Juotuaan mahansa rikki ja hakattuaan alustalaiset sinelmille
aatelisluutnantti vain karjui kauhuaan pohjoisen Hämeen loppumattomassa
pimeässä. Sitten hänestä tuli vanha, ja valtiopäivillä hän nautti arvonantoa.
Metsän ja pimeyden kauhu ei koskaan kunnolla hellittänyt. Hänelle jäi taipumus
raivonpurkauksiin. Ikävissään hän kirjoitti tietosanakirjan. Kävi ilmi, ettei
sellaista ollut ennen kokeiltu tällä kielellä eikä oikein ruotsiksikaan.
Vaistonomainen tieto, ettei ihminen voi elää tällaisessa
pimeyden maassa sammuttamatta itse valoja päästän, kulki perintönä kymmenen
tuhatta vuotta.
Yleisvalaistus tuli käyttöön kiivaasti kehittyneen
sähköistämisen ansiosta osittain ennen sotia, laajalti sotien jälkeen. Nyt
ihmisen saa hämilleen vain pidempi sähkökatkos, mutta jostain voi löytyä
taskulamppu, jonka keila leikkaa pimeyttä kuin veitsi.
Paniikkiin ei ole keksitty hyvää lääkettä.
Ihmiset ja ihmisyhteisöt viettävät puolet elämästään aivan pimeässä
tai aika hämärässä. Jalometalleja ja kalliita kiviä himoitaan kuulemma siksi,
että ne pitävät pintansa. Kulta ei vähällä liukene. Hopean pinnasta saa hapettumat
pois. Luultavasti pimeän kansoille lasi oli jalokiven veroinen. Lasiesineet
eivät ole hautauhreina harvinaisia.
Luutnanttien maakartanoissa pienet ja reunasta viistetyt
ikkunat eivät oikeastaan olleet koristeita. Ne oli oikeastaan tarkoitettu
aseiksi pimeyttä vastaan. Kyynärää isommat lasit olivat vaikeita valmistaa ja
kalliita. Niinpä harrastettiin paljon pieniä. Myös se oli aika uusi muoti, että
seinät ja kattokin alettiin sivellä kalkkimaalilla. Tavoitteena ei ollut
koreus, vaan valo. Ne joilla oli varaa ripustivat valaisimiin prismoja ja
hiottuja lasipalloja lisäämään valoa.
Himoittu korkean teknologian tuote oli peili. Se oli enemmän
heijastin kuin kuvastin. Ennen pitkää niitä nikkaroitiin myös vähäpätöisissä
maalaisoloissa. Iso trymoo kuului eteiseen tai muuten vähävaloiseen paikkaan.
Kyllä sen edessä laittauduttiin, mutta vähä valonlisä oli tarpeen
vaatekappaleiden ja jalkineiden löytämiseen.
Vaatteista erottaa samat kaksi tehtävää, joita nisäkkäät ja
linnut haluavat. Soidintoimia varten on erotuttava. Terävä-älyiset uskovaiset
paheksuivat vaatteen helakkaa väriä, varsinkin punaista, koska sen näyttäminen
on parittelutarjous. Kilpailijoilta ja saalistajilta on päästävä kätköön.
Tekniikan ja politiikan yhtäkkinen muutos näkyy
sotilasvaatteissa. Runoutemme ihastelee sarkatakkien armeijaa, joka näyttäytyi
Kansalaissodassa 1918. Viittaus tarkoittaa valkoisia, vaikka punaisia ei
yleensä erottanut vaatteista. Auttavan puhdas valkoinen käsivarsiliina oli yhtä
pulmallinen hankkia ja säilyttää kuin valkoinen. Saksan jääkäreiden asu oli
vihertävä. Värin ja itse asiassa materiaalinkin määräsi konekivääri. Vastaan ei
ole tullut valokuvaa, jossa tuossa sodassa olisi käytetty lakanaa talvisessa
maastossa suojautumiseen.
Räikeän väriset ja kummallisesti koristellut juhlaunivormut
auttoivat erottumista vähässäkin valossa. Jopa poliisin ja Lännessä sheriffin
virkamerkit oli mietitty samalla tavalla valoa heijastaviksi kuin
aatelisluutnanttien epoletit ja kaulankoristeet.
Varhainen esimerkki tästä yksinkertaisesta ajatuksesta on
menneen ajan puinen kilometripylväs. Niitä oli kantateillä toden totta
kilometrin välein. Tolppa oli sivelty punamullalla, numerot kimröökillä
mustiksi ja laudat kalkittu valkoisiksi. Muun tekemisen puutteessa kyydissä
olevat lapset harjoittelivat päässälaskua, kun sekä meno- että tulosuuntaan
näkyi numero.
Muistin pimeästä on nousevinaan uskottava kuva – olisiko joku
etevistä vanhemmista vallan lasketuttanut lapsilla. Jossain Kortesjärvellä oli
23 ja 48. Äkkiäkös tuon laski, mutta kun lukuja piti myös yrittää päässään kertoa.
Tuo nyt ehkä meni, mutta isolla tiellä oli niitä kiviveistämöiden aarteita,
graniittisa pylväitä, ja kun numerot näyttivät siellä peräkulmilla etäisyyttä
valtatien risteyksiin, niin kahden kolminumeroisen luvun kertominen päässä
paperiin ja kynään kajoamatta ei enää ottanutkaan onnistuakseen.
Mikä muuten mahtoi olla syy, että entisissä tienviitoissa
välimatka ilmaistiin yhden desimaalin tarkkuudella, kun taas nykyisin tyydytään
pelkkiin kilometreihin?
Jos seura tai ääni eivät rohkaise laulamaan, kelvollinen
lääke paniikkiin on päässälasku. Kun muistaa samalla hengittää tasaisesti, se
auttaa. Menetelmä on terveellinen ja ympäristöystävällinen. Sitä kelpaa
suositella.
Niin,
VastaaPoistaOlen pyöräillyt tuota Kuninkaantietä molempiin suuntiin tosin eri vuosina. K-nummelta Turkuun ja toisen kerran Espoon Viherlaaksoon. Merkille pantavaa oli että Espoossa oli kaikki graniittiset pylväät kunnostettu ja jopa erityisiä muistotauluja esilletuotu, ainakin siinä Espoonkartanon kohdalla. Täällä kivipaadet ovat kyllä näkyvissä mutta merkinnät haalistuneet ja jotenkin niissä näkyy miten lukemia on myös joskus muutettu.
Karjuvasta aatelisluutnantista graniittisiin kilomertipyväisiin ja mitä kaikkea sen välillä. Siitä kerrotaan tässä aikamuistelmassa joka lakee etäisyyksiä aikaperspektiivissä.
VastaaPoistaVarsinkin tuo alku on hauska. Mahtaako tuon karjuvan luutnantin hahmon sisällä asua joku todellinen ihminen, sitä ei kerrota. Olettaisin, että kertoja tietää siihen sopivan ihmisen, mutta kaikkea ei aina pidäkään kertoa.
Riittää, kun tietää, että karjumisen syy oli pelko. Poistaakseen tuon pelon tai levätäkseen karjumisen aiheuttamasta väsymyksestä, tämä urheasti alustalaisiaan hakkaava aatelinen luutnantti kirjoitti ikävystymistä estääkseen tietosanakirjan. Mikä kelpo teko! Varsinkin, kun se oli ilmeisesti ensimmäinen yritys lajissaan levittää tiedonvaloa ympärille.
Sitten tässä jutussa törmätäänkin nykyaikaan. Valo toimii opasteena. Sotia piti käydä ennen valoa, mutta sitten kun keksittiin sähkövalo alkoi valaistuminen levitä ympäri maita kiihtyvällä vauhdilla.
Mutta myös hengenvalo alkoi loistaa keksintöjen muodossa. Meille niin tutut esineet alkoivat ilmestyä peilien, tianteisiin erikoistuneiden vaatteiden, ja virkamerkkien ym. helyjen lisääntyessä. Niiden piti olla valoaheijastavia. Valo pysyi kauan, ja vieläkin, meidän aikanamme ykkösasiana. Siitä huolimatta, että yhä vieläkin me ihmiset ainakin pyrimme nukkumaan suuren osan elämäämme, mieluummin pimeässä. Vaikkei se aina ole mahdollista. Aivojen valo alkaa sammua, ilman riittävää unta.
Kaiken kaikkiaan tämä on rennolla kädellä, mutta älyllä valaistuna kirjoitettu juttu, jonka tarkoitus on varmaan osoittaa, että kaikki liittyy kaikkeen. Myös karjuvat kenraalit, sodat ja ihmisten soidinmenot ovat kaikki sidoksissa toisiinsa. Vieläkin karjutaan, yksittäisiä karjahduksia ainakin, vieläkin valo on tärkeä, vieläkin virkamerkit ja kultaiset sekä hopeiset korut ja varsinkin timantit ovat himoittuja esineitä. Vaikka en kyllä ymmärrä, tämänkään luettunani, miksi ne ovat niin tärkeitä. Mielestäni valoa riittää maailmassa ilman niitäkin. (Vai olisiko se kateutta. Minulla ei ole yhtään ainoaa timanttia.) Onneksi.
"Mikä muuten mahtoi olla syy, että entisissä tienviitoissa välimatka ilmaistiin yhden desimaalin tarkkuudella, kun taas nykyisin tyydytään pelkkiin kilometreihin?"
VastaaPoistaJohtuisiko vauhdista? Pyöräily- ja kävelyreittien viitoissa kymmenykset ovat käytössä nykyäänkin.
vuorela, tampere
Eiköhän kyse ole ensisijassa mittaustarkkuudesta suhteessa matkan pituuteen sekä kulkuvälineen luontaiseen kulkumatkaan ja käyttöympäristöön. Muutaman kilometrinkään matkalla ei tarvitse mittauksessa pahasti mokata, kun tulee sata (tai viisikymmentä) metriä heittoa. Risteyksessä tulee viidestä kahteenkymmeneen metriä jo siitä, kummalta puolen tietä mittauksen tekee. Loivasti kaartuvasta tiestä tulee myöskin kymmeniä metrejä lisää.
PoistaKevyelle liikenteelle on sadoilla metreillä yleensä merkitystä, koska se voi olla kävelijälle pitkä matka ja vaikuttaa suoraan löytääkö perille. Kymmenellä kilometrilläkään ei taas ole automatkalla aina niin suurta merkitystä ja autotiet ovat pääväyliä, joten niiltä kyllä perille löytää.
"Auttavan puhdas valkoinen käsivarsiliina oli yhtä pulmallinen hankkia ja säilyttää kuin valkoinen." Lienee tarkoitus sanoa: punainen?
VastaaPoistaterv. pekka s-to.
Uskomukseni mukaan myös taulujen kehysten muoto, kullattu kouru, on ajateltu heijastamaan vähää kynttilänvaloa taulukangasta kohden. Mitä pimeyteen, hämärään ja sen viehättävyyteen tulee, suosittelen Junichiro Tanizakin Varjojen ylistystä.
VastaaPoistaPalaan vielä eiliseen. "Esimerkiksi tupakoinnin jatkuva vähentyminen on pelkästään hyvä asia." Luen tuota: "Esimerkiksi tupakoinnin jatkuva rajoittaminen on pelkästään hyvä asia", vaikka en tiedä oliko tuo sisäänrakennettuna tuohon.
VastaaPoistaItse poltan noin 2-4 sikaria viikossa, joinain en ainuttakaan. Piipullisen silloin tällöin, ehkä kymmenkunta vuodessa. Piippuja, kauniita esineitä, minulla on ehkä 15. Tuo määrä tupakointia ei uskoakseni vaaranna terveyttäni juurikaan, ja pyrin katsomaan ettei se tee niin muillekaan. Kuitenkin tuon minulle lähes elintärkeän sielun syvyyksiin asti rauhoittavan toiminnon harjoittaminen on tehty hirvittävän hankalaksi, lähes mahdottomaksi, muualla kuin mökillä metsän syvyyksissä. Sikarien löytäminen ja ostaminen on vaivalloista, kunnollisen piipputupakan vielä hankalampaa. Jos missään julkisella paikalla alat ottaa ja valmistella noiden polttamista saat kohdata murhaavia katseita, vaikka taatusti olet aikeissa toteuttaa tekosi muita häiritsemättä, siis tosiasiallisesti, joku tietenkin häiriintyy kun näkee sadan metrin päässä jonkun sikaria sytyttävän, mutta sille en sentään mitään mahda.
Vastustan ehdottomasti rajoituksia, jotka näin olennaisella tavalla leikkaavat hyvinvointiani, vaikka samalla arvaan, että varmaankin nuo rajoitukset ovat saaneet aikaan monia hyviä vaikutuksia usean ihmisen elämään. Yleinen ja yksilöllinen etu ovat ristiriidassa ja epäröimättä kannatan rajoitusten vähentämistä tässä asiassa. Soisin, että päätösvalta olisi tässäkin asiassa ihmisillä itsellään, vaikka he sitten tekisivät jonkun hyvinkin pätevän arvion mukaan huonojakin päätöksiä. Sellaista elämä on...
Olin aikoinaan sitä mieltä, että täyskieltoon pyrkiminen, ravintolatupakoimisen kieltäminen, jne. ovat liian rankkoja toimenpiteitä. Nyt olen eri mieltä: Tulkoon täyskielto. Tupakansavusta ei pääse herkkänenäinen tai vaatteensa ja hiuksensa muuten savuttomana pitämään pyrkivä muulla tavoin lainkaan eroon. Haitta korostuu allergiakausina ja kylmällä (=kuivalla) ilmalla sekä tietenkin tietyille ihmisryhmille kuten ravintolahenkilökunnille.
PoistaTupakoivat eivät yksinkertaisesti osaa käyttäytyä. Oli kyseessä mikä tahansa väkijoukko, roskiksenkulma, pysäkki, parveke, ilman sisäänottoventtiili tai ovensuu, sinne etsiytyy joku addikti savuamaan, vaikka paikka olisi täynnä kieltomerkkejä ja vieressä olisi vapaa nurkkatila, josta savu ei muille kantautuisi. Jotkut "avuliaat" toki siirtyvät noista paikoista pois - käytännössä aina ylätuulen puolelle eli tekevät puhtaan symbolisen eleen ilman mitään käytännön vaikutusta. Jokaista tällaista "hyväkäytöksistä" kohden löytyy ulosmenijä sytyttämään syöpäkääryleensä jo sisätiloissa, koska "hänellä on oikeus" - muilla ilmeisesti ei. Haitoista muille ihmisille ei yksinkertaisesti pääse ilman täyskieltoa eroon, koska tupakoitsijat eivät kykene vastuulliseen käytökseen muita kohtaan. Sinun "hyvinvointisi" on siis lähinnä omankädenoikeutta olla täysi mulkku muita kohtaan. Päätösvalta on siis itse kullakin tupakoitsijalla ja näyttää siltä, etteivät he kykene sitä vastuullisesti käyttämään. Rajoitukset ovat siis tupakoitsijoiden itsensä kollektiivisesti tekemä päätös.
Minun puolestani tupakoitsijat saavat hengittää vaikka auton pakoputkesta ja jokaisesta savupiipusta sekä kaataa keuhkoihinsa tervaa ja tykittää kaikkia karsinogeenisiä aineita suoraan suoniinsa, kunhan tekevät sen niin, etteivät vieressä olijat joudu siitä kärsimään, ja hautaus hoidetaan niin, ettei maaperä pilaannu. Toki tupakointi aiheuttaa terveyskustannuksia, mutta jos ne katsotaan yhteiskunnallisesti liian suuriksi, voidaan säästöjä tehdä vaikka huomioimalla kyseinen elintapa keuhkosyöpähoidon tarveharkinnassa ja oletetuissa hoitotuloksissa tai yksinkertaisesti rahoittamalla nuo tupakkaveroista. Kustannukset voidaan siis kyllä kattaa muillakin tavoin. Rajoituksilla puututaan nimenomaan huonoon käytökseen ja hyvä niin, onhan tällaista käytöstä korjaava väkivaltakin sanktioitu.
Kemissä taitaa tienviitoissa olla yhä desimaalit käytössä. Muualla en ole nähnyt.
VastaaPoista"Auttavan puhdas valkoinen käsivarsiliina oli yhtä pulmallinen hankkia ja säilyttää kuin valkoinen."
VastaaPoistaAnteeksi?
Ad Omnia: - Anteeksi, käsivarsinauhoista siis valkoinen - punainen. Veijo Meren "Vuoden 1918 tapahtumat" romaanissa on hieno oivallus. Valkoinen isäntämies kysyy punkaartilaisesta käsivarsinauhaa katsoen: oletko pikkutytön tappanut? (Lettinauha).
VastaaPoistaKangasalla pimeydestä panikoitunut henkilö oli Agathon Meurman, ei aatelinen mutta monessa suhteessa merkillinen henkilö. Olen paljon miettinyt, millaisia sairauksia ja mielenvikaisuuden muotoja ennen sairastettiin. Kun puhutaan Aleksis Kiven mahdollisesta hulluudesta, aina jätetään sanomatta, että ei se Ahlqvist olisi liioin omin jaloin Lapinlahdesta pois kävellyt, jos olisi sinne eksynyt. Häneltä myös kuoli neljä (näin muistan asian) lasta aivan yhtä kyytiä tarttuviin tauteihin.
"Vastaan ei ole tullut valokuvaa, jossa tuossa sodassa olisi käytetty lakanaa talvisessa maastossa suojautumiseen."
VastaaPoistaYksi syy tähän oli, että ei ollut merkittävästi hiihtojoukkojakaan, joten lumipuvulle ei ollut niin suurta tarvettakaan.
Ei ollut mutta kyll Länkipohjassa olisi tarvittu hyökättäessä lumessa kohti kuularuiskuja. Tuli pahasti tappioita. Jo Väärinmajalla Vilppulassa taisteltiin aika puhtailla hangilla. Tampereen Kalevankangas...
PoistaEn väitä asia-argmenttejä vastaan. Komentti oli hätäinen.
Poista