Sivun näyttöjä yhteensä

1. marraskuuta 2019

Koplaus




Valtakunnanoikeus tuomitsi Kauko Juhantalon 1993 rangaistukseen lahjusten vaatimisesta ministerinä ollessaan. Sitten hänet erotettiin eduskunnan jäsenyydestä.

Syytteessä täsmennettyjä tapahtumia nimitettiin yleisesti koplaukseksi. Sana tarkoittaa asioiden kytkemistä toisiinsa. Juhantalon todistettiin esittäneen ministerinä sellaista, että valtio voisi toimia silloisen pankinjohtajan Christopher Wegeliuksen kannalta mieluisalla tavalla, jos pankki puolestaan suhtautuisi suopeasti ministerin henkilökohtaiseen rahantarpeeseen myöntämällä lainaa.

Valtiontuki ja ministerin tuki siis koplattiin.

Sanon lyhyesti tuntevani tuon oikeusjutun perinpohjaisesti. Vaikka en ollut asianajaja vaan virkatuomari annoin pyynnöstä lausunnon ja ilmaisin oikeudellisen käsityksen siitä, uskaltaako tuollaista julkaista kirjassa. Ja oli muutakin. Mutta kun valtakunnanoikeus oli julkinen ja sekä faktat että tulkinnat kenen tahansa tutkittavissa, en puhu omasta roolistani. Se ei ole lainaan tavallista, että hovioikeudenneuvos toimii näin, mutta kiellettyä se ei ole. Ilmoitin asiasta esimiehelleni, hovioikeuden presidentille. Valtakunnanoikeudesta en tiedä mitään. Siellä esittelijänä toimi kollegani Kitunen, ja hyvin toimikin.

Donald Trumpin tänäänkin liikahtanut syytekysymys on oikeudellisesti täsmälleen samanlainen kuin Juhantalon. Väitetään ja erään suurlähettilään kerrotaan todistaneen Yhdysvaltain edustajainhuoneessa, että Trump yhdisti toimintansa virkamiehenä eli Ukrainan avustamisen toimintaansa yksityishenkilönä eli tulevana presidentinvaalien ehdokkaana.

Presidentti tekee virkatoimia esimerkiksi neuvotellessaan toisen valtion päämiesten kanssa. Presidentti tekee aina yksityisiä toimia eli muutoin kuin virkamiehenä. Kun Trump pinkaisee Pennsylvania Avenuella kiskalle ja tilaa nakit muusilla – tai Mäkkäriin ostamaan hampparin – hän toimii yksityishenkilönä. Meitä lakimiehiä tarvitaan tulkitsemaan, että jos Trump tekisi niin kuin amerikkalaiset poliisit ennen, että vaatisi hampurilaisen ilmaiseksi, se olisi virkarikos, lahjuksen vaatimista.

Istuvalla presidentillä ei ole poliittisia vastustajia. Kun hän pyrkii toiselle kaudelle ja haluaa tulevien vaalien tulokseen ehkä vaikuttavia tietoja, hän toimii luvallisesti ja laillisesti poliitikkona, eikä siihen ole mitään sanomista.

Mutta korruption kipupiste on tietenkin se, että istuvan presidentin tuen pyyntöjä ei sivuuteta aivan kevyesti. Suomessa on täysin selvää, että Antti Rinne ei missään tapauksessa voi pyytää rahaa omaan vaalikassaansa eikä demareille. Se on hänelle itselleen yhtä selvää. Keskustapuolue on hiukan kompuroinut vaalirahoitusasioissa, mutta periaatteessa sääntö on selvä sielläkin. Tuen tarvitsijat ja rahoituksen hoitajat ovat hyödyllisiä puolueen tukijoita mutta eivät istuvia ministereitä eivätkä ylijohtajia tai muita virkamiehiä.

Näin se menee. Aikoinani kysyin viisaammiltani, miksi asianajaja N.N., joka mielestäni oli hampuusi ja roisto, oli saanut siirtyä yksityisyrittäjäksi pankin juristin tehtävistä. Minulle kerrottiin Matti Virkkusen sanoneen potkujen perusteeksi, että ei meillä kuule ole sinua (tuota asianajajaa) vastaan todisteita, mutta tiliotteista näkyy, että olet rikastunut sopimattoman paljon. Niin että tiemme eroavat.

Eli että Trump on nähdäkseni vaikeuksissa, joista häntä ei ehkä pelasta edes USA:n hieno työllisyys ja hyvä taloudellinen kasvu.

27 kommenttia:

  1. Tähän verrattuna Clintonin juttu oli ihan mitätön. Tosin hänenkin olisi seksisuhteen kieltämisen sijaan kannattanut sanoa "Mitä se teille kuuluu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä Trump lähes päivittäin tekee. Clintonin pienen epätotuuden kohde ei edes liittynyt viranhoitoon, kun taas Trumpin kähminnät ja faktantarkistajien toteamat jatkuvat valeet ovat presidentin viranhoidon ytimessä. Mutta kaipa Trump on jo muuttanut sikäläiset pelisäännötkin moraalittomiksi. Saa nähdä, miten nyt käy, mutta hän on samalla jo romuttamassa checks and balanced -systeemiä eli sikäläistä perustuslaillista vallanjaon kontrollia. Toivottavasti vanha systeemi kuitenkin vielä toimii ennen kuin tämä moraaliton uusmädännäisyys leviää esikuvana muuallekin.

      Poista
    2. Valeuutinen! Noitajahti! Tricky Dick or treat? Nixonhan erosi.

      Poista
  2. Kun olen juuri lukenut Vladimir Putinin elämäkerran (Steven Lee Myers, Uusi tsaari 2018), niin vaikka siinä liioiteltaisiinkin rahalla ja muilla omaisuuksilla hirvittävyyksiin saakka rötöstelyjä, ei kai Usassakaan ole ylletty samanmoiseen nykyisten järjestelmien voimassa ollen. Puhumattakaan piskuisessa Suomessa.

    Onko suurrötöstelyn sitten estänyt demokratiakehitys vai ihmisten moraalisempi luonne, niin siitä ei liene tutkittua tietoa.

    Voihan se olla vaikka Veikko Vennamon ansiota, tai sen jatkona Juakko Tepon "rötösherrat kiikkiin"- rallin. Tai hienoinen pelko siitä, että juhantalot ennemmin tai myöhemmin joutuvat häpeäpaaluun (jos sellaiset luonteet häpeää osaavat edes tuntea).

    Sakkorangaistukset tai ehdolliset vankeusrangaistukset yksistään eivät talouteenkaan liittyviä hämärähommia edes hidasta jos nuama ei niiden ohessa "tule tutuksi". Ja ainahan uusi sukupolvi on kokeilemassa rajojaan uusin konstein.

    Mitähän poliitikkojenkin konsulttina tunnettu A.Merisalo puuhanneen nykyään? Onko ottanut opikseen vai vieläkö syntymässä saatu "luonne vie"? Ei ole eduskunta-avustajaksi kuitenkaan päätynyt? Vai toimiiko taustapiruna kuitenkin, onhan maaperä hyvinkin otollinen hänenlaisilleen "neuvojille" nykyisen poliittisen menestyvällä sektorilla. Siellähän rikostuomiot ovat cv:ssä suosituksia.

    VastaaPoista
  3. Kuvassa harvinaisen ruma lamppu. Tai mikä lie. Rönsyilee kuin viemäriverkosto. Tai Sote.

    Mutta asiaan: Kepu puijaa aina, kepulaiset toisinaan. Trumpia en niin tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko hallintohimmeli?

      Poista
    2. Ihan lysande exempel mitä valonlähde ei saisi olla. Himmeleitä älä morkkaa; ne ovat olleet monen rakennesuunittelijan ensikosketus palkkirakenteisiin.

      Poista
    3. https://www.kielikello.fi/-/hallintohimmeli

      Poista
  4. Trumpin koplausta selvitellään, demarien hätä on suuri. No, sopiihan tuota selvitellä.

    Sitä vain mietin, että miksi on sopimatonta selviellä myös Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunterin koplauksia, kuten Trumpkin ilmeisesti toivoi? Siksikö, että Biden on demari?

    Usalainen Hunter Biden eteni räjädymäisen nopeasti ukarainalaisen kaasuyhtiön hallitukseen - samaan aikaan Ukrainan apujen kanssa touhuavalla isällä ei ollut osaa eikä arpaa tähän - ei varmaan? Kuka vain amerikkalainen olisi voinut yhtä hyvin tulla nimitetyksi. Hunter oli myös isänsä mukana virallisessa USA:n valtuuskunassa Kiinassa - ja tässäkin pidettiin USA:n valtion ja Hunterin perheen edut erillään tiukasti - tottakai. (10 päivää tuon matkan jälkeen Hunterin firma teki 1,5 miljardin diilin kiinalaisten kanssa, mutta se ei tietenkään liitty mihinkään).

    Oma lukunsa on se, että Joe Biden suorastaan kerskaili sillä, että hän erotutti Ukrainan yleisen syyttäjän käyttäen painostuskeinona USA:n apuja Ukrainalle. Hyvästä ja hurskaasta syytä toki (kun syyttäjä ei tutkinut oikein sen yhtiön asioita, jossa Hunter oli hallituksen jäsen).

    Minusta USA joutaisi tutkimaan tuon koko tunkion - ei vain Trumpin puoleista kulmaa siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin työ ukrainaisen kaasuyhtiön hallituksessa oli perinteistä hyvä veli -toimintaa. Mitään laitonta siinä ei ollut, mutta epämoraalista ja rumannäköistä kylläkin: piirit on pienet yhteiskunnan huipulla.

      Donald Trump on kyllä sitten viimeinen, joka Joe ja Hunter Bidenia voi kritikoida, sillä hän on tehnyt ihan samaa tai itse asiassa pahempaa omien lastensa kanssa: ottanut tyttärensä ja vävynsä hallintoonsa ja edistänyt kauppapolitiikallaan lasten bisneksiä sekä omiaankin.

      Poista
  5. Trumpia on yritetty syrjäyttää koko Presidenttiyden ajan ja tämä noitavaino on jatkoa sille. Demokraatit haluavat päästä Trumpista eroon, koska pelkäävät, että hän tulee valituksi uudelleen eli kyseessä on vallankaappausyritys. Taibbi, joka koki paikan päällä Neuvostoliiton romahduksen näkee samoja piirteitä Yhdysvaltojen sisällispolitiikassa ja toivoo, että Presidentti valitaan vaaleissa. Trump ei lähde valkoisesta talosta hiljaa.

    VastaaPoista
  6. Jos nyt kuitenkin kävisi ilmi, ettei Joe Bidenin ja poikansa toiminta Ukrainassa kestä päivänvaloa niin mitä siitä seuraisi? Livahtaisiko Trump taas "noitavainosta" karkuun?

    VastaaPoista
  7. Olen ymmärtänyt, että presidentti Trump kysyi ukrainalaisilta, onko Joe Bidenin poika syyllistynyt Ukrainassa joihinkin rötöksiin. Gallupissa amerikkalaiset eivät pidä asian tiedustelua rikoksena, koska aikovat äänestää Donald Trumpin jatkokaudelle. Äänestäjien enemmistö näyttäisi olevan asiassa eri mieltä kuin kongressin demokraattien enemmistö. Selvästi lakitupaa käytetään vaalikamppailun välineenä molemmin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestäjien enemmistö ei toki ole lakitupa. "Kansa" voi tunnetusti niellä isotkin rikokset. Ei tarvitse edes mennä Hitleriin saakka. Mutta ei vaalitulos rikoksia poista. (Riippumatta siitä, onko itse vaalitulos hankittu rikoksella, kuten nyt pahasti näyttää.)

      Poista
    2. Toipilas ja sinä olette ymmärtäneet vähän väärin, eikä Joe Biden tai hänen poikansa oikeastaan liity juttuun mitenkään. Trump mutkia oikoen ilmoitti, että USA:n raha-apua ei tule ellei Ukrainan presidentti ala etsiä ja mielellään löytää hänen poliittisesta vastustajastaan epäedullisia tietoja.

      Poista
    3. "Trump mutkia oikoen ilmoitti, että USA:n raha-apua ei tule ellei ..."

      Niin, ja Biden ilmoitti, että raha-apua ei tule ellei Ukrainan valtionsyyttäjä eroa. Tämä siis Bidenin oman ilmoituksen mukaan. Ja asia koski firmaa,jonka hallituksessa Bidenin poika oli.

      Siinä, missä Turmpin tekemiset kannattaa tutkia, on myös tuo Bidenin touhu syytä tutkia aivan pohjia myöden - ei niin, että me täällä suomalaisen blogin perässä heitämme asiasta vain jonkin kevyen mielipiteen ja se on siinä.

      Kyse ei ole kilpailusta, jossa mitataan, kumpi on rikollisempi, Trump vai Biden, vaan siitä missä määrin nuo kumpkin ovat rikollisia - erikseen siis.

      Poista
    4. Roisto1 vs Roisto2. Niistä valita?

      Ei ihme että nuorisoa tympii eliitti-republikaanit ja -demokraatit.
      Ja nyt ehkä alan ymmärtää miksi jopa kommunismi alkaa heitä innostaa.

      Mrr...

      Poista

  8. Jos nyt (taas) jotain. Kun olen rattia pöyritellytkin -pääni pyörälle. Eilenkin georgialaisessa leffassa, tanssi sellainen kaustislainen, ennen klassista reduktiota, ei pelasta dollarilta, rupla-ajan se eli sukuammattinakin. Ei enää. Ja tätä siis lisää jos tiedettämme uskoisi.

    Onneksi asia tuli äänestettäväksi. Naruista vetäjät hiukka erehtyivät kun eivät ajoissa ostaneet vaaleja pois, kalliina.

    Piti sanoa Nancy Pelosista US Edustajainhuone Speakerista että sääli kun aika rumentaa. Vielä Kriisin 2008 Uutisssa hän oli lumoojatar ja niin oli Euroopan Christine Lagarnekin. Miehet komistuvat ikääntyessään että naisasiaa tämäkin, lisää plastiikakirurgiaa Forssan ohjelmaan. Kiitos.

    Sauli Niinistö toimi Pelosina eduskunnassa ja komeasti sittenkin, puhui syytetyn pataluhaksi ja nosti itsensä höpöhommiin vastakkainasettelun poisrunoilijaksi ; ulosmyynti ja rahasakrametin häpäisy. Ja väki sen kun hornettaa.

    Kosto porisee aktiivimalli sylittämisestä ja muusta hirvityksestä. Vararehtori sanoi ei-uskaltavansa kirjoittaa mutta jos sanoisi kuitenkin, että säätiö ja avoimen lisääminen tarkoittaa veronalennusvaraa kun kerta se student talent laina ajaa saman opin päähän. Li Anderson pamautti ettei käy. Pitää olla ja pysyä maksuttomana.

    Pakukuskina lisäsin ja että sosiaalihuoltoahan se korkeakouluelämä tuntuukin olevan. Onneksi suomeksi kerkesi tulla wanhaa luettavaa ja taidetta riittää tuhlattavaksikin kiinteistöjalostuksen sivutuotteena.

    Ihan kohta muuten televisiot ja muut puhuvat suomea ja kääntävät kaiken, hyvin. Kiitos lingvistiikka filologian sivuuttamisen luonnonopilla eli koneoppimisellä ihan vauvaa matkien. Voi itku! , Pitääkö vielä sanoakin? Pane YK ja EU tulkkaukset samapuheesta yhteen ja digikirja kymmenillä käännöskielilään. Big Dataksi -pilveen vissiin. Eikä edes suomenkielen lymypaikka jää rauhaan. Pyörryttävä vauhti. Ja muka joku BKT takkuaa! Takkuaisikin.


    Nyt tuosta Pelosista. Hänen jalkojensa juureen polvistui Bushin rahaministeri, GS , Hank Paulson On the brink, kuilun partaalla. Ja sai 800 miljardia, pelasti mm. GM Cadillacin. Sitten alkoi Qe rahanjuosutus ja hukuttaa jo Hesaakin remppasälällään.

    Lauri Lylykin hukkuu Tampereen pormestarina elvytykseen. Hän tuli pitäneeksi sille tilaa kun kansanjohtaja Sipilä ja muut metsäläiset kokivat lividoida, sukupuuttoon saakka luut kaluta. Risto Uimonen puhui pariinkin otteeseen SAK:n nyrkistä johon Sipilä juoksi.

    Meikälle uutta, luulin Lylyä pehmeäksi kuin äänensä ja luotiliivi Jarkko Elorantaa surkuksi. Ei ole. Onko Halla-aho se joka tämän Voiman, Hakaniemen nyrkkeilijät ry:n ottaa rinnalleen ja Suomen born again käy mahdolliseksi? Teknoeliitti pudotettaisiin niskoilta.

    SKOP oli Säästöpankki Sijoitukseen ostanut pörssistä Tampellan ja vaikka mitä. Sitten lasti nostettiin harteilta 19.9.1991. Jokunen itsari mutta ei mitään pelastusta, k-päät jatkavat, s-tuunarit.

    Wegelius ei kertonut miksi velat kävivät riipaksi mutta kiva kun Mauno Saari pani kirjoihin edes Juhantalon jutun ja saatiin syntipukki. Kankaanpääläiset eivät ole uhria potkineet vaan äänestäneet kansanedustajakseen. No mitä se 19.9.1991 oli ?. Tiivola ja Lassila tekivät sen minkä Deutsche Bank ja sisärenkaiden nimitysvaliot eli alkoivat muuttaa omia vääriä rahojaan täksi valtion rahaksi. Kaikki yhtä aikaa.

    Suomessa se oli harmaanrahan intrumenteista commercial paper, talletustodistukseksi sanottu, raharaaka-aineen suoni. Etenkin säätöpankkien keskinäistä interbank toimintaa. Se oli se raaka-aine ja arvonlouhintaa oli tehdyn rahan arvopaperistaminen vierirahastoon, etenkin maan mainioon Sp-sijoitukseen. Ja mestarin nimi oli Juhani Riikonen.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Sjöstedt on löytänyt vapahtajan, jonka nimi on Halla-aho?

      Poista
  9. Ilmeisesti netin persuhegemonia yltää tällekin kommenttipalstalle...

    Trumpilla ja Bidenillä on sellainen ero että huijaaminen on populismin koko ideologia. Siksi Trumpin toimet eivät oikeastaan petä häntä äänestänyttä, eivätkä hevin näy vaaliuurnilla. Sen sijaan paljon pienempi skandaali upotti Hillaryn ja samoin voi käydä Bidenillekin.

    Tuskin kukaan kuvittelee, että Hunter Biden olisi saanut pestinsä Ukrainassa omilla ansioillaan. Jos mahtimiehiä itseään on vaikea korruptoida, niin aina voi yrittää vaikuttaa heidän lähipiirinsä kautta. Käsittääkseni ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että tilanne olisi vaikuttanut Joe Bidenin toimiin. Trumpin kohdalla on toisin.

    VastaaPoista
  10. Pari päivää sitten on Helsingin Sanomissa sitaattimerkkien välissä ollut seuraava kanta:

    ”Jos psykopaattisella biologialla varustettu ihminen kasvaa hyvin suotuisissa kasvuolosuhteissa, hänestä voi tulla esimerkiksi sujuvasti valehteleva poliitikko, häikäilemätön liikemies tai menestyvä asianajaja.”

    Koplaillaan.

    VastaaPoista
  11. Eka rivin luettuani tunnistin metaforan.

    VastaaPoista
  12. Koplata-verbi tuli minulle tutuksi vasta Juhantalon yhteydessä, ja taisi se olla sitä ennen tuntematon monelle muullekin. Sanan etymologiaa ja levikkiä murteissa en ruvennut silloin selvittelemään mistään kirjoista. Riemuni oli kuitenkin suuri, kun sana tupsahti viime talvena vastaani Lassilan Pirttipohjalaisissa, jossa levitellään oikein urakalla valheellisia tietoja miesten ja naisten välisistä muhinoista, "naitetaan":
    "No voi tuota Jumppasen hyväkästä! ... Otappa nyt ja koplaa minut Luikurisen akankuontalon kanssa, jotta koko Pirttipohjan maa nauraisi!" (s. 88)
    Kirjaa minulla ei ole. Luin sen Doriasta. Tekstiote muistikirjastani. Luin tuona talvena saman tien tämän Suomen erikoisimman kirjailijan (Vatanen, Rantamala...) koko tuotannon kokonaan läpi (osan kertauksena) enkä sieltä muualta löytänyt koplata-sanaa. En erikoisemmin etsinyt, mutta olisin varmasti pannut merkille.
    Ei ole vastaan tullut toistenkaan teksteissä. Kotimainen kirjallisuus on aika tuttua. Ehkä ne "osumat" ovat sitten sattuneet minun lukemisissani aikaan ennen Juhantaloa. Pakkohan niitä on olla? Eivät ole vain silloin hetkauttaneet. Mutta tuo Pirttipohjalaisten sanaesiintymä sai minussa aikaan melkein sähköiskun. En todellakaan sanasta kirjoja työkseni.

    VastaaPoista
  13. Lisäys edelliseen. Ruotsistahan koplaaminen tietysti tulee. Yhdistämistä. Se etymologiasta, johon niin hienosti pyrin viittaaman. Harvoin tuo sana vain on tullut kirjallisuudessa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lassila osoittaa suurta luovuutta verbin käytössä ja laajentaa sen alaa. Murresanakirjan esimerkit ovat pääosin uitosta ja kalastuksesta, yksi maanviljelyksestä. Verbi on pääosin läntinen ja pohjoinen. Merimiesslangistakin se on tuttu. Wegelius livautti sen ruotsinkielisyyttään.

      Poista
  14. Hunter Biden sai potkut merijalkaväestä koska veti kokaiinia [1]. Seuraavaksi tämä narkkari sai Burismalta 83KUSD/kk konsultointityöpaikan [2] muutama viikko sen jälkeen kun hänen isänsä sai tehtäväkseen Yhdysvaltain Ukrainan suhteet [4]. No, saihan isäkin Burismalta 900KUSD välikäsien kautta [3].

    Ukrainan pääsyyttäjä sai edellisen presidentin aikana kenkää koska tutki Burismaa [4]. Joe Biden on kehunut julkisesti saaneensa sen aikaan [5].

    Kuka on koplannut ja mitä?

    Trump pyysi uudelta presidentiltä apua Yhdysvaltain sisäiseen, hallinnon korkeimmalla tasolla olevan korruption selvittämiseen. Mitään painostusta ei tarvittu, koska Ukrainan uusi presidentti ei ole Ukrainan vanhan presidentin suurin fani.

    [1] https://www.nbcnews.com/news/us-news/joe-bidens-son-hunter-kicked-out-navy-cocaine-n227811
    [2] https://www.foxnews.com/politics/hunter-biden-paid-80g-per-month-while-on-board-of-ukranian-gas-company-report
    [3] https://www.zerohedge.com/political/joe-biden-personally-paid-900000-burisma-according-ukrainian-mp-bombshell-admission
    [4] https://www.wnd.com/2019/09/ukrainian-prosecutor-fired-investigating-hunter/
    [5] https://thehill.com/opinion/white-house/436816-joe-bidens-2020-ukrainian-nightmare-a-closed-probe-is-revived

    VastaaPoista
  15. Trumpia vastaan ei ole todellisuudessa käynnistetty virkasyyteprosessia kuten Clintonin ja Nixonin kohdalla [1] [2].

    Virkasyyteprosessin virallinen termi on "initiate impeachment". Sen lopputuloksena syntyy yksi tai useampi "article of impeachment", joista puolestaan äänestää senaatti.

    Media nimittää Trumpia vastaan käynnissä oleva kampanjaa termillä "impeachment inquiry". Demokraattien käyttämän tempun nimi on "wrap up smear", jossa juoru vuodetaan lehdistölle, ja kun lehdistö julkaisee juorun artikkelissa, tätä artikkelia käytetään todisteena siitä että juoru pitää paikkansa. Nancy Pelosi kertoo videolla miten se toimii [5].

    Sinänsä virkarikostutkinnan prosessi on osa kongressin vakiintuneita toimintatapoja, jotka se voi halutessaan muuttaa enemmistön päätöksellä. Kaksipuoluejärjestelmässä valtapuolue voi siis käytännössä muuttaa sääntöjä haluamallaan tavalla.

    Demokraatit ajoivat esimerkiksi alkuvuodesta läpi prosessimuutoksen, jossa edustajien enemmistö voi haastaa todistajia kuultavaksi ilman virkasyyteprosessia. Siksi he eivät varsinaisesti tarvitse virkasyytetutkinnan virallista käynnistämistä.

    Demokraatit ilmeisesti laskelmoivat, ettei heidän kannata käynnistää virallista virkarikostutkintaa, koska se antaisi haasteoikeuden myös republikaaneille. Republikaanit taas luultavasti käyttäisivät tätä oikeutta tutkia myös esimerkiksi Joe Bidenin ja Hunter Bidenin toimia. Sitä taas Pelosi ei taida halutaa, koska se aiheuttaisi demokraateille ongelmia.

    Toisaalta se, että virkarikostutkintaa ei käynnistetä on myös demokraateille huonoa "optiikkaa". Se lisää Trumpin suosiota. USA:n sentimenttejä seuraamalla vaikuttaa siltä, että Trumpin suosio on huipussaan, vaikka lehdistö raportoikin päinvastaista. (Lehdistö raportoi myös vaaleissa Trumpin murskatappiosta.)

    Huonoa optiikkaa on myös se, että selvästikään prosessissa ei edes pyritä normaaleihin periaatteisiin [3].

    Lokakuussa tehtiin myös uusia muutoksia virkarikosprosessiin [4]. Kaikki republikaanit ja kaksi demokraattia äänestivät uudistuksia vastaan. Nämä uudistukset vaikuttavat myös siltä, että tavoitteena ei ole tasapuolinen tutkinta.

    [1] https://www.csmonitor.com/USA/Politics/2019/1008/Is-the-House-impeachment-inquiry-illegitimate-Three-questions
    [2] https://nymag.com/intelligencer/article/the-impeachment-process.html
    [3] https://www.foxnews.com/politics/gop-reps-say-schiff-stopped-impeachment-witness-from-answering-certain-gop-questions
    [4] https://www.cbsnews.com/live-news/trump-impeachment-house-resolution-vote-democrats-voted-no-trump-impeachment-rules/
    [5] https://www.youtube.com/watch?v=6_WejAVUTCE

    VastaaPoista