Joku nukkuu sängyssäni

Aamulla arvelin kuolleeni. Kello olikin vain pysähtynyt. Nyt se syystä tai toisesta käy taas.

Katso aiheesta lähemmin Leea Virtanen (1974). Edesmennyt folkloristiikan tutkija oli uudistaja myös kootessaan ja julkaistessaan tavallisten suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia.

Sekä luin että katsoin Hämeenlinnan autokauppa-asioista. Rouvan sukulaiset ovat ruokapöydässä kertoneet muista kotikaupunkinsa hankkeista, joita olin luullut kaikessa ystävyydessä hiukan liioitelluiksi. Väärässäpä olin. Eivät ne olleet liioiteltuja.

Kaksi asiaa. Kunnan luottamushenkilö torjui useita kysymyksiä vetoamalla liikesalaisuuksiin. Kysymykset tuntuivat olevan sellaisia, joista kunnan asukkailla eli Hämeenlinnaan veroa maksavilla olisi ehdoton oikeus saada tieto. Liikesalaisuuksiin vetoaminen ei auta.

Sitä en tiedä, miksi toimittajat tyytyvät tuollaiseen. Eivätkö toimittajat tiedä, että joka kerta, kun kunnan tai valtion tehtävissä toimiva kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa, kieltäytyminen on perusteltava. Perustelun on oltava sellainen, että kysyjä voi tarkistaa, onko perusteita olemassa.

Eräässä toisessa yhteydessä – Kreikka – korostettiin kiivaasti, ettei kukaan saa tehdä velkaa toisen piikkiin. Näin kirjoitettuna periaate on aika yleinen, mutta silti se on tosi. En saa ostaa paineilmanaulainta naapurin rouvan maksettavaksi. Jos hän puolestaan on asunto-osakeyhtiömme hallituksen puheenjohtajan, tuota työkalua hän ei saa ostaa minun laskuuni eli siis yhtiön maksettavaksi. Vasaran saisi.

Ostoksen tekeminen on sama asia kuin velan ottaminen. Molemmissa menee rahaa, toisessa heti, toisessa myöhemmin.  Kauhavalla on se käteisellä rakennettu kunnantalo; tarina on isäni kertoma ja saattoi olla todellisuudessa silloin kauan sitten mutkikkaampi. Isäni kumminkin väitti valtuustoon juuri valittuna huomanneensa, miten mahdoton määrä kunnalla on rahaa säästötileillä pankeissa. Hän oli sanonut vanhemmille valtuustomiehille, että tilanne on lain vastainen. Kunta saa rahaa vain kunnallisverolla, joka on jakovero. Rahantarve todetaan tulo- ja menoarviolla ja rahoitetaan verottamalla. Jos pankissa on käteistä, veroa on kerätty liikaa.

Kunnanmiehet olivat ihmetelleet, ettei kuntaa siis saisi hoitaa niin kuin taloa hoidetaan. Yhteyksiä kai oli otettu. Kunnantalo valmistui nopeasti, ja säästötilit hupenivat.

Viimeksi noin vuonna 1920 presidentti Ståhlberg huomautti, että valtion harjoittama liiketoiminta (Imatran Voima Oy) voi olla ainakin menoja katettaessa ongelmallista. Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, ettei valtion oikeutta velkaantua korvia myöten ole kai juuri mietitty. Veronmaksajat maksavat.

Historiallisesti vero oli useimmissa Euroopan maissa ”suostunta”. Ruotsissakin jo keskiajalla uuden veron määrääminen edellytti valtiopäivien suostumusta. Noiden asioiden käsitteleminen oli maakunnan miesten tärkein tehtävä.

Väittäisin patavanhoillisesti, ettei tämä kysymys ole aivan kuollut. Jatkuva keskustelu elvyttäminen vai leikkaaminen ei ole pelkkä politiikka-kysymys. Elvyttäminen edellyttää äänestäjien tukea. Eduskunnan päätös ei edellytä äänestäjien tukea, koska meillä on edelleen imperatiivisen mandaatin kielto. Kansanedustaja ei ole sidottu äänestäjien tahtoon eikä antamiinsa lupauksiin.

Kunnallisen itsehallinnon sanotaan nauttivan perustuslain suojaa, mutta siitä vaietaan, mitä tuo suoja tarkoittaa, vai tarkoittaako se mitään. Kuntarajoja ei ehkä saa muuttaa noin vain, mutta ainakin valtio voi tehdä rahalla kiristämällä kunnan itsehallinnon mahdolliseksi. Nähdäkseni näin pitää ollakin. Kansalaisten yhdenvertaisuudesta veroäyrin edessä en muista puhutun.

EU:n käsiteltävänä oleva liikesalaisuusdirektiivi on paha asia. Sen turvin halukkaat voivat käytännössä tuhota koko julkisuuslainsäädännön. Noin pahasti käy ainakin jos ammattilaiset eli median edustajat tyytyvät myös jatkossa pelkkiin väitteisiin.

Olisi kovin hyvä, että direktiiviin tulisi selvät poikkeusmääräykset julkisten toimijoiden kohdalle. Mutta oletteko te ymmärtäneet, että ulkoistaminen ja yksityistäminen tarkoittavat jo nyt automaattisesti demokraattisen yhteiskunnan toiminnan kannalta hyvin tärkeiden tietojen ”ulkoistamista” eli salaamista?

Siis Hämeenlinnan laki leviäisi – kuka tämän maksaa? – Ei kuulu teille.