Paras

Kuvasta ilmenevä englanniksi ilmestynyt kirja on paras mahdollinen teille, jotka arvelette, että Marcel Proustin suurromaani Kadonnutta aikaa etsimässä olisi luettava, mutta järkevästi pelkäätte teoksen tavatonta laajuutta ja muutaman vilkaisun perusteella kavahdatte menneen ajan hienostelijoiden turhan tarkkaa kuvailua.

Kirjassa on alle sata sivua. Saatte vastauksia kysymyksiinne ja, jos siltä tuntuu, voitte antaa alkuperäisteoksen esimerkiksi naapurin kissalle.

Samalla saatte lopuksi elämäänne varman tiedon, miksi todella hyvä kirjallisuus on parhaita asioita, mihin vähän elämänsä voi käyttää.

Józef Czapski ei ole kuuluisa. Hän oli kuvataitelija ja eli yli 90-vuotiaaksi. Elämäkertateoksen (Karpeles, Almost nothing) mukaan hän saattoi olla yksi 1900-luvun parhaista tuntijoista. Jopa kun hän kertoo omista tuttavistaan (Picasso, Mallarmé…) sävy on miellyttävällä tavalla vailla korostuksia ja paisutuksia.

Käsillä oleva kirja merkittiin tekijän sanelusta muistiin Neuvostoliiton vankileirillä Uralin lähellä 1940. Sovituin tavoin Saksa oli 1939 vienyt sodassa kiinni otetut miehet pakkotyöhön Valtakuntaan, mutta upseereita teloitettiin noin 22000 Katynin metsässä. Teloitetut olivat tyypillisesti pitkälle koulutettuja, kuten lääkäreitä, insinöörejä jne.  (Jopa venäläiseltä taholta on väitetty, ett suomalaisilla oli varattu sama käsittely voitollisen talvisodan jälkeen ja luettelotkin oli tehty.)

Czapski kuului kohtalon oikusta runsaan 300 upseerin ryhmään ja lopulta pelastui länteen – alle 1 prosentin todennäköisyydellä. Heidän joukossaan ei tiedetty Katynista, mutta nähtiin ja kuultiin, että NKVD oli saanut tehtäväkseen murtaa puolalaisten itsetunnon, ihmisarvon ja toivon. Tässä tapauksessa se epäonnistui. Väline oli Proust.

Eräiden vankitovereittensa kanssa Czapski aloitti luennot tovereilleen, kun nämä tulivat ulkotöistä 14 tunnin työpäivän jälkeen. Hänen aiheensa oli Proust, eikä käytettävissä ollut tietenkään itse teosta eikä muutakaan kirjaa. Sitä vastoin luennoitsijan itselleen tekemät ”mind map”-tyyppiset kaaviot, joista yksi on kirjan kantena, tukivat esitystä. 

Kirjan englanniksi kääntänyt Karpeles hiukan hämmästelee, että luennoitsija oli muistanut sanasta sanaan ulkoa pitkiä jaksoja Proustin romaanista. Olisi hän kuulemma osannut myös Balzacia. Ihan niin kuin italialainen Primo Levi, joka Auschwitzissa onnistui palauttamaan mieleensä ”Helvetin” opettaakseen sitä työkaverilleen, joka ei ollut koskaan kuullutkaan kenestäkään Dantesta.

Minuun teki suuren vaikutuksen Czapskin ”einsteinilainen” tapa analysoida Proustia. Onko jokin vähäpätöinen asia, kuten linnunrata, litteä vai soikea vai muhkurainen, riippuu tarkastelusuunnasta ja ajasta. Päämme päällä on paljon jo sammuneita ja vielä syttymättömiä tähtiä.

Toisin kuin monet muut kirjailijat, joille kuvattava maailma oli kuin palapeli, joka oli koottavissa valmiiksi, Proustille maailma oli dynaaminen, muuttuva ja arvaamaton niin että mieleen tulee joitakin vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen käyttöön tullut termi ”kvanttikenttä”.

Kentällä on arvo (numeerinen tai tensori) missä tahansa paikassa, jossa se määritellään.