Sivun näyttöjä yhteensä

22. kesäkuuta 2018

Ranta-manu



Sillä välin kun olimme olleet kirkolla kaupassa mummun kanssa, alakerran pojat olivat polttaneet veneeni, jonka nimi oli Ranta-manu. Tunsi itseni aivan lahoksi. Olin viisi- tai kuusivuotias. Ehkä kysymyksessä oli juoni. Muistan, että veneeni oli kuulemma niin laho ja rapistunut, ettei kukaan jaksanut korjaila sitä. Oli toisia veneitä. Pellisen kaupasta hankittiin ennen pitkää yksi, joka osoittautui erikoisen huonoksi.

Sitten mummu tosiaan kuoli. Se tuntui aivan johdonmukaiselta.

Nyt olen mietiskellyt, mihin sellaista kesähuvilaa tarvittiin jo 1948. Se valmistui juhannukseksi. Hämmentävästi juhannus oli myös isäni syntymäpäivä, kunnes Vilkuna sotki asiat ja kävi ilmi, että juhannus saattoi olla muukin päivä kuin 24.6.

Jos joku ehdotti minulle ylimääräistä korppua tai muuta juhlavaa, kaikki sanoivat kiireesti, että eihän se ole oikeasti Jukka, vaan Martti Juhani. Näin olikin. Siitä oli paljon vastusta. Eihän minua olisi edes voinut ainoa Martiksi, koska Martti oli isoisäni. Se oli outoa, koska kaikkien muiden sen ikäisten miesten nimi oli Nikolai. Heidän poikiensa nimi oli melkein aina Kyösti eli Köysti tai Kustaa eli Kuustaa.

Äitini väittää, että nimekseni piti laittaa virallisestikin Jukka, mutta Helsingin mummu oli vastaan ja piti ajatusta kamalana, koska Jukka on hevosen nimi.

Kun elämäni alkoi saada virallisia sävyjä, anoin lääninhallitukselta etunimen muutosta, mihin lääninhallitus harkitsi oikeaksi myöntyä. 

Jossain vaiheessa tuli ongelmaksi, olisiko Evijärven sijasta mentävä Lentäjien juhannusjuhlille Ilmasotakoululle. Olin siellä esimerkiksi silloin kun lentonäytökseen osallistui reaktiokone, jollaisia ruvettiin myöhemmin sanomaan suihkuhävittäjiksi. Se oli Vamppi (de Havilland Vampire) ja vuosi 1950-lukua. Häiritsemättä luokkatovereitteni juhlanviettoa en saa selville, pidennettiinkö lentokentän kiitorataa juuri näitä koneita varten. Sen tiedän, että Kauhavan sodanjälkeinen asekätkö ja sen pidennyksen alle, Passilan pellolle.

Toivotan itse kullekin säädylle, sekä ylemmille että alemmille, hyvää juhannusta. 

”Juhannus” esiintyi ajoittain jopa kirkonkirjoissa tapana kirjoittaa nimi ”Johannes” eli arkikäytössä Juha. On totta, että vaikka Jukka esiintyy ikävässä yhteydessä kansanlauluissa (Anssin Jukka, oikeastaan Juha Antinpoika Leskenantti, ei se ole mikään aivan oikea nimi. Piruuttaan se Antti Rannanjärvi varmaan teki puukkojunkkariksi kasvaneesta pojastaan Jukan. Ei joka miehestä tule Anttia, vaikka yrittäisi.

Jos joku jaksaa ihmetellä – kuvissani usein esiintyvä laite on aurinkokelloni, joka mittaa vuosia. Päivän kuvassa aurinko paistaa oudosta ilmansuunnasta, kesäpäivän seisauksen aattona aamulla kello viisi. Kun kuvassa on fossiilisen polttoaineen (öljy) monumentti ja puita, se muistuttaa myös T.S. Eliotin säkeestä: kierrämme piikkikaktusta aamulla kello viisi. (Tällä tavoin maailma loppuu – ei pamahda, parahtaa.)


10 kommenttia:

  1. Lapsuudessani Pohojanmaalla vietettiin Jussia. Juhannus kai tuntui hieman hienostelevalta.

    VastaaPoista
  2. Toisenlainen juhannus on harvoin. Käsivarressa on veriläiskä ja itikan imupilli.
    Huoneessa on jossain kärpänen, joka yrittää veriläiskään.
    Sisällä on mukavampaa, koska ulkona on märkää.
    Joskus on viitsittävä. Kuistin lautaa naurattaa.
    Sen nauru on kuivaa narinaa. Vesi, joka valuu rännitynnyriin, kertoo vuolasta tarinaa. Kuuntelen hiljaa sen kertomusta.
    Todellisuus liikahtaa ja näen sen.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  3. Minusta piti tulla Ari, ehkä peräti Aristoteleen mukaan. Pappa oli kuitenkin ollut sitä mieltä, että se ei ole mikään nimi. Hänen mielestään Risto oli parempi, ehkä presidentin tai veturin mukaan, johon kävin tutustumassa papan kanssa - komea veturi, pystyi vetämään raskaitakin tavarajunia.

    VastaaPoista
  4. Minä olen syntynyt Mikon-päivänä, ja ihan pienenä mietin että ihmiselle annetaan se nimi, minä päivänä hän syntyy. Ajattelin että onneksi en syntynyt Liisan-päivänä. (Ps. taitaa olla keksitty juttu, mikis?)

    VastaaPoista
  5. Tällä välin maailman muutos on tullut junttien olohuoneisiin,kun omien aistiensa havaintoina katsoja kokee kisakatsomoissa raikuvat kansojen sydänäänet; Saksan kannattajien saksankielienja ruotsalaisten ruotsinkielen, jne.

    Ei uskonto eikä ihonväri vaan kansan oma perinteinen kieli, joka oli olemassa jo ennen kristinuskon tuloa, on selviytynyt totalitarismien vuosisadasta yhdistävänä liimana sekä yksilöllisen että kansallisen viehätysvoiman perustana, eikä kulttuuri ole enää vientituote!

    Tärkeää on ettei mihinkään kieleen liitetä läntisen ajattelun lähetystehtävää ottaa haltuun ja tehdä kaltaisekseen.

    VastaaPoista
  6. Kertoman mukaan minusta piti tulla Martti - isoveli kun oli saanut nimekseen Markku. Papin jo kopistellessa portailla lumia kengistään oli kummitäti ryhtynyt vastustamaan nimeä argumenttinaan, että se oli juopon nimi. Ja niin nimi vaihdettiin ja liekö siinä syy, että olen toistaiseksi välttynyt alkoholin kiroilta.
    Ilkka Pasanen

    VastaaPoista
  7. Tuo kauhavalaisten mieltymys nimeen Nikolai on aina ihmettänyt minua.

    Täällä taas on juhannuksena käymässä nykyhetken Manu, oikeasti kyllä Manuel, 6kk. Ei siis kylläkään vene vaan pieni poika. Isonveljen (3v) mieleestä tästä olisi pitänyt tulla Pedro, kuten hänkin. Yritettiin selittää että tässä on aivan selvä sekoittamisen vaara. Uusi ehdotus oli heti valmis:"No laitetaan sitten Quezalcoatlus (dinolaji), koska ne ovat kuolleet sukupuuttoon, eikä ole sekoittamisen vaaraa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikke Pärminkin alkuperäinen nimi oli Nikolai. Ei tykännyt siitä, koska oli annettu Venäjän keisarin mukaan, ja aloitti sitkeän väännön viranomaisten kanssa nimen muuttamiseksi. Lopulta onnistui.

      Poista
  8. Ei joka miehestä tule Anttia, vaikka yrittäisi, mainitset. Vai niin. Oletko yrittänyt muuttaa nimeäsi, ehkä onnistuisi? Vaikka onhan se jotakin, että juhannus sai nimen mukaasi.

    VastaaPoista
  9. Juu passar praa ja keskivuosijuhlan pakanallista täsmäpöljyyttä sinnekin mutta noinniin hauska kyllä.. että hevoselle oli annettu erehdyksessä erään blogin nimi.

    VastaaPoista