Sivun näyttöjä yhteensä

29. elokuuta 2007

Checker

Jouduin ottamaan selvää, mikä on trolli blogeissa. Yllä kuva. Trolleja ja viaton lukija.

Patenttitrollit olisin tuntenut. Olin lievästi yllättynyt, että heikäläisistä löytyi Wikipediasta artikkeli ja lisäksi lista.

Kuten huonot koomikot sanovat:"But, serious - folks..." Eli vakavasti sanoen "patent troll" on sekin lähinnä haukkumasana tai slangi-ilmaus, joka rinnostuu lähinnä kirosanoihin - joku ei nyt tykkää jostain.

Mutta koulubussit tuovat mieleen taksit, ja olen joskus miettinyt, missä olisi aineistoa keltaisista takseista (Yellow cab), joita nimestään edelleen sangen tunnettu John Hertz pyöritteli jo 1910-luvulla.

Checkers nyt ainakin on mutkikas nimitys. Tuo shakkilautakuvio, jota brittipoliisit käyttävät jostain käsittämättömästä syystä tunnuksenaan, oli lähes vuosisadan taksien tunnus keltaisen värin ohella.

En viitsinyt ottaa "Taksikuskin" De Niro -kuvaa, jonka kaikki tuntevat. Se on Imdb:ssä.

Checkers on lisäksi jo toimintansa lopettaneen yhtiön nimi ja pitkään toimineen autotehtan nimi.

En voi väittää olevani varma asiasta, mutta Checkersit tuskin olivat varsinaisia laatuautoja. Euroopan ja Yhdysvaltojen yksi ero on suhtautuminen takseihin - en muista koskaan nähneeni Amerikassa siistiä ja hyväkuntoista autoa normaali taksissa. Limousine-palvelu on sitten asia erikseen.

Luullakseni maailman ylellisimmät taksiautot ja maailman toiseksi parhaat taksinkuljettajat ovat Suomessa.

Tämä saattaa liittyä verotukseen, mutta en ole varma. Arvaukseni on, että Popeda-kauden jälkeen taksikuskit saivat tuonti- ja ostolupia länsiautoihin, ja valinta kohdistui varsin usein Mersuun - siis jo 50-luvulla.

Amerikkalaisten autojen tuonti oli kumman nykivää. Senkään syytä en tiedä. Eräissä vaiheissa ihan normaaleja jenkkiautoja myytiin - isoisällä oli Ford Custom ja naapurin mattotehtailijalla oli Henry J. ja sen jälkeen Kaiser. Eräällä kunnanlääkärillä oli Buick.

Sitten amerikkalaiset katosivat kuvasta aika perinpohjaisesti.

Ilman Kaurismäki-kulttuuria suhtautumisemme amerikkalaisiin autoihin voisi olla aivan erilainen. Mutta näin minä aikoinani näitä bensarosvoja. Kun avasi kaasuttimen auton käydessä, näky oli sama kuin olisi vessan vetänyt.

Lontoon taksi on tietääkseni Austin/Morris -ryhmän loputtoman suurina sarjoina valmistama värkki, jonka suurin rakenteellinen nopeus on jotain 80 km tunnissa. Siinä ei ole tavaratilaa, vaan kamat ovat suunnattoman suuressa matkustajatilassa. Itse olen tuon autotyypin suuri ihailija ja kuulisin mielelläni, onko niiden moottoreille tehty mitään eli mahtavatko olla pahojakin saasustuttajia.

Mutta amerikkalainen vaihtoehto on amerikkalainen vaihtoehto. Koulubusseja valmistivat monet eri yhtiöt ja yhtiöryhmät, kuitenkin aina samanlaisina. Keltaisia takseja oli niide loiston päivinä monia merkkejä, ja tuo tunnettu Checker taisi olla vain yksi monista.

Tällä kirjoituksella haluan mainostaa juridiikan, immateriaalioikeuden pikku hiljaa käyttöön ottamaan termiä trade-dress. Se ei ole trade-mark eli tavaramerkki, vaan yhtenäinen kokonaisilme - niin kuin Mäkkäri.

Luultavasti "keltainen taksi" oli varhainen trade-dress ja monessa mielessä varmaan asiakkaille kätevä. Taksit olivat taatusti eri näköisiä kuin kaikki muut autot. Ranskassa oli tehty samaa (Renault) jo ennen maailmansotaa, mutta suhteellisen lyhyen aikaa. Rautateillä on itsestään selvää, että junat ja vaunut ovat standardin mukaisia eivätkä yksilöllisiä. Lnetoliikenteessä taas trade-dress toteutetaan maalaamalla ja logoilla.

Mielenkiintoista?

Suomessa oli Checkereitä sotien jälkeen. Niitä toi maahan ainakin S.P.J. Keinänen, kilpa-autoilija, nastarenkaan kehittäjä (tai keksijä) ja liikemies.

Hänen väitetään lanseeranneen autokorjaamojen pyhän lauseen, jonka lingottiin asiakkaille, kun he tulviat valittamaan juuri "uutena" ostamataan autosta, joka oli siis osoittautunut taksissa loppuun tahkotuksi:

Missä on elämää, siellä on kolinaa!

17 kommenttia:

  1. Ajokottia en omaa, joten voin muuta kommentoida.
    Nuo ovat artrolleja. ARtrolli kiusaa blogeissa. Ja osaavat laittaa linkit oikein.
    Kuva ARtrollista, jollainen minuakin kiusaa:

    [url]http://www.thinkertots.com/images/artroll.jpg[/url

    VastaaPoista
  2. Trolli nettislangissa tulee ennemminkin englannin kielen sanasta "trolling", joka viittaa kalastukseen.

    VastaaPoista
  3. Kai minun on tunnustettava, että olen minäkin muutaman kerran istunut kuljettajan istuimella.
    Joku tuli sanoneeksi rekan nupin vaativan jotakin erityistä harjaannusta ja ammattitaitoa joten piti kokeilla. Ongelmana oli katveet, mutta nekin menivät, kun matka ei ollut paljoa yli 40 kilometriä.

    Muutoin olen jättänyt autolla ajon naisten ja vähäväkisten toimeksi.

    Mutta sivusta seuranneena minulla on paljon kokemusta ja näkemystä, kun toinen vanhemmista on ollut kuljetus- ja toinen huoltoalan yrittäjä. Äitini katsoi erityiseksi ylpeilyn aiheeksi sen, ettei ole ikinä lukenut muuta kuin autoalan kirjoja, lukuun ottamatta yhtä tuttavansa kirjoittamaa romaania, jota piti huonona ja keksittynä juttuna.

    Minua vaivaa autojen tavaton rumuus. Monet autot ovat sen näköisiä, etteivät ne saisi lupaa katupysäköintiin, jos asiasta päättäisi edes jokseenkin tolkuissaan oleva julkisivulautakunta, ja taajaväkisten yhdyskuntienkin läpi saisi ajaa vain pimeän aikaan.

    Ymmärrän toki, että ilmaston suojelu on tärkeä näkökohta, mutta miksi ei kiinnitetä huomiota siihen esteettiseen saasteeseen mitä kaupunkikuvaan ripotellaan.

    Tämä Jaguar taisi olla viimeinen auto, jota ei ole suunnitellut vittuiluinsinööri.

    Olen nyt harkinnut auton ja siihen tarvittavan ajolisenssin hankintaa, mun Helsingin Liikennelaitos katsoi aiheelliseksi lopettaa tuon meille tulevan bussilinjan, toimistoni on Arabiassa ja asiakkaat Pasilassa, Otaniemimessä, Herttoniemessä ja ties missä.
    Vaimollanihan on Berlingo, joka on paitsi hauskan näköinen, vaimoni mukaan aivan toistaluokkaa ajomukavuudelta kuin ne germaanikiesit joita hän on aikaisemmin ajanut. Kävin sitten sovittamassa muutamaa saman valmistajan autoa, mutta paljastui ongelma, jota en ollut osannut ajatella etukäteen laisin; polkimet.
    Pedaalin asettelu on niin tiukka, ettei siro, numero 47, oxfordini mahtunut näille näppäimille.
    Nyt harkitsen, kenties, jotakin Itävallassa valmistettua.
    Petja Juggernauttiin minulla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole varoja

    VastaaPoista
  4. Oliko Postilla (nykyinen Risella) aikoinaan "trade-dress" keltaisissa busseissaan? Se oli kyllä hyvä systeemi varsinkin Lapissa ja Itä-Suomen saloilla.

    VastaaPoista
  5. Lontoon mustat taksit ovat kyllä kehittyneet vuosikymemnten saatossa ja niitä on käytössä useita eri malleja. Valmistaja on vaihtunut myös muutaman kerrran ja nykyisin se on London Taxis International (LTI).

    Moottori on aivan nykyajan vaatimusten mukainen.

    Musta väri ei muuten ole pakollinen nissä Lontoon takseissa.

    Tämä on uusin malli: http://www.lti.co.uk/images/taxi/tx4/gallery/full/tx4-platinum-silver-three-quarter.jpg

    VastaaPoista
  6. Amerikkalaiset vieraat usein kiittelevät limusiiniserviisistä. Miksi turhaan oikaisisin, että umpimähkään otettuja kansantaksejahan nämä.

    VastaaPoista
  7. Trade-dressistä businessdressiin: nyt kuuluu yhä useampiin kv. yrityksiin rantautuneen amerikkalaistyyppinen pukeutumissääntely. Helsingin keskustan keskihintaiset vaatehtimot: varautukaa pelkistettyjen paitojen, tylsien solmioiden ja yhteensopivien hame-jakku yhdistelmien kysynnän nousuun. Kirpputoreilta taas saa pian hyvän valikoiman nappikauluksisia ja lyhythihaisia paitoja, farkkuja sekä napapaitoja.

    VastaaPoista
  8. Tuossa Lontoon taksin uusin malli: http://en.wikipedia.org/wiki/TX4

    Jos tuosta ja muista WP:n aihetta liippaavista artikkeleista oikein ymmärsin, ovat nekin sentään jollain tapaa pysyneet tekniikan kehityksessä mukana.

    VastaaPoista
  9. Trolleja nämäkin

    ...
    Scrawny through a plundered wood,
    Trolls run scolding for their food,
    Owl and nightingale are dumb,
    And the angel will not come.

    Clear, unscaleable, ahead
    Rise the Mountains of Instead,
    From whose cold cascading streams
    None may drink except in dreams.

    W.H Auden: Autumn Song

    Trollikka eli trollejbus ei aikoina entisinä pröystäillyt väreillä tai kuoseilla (nykyään lienee mobiili mainosalusta). Vehje sulautui saumatta Nevskin harmauteen, lasit karvahatun paksuisessa jäässä ja armottoman täynnä väkeä.

    VastaaPoista
  10. Kävin kirpparilla. Ainut "uunituore" ja selaamaton kirja oli Jukka Kemppinen, Taisteli oikeudesta, WSLT, 1997. Kolme euroa. Ostin ja luin. Checkers tavallaan mainitaan kirjassa tekstinä "Seepralle silmälasit", eli olisko kyseessä vain näkyvyys...

    VastaaPoista
  11. Popedakauden jälkeen olivat vielä Volgat, ainakiin maaseudulla. Kun pikkupoikana kävin Helsingissä, oli taksien kyljessä luokkatunnus ihan kuin junissa. Autojen merkkiä en muista.

    VastaaPoista
  12. Taksiammattiajo on siitä vekkulia, että se on yksi harvoista säännöstelytalouden jäänteistä Suomessa. Aina kun joku yrittää puhua ammattihenkilökuljetuksen vapauttamisesta, niin kaaderi taksiautoilijoita vastustaa ankarasti.

    Miksiköhän? Kun samaan aikaan kuitenkin valitetaan että homma ei kannata eikä edes kuskeja saa rengiksi, niin eikö olisi syytä tehdä jotain. Vai olisiko sittenkin niin, että homma kannattaa oikein hyvin ja säännöstellystä lupamäärästä pidetään sen takia kiinni.

    Säännöstelyn haittapuolia sekin, että "nainen poliisi ja taksi ei niitä koskaan tarvitessa nää".

    Miksi ei myönnetä henkilökohtaisia mies ja auto -taksilupia ilman mahdollisuutta ajattaa rengillä. Ajakoon isäntä itse kun tulee ruuhkaa viikonloppuisin, juhlapyhinä ja vastaavina.

    Noista ulkomaantakseista v. suomalaiset taksit, jotka ovat hyvin usein ns. parempia merkkejä. Se kuski tekee töitään siinä etupenkillä ratin takana. Ergonomia vain on parempi noissa paremmissa ja usein kalliimmissa malleissa, vrt. ladaa tai volvoa. Austinin tai checkerin ergonomiasta en tiedä. Ei taida olla kaksinen.

    Kuinka moni toimistotyöntekijä suostuisi istumaan puupenkillä koko työpäivän? Ergonomia on tärkeää ja sillä ehkäistään sairauksia myöhemmällä iällä.

    VastaaPoista
  13. John Bauerin trullikuva (jutun leipäkuva) on hauska aasinsilta. Trullithan osaavat taikoa (trolla).

    Valitettavasati hintolan taxikuva ei auennut, tässäkin Lontoon taxi-iloa viime huhtikuulta:
    http://www.flickr.com/photos/loffe2/472174752/

    VastaaPoista
  14. Kun kerran Kemppinen Lontoon takseista tykkää, niin tässä niitä 1.409 kappaletta slide showna:

    http://www.flickr.com/groups/blackcabs/pool/show/

    VastaaPoista
  15. Kuten joku ylläkin kommentoi, trolli tosiaankin viittaa kalastukseen. Vetouisteluun lähinnä? Johtuen siitä, että riittää kun suuresta massasta lukijoita saa yhtä ärsytettyä ja tarttumaan koukkuun. Se on sitten siitä menoa muillekin, kun liekit roihahtavat.

    Muihin "trolleihin", niihin karvaisiin ja rumiin, viitataan lähinnä huumorin takia.

    VastaaPoista
  16. Jukka Korpela kiteyttää asian näin:
    "Alkujaan englannin sanaa troll ruvettiin käyttämään sen uistelemista tarkoittavan merkityksen pohjalta nyysislangissa viittaamaan kirjoitukseen, joka "kalastelee" fleimejä, tai tällaiseen kalasteluun toimintana. Ajatuksena oli, että trollaaja yrittää saada ihmisiä koukkuun eli kirjoittamaan kiivaita vastineita. Myöhemmin sana sekaantui skandinaavisperäiseen substantiiviin troll (vrt. sanaan trulli), ja ja nykyisin troll voi tarkoittaa myös ihmistä, joka trollaa."
    Lähde: Korpela, Jukka. Nyysiopas luku 3, Nyysietiketti.

    VastaaPoista
  17. Miettinen: "Washington D.C:ssä koko kaupunki on täynnä takseja, joissa ei ole mittareita. Hinta määräytyy kartalla osoitettujen kaupungin "sektoreiden" mukaan."

    Helsinki-Vantaan lentoasemalla köyhä ei voinut ottaa oikeaa taksia, vaan sinisen, ja a'vot, siinähän oli ne sektorit mittarien sijasta. Mm. Länsiväylän ylitys maksoi maltaita, mutta sitä ei kentällä kehdattu kertoa. Nyt onneksi on sininen taksi poissa, mutta keltainen kai myös vyöhykkeitä laskee ja niiden mukaan laskuttaa, Ameriikan malliin.

    VastaaPoista