Sivun näyttöjä yhteensä

17. marraskuuta 2020

Perintä ja ulosotto



 

Tutkiva journalismi on kehittynyt erittäin hienosti. Joskus turha ujous vaivaa.

 

Hiukan häpeän, etten pannut kymmenen vuotta sitten pystyyn pro bono -liikettä. Hienosteleva termi tarkoittaa maailmalla ilmaista lakimiesapua. Teimme sen pari kertaa ja luultavasti ällistytimme tuomioistuimen. Käsiimme tuli raskaasti vikaan mennyt ratkaisu, jossa oli kysymys esimerkiksi tietokoneohjelmien tai vastaavien alustojen kopioinnista, ja kirjoitimme kirjelmät. Tuomiot kaatuivat. Alalla oli selvää, suuryhtiöiden harjoittamaa saalistusta.

 

Köyhien kiusaaminen miellyttää eräitä. Se takaa myös mukavat ansiot. Maassa on 400 000 ihmistä, joilla on merkintöjä maksuhäiriöistä. Televisio otti esiin vanhentuneiden velkojen pyörittämisen käräjäoikeudessa ja ulosotossa ja teki sen suhteellisen asiantuntemattomasti.

 

Ongelma on sinänsä selvä: niin sanottu vanhentumisväite on velallisen tehtävä itse. Tuomioistuin ei saa ottaa tätä asiaa huomioon omasta aloitteestaan rullatessaan satoja ja tuhansia ratkaisuja, laajalti yksipuolisia tuomioita. Tähän on järkeenkäyvä syy. Tuomioistuin ei voi tietää, onko vanhentuminen katkaistu. Lakia on muutettu viime vuosina monta kertaa ja se on aika inhimillinen – mutta valmiiksi ahdinkoon ajautuneelle, pahimmassa tapauksessa sairaalle tai voimattomuuteen sortuneelle ihmiselle ylivoimainen ymmärtää.

 

Lisäksi moralistien tuomio on nopea: velat on maksettava! Tuo iskulause on tekopyhä ja lisäksi valheellinen. Tyypillisesti vaatimattomissa oloissa eläneen kuolinpesää ei aseteta konkurssiin, koska se maksaisi velkojille, ja käytännössä velat pyyhitään yli. Jotkut taas maksavat jopa vuosikymmeniä takausvastuita ja vähentävät sillä vaihtoehtojaan.

 

Panin kuvaksi perimiestoimiston. Kävin tuolla kauan sitten itkettämässä lakimiehiä, kun konttori sijaitsi sopivasti reittini varrella. Olin saanut perintäkirjeen, jossa Espoon kirjaston 10 euron myöhästymissakko oli muka kasvanut korkoa ja kuluja 80 euroksi. Perintätoimisto peräytyi heti, ja sen jälkeen siirryin herjaamaan kaupunkia. Leimasin kirjasakkojen myymisen perintätoimistolle laittomaksi ja ilmoitin kylmästi, että pari johtajaa saa odottaa ikävää postia. – Menettely muuttui kuin taikaiskusta.

 

Liian myöhään käsitin, että kymmenet tuhannet tarvitsisivat tuollaista apua, jonka järjestin itselleni pelkkää ilkeyttäni ja käyttäen perusammattitaitoani. Aikailin kohtalokkaasti, koska tiesin kokemuksesta, että apua hakemaan jaksavista osa on päästänyt asiansa täysin umpisolmuun, ja lisäksi joukossa on se sivullista aina yllättää määrä omituisia ihmisiä, jotka halusivat ”viimeinkin oikeutta” siitä, että heille oli myyty Elannossa selvästi vajaa tölkki leivinjauhetta vuonna 1948 niin että naapurin kissakin oli kauhistunut.

 

Järjestelmän voisi ehkä toteuttaa vertaisverkossa ja puhelinyhteyksin. Zoom tai Team tai vastaava olisi vielä parempi. Ilmaiseen työhön vapaaehtoisia, valmiiksi rikkaita hyväkuntoisia eläkeläisiä. Samalla voitaisiin laatia perusteltu lakiehdotus ja rakentaa erillinen verkkosivusto velkaantuneille kirjoittamalla mahdollisimman selvästi, mitä pitää tehdä ja miten. 

 

Saalistava perintä on suora tulonsiirto veronmaksajilta sosiaaliturvan kautta häikäilemättömille rikastujille, tuomioistuinten ja rakenteeltaan vanhentuneen lainsäädännön turvin.

24 kommenttia:

  1. Kerran eräs hulttioystäväni (sellaisiakin minulla on) lainasi minulle Konstantin Paustovskin "Kertomus elämästä 1-6" kirjasarjan. Itse hän oli lainannut ne Tampereeen kirjastosta, ja sen jälkeen kun antoi ne minulle, häipyi Ruotsiin (till Sverige). Noin vuoden verran kirjat olivat minulla. Kun palautin ne kirjastoon, kirjastorouva alkoi periä minulta suht. koht. isoa myöhästymissakkoa. Ilmoitin että en minä näitä kirjoja ole lainannut enkä niinollen maksa. Se siihen että "kyllä täytyy maksaa kyllä täytyy maksaa". No, nappasin kirjat takaisin kainalooni ja sanoin "Hyvä on, vien nämä kirjat sitten takaisin sinne mistä ne löysin." Jolloin rouva siihen hätääntyneenä että "ei ei, jättäkää ne siihen". – Eihän tämä rouva tiennyt kuka minä olen ja missä asun, ja mielestäni olinkin ihan syytön; ajattelin vain että pitäisivät piru vie parempaa huolta kirjoistaan… veronmaksajien rahoilla ostetuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, erään Espoolaisen koulun kirjastosta sai lainata myös oppikirjoja ja palautettaessa ne jätettiin vain siihen tiskille, mitään kuittia ei saanut. Arvata saattaa että niitä katosi ja puuttuvia sitten karhuttiin jenkilöiltä joilla oli viimeinen lainausmerkintä.

      Poista
  2. Palaan hetkeksi vielä ajankohtaiseen aiheeseen, vaikka jotkut vastustavat.

    Nimittäin Trump on tullut hyvin toimeen sekä Niinistön että Putin'in kanssa.

    Jenkeissä Trump jopa vaivihkaa koitti kummassa lahkeessa Niinistö pitää ja onko suurempi kuin hänellä. Niinistö myöhästyi torjunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän T:n veljentyttö kertoi T:n isän olevan sosiopaatti ja parin vuoden iässä tämä T joutui elämään pitkähkön ajan ilman äitiään äidin sairauden vuoksi. T:n sisällä majailee veljentytön mukaan pieni pelokas poikaparka.
      So it goes.

      Poista
    2. Palaapa Toipila takaisin sinne Hospitaaliin mistä oot karannut. Kaikille kivempi olisi.

      Poista
    3. Onko sinulla jokin ongelma tukahdutetun seksuaalisuutesi kanssa?

      Poista
    4. Se on kuulkaa sillä lailla, ettei sitä itse huomaa omia ongelmiaan ikäänkuin semmoisia ei olisi ollenkaan. Olen hyväksynyt itseni tällaisena ujona, syrjäänvetäytyvänä ja raittiina uskovaisena, jota ei juuri tapetista erota.

      Poista
    5. Toipilassakin on hyvä puoli: tuollainen vitsailu.

      Poista
    6. Anna Palaa Toipila.

      Tämä on vapaiden ajatusareena.

      Poista
    7. Enemmistö ihmisistähän on lampaita, joka veisaa sitä samaa yleisen mielipiteen virttä kuin muutkin ja paheksuu itseajattelijoita.

      Suomettumisen aikana se virsi oli neuvostososialismin nuoleskelu ja jenkkien ja Naton demonisointi sodanlietsojina.

      Tänään se virsi on monikulttuurisuuden kritiikitön ylistys ja vastaväitteiden demonisointi vihapuheeksi.

      Toipila on niitä harvoja, joka uskaltaa sanoa sen ääneen.

      Siitä huolimatta, että hänet ja muut kaltaisensa leimataan estotta natsiksi, fasistiksi, persuksi, trumpistiksi, äärioikeistolaiseksi jne.

      Onkohan sattuma, että käytössä ovat lähet samat leimat kuin silloin suomettumisenkin aikoihin?

      Ei se ole.

      Poista
    8. Hesarissa oli tänään juttu Agit-Propista, tuosta taistolaisen laululiikkeen ikonista.

      Aika äimän käkenä luin Pakka Aarnion kuulemma jo 1969 huomanneet, ettei se heidän ylistämänsä neuvostososialismi niin erinomaista olekaan - mutta siitä huolimatta jatkoi tyhmän nuorison huijaamista.

      Häntä kuulemma "vitutti", kun oli pakko jatkaa, kun oli kerran puolensa valinnut.

      Näin tulee parin vuosikymmenen kuluttua moni ns. suvakkikipiireihinkin kuulunut selittelemään tyhmyyttään. Sanokaa Kulttuurineuvoksen sanoneen.

      Poista
    9. Ja mitähän ja ketähän nuo nykyiset "kulttuurineuvokset" nykyisin peesaavat?

      Poista
    10. "Kulttuuurineuvos" käyttää arvonimeä oikeudettomasti ja yrittää sillä nostaa omaa häntäänsä.
      "Suomettumisesta" levitetään nykyään kummallisia käsityksiä. Suomesta niin moni kävi vähintään Leningradissa ryyppäämässä että reaalisosialismi oli perin tuttua. Jos sitä joku ylisti se tapahtui "pour épater les bourgeois" ja koska maailma oli kaksinapainen.

      Poista
  3. Mainiota toimintaa sinulta. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Eräs nykyesimerkki rahastuksesta on Korona infektion testaaminen ns. antigeeni-testillä. Testi maksaa noin 5 euroa testaajalle, Kun lisäksi otetaan suojavaatteet ja tarvittava työ, niin siinä kokonaiskulut ovat noin 45-50 euroa. Nyt porriäiset ja muut ottavat testistä vähintään 200 euroa ja jopa 300 euroakin.

    Eikö tämä ole suuri ryöstö ja rahat vielä viedään pääsääntöisesti veroparatiiseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomushan sai tässä asiassa niin pahasti nenilleen, että mielenkiinnolla odotan, millä tempulla se aikoo tästä kolauksesta selvitä.

      Poista
  5. Kemppinen saa myötätukea 89-vuotiaalta vakoiluromaanien mestarilta, UK:n Petri Pykälältä (John Le Carré).

    Uusimmassa, juuri suomennetussa kirjassaan tämä brexit-vastustaja, Trumpia ja Putinia inhoava "Ilkka Remes" kertoo tarinan, jonka eräs sankari on vakoilijan vaimo, joka juristina on mukana tässä samassa, Kemppisen kuvaamassa laupeuden toiminnassa.

    Kyynikoille ja James Bondia inhoaville kirja ("Vielä yksi tehtävä"", Crime Time 2020) tarjoaa mukavaa ajankulua.

    Lisäksi kirjan lukeminen vakuuttaa, että "vielä on aikaa" (Carré eli David John Moore Conrnwell on syntynyt 19.10. 1931: samana päivänä kuin minä, mutta 15 vuotta aiemmin).

    VastaaPoista
  6. Tämä on aivan selvä epäoikeudenmukaisuus ja lain puitteissa venkoilua.
    Pikkurahalla toimeen tulevilta nyhdetään viimeisetkin haulit ja se vaikuttaa siten että raha ei toimi kuten sen tulisi, työn symbolina ja vaihdannan välineenä vaan sen sijaan se toimii kuten reikä laarin pohjassa. Mokomaa ei tarvita.

    VastaaPoista
  7. Yleensä typoista kannattaa vähät välittää, mutta tuo perimiestoimisto on kyllä mainio!

    VastaaPoista
  8. Ilkka Taipaleen(professori hänkin)ei tarvii harmitella, ettei toiminut aikanaan.Upea elämäntyö "sivutoimisesti". Jussi H.

    VastaaPoista
  9. Jo vain! Rispektii.
    I. T. on kova jätkä.

    VastaaPoista

  10. Trumpin valtiovarainministeri ja syvänjärjen kumppani Steven Mnuchin pani vuoden alusta 2021 katkolle enemmän keskuspankkirahan loitsimisen eilen 19.11. Saavat sitten 20.1. keksiä uudet kujeet. Ja keksivätkin.

    Eurooppaa asia koskee kun matkimme. Ihan oikeusvaltiokysymyskin ja EKP:n soliditeetti, solisaliratti oppineisuudesta kyse, oi Tytti ja Sarvamaa.

    FED ja EKP perässä lupasivat ostaa firmojen velat vaivaamasta omistajia. Kun ihan vain keisarin ruplapainosta (Tervakosken ja Frenckellin lumppupaperille+Ranskan vallankumouksen keksimälle päättymättömän paperinauhan eli -rullan) ,ei ihan iletä dollaria/euroa valuttaa, niin maaliskuun 2020 FED ohjelmaan pantiin veronmaksajan takuuta kongressin puolesta ja tappioiden varalta jokusia satoja miljardeja. Laveammin jos kohta lötkömmin tätä sönkkäsi eilinen Hesari A 26-27.

    Ja kesäkuinen 750 mrd sisälsi lisää suoraa pankkitukea yli puolet summastaan. Lupaus on tehty ja reichmark venyy. Sitova lupaus parlamenttijunasta Bryssel-Strasburg on jo nyt käypä lakivakuus. Kelpaa Markkinoiden virkata taseverkkoihinsa lisää silmukoita, ja bonustaa.

    Asia oli Perintä ja ulosotto 17.11. kuvassa ja sanoissa "Ostamme erääntyneeet saatavasi". Tai osti jo Suomen Pankki ainakin miljardilla kun Helsingin Maapankin eli tonttivalta, rakennus&remmpa ynnä liitännäistouhunsa -työvoimantuonti, asuntovälityshype ja hypo ja jos mikä riettaus- olivat talvella sammua kesken jenkan. Hätä oli Suomessa niin iso, että hätälupa tuli ennen EKP:n eurosuperohjelman julkistusta.

    Helsingin spekulanttien arvoketju koki äsken uuden taklauksen, nyt jytisyttävän kun Jussi Halla-aho luisteli kentälle. Eleettömän elegantisti. Uskomatonta miten hieno käytös elävöittää peruskansaa kuntavaaleihin. Ottihan Jussi riskin tulla huudetuksi pormestariksi mutta se piti ottaa, ja ohjaahan nuo kaupungintalontyhmät kuoppiinsa. Vain hullu lähtisi purkamaan Maapankin sekasortoa ja sirosormisten rahakortti väärentäjien ja paksumahaisten kuskien liigoja.

    Vain Romahdus putsaa Helsingin kadut. Mutta se siirtyy magic money ajan aina vaan paisuessa. Foreign Affairsissa selkeä polemiikki marras-joulukuun numerossa. Ärriltä saa. Se muuten päättyy Toivoon että voisi määrätöntä ja laidatonta rahan valtamerta purjehtia siunaukseenkin surffiin -kuten Siltasaaren tanssilattialla eikä vain Kirkkohallituksen "vastuullisen sijoittamisen" perikatoon. Lakien vaatimaan.

    No nyt on kaikki hyvin ja pankit tykittää keinottelijakumppaneilleen mitä nämä tarvitsevat ja EKP ostaa minkä Nordea Oko Aktia sinne siirtävät. Paha vain kieppi tuo rahan Finlandiaan eikä istu korolle Frankfurtiin. Ja pirkule, Suomessa pakotetaan subventioinvestoimaan miinus 1 % korolla. Kavereille vielä antaisikin, mutta eivät ota, ja pitää kehiä tietämättömille riskilisiä ja suoda UB uusijoille takausriskistä 5-7 % tuottoa. Paniikki pankkicampuksilla. Vallilassa Populuksen kulmilla käryää. Mutta ei roihahda.

    EKP säiliömaksu niistäisi kymmenysten kymmenyksen. Tappiota. Ja sehän olisi taas konstikasta kätkeä. PcW Deloitte ja muu lakien säädäntö+toimeenpano sissistö, nöyryytäisivät, taas, ja olisi työlästä kauppaoikeuden ja meno-tulo teorian aikaisille kirjanpitäjille. Eli omat Wanhat ihan pihalla ja uudet puhuvat vieraita kieliä, ruotsiksikin.

    Valdemar Liljeströmhän perusti vuorineuvosten kanssa Siltasaaren tanssiravintoloissa Kiljavalle teollisuuspolitiikan oppilaitoksen. Mihin se katosi. Ei ollut opettajia. Oli vain fiskuksen kusettajia kauppiksesta/oikkiksesta saatavilla. Ja sitten omia marsilaisia.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista