Sivun näyttöjä yhteensä

12. kesäkuuta 2016

Lausekoira






”Poliitikkoja on vaihdettava vähän väliä, niin kuin vauvalle vaippoja. Ja samasta syystä.” (Mark Twain.)

Yritän kouluttaa lausekoiraa. Juuri nyt ei puutu muuta kuin koira.

Jos lauseen sisältä kuuluu tikitystä, siellä on herätyskello tai pommi tai tietynlainen kuoriainen. Jos lauseen sisältä ei kuulu mitään, se toimii paristolla. Toinen vaihtoehto on, että sisällä ei ole mitään. Sen voi varmistaa puhaltamalla. Jos kirjaimet hajoavatkin tomuksi, se ei ole vaarallista, pelkkää huonepölyä vain.

Yksi monista ajatuksista, joille kustantaja-tuttavani ovat ummistaneet korvansa, on ”Ikuisien ajatusten” ja ”Vaeltavan viisauden” plagioiminen. Koska kirjat ovat valmiiksi plagiaatteja, lakia siinä ei rikottaisi. Uskottelen, että kauniisti sidottuja kirjoja voisi joku hätäpäissään ostaakin. Normaali ihminen ei sellaisia lue.

Tiedän kikan, jota käyttäen vaivalloiset tekijänpalkkiot voisi kiertää. Sitaattikirjaan otettu sitaatti ei ole sitaatti. Muuhun yhteyteen, esimerkiksi tällaiseen verkkokirjoitukseen, lainattu aformismi on luvallinen lainaus eli tekijän lupaa ei tarvita.

Ennen maailmassa kustantajat varasivat tuollaiset tuottoisat tehtävät toimihenkilöilleen (Martti Haavio) ja luottomiehilleen (V.A. Koskenniemi). Jarkko Laine teki ajatuskirjoja paljon, nähdäkseni vain englannista. Se muuten on raskas rajoitus. Hannu Tarmio toimitti itse niitä paljon. Saksien jäljet ja liiman tuoksu tuntuvat kirjoissa. Eikö olekin erikoista?

Antiikissa ja keskiajalla näyttää olleen sellainen perinne, että olemattomista lausahduksista tehtiin ”lentäviä lauseita”, joita opetettiin koululaisille, ja nämä panivat sitten vahingon kiertämään. Parempia lauseita saa hakea tekstikokonaisuuksista.

Edelleen haudoilla luetaan seppelenauhasta ”kevyet mullat”. Sit tibi terra levs. Jatkoa ei lueta. ”Jotta koirat pääsisivät heti rouskuttamaan luitasi.” – Martialiksella oli taipumusta tämän tyyppisiin ajatuksiin.

”Jumala on eräänlainen Jouko Turkka. Näytelmä on farssi ja ohjaaja kelvoton, mutta edes näyttelijät eivät uskalla nauraa.” (Mukailtu Voltairen lausumasta.)

Kysymys on aivan selvä. Kirjoja myydään paksuudella. Ihmiset lukevat yhä ohuemmin.

Bestselleriksi julistetussa kirjassa, joka on nostettu luultavasti valheellisesti erikseen esiin kaupassa, on tuhatkin sivua. Sekä dekkarin että korkeakirjallisuuden puolella on tullut tavaksi kirjoittaa kolme tai kuusi kirjaa yhtä kyytiä. Niitä myydään sitten teossarjana.

Kirjoitan itse liian pitkiä blogeja. Se voi johtua siitä, että olen hyvin nopea lukemaan. Nämä ovat kaikki kaksi sivua. Järki sanoo, että toinen on liikaa. Mutta toisaalta jokaisessa kirjoituksessa on kolme asiaa ja kaksi ajatusta. Jos uskoisin tyylioppaita ja hyviä neuvoja, jättäisin sekä ajatukset että asiat pois ja pääsisin vähemmällä.

Tunnen huonosti Youtuben ja blogien videoita ja erittäin huonosti Tweettejä ja nuorten ihmisten viestikäytäntöä. Facebook näyttää nykyisin suosivan kaltaisiani menneisyyttä muistelevia nostalgikkoja.

Mietimme joukolla näitä järjestelmiä HIITissä yli 10 vuotta sitten. Emme kukaan olleet tarpeeksi fiksuja käsittämään, että olimme vahingossa itsekin kehittäneet tulevaisuuden välineitä. Ne jäivät hyllylle. Hyllyt on siirretty varastoon.

Käytettävän tilan (merkkimäärän) tiukkuus ei olekaan mikään rajoitus. Twiitin ja tekstarin edeltäjiä löytyy Japanin ja Kiinan runoudesta – 5, 7, ja 5 tavua. Se ei ole paljon se.

Kieltäydyn tuhahtelemasta mikroteksteille ja niiden käyttäjille. Hallussani ovat äitini postikortit – kaikki jotka hän on elämänsä aikana saanut eli siis 1930-luvun alusta alkaen. Vaikka useimmat kortit sisältävät tekstin tyyppiä ”Hauskaa pääsiäistä T: Mimmi) ja kuvat ovat äärimmäisen tavanomaisia, kokoelma on mielestäni sekä arvokas että mielenkiintoinen. Vanhempieni kirjeet, jotka on lajiteltu ja järjestetty, vaikka niitä on monta tuhatta, ovat enimmäkseen sisällöltään kaavamaisempia – mutta eivät aina. Äidinisäni ja hänen veljensä kirjeenvaihto muun muassa liikeasioista ja kivitalon rakentamisesta muutti maailmankuvaani. Ostaisinko Kauhavalta pakkohuutokaupasta talon (1923) ja miten järjestän sopivimmin maksuerät. Tosin talossa haisee ja omistaja hirttäytyi ylisille…

Keskustelu kirjan ja sähköisten julkaisujen markkinoista on ollut johdonmukaisen idioottimaista. Luettavan ja kuunneltavan tekstin rinnakkaisuus ja ristikkäisvaikutus on nyt ollut olemassa viisi tuhatta vuotta, uusimpien arvioiden mukaan lähes kymmenen tuhatta.

Tämä tällainen on kirjoitettua höpinää ja etenkin varastoitua juoruilua. Villiintynyt mielikuvitukseni uskottelee, että monet eläimet tekevät samaa. Voitteko väittää rehellisesti, etteivät koirat vaihda kuulumisia kohdatessaan tai ettei apinoiden tavalla sukia toisiaan olisi semanttista (sisällöllistä) merkitystä?

Niinpä aforismikirjat menevät uusiksi. ”Viisaat” elämänohjeet ovat käyttökelvottomia.

Lueskelen kirjoiksi koottuja ja aforismiksi nimettyjä tekstejä. Siellä on menstyttykin. Lauseilla on kysyntää. Mielestäni ne ovat enimmäkseen huonoja. Tyylilajin nimi on englanniksi ”one-liner” eli yksi rivi. Arvo Salo nimitti sellaisia huuliksi ja julkaisi niitä. Samaa harrasti Saarikoski.

Tervetuloa takaisin. Eniten pidin vuoden 1968 yksirivisistä, joita Pariisi tulvi. ”Katukivien alla on hiekkaranta.” Muista sinäkin napittaa aivosi auki ennen kuin lasket.

”Kissa hyppäsi

pylväästä vaanimasta.

Kirjoitan pisteen.”


12 kommenttia:

  1. Onnistuin perustaa saunapumpun hankinnan kansanviisaudella:
    Ei kannettu vesi saunassa pysy.
    Eihän sitä tietenkään sellaisenaan nielty, mutta se sekoitti vastapuolen asiaperusteisen argumentaatiorakennelman...

    VastaaPoista
  2. Sehän vaan petraa kuin sika juoksuaan. Tätä pettymystä on raskasta nauraa.

    VastaaPoista
  3. Pari vuotta sitten käteen tarttui mainio kirja, Dominique Noguezin La véritable origine des plus beaux aphorismes. Siinä on rautaisannos parhaita aforismeja ja kustakin pienoisessee.

    Uusin mukaan kelpuutettu aforistikko lienee Chris Marker ("L'humour: la politesse du désespoir"). Toinen elokuvahengenheimolainen on noteerattu kaikkien aikojen sitaattisiepoksi, joka ei edes mainitse, että hän on lainannut ajatuksensa toisilta: Jean-Luc Godard, jonka nimeä kirjoittaja ei suostu mainitsemaan, vaikka on selvää, kenestä on kyse.

    Luulin pitkään, että Stanislaw Jerzy Lecillä on lause "Klassikkositaattinsakin hän lainasi muilta". Mutta tämän olen ilmeisesti muistanut väärin tai sekoittanut toiseen.

    On näköjään olemassa myös teos Petit dictionnaire des vraies fausses citations.

    Noguez muistuttaa, että sitaattikokoelmien klassikko on Georg Büchmannin Geflügelte Worte, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1864. Bestseller on ollut siitä pitäen jatkuvasti saatavana. Vuonna 1996 ilmestyi 22. laitos, ja erilaisia päivityksiä on tehty, myös vuonna 2007.

    En ole Büchmannia lukenut, mutta pidän Simo Talvitien samannimisestä kirjasta Lentäviä lauseita (1957). Se on tekijän omaperäinen näkemys, kommentit ovat henkeviä, ja kirjan voi lukea kannesta kanteen. Siitä löytää vaikkapa Napoleonin sanomaksi ehdotetun sanonnan "du sublime au ridicule il n'y a qu'un pas" tarinan.

    Simo Talvitiestä olisi kiinnostavaa tietää lisää. Samoin siitä, onko Jarkko Laineen aforismikirjalla hänen teoksensa kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Talvitien painopiste on klassisessa ja eurooppalaisessa kulttuurissa, ja kukin sanonta on kommentoitu suomalaisesta näkökulmasta. Aakkostus on alkukielen mukainen.

    VastaaPoista
  4. Haavikko-puitavaa: "difficile est satiram non scribere" (Juvenalis, Simo Talvitien lainaamana).

    VastaaPoista
  5. Minua on kovasti miellyttänyt heitto ”olen marxilainen, suuntaus Groucho.”
    /Y

    VastaaPoista
  6. Koirat ja apinat vaihtavat mielipiteitä, kertoo villinä laukkaava mielikuvitus. Ottakaamme vielä muutama loikka; ei pysähdytä eläimiin. Tämän päivän HS kertoo kasvibiologi Seppo Vuokon pitävän mahdollisena, että puut ajattelevat. Kasvien tunteet ja tunto tiedetään; pikkupoikana ihmettelin isäni tapaa kumauttaa kirveen hamaralla kaadettavan puun kylkeä ennen sahausta. Talvisissa mettätöissä iskussa on järkeä, kolistellaan lumet alas, mutta sama riitti tehtiin kesälläkin. Harri Tapper selitti radiohaastattelussa, että puu lyödään tainnoksiin ennen kivuliasta sahaamista. Hesarin toimittaja pähkäili tänään, tykkääkö puu halaamisesta...tulemme asian ytimeen: onko puulla oikeuskeinoja? Voiko puu nostattaa oikeusprosessin seksuaalisesta ahdistelusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä semmonenkin juttu että lyönnin saundi kertoo millainen sahuu on edessä. Onko kuivaa ja helppoa vai kosteaa ja sitkasta.

      Poista
  7. Ehdotukseni:

    Ehtottomasti on saatava sen verran töitä että pääsee lomalle, vaikka pitemmällekin.

    U. Turhapuro

    VastaaPoista
  8. Löysin jäämistöstä vanhoja joulukortteja. Aloin järjestää niitä vuosittain ja näin, miten perhetutun Parkinson eteni, käsiala muuttui kauniista yhä pienemmäksi, kutistui tuhruksi, katosi.

    VastaaPoista
  9. On mahdollista
    elää toisen elämää
    jos seuraa sitä

    - haiku -

    lukien kirjaa
    Knausgårdin Taisteluni
    kirjasarjasta

    - haiku -

    (5 - 7 - 5 tavua rivillä = haiku)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietelmä "Det är aldrig för sent att ge upp." (Rolf Zetterlund)
      on kirjasta "Världens dummaste citat". (Leif Eriksson och Kristoffer Lind)
      Siinä on myös joukko Amerikan Nykäsen eli Yogi Berran kuolemattomia aforismeja, kuten: "Man kan observera mycket genom att bara titta."

      Poista
  10. Lisäksi:

    Ei saa koskaan olla liian ennakkoluuloinen.

    VastaaPoista