Sivun näyttöjä yhteensä

9. kesäkuuta 2016

Nide kirjakauppa, Fredrikinkatu 35




Lapsilta sen kuulin. Jos on mieltynyt Bulevardin kahvisalonkiin ja ajaa mielellään autonsa Erottajan alakellariin, päätyy jossain vaiheessa kuntolenkkiään Hagelstamin antikvariaatin ikkunalle, ja en vieressä on kirjakauppa Nide, seuraava talo Bulevardille päin.

Kuulin siitä lapsilta. Myymälä ei ole suuri, mutta valikoima on aivan tolkuttoman hyvä. Tämä blogikirjoitus on samalla pikaviesti rouvalle ja äidille. Lähemmin täsmentämättä sitä on ihmisiä, joilla on heikkous hauskoihin ja fiksuihin kortteihin ja muihinkin paperitarvikkeisiin kuin vain Moleskinin lehtiöihin.

Toisin sanoen hinnaltaan vaatimatonkin tuliainen tai pikku lahja saattaa löytyä läheltä.

Meni vähän rahaa, kun sattui hollille liian monta kiertämätöntä kirjaa. Jo nyt huomaan suunnittelevani uutta pikakäyntiä. Seppo Vuokko on julkaissut kirjan – puista! Sen nimi on ”Latva pilviä piirtää” ja kustantaja tämä salaperäinen Maahenki. Kirja on kallis, mutta aika pikaisen selailun perusteella arvioisin, että jokaisen kassaan kilahtavanh euron arvoinen.

Sama Maahenki on julkaissut Veikko Neuvosen kirjan I.K. Inhasta, jossa luvataan olevan ennen näkemättömiä Inhan kuvia ja selostusta Inhan Päijänteen seudulla näkemästä ja lisäksi hänen ajatuksistaan metsien raiskaamisesta.

Vuokko ja Neuvonen tunnetaan radiosta. Kun miettii, missä määrin luonnonsuojelu on nykyisin rappeutunut henkilökohtaisen pyrkyryyden välineeksi tai poliittisen puuhastelun työkaluksi, toivoisin että joku näistä ympäristön ystävistä edes joskus taivuttaisi päänsä häpeästä Vuokon ja Neuvosen nimet kuultuaan.

Tiedän ja jopa tunnen kustantajia. Heitä yhdistää vakaumus, että hyviä kirjoja ei julkaista, ei varsinkaan puista, soista tai järvistä. Tuossa nyt on poikkeus.

Minulle selitettiin, että entiset kolme suurta kustantajaa, Otava, WSOY ja Tammi arvioivat jokaisen nimikkeen myyntimahdollisuudet, ja mitään ”turhaa” ei julkaista.

Niinpä ostin henkilökohtaisena vastalauseena Tranströmerin runojen suomennoksen, Caj Westerbergin käännökset ovat taaskin niin hyviä. Mielenosoitus sisältyy siihen, että minulla taitaa olla vanhastaan kaikki nuo tekstit, siis ruotsiksi. Kunhan pitelen nidettä tarkoin, joku varomaton saa sen lahjaksi.

Ei tule mieleen, onko Tammen Keltaisessa kirjastossa ennen julkaistu vankkaa nidettä pelkkää ja silkkaa runoutta. Ja proosarunoja.

En sekaannu toisten liiketoimintaan. En tarjoudu ruuhka-apulaiseksi kirjakauppaan enkä antikvariaattiin, vaikka mieli tekisi. Sanon vain, että liimaisin Tammen kokoelman sivun 259 näyteikkunaan. Se on uskontunnustus, ainakin minun. Puhe on New Yorkista matkan päästä nähtynä.

”Tiedän myös – tilastoihin kajoamatta – että juuri nyt tuolla soitetaan

     Schubertia jossakin huoneessa, ja että jollekin ne sävelet ovat

     todempaa kuin mikään muu.”



Hienous on myös tuo Schubert. Ajatelkaa hänen sijaansa Mozart, ja runo putoaa maahan kuin ruostunut kyyhkynen.

”Pidän Mozartista” on joko latteus tai vihje syvällisestä tuntemuksesta. Kun huoneessa soitetaan Schubertia, kysymys on luultavasti pianokappaleesta. Lause ei viritä korviini Impromptuja, koska ne ovat ylimaallisia. New York on erittäin maallinen paikka. Mieleeni tulevat siksi pianosonaatit. Niitä voisi kuunnella lopun elämäänsä joka päivä. Bachia varten voi opetella soittamaan piano. Ellei ketään ole kuulemassa, eräiden kappaleiden soitostaan voi nauttiakin. Schubert on näennäisessä helppoudessaan niin vaikeaa, että tarvittaisiin oikea, päätoiminen pianisti. Tässä tapauksessa levyvihje muuten on Brendel. Sanon tämän painokkaasti, koska en pidä hänen Beethoven-levyjään verrattomina. Schubertit ovat.

Niteen kirjakaupassa on kaunoa ja tietoa, suomea ja kieliä. Toisin kuin Helsingin kahdessa pitkän historian kirjakaupassa, en nähnyt yhtään hätäisesti kokoon kursittua jääkiekkoilijan elämäkertaa enkä liioin niitä näpertelyoppaita, jotka nyt kelluvat jätteenä muiden kirjakauppojen mainingeilla.

Ehkä on perusteltua, ettei monien lukijoidenkin lemmikki, luonnontieteen ja historian kovatasoiset yhteenvedot eli hakusanat ”science” ja ”history”, ainakaan osu silmään tuossa kaupassa.

Voi näet olla niin, että nuo kirjat ovat lopullisesti Amazonin heiniä. Varmaan muutkin kuin minä haluavat selvittää suhteellisen tarkasti kirjoittajien taustat, koska alalla julkaistaan (U.S.A.:ssa) myös edesvastuuttomia yleistyksiä. Kiinnostusta herättävä kirja voi osoittautua lähemmin katsoessa perusteettomaksi vouhotukseksi.

Vaihdoin myymälässä pari sanaa ja kehuin Hagelstamin ideaa lavastaa näyteikkuna nimeltä tunnettujen ihmisten valitsemilla kirjoilla. Ei siitä mihinkään pääse, että se on kiinnostavaa.

Saman voisi tehdä uusia kirjoja myyvässä kaupassa. Listojen tekijöiden ei tarvitsisi olla edes nimellään mukana.

Ajattelen, että rakkaudesta taiteeseen voisin kysyä teiltä, lukijiltani, ajatuksia ja ehdotuksia. Kävisitte kaupassa tai ellette käy, listaisitte arvaamalla esimerkiksi kymmenen myynnissä olevaa kirjaa.

Kaupassa teippaisivat sen seinään sitten.

Esimerkki voisi olla kommenteissa hiljan toistuvasti mainittu Toozen “The Wages of Destruction: The Making and Breaking of the Nazi Economy”.  Se ei ole ihka uusi mutta Penguininä näyttää olevan myynnissä.


12 kommenttia:

  1. Niin,

    Veikko Neuvonen on myös aurinkosähköihmisiä. Oli luento täällä Kirkkonummellakin ja tarkkaa analyysia omasta talostaan Kontulassa jossa on yksi lape paneloitu.

    http://arjessa.helen.fi/aurinkoenergia/2015/11/aurinkovoimala-kotikatolla/

    Ikävä dilemma vaan kun paras hyötysuhde saavutettaisiin ikiaikaisia varjostavia puita mahdollisimman paljon ja surutta kaatamalla, siis brittiläiseen tyyliin. -Murphy_

    VastaaPoista
  2. Kirjakauppa on kansalaismielipide sivistyksestä.

    VastaaPoista
  3. Ainakin Kallion kirjastossa olen törmännyt tuohon Hagelstamin ideaan eli siellä on tyrkyllä kirjaston henkilökunnan suosikkikirjoja. Ihan kiva idea, vaikka hyvin harvoin toisen suosikki minuun kolahtaa.

    Kun olin töissä Tataarien talossa, ihailin joka päivä Hagelstamin ikkunoita ja joskus rohkenin sisälle asti. Ei minua muu siinä pelottanut kuin se, että siellä hurahti helposti tunti ja toinenkin kallista työaikaa, jonka olisi voinut käyttää vaikka keksimällä automalleille nimiä.

    VastaaPoista
  4. Ja silti Mozart sopisi Schubertia paremmin kuvaamaan tuota toista "todempaa" todellisuutta musiikkinsa abstraktiuden tähden. Schubert romantikkona ei voi olla jäämättä maanpinnalle, vetäessään musiikkinsa kiinni johonkin toiseen kuin muuhun musiikkiin, virtuaalin matemaattis-arkkitehtuuriseen toteen. Voisi sanoa (mutkia kirveellä suoristaen): Mozart, musiikkia musiikista; Schubert, musiikkia sydämestä.

    Mutta ehkä runossa Schubert toimii Mozartin "ilmeisyyden" takia paremmin. Asia, joka pitäisi ilmiselvästi korjata.

    VastaaPoista
  5. Mozart on salaisuus: häntä ei kuulu markkinoida. Schubertia saisi markkinoida enemmänkin, lauluja tallattujen polkujen ulkopuolelta. Brahmsillakin on muutama Lied joita kuuntelee ja soittaa mielikseen ja Volkslieder!

    VastaaPoista
  6. Lisäksi siinä lähellä Bulevardi 7:ssä on kirjakauppa Ruslania, josta viimeksi hankin Anna Ahmatovan koko tuotannon käsittävävän kirjan, joka ilmestyi suomennettuna viime vuonna (830 sivua). Muutakin mielenkiintoista venäläistä tuotantoa vaikka millä mitalla. Aina Helsingissä käydessäni Ruslania on ohjelmassani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruslaniassa minun on aina pitänyt käydä, mutta en ole tullut ottaneeksi selvää sen sijainnista. Kiitos osoitteesta! Olen kuvitellut, että ymmärtäisin jotain Tshehovin näytelmistä Kansalaisopiston venäjän opetuksen pohjalta. EG

      Poista
  7. Minulla on erän kirjakauppaketjun kanta-asiakaskortti. Saan siksi digitaalista mainospostia. Huomaan olevani jotenkin toiselta planeetalta kuin kaupan kuvittelemat "kanta-asiakkaat".

    En tosin ole niin kielitaitoinen että lukisin suvereenisti jotain englaniinkielistä tietokirjaa. Mieluummin valitsen Terra Cognitan.

    Kaunokirjoista nytkin luen jo ties monettako kertaa Seitsemää veljestä. Tällä kertaa parin muun eläkeläispapan kanssa kimpassa sähköpostilla vuorovaikuttaen. Mikä siinä on, että tuo kirja jaksaa sykähdyttää? Ja keskustelu lukukavereiden kanssa tuo koko ajan uusia näkökulmia.

    Olihan tässä vielä joku kymmenen vuotta sitten aika jolloin puistakin julkaistiin kirjoja. Divarista löysin pitkän hakemisen jälkeen omaankin hyllyyni Veikko Huovisen Puukansan tarinan. Hieno teos jossa on vahvaa metsäasiantuntemusta.

    Huomasin, että professori Ilkka Hanski työryhmineen oli ottanut kirjailijan luvalla metsäpalon jälkeisen sukkession kuvauksen Puukansan tarinasta luvuksi laajaan oppikirjaansa. Se oli hieno tunnustus Huoviselle aivan maailman tieteen huipulta.

    VastaaPoista
  8. Nykyiset niteet ovat muovitettuine kansineen tukevia kirjoja, paksutkin, paperi valkoista ja teksti selkeää. 60- ja 70-luvuilla luin melkein pelkästään Penguineja, niitä on ylähyllyt täynnä, vintilläkin pari laatikollista vuoden -80 muuton jäljiltä ja mökillä suuret määrät, kun olin siellä lasten kanssa kaiket kesät saaren vankina - ja haaveilin, että pääsisipä vaikka New Yorkiin. Ei niitä enää viitsi lukea, kun teksti on niin pientä ja harmaata.

    Tänne muutettuani päätin alkaa lukea käännöksiäkin ja nautiskella suomen kielestä. Nykyisin meillä onkin todella hyviä niin runouden kuin proosankin kääntäjiä, mutta työolosuhteet ovat heikentyneet. Joku saksalais-suomalainen pari on kääntänyt ja julkaissut itse Goethen runojakin, kulttuuriteko, sillä Otto Mannisen käännöksinä ne tuntuvat pölyttyneiltä, kun taas alkuperäiset ovat kirkasta ja selkeää kieltä. Joku Tasso vielä menettelee kertovana runoelmana, ja tietenkin sävelletyt runot laulettuina, kun niihin on tottunut.

    Käytiin Suomenlinnassa joku päivä sitten, ja siellä oli puu, jollaista en ole ennen nähnyt. Lehdet kuin syreenillä mutta nahkeat, runko jykevä kuin poppelilla, muoto tuuhean puuhkea, ja sitten siinä oli kymmensenttiset norkkomaiset kukinnot, jo siemenellä. Mistään en ole löytänyt nimeä sille. EG

    VastaaPoista
  9. Kirjanimikkeitä julkaistaan Suomessa enemmän kuin koskaan, mutta yhä huonommin tiedämme, mitä on tarjolla. Siksi tuollaiset kirjakaupat, samoin kirjamessut, ovat yhä tärkeämpiä. Niistä löytää vuoden parhaita kirjoja, joista ei ole kerrottu missään. Pitäisi organisoida sivusto, jossa olisivat tiedot vuoden kirjoista, muistakin kuin isojen kustantamojen tarjonnasta.

    Olemme yhä enemmän pihalla kokonaisuudesta, ja julkisuudessa esitetään hassunkurisia väitteitä. Niitä ei ole ilmeisesti myöskään mahdollista oikaista. Suomen Tietokirjailijoiden sivulta voi lukea Jukka-Pekka Pietiäisen merkittävän kirjoituksen
    http://www.suomentietokirjailijat.fi/?x18668=645593

    Siinä kerrotaan myös jotakin, mitä en tiennyt: että Kansalliskirjastoon ei lähetetä entiseen malliin vapaakappaleita. Se tarkoittanee, että suomenkielisestä kirjallisuudesta ei tarjoa kunnollista luetteloa edes Fennica-tietokanta.

    VastaaPoista
  10. Keskustataustaiset järjestöt rahoittavat Maahengen kustannustoimintaa.

    Maahengen suurin painos on luultavasti Timo Laanisen kirjoittama "Se on ihan Matti"

    Esimerkiksi Keskustan eduskuntaryhmä osti kirjaa merkittäviä määriä, jo ennen kirjan ilmestymistä. Välissä tosin saattoi olla Matti Vanhasen pressanvaalien tukiyhdistys.

    VastaaPoista
  11. Muinoin - eli taisi olla kevään korvalla - Hesarin jutun innoittamana poikkesin kyseisessä kirjakaupassa. Vanha ja ikävän kranttu kun olen, ei ainakaan silloinen valikoima suuremmin sykähdyttänyt. Eniten jäi mietityttämään hyllyratkaisu, ne kun ylsivät kattoon saakka, ja minun mittaiseni napataata (167 cm) ei edes nähnyt, mitä ylimmillä hyllyillä olisi tarjolla. Tikkaita ei liioin ollut näkösällä, enkä päätynyt henkilökuntaakaan vaivaamaan. Surrealistista myymäläsuunnitelua vai mitä lienee. Onnea ja menestystä toivotan kumminkin puodille, hyville kirjakaupoille on tarvetta varsinkin nyt, kun Akateeminen etsii lopullista pohjanoteeraustaan.

    VastaaPoista