Sivun näyttöjä yhteensä

23. lokakuuta 2014

Messuamatta





Olin viime vuonna Helsingin kirjamessuilla. Siellä oli hauskaa. Tosin sinkkitiskeiltä ei myyty konjakkia eikä bratwurstia, ei liioin leipäsiä. En olisi kyllä ostanutkaan. Luultavasti olin kirjamessuilla ensimmäisen kerran Frankfurtissa 1975. Ei se mitään. Heikki Reenpää mainitsi silloin, että kirjamessuilla tarvittiin ennen kumisaappaat. Hän oli ollut mukana jo ensimmäisillä messuilla sotien jälkeen. Myös Frankfurtin kaupunki oli kuulemma ollut pahasti rikki.

Huomenna olen jossain salissa puoli kahdelta. Joku haastattelee, kai Unto Hämäläinen. Ajattelin kertoa, että kunpa tänäkin vuonna tekisi samanlaisia löytöjä kuin viimeksi (Timonen – Valkonen, Sienten biologia. Gaudeamus). Käsitin tuon kirjan luettuani, että emme näe emmekä ymmärrä itsestämme emmekä ympäristöstämme mitään.

Asiat eivät ole sellaisia kuin ne näyttävät olevan. Virhe on sanan ”näyttävät” kohdalla. Se näyttää viittaavan näkemiseen. Käytännössä mieleen tulee silmillä näkeminen. Kaukoputken ja mikroskoopin ei ole arveltu vaikuttavan elämäämme sen ihmeemmin, ellei sitten puhuta pienenpienistä taudinaiheuttajista.

Mutta melkein kaikki sienet ovat siis paljaalle silmälle näkymättömiä ja silti elolliselle ympäristölle yhtä välttämättömiä kuin mikrobit, joita ihmisruumiissa on muutama kilo, lukumäärältään kymmenen kertaa enemmän kuin soluja. Ilman niitä emme eläisi.

Jokainen puu on ihminen. Kivet vain kuiskivat.

Niin kauan kuin maailmassa on sieniä, on toivoakin. Ja jos joku arvoisa kirjamessujen kävijä putosi nyt rattailta, sieneksi sanotaan tavallisesti itiöemää, joka havaitaan maan pinnalla, mutta sieniin – fungi – kuuluu muutamia miljoonia eri lajeja, ja minkä tahansa paikan mykobiota on käsittämättömän runsas.

Mainitsemallani kirjalla on muuten oma hakusana Wikipediassa. Kirjoitin siitä tässä, kun se oli juuri ilmestynyt. Näistä kirjoituksista olen tilillä myös huomenna. Syy on blogikirjani, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista, mutta se siis ilmestyi toukokuussa.

Jos tilaisuudessa kysytään, onko verkkokirjoitusten julkaiseminen kansissa järkevää, sanon muuttaneeni mieleni. On se. Tuhannen kappaleen painos näyttää menevän loppuun näinä aikoina, ja se on suunnaton menestys. Olen nähnyt myyntilukuja. Kustantajani Art House ei joudu panemaan hankkeeseen rahaa omistaan. Itse en tiedä, saanko oikein rahaakin. Päässä laskien kysymykseen voisi tulla apulaispianonkantajan kuukauden ansio, brutto.

Joudumme miettimään, mitäs sitten tehdään.

Olen ajatellut ottaa yhteyttä tekijänoikeuden haltijoihin ja ryhtyä julkaisemaan esimerkiksi Orwellin kirjaa ”Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa” jatkokertomuksena tämän blogin yhteydessä. Myös hänen esseitään voisi harkita. Mutta ajattelin, että todellinen jatkokertomus voisi olla koukuttava.

Hirvittävän vaivalloinen vaihtoehto olisi suomentaa tähän tekijänoikeudesta jo vapaan Chestertonin pikku esseitä. Ne ovat niin hauskoja. Yksi vaihtoehto olisi kokeilla kepillä jäätä ja selvitellä, saisiko I.B. Singeriin oikeuksia ilmaiseksi. En nimittäin aio maksaa tekijälle mitään, koska en itsekään saa tästä palkkiota. Mielestäni Singerin romaaneista muutama ja etenkin ne kaksi novellikirjaa, vanhasta maasta ja uudesta, ovat niin mahdottoman hyviä, että niitä saisi pitää esillä. Niiden suomentaminen muuten oli erittäin vaikeaa. Teksti on näennäisesti helppoa. Se on aina vaaran merkki. Kun yrittää saada aikaan helppoa ja ongelmatonta suomea, tuntee joutuneensa merirysään. Aina kun liikahtaa, jää jostain kohdasta kiinni.

Hauska kirjamessuille on mennä, kun ei ole mitään tavoitteita eikä liioin erikoisempaa sanottavaa. Pitkiä kirjoja varta vasten kirjoittaneita aion varoa, etenkin tuttavia. On se niin valtava urakka. Tällä viikolla muussa yhteydessä mainitsemani Jack London kuvaa ”Martin Edenissä”, miten epätoivoista on tulla kirjailijaksi. Kuvaus on tosi. Kirjailija on kuin Jeesus, joka on naulittu ristille kahden kustantajan väliin.

Etteivät puhevälit kärsisi, en tarkoittanut tuolla omaa kustantajaani, vaan kilpailijoita. Tai ehkä en niin heitäkään, koska mieleeni tulee heti paljon hauskoja muistoja kustantajista. Kuten sekin, miten mielestäni näin Pariisissa Gaston Gallimardin livenä ja kuinka kirjamessuilla katselin Gerard Bonnieria, joka oli aivan hämmästyttävässä määrin putkimiehen näköinen mies.

Nyt täytyy lähteä muille asioille. Jos vaikka tuuli nousee, on yritettävä elää. Il faut tenter de vivre.

8 kommenttia:

  1. Kappas kulttuurikeskusta, alkuperäistä mallia. Nollaenergiarakennus.
    Työläs tehdä koneitta kun siinä on vain sitä raskainta rakennustyötä.

    "Jaa-jaa," sanoi mummo hautaa, "tuonne sitä joudutaan jos elää saadaan ja terveinä pysytään."

    Näin erään kookkaamman juureskellarin ovenpielessä naulattuna rivin messinkisiä lappuja joissa mainittiin ansiokkaasta osallistumisesta sotavuosien jälkeen järjestettyihin vuosittaisiin perunakeräyksiin, taisi olla koko sarja. Kerrankin järkevä paikka mitaleille jotka oli saatu aiheesta.

    I. H.

    VastaaPoista
  2. Martin Edenistä muistan vain luumu(?)mehun tahraamat huulet. Silloin murrosikäisenä pidin juttua typeränä, nyt ymmärrän paremmin miten naisen esineellistämisen ohella idealisointikin voi olla todellinen ongelma.

    VastaaPoista
  3. Onnitteluni blogikirjan hyvästa menekistä (oliko se sittenkään niin suuri yllätys).

    Olisi kiinnostavaa tietää, jos blogisti tai joku muu olisi laatinut tärppilistan tekijänoikeudesta jo vapaista, eikä turhan pitkistä, proosateoksista (sanotaan vaikka englanniksi, saksaksi, ruotsiksi, ranskaksi, espanjaksi tai italiaksi julkaistuista) jotka ansaitsivat erityisesti tulla suomennetuiksi. Tai ehkäpä se on ammattisalaisuus, mitä sitä muille levittelemään, no sanotaan sitten sellaista joihin ei itse listan laatijalla ole ihmeempää omaa mielenkiintoa. On ollut mielessä yrittää, mutta keksisipä sopivan kohteen, ei vain omien rajoittuneiden mieltymysten mukainen, sellainen jolle olisi ehkä yleisempää mielenkiintoa, tai siis ainakin jokunen kiinnostunut lukija. ES (joka ei ole robotti, mot)

    VastaaPoista
  4. Unto Hämäläinen haastatteli. Klo 14.10 alkaen. Ainossa. Unto toimi juontajana. Teemana Onko politiikka kriisissä. Haastatelluist vasuri kansanedustaja Anna Kontula on suloinen katsella ja vähintäinkin yhtä ihana kuunnella. Unton hyvin tehdyt kotiläksyt muuttuivatkin haukionkala-lausumiksi. Kyyneleet silmissä seurasin Annaa. Hän on myös poliittisen stand up -komiikan valio.
    Vanha mies

    VastaaPoista
  5. Joo, Kirjamessuillepa tietenkin! Siellähän ne kaikki muutkin pellekirjailijat käyvät juttelemassa niitä näitä joutavia. Mutta onhan siellä myös ne viini- ja ruokamaistiaiset, sen takia voi kyllä muuten kuivilla kirjamesssuilla kävistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohturuokaa tosikkokirjailijoille.

      I. H.

      Poista
  6. "Mielestäni Singerin romaaneista muutama (...)"

    Tarkemmin?

    VastaaPoista
  7. Olisi hienoa, jos Kemppisen blogissa olisi mainitunkaltaista lisäaineistoa. Koukussa kun jo ollaan, ei tehoa ole pakko hakea jatkokertomuksista. Chesterton on loistelias, kannatan.

    VastaaPoista