Sivun näyttöjä yhteensä

4. lokakuuta 2023

Kaikki virtaa




Eilen Antti Kuronen keskusteli Sofi Oksasen kanssa uudesta kirjasta. Sofin lisäksi tapasin suomalaisen kustantajan pitkästä aikaa. Sanoin, että asia ja kirja on aikakautta muuttava. Jostain syystä sana tuli mieleen ruotsiksi: epokgörande.


Ehkä siksi, että Sofin agentti on ruotsalainen ja kuuluu myyneen parissa päivässä kirjan oikeudet kymmeneen maahan.


Alaotsikko “Putinin sota naisia vastaan” kärsii kommentin.


Venäjällä uljaat ja urhoolliset sotamiehet soittelevat tyttöystävilleen, vaimoilleen, sisarilleen, äideilleen ja mummoilleen kertoen, miten sankarillisesti ja suurella joukolla he ovat taas raiskanneet ukrainalaisia naisia. Ja puhelimeen vastataan: oikein, poikani, oikein…


Seksuaalinen väkivalta on ase ja vihollinen on niin sanottu siviiliväestö eli ne jotka eivät kulje aseen kanssa.


Joku kysyi muutama päivä sitten minuilta, miten Venäjältä sujui Saksan valloittaminen 1945. Neuvoin Beevorin kirjan ja viittasin Stalinin sananvalintaan, että “poikien on saatava huvitella”. Puna-armeija raiskasi myös pikkulapsia ja vanhuksia, ja teki sitä ahkerasti.


Venäjällä mihinkään tällaiseen ei ole koskaan palattu. Paitsi tavallaan. Olen itse nähnyt Suomen televisiossa muutamia vuosia sitten Neuvostoliiton sankarin, joka oli osallistunut “fasistien” tuhoamiseen Lapissa Lokan, Mutenian ja Korvasen kylissä. 


Suomen puolella nämä syrjäkylät muistetaan. Naisia ja lapsia ja yhteensä yksi sotamies. Televisiossa yksikään suomalainen ei inahtanut mitään sille neuvostoliittolaiselle sankarille.


Sofi Oksasen kirja on kirjoitettu mahdollisimman selkeäksi. Sellaiseen tarvitaan merkittävä kirjailija. Sellainen Sofi on.


Esimerkiksi “pahojen” eli siis tässä tapauksessa Putinin väen esittäminen paholaismaisina tekee meistä Putinin kaltaisia. Liiallinen laajuus tekisi lukemisen raskaaksi.  Tiedämme, että Venäjällä pidettiin “omia” synnittöminä tai suorastaan pyhinä jo Isonvihan aikaan, siihen katsomatta, mitä he tekivät. Suomen rähmällään olon aikakausi ei jää maininnatta, mutta mittasuhteet tulevat näkyviin. Suomessa on vähän sitä perinnettä, että meillä pidetään hienona, jos joku kiertää saarnaamassa esimerkiksi tupakanpolton vaaroista Talvisodan aikana korsuissa keskitysten putoillessa.


Eli asioilla on kokonsa ja merkityksensä. Ja tämä on otettu huomioon.


Hyvä että menin Viron lähetystöön. Lukekaa tekin kirja ja huomatkaa, että jo tänään lehdessä olevat, kiittelevät kirjoitukset ovat tyypillisen pumpuliin käärittyjä. Oksasen asia on iso.



65 kommenttia:

  1. Joo isoon tähdätään ja kuteja hukataan eikä se rakenna paskaakaan.

    Ukrainassa tarvitaan piakkoin lujasti miinanpurkudrooneja. Keinoälysovelluksille on siellä kivat saumat.

    Ostakaa kirjoja yöpöydillenne, niissä on paljon aiheellista tietoa. Sofikin varmana tietää että on. Reipas kirjailija!

    VastaaPoista
  2. Kuljin 1960-luvun lopussa kouluissa puhumassa tupakanpolton vaaroista. Eräällä kerralla kuulijoissa olivat Pedro, Aki ja Mika, kaikki hyvin tunnettuja vieläkin eläviä suomalaisia, tuolloin koululaisia, minä jo yliopisto-opiskelija.

    Reilun tunnin esityksen jälkeen juttelin vielä pihalla näiden kolmen kanssa.
    Minä tarjosin ensimmäisen, pojat toisen tupakin.

    Maistui - samoin maistuu edelleen, joskin itse lopetin 4 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan oppikoulussa seuranneeni vierailijan esitystä tupakanpolton vaaroista. Hänellä oli havaintovälineenä "Savu-Sirkka" - iso nukke, joka pössytteli savuketta. Sitten katsottiin, miten Sirkan keuhkot mustuivat. Kuvaavaa on, että synnintekijäksi oli otettu naishahmo, vaikka valtaosa tupakoijista oli taatusti miehiä.

      Poista
    2. Ennen kirjailijauraansa Aksel Sandemose nuorena miehenä kierteli mm. raittiusjärjestön palkkaamana pitkin Norjan kyliä ja kaupunkeja pitämässä esitelmiä alkoholin vaaroista. Luennon jälkeen hänellä usein oli kiire naapurikaupunkiin tai pitäjään - ryyppäämään, kun kärähtämisen takia (olisi työpaikka mennyt) ei uskaltanut samalla paikkakunnalla juopotella missä viinan kauheuksia esitteli. - Toisaalta, kyllähän alkoholisti alkoholin kirot paremmin tuntee kuin absolutisti. Että ihan asiallisia esitelmiä varmaankin.

      Poista
    3. Naisia haluttiin jo siloin erityisesti suojella, miehistä ei niin väliä

      Poista
    4. Savu-Sirkka-hahmo johtui varmaan siitä että tyttöihin valistus saattoi tehotakin toisin kuin poikiin.

      Poista
    5. Savu-Sirkku, ei Sirkka

      Poista
    6. "SIrk" on savun sisäänhengitysääni,
      "ku" uloshengitysääni. Ei huulio siinä muutu takavokaaliseksi "ka":ksi. Sopii kokeilla.

      Poista
  3. Nuori toimittaja Oskari Onninen kirjoitti jokin aika sitten, että mm. Sofi Oksasen intoilema Sign my rocket -palvelu edustaa "puhdasta pahuutta". Täysin samaa mieltä.

    Sofi Oksanen voisi edes joskus hieman laventaa aihepiiriään ja kertoa, puoliksi balttilaislähtöinen kun on, sanokaamme vaikka Baltian maiden omien kansalaisten natsi-Saksan sateenvarjon alla toimeenpanemasta omaehtoisesta, spontaanista holokaustista. Jälki oli tunnetusti hirvittävää. Nykyisellään en koskisi Oksasen kirjoihin pitkävartisilla pajapihdeilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä moinen viha?

      Poista
    2. Syvä vastenmielisyys, ei viha, joka on tyypillistä Sofi Oksasen kaltaisille kuuluisuuksille. (Vrt. miten mm. nimitteli ent. kustantajansa edustajaa "apinaksi".)

      Ja sen vastenmielisyyden syistä edellä jo kerroinkin.

      Poista
    3. Erään oppaan mukaan ihmisen nimittely eläimeksi on ihan hyvän käytöksen mukaista.

      Poista
    4. No, sitten sinun kannattaa toimia ihan ns. kirjan mukaan.

      Poista
  4. Tilasin kirjan aamulla varhain kirjastosta: sija 6. Sofilla on aina jotain tärkeää sanottavaa hyvin muotoillussa paketissa. Esseekirja ymmärtääkseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimin samoin ja meidän pienessä (vajaa 5000 asukasta) kyläkirjastossamme olin sijalla 7. eli onneksi täällä luetaan hyvää kirjallisuutta.

      Poista
    2. Helle-kirjastoyhteenliittymässä on kymmeniä kirjastoja, mutta vain Itä-Uudellamaalla tämä Sofi Oksasen kirja oli seitsemässä kirjastossa; länsipuoli oli nyt myöhässä.

      Jon Fossen kirjoja ruotsiksi oli kolmetoista ja tilasin niistä yhden novellikirjan, sillä kerran olin aloittanut erään hänen romaaninsa ja jättänyt sen kesken. Pitäisi voida aloittaa hänen runoillaan tai näytelmillään, joilla on kiehtovia nimiä, kuten "Jag är vinden" tai "Jag är en annan" , "Eg er ein annan" tai "Någon kom att komma", nynorskiksi, Fossen vähemmistöäidinkielellä "Nokon kjem til o komme".

      Areenasta kannattaa katsoa tunnin kestävä haastattelu "Mitä ei voi pukea sanoiksi" niin ymmärtää, miksi Fosselle kannatti antaa Nobel. Erityisesti teatteriväki on innoissaan. Mielellään lukisi esseekirjan "En ängel går genom scenen" (jos sen jostain saisi), jossa hän kirjoittaa mm. Ibsenistä, Joycesta, Beckettistä ja Wittgensteinista.

      Kaikki Norjasta eivät olleet tyytyväisiä valintaan, vaan palkinto olisi pitänyt antaa Dag Solstadille. Toinen kirjailija, jonka kirja jäi kesken... Norjassa on vara ihan valita.

      Poista
    3. Pakko korjata tuo kjem-muodon käännös: Någon kommer att komma - Beckettiin viitaten. On sanottu, että vaikuttaa erikoiselta, kun Fosse käsittelee eksistentiaalisia kysymyksiä "maalaisten kielellä" . Nynorsk, jota noin 10% norjalaisista lapsista käyttää koulukielenään ja jota puhutaan länsirannikolla, on muodostettu murteiden pohjalle, bokmål taas on tanskapohjainen.

      Joku ehdotti Sofi Oksaselle jo Nobel-palkintoa, sitä hänelle ennustivat jotkut ruotsalaiset toimittajatkin "Puhdistuksen" ilmestyttyä ruotsiksi.

      Poista

  5. Yksi asia on vaivannut mieltäni. Definiitisti Saksassa neuvostosotilaat raiskasivat useimmiten joukolla 2 miljoonaa naista. Ja ilmeistesi muitakin. 100.000 naisista teki itsemurha,

    Mutta kuinka montaa naista e i raiskattu. Olihan naisväestö kuitenkin suurempi koko neuvostojoukkojen valtaamalla alueella. Ja ainakaan ei ole julkisuudessa esitetty raiskauksia tapahtuneen esim. Puolan tai alueella. Vaikka muuten miehitysvalta toimi kuten toimi.

    Ja oliko niin, että yhtä synnintekijää kohti oli viisi, jotka eivät syyllistyneet näihin toimin. Vai toisinpäin. Kutkain viittä kohti kuitenkin yksi oikeamielinen. .

    Tähän Beevor ei antanut vastausta.

    MafH

    VastaaPoista
  6. Dope a rope. Tämä sota on ollut staattinen. Venäjä on kerännyt voimia Surovikin linnoituksen suojassa ja Ukraina on hyökkööttänyt joukkojaan sitä vastaan. Puhutaan puolesta miljoonasta ukrainalaisesta vainajasta. Vähän ihmettelen, että miten tällaisessa asetelmassa naisten raiskailu olisi ollut isommassa mittakaavassa mahdollista. No, Ukrainassa on nyt puolimiljoonaa neitoa ylkää vailla. Onko se sitten Putinin sotaa naisia vastaan? Sellaisen tarinan lääkärin kertomana kuulin, että venäläinen sotavanki oli kuohittu ja vankien vaihdossa kotiuduttuaan oli tappanut itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia lienee juuri päinvastoin.

      Venäläiset ovat menettäneet kuolleina noin 300 000 sotilasta. Ne jotka syyllistyivät sotarikoksiin sodan alkuvaiheessa ovat kuolleet koska he ovat olleet sodassa koko ajan koskaan sieltä pääsemättä. Kukaan asevelvollisuusikäinen ei pääse tästä karkuun jos on vähänkään kyvykäs pitelemään asetta. Paitsi tietenkin venäläisen eliitin pojat jotka ovat opiskelemassa länsimaissa turvassa kaikelta.

      Juuri siksi Venäjä on mobilisoinut satoja tuhansia miehiä lisää vuoden aikana ja nyt aikomus on mobilisoida 340 000 lisää.

      Tarinat ovat tarinoita mutta faktoja ovat ne useat ukrainalaismiehet joille on tehty todistettavasti kuvauksesi mukaan. Lukuisa joukko ukrainalaisia sotavankeja on myös teloitettu. Ukrainalaiset sensijaan kohtelevat venäläisiä sotavankeja asiallisesti koska se on heille ylpeydenaihe toimia oikein.

      Poista
    2. Alku-ano sivuuttaa kokonaan sen, että sotaa käydään Ukrainan rajojen sisällä, ei rajalla. Miehitetyillä ukrainalaisalueilla asuu venäläistaustaisten lisäksi paljon aitojakin ukrainalaisia. Lisäksi sodan alussa venäläiset pääsivät sisämaahan Kiovan porteille asti. Jälki siviiliväestössä oli karmeaa.

      Jos venäläisiä kiinnostaisi vähääkään totuus ja oikeus, he olisivat jo palauttaneet ryöstetyn Karjalan korkojen kera. Mutta paskat.

      Poista
    3. Venäjällä tilanteet muuttuvat lähiaikoina kovastikin, saatte nähdä. En lainkaan yllättyisi kun Venäjä päättää luovuttaa kaikki valtaamansa alueet takaisin alkuperäisille omistajilleen ilman ehtoja ja väestönsä pois siirtäneenä. Japanikin saa takaisin saarensa.

      Poista
    4. Alku-ano sivuuttaa - vai sivuuttaako? Me natsit junaiimme vallankaappauksen Maidanilla 2014. Porky Poroshenko julisti, että idässä kapinoivien örkkilasten paikka on käydä koulua kellareissa.Ukraina on ampunut ukrainalaisia 9 vuotta. 14000 kuollutta ukrainalaista. Donbassissa järjestettiin kansanäänestys Venäjään liittymisestä ja käyködääkö nyt sotaa itseasiassa venäjän alueella Venäjän maailman järjestyksen mukaan? Siellä sentään järjestettiin kansanäänestys toisin kuin Suomen liittymisestä NATOSTANiin.

      Poista
    5. Venäjä on agggressori Ukrainassa, selittelyt eivät asiaa muuta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2014 vallaten Krimin. Samalla se on vuosien ajan sabotoinut Ukrainaa monin tavoin.

      Itä-Ukrainan alueiden "äänestykset" ovat potaskaa jonka Putin on heittänyt ukrainalaisten silmille koettaen saada muodollisen tekosyyn ryhtyä "puolustamaan" itäukrainalaisia uusina venäläisinä. Ukrainalaiset ovat omin silmin nähneet ja itäukrainalaiset omin nahoin saaneet tuntea mitä se tarkoittaa. Itäukranailset miehet on pakotettu poteroihin tasitelemaan veljiään vastaan. Heidän tappionsa ovat valtavat ja se olikin tarkoitus. Tarkoitus on tehdä väestönvaihto ja tuoda tilalle suurvenäläisiä, ukrainalaiset Siperiaan.

      Putinin strategia on miehittää naapurimaita ja muuttaa heidän kansansa uusiksi sotilaiksi joiden avulla taas vallataan uusia alueita. Putin käyttäytyy kuten Tsingis-Kan.

      Putin on sotarikollinen ja samaan joukkoon lasketaan myös joukko hänen alaisiaan. Heidän kohtalonhetkensä lähestyvät päivä päivältä.

      Poista
    6. Miksi Venäjän vapaissa vaaleissa Putin saa aina vain 99,99 % kannatuksen?

      Eihän hän nyt sellaista kuvaa kehtaa antaa, että äänestäisi itseään!

      Poista
    7. Venäjän nyt anneksoimilla alueilla on kerran aiemminkin äänestetty siitä kumpaan valtioon alueet haluaisivat kuulua. Silloin ääneestys oli aito. Ukraina voitti noin kahdella äänellä kolmesta.

      Poista
    8. Venäjä on aggressori - eikö se ollut Hussein Obama, joka nosti oman marionetin Maidanilla johtoon. Hänen piti häätää Venäjä Sevastopolista. NATOn armada oli jo matkalla sinne, kun asiat lähtivät menemään pieleen.

      Poista
  7. Sofi Oksanen ei ole kirjailija, vaan markkinointikoneisto. Sitä esimerkiksi sopii kysyä, miksi hänen julkaisemassaan Vankileirien saaristossa ei ole Solzhenitsinin antisemitistisiä piirroksia, jotka olivat 70-luvun laitoksessa. Ei kai sopinut tarinaan. Olihan Solzhenitsin aika pettymys monelle kun paljastui että hän oli täysin perinteinen isovenäläinen antisemitisti. Tällainen ja itsensäkorostaminen saa aikaan tympeän olon Oksasesta. Itse asiasta ei sinänsä liene huomautettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi hänen olisi pitänyt kirjoittaa Solzhenitsynistä ja hänen kirjoistaan?

      Solzhenitsyn sai Nobelin palkinnon teoksistaan ja häntä arvostetaan yhä laajasti Venäjän ulkopuolella. On ilmiselvää että Putin ei häntä arvosta.

      Poista
    2. Olipa Solzhenitsyn millainen paskiainen tahansa, hän ainakin paljasti totuuden venäläisten vankileirijärjestelmästä. Muutenhan se täälläkin kiistettäisiin yhä.

      Poista
    3. Ymmärtääkseni kustantamo on markkinointikoneisto, joka saattaa pyytää kirjailijalta käsiksen ja passikuvan lisäksi lausuntoja ja suostumista haastatteluihin. Eikä ole pahitteeksi olla nainen joka osaa esiintyä, valita asunsa ja meikata näyttävästi muutoinkin kuin pippaloissa.

      Silmiini ei ole sattnut yhtään artikkelia Oksasen yksityiselämästä.

      Oksasella on kerrottavaa jonka hän kokee omakohtaiseksi ja tekee siitä kirjoja. Lisäksi hänellä on sanottavaa, jonka voi kertoa oopperassa. Hänen tyylinsä ja asenteensa on puolittain ulkopuolisen; se antaa hänelle peilin jota pitää suomaalaisten edessä. Hänen poliittisesta kannastaan en pidä, hänen tyylistään pidän. Hän on nuorta (sic) naispolvea jota etablissmentti periaatteessa vastustaa kuten Sanna Marinia.

      Poista
    4. Mikä on Oksasen poliittinen kanta? En ainakaan minä tiedä. Ja mitä väliä? Meistä jokainen on pitämättä useimpien muiden puoluekannasta.

      Poista
    5. Nykymaailmassa termit ”poliittinen kanta” tai ”puoluekanta” alkavat olla merkityksettömiä asioita, sillä puolueuskollisuus on havaintojeni mukaan vähentynyt vuosikymmenestä toiseen.

      Kun ennen puoluevalinta tehtiin sosialistien (eli vasemmistolaisten) tahi ei-sosialistien (eli porvarien) välillä, niin nyt raja luikertelee jossakin vapaamielisen suvaitsevaiston ja vanhakantaisen änkyrystön välimaastossa.

      Itse kallistun nykyään vahvasti änkyrystön puolelle. Tunnuslauseitani olkoot ”Silmät auki, saatana!” ja ”Jotain rajaa, perkele!”

      Poista
    6. Nykyään oikeisto-vasemmisto-akseli tarkoittaa mediassa suhtautumista talouteen - siis markkinauskoa tai sen puutetta, veroastetta, tulonjakoa ja työelämää. Arvokysymykset ovat nelikentässä ihan eri juttu. Ei siis enää ole yhdellä sanalla ilmaistavissa olevaa poliittista kantaa. Mihin kuuluisi esimerkiksi vanhakantainen arvoänkyrä, joka vastustaa hallituksen talouspolitiikkaa? Tai suvaitsevainen markkina- ja leikkaususkova? Vasemmalle vai oikealle? Mutta totta on, että kohdalleen istuvaa puoluetta on itsekunkin yhä vaikeampi löytää.

      Poista
  8. Onko tosiaan niin, että tänne kertyy omituisen häijyjä kommentteja Sofi Oksasesta enemmän kuin kenestäkään ennen. Tosin saattavat olla kaikkikin yhdeltä ja samalta. Putin kiittää kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistilta. Tilta langoilla. Kun minä vien sen markkinoille...

      Poista
    2. Niin, ettei vain olisi itse Putin, joka niitä Kremlin tornissa kyhäilee oto?

      Muuten voi mainita, että omasta mielestäni asiallinen, tosiasioihin perustuva vastakommenttini ketjun alkupäässä jätettiin 6.10.2023 julkaisematta. Ei siinä mitään, blogin omistajallahan on täysi päätösvalta.

      Silti totean: en todellakaan siedä Oksasen kaltaisia ulkopoliittisessa mielessä "henkisiä halla-aholaisia" (tässä ns. teknisenä terminä). Tässä asiassa päätösvalta on minun.

      Poista
    3. Sotkin ilmeisesti kommenttien julkaisuajankohdan. Siksi anteeksipyyntö prof. Kemppiselle niin kuin kerran varhemminkin.

      "Putin kiittää" -kirjoittelijalle sen sijaan toteaisin, että muodostan kantani tällä palstalle puheena oleviin asioihin täysin itsenäisesti, oman mieleni mukaisesti. Naurettavaa, että joku kirjoittelija voi olettaa, että kommentoijien pitäisi ojentautua kannanotoissaan sen mukaan, "kiittääkö Putin" vai onko kiittämättä. Totta kyllä on, että tuollainen "Gleichschaltungin" vaatimus on jo pitkään voittanut alaa tällaisilla meidän yhteisen kansankin kommenttipalstoillakin. No, sopiihan sitä vaatia, jos siitä luulee hyötyvänsä.

      Poista
    4. Tilta? Po.varmaankin Tiltu.

      Poista
  9. On tullut uusia kanavia vaikuttaa. Daniil Orain lienee nomenklatuuran suojeluksessa koska 1420 russia saa jatkaa toimintaansa youTubessa. Näkökulmia asioihin on runsaasti ja huomaa kuinka hyvin haastattelupaikat on valittu, kansalaisilla on merkillepantavan hyvä sanallinen ilmaisukyky. Tietenkin tarkastelunäkökulma on painottunut nuoriin työssäkäyviin ja opiskelijoihin. Nuoremmista asekuntoisista miehistä ei oikein ole nyt kertomaan mielipiteitään Venäjän nykytilasta julkisuudessa. En usko että he kirjoittavat juurikaan kirjoja, joskaan eivät voi katsoa näitä haastatteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme palkansaajien ja yrittäjien diktatuurissa.

      Poista
  10. Sofi ansaitsisi Nobelin, sekä rauhan että kirjallisuuden. Ja vielä turvallisuuspolitiikankin, jos sellainen jaettaisiin. Hänhän on ollut oikeassa Venäjästä ja Putinista aina, paljon kauemmin ja tarkkanäköisemmin kuin oletettavasti kukaan häntä vainoavista.

    VastaaPoista
  11. Täällä Oksasta inhoavat olisivat taatusti onnellisempia Iranissa. Voisivat siellä todella rauhassa myös protestoida tuoretta rauhanpalkintoa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi hieman epäselväksi kieltämättä nerokas yhteenkoplaus: Iran, rauhanpalkinto ja Sofi Oksanen. Onko siis niin, että tuo uutissähkeiden antaman lyhyen kuvauksen perusteella kunnioittamani Narges Mohammadikin kustantaa "Sign my rocket" -paketteja?

      Vai voisiko sittenkin, oli miten oli, kyseessä olla itse... (Vrt. hiuslaite.)

      Poista
    2. Kuinka saan menestystä vaikutusvaltaa ja ystäviä ja torjun kaiken kritiikin? Ryhdyn aktivistiksi.

      Poista
    3. Mikä vika niissä rocketeissa on? Niillähän vain autetaan syyttömiä uhreja puolustamaan itseään saatanallista tuhovoimaa vastaan. Kummallista moraaliposeerausta, jossa ei kyllä ole moraalista tietoakaan.

      Jos me joudumme saman rauhaa vastustavan tuhovoiman kohteiksi, tuskin noista tuohtuneista kukaan pitäisi ainuttakaan lahjarakettia mitenkään moitittavana, oli signeerausta tai ei.

      Poista
    4. Kun asia oli esillä julkisuudessa, useimmat julkisuuden henkilöt kuitenkin paheksuivat elleivät tuominneet eräiden yksityishenkilöiden harrastamaa väkivallan eskalaatiota. Siiskö "moraaliposeerausta"?

      Suomi ei tiettävästi (ainakaan vielä) ole välittömästi sodassa Venäjää vastaan - lukuun ottamatta sinun kaltaistesi kieltämättä laajan joukon mielestä.

      Mutta mikäpä siinä. Ehkäpä se Nobelin rauhanpalkinto olisi hyvinkin soveltunut ojennettavaksi Sofi Oksaselle juuri rocketien vuoksi? Ammuksethan on tarkoitettu tappamaan yksittäisiä venäläisiä sotilaita, joilla ei ole minkäänlaista päätösvaltaa sodan kysymyksissä. Toinen raa'an puheen harrastaja Halla-ahohan jo palkittiin Ukrainassa korkealla kunniamerkillä. Ajan kuva.

      Poista
    5. Kyllä se vaan on moraaliposeerausta jos mikä.

      Poista
    6. Vastuuta on turha yrittää paeta. Ilman niitä miljoonaa yksittäistä venäläistä sotilasta Putinin kopla ei saisi mitään aikaan. Ilman miljoonia tavallisia venäläisiä Putin ei olisi diktaattori. Ei saksalaisiakaan vapautettu Hitlerin synneistä. Myös venäläisten on kärsittävä teoistaan. Kerrankin.

      Poista
    7. Ammuksethan on itsepuolustustaistelussa tosiaankin tarkoitettu tappamaan hyökkääviä sotilaita.

      Poista
    8. Nimenomaan niin. Jos sotilas hyökkää itsenäisen valtion rajan yli ase kourassaan voi hänet joko tappaa tai ottaa vangiksi kansainvälisten sopimusten nojalla. Jokaisella valtiolla ja kansalaisella on oikeus puolustaa kotimaataan vihamielisiä hyökkäyksiä vastaan.

      Hyökkäys voi siis olla vihamielinen naapurimaan päättäjän suunnittelema ja aloittama. Itse sotilaat voivat olla haluttomia taisteluun ja olisivat mieluummin kotona perheidensä kanssa. Kuitenkin he ovat menettäneet tämän oikeutensa sekä vapautensa, usein omien ratkaisujensa ja valintojensa tuloksena. Valinta on esimerkiksi se että äänestää hallitsijaksi tunnetun korruptoituneen tyrannin sekä se että vapaaehtoisesti lähtee sotimaan saadakseen siitä rahaa. Nämä sotilaat ovat ne jotka välittömästi hinnan maksavat ratkaisuista. Tyranni maksaa hieman myöhemmin.

      Poista
  12. Onko aikaisemmissa sodissa kirjailijat ja presidenttiehdokkaat signeeranneet omia nimikkoammuksiaan vaikka maa ei olisi ollut sodassa ? Itselleni ei tule mieleen että näin olisi ollut. Voin olla väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on paremmat edellytykset moraalisen tuen osoittamiseen erilaisin tavoin kuin joskus ennen. Toki meillekin jo talvisodassakin tuli monenlaista henkistäkin tukea itsepuolustuksellemme.

      Poista
    2. Juu, mutta aina pitää ottaa huomioon ns. asianhaarat. Tässä tapauksessa kyseessä on "ylisukupolvinen ryssäviha", jonka purkautumiselle on helmikuusta 2022 lähtien avautunut ihana tilaisuus purkaa kaikki, mikä yleensä voi purkautua.

      Toisin on laita vaikkapa ns. Palestiinan kysymyksen osalta. Siellä miehittäjävalta karkotti 1948 palestiinalaiset asuinsijoiltaan. Kesäkuun alussa 1967 ns. kuuden päivän sodassa samainen valta anasti itselleen mm. koko Länsirannan ja Itä-Jerusalemin, ja niistä se ei milloinkaan enää tule luopumaan, vaikka YK:n päätöslauselmat tuomitsevat anastukset.

      On siis olemassa hyviä ja huonoja anastuksia (vrt. Krim, Donbas ym.). Nyt Lähi-idän miehittäjävaltion rinnalla seisoo sotakoneistoineen vankkumatta USA:n kunniavanhus , ja hänen sanomaansa toitottavat uskollisesti EU:n valtiojohtajat meikäläiset mukaan luettuina.

      Pitää siis aina katsoa ja oivaltaa, mistä päin tuuli puhaltaa. Onhan meidän pysyttävä hermeettisen yhtenäisinä Suuren Asian vuoksi. Muutenhan se suuri paha voisi seuraavaksi hyökätä raivopäissään vaikka Läyliäisiin ja sen jälkeen kuka ties Bahamasaarille.

      Poista
    3. Oli kunniaksi niille suomalaisille jotka Urkki ampui. Ovatko sankarihaudassa?

      Poista
    4. Israelin ja palestiinalaisten kysymys on huimasti mutkikkaampi kuin kuvaamasi yksinkertainen asettelu.

      Israelilaiset ovat asuneet alueella tuhansia vuosia ja sinä aikana he ovat joutuneet naapurikansojen hyökkäysten kohteiksi lukemattomia kertoja ja joutuneet kauhistuttavia verilöylyjä kohtaamaan.

      Kansainvälinen yhteisö luovutti Palestiinasta alueen jonne juutalaiset voivat laajemmin palata muualta maailmasta, mm. natsien holokaustista selvinneet. Palestiinalaiset ovat sen jälkeen tehneet tuhoisia hyökkäyksiä heitä kohtaan yhä uudestaan ja ovat täysin haluttomia ja kyvyttömiä mistään neuvottelemaan.

      Olisi korkea aika molempien osapuolten rauhallisesti istua neuvottelupöytään ja saada aikaan rakentava sopu. Se olisi valtavan suuri etu molemmille. Jatkuva terrorismi ja sotiminen ovat tuhoisia.

      Poista
    5. Moraaliposeeraukselle todellakin löytyisi lukemattomia osuvampia kohteita kuin nyt tämä puolustusammusten nimikointi.

      Poista
    6. "Ryssäviha": mistähän ihmeestä sellainen on voinutkaan syntyä ja jatkua yli sukupolvien, kun ei tiettävästi mitään aihetta ole ollut.

      Poista
    7. Gaza = Karjala.

      Toiset tunnustavat tosiasiat, se on viisauden alku, toiset jatkavat itkuaan, parkuaan ja räyhäämistään maailman tappiin asti.

      Karjalaisilla oli vain pieni Suomi, arabeilla on valtava Arabia ja Pohjois-Afrikka.

      PS. Venäjän maa-alue on niin pieni, että siksi he tarvitsevat lisätilaa Karjalasta, Baltiasta, Krimiltä ja Ukrainasta. Laaja sielu vaatii paljon tilaa. Onneksi suomalaisiakin tukijoita riittää näille kaikille vain hyvää tarkoittaville pikkuressukoille. Sääliksi käy.

      Poista
    8. Juuri niin. Mitä ihmettä palestiinalaiset oikein valittavat! Ottaisivat suunnan "valtavaan" Arabiaan ja Pohjois-Afrikkaan ja panisivat ritolaksi. Kyllä siellä lääniä riittää.

      Poista
    9. Stenlund: "Israelin ja palestiinalaisten kysymys on huimasti mutkikkaampi kuin kuvaamasi yksinkertainen asettelu."

      Se on myös huimasti mutkikkaampi kuin sinun kuvaamasi yksinkertainen - ja, ennen muuta - täysin yksipuolinen näkemys.

      Alan kirjallisuudessa on toisinaan todettu, että Britannian ulkoministerin vuonna 1917 antama ns. Balfourin julistus oli 1900-luvun historian pahimpia kansainvälispoliittisia virheitä, todellinen tulevien loputtomien väkivaltaisuuksien ahjo. Julistuksellahan hyväksyttiin juutalaisten "kansallisen kodin" perustaminen Palestiinaan.

      En vieläkään ymmärrä, mikä voisi oikeuttaa Länsirannan ja Golanin väkivaltaisen, sodan avulla tapahtuneen liittämisen (1967) kansainvälisen yhteisön, ennen muuta YK:n kaikkien päätöslauselmien vastaisesti.


      Poista
    10. Lebensraumia siis!

      Poista
    11. Esitin vain pari faktaa asiaan liittyen, en mitään kokonaiskuvaa kuten jokainen on ymmärtänytkin, paitsi sinä.

      Olen vuosikaudet tuonut eri yhteyksissä esille rakentavat menettelyt joilla tilanne saataisiin turvalliseksi ja vakaaksi kaikille osapuolille.

      Hamas on terroristijärjestö jonka olemassaolon ehto on se että kriisi jatkuu väkivaltaisena. Se ei salli että mitään rauhaa koskaan syntyisi koska silloin heidän tarkoituksensa ja valtansa katoaisi heti. Hamasin perustamisasiakirjat ja suunnitelmat tähtäävät yksioikoisesti kaikkien juutalaisten tuhoamiseen ilman mitään ehtoja. Kuinka sellaisen osapuolen kanssa voi edes neuvotella?

      Poista