kirjakerhoon ja kauppaan verrattuna. Ja kuka hullu ostaa kaupasta suositushintaan muuten kuin 50-vuotislahjaksi?

    Ja pitääkö kaikki lukutuotteet ostaa paperisina?

    Kirjakauppa voi myös katsoa peiliin. Vanhanajan kulttuurikirjakaupat ovat jo kuolleet, kannattaako näitä nykyisiä edes surra?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet odotettavissa olevalla menestystarinalla Sofi Oksasen ja Katja Ketun edustamaa rautanyrkkiromantiikkaa? Sitä samaa suojeluspyhimystä kumartaa myös tv:n kirjallisuusohjelmien johtava toimittaja Erkki Tuomioja joka on sopinut vaimokseen ottamansa poliittisen toimittajan kanssa, ettei niitä kitiseviä pikkuisia sitten hankita häiritsemään pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastamista.

      Poista
  6. Akateemisessa on sentään jokin järjestys, mitä ei löydy Aleksin Suomalaisesta. Akateemisessa voi pyöriä vapaaehtoisesti, kerran olen "myynyt" asiakkaalle Janne Virkkusen muistot. Harmi, ettei muista mitä kirjaa asiakas alunperin mietiskeli lahjaksi.

    VastaaPoista
  7. Kirjallisuuden pelastamiseksi tulisi tarkistaa lainsäädäntöä samaan malliin kuin esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa ja varsinkin Saksassa. Kirjan tuhon tie ei ole välttämätön.

    Olen käyttänyt tietokoneita kohta 40 vuotta ja henkilökohtaista tietokonetta kohta 30 vuotta, ja odotan paljon siltä, miten tietotekniikan merkitys kasvaa käsityskykyä hipovalla vauhdilla tulevinakin vuosikymmeninä. Mutta me Kemppisen blogin lukijat tiedämme kyllä, että tietoverkossa oleva tieto ei milloinkaan korvaa painettua sanaa suurien kokonaisuuksien hahmottamisessa eikä siinä miten sadat yksityiskohdat liittyvät noihin kokonaisuuksiin.

    Kun kirja kärsii, kulttuuri tyhmistyy ja trivialisoituu. Englanninkielisen maailman kaltaisissa suurissa kulttuuripiireissä säilyy keitaita Amazonin tuomalta kulttuurin mustalta surmalta, mutta Suomi on pieni ja haavoittuvainen. Siispä taisteluun kulttuurin puolesta. Tiedämme, että käänne parempaan tulee väistämättä aikanaan, mutta sitä voi nopeuttaa, ja rappion voi pysäyttää jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mittee se kulttuuri oekeesti on? Avasin ennen seitsemää tänään maikkarin aamutv:n. Siellä asiantuntija määritteli metsästyksen tarkoituksen: se on Suomessa, päin vastoin kuin jossakin muualla, vapaana liikkuvan riistan haltuunottoa.

      Itä-suomalaisten osalta on haltuunottoo sementoitu suojauksella.

      Poista
    2. "tietoverkossa oleva tieto ei milloinkaan korvaa painettua sanaa suurien kokonaisuuksien hahmottamisessa eikä siinä miten sadat yksityiskohdat liittyvät noihin kokonaisuuksiin."

      Ehdottomasti. Vailla kirjoja oleme siirtymässä morlokkien ja eloiden yhteiskuntaan.

      Poista
  8. Aikansa kutakin. Amazon, DHL ja monet muut kuriirit toimittavat tulevaisuudessa lentävillä paketeilla kirjat sun muut romppeet kotipihaan, tämä siis ainakin maailmalla. Suomessa Posti, vai Itella, vai Posti ennakoi tilanteen "fiksusti" irtisanomisilla. Joka tapauksessa itse taikuri jättää kopterikoneella saapumatta.

    Onneksi Helsingin kirjamessut ovat piakkoin, siis 23.-26.10.2014. Vaan onpa sitä taas messulippuja siunattu hinnoittelulla. Jotain viininmaistelu-hömppääkin on tarjolla, se kuulunee bonuksena asiaan. Pääasia silti lienee, että kunhan eivät näitä messuja saati kirjastoja aivan vielä keksisi ajaa sukupuuttoon. Viimeksi kuulin messuilla Peter Von Baghia, hän on nyt poissa.

    http://www.messukeskus.com/Sites3/Kirjamessut/Sivut/default.aspx

    Harmistuksen aihe ei useinkaan ole nykyhippiäiselle saatavuus ja kauppojen puitteet, vaan niiden itse kirjojen lukemiseen jäävä aika ja viitseliäisyys. Aikaa noin yleisesti ottaen onneksi vielä tiimalasissa piisaa, kunhan Tinderöinneiltä ja nettivouhotuksilta vain maltettaisiin toviksi syventyä. Se on paskapuhetta, ettei muka kunnon opuksia yhä löytyisi. Alelaarit ja nettidivarien keskittymät toimivat hyvin, viitsiminen siinäkin etunenässä tärkeää, löytäjä saa pitää diilinsä.

    Mutta niin se vain Kotkan Karhulastakin tuo kaikkien rakastama Suomalainen lähti, asia johon ihmiset vastasivat protestinomaisesti, meinaan torikahveja läikyttelemällä ja possoja mutustelemalla. Facebook-ryhmässä oli pientä kuhinaa. Reittisen rieska kainalossa sitten poistuttiin kiltisti takavasemmalle, kun homma oli ohi. Tuhinan lopussa joku noheva kuitenkin Kymen Sanomien tekstaripalstalla ilmaisi todella osuvasti: "Mikäli olisitte kymiläiset kirjakauppanne halunneet pitää, niin olisitte sitten ostaneet kirjanne sieltä, ettekä tilanneet netistä." Itse taisin asioida noissa liiketiloissa edellisen kerran 8.11.2003 erästä nimmaria hakemassa, luultavasti siis putiikki omasta puolesta joutikin mennä, mutta toria ja sen kulttuuria ei silti pidä menettää, katoava luonnonvara se semmoinenkin on.

    Suosittelen tutustumaan teokseen nimeltä Tuntematon emäntä, joskaan sillä ei ole tietääkseni kirjallisuuden kanssa mitään tekemistä. Asia-yhteyteen kuitenkin liittyy, ja on muuten hyvä ja liikuttava pätkä. Ja kuten emäntien tarinakin kertoo, niin kyllä sitä jotenkin aina on pärjäilty.

    Sen lauluja laulat kenen leipää syöt, mutta josko kävisin kirjakaupassa huomenna kuitenkin hakemassa pari opusta opikseni. Ellei löydy, niin sitten saa kyllä moisissa kaupoissa ramppaaminen lopullisesti jäädä.

    VastaaPoista
  9. Vaikka ikuinen maailmanrauha joskus toteutuisi, täytyy Obbnäsia ja Dragsvikia puolustaa, toisin sanoen turvata niiden etuudet jotka haluavat yhä uudestaan tarkastaa muiden luettavaksi kustannettavat kirjat, vaikka perintöriidat repisivät veljesten keskinäiset välit puhumattomiksi. Hän heitä suojelee, joka ei ihmisen kanssa puhu.

    VastaaPoista
  10. "kirjakauppa olisi nykyisellään pitkäikäinen."

    Kuka ihme haluaisi ostaa kirjan lehteilemättä sitä - taikka vaatteita sovittamatta. En usko ainakaan noiden tuotteiden verkkokauppaa pitkäikäiseksi ilmiöksi.

    VastaaPoista
  11. "haastattelijan eli toimittajan kysymykseen saa vastata aivan mitä tahansa. Suoriin kysymyksiin ei vastata ollenkaan tai sitten käytetään urheiluruudusta tuttuja latteuksia."

    Kyllä se on toimittajan virka! Olisipa tuota yrittänyt esim. Leif Salmenille.

    (Karmeaa tuota on nähdä oikeudessa, todistajaa kuultaessa, kun nuorella asiamiehellä on kysymyslista, pahimmoilleen tietokoneella, jota hän yrittää kahlata läpi, kuuntelematta yhtään.)

    VastaaPoista
  12. Katsokaapa piruuttanne Leo Lehdistön ja Pekka Holopaisen tekemä A. F. Airon haastattelu vuoden 1978 tammikuulta. Löytyy mm. Areenasta:
    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vaikeneva_kenraali_a_f_airo_37681.html

    Toinen hyvä esimerkki on Simo Rantalaisen Hyvät, Pahat ja Rumat ohjelmassa ollut jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin haastis vuodelta 1994. Se taasen löytyy Youtubesta tekijänoikeuden käden ulottumattomista, vaikka kaitpa se käsi sinnekin olottuu, jos vähän jakkaralta kurottaa. Pääasia kuitenkin on, että viesti edelleen löytyy, älkää vain jumaliste puuttuko. Itse toimittajan myöhempien vaiheiden pimahtamiseen en ota kantaa.

    Osa 1:
    http://www.youtube.com/watch?v=9URb-TjvoHw

    Osa 2:
    http://www.youtube.com/watch?v=wTuZBiQ3cqk

    Osa 3:
    http://www.youtube.com/watch?v=arFhYA-jV1c

    Hiljaiseksi vetävät kumpainenkin sanoma. Kyllä minusta on jotenkin sääli, että nyt eletään maailmassa, jossa Hannu Karpo ei enää toimi, ja 45 minuuttiakin jäi uhanalaiseksi, kunnes viimein sekin sitten kituvana lopetettiin. Taisi rahoitus siirtyä vesiputousmalliseen pieruhuumoriin ja isoveljelle?

    Herää kysymys voidaanko asioista enää keskustella niiden oikeilla nimillä? Mielestäni vastaus on nykyisellään ei, mutta herrojen muinaisten viestien turvin voisi hyvinkin kuvitella uudisrakennettavan Suomea ja tehtävän mittavia peruskorjauksia asioiden parantamiseksi. Nyt ei jotenkin nähdä metsää puilta, vaikka lääniä riittää kyllä. Jopa kartoittajatkin sen tietävät. Saataisi nyt vaikkapa edes Soininvaara kellahtamaan takaisin lähtökuopistaan, kun näitä kaikenmaailman protesteja tuntuu piisaavan.

    VastaaPoista
  13. Verkkokaupoista en ole vielä onnistunut löytämään niitä kirjoja joita en ole tiennyt tarvitsevani, mutta Akateemisen englanninkielisten tietopokkareiden osastolla se onnistuu.

    AW

    VastaaPoista