Sivun näyttöjä yhteensä

11. joulukuuta 2018

Siperian noutaja




Kysymyksessä on kaupungeissa nähty koira, ei husky tai rekikoira, jotka eivät nouda mitään koska ei ole mitääm noudettavaa.

Jos sellainen, hallava eläin alkaa näyttäytyä asuntosi lähellä, pian tulevat noutajatkin. Kansalaishengen ylläpitämiseksi myös teloitettavat kuljetetaan sopivaan kellariin.

Vanhana jupisijana saa tottua epäilemään omaansa ja toisten ymmärrystä. Olisi kovin helppo vain todeta, että hullua on. Vielä helpompaa olisi väittää, että ennen ei ollut näin. Ennen näet oli näin.

Tietysti silti hävettää katsoa Englannin parlamentin istuntoa uutisista. Sitä on kaiken jälkeenkin niin romanttinen, että tuota elintä vahingossa arvostaa. Jälleen kerran siellä on tilanne, jossa hoksaavainen kauppias käärisi sievoisen voiton myymällä mätiä tomaatteja ja aitoja, vähän käytettyjä kananmunia ulko-ovella.

Mahtaako nyt löytyä brittiä, joka kuuntelisi tai sitten tunnustaisi, että Brexit-hanke on ollut ala-arvoinen näytelmä. Kävi kuinka kävi, maine meni. Tässä tapauksessa maine tarkoittaa kilpailukykyistä palvelujen tuottajaa.

Miksi pankit ja suuryhtiöt eivät pidä pääkonttoreitaan Moskovassa tai Pietarissa, vaikka jopa veroista olisi varmaan helppo sopia. Tiivistetty vastaus on: infra puuttuu. Sana on lyhyt. Tässä tapauksessa se sisältää sen, että kun avaa hanan, tulee vettä, kun vetää vessan, menee vettä ynnä muuta, ja kun soittaa poliisille, puhelin toimii ja siihen vastataan.

Harvassa on niin ihailtavia valtiomiehiä kuin D. Trump. Hän sanoi kysyttäessä nopeasti kasvavasta valtionvelasta, että lyhennysmaksun aikaan hän ei ole enää virassa. Luultavasti hänen ilmastoaatteensa ja ympäristöpolitiikkansa perustelu on sama.

Ranskan liikehtijöistä, joille Macroni teki eilen myönnytyksiä, olen saanut lukemalla selville vain sen, ettei heillä ole oikein vaatimuksia, joihin voisi suostua. Jo tuhat vuotta onnistuneet kapinat ja vallankumoukset ovat siellä johtaneet siihen, että kumoukselliset alkavat tappaa toisiaan.

Ruotsiin ei tue hallitusta, koska joku näyttää luulevan, että porukalla toimiminen edellyttäisi yhteistyöhalua. Lukisivatpa Suomen valtioneuvoston historiaa vuodesta 1919. Kyllä yleiskuva on jalkapallo-ottelu, jossa tuomari on vuosilomalla ja kummallakin joukkueella käytössään oma pallo.

Hallitus- ja hallintotehtävät voi jakaa kahteen ryhmään, vähäpätöisiin ja mahdottomiin. (Luin eilen Trafin ja toissa päivänä It-alan julkaisuista EU:ssa ”kohennetun” henkilötietojen suojan ongelmista, joista pidin syyskuussa seminaarin. It-julkaisu Tivi sanoi kuin Elinkeinoelämän keskusliiton suulla, että ongelmat on ratkaistu nyt, vaikka ne todellisuudessa ovat juuri alkamassa.)

Käytän tilaa hyväkseni mainitakseni eilen kehumani Ekholmin yhdessä Ar Haasion kanssa 1996 julkaiseman ”100 parasta dekkaria”. Miten olisi jos tekisitte uuden, nyt kun julkinen elämä muistuttaa sataa huonointa dekkaria.

Ja lukiijoille on luvassa joulumyyntiä. Tekijän omistus lisää kirjan hintaa antikvariaatissa. Sitä perilliset arvostavat.


26 kommenttia:

  1. Professori Kemppinen jatkaa väritettyjen mielikuvien saarnaa.

    Brexitin ongelma on että kansa vietiin EU:hun kusettamalla. Jos ei ole kansan legitimiteettiä, niin se ei synny itkemällä sitä että kansa on tyhmää.

    Maailmantalouteen tulee varmaati todella iso shokki. Koko talousjärjestelmä perustuu niin isolle valheelle, ettei sitä voi kannatella loputtomiin. Sillä on vain vähän Trumpin kanssa tekemistä. Äärioikeisto — ja hyväntahtoiset idiootit vasemmistolaiset heitä siinä auttavat — kannattaa vapaata liikkuvuutta rahalle ja ihmisille jotta voivat niistää kansaa vielä enemmän.

    Ranskan mellakoitsijoita ei voi ymmärtää jos ei mene sen oman pienen laatikon ulkopuolelle. Siellä on täysin ilmiselvää mistä on kyse. Ei todellakaan jostain leivänmuruista — tai sirkushuveista — jota eliitti antaisi kansalle pitääkseen heidät hetken tyytyväisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talousoppi perustuu vahvaan oletukseen rationaalisesta toimijasta, jonka edun mukaista on heittää kaikki normit pellolle. Näin myös Sipilän-Bernerin hallituksella. Ja miten hienosti se toimiikaan: Katsokaa vaikka taksijonoissa ihmetteleviä asiakkaita, kulutusluottoja käyttäviä, sähkösopimuksiaan valitsevia, kännykkäliittymän ottajia, alkoholijuomien ostajia...

      Poista
  2. Macron teki pieniä myönnytyksiä (ilman hajuakaan, miten rahoittaa ne). Silti "ele" taisi tulla liian myöhään. Se on ikuinen homekorvakonservatiivien lajityypillinen kriittinen hitaus; ne tekee sen, mikä pitää tehdä, kuten se Suomessa sanottiin: "teet, tai itket teet."
    Itku taas paljastaa heikkouden vastapelurille.
    Siihen iskemällä voi lyödä lujaa, tappaa.

    VastaaPoista
  3. Eihän se valtionvelka USA:ssa ole sinänsä mikään ongelma, koska valtionvelka on luonteeltaaan ikuista. Eikä sellaista tilannetta ole tulossa, jossa FED'iltä loppuisivat rahat.

    Rahapoliittisesti itsenäisellä maalla pitää olla oma kelluva valuutta ja oma keskuspankki. Oman maan keskuspankista eivät rahat todellakaan lopu ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän hölmöyden lukiessani leuka kolahtaa aina isovarpaaseen. Rahaa tulee lisää kun vaan "painetaan" sitä, ja niinpä kohta ollaan kaikki miljardöörejä. Tätä on kyllä kokeiltu, aluksi Saksassa ja viimeksi Zimbabwessa ja Venezuelassa. Viimeksi Suomessa vähän varovaisemmin kokeiltaessa sain aikamoisen loven säästöihini.

      Poista
    2. Rahan painaminen on taitolaji. Onko EKP onnistunut tässä taitolajissa?

      Poista
    3. Pakko tunnustaa että EKP on pärjännyt ei hassummin. Välillä mieleen tulee kyllä että meneillään on aika erikoinen aikakausi, kun koko Eurooppa spekuloi keskuspankilta nolla- tai miinuskoroilla lainatuilla rahoilla, ja reaalihinnat eivät silti nouse, paitsi asuntojen.

      Poista
  4. Joo on tosiaan hyvä alkaa harjoitella nopeita repliikkejä maailma mullistuu tosi nopiaan. Meillähän on mitä mainioimmat lainlaatijat. Eduskuntaa näyttää ohjanneen jo pitkään joku näkymätön puoskari joka suoltaa lakeja vain rikollisten tarpeisiin.

    VastaaPoista
  5. Mutta voiko nykytilasta Brittiparlamenttiä syyttää?. Pääministeri Camelon ja äänestäjäthän Brexitin aikaansaivat.

    VastaaPoista
  6. JK: "Tiivistetty vastaus on: infra puuttuu."

    Näinköhän? Luulenpa että se puuttuva palanen on sama kuin takavuosien ison ja mahtavan yya-elokuvan nimi: Luottamus.

    Tuskinpa pankki tai pääkonttori haluaa joutua tilanteeseen, jossa sen johtajat eivät pääse a) maasta pois tai b) takaisin maahan, ynnä missä vero- tms viraston iskujoukot takavarikoisivat koneet, rahat, maat ja mannut tuosta vaan, ilmoitusasiana, ja missä oikeuslaitos toteaa kaiken menneen lakien mukaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... johtajat eivät pääse a) maasta pois tai ..."

      Viitannet USA:aan ja Kanadaan?

      Poista
  7. Kymmenen (10) miljoonaa pamahtaa puhki ihan pian. Tänään tai viimeistään huomenna keskiviikkona. Onneksi olkoon, Jukka, ja lykkyä tykö kohden 20 miljoonaa lukukertaa!
    Toivoo Veikko H.

    VastaaPoista
  8. Englannilla ei ole parlamenttia, toisin kuin kaikilla kolmella muulla Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvalla kansallisvaltiolla.

    Asia on siltä kannalta erittäin relevantti, että Brexit-kansanäänestyksen tulokseen myötävaikutti merkittävästi englantilaisen nationalismin nousu suunnilleen 1970-luvulta eteenpäin. On paljon englantilaisia, joiden mielestä Yhdistyneen kuningaskunnan on erottava EU:sta, jotta Englanti voi sen jälkeen erota Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja perustaa oman parlamenttinsa ratkaisten näin ns. West Lothianin kysymyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On syytä huomata, että sanalla "Englanti" on suomen kielessä kaksi merkitystä:
      1) Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suomenkielinen nimi
      2) tämän valtion Englannin maakunta

      Tässä mielessä asia on aivan sama kuin muidenkin lähivaltioiden kohdalla. "Hollanti" tarkoittaa yleensä koko Alankomaita, ei Hollannkn maakuntaa. "Viro" koko maata, ei vain Virumaata, "Saksa" liittotasavaltaa, ei vain Saksia eikä "Ruotsikaan" viittaa Roslageniin.

      Eli puhe Englannin parlamentista on aivan oikein.

      Poista
    2. Roslagen ei ole suomeksi Ruotsi vaan Roslagen, Virumaa ei ole suomeksi Viro vaan Virumaa, Saksi ei ole suomeksi Saksa vaan Saksi. Hollanti on neljästä esimerkistä ainoa, joka on edes jotenkin järkevä, mutta ei tässä yhteydessä, koska se sivuuttaa kokonaan varsinaisen pointtini: Yhdistyneessä kuningaskunnassa esiintyy laajalti englantilaista nationalismia (joka vaatii Englannille perustettavaksi parlamenttia), mutta Alankomaissa ei vastaavasti esiinny hollantilaista nationalismia.

      Englannin luonnehtimisesta "maakunnaksi" tuli sivumennen sanoen mieleen se, miten 1980-luvulla Aloha!-lehdessä Neuvostoliittoa nimitettiin "paikkakunnaksi".

      Poista
    3. Toistan nyt kuitenkin Uschanovin tärkeän pointin. Viime vuosikymmeninä Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti ovat saaneet niin sanotusti devolvoitua omaa valtaa. Kun Edinburghin Royal Milella sanotaan "parlamentti", kyllä sillä tarkoitetaan Skotlannin parlamenttia kadun päässä Holyroodissa eikä Britannian parlamenttia kaukana Englannissa.

      Suomen kielen keskuksen vankka kanta on muuten pitkään ollut, että Yhdistyneen kuningaskunnan lyhenteenä pitäisi käyttää sanaa Britannia.

      Poista
    4. Ja siis sanoessani väärin "Suomen kielen keskus" tarkoitan tietenkin "Kotimaisten kielten keskusta", entistä "Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta", muinaista "Kielitoimistoa".

      Poista
    5. Viro on suomeksi Eesti.

      Poista
    6. Miksikä sitä Englantia (siis varsinaista Ison-Britannian osaa) oikein pitäisi kutsua, jollei maakunnaksi? Englantilaiset puhuvat siitä termillä country, mutta suomen kielessä sen välitön vastine "maa" tarkoittaa yleensä itsenäistä valtiota tai ainakin itsehallinnollista valtakunnanosaa.

      Saksasta puhuttaessa Land ei käänny 'maaksi' vaan osavaltioksi, mutta Englanti ei ole osavaltio, eikä tosiaan millään tapaa itsehallinnollinen kokonaisuus, kuten toteat. Eli ei sitä voi kutsua "maaksi" eikä osavaltioksikaan.

      Ehkä tarkin määre olisi "entinen Englannin kuningaskunta", koska siitähän tässä on pääpiirteissään kysymys, mutta sekin on epätarkka. Wales oli nimittäin osa tuota Englannin kuningaskuntaa. Eli oikein tarkka ilmaus olisi "entinen Englannin kuningaskunta Walesin ruhtinaskunnan aluetta lukuunottamatta", mutta tämä on naurettavaa. Tuollaista termiä ei käyttäisi kuin juristi ja hänkin vain määritelmänä jollekin käyttökelpoisemmalle sanalle.

      Eli jos rinnastetaan Englanti muihin vastaaviin eurooppalaisiin alueisiin, joilla ei ole minkäänlaksta hallinnollista olemassaoloa, mutta joita kohtaan tunnetaan kotiseuturakkautta tai jopa nurkkapatriotismia, on oikea ilmaus "maakunta".

      Poista
    7. Britanniahan ON liittovaltio, kuten jo lippukin kertoo. Maakunnat (Kreivikunnat jne) siellä on erikseen. Kuninkaallakin saattaa olla eri järjestysnumero Englannissa ja Skotlannissa. Personaaliunionista johtuen sitten "liittovaltiotoiminnot" on delagoitu Englannin hallinnolle.

      Poista
    8. Näillä näkymin tekee kyllä mieli ennustaa, että muutaman vuoden sisällä Westminsterissä toimii nimenomaan Englannin (ja ehkä Walesin) parlamentti. Huomaan kannattavani Euroopan unioniin liittyvää itsenäistä Skotlantia, ikään kuin asia minulle kuuluisi, tai kuuluuhan se unionin kansalaisena:

      https://www.prospectmagazine.co.uk/politics/brexit-legislation-in-the-supreme-court-the-united-kingdom-at-legal-war-with-itself

      Poista
    9. "Viro on suomeksi Eesti." Höpö höpö. Eesti Vabariikin suomalaiseksi nimeksi on ajat sitten vakiintunut Viro. Eestiläiset itsekin sen mielihyvin meille suovat. - kts. Viromaa; sieltä suomalaiset koko maan nimen omivat.

      Poista
  9. Yksityisyydensuojasta, Suomi-nimisessä hölmölässä sitä rapautetaan jatkuvasti. Media iloitsee, kun se voi mässäillä ihmisten tulotiedoilla, ja muu maailma tätä kummastelee. Trafin sivuilta voi löytää kenen tahansa ajokortin omistavan tietoja. Nyt on suunnitelmissa laajentaa poliisin, verottajan ja muiden viranomaisten oikeuksia päästä käsiksi ihmisten pankkitilitietoihin. Orwellilaisuus elää ja etenee voimakkaasti maassamme. Poliitikot panevat pystyyn vihapuheen ehkäisyä jne. Ihan totta, Orwellilainen isoveliyhteiskunta on jo täällä. Miten ja miksi me annoimme tämän tapahtua?
    Pysyykö kohta salassa edes sos. tunnukset, vai onko se jo sosiaaliTURVATTOMUUStunnus? Ihme ettei identiteettivarkauksia tapahdu nykyistä enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiaaliturvatunnuksia ei ole ollut olemassa enää vuoden 1971 jälkeen. Siitä lähtien tunnuksen nimi on ollut henkilötunnus, kuten kuka tahansa voi vahvistaa katsomalla esimerkiksi omaa henkilöllisyystodistustaan.

      Poista
    2. Ongelmana on pikemminkin se, että henkilötunnukseen suhtaudutaan maagisluonteisesti. On kuin se olisi sellainen "tosinimi", jonka vain nimen kantaja itse voi tietää. Lähtökohtaisesti hetun tietämistä ei saisi koskaan käyttää salasanan tapaan yhtään missään. Tällä avataan mahdollisuudet identiteettivarkauden helppoon tekoon.

      Syy, miksi hetun käyttöä asiakirjoissa rajoitetaan, liittyy tietosuojaan: halutaan, että tietokantoja ei ole liian helppo ajaa ristiin. Sinänsä paras tietosuojan taso saataisiin, kun hetuun suhtauduttaisiin julkisena tietona.

      Poista
  10. Moskova voi yllättää. Mekka voi äkkiä löytyä Brysselin sijaan kaakosta. Esko Ahon pankki on pitkällä lohkoketjuteknologiassa. Putin ostaa kultaa kuin viimeistä päivää. Swift järjestelmälle on kehitetty korvaava järjestelmä. Talouden painopiste on matkalla kohti Tannu Tuvaa käytyään 50-luvulla Islannissa. Lännen rahanväärentäjät ovat paniikissa. Hesari kertoo Venäjän Suomi-vastaisuuden lisääntymisestä. Venäläiset tsajupyöydässä, jossa on tarjolla Poroshenkon fabriikin konvehteja taas ihmettelevät, että ilmapiiri Suomessa käydessä on muuttunut varautuneeksi heitä kohtaan. Kannattaisi oikeasti kuunnella mitä sanottavaa Aholla on, eikä leimata häntä jääviksi. Pyllistyssuunta saattaa muuttua äkisti.

    VastaaPoista