Sivun näyttöjä yhteensä

10. joulukuuta 2018

Kehu Ekholmille

(Orion)


Anteeksi etten päässyt tilaisuuksiin, joita Kansalliskirjastossa järjestettiin jäädessäsi eläkkeelle. Olen ollut vähän kipeänä.

Helsingin uuden Oodin ansiosta kirjastot ovat esillä. Yliopiton kirjasto eli siis nykyisin Kansalliskirjasto on erilainen. Ennen sanottiin, että se on kirjamuseo. Lainaajat olivat hiukan ylimääräinen haitta. Tehtävä oli koota ja tallettaa visusti kaikki suomenkieliset tai Suomea koskevat julkaisut ja hiukan päälle. 

Tavallisessa kirjastossa joutuu aiheellisesti selvittelemään, onko kirjastolla ollut varaa ostaa jokin kirja ja malttia pitää se tallessa. Kansalliskirjasto ja joukko muita saavat lain mukaan vapaakappaleina kirjansa. Ne oat ilmaisia. Siksi niillä on kaikki.

Luin kuuluisasta kommunistista. Kysymyksessä saattoi olla Tuomas Hyrskymurto. Hän oli 20-luvulla pitänyt tapanaan kantaa omin käsin kirjastoon maananalaista kiihotuskirjallisuutta. Se oli otettu kiitollisuudella vastaan, kysymyksiä esittämättä.

Siellä lukusalissa sain itsekin ensi oppini lukemalla vihkosta ”Väinö Tannerin puolustuspuhe”. Tanneria sakotettiin julkisen viranomaisen julkisesta halventamisesta joskus vuonna 1919 tai 1920, kun hän oli sanonut, että punaisia ammuttiin ja paljon menehtyi nälkään ja tauteihin. Voi olla että Jaakko Paavolainen sai herätteen käänteentekevään vankileirit Suomessa -sarjaansa tästä. Teksti on verkossa. Se sisältää kolkkoja tosiasioita. 

Ekholm teki aikoinaan väitöskirjan ns. kielletyistä kirjoista, joita sotien jälkeen ei siis kielletty virallisesti, vaan todettiin vähemmän suotaviksi. Suurissa kirjastoissa oli niin sanottu myrkkykaappi, jossa tällaiset painatteet olivat lukon takana.

Itse ostin kappaleeni kiellettyjä kirjoja antikvariaateista (Vastavakoilu iskee, Neuvostovakoilun varjossa jne.). Tässäkin asiassa Mika Waltari ja Örnulf Tigerstedt olivat toisia parempia. Tigerstedt lienee ollut todellinen äärioikeistolainen. Waltari taas oli ammattilainen ja sopi esivallan kanssa, että kun elämä oli tiedotuskomppaniassa ikävää ja vaarallistakin, hän suorittaisi osuutensa maan puolustamisesta kirjoittamalla haluttujen ohjeiden mukaiset kirjat. Sen hän teki ja sai keskittyä Tunturikadulla rauhassa egyptiläisiinsä. Lähikortteleissa toimi ilmavalvontatehtävissä tohtori Aaro Hellaakoski, ikänsäkin takia taistelutehtäviin liian vanha. 

En tiedä, mitä mieltä olette, mutta Hellaakoski oli silti parempi kirjailija kuin kuvittelette. Hänen myöhäisten tekstiensä koruttomuus koristaa lukijan.

Ekholm sai todella paljon aikaan kirjastossa. Se on kansallinen ylpeyden aihe. Sieti antaa miehelle kunniamerkki.

Toivoisin, että Oodi ja Kansalliskirjasto kääntyisivät sopivan kirjapainon puoleen ja painattaisivat kävijöille muistutukseksi kortteja. Molemmat kannattaa nähdä. Vertaamisessa ei ole mieltä, mutta Kansalliskirjaston restauroidut salit ovat julkisen Suomen hienoin paikka.

Kannattaa vihjata ulkomaalaisille. Kannattaa pistäytyä itsekin. Ja kannattaa varoa. Kirjoista viisaus voi tarttua, eikä rokotusta ole.


29 kommenttia:

  1. Tuo Hyrskymurto on kiinnostava tapaus. Näin tuo juttu Wikipedian mukaan meni:
    "Sodan loppuvaiheessa Hyrskymurto pakeni Neuvosto-Venäjälle. Poistuessaan Suomesta Hyrskymurto jätti valtakunnanrajalle selvästi havaittavaan paikkaan huomattavan määrän Helsingin yliopistolle osoitettua suomalaista ja ulkomaista bolshevikkikirjallisuutta. Tämä kirjaerä päätyikin yliopiston kirjastoon. Neuvosto-Venäjällä Hyrskymurto työskenteli SKP:n keskuskomitean järjestäjänä. Hän sai surmansa Kuusisen klubin murhien yhteydessä 31. elokuuta 1920 Pietarissa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskimies, Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944 s. 597: " ... (30.1.1918) saapui Hämeenlinnaan Turusta 30 punakaartilaista pahamaineisen T. Hyrskymurron johdolla ja nähtävästi Helsingistä annetusta käskystä toimeenpanemaan vallankumousta Hämeenlinnassa." (jne)

      Poista
    2. Niin, paljon on tietoja Wikipedian ulkopuolellakin, eli siis paperille painettuna.

      Poista
  2. Olipa kerran kirjasto, jossa vaeltaessani törmäsin melko pitkään hyllyyn, jonka päädyssä luki: Finland. Sieltä käteeni osui todella kiihottava opus, suomalainen 30-luvun seksiopas, se sama, josta voimisteluopettajani 60-luvulla esitteli meille punasteleville pojille kiihotuskäyriä. Erityisesti jäi mieleen kaksi orgasmin huippua näyttävä käyrä, josta opettajamme sanoi: ". . . mutta sellaasia naisia ei Suamessa oo". https://en.wikipedia.org/wiki/Acres_of_Books

    VastaaPoista
  3. Ehtikö Waltari keskittyä egyptiläisiin ollessaan sodassa? Ainakin Rajalan elämäkerran perusteella hän kirjoitti Valtion tiedotuslaitokselle aivan järkyttäviä määriä kirjallisuutta ja artikkeleja sekä lisäksi siviilitöinä pari romaania ja elokuvakäsikirjoitusta. Julkaistuja nimikkeitä oli tuhatkunta. Normaalin tk-miehen työtahtiin verraten Waltari teki suunilleen saman verran töitä kuin ehkä puoli tusinaa tk-miestä. Tässä mielessä oli varmastikin järkevää resurssien käyttöä pitää Waltari VTL:ssä sen sijaan, että häntä olisi käytetty tk-komppaniassa. Erityisesti näin oli siksi, että tk-miesten kirjoituksista merkittävä osa sensuroitiin kokonaan. Sen sijaan Waltarin työkykyä voitiin hyödyntää VTL:ssä sellaisiin aiheisiin, joita ei myöhemmin sensuroitu, joten mies tuli hyödynnetyksi täysimääräisesti.

    Pidän ihan uskottavana Waltarin omaa väitettä, että hän olisi kirjoittanut Sinuhen kolmessa kuukaudessa kotiutumisensa jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Hellaakoski oli vahva runoilija.
    Silti hänen upean, hienon Hauen Laulu -runonsa suora muuttaminen näkyväksi kuvaksi, " veistokseksi " keskelle Helsinkiä, on kammottavan tietämättömyyden surullinen todiste.

    Ottakaa vastaavassa tilanteessa, hyvät kuvanveistäjät, yhteyttä kirjallisuusihmisiin!

    Tuossa patsaassa kuolleen näköinen kala on nousemassa vedestä, suu auki - niin kuin verkoissa kuolleet tai ongitut henkijätöt kalat tekevät. Kammottava hirvitys.

    Hellaakoski kirjoitti runonsa nuorena, kesällä, aamuyöstä, ensi rakkauden ja rakastelun jälkeen kotonaan, tunnekuohussa. Hän kirjoittaa "kosteasta kolosta", "ylöspäin sojottavasta hauen näköisestä elimestä", joka on juuri nauttinut kosteasta kolosta ja haluaa laulaa siitä kokemuksesta koko maailmalle - elimen, eläimen suupää punottaa vielä kuin "punainen käpy"... On aika helppo samaistua noihin tunteisiin. Niihin tämän Musiikkitalon ja kirjaston pihalla huokuvan, piikkihampaisen kalan hahmotelleen kuvanveistäjän olisi ollut hyvä perehtyä.

    Kyllä siinä patsaassa kala nousee irvokkasti katiskasta tai verkoista - noin ne nousevat ja tuolta kuolintoreissaan näyttävät.

    Hellaakosken Hauen Laulun ja runon tunnelman kanssa tuolla irvistävällä kuvatuksella ei ole mitään tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulun muslimihauet.

      Poista
    2. Tuskin sen veistoksen tarkoitus onkaan ollut kuvittaa yksi yhteen Hellaakosken runoa. Eikä taideteosten tarvitse pyrkiä yksiselitteisyyteen. Kyllä sen mulukunluonteisuuden siitä hauesta tosin tunnistaa, niin kuin useista vahvoista vertikaaliaiheista, rautatieaseman ja Kallion kirkon torneista lähtien.

      Veistoksen suhde ympäröivään tilaan on aika hyvä. Tuo teos on parhaimmillaan kauempaa katsottuna, Mannerheimintien etäisyydeltä.

      Helsingin viime vuosikymmenten julkisista veistoksista pidän eniten Ernst Billgrenin kaksiosaisesta työstä kampin kolmiotorilla sähkötalon vieressä. Se pienen muuntajan näköinen punatiilinen rakennusta muistuttava osa, ja torin toisella laidalla pienempi osa.

      Poista
    3. Itse ymmärsin veistoksen tarkoituksen nykymenon kritiikiksi: laulavat hauet fileiksi ja pianot päreiksi...

      Poista
    4. Vaikkei asiaa suoraan sanotakaan, alla olevasta linkistä löytyy vihjeitä, että kirjailija itse olisi hyvinkin voinut tarkoittaa edetävän anonyymin selittämän kaltaista tulkintaa.

      https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/laulavan-hauen-arvoitus

      Ei vain halunnut vääntää merkityksiä niin rautalangasta.

      Poista
    5. Mainio tulkinta.

      Mitä muuten Hellaakoskeen tulee, niin rohkeutensa ja modernin omaperäisyytensä ansiosta hän on aina puhutellut tietynlaisia ihmisiä, ainakin sellaisia kuin minä.

      Poista
    6. Olen varmaan jonkin sortin ortorektikko tms, mutta minua suunnattomasti risoo englannista suoraan, ajatuksetta, tyylitajutta ja sivistyksettä opittu tapa kirjoittaa teosnimien kaikki sanat isolla alkukirjaimella.

      Mutta eihän Reijo Hukkasen Hauessa - joka on yksi Laulupuut-teoksen kolmesta osasta - ole kyse Hellakosken runon suorasta muuttamisesta kuvaksi tai edes pyrkimyksestä esittää runo kuvana!

      Niin Hauki kuin Laulupuut kokonaisuutenakin ovat itsenäisiä, omilla ehdoillaan toimivia taideteoksia, joista ei pidä eikä ole mitään mieltä lähteä hakemaan runon - tai oikeammin erään siitä esitetyn tulkinnan - tunnelmaa.

      Tämähän on simppeli perusjuttu, jota ei muuta yhtään mihinkään se että kuvanveistäjä on saanut runosta innoituksen tai että runon tuntevalle - eli ehkä joka toiselle teoksen katsojista - ensimmäinen assosiaatio on Hellakosken runoin puuhun nousevaan ja laulavaan haukeen...

      Poista
    7. Hukkanen nyt vain on kuvannut hyvinkin inhoreaalistisen kuva vedestä tai avannosta nousevasta, useimmiten kuolleesta, hauesta.
      Tuolta se näyttää - kokemusta on talviverkoilta ja uisteluista.
      Ruman näköinen ilmestys, joka on syytä perata ja suolestaa saman tien.

      Hauen laulua mikään noista kuvatuksista ei esitä. Ehkä olisi ollut syytä veistellä suomen kansalliskala, jolla ei ole noin irvokkaita hampaita!

      Tuon irvotuksen sojottamista keskellä suomalaisen kulttuurin hienoimpia rakennuksia, sitä ovat kaikki ulkomaiset vieraat oudoksuneet.
      Ehkä oikea fallos-symboli olisi ollut paikallaan.
      Niitä - vieläpä kauniita - on olemassa maamme kasveissa ja sienissä.

      Poista
    8. Viimeisimpään kommenttiin: Just silloin kun ihan ulkomaisetkin vieraat oudoksuvat, on ehkä saavutettu jotain huomattavaa. Mitäs sellaisella tekee, joka menee huomaamatta ohi. Varsinkin kun kyseessä on julkinen veistos tilassa, jota rajaavat Eduskuntatalo, valtakunnan tärkein konserttitalo, kirjasto, ison mediatalon pääkonttori ja taidemuseo.

      Kyllä tuo hauenjäpikkä on ihan paikallaan.

      Poista
  5. Kyllä nykyaikana on löydetty toimiva "rokotus" viisautta vastaan: joka paikkaan ängetty "pyhä" pakkoenglanti.

    VastaaPoista
  6. Tuomas Hyrskymurto, 1920-luvulla, Suomessa. Heh.

    VastaaPoista
  7. Mitenkähän sen Oodin vielä käy? Nimittäin vaikuttaa siltä, että kirjat ovat jääneet sivummalle ja tavallaan sivurooliin.

    Maahanmuuttajille on rakennettu hulppeat oleskelutilat hengailla keskenään ja syödä samalla eväitään. Pelkään pahoin, että levottomuuksia on tiedossa ja vartijavoimia on runsaasti lisättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne osaa lukea edes kuvakirjoja, kun on kuvakielto.

      Poista
    2. Matuille on oltava Oodinissa kirjatakka. Sinne ne voi heitellä ja katsoa kun palaa.

      Poista
    3. Kyllä oli ennen kaikki paremmin. Kyllä ei olisi Heperiahotellin kohdalla olleessa sivukirjastossa tädit antaneet syödä eväitä. Kyllä ei mustalaisia päästetty kouluun ja pitkätukkia. Kyllä ei saanut leikkiä puistossa vaan puistovahti ajoi pois. Puistikossa oli kerran humalainen. Poliisi haki pois.

      Poista
    4. Kauniiden talojen rakentaminen pitää ehdottomasti kieltää koska ulkomaalaiset saattavat kiinnostua niistä. Talojen, varsinkin kirjastojen, pitää olla rumia, ja kaikkien julkisen alan virkailijoiden pitää olla epäystävällisiä koska ihmiset saattaisivat muuten viihtyä, ja seassa saattaa olla joku joka ei ole syntynyt Suomessa.

      Poista
  8. Koko Suomen kirjastolaitos ansaitsee kehut, se on vertaansa vailla. Oodia voimme me muualla asuvat ihailla kuvista ja Helsingissä käydessämme, ei siitä kannata kateellinen olla. Rakennuksen muoto on erittäin kutsuva ja silmää miellyttävä, sisällä vielä lisäefektinä puun tuoksu. Matalat hyllyt säilyttävät tietysti avaruuden tunnun, mutta näin nykyisin kipeäpolvisena kurkin kirjoja mieluummin ylhäältä kuin alhaalta päin. EG

    VastaaPoista
  9. Kellastuneista papereista (tai maalaisten vanhoista hokemista) ei ole hyötyä tämän päivän Venäjän ymmärtämisessä. Mennä paikalle voi - on edes jotain josta alkaa.

    VastaaPoista
  10. Sodan jälkeen aitan vintillä oli romujen alla kirja: Imam Raguza "Moskovan hirmuvaltias" p. 1941. Se oli kielletty ja sitä sai käydä vain kurkistamassa. Aikuisena sen sitten luin - hyvin seikkaperäinen kuvaus tuosta ryökäleestä!

    VastaaPoista
  11. Piti selvittää tätä Hyrskymurron kirjalahjoitusta vähän lisää. Hyrskymurto siis pakeni 1918 Venäjälle. Hän toimitti sieltä Suomeen ainakin kahteen otteeseen kirjallisuutta ja muita painotuotteita, joka oli osoitettu ainakin seuraaville tahoille: Eduskunnan kirjasto, Työväen arkisto, Helsingin yliopiston kirjasto ja Turun Suomalaisen Yliopiston kirjasto. Tuo toinen toimitus tapahtui Venäjän ja Englannin vankienvaihdon yhteydessä Valkeasaaressa 10.4.1920.

    Kirjat hän toimitti Suomeen saatekirjeen kera jossa lehtitietojen mukaan luki näin:

    ”Arvoisat lähetyksen vastaanottajat Suomen rajalla. Koska lähetykset eivät ole agitaattorisessa tarkoituksessa lähetetty, vaan on tarkoitettu kirjastoihin, niin teillä ei ole mitään siveellistä oikeutta tuhota lähetystä, vaan suojella sitä ja jouduttaa sen kulkua edelleen. Arvoisat vastaanottajat kutka lienettekin, rohkenen ylläolevaan vedoten velvoittaa teitä e.m. hyväksi tekemään kaiken voitavanne. Kunnioituksella T.V. Hyrksymurto.”( 14.04.1920 Vapaa Sana no 49)

    Yhteensä kyse oli useista sadoista niteistä ja muista painotuotteista. Eräässä vaiheessa tarkoitus Suomessa oli luovuttaa osa (tai ainakin dublikaatit) Pariisissa vastikään perustettuun sotamuseoon.
    Mutta tämä hanke ilmeisesti ei edennyt pidemmälle, koska siitä ensimmäisestä lähetyksestä kerrottiin mm näin:
    ”Aikaisemmin puheena ollutta Hyrskymurron Venäjältä lähettämää kirjallisuutta ei ole katsottu woitavan lähettää Pariisiin koska Suomen omat kirjastot tarvitsevat kokonaisuudessaan tämän harvinaisen aineksen.” (21.03.1920 Savon Jääkäri no 33)

    ja näin:
    ”Kun Hyrskymurto tässä tuonnottain lahjoitti yliopiston kirjastolle kiintoisan kokoelman bolshevististen aivojen tuotteita, niin hän lurjukseksikin reiluna miehenä heitätti pussin avoimesti rajan yli ja varusti sen selvällä osoitteella.” 13.02.1920 Uusi Suomi no 36.

    Olisi tietysti kovin kiinnostavaa tietää miten hyvin nuo painotuotteet sitten löysivät tiensä kirjastoihin.
    Tapio Onnela
    Agricolan toimittaja
    https://agricolaverkko.fi/

    VastaaPoista
  12. Ekholm sai paljon aikaan, mutta kuinka paljon saaneekaan aikaan vasta valittu johtaja, joka ikänsä puolesta voisi olla jo eläkkeellä. Vestigia...

    VastaaPoista
  13. Se on duplikaatti, ei "dublikaatti" (ei liioin "dubligaatti"), parahin Agricolan toimittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös duplikaatti tai dublikaatti ollut rahayksikkö jossain hurjemmassa Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen - kuunnelmassa jossa seikkailtiin jossain kummassa kuningaskunnassa jossain viidakossa... Mahdoton tarkistaa, olen ollut alle 10 kun olen sen kuullut.

      Poista
    2. Niin, ja se duplikaatti on suomeksi kaksoiskappale. Miksi käyttää vierasperäistä sanaa, kun erittäin hyvä suomenkielinenkin on olemassa.

      Poista