Sivun näyttöjä yhteensä

19. marraskuuta 2020

Naiset



Se on täysin tietoista, että siirryn näissä blogiteksteissä asiasta aivan toiseen yhtään varoittamatta. Ajatus on eräänlainen mini-sanomalehti. Ei sitäkään ihmetellä, että yhdellä sivulla puhutaan katutyömaasta, sitten virtsaavista koirista ja sen jälkeen Brexitistä.


Sanomalehtien suunnittelijat voisivat miettiä asiaa. Jotkut ihmiset pitävät yllättymisestä. Jotkut taas rakastavat sitä, että asiat ovat ”oikeilla paikoillaan”. Toiset harrastavat 800-sivuisia kirjoja. Toisille kaksi sivua on maksimi.


Tulostinhuijaus mietityttää. Printterini väriainesatsi maksaisi 360 euroa. Aika kiinnostava mustavalkoista printtaava HP Neverstop maksaisi 300 ja mukana tulevan väriaineen väitetään riittävän viiteen tuhanteen liuskaan. Uutta on väriainelieriö, josta voi lisätä matkan varrella. Tuo riittäisi minulle loppuiäkseni. ja hyvin harvinaiset väritulosteet voisi teettää kirkolla. Sehän kävi ilmi kauan sitten, että valokuvien tulostaminen kotona ei ole järkevää eikä tarpeellista.


Jos Gary Larsson jatkaisi vielä unohtumattomia pilapiirroksiaan, hän piirtäisi varmaan pahanilkisiä murmeleita huonontamassa Canonin tehtailla laitteita. Epäilen ettei yleisölle haluta myydä säällisellä hinnalla toimivia printtereitä eikä skannereita. Kun olin virkamies, epäilin että liisatut isot printterit menivät kuusi kertaa päivässä epäkuntoon vain siksi, että kiitettävän rivakasti paikalle ilmaantuvat huoltomiehet lisäisivät firman kassavirtaa laitoksemme kustannuksella.


Olen selvittänyt viimeksi kuluneiden 110 vuoden historian syvimmän salaisuuden. Se on naiset.


Populismi on mielestäni aate, joka jakaa ihmiset turmeltuneeseen eliittiin ja terveeseen kantaan. Kansan on saatava se, minkä se on ansainnut. Se on saatava vaikka väkisin. Ajatuksia eli perusteluja ei oikeastaan ole, tai ne ovat hyvin ohuita. Älyllisyys eli käytännössä intoa hillitsevät näkökohdat sivuutetaan.


Huolellinen lukeminen osoittaa, että Ateenan väitetty demokratia oli todellisuudessa raakaa populismia. Rooman keisarien hallinto Caesarista alkaen oli sitä samaa, ja lähes poikkeuksetta jokseenkin kyynisen harkittua. Kansaa ruokittiin kuin varpusia.


Todellinen muutos tapahtui 1917, kun populismi voitti Venäjällä. Mielestäni Leninin Marxin sanoista puhallettuihin pilvilinnoihin ei liittynyt ajatuksia. Iskulauseet olivat hyvin selviä: leipää, vapaus. Menetelmä oli häikäilemätön väkivalta. Myöhemmin sitten oppilaat, kuten Stalin ja Hitler rakensivat huimaavat väkivaltakoneistot ja loivat tarvittavat viholliskuvat tyhjästä.


Trumpilla ei ollut politiikkaa. Hän oli populisti. Mielenkiintoisesti en osaa kuvitella hänen asemaansa naista, en edes Hillary Clintonia, joka oli politikkona kyllä aika heikko esitys.


Se ei voi olla sattuma, että uudenlaista politiikkaa ovat vetäneet naiset. Golda Meir (Israel) oli ensimmäisiä. Thatcher oli mielestäni kaamea tyyppi, mutta populisti hän ei ollut. Oli sellaisia kuin Norjan Gro Harlem Brundtland ja nyt nähdäkseni hyvin laajaa luottamusta nauttiva Angela Merkel, jolla ei selvästikään ole erikoista tarvetta miellyttää ketään. Kirjoitin tämän huomattuani, että Sanna Marin ja pari muuta soveltavat tietoisesti tai vaistomaisesti poliitikkoina sellaista tunne-elämän eheyttä, jota pidettiin Elisabet Renin ja Riitta Uosukaisen harjoittamana jotenkin naiivina. Tai Tarja Halosen. Puolueissa ehkä arvataan jo, että Niinistön jälkeen seuraava presidentti tulee olemaan nainen ja vielä nuorehko…


51 kommenttia:

  1. Tämän päivän lehden otsikon mukaan "Koronarokotteen kehittänyt Moderna sai miljardituet Trumpin ohjelman kautta – EU-mailta ei senttiäkään".

    "Yhdysvaltalaisen bioteknologiayritys Modernan toimitusjohtaja Stephane Bancel kiittelee AFP:n haastattelussa USA:n presidentti Donald Trumpin Warp Speed -tukiohjelmaa koronarokotteen kehittämiselle."

    "Jo maaliskuun alussa Bancel istui yhdessä muiden isojen lääkeyhtiöiden kanssa neuvotteluissa Valkoisessa talossa Trumpin kanssa.

    Huhtikuussa Yhdysvallat maksoi Modernalle 500 miljoonaa dollaria kliinisten kokeiden toteuttamista varten.

    Bancel sanoo yhtiön saaneen 2,5 miljardia dollaria Yhdysvaltojen valtion rahaa Trumpin Operation Warp Speed -ohjelman kautta. Hän kehuu ohjelmaa ”yhdeksi tehokkaimmista jutuista”."

    Arvailen, että blogistin mainitsema "turmeltunen eliitti" paheksuu lehden tällaista kirjoittelua. Kyllä se nyt vaan on sillä lailla, että Trump on täysi paska, vaikka olisi tehnyt minkälaisia hyviä tekoja kansalaisten parhaaksi. Nyt faktoilla ei ole mitään väliä vaan oikeilla asenteilla.

    Prkl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Handelsblatt ja pari muuta kirjoittaa hyvin suurin varauksin Bencelin startup-yhtiöstä ja sen toimintatavoista. En tietenkään osaa arvioida, tuliko nyt täysosuma, mutta ilmoitan kohteliaimmin haluavani odottaa ja kuulla lisää. Olisi hyvin yllättävää, että maailman kovimmassa liikekilpailussa ja erittäin vaikean teknologian (kemian) alalla tulokas päihittäisi kokeneet, joihin Pfeizer ja kumppani kuuluvat.

      Poista
    2. Jos Trump tulisi ja paskantaisi Toipilan päälle, löytäisi Toipila varmasti siitäkin jotain hyvää sanottavaa.

      Poista
    3. Herää mielenkiintoinen kysymys. Uskaltaako täkäläiset trumpistit antaa ruiskuttaa itseensä turkkilaisten maahanmuuttajien omistaman BioNTechin kehittämää rokotetta? Jos nimittäin se Trumpin valtakunta omii itselleen Modernan tuotteet niin täällä vaihtoehdot on vähempänä.

      Saksalais-turkkilaisen pariskunnan omistama BioNTech-yritys on läpimurron tehneen koronarokotteen takana.
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e4810f6b-c485-4249-99be-2714b6ee488f

      Soini aikoinaan kirjassaaan kehui turkkilaisia maahanmuuttajia Saksan kehityksestä. Taas oli oikeassa.

      MMM...

      Poista
    4. "Jos Trump tulisi ja paskantaisi Toipilan päälle..." Kumpikin tykkäisi.

      Poista
    5. Se oli maailman paras paska! Kukaan ei tiedä paskantamisesta Toipilan päälle niin paljon kuin minä tiedän! Big shit! A shitload!

      Poista
    6. Olisivatko täällä jotkut sortuneet vihapuheen levittämisen tasolle?

      Kysyn vaan täältä suihkusta käsin.

      Poista
    7. Surely you mean a huge shitload of big shits? I wouldn't go so far as to do this. Y'know what they say about politics & politicians: same shit - different shovels. Do be more accurate, please. Otherwise you take the personal risk of earning a nickname...

      Poista
  2. Oikein hyvää kansainvälistä miestenpäivää kaikille - niin miehille kuin naisillekin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_miestenp%C3%A4iv%C3%A4

    Ylisukupolvisesti yleissyyllisennä kaikkeen maailmassa esiintyvään pahaan ja huonoon mies ei kuitenkaan juhli päiväänsä eivätkä sitä siksi juhli tietenkään naiset eivätkä muutkaan (muunsukupuoliset siis).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miksi aina kylmää ivaa?"

      Perusteltu kysymys.

      Ehkä siksi, että ns. valtanarratiivien (tässä nyt miesten syyllistäminen mallia "toksinen maksuliinisuus") rinnalle on ehkä hyvä tarjota toistakin näkökulmaa. Toiseutettujen ääni?

      No, totta puhuen, tämä mieskysmys ja intersektionaalinen feminismi sen vastakohtana menee kyllä enemmän huumoriosastolle. Toki absurdin aikamme kuva sekin.

      Poista
    2. No mutta Mustikkatyttö, eihän se ole minkäänlaista ivaa, kun toteaa asioiden todellisen tilan.

      Miestenpäivä on sinänsä aika turhaa höpötystä.

      Poista
    3. Kylmää ivaa? Höpö höpö! Silakkapuhetta.

      Virkistävää, älykästä ja raikasta sarkasmia! Täst mie tykkään!

      JA hyvää miestenpäivää kaikki miesOLETETUT! ;)

      Poista
  3. Tuosta kuvasta "päällekirjoituksen" alla tulee mieleen nuorena vuoden 1976 tienoilla näkemäni elokuva Novecento. Laaja kaksiosainen italialainen, hieno ja koskettava. Siinä vuosisataisille sortajille koitti momento della verità, ainakin hetkeksi. Kai se tämän blogin katsannossa kuitenkin oli "hirveää populismia", kun itse populus puuttui historian kulkuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiehtova valokuva. Kansa liikkeellä ? Kyllä, mutta olisiko suomeksi parempi kyläläiset. Novecento herätti pani nonlatinistin funtsimaan ja uusi vuosisatahan sieltä sarasteli. 1900. Ja sitten wikipediaan ja sehän se, Bertoluccin nerotyö useampituntinen elokuva. Ja julisteessa heti tuo valokuva. Että naps. Paitsi että ei.

      Liian suuri taideteos noin vain muka bongatuksi. Muistan että ensimmäinen osa oli itselleni viellä huikeampi kuin jälkimmäinen mustapaitojen kauhutekojen tähden. Vaikka kyllä ne fasistimarssitkin olivat innoittavia ja aitoja, mutta kun kääntyivät inhottavuuksiksi. Eka osa silkkaa kaunotaidetta.

      Siellähän paronin alamaiskylässä pyöri uusien näkyjen profeettakin yhteisen uskomme tunnistaja. Minulle oli jostakin syystä mieliinpainuvinta kun paronikreivi Burt Lancaster koki vielä niittää ihan itse kun niittokone ajoi nilkoille. Sen oli palkaamansa vouti ostanut Amerikoista. Ellei tämä ihan noin mennyt, niin muistanpahan vain paremmin kuin todesti.

      Mitä sitten blogisti muisti 110 vuoden ajalta, naisista. Se olisi 1910. Sopii. Oli sisävessat, kraanat, pannuhuonelämmin, sähköliesi -silitysrauta -pyykkikone. Että ei muuta kun työelämään…sähköraitiotie vei.

      Elokuvataiteilijat ovat parasta mitä maailma tarjoaa. Valmiudet hurmautua saa lukemalla. Ihan koulukirjojakin vaan, mutta jos vielä jatkaa nonfiction hyllymetrejä... Jotka taas parasta mitä hyvinvointiyhteiskunta on -valittavaksi- pannut. Eli ei vain pakkoluettanut rokottanut testannut työhönohjannut, "auttanut", vaan jäi sinne rakojakin.

      Viscontin -itsekin kreivi sieltä renessanssin Milanosta. Nimikin termistä "varakreivi" mikä johtaa Kaarle suureen ja yli tuhannen vuoden taakse. Niin Viscontin leffoja on näytetty Arkistossa ja tänäänkin klo 20.15. Ne ovat toinen toistaan viisaampia.

      Viisas oli eilen Renoirin filmi, alkukuvissa ikään kuin tekijäjoukossa, näytettiin valokuva Emile Zolasta. Yksi noista pahuuden osoittajista, minnacantheista jotka näkivät näkymättömään, perijuuriin saakka "niitä teidän lakejannehan minun pitikin ampua". Lait kirjoitettiin uusiksi.

      Eilinen Renoir vuodelta 1938 oli Ihmispeto mutta ei mikään poikkeusmonsteri vaan koneajan työelämää ja eiperhe-elämää ja laskelmoituja murhia ja itsemurha. Toivotonta valistuksen satoa työkansan parissa.

      Kiitos Arkiston esillelyliuskan tämä freudiskompleksinen tositarina kyllä aukeaa. Mutta kun Jari Sedergren -näitä intellektuelleja- oli vielä Claude de Givrayn käännösarvion lisäksi ymmärtänyt ja vaivautunut kertomaan minulle, katsoja-asiakkaalleen, parilla lisärivillä kuinka leffa oli kielletty sodan WWII alkaessa Ranskassa ja talvisodan alussa Suomessa "pasifistisena tai defaitistisena" elokuvana, niin olipa ihmishistorian -yksilön ja yhteiskunnan- ymmärtämisen mahdollisuutta tarjolla. Historiantekijäeliittien ajattelua ei minulle olisi voinut kirkaammiin ja vaikuttammmin avata kuin tuolla esityssululla, defaistisen puolen, kieltämisenä. Normioikeusvaltiomme eliitisöpöläisten viskellessä tähtisumuaan.

      Elä nyt sitten näitten keskellä. Onneksi on syrjä. Viimeksi kerkesin, ymmärsin joutavalta karata, Kalle Päätalon Mustan lumen talveen. Ja sitä hyllyähän piisaa taivaan portille saakka. Varma läpipääsy kuin Porthaniansa pyöröovista. Senkus kävelet rintamasuuntaasi ja päädyt takaisin kadulle.Jukka Sjöstedt

      Poista
  4. Veikkaan, että seuraava presidentti tulee olemaan musta lesbo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadut on tapana aloittaa: Olipa kerran.
      Aloitus herättää kysymyksen kansalaisuudesta, minkä maan presidentti?

      Poista
  5. Muistutamme Lundian hyllyjen ja rakenteiden historiallisesta lopusta. Tuota ennen joka kodissa nähtyä hyllyjärjestelmää kannetaan nyt Konttiasemille, koska se on hieman muodista mennyttä mutta ei suostu kulumaan loppuun. Se ei ole suunniteltu kulumaan loppuun. Lisää sitä ei oikein enää myydä, joten siihen ei saa ensi hätään varaosia kuin tilaamalla. Tai niistä käytetyn vaarun myyntipaikoista, sillä Lundialla ei ole enää kuin harvoja myymälöitä (ja ilman käteisvarastoja).

    Aasinsillan toisessa päässä ovat tulostimet. Ne on suunniteltu kuluttamaan joka käynnistyksellä mustetta (puhdistaakseen tulostuspäät, siis nämä nestepisaralaitteet), joten itse romuloota voidaan myydä halvennuksella. Tästä syystä myös jauhetta käyttävät lasertulostimet ovat kalliimpia (eli oikean hintaisempia) hankkia, sillä niitä ei saa tuhlaamaan väriainetta.

    Olipa kerran työpaikassani ensimmäisiä kunnollisia väritulostimia, laite joka piirsi sulatetulla vahaliidulla paperille. Kun se lähestyi leasingikänsä toista päätä, lähtettiin tarjous sen huollon jatkosopimuksesta. Sitä harkitessa se kuitenkin meni epäkuntoon, ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Se korjautui lyhyellä käynnillä, joka herätti epäluuloja. Käynti ei maksanut mitään.

    Asiaa selvitti eräs pikkufirman huoltomies toisaalla velipojalleni, joka myös kantoi printterinsä toimimattomuutaan huoltoon: se timer siellä on siksi, että laite kaipaa ajoittaisen puhdistuksen ja pitäähän huoltoketjunkin elää.

    VastaaPoista
  6. Voi se seuraava presidentti olla nainen ja muslimikin, kun ensin harjoittelee Helsingin pormestarina.

    VastaaPoista
  7. Ateenan demokratia oli populismia, totta kai. Sen mielenkiintoisin ilmiö oli oikeusistuimet, joilla oli valta kumota kansankokousten päätöksiä. Ne nimittäin toimivat myös sosiaaliturvajärjestelmänä. Tuomariksi pääsi, kun aamulla ilmoittautui. Juttuun arvottiin sadasta kuuteensataan tuomaria asian tärkeydestä riippuen. Tuomarille maksettiin työstä palkka, joka oli noin kolmannes työmiehen päiväansiosta. Sillä tuli siis juuri ja juuri toimeen.

    Käytännössä Ateenassa siis työkyvyttömät vanhukset ja kelvottomat laiskurit istuivat pohtimassa, olivatko kansankokouksessa tehdyt päätökset laillisia. Karmea järjestelmä, mutta omalla kierolla tavallaan viisas.

    VastaaPoista
  8. Itse ostin Brother lasertulostimen hintaan 120€ tarjouksesta. Täytän itse mustepaketin. Eli muutaman kympin maksaa täyttömuste ja taas tulee 5000 arkkia tulostettavaksi.

    Populistiksi on helppo leimata, koska sen jälkeen ei tarvitse itse perustella populistin ajatuksia, koska jo populistiksi leimaaminen osoittaa että kaikki on populistilla väärin.

    VastaaPoista
  9. Ilmastointijoukkojen komentaja G. Thunberg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan huono ajatus. Täällä onkin aivan liikaa niitä menneen maailman kellokkaita, jotka eivät ymmärrä ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöuhkien vakavuutta. Luultavasti jokainen heidän mahdollisista ehdokkaistaan olisi Gretaa huonompi. Eivät ne ongelmat pelleilemällä mihinkään poistu.

      Poista
    2. Laiskotti ja lapaakin kolotti enkä ollut aivan riittävän kirjallinen, viimeinen kappale oli tässä kommenttini syynä.

      Yleisluontoisesti maapallolla voisi olla luontopresidentti, G. T. saattaa olla niin paljon joko edellä aikaansa ja me myöhässä tai sitten niin myöhässä ettei demokratialla ole enää käyttöä niissä tehtävissä jotka on tehtävä kävipä totutun elintasomme kuinka tahansa.

      Poista
  10. Ad Omnia: kun kukaan muu ei kysy, minä kysyn. Mahtoiko Trumpilla mitään koronaa (covid-19) ollakaan? Jos oli, tulee mieleen ihmeparantuminen. Trumpin lääkäri ei oikein herättänyt luottamusta.

    Kysymys palasi mieleeni kun kertasin Trumpin menneisyyttä Obaman syntyperän epäilijänä. Hänhän vuosien kuluttua myönsi, ettei epäilyyn ollut aihetta mutta vieritti syyn H. Clintonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näin niin molemmat hyvin keksitty. Pisteet niistä Trumpille.
      Hyvin on myös omahoitajien palkkiot ja lomapäivät Suomen hallitukselta keksitty. Paskopuhetta maailmassa riittää, mutta sitä on vaan niin kiva seurata ja naureskella itsekseen.

      Poista
    2. Jos Trumpilla olisi ollut korona hän olisi maksanut jollekulle sen sairastamisesta hänen sijastaan. Tämä korona sattui turhan hyvin hetkeen, jolloin piti hetkeksi kadota näköpiiristä.

      Poista
    3. Tuli sama mieleen jo heti silloin. Humpuukiahan ne Trumpin aiemmat terveysraportitkin hänen itsensä sanelemina ovat olleet. (Täällä meillä muuten sellainen ei tulisi presidentiltä kysymykseenkään. Kyllä meillä täällä monet asiat vaan ovat paljon paremmin kuin siellä lännen ihmemaassa.)

      Poista
    4. "Mahtoiko Trumpilla mitään koronaa (covid-19) ollakaan?"

      Tämä on tyrmistyttävän hyvin silmiä avaava kannanotto.

      Ei kerro ehkä niinkään Trumpista kuin meistä muista (vrt. salaliitot/ QAnon, yms.)

      Poista
    5. Kieltämättä tämä ihmeparantuminen on minuakin hieman mietityttänyt. Mutta melkein enemmän minua kummastuttaa se, ettei Trump tuon enempää ennen vaaleja leveillyt parantumisestaan ja lyönyt rumpua vahvuudestaan, erinomaisuudestaan ja ihmellisyydestään. (Nythän se on jo myöhäistä.)

      Ikään kuin olisi itsekin ällistellyt, että selvisi säikähdyksellä.

      Poista
    6. Populisteja, ketkä?

      Vappusatasen/miljarditukien jakajat vaiko tarkkaa talouden pitoa korostavat poliitikot?

      Ei-populistejako poliitikot? Jotka:

      -ottavat kunnian onnistumisista ja kaatavat jokaisen epäonnistumisen (Maski-, lenttokenttäsekoilu-, suojainten tilaus- ja riittämättömyys sekoilu etc. etc.)
      toisten niskaan

      Sanna Antikainen: "Alun perin koronan leviäminen Suomeen palaavien matkustajien mukana oli Finavian vika, varautumisen puuttuminen oli kuntien vika ja lopuksi pieleen menneiden suojavarusteiden tilaus oli Huoltovarmuuskeskuksen vika. Kaikki virheet ovat jonkun muun, paitsi Voguessakin hehkutetun pääministerin ja hänen voimaviisikkonsa ministereiden, vika."

      MOT

      Mestari Kemppinen on ilmeisesti sokeutunut suurista silmistä, nukkemaisista kasvoista ja ennen kaikkea teennäisestä yleisilmeestä. Niin kuin valitettavasti moni muukin kansan syvien rivien edustaja.

      Toisaalta ihminen kaipaa Waltarin sanoin "kaunista turhuutta". Nyt sitä on saatavilla kahmalokaupalla.



      Poista
    7. Kun nyt salaliittoteorioihin päästiin, pakko panna vielä tämä:

      Itse uskon Biden olevan pattereilla käyvä puutarhatonttu, jossa Microsoftin tekemä käyttis välillä vähän pätkii. Microsoftin koodarit eivät oikein herätä luottamusta.

      (Viimeiset neljä vuotta ovat opettaneet, että voidakseen osoittaa olevansa laajakatseinen, suvaitsevainen, älykäs, empaattinen ja kaikin puolin oikeamielinen on koko ajan ja kaikin keinon herjattava USA:n presidenttiä mahdollismman alatyylisesti, asiattomasti ja mistään kohtuudesta tai totuudellisuudestakaan välittämättä. Joten siltä pohjalta tässä ...)

      Poista
    8. Te Trumpin ihailijat (!) varmaan uskotte niihin vaalivilppeihinkin...

      Poista
    9. Voidakseen käydä kunnon kansallisbolsevikista on joka käänteessä ylistettävä Trumpia.
      Alatyylistä, asiattomuudesta, kohtuuttomuudesta ja valheellisuudesta ko. henkilö on pitänyt huolen itse, toiset ovat vain selostaneet.

      Poista
    10. Waltarihan toivoi muistomerkin sijaan "jos vaikka kusiputka", vieläkään ei ole saatu aikaiseksi muuta kuin se tankkieste siinä Apollonkadun alapään puistikossa. Pientä vinkkiä: Kekkosen lampi alkaa olla askel siihen suuntaan. Eko sen olla pittää.

      Poista
  11. Joku vuosi sitten ostin Epson-printterin. Kun värit alkoivat loppua, hankin Epson-patruunoiden sijasta halvemmat. Aluksi meni hyvin, mutta sitten alkoi tulosteissa näkyä suttua, joka vain vähitellen paheni. ”Mäkeen” lensi se printteri.

    VastaaPoista
  12. Seko-Giuliani taas vauhdissa. Ainakaan Suomessa kukaan ei ostaisi tuollaiselta edes käytettyä kukkakeppiä.

    VastaaPoista
  13. Kyllä, populismi se on.

    Yksi monista asioista mitä voisi sanoa on vaikka tämä: Alan Greenspanin kirjoitus ajalta ennen virallisesta - osittaisesta - kultakannasta luopumisesta, ylistyskirjoitus kullalle. Kuulemma oli vielä myöhemmin samaa mieltä, mutta ei tietenkään voinut sanoa sitä julki kansalle, koska kansa ei olisi ymmärtänyt.

    Rooma antoi pääkaupungissa asuneille verovapauden ja tämä lopulta johti koko suuren valtakunnan ja pääkaupungin tuhoon. Kaupunki oli lopulta käytännössä autio. Toki kirkkoja oli "riittävästi".

    Yksi mielenkiintoinen dystooppinen todellisuuden kuvaus: Vonnegutin Harrison Bergeron.

    VastaaPoista
  14. Netissä liikkuu juttua, että Trumpille pitäisi myöntää samana vuonna sekä rauhan nobel että lääketieteen nobel -palkinnot.

    Saa nähdä miten käy. Jos käy hyvin, niin monen mielestä siinä kävi todella huonosti.

    VastaaPoista
  15. On ihan mahdollista, että Harrisista tulee presidentti Bidenin jälkeen, kunhan tuossa nyt vielä harjoittelee, sopivan ikäinenkin. Hänellä on ainakin korkea älykkyys- ja empatiataso ja kokemusta erilaisista ihmisympäristöistä, nyt vielä yhteyksiä juutalaisinkiin. Hillary Clinton oli liian täynnä itseään, vaikka älyä ei puuttunut, tai juuri siksi. Älykkyys ei tosin Amerikassa taida ollakaan arvostettua... Angela Merkel on asiapoliitikko, ei koskaan korosta itseään ja jaksaa ihmeesti vuodesta toiseen. DDR:n myllyn läpikäyneenä hänellä on perspektiiviä. Yhteen aikaan hänen tähtensä oli jo laskussa, mutta sitten häntä taas tarvittiin Saksassa. Lehdissä oli jo puhuttu Merkelistä, sitten yhtäkkiä hän oli Frau Doktor Merkel. Maailman vaikutusvaltaisimpia ja arvostetuimpia ihmisiä.
    Olisi Suomessakin taas naispresidentin aika.

    VastaaPoista
  16. ”Kokemus siitä, että he ovat väärinymmärrettyjä ja uhreja on videoissa vahvana. Vastakkainasettelu perinteisen median kanssa ja altavastaajan roolin korostaminen on luultavasti voimakkain yksittäinen piirre.”

    Nuita toipilaita, matiaksia ja "kulttuurineuvoksia" (jotka blogistin kulloisistakin kirjoitusaiheista piittaamatta änkeävät alustalle jarnaamaan) kun tiälläkin seuraa, niin johtopiätökset heidän kuulumisestaan uudenlaiseen internetin kängeiksi järjestäytyneisiin "mikrojulkkiksiin" ei ole kaukaa haettua haihattelua (monastikohan olenkaan asiasta huomauttanut). Hesarissa on niistä valaiseva juttu: https://www.hs.fi/tiede/art-2000007626307.html

    ”Liikkeessä ei kuitenkaan ole kyse muutamasta kärkkäästä aktivistista, vaan heillä on yleisöä. Ja avoimesti määritelty tavoite poliittisesta vallasta.”

    ”Sosiaalinen media on synnyttänyt maahanmuuttokriittiseen liikkeeseen omat julkkiksensa. He eivät juuri näy lehdissä tai televi­siossa, mutta omilla kanavillaan he viittaavat toisiinsa ikään kuin vanhoina tuttuina.”

    "... omilla kanavillaan..." Lisäisin että: ...ja missä tahansa, mieluiten niillä alustoilla, joilla lukijoita ja kävijöitä riittää.

    Lainaukset ko. HS:n 19.11.20 jutusta "Maahanmuuttokritiikki loi verkkojulkkikset".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maininnasta, vaikka mielestäni "änkeäminen jaanaamaan" kuvaa huomattavasti paremmin V.Ension tyyliä kuin omaani.

      Muutenkin liittämiseni mamu-kriittisiin verkkojulkkiksiin on täysin puuta heinää.

      Verkkoväittelyt voivat olla hedelmällisiäkin, mutta vain ilman toisen osapuolen demonisointia ja leimaamista. Voisihan sitä tarttua argumentteihinkin ja hutkia niitä, kun kerran mieli hutkia tekee.

      Niin minä ainakin teen, esimerkiksi näin: Kemppisen 11.11. julkaiseman Väite-postaustauksen alla V.Ensio esittää 16.11. tällaisen argumentin:

      "Meidän hetkensipareessamme sen sijaan tiedämme jo, mitkä toimemme varmasti ovat mahdollistamassa koko maapallo tuhon jos emme tee rajuja päätöksi mm. ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi."

      Koko maapallon tuhon? Jos emme hillitse ilmastonmuutosta rajuin päätöksin?

      Parahin V.Ensio, kunnioitan kiivauttasi, mutta olet ymmärtänyt koko asian aivan väärin. Ei maapallo tuhoudu ilmastonmuutoksen takia.

      Maapallo jatkaa kiertoaan auringon ympäri ihan niin kuin ennenkin. No, ehkä ilman ihmistä.

      Poista
    2. Pilkunnussimista arvon Kulttuurineuvos. Miksi muuksi sitä viitsisi kutsua?

      Mikset argumentoi kuin aikahenkilö? Irrotat asiayhteydestä kappaleen kuin oikeussalidraamassa lakimiestä näyttelevä todistajanlausuntoa dementoiva roolihahmo.

      Muutama huomio: Kemppisen blogi ei tuhoudu ilman aikojaan tai rajun mielipideilmastonmuutoksen vuoksi. Jos tämä koko 'alusta' hiipuu olemattomiin syy on mitä todennäköisimmin blogistin. Ei liene tarpeen tarkemmin selittää mikä joten käyttäkää hyvät henkilöt hyväksenne parempaa yritystänne saadaksenne aikaan asiassa pysyvämpää keskustelua ja toimikaa pliis taitavammin henkilötason pikkujuttujen suhteen ettei turhuuksien räme imaise lukijoilta mielenkiintoa ja päästä loppujakin tukanrippeitä. Kuuluuko muuten hampaitten narske sinne saakka? Tänne kuuluu.

      Eläisin siivommin ja opettaisin jos osaisin mutta en tietenkään eläisi niin kuin opetan, muu olisi liian rasittavaa. En sittenkään kirjoittaisi että vahvasti linkolalainen katsantokanta on vähäarvoinen sillä se on realistinen. Arvokas suhtautuminen inhorealismiin on, haukkua räksyttäminen off.

      Mistä pirusta me muuten tiedämme että Mars ei ole entinen ihmiskunnan osoite? Paskat siitä.

      Mikäli projektiot kyvystämme hallita ilmastoamme ovat likimain paikkansapitäviä on palleromme tulevaisuudessa odotettavissa pirunmoinen määrä kuumaa, kuivaa ja myrskyisää keliä. Vettäkin saattaa jäädä jäljelle, ei voida tietää varmaksi.

      Poista
    3. Parahin Hra Hallantie, et näköjään viitsinyt lukea sitä kirjoitusta, josta lainaukseni tein. Lainaus näet kuvaa aika osuvasti sen sävyä ja argumentointia - eli se ei mielestäni ollut asiayhteydestä irrallinen.

      Lisäksi juuri tuonkaltaista uskonnollissävytteistä pelkoa lietsotaan aika estottomasti ilmastonmuutoksesta puhuttaessa.

      Et myöskään huomannut, että esitin omassa kirjoituksessani vain ESIMERKIN siitä, miten tartutaan ARGUMENTTIIn eikä HENKILÖÖN. (Anteeksi isot kirjaimet, mutta joskus on väännettävä rautalangasta. Usein tosin turhaan.)

      Et myöskään huomannut, etten KIISTÄNYT ilmastonmuutosta. Esitin jopa mahdollisuuden, että ihmiskunta tuhoaa itsensä.


      Poista
    4. Katos kakkaraa! "Kulttuurineuvokselle" löytyi viimein "oikea" henkilö. "Tapsa" on siis sama kuin "Kulttuurineuvos". Lie vielä sama (tai useat "tapsat"), jakautunut persoona Toipilaan ja Matiaksenkin hatun alla.

      Kaikenlaiset, röyhkeätkin, arvelut ja epäilyt nimimerkkien osalta eivät siis ole tuulesta temmattuja mikä taasen puoltaisi lujasti sitä, että vain lihaksi ja vereksi todennettavat kannattaa ottaa vakavasti. Minuakaan siis ei, koska esiinnyn täysin niemettömänä. Nyt. Tällä kertaa. (Kokeilen, miltä se tuntuu koska tunsin tilaisuuden siihen tulleen.)

      Poista
    5. Parahin en ole varmasti missään, ainakaan ei tule mieleen mitään aihetta. Kieltäydyn olemasta herra, saati herroiksi. HALLANTIE olin ajatellut olla vielä jonkin aikaa.

      Hoksaatkos kuinka en jatka tätä pidemmälle?

      Vallan käytävillä tulee olla räksyttäviä vahtikoiria, sievästi kieroilevia myötäilijöitä saa pataljoonittain ilmaiseksi.

      Poista
    6. "Kulttuurineuvokselle" löytyi viimein "oikea" henkilö."

      Miksi tämä kummallinen nimimerkkikremnologia ja outo jahnaus aina vain jatkuu?

      Pelottaako Nimetöntä se ajatus, että Suomessa olisikin yhden ainoan sijasta kokonaista kolme eri henkilöä, jotka eivät ole politiikasta kaikilta osin täysin samaa mieltä hänen itsensä kanssa? Hui hirveää, sellainenhan ei voi olla mahdollista!

      Ehkä voidaan kuitenkin lopetella tämä nimimerkkien ihmettely, koska se ei tuo mitään lisäarvoa yhtään mihinkään.

      Jospa keskitytään asioihin, mielipiteisiin, debattiin. Nimittely on hiekkalaatikkotason hommaa.

      Poista
    7. Myönnän, että sain tarpeekseni siitä nimittelystä ja syyttelystä, jonka mikä tahansa virallisesta totuudesta poikkeava kannanotto aiheutti. Aina löytyi liuta anonyymeja, jotka eivät argumentit kiinnostaneet, mutta leimaaminen sitäkin enemmän.

      Siksi päätin ottaa käyttöön toisen nimimerkin niihin kommentteihini, joiden arvasin herättävän oikeaoppisissa raivoa. Tosin se nimimerkkikin herätti vihaa: minulla ei muka ollut oikeutta käyttää Kulttuurineuvos-arvonimeä!?

      Heh heh. Syyttelijältä jäi ymmärtämättä se pilkka ja iva, jonka kohdistin parempiin piireihin nimimerkin valinnalla. Olihan se Oikean Kulttuurineuvoksen keissi aika iljettävää katseltavaa: ensin ollaan perskärpäsinä hyvän julkisuuden himossa, ja kun totuus paljastuu, hävitään vähin äänin ja kielletään kaikki kuin Pietari hiilivalkealla.

      Tämä irvokas episodi kuvaa yleisemminkin ihmisten käytöstä.

      "Nimettömälle" huomauttaisin, että eikö trollien olisi paljon helpompi esiintyä nimettöminä? Miksi keksiä turhaan nimiä?

      No, taidanpa minäkin olla tästä lähtien Nimetön, kun käämit taas palaa. Ja palaahan ne.

      Lopuksi lainaan HALLANTIETÄ: "Vallan käytävillä tulee olla räksyttäviä vahtikoiria, sievästi kieroilevia myötäilijöitä saa pataljoonittain ilmaiseksi."

      Bra sagt.

      Poista
    8. Millainenhan peili Tapsalla lie?

      Poista
    9. Myönnän tämänkin: olen itsekin sortunut syyttelyyn.

      Poista
  17. Itse asiassa Gary Larson on taas aloittanut uusien piirrosten tekemisen, ainakin silloin tällöin: https://www.thefarside.com/new-stuff

    VastaaPoista