Sivun näyttöjä yhteensä

19. kesäkuuta 2018

Potkupalloa



Kypsät, itse harkitut mielipiteet ovat harvinaisia. Esimerkiksi itse en voi sellaisilla kehuskella.

Urheilu näytti kasvuikäisten nuorten harrastukselta. Siinä oli ennen myös protestia. Etenkin Haanpää on kuvannut talollisväestön kielteisiä asenteita. Hän oli itse kiinnostunut ilmiötä ja tiettävästi taitavakin.

Olisiko hän kuitenkin siepannut jalkapallon peruspiirteen kirjoittaessaan jonkin henkilönä käsityksen, että miehet juoksentelivat mielettömän nahkakuulan perässä, ja se heistä, joka ennätti potkaisemaan sitä jalallaan, luuli olevana suurikin sankari.

Turkulainen tutkija Vesa Vares on julkaissut valaisevan kirjan asiasta, mutta jättänyt korostamatta, miten Englannin tänäkin päivänä tietyn leuhkuuden leimaama jalkapallo oli erittäin yläluokkainen harraste ja esimerkiksi Etelä-Amerikan perinne lähti slummien viheliäisestä köyhyydestä. 

Se näkökulma tulee kyllä esiin, että tuo urheilulaji on ollut jo kauan maailman viihdeteollisuuden huipulla ja että johdon ongelma on sama kuin olympiakomitean: talous ja korruptio. Ellen erehdy, nykyinen jalkapaloliitto FIFA on maailman suurin liikeyritys, eikä moni ymmärrä, miten temppu tehdään, kun ammattilaisjoukkueen omistaminen näyttäisi olevan erittäin huono liiketoimi.

Suomessa jalkapallo on aina ollut rautatiekaupunkien peli ja pesäpallo maaseudun. Jälkimmäisen suosio suojeluskunnissa, armeijassa ja kansakoulussa on tunnettu tosiasia ja samoin maalaisuus.

Usein mainitusta syistä olen nyt kärkäs silmäilemään sellaista, mikä ei ole kuulunut ennen dieettiini. 

Käännynnäisen innolla yllytän: seuratkaa otteluita. 

Joku sanoi hiljan rehellisesti, ettei ymmärrä tuota peliä eikä siis osaa seurata sitä.

Vihje: jalkapallo on pelaajille ja katsojille vaativaa. Siksi juniorien ja etenkin tyttöjen osoittama uusi mielenkiinto on innostava asia. Yleisten urheilun kysymysten lisäksi pelaaminen panee kognition koetukselle. Hyvin usein on tehtävä mahdoton: pidettävä tarkasti silmällä palloa ja vielä tarkemmin palloon ulottuvia pelaajia ja sen lisäksi koko joukkuetta eli yi kahtakymmentä ihistä.

Televisiosta näkee, että mestareilla on taito pitää mielessään neljä tai viisi seuraavaa vaihtoehtoa ja yllätykset päälle. Oikeastaan en näe asiallista eroa shakkiin (jota en pelaa), enkä kaupallisiin ja poliittisiin kokouksiin ja monijäsenisten viranomaisten istuntoihin.

Se ei voita, joka esittää parhaat perusteet, eikä se, jonka tarjous on summana suurin. Menestyminen edellyttää tilanteen rakentamista ja sitten iskua oikealla voimalla, oikealla hetkellä. Jalkapallossa harvoin, ulkoelämässä usein, vastapuolelle voi syöttää ratkaisun, jonka tämä kuvittelee tehneensä itse.


14 kommenttia:

  1. Käsittääkseni brittien yläluokka on aina ollut kiinnostunut lähinnä Rugbyn hienostokoulusta nimensä saaneesta urheilumuodosta. Tähän association footballiin eli socceriin, jonka MM-kisoja nyt katsellaan, on liittynyt alusta lähtien ammattilaisuus eli työläisyys.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  2. Blogisti on kyllä väärässä sanoessaan englantilaista jalkapalloa yläluokkaiseksi. Vanha saarivaltakunnan sanonta kuuluu:

    “Rugby is a thug’s game played by gentlemen and football is a gentleman’s game played by thugs”

    Futis on nimenomaan tavallisen kansan peli, niin Briteissä kuin Brasiliassa.

    VastaaPoista

  3. Helsingin Oikeuspalatsin kulmilta, Varman ja Ilmarisen linnakkeiden välistä ja PwCeen tornin alta, raportoi Yle Kittilää, Aarniota ja Hakkaraista. Ihan kiva osaajaluokkahan se siellä.

    Futista ja muuta kimallusta dropoutteille. Reijo Kalliokin kuoli. Oliko viimeinen kun lauloi ihmisen äänellä ja ihmisen sisältä ? Jännästihän nämä karikuuvat ja topisorsakosket saivat äänitysluvat parodioina. Mutta vanhakansa otti ne todesta. Ei uskonut moista kavallusta mahdolliseksi.

    Paitsion vältääkseni vetäydyn futikseen. Siellä on kummat lait. Paris Saint-Germain joutui Uefan boikottiuhan alle kun osti liialla rahalla Neymarin. Ihan just 14.6. luin Financial Timesistä. Lehden salasana on muuten pikku-uutinen. Isot ovat koristetta ja häivää.

    Uefalla mielessä quatarinsheikit vai mitä ne aalto.skandi design-uuvuttamien lomakohteet(kin) ovat. No futismiesten mielestä rahalla tukehduttamisessa sietäisi olla äärensä. Ei sovi ostaa maailman parhaita vain sillä että EKP tai Deutsche Bank IIF Ackermann näkee kivaksi kerätä talkooporukan MBA taitureita alistamaan itse asian, urheilun, vain rahapelien kohteeksi ja Veikkausjohdannaiset nostetaan pääasiaksi. Ei, Uefa perää "so called financial fair play rules:seita" kehiin ja kentille. Helppohan ja nopea tapa olisi sheikin tai MBA.Hedgefundin kerätä lyömätön supermiehistö. Ja siten näivettää koko homma, sekin siis. Michael Lewisin Moneyball tästä raportoi, ravihomma moniaalla on ihan aavikolla tai Citytorneissa. Köyhämiehen mahdollisuus, tosin long term, olisi sirotella Kasvuhormooniuutetta pienokaisten puuroon (saa jokakulmalta).

    Ennakkoa saa jo futuurimarkkinoilta, koululääkärin lausuntoa vastaan. Onneksi Suomi on syvimmin koulutettujen maa. Meillä raha on rahaa eikä mitään DDT:tä. Mehiläisen on ihan hyvä lennellä, kuoriutua ja syntetisoida hunajaa. Ihanaa että tämä blogi on taas. Paremmin jaksaa lukea. Nyt osuin suurenmoiseen sivistyneistöromaaniin, joita raportteja muka ei ole, on niiitä.

    Elämänpuu av Erik Tuomas-Kettunen (Aloapeus ja Kettuniusko 1500-luvulta) kirjoittaa puunjalostussuvun ponnistusten tiestä johtokunnasta ja sukuosapuolien kahvipöytäkeskusteluista tietäen. Melkoinen järkäle ja heittäen ohi kaiken mitä taloushistoria ymmärtää -edes kysyä. Kirjoittaja oli vuorineuvos ja jutunvaiheet kai kaveripiireissä saunottuja.

    En muuta osaa sanoa kun Kansallisbibliorafia on toisia varten ja tämänkin Elämänpuun sattumalta noukin divarista, empien että mikä lie. Oli täysosuma, kierteellä. Kierre? Se että julkinen kultuurikeskustelu pitää ainakin pakukuskin ulottumattomissa mehukkaimmat kotimaiset omenat. Mandariinia, Rotterdamin sataman kuivaeriä kyllä on tyrkyllä.

    Kaiken huipuksi Eduskunnan ja KPMG:n ahtauteen nostetaan Oodi ja kuopataan Orion. Virkistykseksi konehirviöt seuraavaksi raivaavat kanaaliVenetsiaa siitä Kluuvinlahdesta. Nostaa tonttihintoja.

    Ei ei, ei niiden tarvitse olla myytäviä, potentiaalien markkinakehitys nostaa omaisuuden tasearvoa. Ja pitäähän taseen mennä tasan, siksi hattaravelkaa toiselle puolelle kun ei kokokomeutta kehdata kutsua omaksi pääomaksi. Kaiken heille suon, mutta överiksi menee kun pyytävät itsejänsä kadehdittaviksikin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kutsuin niitä Kallion lauluja köydenrasvajuslauluiksi. Soitetaan silloin kun katsotaan vahvinta oksaa mihin...

      Poista
  4. Urheilu on ooppiumia kansalle. >http://kuvanjako.fi/uqaps.jpg

    VastaaPoista
  5. En pidä evoluutiopsykologiaa kovin tieteellisenä, kuva, mutta voisin kuvitella, että penkkiurheilu kentillä ja mediassa perustuu muinoin tarpeelliseen saaliin tiiviiseen seuraamiseen. Kohteena on urheilija, keihäs, pallo, kiekko, formula-auto... Saalistusvietin jäänne?

    Ilman penkkiurheilua ei olisi huippu-urheilua, jossa tavoitteena on olla paras jossakin tyhjänpäiväisessä.

    VastaaPoista
  6. Ai ai ai, mikä herkullinen valokuva! Siinä ei ole kysymys jalkapallosta (kuten kaikki arvasivat), vaan Kotkeimma oikeuden oikeusneuvoksista presidentti Curt Olssonin johdolla. Urheilulaji oli aivovoimistelu ja älykorkeushyppy mm., ja tietysti lakikirjallisuuden lukemismaraton. Oi niitä aikoja (virkanimikkeeni oli ensin ylimääräinen esittelijä ja sitten esittelijä, kuten sinunkin Jukka)!
    Oikeuslaitos ja myös Korkein oikeus on usein saanut moitteita Jukalta ja blogistikollegaltaan Virolaiselta. Minulla ei ole virkaurani ajalta (liki 20 vuotta) mitään kielteistä sanottavaa. Sen sijaan olen joskus ihmetellyt, millaisia henkilöitä tuomareiksi oikein nykyisin rekrytoidaan. Mainitsen vain Pirkanmaan käräjäoikeuden/Turun hovioikeuden/Korkeimman oikeuden (ei valituslupaa, mikä ratkaisu oli mielestäni vastuun välttelyä) ns. raiskaustuomion (siis tekohan ei ollut tuomioistuinten mielestä raiskaus) 10-vuotiaan tytön tapauksessa.
    Hyvää jatkoa ja vointia Jukka!

    VastaaPoista
  7. Kuvassa näyttää olevan useamman vuosikymmenen takainen korkeimman oikeuden jäsenkunta Curt Olssonin johdolla. Tarkkaa aikaa on vaikea päätellä ilman vanhoja valtiokalentereita. Olisiko jotain 1980-luvun alkua? Ja kas kun eivät ole frakeissa, se kun silloin vielä kai oli tapana.

    VastaaPoista
  8. Vastoin yleistä luuloa, jalkapallon pelaaja käyttää aivojen resursseja huomattavasti enemmän kuin shakinpelaaja. Monipuolinen liikkuminen vaatii resursseja.

    -kale-

    VastaaPoista
  9. Korkean tason jalkapalloa on viihdyttävää katsoa, vaikkei sen kaikkia hienouksia ymmärräkään. Lisänä ovat sitten eri näköiset, väriset, tyyppiset ihmiset ilmeineen, riemun ja pettymyksen tunteineen, niitä on hauska tutkailla. Joku islantilainen sanoi, että "me olemme kauniita ja iloisia, ihmiset pitävät meistä". Kauniita nuoria ihmisiähän ne ovat kaikki treenattuine vartaloineen ja erilaisine hiuskuontaloineen. Parturien kulta-aikaa! Sitten on vielä sekin, ettei tarvitse tuntea mitään kansallista kiihtymystä, voi ihailla kaikkia taidokkaita suorituksia. Tosin on ollut vähän liikaa yhteentörmäyksiä, kellahtelua, pyllähtelyä, irvistyksiä ja tuskaisia ilmeitä. Hyviä teatteriesityksiä ehkä joukossa, rankkarien ym. kalastelua mutta tietysti aitoa kipuakin.

    Ei haittaa, jos TV:ssä ei olekaan muuta katsottavaa! EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneinta jalkapallokorerografiaa esittää Uruguay ja vastaanväittäjille tulkoot muniin inha kutka ja epäilyttävä haju seuratkoon heidän perässään ja jälkeläistensä päälle kakkikoon yksijalkaisen yksinhuoltajalokin ylilihavat poikaset erittäinkin mikäli he eivät sattuisi pitämään sellaisesta.

      Kaikki jotka kirjoittavat tai lukevat ovat ihan tyhmiä mutta minä ensin, eikä Saksaa pitäisi kirjoittaa kuin fraktuuralla deutschland - saamarin hipit, kun valvottivat taas yömyöhään.

      Poista
  10. Vihreän veran shakiksihan jalkapalloa usein kutsutaankin. Mutta muuten minua huvitti lukea professorin syvällistä selostusta pelistä, jota hän on alkanut seurata tv:n välityksellä viime viikolla... Käymällä katsomassa futista oikeasti näkisi kokonaisuuden paremmin.

    Tällaisena kaivoskaupungin työläispoikana, joka oppi pelin idean jo 5-vuotiaana ja on siitä asti sitä seurannut pelaten, valmentaen, huoltaen, tukien ja katsoen, asia näyttää hieman erilaiselta kuin tv:stä katsottuna. Yksilöiden tekninen taito on tietysti tärkeää, mutta jalkapallo on nimenomaan taktiikka- ja joukkuepeli.

    Haanpää on mestari kirjailijana, mutta amatööri pelin suhteen: pallon perässä ei nimenomaan ole tarkoitus juosta. Ensimmäisenä pallon osasi panna kunnolla töihin legendaarinen Unkarin joukkue, maestronaan itse Puskas. Tuloksena mm. olympiakultaa Helsingistä.

    Jos minulta joku kysyisi maailman kaikkien aikojen parasta joukkuetta, vastaisin että vuoden 1970 MM-kisojen Brasilia.

    VastaaPoista
  11. En tiedä, koska olen tietämätön, kenestä herrasta tuossa juhlallisessa valokuvassa on kyse? Mutta pikkaisen asetelmassa mielestäni on pönötystä. Mutta ehkä se vain on "katsojan silmässä"... semmote? vielleicht nur

    VastaaPoista
  12. Kuvassa on Helsingin hovioikeuden rugby joukkue 1988.

    VastaaPoista