Sivun näyttöjä yhteensä

18. syyskuuta 2022

Sietämätön painavuus


 

 

Kukaan kommentoija ei ole osoittanut sormella, että ajoittain esittämäni käsitykset Ukrainasta, Putinista ja Trumpista tukeutuvat tavanomaisten medioiden lisäksi kahteen kirjoittajaan. 

 

Taustoja ja 20 – 70 viimeksi kuluneen vuoden tapahtumia tutkiessani kotijumalani on Tony Judt. Hän on kuollut, mutta ei se mitään. Niin on moni muukin. Hän on elinaikani vaikuttavimpia ja uskottavimpia kirjoittajia, oikeastaan historiantutkija, joka muutti dramaattisesti historian maisemaa.

 

Suomennettu on ”Huonosti käy maan”. Hyvin sanottu, muuten.

 

Toinen on Timothy Snyder, jonka kirjoja ei ole tiettävästi suomeksi. ”On Tyranny (2017)” on keskeinen. Ansaitun kulttimaineen sai ”The Road to Unfreedom: Russia, Europe, America(2018).” Tie vapaudettomuuteen, Venäjä, Eurooppa, Amerikka.

 

Koska hyviäkin kirjoittajia on paljon, hätkähdin Snyderiin vasta 2010. Kirja oli ”Bloodlands” ja kertoo Hitlerin ja Stalinin Euroopasta.

 

Tarinan siitä, miten merkittävästi Putin vaikutti Trumpin nousuun ja vaikuttaa edelleen USA:n politiikkaan, voi lukea ainakin kolmesta hyvästä nykyhistoriasta. Olen asiasta niin huolissani, että tarjouduin kahdelle suomalaiselle kustannusliikkeelle suomentamaan niteen tai yhteenvedon ilmaiseksi. Tarjoukseni on hylätty. Docendo ilmoitti ettei sitä kiinnosta Markku Kuisman ja minun pieni yhteinen kirja näistä asioista.

 

Asia ei tietenkään ole kiinni kahdesta vanhasta miehestä. Olettehan, lukijat, panneet merkille, miten sotilaat ja joukko eteviä ulkopolitiikan tutkijoita ovat vallanneet julkisuuden. Se on hienoa – mutta historiantutkimukselle ja kirjallisuudelle perinteisesti kuulunutta kokonaishahmoa ei tunnu sommittelevan kukaan. Kysymys on: mitä tapahtuu ja miksi.

 

Tämä kuulostaa valitukselta. Jos se on sitä, en valita omista puolestani. Valitan sitä, että Suomi on suomettuneempi kuin koskaan. Kun maailma muuttuu järkyttävällä tavalla ja hyvin luultavasti pysyvästi, suomalaiset ovat hiljaa tai toistelevat leikkeitä etenkin englanninkielisistä lähteistä.

 

Jos tästä jotenkin selvitään, annan kustantajille eli etenkin Otavalle, Teokselle, Sanomille ja Siltalalle valmiin repliikin. Kun tai jos lapset kysyvät: isä ja äiti, mitä te teitte kolmannen maailmansodan aikana, vastatkaa: emme me ehtineet julkaista tärkeitä kirjoja, koska meillä oli niin kiire Nuppulinnaan tapaamaan tätiämme. (Kenelläkään ei ole tätiä Nuppulinnassa.)

 

Kustantajien, joista jätin WSOY:n mainitsematta, haukkuminen on epäoikeudenmukaista. 

 

Itse asiassa 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana kustantajat ovat koululaitoksen ja valtioneuvoston sekä eduskunnan tuella päästäneet suomalaistenkin lukutaidon rappeutumaan. Jos vaikkapa tuo Snyderin vapaudettomuutta koskeva kirja suomennettaisiin – ehkä se on tapahtumassakin – ja kaikille 15 vuotta täyttäneille suomalasille tungettaisiin se väkisin ja ilmaiseksi kainaloon, lukijoita kertyisi 500, parhaassa tapauksessa 1 500. Ihmiset tietävät, ettei Snyder soita kitaraa eikä aja kilpaa. Ja vaikka he keskittyisivät tekstiin, he eivät saisi selvää siitä. Lukutaidon rappio on ajattelun rappiota, ja aikuis-ADHD on niin paha pandemia, että meilläkin käytännössä kaikkia kiinnostaa enemmän naapurin kissa kuin kysymys, mitä ihmettä sana ”vapaus” mahtaa tarkoittaa.

 

Vaikka lukijani ovat poikkeuksellisen lukijoita, selitän jutun kuvan, koska sse liittyy kirjallisuuteen. ”Nuoren, riuskan urosluteen mieli paloi vapauteen…Surullinen tapaus. Sellaista on vapaus.” Tekstissä kerrotaan, että tuli käsi ja tappoi.

68 kommenttia:

  1. Lukutaito on rappeutunut, samoin kielitaito. Ollaan pahasti pakkoenglannin vankeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on surullista. Kuinka aiot päästä vapaaksi?

      Poista
    2. Lukemalla ranskaa, entä sinä?

      Poista
    3. En ole vanki, hallitsen useita kieliä ja käytän myös englantia koska sillä tule ulkomaisten kanssa asiat halki jos ei juuri sitä kieltä osaa.

      Poista
    4. Joten miksi et voi myöntää että suurin osa suomalaista on pakkoenglannin vankeja?
      Useita kieliä osaavana sinun pitäisi nimittäin havaita helposti mediamme yms yksipuolisuus ja riippuvuus englannin kielisistä lähteistä/materiaaleista.

      Poista
    5. Kaikki ulkomaalaiset eivät puhu englantia, itse asiassa vain vähemmistö heistä osaa englantia

      Poista
    6. Vielä pienempi osa ulkomaalaisista osaa mitäähn muutakaan Suomen kouluissa opetettavaa kieltä, vaikkapa sitä ranskaa.

      Poista
    7. Ulkomaalaiset eivät todellakaan kaikki osaa englantia, erityisesti pakolaiset maassamme.

      Tieteellinen kirjallisuus toimitetaan valtaosin englannin kielellä ja aikaansaannokset lukemattomilla kielillä (tamili, hindi, mandariini jne.) käännetään englannin kielelle jotta lukijoita olisi. Paikallisella kielellä julkaiseminen on mahdollista mutta ei lainkaan järkevää. On vain hyväksyttävä se seikka että englanti on se käyttökieli tällä hetkellä jolla asiat hoidetaan lukemattomissa suhteissa. Paikallisen kielen käyttö olisi raakaa typeryyttä jota harrastetaan edelleen joillakin kielialueilla. Ennen käyttökieli oli latina, ranska, sitten saksa jne mutta ne ajat ovat kaukana.

      On hyvä että suomalaiset osaavat yleistä käyttökieltä edes tyydyttävästi jotta voivat pärjäillä. Se ei ole vankeutta koska jokainen todella voi opiskella lisää kieliä jos tuntee niitä kipeästi tarvitsevansa. Ei se ole vaikeata.

      Poista
    8. Kuten huomaamme jo pelkkä ajatus, että voisi käyttää jotain muuta kieltä kuin englantia, kauhistuttaa suomalaista vankia.

      Sen sijaan että parantaisi tilannettaan, suomalainen vain ripustaa säkin kaltereiden eteen ja uskottelee itselleen, ettei sellin ulkopuolella ole mitään ja että hämäryys on vain hyväksi hänelle.

      Poista
    9. Miksi puhut itsestäsi monikossa - oletko joku kuninkaallinen? Emme me muu "huomaa".

      Poista
    10. Mikset voi myöntää itsellesi että englannista on tullut paha pakko ja haitta?
      Miksi suljet silmäsi ja korvasi?

      Poista
    11. Englannista on tullut maailmanlaajuinen yleiskieli - lingua franca (viittaa muuten frankkien kieleen, jota ei kovinkaan moni enää osaa, joten huoli pois) - jolle emme Suomessa mahda mitään.

      Sitä kannattaa vaikka hammasta purren vain opiskella. Ainakin siihen asti kun kiina syrjäyttää sen.

      Poista
    12. Olet siis kanssani lopultakin samaa mieltä että englannista on tullut paha pakkokieli.
      Mikset voi asiaa itsellesi myöntää, vaan yrität maalata mustasta valkoista.

      PS: englanti ei todellakaan ole niin kattava ja käytetty kieli, kuin täällä sen pakottajat haluavat uskotella!

      Poista
    13. Olen Ano24.9. ja kommentoin silloin asiaa ekaa kertaa. Nyt sitten toista: kaikissa kansainvälisissä yhteyksissä, joissa on mukana meitä länsimaisia, käytetään englantia. Muuten olen samaa mieltä: väärä valinta pakkokieleksi.

      Poista
    14. Englanti on siis pienen herraseuran pakkokieli.

      Poista
    15. Hei sinä toinen Ano 24.9., ei se valhe muutu todeksi vaikka kuinka toistelisit!

      Poista
  2. Mainittu Snyderin "Tyranniasta" on suomennettu, ja "Tappotannerkin.

    "Katso silmiin ja juttele"

    VastaaPoista
  3. https://snyder.substack.com/p/my-books-about-ukraine
    Ohessa mainio linkki, jossa Timothy Snyder kertoo kirjoittamistaan Ukrainaa koskevista kirjoista. Meidän politiikan toimijoista harva lienee lukenut, Yhtä epäilen.

    Kiitos vinkeistäsi Jukka, terveisin Sakke

    VastaaPoista
  4. Minulle on jäänyt vallan hämäräksi, kehen Viita tuolla luteella viittasi. Mahdollisuuksia toki olisi useitakin. Käsi lienee kuitenkin Kekkosen.

    VastaaPoista
  5. Snyderin Bloodlandsin ostin aikanaan sinun vihjeittesi perusteella. Se on myöhemin suomennettu nimellä Tappotanner. Kolme muuta suomennettua Snyderia ovat Tyranniasta (joka minun mielestäni on ylihypetetty), Musta maa ja Tie epävapauteen.

    VastaaPoista
  6. Kröhöm,

    Timothy Snyder: Tie epävapauteen
    Siltala 2019
    Suomennos: Antero Helasvuo

    https://www.siltalapublishing.fi/product/tie-epavapauteen/

    VastaaPoista
  7. Mikko Hautala, mies 1920-luvun alun Suomen johtajuuden kunnasta (tarkoitan Lauri Ingmania) eli Teuvalta, Äystönkylästä, kertoo omaksi kirjakseen aika vähän aikaa sitten kuolleen Colin Powelin "My American Journey".

    Samaa kirjaa suositteli minulle aikanaan eräs eksellenssi Suomen Brysselin (EU) edustustosta.

    Itsekseni löysin toisen viisaan, Joseph A Tainterin, joka näki tarkasti 1995: "Sodat alkoivat 13 000 vuotta sitten".

    Elämme enää hetken, me Pohjanmaata ja Kymenlaaksoa rakastavat babyboomerit, mutta ehkä meidän jälkeemme eloon jäävät III MS:n kokijat, 5- ja 7-vuotiaden poikien eksellenssi-isät näkevät "entäs sitten, Pinneberg, mikä nyt eteen".

    (viittaan Suomen Kuvalehti, 16.9., s 44)

    VastaaPoista
  8. Olenkin jo keväästä lähtien pannut merkille, että suomalaiset historiantutkijat (siis heistä ne, joiden näkemyksiin yleensäkin tunnen luottamusta, ja minähän saan tuntea aivan miten itse haluan) ovat kuluneiden kuukausien aikana jokseenkin tyystin vaienneet. Kontrasti onkin räikeä verrattuna siihen itsevarmaan, täysin vivahteettomaan unisonoon, jota enemmän tai vähemmän etevät ulkopoliittiset ja sotilasasiantuntijat päivästä toiseen vetävät lehdistössä sekä Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmissa kaikenlaisine "momentumeineen". Hyvä niin, sillä vastasihan pääministeri Zhou Enlaikin anekdootin mukaan, kun häneltä kysyttiin Ranskan suuren vallankumouksen merkitystä, että sitä on vielä ennenaikaista arvioida.

    Yalen professori Timothy Snyderiä näkyy tälläkin palstalla suuresti arvostettavan, varmaan syystäkin (Englanninkielisessä Wikipediassa tosin mainitaan runsaasta kritiikistäkin.) Sen sijaan toinen maailmalla arvostettu historiantutkija, Princetonin professori Stephen Kotkin sai suomalaisessa historia-aiheisessa kommenttikeskustelussa hyvin kylmää kyytiä Stalinin elämäkertansa toisesta osasta esittämästään, alkuperäislähteisiin pohjaavasta Suomen koskevasta osuudesta. Syitä moiseen voidaan miettiä.

    Snyderistä vielä eräs silmiin sattunut asia: Nopealla lehteilyllä en löydä hänen kirjastaan Tappotanner (alkut. Bloodlands, 2010) mitään mainintaa Ukrainan nationalistisen ja Hitlerin Saksaan sitoutuneen kapina-armeijan UPA:n kesällä 1943 Itä-Galitsiassa toimeenpanemasta ns. Volynian joukkomurhasta, jossa siis surmattiin arviolta satatuhatta etnistä puolalaista (vrt. esim. neuvostoliittolaisten surmaamien uhrien määrä Katynissa), minkä sitten puolalaiset vastaavasti kostivat. Ainakaan joukkomurhan keskeisen toimijan, UPA:n poliittisen siiven johtajan Stepan Banderan nimeä ei Snyderin kirjan hakemistosta löydy. Minulle on epäselvää, onko tuolla Banderalla edelleenkin Ukrainan kansallissankarin arvonimi. Porošenkon aikana se vielä oli. Jos Snyder on tarkoituksella jättänyt tuon tapauksen pois kirjastaan, johon se aiheensa vuoksi ehdottomasti kuuluisi, herää väistämättä kysymys: miksi? (On kyllä mahdollista, että en vain sitä nyt silmäilevällä lukemisella löytänyt. Jos niin, niin siinä tapauksessa on tämän kommenttini jälkiosa tietenkin aiheeton, anteeksipyynnön kera.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloodlands painottui holokaustiin. Pitääpä lukea sekin uudelleen. Paikallisten nationalistien keskinäisistä etnisistä puhdistuksista on enemmän (vaikka laajan ajanjakson vuoksi rajoitetusti) aiemmassa "The Reconstruction of Nations"-teoksessa.

      Poista
    2. Sotahistorioitsija ja Itä-Euroopan tutkija dosentti Jussi Jalonen on sanonut melko paljon viime aikoina.
      https://twitter.com/jojalonen
      Hän osasi myös etukäteen ennustaa Putinin Venäjän hyökkäävän Ukrainaan. Siinä hän päihitti monet armeijan tv-asiantuntijamme.

      MMM...

      Poista
    3. Se ennuste että pikemmin Putin hyökkää kuin ei-hyökkää, on tässä pitkässä kirjoituksessa:
      https://jojalonen.wordpress.com/2022/02/10/helmikuun-tykit/
      Jonka loppupuolella:
      Pidän itse todennäköisimpänä vaihtoehtona sodan syttymistä. Mahdollisesti se tapahtuu hyvinkin pian. Tilanteen dynamiikka on koko ajan vienyt kohti selkkausta, ja vakuutteluistaan huolimatta Putin itse tuntuu ajavan tilannetta kohti sotaa. Diplomatian ohella Kremlissä etsiskeltäneen tällä hetkellä kotiyleisölle riittävän uskottavaa provokaatiota, johon vastata, koska mahdollinen sota halutaan totta kai laittaa Ukrainan syyksi. Mikäli Putin huomaa epävarmuutta NATO:n ja EU:n riveissä, ja mikäli tilaisuus itäisessä Ukrainassa tarjoutuu, olkoonpa se minkälainen tahansa — ja julkisuudessa kaikki voidaan aina esittää mittavampana kuin se onkaan — hän hyökkää.

      Poista
    4. Jos näin todella on että Snyder on jättänyt Banderan kokonaan pois teoksestaan voidaan sanoa että Snyder on propagandan levittäjä. Käykää vaikka katsomassa propagandan määritelmä.

      Poista
    5. Tuo Zhou Enlain nimiin kirjattu anekdootti on erinäisten lähteiden mukaan osottautunut ankaksi: Zhoulta oli todella kysytty jotain tuon suuntaista erään seminaarin tms päätteeksi yleisen hälinän keskellä, ja Zhou oli kuullut tai ymmärtänyt kysymyksen väärin ja olettamansa kysymyksen johdosta vastannut juuri noin, että liian varhaista arvioida Ranskan suuren vallankumouksen merkitystä. Legenda lähti pyörimään ja kukapa sen dementoisi? Sikäli ei ihme että anekdootti elää maailmalla, onhan se riittävän paradoksinen ja vaikuttaa tosi viisaalta.

      Poista
  9. Snyderiltä on suomeksi ilmestynyt Tyranniasta (2017), Tie epävakauteen (2019) ja Tappotanner (2014).

    VastaaPoista
  10. Hyvin tuntemasi Siltala on kustantanut neljä Timothy Snyderin teosten suomennosta. Painavaa tekstiä. Osa on loppuunmyytyjä, kirjastoista kannattaa kysellä.

    VastaaPoista
  11. Snyderia on kyllä suomennettukin. Hyllystäni löytyy kirja Tie epävapauteen. Venäjä, Eurooppa, Yhdysvallat. Kustantaja on Siltala, suomentaja Antero Helasvuo, painettu Latviassa 2019

    VastaaPoista
  12. Snyderiltä on myös "The Reconstruction of Nations: Poland, Ukraine, Lithuania, Belarus 1569-1999" (2003) joka on päivän tapahtumia vasten mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  13. Snyderia on suomennettu. Tappotanner (2014), Tyranniasta (2017), Tie epävapauteen (2019).

    VastaaPoista
  14. Kun mainitaan Docendo, niin poistan varmistimen. Se julkaisee vain NATO yhteensopivien torakoiden soopaa. Joku taho sponsoroi sitä. Putin, Powell, Orban, Trump. Nämä miehet edustavat uhkaa Davosin hyvien ihmisten ajamalle uudelle maailman järjestykselle, jota meidän apparatsikahallitus edustaa.Kävin Moskovassa. Venäläiset hengittävät vapautuneesti. Yön uhka on poissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset sinne päämiehellesi ja koko trollitehtaalle!

      Poista
    2. Tämä on aika vaarallinen ilmiö demokratiallemme, että kaikki kritiikki leimataan heti typerysten toimesta "venäläiseksi".

      Poista
    3. Nimimerkki "torakoiden, apparatsika": Kritiikki on eri asia kuin solvaaminen. Ainoa esittämäsi tosiasia on että kävit Moskovassa. Sieltä ovat ilmeisesti terveisesikin.

      Poista
    4. Eihän tämä nyt mitään muutakaan voi olla: "Venäläiset hengittävät vapautuneesti. Yön uhka on poissa."

      Poista
    5. Voihan kyseessä olla ihan kantasuomalainen trolli joka nyt myhäilee reaktiollesi.

      Poista
    6. Venäjällä on vierasagentti laki. Tahojen, jotka saavat rahaa ulkomailta, kuten Lenin, Navalny, Alla Bugatsova tulee rekisteröityä vieraaksi agentiksi. Venäläisten alkoholin kulutus on laskenut 40 prosenttia ja heillä on aikaa keskittyä omaan hyvinvointiin. Se on suuri muutos. Demokratisointi ja läntisten arvojen tuonti tappoi venäläisiä enemmän kuin Stalinin vainot. Samat lännen tekniikat ovat käytössä myös Suomessa. Ylellä on rajaton budjetti, suomeksi voi kustantaa taloudellisesti kannattamatonta käännöskirjallisuutta kannattavasti, kunhan näkökulma on oikea. Suomessa painettuun sanaan uskotaan vielä. Millehän vierasagentti galleria näyttäisi Suomessa? Armeijan korkeat upseerit ylipäälliköstä lähtien ovat komeasti palkittu prenikoilla palveluksista ulkomaalaiselle taholle ja he ovat ylpeitä siitä.

      Poista
    7. "Venäjällä on.."

      Huvittavia nämä trollien kirjoitukset. He eivät tajua että he ovat läpinäkyviä samalla hetkellä kun he painavat nappia Julkaise. Heidän tekstinsä vilisee suoria indikaattoreita heidän taustastaan.

      Poista
    8. Nämä taas, jotka näkevät venäläisiä kaikkialla, ovat lähinnä säälittäviä.

      Poista
    9. "Venäjällä on" kaikenlaista. Vaimon ja lasten pahoinpitely on sallittua kunhan ei vie vammoja hoidettaviksi sairaalaan. Vierasagentteja ovat kaikki joista Puttoliini ei pidä.

      Poista
    10. Siis vähän niinkuin täällä Suomessakin.

      Poista
  15. Autobiografiani:
    Kujan alku. Ajan kulku.

    VastaaPoista
  16. Muistan lukeneeni joitakin Snyderin kirjaja suomeksi ja tarkistin tilanteen, joten tässä pienen pieni korjaus Timothy Snyderin suomennosten osalta: Pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteisen Helmet-tietokannan mukaan häneltä löytyy neljä suomennettua kirjaa, kaikki Siltalan kustantamia. Suomennokset ovat Tappotanner: Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (Bloodlands) vuodelta 2014; Musta maa: holokausti: tapahtumat, opetukset (Black Earth) vuodelta 2015 ja toinen painos vuodelta 2017; Tyranniasta: 20 opetusta 1900-luvulta (On Tyranny) vuodelta 2017 sekä Tie epävapauteen: Venäjä, Eurooppa, Yhdysvallat (The Road to Unfreedom) vuodelta 2019. Kaikkia suomennoksia on hyllyssä ainakin jossakin kirjastossa, joten kuka tahansa halukas saa ne nopeasti luettavakseen.

    VastaaPoista
  17. Eipä hätää.
    Nythän kustantamot ovat vallan aktivoituneet ja alkaneet kouluttaa someinfluenssereista oikeita kirjailijoita - aivan ilmaiseksi peräti. Luvassa taatusti suurta yleisöä kiinnostavaa luettavaa!

    Kitaransoittotaito (todellinen tai luuloteltu) ei muuten enää pitkään aikaan ole ollut suurikaan meriitti, ainakaan mitä kaikkiin ei-buumereihin (alle 40-vuotiaat) tulee. Laulaminen ehkä vielä jossain määrin, mutta pääsääntöisesti hienointa on pelkkä oleminen. Sen pitää vaan manifestoitua oikeissa sosiaalisen median kanavissa.

    VastaaPoista
  18. Pyydän anteeksi virhettäni. Snyderiä siis on. Pyydän anteeksi. Vaikka olisi pitänyt itse etsiä, tyydyin Wikipediaan, joka ei maininnut suomennoksia.

    Muuten - seuratkaa Toozen kotisivua adamtooze,com

    Jukka Kemppinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toozen tuotteliain julkaisukanava lienee nyt Substack. Saa tilattua omaan sähköpostiin maksutta, mutta mikäli varallisuus sallii ja sisältö puhuttelee, niin voi myös keventää lompakkoaan. Osa sen aineistosta lienee myös kotisivulla, jota en ole vilkaissut viime aikoina.

      Poista
  19. Huonosti käy maan. Tuon, joka sijaitsee tästä  eedenistämme itään. Sotaretken hinta tullee jäämään  konkurssipesän pesänhoitajallekin mysteeriksi.  Kansa idässä ei jaksa välittää siitä (konkurssista), vielä.

    Huonosti käy maan. Tämän, jota ihmiskunta diktaattorin ottein asuttaa ja isännöi. Lievää huolestuneisuutta oman ja muiden lajien kohtalosta esiintyy, mutta yli varojen/sietokyvyn eläminen jatkuu jatkumistaan.

    Huonosti käy Maan. Tämän pallon,  kun sen päivät, kosmisten pelisääntöjen mukaan,  tulevat jokusen miljoonan vuoden päästä luetuiksi. Kosmoksessa ei tiedetä kenenkään olevan asiasta  erityisen huolissaan.

    VastaaPoista
  20. Timothy Snyderin Tappotanner järkytti minua, kun luin sen tuoreeltaan. Saksalaiset organisoivat järjestelmällisestit juutalaisten ja slaavienkin tappamisen. Tulin tietämään, että valloitettujen itäalueiden väestön murhaamiseen olivat erikoistuneet SS:n Einsatzgruppen-yksiköt. Snyderin kuvaus on vahvaa tavaraa, jota pystyin ottamaan vastaan vain pienin annoksi.
    Johannes Remy on Ukrainan historia-kirjassa kuvannut tappotantereen eri kansallisuusryhmien välisiä taisteluja toisen maailmansodan aikana. Metsissä taisteli kolme saksalaisista riippumatonta ryhmää, usein myös toisiaan vastaan: neuvostopartisaanit, Puolan kotiarmeija (Armija Krajowa) ja Ukrainan kansannousuarmeija UPA (Ukrajinska Povstanska Armija). Puolalaishistorioitsijat ovat Remyn mukaan arvioineet UPAn murhanneen 60 000-100 000 puolalaista siviiliä. Ukrainalaisryhmät kävivät sotaa Neuvostoliittoa vastaan 1950-luvun puoliväliin saakka.

    VastaaPoista
  21. Väittäisin että toimittajien lukutaito on parempi kuin laskutaito. Matematiikka on nykyisin aivan välttämätöntä maailman ymmärtämiseksi. Pandemia oli hyvä, yksinkertainen testi sille, mihin lehdistö pystyy, eikä tulos vakuuttanut. Suomessa onneksi yhteiskunta toimi kohtalaisen järkevästi, mutta samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta julkista keskustelua.

    Lukutaidon rappio on silti ehdottomasti huolestuttavaa, eivätkä johtavat kolmekymppiset poliitikotkaan vaikuta poikkeavan sukupolvestaan. Pidän sitä riskinä, vaikkei lukeneisuus takaakaan viisautta (Väyrynen, Halla-Aho…).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittajien käännös/google-taito mua huolettaa kun nyt viikon parin aikana törmännyt:
      - "hydrogeenipallo" IL:ssä jossa pitäisi olla "vetypallo"
      - "hydrokloridia" Yle TV1 Hiljainen todistaja-sarjassa jossa pitäisi olla "suolahappoa" tai "vetykloridia"
      - YLEn juttu jossa haastateltiin Ukrainan Harkovasta entistä "orgaanisten tuotteiden" myyjää, Varmaankin pitäisi olla "luomutuotteiden".

      (Enkä minä nyt ole edes mikään kielialan ammattilainen. Minua suututtaa jo tuommoinen sivistymättömyys. Ammattikääntäjien pitäisi näissä olla viisaampia kuin minä!)

      MMM...

      Poista
    2. Toimittajista on tehty netin etäpäätteitä ja ammattitaidottomia kääntäjiä.

      Poista
    3. Vaarallinen dihydroksidi...

      Poista
    4. Noita osaamattomuuden tyylinäyyteitä tulee mediasta nykyään vähän väliä. Mitään vaivaa ei haluta nähdä.

      Poista
    5. Toimittajat ovat nykyään sisällöntuottajia. Se kertoo kaiken.

      Poista
    6. Aamulla Ylen amerikankirjeenvaihtaja kertoi niiden ja niiden tulevan Yykooseen.

      Poista
    7. Siellä on myös sellainen ammattikunnan sisäinen ilmiö, että kun yksi mokaa termeissä, muut seuraavat matkien perässä. Esimerkiksi ministeristön (hallituskokoonpanon merkityksessä) kutsuminen ministeriöksi. Tai Britannian kutsuminen monikossa Yhdistyneiksi kuningaskunniksi. Kas kun YK:sta ei vielä ole tullut Yhdistynyt kansakunta.

      Poista
    8. Juristi Sauli Niinistö kerran äänsi tuon ministeristö-sanan niin painokkaasti, osa jukuritoimittajistakin uskoi.

      Poista
  22. Iltis tänään: "Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi kuitenkin tänään STT:lle, että Suomessa tulisi selvittää ja pohtia kansallista pakotelainsäädäntöä, jonka pohjalta myös maahantuloa voisi rajoittaa."

    Saattaa olla noin, mutta kuuluuko tuollainen linjaus kanslerin tehtäviin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöysti spekuloi, ettei komissio vahtisi Schengen-säännösten noudattamista Suomessa. Tohtisiko lainvalvojana tehdä samaa muissa EU-asioissa? Toisaalta viimeisen sanan tässäkin sanoisi EU-tuomioistuin. Ja sinne asian voisi joutua viemään vaikkapa Helsingin hallinto-oikeus.

      Poista
  23. Kekkosen aikana ja pitkään sen jälkeenkin oli Saksan Venäjään kohdistama uhka ulkopoliittikan keskiössä. Siis Kremlin sellaiseksi väittämä, jota monet täällä uskoivat. Suorastaan surkuhupaisaa on verrata tätä siihen, mitä sittemmin tapahtui ja missä nyt ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjä/NL uhkaili Suomea jo 1930-luvulla monia kertoja väittäen että Suomella ja Saksalla on salaisia sopimuksia ja sotilaallista yhteistyötä ja poliittisia kaavailuja NL:a vastaan. Tätä toistettiin siihen asti kunnes NL hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939. Todellisuudessa mitään ei ollut eikä Saksa ollut pätkääkään kiinnostunut Suomi-nimisestä rupumaasta. Sen sijaan NL teki sotilaallis-poliittisen sopimuksen Saksan kanssa elokuussa 1939 jolla Eurooppa jaettiin kuuluisalla Molotovin Ribbentropin sopimuksella. Nyt sellaisen sopimuksen olemassaolon väittämisestä Venäjällä saa vankeusrangaistuksen. Putinin mielestä sellaista ei ole koskaan ollutkaan.

      Poista
    2. Saksalla oli sotilaallista, Versaillesin rauhansopimusta kiertävää yhteistyötä monen maan, muun muassa Neuvostoliiton kanssa jo paljon ennen Hitleriä. Suomen kanssa sitä edustivat vaikkapa sukellusvenehankinnat. Neuvostoliitossa käytiin kouluttamassa ja harjoittelemassa.

      Poista
    3. Saksalla oli todella teknistäkin yhteistyötä NL:n kanssa. He kehittivät yhdessä sukellusveneitä ja panssarivaunuja saaden niistä runsaan korvauksen. Asia kääntyi saksalaisia vastaan muutaman vuoden kuluttua kun NL ryhtyi tuottamaan sanottuja aseita ilman saksalaisia ja käänsi tykit ja torpedot heitä kohti.

      Poista
    4. Asian esille ottanut anonyymi kyllä puhui sotienjälkeisestä ajasta.

      Poista
    5. Ja muut anonyymit laajensivat ja täydensivät näkökulmaa.

      Poista