Sivun näyttöjä yhteensä

24. kesäkuuta 2016

Ero





Ison Britannian EU:sta eron äänekkäin edustaja ilmoitti yöllä, että tavalliset, kunnon ihmiset voittivat. Eilinen 23.6. on nyt maan uusi itsenäisyyspäivä.

Tätä olen pelännyt. Tämän olisin halunnut estää. Vastustan tavallisia, kunnon ihmisiä.

Kysymys on valtiollisesta toiminnasta. Tiedossani ei ole ainoaakaan sellaista tapausta kymmenen tuhannen viimeksi kuluneen vuoden ajalta, että tavalliset, kunnon ihmiset olisivat hallinneet.

Heillä ei ole rahaa eikä aseita. Heillä ei ole koneistoa.

Ensimmäinen arvaus: britit ilmoittavat nyt eroavansa EU:sta, ja sitten ei tapahdu moneen vuoteen mitään ihmeempää. Prosessi kestää vuosia, ja Iso Britannia on teknisesti jäsen neuvottelujen päättymiseen asti.

Cameronin ajatus selvien etujen hankkimisesta eroprosessilla on kummallinen ja vieras todellisuudelle. Vastapuoli eli EU joutuu tekemään tärkeät päätökset yksimielisesti. Vaikka EU tietenkin ajautuu petkuttamaan myös itseään ja toimivaan omiensääntöjensä vastaisesti, englantilaisten neuvotteluetua ei siitä huolimatta pysty arvaamaan.

Tämä saattaa olla monien käsitys. Ero on kuin avioero. Viedään haasteasiakirjat tuomioistuimeen ja jäädään odottamaan käsittelypäivää. Ero ei tule voimaan yksipuolisella ilmoituksella.

Tässä tapauksessa kansanäänestyksen tulos on vailla merkitystä EU:lle. Brittien on vedottavat Lissabonin sopimuksen artiklaan 50.

Pääministeri Cameron voisi ehkä tehdä sen, mutta tällä hetkellä, perjantaina, ei ole tietoa, onko hän pääministeri vielä maanantaina. Parlamentti oli selvästi EU:ssa pysymisen kannalla. Parlamentti tuskin voi viitata kintaalla kansanäänestykselle. Äänestyksen tulos vei poliittisen pohjan sekä hallitukselta että parlamentilta.

Ensimmäinen huomautus: kansanäänestys isossa asiassa on tavattoman huono ajatus. Kukaan ei ole vastuussa lopputuloksesta.

Tuosta syystä Suomessa kannatettu kansanäänestys Natoon liittymisestä on samanlaista hullutusta kuin kansanäänestykset ydinenergiasta. Onhan meillä poliittisia joukkoja, joiden mielestä sodasta eli hyökkäyksen torjumisesta olisi järjestettävä kansanäänestys, varsinkin jos hyökkääjä on Venäjä. Logiikka on sama kuin äänestettäessä paloasemalla siitä, lähdetäänkö sammuttamaan tulipaloa.

”Kaikki valta neuvostoille” katosi Neuvosto-Venäjällä aatteena ja ajatuksena noin kahdessa viikossa vallankumouksesta. Kaikki valta siirtyikin niille, joita sotamiehet ja matruusit sattuivat tottelemaan. Työmies- ja sotilasneuvostojen mietiskelyt osoittautuivat turhiksi.

Poliittisissa vaaleissa hävinnyt hallitus eroaa ja enemmistöttä jäänyt presidentti siirtyy virkakautensa päättyessä toisiin tehtäviin.

Jos käy niin onnettomasti, että äänestyksen jälkeen ilmenee epämiellyttäviä seuraamuksia, äänestäjät eivät ole niistä vastuussa. He vain käyttivät oikeuttaan ilmaista kantansa ja tekivät sen vapauden ja tasa-arvon merkeissä. Veljeys jäi, koska nyt maassa on virallisesti kaksi joukkuetta. Jalkapallo-ottelu päättyi 52 - 48.

Myös Brysselissä osataan vanhastaan tarkoittaa eri asiaa kuin sanotaan. Sitä ei ole sanottu vielä, mutta EU:n piirissä mietitään, mikä on paras tie EU:lle, ei paras tie kokonaisuuden kannalta, ei paras tie Ison Britannian kannalta.

Saksalle ja Ranskalle on edullisinta tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia brittien kanssa etenkin omasta vientikaupastaan.

Ranskassa ja Hollannissa on heti vaadittu vastaavia kansanäänestyksiä. Milloin Suomessa esitetään sama ajatus, jää nähtäväksi. Itse ajatus on osa Perussuomalaisten puolueohjelmaa. Myöskään Ruotsi ei jää sivuun eikä varsinkaan Tanska.

Entä jos todella purettaisiin koko roska? Siihen ei ole varaa. Tehtäisiin seuraavat vuodet kansliatyötä (lainsäädäntöä), kun huonon taloudellisen tilanteen ja ulkorajoilta tänne pyrkivien ja ulkorajoilla tilannetta seuraava Putinin Venäjän takia kiireellistä olisi saada taloutta eli siis tuottavaa toimintaa kuntoon.

Henkilökohtainen arvaus: seuraavaksi Trump voittaa USA:ssa presidentinvaalit. Brittien äänestys ja sen tulos on amerikkalaisille pettämätön todiste, että kunnon ihmisten tahto kukistaa ”poliittisen eliitin”. Tiettävästi kaikki Trumpin kannattajat ovat kunnon ihmisiä. Kuka epäilee tätä, kysyköön heiltä itseltään.

Englanti on ydinasevaltio ja USA on maailman suurin ydinasevaltio.

Ydinasevaltio tarkoittaa nykymaailmassa, että sellaisen maan kimppuun ei voi hyökätä. Edes Kiina ei voi. Kiina kävi ydinsodan partaalla Neuvostoliiton kansa 1962. Mao ilmoitti, että miljoonan kiinalaisen henki ei heitä heilauta. Ydinaseet ovat parantuneet niistä ajoista ja niitä on enemmän.

Henkilökohtainen arvaukseni: koska käytettävissä on satakaksikymmentä todella kallista asianajotoimistoa ja koko tilanne on syvästi oikeudellinen, sekä Bryssel että Lontoo ovat jo nyt saaneet vastustamattomia tarjouksia.

Menettelyssä on kaksi vaihetta. Ensin hankitaan riittävän pelottavia vaikeuksia briteille. Skotlanti aloittanee ryhtymällä viimeinkin eroamaan Englannista. Ehkä punnan kurssi ja sen perässä osakekurssit toimivat automaattisesti.

Kun todellisuus alkaa paljastua, järjestetään uusi kansanäänestys.

Se on huono vitsi, että äänestäjät pitäisi vaihtaa. Kyllä samat äänestäjät ottavat valintoja tehdessään tarkoin huomioon sellaiset tosiasiat kuin eläkkeiden ja tukimaksujen takkuamisen tai vähentymisen. Ei Suomeenkaan tullut 1945 kauheaa määrää kommunisteja. Äänestäjät olivat samoja suomalaisia kuin ennenkin. Neuvostoliitolle ja siten lännelle mieluisa joukko sai äänivyöryn. Kylmän sodan kynnyksellä äänet ohjautuivat muualle. Äänestäjät olivat samoja.

31 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista on myös seurata brittien asiaan ei-osallisten tunteiden purkauksia. Muun muassa erästä Ilta-Sanomien juttua aamulla äimistelin. Toimittaja-kiukuttelija ei näytä uskovan demokratiaan lainkaan, mutta sitäkin enemmän EU:n järjestelmään, virkamieskuntaan, ideologiaan joka on hänelle idän kammojen ja kauhujen varma vastavoima.

    Tämä kirjoittaja meni niinkin pitkälle, että kun britit käyttivät eilen aitoa todellista demokraattista valtaansa niin toimittaja kiisti tämän ja murjotti ja kiukutteli läpi juttunsa, ja käänsi vapaan äänestystuloksen Putinin ilojuhlaksi?! Tältä Putinilta sen enempää asiaa tiedustelematta. Pääasia että ns. hitlerviiksi-efekti oli mahdollisimman iso.
    Tällä kertaa ne viikset piirrettiin miljoonille vapaille briteille.
    Pitääkö siis tästä edespäin kaikkien miettiä kaikissa vaaleissa mikä ei ole Putinin "etu" ja äänestää sen mukaan? Täh? On siinäkin käsitys demokratiasta.

    Nämä peräkammarin pohjoisesta kurkistusluukusta kirjoittavat EU-valtaan ihastuneet toimittaja-pedagogit neuvomassa maailman ensimmäistä parlamentaarista maata miten sen vapaiden kansalaisten tulisi äänestää, että äänestäisivät oikein? Myötähäpeä on oikeastaan ainoa tunne jota kykenen tuntemaan tästä uutisoinnista.

    Onneksi on se lautanen. Ja netti. Vastaavaa kiukuttelua ei ole tullut muiden mediassa esiin tuolla räikeydellä kuin meillä. Tuo esimerkki ei ole muuten ainoa laatuaan. Media kiukutellut tässä asiassa varmuuden vuoksi vallan puolesta jo pitkään kun se(!) ei saakaan omaa tahtoaan läpi vaan äänestysoikeudella varustetut kansalaiset. Luenkin mieluummin asiaan osallisten mediasta tätä tarinaa. Eli brittien. Osaavat eritellä ilman hyperventilointia.

    jk

    VastaaPoista
  2. sittenpähän tietävät, jos ja kun Pohjois-Irlanti ja Skontalanti lähtevät "iso-britanniasta".

    VastaaPoista
  3. Venäjä vastaa eroamalla Euraasian unionista.

    VastaaPoista
  4. Kyllä britit pärjäävät. Hitler tuli valtaan muuten eliitin päätöksen tuloksena, eikä kansan enemmistön, samoin Stalin ja moni muukin isoin roska. Kyllä se vastuu siellä Britanniassa nyt kannetaan. Britannia on siitä hieno maa, että häviäjät kunnioittavat voittajia. Tietenkin Itämeren kansoille päätös oli paha. Mutta sanoa, että kansan ei pitäisi antaa päättää tällaisesta asisasta - see on bolševistinen lähestymistapa. Kansalla on oikeus olla myös väärässä. Tai "väärässä" kuten useimmiten oikeasti asioiten laita on. Kümmenet tuhannet Calais'ssa odottamassa kuukausia ja vuosia mahdollisuutta ja hyökkäämässä busseja, jokaista brittien itsenäistä päätöstä seuraa joknkun Brysselin saksalaisen tai kreikkalaisen ei mistään vastuussa olevan "humanistin" isot iskulauseet. En ihmettele ollenkaan päätöstä ja olen melkein varma, että se raitistaa myös Merkelin ja pohjoismaiden insinööriprojektia. En ole onnellinen, että britit päättivät näin, mutta minun sormi osoittaa Berliinin päin. Britit ovat olleet historiassa enimmäkseen oikeassa. Saksan päättelykyky on johtanut lopulta kaikki tiedämme mihin. Minä uskon Britanniaan. Kuka on ja kuka ei ole sovinnut yhä uudestaan diktaattorien kanssa, Saksa tai Britannia?

    VastaaPoista
  5. Tilanne EU:ssa on muuttunut nyt täysin. Aikaisemmin EU oli selkeästi kolmen suuren kauppa. Nyt suuria on enää kaksi, ja näiden rinnalla pelissä on joukko keskisuuria ja pieniä. Italian, Espanjan ja ennen kaikkea Puolan suhteellinen paino kasvaa huomattavasti.

    On selvää, että jos emme ala purkamaan unionia kokonaan, Britannian suhteet Unioniin järjestetään kahdenvälisesti: Unionin ja Britannian kesken. Englannilla ei ole sellaista tarjottavaa, että Saksa tai Ranska alkaisivat sopimaan asioista Unionin ohi. Niiden kannalta on paljon tärkeämpää, että Unionin yhtenäisyys säilyy. Tämän vuoksi on odotettavissa, että Britanniaa tullaan kohtelemaan aika ankarasti.

    VastaaPoista
  6. Se on vanhalle sosialistille hirveä järkytys, että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan ja tietävät itse, mikä heille itselleen on parasta. Sosialismin ideologia ei toimi, se ei ole ikinä missään toiminut eikä se tule ikinä missään toimimaan.

    Sosialismin ideologiaan kuuluu etatismi, valtiouskovaisuus, elitismi sekä vankkumaton usko siihen, että kansa on tyhmää ja typerää eikä itse tajua parastaan ja sitä pitää koko ajan holhota ja ohjailla, ja ilman tiukkaa valvontaa ja kuritusta se on vaarallinen kuin vauhko karjalauma. Ja Brexit osoittaa sosialistien ajatusmaailman tuhoisuuden.

    Euroopan unioni on koko ajan ollut pienen rahaeliitin ylikansallinen ja imperialistinen projekti, jolla kansalta lypsetään pois rahat, työpaikat, itsekunnioitus, kansallisylpeys, etninen identiteetti ja itsetunto ja jolla heidät ajetaan samanlaiseen maaorjan asemaan kuin Venäjällä. Nyt Britannia on sanonut vankan EI:n tuolle Imperiumille, joka on alun alkaenkin ollut mahdottoman tehtävän edessä.

    Suomen pitäisi mitä pikimmin järjestää samanlainen kansanäänestys kuin Britannian ja erota EU:sta. Siitä ei meille ole ollut kuin pelkkää riesaa. Koko globalisaatio ja kansainvälistyminen on merkinnyt sitä, että meiltä on viety rahat, työpaikat, itsenäisyys ja itsemääräysoikeus.

    Mitä kansanäänestyksiin tulee, niin Sveitsi kertakaikkiaan elää niistä. Sveitsi on aito demokratia ja aito liittovaltio - ei ylikansallinen imperiumi. Sveitsissä on lisäksi joka kodissa rynnäkkökivääri. Ehkäpä EU:n pitäisi julistautua keisarikunnaksi ja ottaa kansallislaulukseen Imperial March (Darth Vader's Theme) niin koko juttu menisi käsikirjoituksen mukaisesti.

    Meitä nuoria, 1980- ja 1990-luvulla syntyneitä, on mahdotonta enää hämätä ja meille on mahdotonta enää valehdella. Olemme nähneet EU-imperiumin sellaisena kuin se on: ylikansallisena rahaeliitin imperiumina, josta pitää päästä pois niin kauan kun se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaat uskovaisena nepotistin blogiin. Hyvät sulle ja sun uskolle paremmasta maailmasta.

      Poista
    2. Tässä vaiheessa jo hitaimmatkin lienevät tajunneet, että nuoret ja fiksut, itse asiassa alle eläkeikäisten enemmistö, äänesti Britanniassa unionin puolesta.

      vuorela, tampere

      Poista
  7. Kemppisenkin mainitsema eliitti pohtii jo, miksi britit eivät ymmärtäneet ajatella sitä, mikä on hyvä talouselämälle. Kansa - tai rumasti sanottuna rahvas - ei osaa ajatella niin monimutkaisia asioita. Heille riittävät kirkuvat otsikot ja nasevat letkautukset.

    Ennen muinoin meillä jaettiin puolueet sosialisteihin ja ei-sosialisteihin. Pitäisiköhän nyt alkaa puhua populisteista ja ei-populisteista. Voisi olla helpompi hahmottaa poliittista karttaa.
    /Y

    VastaaPoista
  8. Puhuessaan siitä kuka kirjaimmellisesti tuli Suomeen 1945 jälkeen ja miten heille kävi aikana kun Suomen kansalla ei ollut isoista asioista yhtä paljon sanottavaa kuin esimerkiksi ennen Talvisotaa oli ollut, niin virolaisille jotka sattuivat olemaan Suomessa, se eliitin "viisas" politiikka oli aika kohtalokasta. Olen varma, että tavalliset suomalaiset, eli siis ne jonka sananvapautta tässä halveksutaan, olisivat käyttäytynyt toisin virolaisia kohtaan jos heiltä olisi kysytty. Siis on ymmärettävää, miksi en kovin paljon luota eliitin päättelykykyyn. Lopulta se päättää aina näin, että vaan sen oma p.rse olisi turvassa. Myös virolaiset vapaaehtoiset Talvisodassa ei ollut Viron eliitin päätös. Viron eliitti antoi Viron venäläisille vaikka kymmenet tuhannet miehet olivat valmiita puolustamaan maata. Se oli kansa, eikä eliitti, joka pieksi venäläiset Talvisodassa, samanalainen "typerä" kansa joka päätti eron Briteissä

    VastaaPoista
  9. Minäkin pelkään pahinta ja odotan kamalinta Brexitin seurauksina, ennenkaikkea heille itselleen. Brittien talous tulee romahtamaan.

    Kunnon kansalaisista puhuminen heti herätti minussa sen täydentävän ajatuksen jota ei sanottu, eli ovatko vastustaneet ihmiset kunnottomia?

    Miksi muuten pelisi on jämähtänyt kesken vaikka voisit varmaan siirtää sen pinon paikalleen? Vai millaiset pelisäännöt tuossa ovat?

    VastaaPoista
  10. Ketkä 1944 ja sen jälkeen ottivat Suomessa "vastuun" tapahtuneesta? Aivan niin: "sijaiskärsijämme" paistoivat Partasen valokuvausliikkeen ikkunasta.

    VastaaPoista
  11. Tämä on karmea ikiliikkuja: ns. EU-skeptiset (media on niellyt tämän heiodän oman terminsä) ovat jäsenmaissa kaikin tavoin vaikeuttaneet unionin toimintaa - kuten nyt vaikka maahanmuuttotaakan järkevää jakoa. Ja sitten kun toiminnan tulos ei(tietystikään) tyydytä, saadaan taas uutta polttoainetta "skeptisyydelle". Suurelle osalle väestäö nämä ovat liian monimutkaisia asioita, joten huijauskin on helppoa.

    Aika sama muuten Amerikoissa: Mitä enemmän republikaanit vaikeuttavat hallinnon, vaikkapa nyt poliisin, järkevää toimintaa, sitä enemmän he samalla tilaavat todisteita governmenttinsa huonoudesta ja tarpeettomuudesta. Ja ikilikkuja käy, vaikka kansa itse ei sitä huomaa.

    VastaaPoista
  12. ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.”

    Ylipäällikkömme tapaa vannoa EU:n turvalausekkeen nimiin ja kansanäänestykseen Natosta.

    Edellisen ylipäällikön ja hänen ulkoministerinsä vaatimuksista tuo EU:N turvalauseke vesitettiin lisäämällä siihen viimeinen virke. Onko se nyt joskus huomaamattani poistettu?

    Iso-Britannian ero EU:sta vähentää entuudestaan ns. EU-puolustuksen uskottavuutta.

    Blogin kuvalla kerrottaneen siitä miten surkeasti valtiojohtomme on turvallisuutemme pelikortit pelannut.

    Naton jäsenyydelle on kyllä olemassa ns. Fast Track menettelyn mahdollisuus. Siinä 5.artikla astuu voimaan heti hakemuksesta.

    Seuraavissa presidentinvaaleissa tultaneen kuitenkin kilpailemaan siitä kuka on Nato-kielteisin.

    VastaaPoista
  13. Ja entä jos valkoista vaahtoa suupielestään pärskivän eliitin rajattomaksi raivoksi kävisikin niin surullisesti ja onnettomasti, että kaikesta huolimatta aurinko nousee myös huomenna? N

    VastaaPoista
  14. Poliittinen eliitti ja mediaväki vähintäänkin pillastuivat; maanjäristys, tuhotulva, sivilisaation tuho (Tusk!) , mutta mikä porukka ratkaisi; sivistyneet kaupunkilaiset, tyhmät maalaiset, yliopistoväki, pubien känniääliöt, gininlipittäjälordit ? Jos joku tietää niin kertokoon miten äänesti muuan vanha pariskunta, jos äänesti, rouva täytti hiljattain 90 vuotta, herra on vanhempi, sukunimeä en muista mutta etunimet ovat Elisabeth ja Philip.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ressut saa äänestää lainkaan ja sanvapauskin on viety. Poika Charles silti pauhaa viisaita. Olisko syyntakeeton ,vai syytevapaan superstatus ? Ymmärtäisin ja jostakin luin että koko jengi on veks vaan kannalla. Oma guruni Ambrose Evans-Pritchard Telegraph tuli ankaran painiskelun päätteeksi brexit kannalle. Lehdessä Roger Bootle osoitti taloustieteen irrelevanssin myös tässä jotenkin sentään äärellisessä kysymyksessä, ollako vaiko eikö. Faktat ovat sosiaalista pilveä ja hattarakuohua näissä poliiittisissa opeissa, oikeus- ja talous- ja rahaopissa kuten naimisenkin seurauspuolessa -oli stereota tai mitä transsua tai vaikkapa ihan perhe-elämääkin luontoaan. Jospa taas vetkuttelisin pitenpäänkin:

      Paavinko vaiko keisarin ajatus, jalo ja ylväs oli EU.
      Varhaisempiakin löytyy. Entä jos koko rauhanBrysseli olikin NatoAtomipommiTrumanin luomus -sama kaupunki kuitenkin? Tai sitten ihan muuta kuten Nelonen taivaat puhkaisevasti mauttomuuksiaan mainostaan.

      Boris Johnson kuitenkin sanoi näistä Kuutosista että hyvä homma aikanaan, mutta ei enää eikä tälle maalle. Miten jalo asia ruostuukaan. Tyhmiäkö ihmiset ovat ja kätensä likaiset kun näin voi käydä. Muurakaiskeko ainakin nousee myös tänä kesänä uskomattoman monimutkaisena kymmenien tuhansin ahertajain toimesta ja minulle(kin) käsittämättömän DNA piirustuksen mukaan. Miksi hyvää vaihtaisi.

      Ihmisten laita on toisin. Vallassäädyn omahyväisyys ja komentelunhalu on niin kiihkeätä että Boris pormestarimme joutui puolustelemaan äänestystä. Fiksut kun osaisivat ominkin päin, tosin väärin, mutta erohan on hienonhieno. Onko juonto sitten sukujuonto tai tasejuonto niin privilegio kuitenkin ja roviolle lutherit ominetuntoineen, subsidiariteetti ja subjektiiviset erioikeudet märän juhannuskokon lemusavukarkotteiksi.

      Pakene Markettiin, auki taas huomena. Kiinan lahja ja Wall Streetin Cityn lahjus. Kun jonkun asiantyngän haluan tänne tuoda, niin kerron että hintaan 16,90 saa kirjakaupaupasta juuri nyt Henry Paulsonin "Dealing with China". Se on raportti historianteosta ihan käsintekijän ja silmillä korvilla tallettajan toimesta. Siitä selviää myös se että omistat pirusti eläkeosinkoa antavaa globaalia tuotantokapasiteettia ja orjatyövoimaa. Nauti siis kauppareissusta ja huonosta omastatunnosta.

      Angst onkin parasta mitä aikamme tarjoaa lutherin seuraajille. Varo sen helpotuskemiaa ensi juhannuksena. Niin tuo Paulson oli GS toimari 1999-2006 ja valtiovarainministeri 2006-2009. Kirja nousee realityrunoutena kai Danten ja Miltonin tasolle. Näitä en ole lukenut.

      Tämä tasejuonto toi uuden maailman kuin prinssejä konsanaan. Samaa ja uutta. Ei luontoa vaan ihmisluontoa. Ei tiedettä ja vakiota, vaan ylläreitä.
      Boris sanoo ihmisten pestaavan heitä poliitikkoja ankariin hommiin ja kovien kysymysten eteen. Ihmisten on oikeus tehdä kohtaloaan, ja nyt he tutkailivat sydämmiään ja tulos oli 52-48. Pulinat pois ja uuteen kiinni sen irrottamiseksi.

      Vielä se Boris hoksasi ihmisten mitan täyttyneen. Nyt paineltiin joukolla pubeista ja tv-sohvilta äänestämään kuten lähdettiin Riennon uhanalaisiin lakkoihin, ei-palkka sotilaiksi ja pubin nurkan luku- ja väittelysessioihin. Ja näitä ne sanovat tyhmiksi kun eivät golfia pelaa eivätkä kettujen perässä ratsasta.Jukka Sjöstedt

      Poista
  15. Aina sanotaan niin, ja olen itsekin sanonut niin, että "ei kansa voi äänestää väärin". Paskan marjat, varmaan voi! Onhan meilläkin edustajana esimerkiksi Teuvo Hakkarainen ja oli James Hirvisaari. Napakymppejä. Ja kohta Amerikassa on presidenttinä Donald Trump, koska "kyllä kansa tietää". ...tut me mitään tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin kansa äänestää väärin, mutta silloin se voi huutaa vain "itse tein!"
      Virossa on yks kansantarina jossa Ovela-Antti (Kaval-Ants) oli Saatanalle, siis perkeleelle sanonut nimekseen "Itse Tein" ja kun myöhemmin Antin toimesta perkelrelle tapahtui jotain tosi kivuliasta (en muista mitä) ja se juoksi ympäri itkemässä apua pyytämässä, sen isoäiti-perkele kysyi siltä, että kuka kiusaa sitä, perkele itki - "Itse Tein! Itse Tein!".
      "Non kun itse teit niin turpa kiinni poika!"

      Poista
    2. Tämä on suoraan Odysseuksen ja kyklooppi Polyfemoksen tarinasta.

      "Juuri ennen nukahtamistaan Polyfemos kysyi Odysseuksen nimeä, johon tämä ovelasti vastasi olevansa "Ei kukaan". Polyfemoksen nukkuessa Odysseuksen miehistö nosti uunissa kuumennetun, teroitetun seipään, ja puhkaisi sillä kykloopin ainoan silmän. Sokea Polyfemos heräsi, ja alkoi heti huutaa: "Ei kukaan tekee minulle pahaa! Ei kukaan tappaa minut!" Muut kykloopit luulivat veljensä tulleen hulluksi, eivätkä menneet häntä auttamaan."

      EU on siis myös kyklooppi, kuten sitä vastaan tai sen puolesta äänestäneet eliitin tai rahvaan edustajat. Emme kuitenkaan elä vain yhdessä ja samassa todellisuudessa; vain fysiikan monoteistit uskovat sellaisen olemassaasoloon, ne kykloopit.

      Poista
  16. Ei tähän maailma eikä Eurooppa kaadu, mutta merkille pantavaa ja paljonpuhuvaa on, että vanhat jääräthän (viisi-, kuusikymppiset ja sitä vanhemmat) Britannian pois EU:sta äänestivät. Nuoret olisivat halunneet jäädä.

    VastaaPoista
  17. Missä EU, siellä ongelma, toisteli eräs ainakin vielä vähän aikaa sitten. Mutta hokemahan onkin ihan looginen, kunhan mieltää syyn ja seurauksen toisinpäin, kuten vaikka: Missä palokunta, siellä ongelma.

    VastaaPoista
  18. Sinn Féin haluaa selvittää kansan tahdon Irlannin yhdistämisestä nyt, kun Pohjois-Irlanti halusi jäädä EU:hun 56:lla prosentillaan. EG

    VastaaPoista
  19. "kansanäänestys isossa asiassa on tavattoman huono ajatus. Kukaan ei ole vastuussa lopputuloksesta."

    Kyllä kansa olisi osannut tehdä eurosta paremman päätöksen kuin Lipponen. Ruotsin tapaan.

    VastaaPoista
  20. Tässäpä sitten runo vapaudesta. Kirjoittajana Jean de la Fontaine. Brexitin kunniaksi englanniksi.

    A prowling wolf, whose shaggy skin
    (So strict the watch of dogs had been)
    Hid little but his bones,
    Once met a mastiff dog astray.
    A prouder, fatter, sleeker Tray
    No human mortal owns.

    Sir Wolf, in famished plight,
    Would fain have made a ration
    Upon his fat relation:
    But then he first must fight;
    And well the dog seemed able
    To save from wolfish table
    His carcass snug and tight.

    So then in civil conversation
    The wolf expressed his admiration
    Of Tray’s fine case. Said Tray politely,
    “Yourself, good sir, may be as sightly;
    Quit but the woods, advised by me:
    For all your fellows here, I see,

    Are shabby wretches, lean and gaunt,
    Belike to die of haggard want.
    With such a pack, of course it follows,
    One fights for every bit he swallows.
    Come then with me, and share
    On equal terms our princely fare.”

    “But what with you
    Has one to do?”
    Inquires the wolf. “Light work indeed,”
    Replies the dog: “you only need
    To bark a little now and then,
    To chase off duns and beggar-men,

    To fawn on friends that come or go forth,
    Your master please, and so forth;
    For which you have to eat
    All sorts of well-cooked meat—
    Cold pullets, pigeons, savory messes—
    Besides unnumbered fond caresses.”

    The wolf, by force of appetite,
    Accepts the terms outright,
    Tears glistened in his eyes;
    But faring on, he spies

    A galled spot on the mastiff’s neck.
    “What ’s that?” he cries. “Oh, nothing but a speck.”
    “A speck?”—“Ay, ay: ’t is not enough to pain me:
    Perhaps the collar’s mark by which they chain me.”
    “Chain! chain you! What! run you not, then,
    Just where you please and when?”

    “Not always, sir; but what of that?”
    “Enough for me, to spoil your fat!
    It ought to be a precious price
    Which could to servile chains entice;
    For me, I ’ll shun them while I ’ve wit.”
    So ran Sir Wolf, and runneth yet.

    Iso-Britannia oli tarinan susi. Se hylkäsi EU:n lihapadat ja valitsi vapauden ja itsenäisyyden. Ei Suomikaan olisi ikinä itsenäistynyt Venäjästä, jos olisimme seuranneet myöntyväisyysmiehiä ja kuunnelleet vain pelkkää rahapussin kilinää. Brexit on ensisijaisesti vapauden ja arvojen voitto taloudesta ja ylikansallisesta pakkovallasta.

    VastaaPoista
  21. Islamisaatiota ei muutoin pysty lainkaan hillitsemään, ellei eroa EU:sta, ja sittenkin se välttämättä etenee niin kauan kuin muslimeista ei päästä eroon. Uskontojen harjoittaminen tulisi saada loppumaan.

    VastaaPoista
  22. "Ensimmäinen huomautus: kansanäänestys isossa asiassa on tavattoman huono ajatus. Kukaan ei ole vastuussa lopputuloksesta."

    Aikoinaanhan järjestettiin kansanäänestys EU:hun liittymisestä. Oliko se hyvä vai huono asia? Silloin Suomessa siis päätettiin liittyä EU:hun, vai miten se oli?

    MHI

    VastaaPoista
  23. Pretty Good Solitairen Triple Scorpion on hankala peli. Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta vaihtoehtoja on monta. Joskus ja useimmiten peli päättyy ennenkuin kaikki nurinpäin olevat kortit on käännetty. Kuvan tilanteessa on mukava pitää tauko ennen lopullista siirtoa tai kansanäänestystä siitä, mitä siirretään seuraavaksi.

    VastaaPoista

  24. Simppeleintä oli spekuloida ottamalla pirusti velkaa punnassa, vaihtaa ne dollareiksi ja odottaa brittien äänestävän itsensä ulos. Kun dollari sitten nousi (punnissa punnituna), piti vain vaihtaa dollarit punniksi joita sai nyt rutkasti enempi kuin oli joku päivä sitten lainannut. Nyt vain maksaisi velan pois ja pussiin jäisi isosti puntia. Spekulointi olisi onnistunut. Voiton suuruus riippuisi punnan laskun (dollarin nousun) suuruudesta ja siitä kuinka isolla summalla olit liikkeellä.

    Jotainhan tuosta lainasta piti maksaa ja jotain valuutanvaihtokin maksaa. Kulut vähennettyinä saa sitten nettovoiton. Oikeasti nuo etuoikeutetut rahan ämpäröijät kyllä suojaavatkin positiotaan, mikä sekin maksaa ja on vaikeampaa kuin tuon perusidean täytäntöönpano yllä. Suoja, hedge, voisi olla ostaa osakeoptioita jotka kallistuisivat äänestettäessä EU:hun jäämisen puolesta. Mitä ne olisivat ? Ehkä elintarvikealaa. Tai tiedä tätäkään.

    Yksi helpotus vapaasti pulppuavan rahan lisäksi olisi olla oikeasti sisärengasta. Raha pitäisi lainata vartavasiseen yhtiöön, rajoitetun vastuun osakeyhtiöön. Siinä ei sitten menetä kuin osakepääoman, muu tapio jää instituutioille. Se kenties on luottotappion varalta vakuuttanut jossakin yhtiössä, CDS vaikka joilla Kreikasta Brexitiä sytytettiin.

    Ja lopettaakseni tämän ketjun, tämä jälkimmäisin olisi honannut legendaarisen suomalaisen hammaslääkärin, perimmäisen tappion kärsijän. Tälle sitten myydään hyvää korkoa luvaten sijoitusta, joka onkin velkakirjan sijasta vakuutuskirja, vakuuttajan vastuulla. Se tuotto on siis vakuutusmaksutuloa -jos lainkaan toteutuu, voipi näet sattua vakuutustapahtuma. Suomeksi vakuutuskorvaus eli hammaslääkäriltä MBA:lle.

    No näihin ei pääse ihan helposti eikä syntymällä. Pitää sattumalta olla juoksupoikana Lontoon Cityssä kyllästymässä, mikä Kynastonin historiajärkäleen mukaan oli perinteisesti innovaatioiden hautomo- ja uskaltautusmisduuni. Siis se takahuone ja papereiden setvittely. Sitten pääsi jonkun loordinuorukaisen juttusille. Hän innostui ensin arasti ja kohta keksintö oli tavanomaisuutta ja menetti samalla rahantekokykyään. Että näin se meni ja menee.

    Osakeyhtiön käyttö yllä esitetyllä tavalla olisi vienyt linnaan ja antolainaus kuvatulla lailla olisi ollut luvatonta vielä sukupolvi sitten. Ennenkin kyllä osattiin ja yhteiseksikin hyväksi. Linnarauha kertoo noista sovellutuksista. Ihan vaan yksi. Kustaa XII tarvitsi vielä 1714 sotakassan Norjan retkeen. Se järjestyi rahamerkeillä. "Ne olivat pieniä vaskirahoja,jotka pantiin pakkokurssilla liikkeeseen…Ruotsi oli…piiritetyn kaupungin kaltainen, jossa yksityinen oikeus on lopussa." Milloinka selvää asiaa on suomeksi kirjoitettu? Painovuosi näytää olevan 1914 ja paikka Porvoo. Kirjoittaja käännössovittaja on K.O. Lindeqvist.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se rehtori Lindeqvist varmaan osasi kirjoittaa kahdennestatoista Kallesta, ei Kustaasta.

      Poista