Sivun näyttöjä yhteensä

30. marraskuuta 2019

Ollille



Tämän kirjoituksen yläpuolella oleva valokuva on otettu hyvin lähellä päivää, jolloin itse pääsin ylioppilaaksi, kuten sinä tänään. 

Nyt on marraskuu 2019. Silloin oli toukokuu 1963. Aikaa on kulunut 56 vuotta.

Meitä, sinua ja minua, yhdistää se seikka, että olemme eläneet ylioppilaaksi asti yhdellä paikkakunnalla, sinä Raumalla, minä Kauhavalla. Se on tilastollisesti aika harvinaista.

Se ei todista oikeastaan mitään, mutta väittäisin, että se on yllätys tai lahja. 

Tämän hetken puheenaihe, ympäristön turmeltuminen, sisältää ajatusvirheen. 

”Ihminen ja hänen ympäristönsä” on outo ajatus. Se kuulostaa samalta kuin ”voikukka ja sen ympäristö”, jolloin mukaan luettaisiin myös tuo Heinon kaupan pihassa, matkustajakodin edessä oleva kuorma-auto, joka oli merkiltään Bedford. Nurmella eli isoisäsi isoisällä oli Thames, jota autokoulummekin näytti. Autokorjaamo näkyy hyvin. Minun ikkunani näkyy.

Ihminen on ympäristönsä. Ympäristö on ihmisensä.

Eikä historiaa ole olemassa. Sana kai tarkoittaa jotain, joka meni jo, oli, oli kerran. Mutta ei mikään mene ohi.

Kun viimeksi kävelin tämän kuvan esittämässä maisemassa, eksyin heti. Taloista ei ole nyt montakaan jäljellä, ja on kaikenlaisia uusia katuja. Tuon kuvan tietä kuljin ainakin viisi tuhatta kertaa. Mutta eksyin. 

Näkyvistä ja mukana olleista ihmisistä ei ole monta hengissä. Äidilleni voisin tätä näyttää. Siinä on talo, johon hänet tuotiin 1924 Satakunnassa syntyneenä. Nyt on marraskuun viimeinen päivä. Äitini koululuokalta kaatuivat kaikki pojat, Taipaleella ja Vuosalmella.

Vaikka tämä on pelkkä postikortti – sellaiseksi kyllä hyvälaatuinen ja lentokoneesta otettuna veljekset Karhumäen töitä luullakseni – tuo on minun maailmani, josta sinäkin sait paljon perinnöksi, halusit tai et. Jos jotakuta kiinnostaisi, osaisin luetella tästä noin 60 talon asukkaat, eräin kohdin kaikki asukkaat. 

Hienotunteisesti poliisiaseman putka rajautuu vasemmalla kuvasta. Varjoista näen, että kello on noin 14 ja puista, että heinäkuu on puolessa. Siis myös poliisiputka on vielä tyhjillään, koska vakiovieraat olivat kuvaa otettaessa vielä jokirannassa hankkiutumassa sellaiseen kuntoon.

Kun tämä ei ole ylioppilaskirjoitus, jotka ovat meiltä molemmilta nyt ohi, riittää kun sanoo huitaisemalla, että ihmisestä toinen puoli on kemiaa eli siis perimää ja toinen puoli on koettua eli muuttuvaa ympäristöä.

Muutokseen on ylioppilaat kutsuttu vähän niin kuin eturiviin. Heille on hankittu siihen aseita ja työkaluja. Joskus materialismin aikana luultiin, että asiat sen kuin tapahtuvat. Se oli taikauskoa. Nyt me suorastaan tiedämme, että muutoksista pienin on Planckin vakio ja että muutos muuttuu.

Että sellaista. Onnea. 

11 kommenttia:

  1. Mikäli sopisi juhlaan:

    Ari Koivunen, Sylvian joululaulu.

    Kaunis.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Oletko koskaan, oi armastettu sananiekka, miettinyt miksi sanaa "aine" käytetään kirjoituksesta (sillä ainekirjoitukseenhan viittaat)?

      Eihän aineella ole mitään tekemistä kirjoittamisen kanssa!? Todennäköisesti se liittyy jollakin omituisella tavalla termiin "oppiaine", vaikka yhtä älytön on tuokin yhdyssana - mitä se "aine" siinäkään tekee?

      Olisiko joku omituinen käännös?

      Poista
    2. Käännös ruotsista ("ämne"). Miten käsite on ruotsiin kääntynyt, ei pikaisesti selvinnyt. Tuntuisi että joku on tehnyt virheen saksasta tai latinasta kääntäessä.

      Poista
    3. Opettajat on aineissa. Aine aina mielessä.

      Poista
    4. Ehkä asia on näin yksinkertainen:

      Ope: Oletko tehnyt jo kaikki kirjoitukset?
      Minä: Mitkä kirjoitukset?
      Ope: No ne joihin annoin erilaisia otsikoita?
      Minä: Ai ne kirjoitukset...

      Poista
  3. Kovin on ollut kauhavan keskusta erilainen -60 luvulla, kuin -70 luvun lopulla, milloin minä aloin naapurikunnasta ostoksilla käydä. En tunnista tuosta kuin elokuvateatterin(jos se on se). Silloin lapsuudessa ostoksilla käytiin y.levässä, uudessa pukimossa, kenkä-salmessa. Jos muistan nimet oikein. Ja olikohan "peeässä" missä oli huonekaluja. Täysi-ikäiset tietysti alkossa. Ensin piti vain silmäillä ettei näy tuttuja, ennenkuin astui kauppaan.

    VastaaPoista
  4. Siinäpä Suomen Macondo ja Jefferson, Yoknapatawpha county! On Tuuri laitellut sieltä jotain, mutta sellaiset vaikkapa Pälsin tyyliset lapsuuden muistelmat olisivat jotain, autofiktiona. Moni ei niitä aikoja muista, ainakaan tarkasti. Ne kuudenkymmenen talon asukkaatkin ansaitsisivat tulla jotenkin dokumentoiduiksi.

    VastaaPoista
  5. Tämä tuttujen ujostelu on kummallista. Kun tutut näkevät sinut, niin sinä näet samalla ne tutut.

    Eiköhän nekin ujostele sinua, jos ajattelevat samalla tavalla.

    VastaaPoista
  6. I. Hallantielle: Sekö laulu, jossa kerrotaan siitä silmät puhkotusta kerttusesta, jota pidettiin houkutuslintuna häkissä? Metafora? Ehkä. Kaunis? No ei. Jussi H.

    VastaaPoista
  7. Jossakin noista taloista äitinikin lapsuudenkoti oli. Pääsin pikkupoikana katselemaan Kauhavan maisemia Lentäjien juhannusjuhlien yleisölennätyksellä; muuten en ole paikkakunnalla käynyt.

    VastaaPoista