Sivun näyttöjä yhteensä

19. toukokuuta 2011

Sanankasvatus




Tämä vihje kustantajille on valitettavasti ilmainen. Vasta nyt on todella mahdollista yhdistää teksti ja valokuva luovasti.

Yksi tekstin ja kuvan hieno yhdistelmä oli sarjakuva. Se edellytti rotaatiopainokonetta ja sen alusta oli sanomalehti. Miltei samaa tekniikkaa oli tietysti käytetty ennen. Ehkä tavallisin oli kuvakirja tyyppiä Max ja Moritz tai Jörö-Jukka – kuvia ja alla tekstiä, mielellään riimiteltynä.

Näitä kuvakertomuksia teki muuan Töppfer ja niitä on myös raamatunkuvittaja Dorén jäljiltä. Suuret satiirikot, kuten Hogarth, olivat julkaisseet kertovia kuvia kaiverruksina jo sata vuota aikaisemmin. Mutta sarjakuvan puhekupla, näennäisesti todella kömpelö ajatus, liitti kirjoituksen ja kuvan yhteen niin että se liitto on kestänyt sata vuotta ja yli.

Fotoromaanit olivat suosittuja etenkin Italiassa ja varsinkin pornografiassa. Niiden toteutuksessa on jotain avutonta. Puhekupla ei istu valokuvaan.

Kirjaimia ei tarvitse enää ostaa kaupasta ja ripustaa työläästi pyykkinarulle. Olen kokeillut runoja, joissa säkeet ovat kuitenkin maisemassa naruuilla tai puhelinlangoilla. Sen voi tehdä Photoshopilla, jolloin pääsee samalla toteuttamaan kauan eläneen haaveen, käyttämään kolmiulotteisia, osittain läpikuultavia kirjaimia, joilla on väri, ja se väri voi poiketa runonsäkeen väittämästä väristä. Sana ”puut” voi olla violetti, ja kirjainten pinta eli tekstuuri voi muistuttaa enemmän kiveä kuin puuta.

Tuollaisesta kuvateoksesta sanottaisiin heti: konstailua. Vastaisin siihen sopertamatta: ei vaan kolmiulotteista. Kaikki kelvollinen teksti on siinä mielessä kolmiulotteista, että kirjainmerkkien seassa näkyy, kuuluu ja tuntuu kuviteltu todellisuus. Juuri siksi kirjoja luetaan. Juuri sen takia romaanista tehty elokuva voi tuntua köyhältä.

Lisäksi kirjoitus on aikakone. Ei 1800-luvun Pietaria ole enää olemassa turistikohteena, mutta Dostojevskin romaaneissa se on. Ei metsä ole enää saman muotoinen kuin 150 vuotta sitten – muualla kuin Aleksis Kiven runoissa. Vaikka kuvittelemme väärin, koemme nousevan myrskyn pelottavana, kun matkustamme Odysseuksen matkassa.

Tämä oli puheenvuoro digikameroista, etenkin järjestelmäkameroista, ja se oli suunnattu filmille kuvaamista vastaan. Filmille otettiin niin hienoja valokuvia, ettei nykyisillä laitteilla päästä enää samalle tasolle.

Tämän ajatussarjan syy on 2,71828182845904. Kuten lukija heti huomaa, kysymyksessä on Neperin luku, logaritmeissa tärkeä.

Babbagen elinaikana ”computer” oli henkilö, joka teki hyvin vaivalloisia ja aikaa vieviä kerto- ja jakolaskuja, jotta saataisiin aikaan menekkikirjoja, sellaisia kuin vuorovesitaulukot ja eräät tähtitieteen apuneuvot.

Logaritmi on potenssi, johon luku on korotettava, jotta saataisiin toinen luku. Log 10(1000) = 3. Babbage harrasti numeroita, koska hän piti niistä kovasti, ja laati erilaisia taulukoita. Hän oli aikakautensa nerokkaimpia miehiä. Hyödylliset taulukot tulivat perässä. Babbagen suuri oivallus oli hänen kuollessaan 1800-luvun lopulla keskeneräiseksi jäänyt differenssikone, jonka piti pystyä laskemaan automaattisesti esimerkiksi logaritmitaulukot. Kone oli hämmästyttävän samanlainen kuin toisen maailmansodan aikana ja jälkeen kehitetyt sähköiset tietokoneet, vaikka se oli mekaaninen ja ei toiminut. Logartimitaulukot on unohdettu. Minun kouluaikoinani niitä käytettiin, ja samoin laskutikkua, jolla logaritmeilla voi laskea käsin.

Lontoossa tiedemuseo toteutti differenssikoneen, joka toimii tänäkin päivänä, ja Kaliforniassa on toinen samanlainen. Välivaihe oli mekaaninen laskukone ja sen jälkeen elektroninen. Tietokone on edelleen todellisuudessa laskukone. Kirjaimet ja kuvat ovat numeroita, joita kone käsittelee ja jotka toinen kone, esimerkiksi näyttö tai tulostin, esittää saman näköisenä kuin käsin piirretyt.

Siksi kirjain eli sana ja kuva on jälleen sama asia ja niiden yhdisteleminen käy samalla laitteella, josta on tullut vain muutamassa vuosikymmenessä halpa kaiken kansan väline. Ja kaikki alkoi siitä, että yhdet pitivät kirjaimista ja toiset rakastivat numeroita – mitä vain numeroita, mutta mielellään laskutoimituksen tuloksia, oli niillä jotain käyttöä tai ei. Tärkeintä oli kauneus.

19 kommenttia:

  1. Ad Omnia: - vielä eilisestä laajakulmakeskustelusta. Tämä kuva on korjaamaton laajakulma, suoraan kamerasta.

    VastaaPoista
  2. Mistä ihmeestä tuo harhaanjohtava ja idioottimainen sana tietokone oikein kieleemme ilmaantui? Ja nyt sitten älypuhelin ym lukemattomat älyt! Onko auto älykäs, kun bensan alkaessa loppua, varoitusvalo syttyy?

    Laskutikku on edelleen monissa suhteissaan pistämätön kapine. Suurta asiaantuntemattomuutta osoittaa sen nykyinen vähättely. On huomatta, että merkittävä osa ihmiskunnan koko 1900-luvun fyysisestä aikaansaannoksista perustuu laskutikun käyttöön, esim insinöritieteet, kemia, fysiikka jne. Jos se keksittäisiin nyt, muistettaisiin varmasti korostaa sen ympäristöystävällisyyttä, eikä tarvitse edes paristoja.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: - Amazonissa on havainnollinen yhteenveto tuosta kamerasta:
    http://www.amazon.com/dp/B003AOAXL4/ref=pe_62860_19906150_pe_vfe_dt1

    Täsmäöllistä tietoa optisen ja elektronisen vääristymien korjauksen vaikutuksesta mm. mitattuun näkökulmaan katso
    http://www.lenstip.com/273.1-Lens_review-Panasonic_LUMIX_G_14_mm_f_2.5_ASPH._Introduction.html

    Raw ja jpeg -kuvien erot ovat suuria. RAW on muuten käytössä kohtuullisen nopea.

    VastaaPoista
  4. Elävän-puheen ja elävän-kuvan yhdistämin yhdeksi viestiksi on mestariteos. Ei siinä turhia kapistuksia tarvita.
    Valkoinen pinta ja elävä viiva samanaikaisen jännän-puheen kanssa riittää.
    Jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan Iso-Mestari!

    Olen nähnyt tämän Mestarin televisiossa, Kylli-täti!

    Hänen teoksensa, esityksensä toteutettiin silloisella parhaalla tekniikalla, iso valkoinen paperi ja elävä sivellin. Taustalla olikin sitten varsinainen jännittävä tarina, tosi cooli.

    Nykyiset lasten kuvalliset tietokonepohjaiset animaatiot ovat näppäriä, värikkäitä ja tylsiä.

    Kyllä niissäkin on "oma hohde" minun silmissäni. Niitä katsellessa arvioin aina kuinka suuri tietokoneiden lauma on tarvittu kuvien renderointiin. Hahmojen värit ja pinnan muoto tuo mieleen muovi-ukot, jostain avaruudesta kai?

    Nykyisistä lasten kuva ohjelmista puuttuu "henki". Niistä on hävinnyt ihmisen kädenjälki. Ei ole riskiä mokata, eikä onnistua.
    Se on se viivan ja kuvien pippuri, joka tarvitaan.

    VastaaPoista
  5. "Vaikka kuvittelemme väärin"

    Ei, Jukka, päinpersettä. Runo elää mielenteatterista, ihmisen kyvystä luoda assosiatiivisia imaginaatioita, taidetta, ottamastaan sanan vahvasta alkujuuresta.

    Tuokin alussa luonnosteltu nykytekniikka vain tuhoaa mielen sisäisen kyvyn visuaalisiin assosiaatioihin. Tämä on myös musiikkivideoiden vissi ongelma - oli kuvassa ulottuvuuksia, vaikka lampaat niitä söisivät - jokainen valmiina annettu visio latistaa sitä kapasiteettia, mikä jokaisella nousee yksilöllisesti mieleen `lapsuuden kesästä´.

    " ... kuuluu ja tuntuu kuviteltu todellisuus."

    Kenen kuvittelema? valmiiksi kuviteltu ja muottiin valettu.
    Meillä on nyt jostakin syystä väärä ihmiskuva, käsitys ihmisestä, ja siitä, mitä hän taiteesta hakee, ja mitä hän kokee.
    Mikä siinä on merkityksellistä, ja elävänä virtaavaa.

    VastaaPoista
  6. Viime syksynä juhli nuori mies Otaniemessä valmistumistaan DI:ksi, oivallisesti. Veimme hänelle lahjaksi Aristo Studio-laskutikun, joka oli itselleni tarpeeton. Kapine on hyvä siltä varalta, että tietsikka tilttaa tai toimiston sähköt menevät poikki.
    Kenties tikkuun tutustuminen voi tuottaa välkähdyksiä.
    Kuvaa tarkastellen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Seinillä on korvat Säätytalolla. Ne haluavat kuulla sanoja hyötyruotsista.

    VastaaPoista
  8. Koska tämä on laajasti luettu blogi, laitan tänne saamani kiertokirjeen. Se kertoo karua kieltään asenteista yhteiskunnassamme, jossa valta on kukkahatuilla.

    Näin persu-Suomessa ratkaistaisiin vanhusten ja vankien hoito: pannaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkotiin.

    Vanhuksilla olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan.

    Heidän terveydestään huolehdittaisiin, heidän hampaistaan huolehdittaisiin, heidän apuvälineistään huolehdittaisiin.

    He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan.

    He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista.

    Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille.

    Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein.

    Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin.

    He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten varatuissa tiloissa.

    Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja, ja heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit.

    Yksinkertainen vaatetus: kengät, aamutossut, yöpuku ja lakipalvelut olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä.

    Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa.

    Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta. Heille voisi soittaa päivittäin.

    Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta.

    Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

    Rikollisten tilanne olisi seuraava:

    He saisivat kylmää ruokaa.

    Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan He pääsisivät kerran viikossa suihkuun.

    He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa pari kolme tuhatta euroa kuukaudessa.

    Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.

    ....

    (Hei... eihän rikollisia oikeasti voisi kohdella noin julmasti, senhän kieltää laki ja omatunto. No, vanhuksia voi... mutta se on varmaan eri asia?)

    VastaaPoista
  9. "Puhekupla ei istu valokuvaan."

    Puhekuplasta pitäisi varmaan ottaa valokuva...

    VastaaPoista
  10. Hyvä Tapsa:

    Juuri miettiessäni 700 000 euron kavallusta, josta saakin vain 1,5 vuotta ehdonalaista, niin pelätessäni vankilaa, niin pääsenkin vanhainkotiin, niin siellähän eläisi vallan mukavasti, niin kuin hoidossa, niin kuin eläkepäiviä viettäen, niin ei tarvitsisi Espanjaan muuttaa, niin en sittenkään varastaisi 10 ooo euron tavaraa josta saa heti 1 vuotta vankeutta ja joutuisin vanhainkotiin säästöineni.

    VastaaPoista
  11. "Pojat joit' ei saatu hyviks'
    on nyt jauhettuina jyviks'"

    Eipä ehkä nykypäivänä...

    VastaaPoista
  12. Puhekupla oli/on erittäin sujuva sarjakuvaelementti, ei alla oleva teksti ole läheskään niin tehokas. Tietokone voi olla kömpelöilmaisu, johtuisko alkuperäiskielen suorasta väännöksestä, mutta hauskinta minusta on tämä nykyinen konekirjoitus tietokoneella?

    VastaaPoista
  13. Koska Tapsa on laajasti esiintyvä kukkahattu, laittaisin nyt mainosalan ammattilaisena hänelle sellaisen kierto-ohjeen, että kannattaa hieman miettiä stilistiikkaa, kun on jotain omasta mielestä "uutta" sanomista ja halua sanoa se: kill your darlings.

    Tämä ei ole Iltalehden keskustelupalsta.

    VastaaPoista
  14. Jostain syystä jäin miettimään miksei fotoromaani toimi. Ilmeinen syy voisi olla että valokuvan realismi ja keinotekoisuus ovat yhteensovittamattomia. Vähemmän ilmeinen syy voisi olla, että puhekuplan olettaa ilmenevän piirretyssä taustassa ja valokuva aiheuttaa aivoihin jonkun piupareen.

    Jos puhekuplan valokuvaisi niin ero häviäisi. Teksti voisi olla jotenkin muulla tavalla valokuvattavan esineen pinnassa.

    Miksikähän sitä ihminen miettii tämmöisiä kun töitäkin pitäisi tehdä?

    VastaaPoista
  15. Nimimerkki "Tapsa" räjäytti nyt potin. "Populismia, populismia", huutaa kukkahattuväki ja rientää palkkaamaan jälleen uuden, huippukalliin asianajajan kansanmurhasta syytetylle porvoolaismiehelle, jonka oikeudenkäyntiin on kulunut jo kolme miljoonaa euroa. Kolme miljoonaa!
    Ja tässä meillä on märissä vaipoissaan äiti, joka on kasvattanut kuusi lasta kunnon kansalaisiksi. Hän maksaa kaikesta, mikään ei ole hänelle ilmaista. Mutta onhan ruoka sentään huonoa ja kohtelu tylyä.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - olen samaa mieltä kuin anonyymi. Tapsan ajatus osoittaa aitoa luovuutta.

    VastaaPoista
  17. Tapsan ajatus oli kyllä minusta myös aidosti luova ja ennenkuulematon, tietysti. Mutta mitä se kertoo meille luovuudesta?

    VastaaPoista
  18. Tapsan "ajatus" on wanha ja kulunut, tympeä rinnastus, johon ei sisälly lyhyen ajattelun jälkeen mitään asiaa. Tyhjiä heittoa (=soinismeja) maailma kaipaakin lisää. "Kansan ääni" on pelottavan kajahtanut.

    VastaaPoista
  19. "Populismissa äänestäjille tarjotaan yksinkertaisia ja hyödyttömiä ratkaisuja monimutkaisiin asioihin."

    VastaaPoista