Vuosia

Tämä mies täyttää tänään 74 vuotta. Onneksi olkoon, äiti. Ilman teitä naisia, ilman jatkuvaa tukea, ei oltaisi tässä.

Minulla on ollut aika ajoin vaikeuksia, kun kaiken maailman kekkulit sanovat, että olen ilmetty isäni, ja siteeraavat Vänrikki Stoolia päälle. Vänrikeissä on runsaasti kertomuksia nuorista hölmöläisistä, jotka isänsä tahtoa toteuttaakseen hankkivat kuulan kalloonsa. Väinö Linna se ymmärsi asian. Kirjoitettuaan ensin isättömästä tytöstä (Musta rakkaus) hän kirjoitti äidittömistä pojista (Tuntematon sotilas) ja vasta pääteoksessaan (Täällä pohjantähden alla) nosti päähenkilöiksi äidit, siis Alman ja Elinan ja pääpiruksi sen papin rouvan.

Olen tullut äitiini kaikessa olennaisessa. Isäni oli toimija ja oivaltaja, ja huiman hyvä siinä. Äiti on taiteilija ja vetäytyjä ja viihtyy värien maailmassa, ennen kutoen ja maalaten. Äidin isä, Taata, oli niin äidin poika, ettei vastaavaa löydy vähällä. Muistelmakirjoituksessaan hän tuskin mainitsee isäänsä, mutta äidin kuva on lämpöä täynnä. Mielenkiintoista kyllä, oma isäni oli jos kuka äidin poika ja Aili-tätinsä silmäterä, mutta hänen äitinsä ei ollut taiteilija, vaan esiintyjä, kuten sitten siis myös poikansa.

Kirjallisuuden tutkijat harrastavat hakoteitä. Merkittäviä äidin lapsia kirjallisuudessamme ovat esimerkiksi Aleksis Kivi ja Eino Leino, Sillanpää, Waltari, Lauri Viita, Kalle Päätalo ja – Haavikko. Huomattavia äitinsä etsijöitä ovat mm. Juhani Aho, Joel Lehtonen ja J. Donner.

Freudin esittämä kuvio on aivan liian ahdas ja seksuaalisuuden värittämä. Yleiskieleenkin siirtynyt ”isänmurha” ei ole koskaan mikään ratkaisu. En liioin kirjoita tässä naisen kohtaloista. Sanon vain, että naisella on mahdollisuus tulla itse äidiksi, miehellä ei.

Minun elämäni on sujunut hyvin naisten esiliinan lähellä ja helmoissa. Kohtalo antoi hyvän isoäidin lisäksi viisaan ja väsymättömän kummitädin (jolta oli sulhanen kaatunut, kun synnyin).

Ja sitten oli naisopettajia. Olen saanut ohjauksen lisäksi kiitosta ilman asiatonta liioittelua. Enempää ei voi toivoa.

Jos kustantaja ei olisi saanut vihiä, että olen epäasiallinen ihminen, ja vetäytynyt itse ehdottamastaan muistelma-hankkeesta, se teos olisi ehkä jo valmis.

Yllä on kansikuva, joka sisältää kaiken olennaisen. Villapaita on se armeijan paras, joita ei enää valmisteta. Päivittäisessä käytössä ja ahkerasti kahvilla ja piipusta pudonneilla kipinöillä käsiteltynä se oli mennyt ajan mittaan aika kamalaan kuntoon, niin kuin olen itsekin. 

Vaimoni parsi sen. Oikean käden ranteen ja kyynärpään kohta on kuin kuvitus teemaan ”miten parsitaan kovan kirjoittamisen jäljet”. Juuri nuo kohdat ovat kovilla, kirjoitti sitten koneella tai käsin.

Eräs naukumaijan poika kirjoitti Teppo Tyhjäsestä: ”Isä, käskevät paikata / nuttua mun... / Ah, paikkuutyöhönkö / poikas sun –! / Ja jok’ainut tilkku tulis kerjätä mun... / Ja nuttu paikaten / pahenis vain –. / Ei, sellaisna kannan / kuin sulta sen sain / – ja ihmiskummana / kuljen vain, / kunis poliisi Kuolema / tulee ja vie…

Eivät ne isät mitään tiedä paikkaamisesta eivätkä parsimisesta!