Sivun näyttöjä yhteensä

18. kesäkuuta 2016

Hyppi yhdellä jalalla




A-kauppias hyppi ilosta yhdellä jalalla, kun Tanska voitti. Vuosi oli siis 1992 ja olimme hiljan ostetulla vanhalla talolla Condat’n seudulla Keski-Ranskassa. Nimitimme Mauricea noin, ja samoin kerran aikaisemmin Veules-les-Rosesissa Mme Fleurya ”rouva kukkaseksi”, jotteivat asianomaiset olisi heti hoksanneet, että nyt heistä puhuttiin, vieraalla kielellä.

Ilosta hyppiminen kostautui, koska hyppijän kihti äityi siitä pahaksi. Mutta siitäkin selvittiin.

Keskeinen henkilö oli kälyni Inki. Jalkapallomuiston henkilöistä muut ovat jo kuolleet paitsi silloin raskaasti alle 10-vuotias poikani ja minä.

Kukaan joukostamme ei ollut pätkääkään kiinnostunut jalkapallosta. En minäkään. Ehkä tunteenomainen saksalaisvastaisuutemme vaikutti asiaan. Maurice oli laupias ihminen mutta hän oli sukunsa tuhoamisleireille menettänyt juutalainen. Aikanaan kävi ilmi, että hänelle Rudolf Steinerin uskonollistyyppinen ajattelu merkitse paljon. Se saattoi olla syy, ettei hänestä juuri irronnut pahaa sanaa kenestäkään, vaikka hän oli itse paennut saksalaisia Pyrenneitten yli 16-vuotiaina.

Maalla Possulassa on tallella taidenäyttelyn aineistoa. Parhaaksi arvosteltiin Ullan vesivärimaalaus, jonka aihe oli ”Maradona itki”. Siis kysymyksessä oli vuosi 1990 ja siis jalkapallon MM-ottelut, mutta toisaalta olen muistavinani, ettei meillä ollut maalla televisiota. Kävimmekö Holopaisella katsomassa jonkin ottelun?

Ehkä meillä maallikoilla on itsekkyys-syndroma. Muistamme tapahtumista ja urheilutapahtumista vain itseemme liittyvää.

Oma suurenmoisin kisamuistoni on luultavasti vuodelta 1956, jolloin varmaan mielenosoituksellisesti elokuvissa näytettiin Unkarin ja Länsi-Saksan ottelua Bernissä kaksi vuotta aikaisemmin. Kun nyt mietin, alan epäillä. Entä jos elokuvassa näytettiinkin, miten epäsosialistisesti Unkari voitti Neuvostoliiton tai sitten se kuuluisa ottelu, jossa Unkari voitti Englannin todella reippaasti.

Kansakoulussa kaikki pojat ja puolet tytöistä tunsivat silloin nimen Puskas ja jotkut olivat taittaa niskansa näyttäessään, miten maali tehdään. Verkosta löytyvät filminpätkät kertovat, miten valtavasti jalkapallo on muuttunut. Sama havainto on mielessä, jos nyt katsoo Ylen lähettämiä pätkiä vanhoista kisoista. Siellä mennä jolkotellaan nyt lyhyeltä näyttävissä housuissa niin että munat vilkkuvat. Pelin valtava kansainvälinen suosio ja suosion puutu USA:ssa pysyvät mysteereinä. Sitähän on aika vaikea seurata, ellei ole oikeasti perehtynyt asiaan.

Mutta maailmassa on niin paljon ihmisiä, joille elämän sykähdyttävin muisto on miten Pele teki taas maalin, ei häät tai esikoisen syntymä.

Pelaajat ja asiantuntija toistelevat, että kysymyksessä on joukkuelaji. Ehkä he narraavat. Ehkä jalkapalloilija on joskus helppo sankarinpalvonnan kohde, ja ehkä sankarinpalvonta on meissä kaikissa väkevä voima. Suomalaiset tietävät, ettei yleisurheilua oikein noteerattu mutta Paavo Nurmi muistettiin Amerikassa. Olen itsekin kokenut sen. Nimi muistettiin. Ja tätä nykyä suurimpia sankareita ovat kai kitaransoittajat? Televisiosta päätellen hurjimpia reaktioita aiheuttavat kai Pohjois-Korean hallitsijat.

Maailman hienoin sankarikuva on Leni Riefenstahlin ”Tahdon voiton” alku – Hitler saapuu. Sen nähtyään aavistaa jotain siitä, miten viime vuosisadan ylimaallinen diktaattori oli vuosisadan suurin taideteos (Stalin ja Mao ovat samaa ilmiötä).

Tämä ajatus sisältää sen, ettei taideteos-Hitler ollut keinotekoinen eikä missään virastossa suunniteltu. Taideteos on jokin, joka puhuttelee suoraan tunnetta ja intuitiota ja tekee sen, vaikka järki sanoisi toista.

Taideteos ei ole mitään hienoa. Eikö lähes jokainen ole saanut tämän elämyksen. Elvis? Jailhouse Rock?

En pidä mahdottomana, että oma ajoittain suhdaton Bachin ihailuni ja kiihkeä suhteeni myös hänen yleensä kai suppeammin harrastettuun urkumusiikkiinsa olisi peräisin kotikunnastani, jossa kanttoriurkuri soitti aina sen Toccatan ja fuugan, oman tunnustuksensa mukaan ainoan isomman urkuteoksen, jonka hän arvioi osaavansa kunnolla. Tosin tämä selitys voi liittyä siihen, että saman sävellyksen orkesteriversio oli Disneyn ”Fantasiassa” heti alussa. Mutta ei minusta tullut Dukas’n ”Noidan oppipojan” ihailijaa, vaikka sen musiikin tahdissa esiintyi itse Mikki Hiiri.

Olivatko Bysantin kuvainraastajat siis oikeassa?  Vai olenko itse väärässä, kun mielestäni Jeesuksen kuvalla ei ole lyöty lakoon kansanjoukkoja? Puheilla sitä tehdään jatkuvasti.

Miten Suomessa? Onko lukijoista kukaan kastellut alushousujaan Mannerheimin tai Kekkosen kuvan johdosta?

Jokin vain on niin sykähdyttävää, että se panee loikkimaan yhdellä jalalla (viittaus ”Viipurin Vihtoriin” -…yhdellä koivella loikki, kun puujalka katkesi polvesta poikki).

Pasila / Maamme-laulu on perusesimerkki. Ei sävellyksenä ole niin ihmeellinen, mutta sen tunnekuorma on niin valtava, että kansallislaulun vaihtamista ehdottanut poliitikko sietäisi korvilleen.

Sitä paitsi Finlandia on rytmillisesti liian vaikea yhteislaukuksi, ellei nyt suorastaan helppo ole myöskään ”Maamme”. (Englantilaiset ovat viisaita, sillä ”God Save” on helppo ja hieno ja sen alkuperä on epäselvä.)




23 kommenttia:

  1. Niin ihmiset saattavat tilapäisesti innostua ja hullaantua henkilösta tai asiasta,joita eivät syvällisemmin arvosta tai välitä. Tätä on esiintynyt esim. nykyisten suorien presidentinvaalien yhteydessä ,joidenaikaisia kannanottoja muistellaan vaivautuneesti. Fysiologiaan tämäkin ilmiö on kaiketi perimmältään palautettavissa.

    VastaaPoista
  2. "Jokin vain on niin sykähdyttävää, että se panee loikkimaan yhdellä jalalla (viittaus ”Viipurin Vihtoriin” -…yhdellä koivella loikki, kun puujalka katkesi polvesta poikki)."

    Blogissa on kai tarkoituksella monia kohtia, jotka saavat ajatuksen harhailemaan sinne tänne.

    Tunsin monia sotainvalideja useilta eri paikkakunnilta. Eräs vaajakoskelainen kertoi miten hän oli liukastunut kadulla ja puujalkansa oli vääntynyt hurjaan asentoon. Ohikulkija oli ollut pyörtyä huutanut lääkäriä.
    Hän oli kömpinyt ylös ja kironnut, että puuseppää tässä tarvitaan. Sodan jälkeen proteesit olivat vielä alkeellisia. Hän ehti vielä kuitenkin kokea senkin kehityksen, että oli ottanut uusimmalla proteesillaan juoksuaskeleita.

    VastaaPoista
  3. Jalkapallon suosion puute USAssa on vanhentunut käsitys. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana se on sielläkin räjähtänyt - oliko niin, että Brasilia - Saksa -välierän katsojaluvut olivat vuoden suurimmat Super Bowlin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, olisko kyseessä latinoräjähdys? Sama joka vievä Trumpin laudalta.

      Poista
  4. Jalkapallo on joukkuelajiksi naamioitunut yksilölaji.

    Ei vaan. Lahjakkaista ja osaavista yksilöistä koostunut ryhmä ei menesty, jos he eivät osaa pelata joukkueena. Joukkueena pelaava ryhmä taas menestyy, vaikka eivät olisikaan supertähtiä yksilöinä. Esimerkkejä molemmista tapauksista riittää. Juuri tässä on yksi jalkapallon hienouksista.
    /Y

    VastaaPoista
  5. Olisi se vaan upeaa jos Suomen kansallslauluksi todellakin vaihdettaisiin Finlandia. Tällä hetkellä aivan ylivoimasesti upein kansallislaulu on Venäjällä. Joka kerta kun sen kuulee, tulee kylmätvärret selkäpiihin. Kuka lie säveltänyt. Upeaakin upeampi.

    Finlandia ei jäisi kauas taakse. On se vaan niin hieno. Toivottavasti vaihdetaan mahdollisimman pian. Muita hienoja on Saksa, Englanti, Ranska, Tsekki, ja USA. Italian kansallislaulusta en pidä, sen tahdissa on tosin hyvä marssia. Marssi se kaiketi onkin, eikä mikään hymni. Espanjalla on ihan ok, ei mikään erityinen, mutta ei huonokaan.

    P.S. Kun Englanti ja Pohjois-Irlanti pelaa vastakkain, soitetaanko God save the queen kahteen kertaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ja harras on Finlandia, mutta kauhulla kuvittelen, miten sitä hoilattaisiin jonkin väkivaltaisen jääkiekkomatsin voiton kunniaksi. Jotenkin Maamme-laulun sävel sopii paremmin rempseään innostukseen.

      Poista
    2. Finlandia on hieno orkesterikappale. Kuorosovituskin toimii. Sen sijaan se ei toimi yhteislauluna.

      Ehdotus Finlandiasta kansallislauluna osoittaa, että ehdottaja on joko kansasta vieraantunut puoliammattilainen muusikko tai sitten vieraantunut kansallislaulusta ylipäänsä.

      Kansallislaulun tärkein funktio on toimia yhteislauluna. Sen tulee olla riittävän helppo, että kansanjoukko voi yhtyä siihen ja tuntea suurenmoista, yksilön massaan sulauttavaa yhteyttä. Finlandia ei tässä suhteessa toimi, sillä normaali kansalainen ei osaa sitä ulkoa eikä myöskään kykene laulamaan sitä oikein, sillä kyse on teknisesti aika vaikeasta kappaleesta.

      Finlandia kansallislauluna olisi vähän kuin ammattiarmeija: Ulkoistetaan isänmaallisuus ammattilaisille.

      Poista
    3. Kun Suomi ja Viro pelaa vastakkain, voittajan erottaa siitä, kerrataanko säkeistön loppuosa.

      Poista
    4. Katselin Youtube videoita, ja kun Englanti ja Pohjois-Irlanti pelaavat vastakkain, niin God Save The Queen soitetaan vain kertaalleen. Tuntuu ihan järkevältä ratkaisulta, kun molemmilla mailla tosiaan sama hymni.

      Poista
    5. Olen osallistunut Finlandian laulamiseen yhteislauluna suuressa uskonnollisessa herätyskokouksessa, jossa se toimi oikein hyvin.

      Poista
    6. Kukinhan on vapaa soittamaan isänmaallisissa tilaisuuksissansa vaikka Säkkijärven polkkaa. Ei kansallislaulusta ole päätetty millään lailla, eikä pidäkään. Finlandiasta tulee kansallislaulu jos se sattuu vakiintumaan semmoiseksi. Maamme nyt sitten oli siinä hommassa jo kauan ennen kuin Finlandiaa oli edes sävelletty.

      Poista
  6. Itse en blogistin tapaan myöskään jalkapallosta paljon mitään ymmärrä. Miehet juoksentelevat ympäriinsä ja potkivat palloa ja toisiaan. Hieman outoa.

    Mutta en ymmärrä paljoa runoudestakaan, josta taas blogisti asian harrastajana tuntuu ymmärtävän paljonkin. Runo: epäselvää ajatusta ja vaillinaisia lauseita. Hieman outoa.

    Lähipiirissäni on henkilöitä, jotka ovat itse jalkapalloa pelanneet ja käyttäneet paljon omaa vapaa-aikaansa nuorison valmentamiseen. Heille jalkapallo on parhaimmillaan runoutta - sananmukaisesti heidän oman todistuksensa perusteella.

    Fyysisen touhuamisen lisäksi tarvitaan kykyä lukea vastustajan liikket, taktiikka ja strategia - kykyä sovittaa oma tanssi naapurin tanssiin ja koko tilanteeseen kentällä. Kaikki on liikeessä kaiken aikaa - dynamiikkaa riittää. Syöttöä ei panaa suinkaan sinne, missä joku on sitä odottamassa, vaan sinne, missä hetken kuluttua on tilaa, vaikka ei juuri nyt olekaan, ja minne se joku juuri oikealla hetkellä ilmaantuu sanattomasta sopimuksesta.

    Päätökset ja niihin reagoinnit tehdään sekunnin osissa ja toteutetaan oikeassa fyysisessä maailmassa oman kehon voimin - ei tietokoneruudun edessä tai kirjoituspöydän takana.

    Jotakin tuonne päin?

    Edellä olevan takia olen soveltanut jalkapallon ja runouden arviointiin ja arvottamiseen periaatetta: "Wovon man nichts verstehen kann, darüber muss man nur leise und mit keinen Buchstaben sprechen".

    VastaaPoista
  7. Muistaakseni Kanava-lehdessä joku kirjoitti natsien estetiikasta jokus. Isot spektaakkelit kuten Nürnberg, Hitlerin ja Speerin mahtavat visiot Kolmannen Valtakunnan arkkitehtuurista, jne. Toisaalta tiedetään Hitlerin ja kumppaneiden rakkaus wagnerilaiseen musiikkimaailmaan ja sen kertomiin tarinoihin.

    Koin tuon jutun lukiessani jonkinmoisen oivalluksen: Koko Hitlerin projekti, sehän oli vain yksi jumalaton wagnerilainen performanssi - jumalaton monessakin mielessä.

    Jospa Hitler onkin tulkittava puhtaasti ja vain "postmodernina" taitelijana, joka nyt sattui käyttämään materiaalinaan kissojen ym. sijasta kokonaista maanosaa ja kokonaisia kansoja. Joillekin koitui osaksi "orjien kuoro" ja joillekin taas jotakin muuta hieman helpompaa. Krupp ja kuppanit tuottivat lavastusta ja pyrotekniikaa, Hugo Boss puvustusta, jne. Ja lopussa komea ja aivan ennennäkemätön "Götterdämmerung". Oliko sekin mukana taitelijan alitajuisessa käsikirjoituksessa jo alun perin?

    Tulkinta Hitleristä väärin ymärrettynä taitelijana olisi siis oikea, mutta vesiväripiirustus ei ollutkaan se hänen varsinainen taiteenlajinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hans Jürgen Syberbergin elokuvatuotanto perustuu juuri tuohon ajatukseen.

      Poista
    2. Yleensä Hitlerin performanssin loppua on pidetty melkoisena lässähdyksenä josta uljaus oli kaukana.

      Poista
  8. Finlandia-hymnihän on kerrassaan hieno, mutta Sibeliuksen kuolemasta tulee 70 vuotta vasta vuonna 2026 ja Koskenniemen kuolemasta vasta vuonna 2032.

    Itse katselin sen Tanska–Saksa -finaalin hampurilaisessa baarissa. Ei siis hampurilaisbaarissa vaan Saksassa. Vieläkin naurattaa.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  9. Meikäläinen ei varsinaisesti ymmärrä näitä pallopelejä, mutta tulee parhaimpia matseja joskus katsotuksi ja ovathan ne hyvää TV-viihdettä eikä kesällä paljon muutakaan tule. Dramaattiset tilanteet vaihtuvat nopeasti ja sitten on hauska seurata myös yleisön reagointia. Arvelin, että tämä Unkari - Islanti olisi mielenkiintoinen, ja Islanti sen pian palkitsikin. Kymmenesosa kansasta Ranskassa seuraamassa "poikiaan", jotka ovat pelanneet yhdessä 15-vuotiaasta kuin mikäkin seurajoukkue! Hyvä Islanti, kyllä kansallinen riemu on tässä yhteydessä paikallaan. Unkarin kieltäkin kuuli vähän aluksi, puhuvat monotonisesti kuten me suomalaiset, siinä se kielisukulaisuus ja paino ensimmäisellä tavulla.

    Yksilötkin sieltä joskus erottuvat, kuten Brasilian Neymar vaaleine (värjättyine) hiustupsuineen viime vuonna. Erottui siis tukallaan ja taidoillaan. Voi mennä diivailuksikin.

    Entinen oppilaani Niki on joskus selostajana, ja on häntäkin hauska kuunnella, käyttää oikein hyvin tätä suomen kieltä ja ääntää nimet oikein. Kaj Kunnastakin näin jo kaupungilla ihan reippaana. Heiltä oppii näitä käsitteitä, paitsio ja pilkulta ja mitä niitä on.

    Olavi Paavolainen kuvasi elävästi sitä taideteos-Hitleriä Nürnbergin puoluepäivillä, kaikkia lavasteita, aurinkokin osallistui näytelmään murtautuessaan esiin pilvien takaa.

    Ja vieläkö Bachistakin? Ei enempää tässä yhteydessä kuin että ei ole Bachin voittanutta. Uruilla tai ilman. TV:stä tuli juuri Goldberg-muunnelmia, mutta käänsin kyllä kakkoselle. EG

    VastaaPoista
  10. Englannilla on useita kansallislauluehdokkaita. God Save the Queen on tylsä mutta vaaraton, Rule, Britannia paljon komeampi mutta aika uhmakas. Sitten ovat I Vow to Thee (Holst) sekä erityisesti Blaken runoon sävelitetty And Did Those Feet in Ancient Time, joka lienee englantilaisille hyvin rakas.

    Finlandia on hieno sävellys joka menee luihin ja ytimiin, mutta hymnin sanat ovat onnettomat ja mitäänsanomattomat.

    VastaaPoista
  11. Jos kansallislauluksi vaihdetaan Finlandia, mielestäni ei riitä pelkkä hymniosuus, vaan tunnelman kohottamiseksi iskuvoimaiseksi tulisi lisätä sävellyksestä myös hymnin jälkeen tuleva loppuosa, joka menee: - TAAT TAAT TAAT TAAT TAATTARATATATATATTA, TU TUUT TUUT TUUT TUUT TUTUUTTURUTUTUTUTUUTTU jne. Runoilijoistamme joku voisi saada valtioneuvoston kansliasta - joka muuten päättää myös Suomi-100 viralliseen ohjelmaan liitettävistä hankkeista - sanoitustehtävän. Tekstiin tulisi sisältyä sopiviin kohtiin sijoitettavia HEI-huutoja (vrt. Isontalon Antti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kuunnelmassa kauan aikaa sitten edesmennyt Vilho Siivola piereskeli pitkän pätkän Maammelaulun tahteja. Hän näytteli siinä kuunnelmassa pappia. Vaan enpä usko että hän - hyvä näyttelijä vaikka olikin - tuota kohtaa Finlandiasta olisi osannut pieriä. Tai siis näytellä.

      Poista
  12. Madonnan eessä. Sen lihallisen ja modernin.

    VastaaPoista
  13. Eikös se ole Pasila/Porilaisten marssi?

    VastaaPoista