Sivun näyttöjä yhteensä

6. maaliskuuta 2018

Huomautuksia hyvyydestä



”Hyvä Nieminen” on kielessämme kannustushuuto, jollaisia kuulee katsomosta. Ihminen on hyvä, jos hän yltää hienoihin suorituksiin.

Valitettavasti en itse ole hyvä ihminen. Mutta mieleni on edelleen hyvä, kun olimme Äidin luona 95-vuotispäivän johdosta, ja aivan yllättäen näimme saman katon alla Immun, joka oli huomattavan hyväkuntoisen oloinen ja henkisesti joka suhteessa kuvassa. Siitä on kuukausia, kun häntä vietiin ambulanssilla.

Tässä iässä on se ongelma, että kaveritkin ovat saman ikäisiä, ainakin osapuilleen. Eikä kenenkään pidä kärttää itselleen sellaista ihmeellistä kohtaloa kuin eilen juhlittu äitini, joka viihtyy itse kalustamassaan huoneessa ja on ajoittain järkyttävän virkeä. Koska hänelle tulee oma Hesari, jonka hän lukee kannesta kanteen, nivaska muita lehtiä ja myös uutuusromaaneja valinnan mukaan, ajaudun välillä vastaamaan hänen kysymyksiinsä esimerkiksi Kiinan kauppapolitiikasta. Onneksi hän ei lue englantia. Muuten joutuisimme kanamaan hänelle myös The Economistin…

Uutisten ja dokumenttien ongelma on epäkohtien ja väärinkäytösten korostaminen.

Hyvyys ei ole koskaan uutinen ja ilmiönä pääsee aika harvoin mediaan. Hastingsin ”Toinen maailmansota” on monien muiden saman aihepiirin kirjojen rinnalla mainio, mutta siinä on yksi erikoisuus. Kirjoittaja on kovan luokan ammattilainen, mutta tämän kirjan erikoisuus on aikalaisten kirjoittaman runsas käyttö. Esimerkiksi kirjeitä on yllättävän paljon arkistoissa, myös Venäjältä. Voi olla, että parhaiten ovat säästyneet sensuurin sieppaamat viestit, mutta sitten on päiväkirjoja ja vastaavia.

Vain arvellen suosittelen tätä kirjaa, koska mukana on uniin tunkeutuvalla tavalla kauheita katsauksia äärimmäisestä tuskasta, usein vähän muistelluilla alueilla, kuten Burmassa tai Uudessa Guineassa.

Olen muuten näinä päivinä ohimennen mainitun Anthony Beevorin ihailija itsekin. Etenkin Stalingrad ja Berliini osoittavat, miten vaikea taide journalismi on. Se esimerkiksi vaatii yhtä rankkaa lähteiden penkomista kuin tutkimuskin.

Mutta Hastingsin lainaukset ovat usein epätavallisia ja joskus sydäntä särkeviä.

Amerikkalainen sotamies kertoi kotiin äidilleen kirjoittamassaan kirjeessä Ardennien vastahyökkäysten ajalta jouluna 1944. Etenkin amerikkalaisten olot olivat todella surkeat. Vastaiskutilanteessa sotaa käytiin siviilien seassa. Itse vastahyökkäys oli mieletön ja siksi täydellinen yllätys. Toisaalta amerikkalaisilla oli samaa tautia kuin briteillä. Tauti on nimeltään ylimielisyys. Tässä tapauksessa myös tiedustelu oli laiminlyöty jokseenkin törkeästi.

Ja siis kiväärimiehet olivat lionneet kuopissaan viikosta toiseen, koska liittoutuneiden suurellinen yritys lyödä Saksa vuoden 1944 aikana oli mennyt myttyyn.


Niin kirjeen kirjoittajan poteron reunalla oli hajanaisesta kranaatinheittimien tulesta huolimatta ilmaantunut noin kymmenvuotias lähitalon pikkutyttö, joka toi kirjoittajalle ja hänen kaverilleen – tyynyn.

8 kommenttia:

  1. "Uutisten ja dokumenttien ongelma on epäkohtien ja väärinkäytösten korostaminen."

    Totta. Noin on varmaan aina ollut, mutta median rooli yksitotisena maailmanlopun torvena ja pelkästään surkeimpia haaskoja kaluavana korppina korostuu tässä ajassa, missä Google ja Facebook vievät mainosrahat ja median hätä on suuri.

    Julkisen palvelun Ylenkin keskeisin tehtävä tuntuu olevan kaataa poliittisen vastustajansa kepun johtama hallitus ja vastustaa aivan kaikkia hallituksen uudistuksia vihaa lietsoen, vaikka sitten aivan tuulesta temmatuin perustein (lautakasa, Tavivaara, jne.).

    On todellakin hyvä muistaa, että median antama kuva maailmasta on kovin vino eikä koko kuva ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. No, se sitten bloginpitäjällä vielä kolomevuosikymmentä aikaa kirjoitella blogia, kun on noin pitkäikäsigeenit pelissä. So it goes.

    VastaaPoista
  3. Ah - saisipa elää järjissään ja ainakin siedettävässä kunnossa siihen ikään mikä minulle sitten suodaankin.

    Isälleni ei suotu korkeaa ikää, äidilleni kyllä. Valitettavasti äiti ei enää viime aikoina ole ollut täysimääräisesti joukossamme. Mietin jo muutama vuosi sitten, että rakas äitini on enää noin 80-prosenttisesti kanssamme. Nyt prosenttiluku on pudonnut selvästi alle viidenkymmenen. Hän ei ole enää järkyttävän virkeä. Ei ihmisen elinikä kaikkea kerro, vaan kokonaisuuteen vaikuttaa paljon myös se millaisia ne vuodet ovat.

    VastaaPoista
  4. Olis kyllä kannattanut tämäkin kirjoittaa vaan suomeksi. Ei lukijan tarvitsisi niin miettiä jotta mikähän oli ajatuksena.

    VastaaPoista
  5. Onhan meillä keskuudessamme kaikenlaista rohveettaa. Avaruusprofessori Esko Valtaojakin todistelee myötäänsä, miten kaikki paremmaksi muuttuu ja sodatkin vähenevät vuosi vuodelta - kaiketi kokonaan loppuakseen.

    Rohkenen olla sitä mieltä,että tuollainen lineaarisesti etenevään "edistykseen" luottaminen on äärimmäisen typerää. Napoleonin sotien jälkeen Euroopassa alkoi ennätyksellisen pitkä rauhankausi (jokin nykykatsannossa vähäinen Krimin sota ja vast. eivät asiaa muuksi muuta). Vaan miten sitten kävikään? Sir Isaiah Berlin: "Olen elänyt melkein koko 1900-luvun ja, se lisättäköön, elänyt ilman suuria henkilkökohtaisia kärsimyksiä. Muistan sen ainoastaan länsimaiden historian kauhistuttavimpana vuosisatana." (Lisää huomattavien henkilöiden luonnehdintoja voi lukea Hobsbawmin Äärimmäisyyksien ajan esiaukeamalta.)

    VastaaPoista
  6. Tuolla englanninkielisellä kommentilla ei ole mitään järkevää yhteyttä näiden blogikirjoitusten sisältöön. Kuriositeetiksi tuo jää. Niin kuin peruskoulun äidinkielentunnilla luettavaksi saadun kirjan avaava jonne, joka valittaa että onpa paljon tekstiä eikä yhtään kuvia...

    VastaaPoista
  7. Journalismi taidetta, taiteen muoto? - Sain koulutuksen journalistiksi Tampereella, professori ja oppi-isä oli Pertti Eno Hemanus. Hänen ydinsanomansa oli se, että toimittajan on pyrittävä aina kohti objektiivistä totuutta. Sen saavuttaminen on vaikeata, mutta mitä lähemmäksi toimittaja sitä pääsee, sitä paremmin hän on tehnyt työnsä.
    Tällä periaatteella voin sanoa pärjänneeni hyvin. Joitain tapauksia: sain kesken unien komennuksen Juurusveden kammottavaa lento-onnettomuutta uutisoimaan, samoin eräsgtä vuorineuvosta koskeneeseen oikeudenkäyntiin. Häntä syytettiin yrityksen varojen väärinkäytöstä . tuomittiin.
    Muut uutiskomennukset olivat samankaltaisia. Ajoimme kuvaajan kanssa auto-onnettomuuspaikalle, jossa oli kuollut kolme ihmistä. Heistä yhden pää, aivot olivat vuotaneet verta niin pahoin, että tien jää oli sulanut verestä asfalttiin asti.
    Se tilanne ja siitä kirjoittaminen toimituksessa kellon kanssa kilpaa, eivät siinä tulleet taiteet mieleen, eivätkä tule vieläkään, vuosien jälkeen. Toimittajan työ on hyvinkin raadollista ja kuluttavaa. On kirjoitettava, häivytettävä tunteensa, koska deadline, kello, on kilpailija, eikä sille voi suoda kirjoittaessa ajatustakaan.
    Toimittajan ammatttiin liittyy jonkinlainen karisma - mutta taiteen kanssa ammatilla ei ole mitään tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ihmiset ovat oikeasti uskoneet tuon toimittajien ohjeen totuuteen pyrkimisestä. Valitettavasti se aika on mennyt. Nykyisin ei ole suurtakaan väliä totuudesta kunhan saadaan raflaavia juttuja jotka myyvät mediaa. Alkaa olla arpapeliä mikä juttu on totta ja mikä liioiteltua humpuukia.

      Poista