Eräs naishenkilö, joka käyttää samoja huonekaluja kuin minä,
sai liitolta tuleville isovanhemmille tarkoitetun kiertokirjeen vai olisiko
ollut ristiside. Painatteeseen oli koottu lasten aforismeja, jotka nyt niin
kuin ennenkin ylittivät huikeasti aikuisammattilaisten tason. ”Jos ei olisi
puita, ulkona ei olisi mitään.”
Illan ja aamun olen tuijottanut suu auki ulkona olevia
Ultra-HD-puita. Siinä se kaipaamani resoluutio on, kiitos Sini-Tuotteen!
Kyllä, tämä on selvää tuotemainontaa blogissa. Kävin
Tikkurilassa firman konttorissa 1950-luvun lopulla, kun isäni nimittäin tunsi
sen perustajan, yhden Einnon, joka sitten putosi pikkukoneella jossain
Ruotsissa ja tietenkin kuoli. Poika jatkoi firmaa, kunnes lihoi, ja yritys
myytiin toiselle suvulle. Jostain olin luulevinani, että sukupolvelleni kovin
tuttu Lundia olisi nykyisin tavalla tai toisella samaa konsernia. Sen tuotteet
ovat aina olleet hintavia, mutta ainakin minulla kestäneet kevyet 50 vuotta.
Käynnin yhteydessä sain lasillisen mainiota
esanssi-sakariinituotetta, jota etiketissä väitettiin uskaliaasti limonadiksi.
Tämä kirjoitus on siis selvä vastapalvelu. Muutoin on tuo mainonta jäänyt
vähälle, tai joka tapauksessa vastikkeettomaksi.
Jo viikkoja olin ajatellut, että pitäisi alahärmäläiseen
tapaan hypätä pöydälle ja tehdä selvää jälkeä. Kalliossa asuessa
kadunpuoleisten, yläreunasta saranoitujen ikkunoiden peseminen oli
hengenvaarallinen hanke. Ensin haettiin talonmieheltä lovetut laudat, joiden
varaat ne ikkunat laskettiin, ja sitten koetettiin pysyä hengissä painavien
lasiruutujen välistä pestessä. Sanomalehtipaperia meni ja Erkon nimeä
siunattiin. Lapsuudesta muistan kuin varmana asiana, että ikkunoiden pesemiseen
liittyi myös ammoniakin haju. Miksi?
No nyt jopa lasikuistin isojen ikkunoiden pesuun
ulkopuolelta meni noin minuutti per ruutu. Salainen ase oli saman valmistajan
teleskooppivarsi, joka napsahtaa sekä pesimeen että lastaan yhdellä liikkeellä.
Mikrokuituliina tuli uskomattoman paskaiseksi jo yhdestä ruudusta, mutta
vadissa tai juoksevan veden alla se puhdistui vähällä. Pakkaukseen painetun
mukaan kestää kymmeniä konepesuja pesupussissa. Kiinnitys telalle tapahtuu
tarranauhalla.
Tehtävä veti ensin totiseksi. Oli hankittava ikkunanpesun välineet
Clas Ohlssonilta tai K-Raudasta tai Prismasta eli aikaa pitäisi varata
vähintään puoli päivää. Onneksi muistin, mitä runoilija Paul Valèry kerran
kirjoitti: löydä ennen kuin etsit.
Kaikki löytyi omasta maitokaupasta ja vielä sopuhintaan.
Tuli törsätyksi muutama ylimääräinen mikrokuituliinakin; kameran objektiiveja
on hyvä kuljettaa kassissa sellaisiin käärittynä. Ihmettelen ettei Apple ole jo
ostanut firmaa. Sama liina on paras mahdollinen röh-röhnän puhdistamiseen
erilaisten pädien pinnasta ja yleisemmin kosketusnäytöiltä. Siitä on kuulkaa
aikaa, kun samanlaiseen tarkoituksen käytettiin vasikan nahasta muokattua
säämiskää.
Olin aikaisemmin päivällä kallistellut laseja äitini kanssa.
Apteekista kahdet rillit pokineen à 9 euroa. Äitikin muisti, mitä asessori Olli
S. oli kerrankin laukaissut tilaisuuteen tullessaan:”Oottako te akat
rumentuneet vai onko mun näköni parantunu?” Silmäkirurgini neuvoi ostamaan
Tiimarin laseja niin että on joka huoneessa yhdet. Joiltakin menee puoli aikaa
silmälasien etsimiseen. Itse en kuitenkaan voi noudattaa tuota neuvoa, kun
silmäni ovat niin pahasti eri pari, plus kaksi ja miinus kuusi.
Pesutela salpaa hengitykseni kun ihailen kahlehtimattoman
ihmishengen luovaa nerokkuutta. Kaksi kone-elinopin perusrakennetta on
yhdistety, kolmikulmaisuus joka siis antaa mahdollisuuden pestä kolmella
puhtaalla pinnalla ja siis suuriakin ruutuja, ja kapineen laakerointi
teleskooppivarteen keskeltä, mikä puolestaan takaa sen, että pesintä ylhäältä
alas tai päinvastaiseen suuntaan vedettäessä kulman muuttuessa lasiin
koskettava pesupinta säilyy muuttumattomana.
Riehaannuin siinä määrin, että kokeilin työkaluja
tiskipöydän ja astiakaappien välissä olevaan kirkkaaseen metallipintaan, johon
tietenkin kertyy roiskeita käsin tiskaamisen yhteydessä, sen jälkeen jääkapin
oveen ja lopulta myös omaan oveeni, jonka kahvan ympärille kertyvät likaiset
sormenjäljet inhottavat välillä itseänikin. Toimii. Alas mattapintaiset maalit!
Mikrobiologia tietää, että pahimpia kosketustartunnan
levittäjiä ovat kahvat ja vetimet. Siksi olenkin aina ihaillut sairaaloissa
ovenkahvoja, jota voi avata kyynärpäällä. Ja ennen nykyisiä tunnistimia
lääkäreillä oli lavuaareissa hanojen välissä sellainen pitkä metallinen viiksi,
jolla sai käsin koskematta veden virtaamaan ja pois. Nerokasta.
Jo pidempään olen käyttänyt pinttyneen lian pesuun
(lavuaarit ja muut posliinit) ruokasoodaa, jota löytyy maitokaupasta, kun
jaksaa etsiä. Täysin myrkytöntä eli voi vaikka syödä. Erikoiskäyttö: minulla on
piipun tuhkakuppina suljettava hillopurkki. Pesu: huuhtelu virtaavassa vedessä,
soodaa, kansi kiinni ja hölskytetään. Tervat katoavat. Kahvinkeittimen kannu,
samoin.
Aikaisemmin limonadiksi kutsuttiin oikein säädöksen voimalla hiilihapotettua litkua, jossa ei ollut oikeita aineita. Oikeassa jaffassa oli ja siksi sitä sanottiin virvoitusjuomaksi. Lainsäätäjä ei myöskään tunne sorbettia vaan säädöksessa lukee serbetti. Go figure. Lihaksi sai sanoa mitä tahansa sidekudosta ennenkuin eu puuttui asiaa ja liha on nykyään lihaa eikä lihankaltaista tuotetta. Onko näitä muuten ihan pakko oikein säädöksillä nillittää?
VastaaPoista1940-50-lukujen vaihteessa meillä kotona oli virvoitusjuomatehdas, jossa valmistettiin hiilihapotettuja esanssijuomia, kuten Pommacia, Jääkermaa, Lakkajuomaa, Portterilimonadia ja Sitruunasoodaa. Firman nimessä oli sana "Virvoitusjuomatehdas", vaikka Jaffaa ei tehtykään.
PoistaEt ottanut pistettä. Limonadissa ei ole kuin keinotekoisia ainesosia sokeria lukuunottamatta. Esimerkiksi Hartwallin omenalimonadi ei sisällä omenaa vaan jotain omena-aromia. Jaffassa on appelsiinimehua eli aitoa tavaraa.
PoistaTurhanpäiväistä inttää, kun Kariav puhuu jostakin 50-luvun alusta, mutta anonyymi itse jostakin vuosikymmeniä myöhemmästä tilanteesta. - Tuo "nillittää" kuuluu persukieleen, jonka käyttäjiä ei yleensä kannata ottaa vakavasti.
PoistaMuutamassa, voi olla, että jokaisessa, meidän virvoitusjuomassa oli vesi ainoa ei keinotekoinen ainesosa. Hiilihaposta en tiedä onko se keinotekoista, isossa rautapullossa sitä oli. Sokeri oli ihan oikeasti kortilla, mutta sakariini oli paljon tehokkaampaa. Viikon imelätarve tyydyttyi, kun säkistä sitä pisteli ruokalusikallisen ääntä kohti.
PoistaIlmaisu "ääntä kohti" on ainakin savolaisesta huumorista tuttu, joten se lienee kepukieltä.
En tiedä, olivatko nuo kariav:n mainitsemat juomamerkit valtakunnallisia, vaikkakin pikkuyrittäjien paikallisesti valmistamia. Vuosien 1955-58 tienoon Hämeenlinnasta kaipaan joka tapauksessa vieläkin Jääkermaa ja Portteria patenttikorkkipulloissaan.
PoistaNetistä selailemalla löytyy kaikista juomista etikettejä, joissa valmistajan nimi vaihtelee. Pommac ja myös meillä valmistettu Champis ovat ruotsalaisia keksintöjä 1910-luvulta. Salainen resepti näkyy kummassakin olevan. Hiilihappoveteen ne sekoitettiin paksuina siirappeina - pieni tippa pullon pohjalle, hiilihappovettä paineella sekaan ja patenttikorkki päälle. Murheekseni kaikki käyttämättömät etiketit tekivät kauppansa kansakouluaikoinani kavereille. Pulloja käytettiin uuden saunan lattian alle eristeeksi junttaamalla hiekkaan kaula alassuin.
PoistaNiin,
VastaaPoistaEn ole tuollaista nähnytkään. Itsellä on kokemus että varsinainen pesu yleensä onnistuu mutta lastalla kuivaus on taitolaji jotta reitoja ei jää. Näyteikuunoiden pesijät tekevät suurissa pinnoissa kaariliikettä ja joka kaaren jälkeen lastan välipyyhkäisy rättiin.
No, siinä sitä tuli avointa piilomainontaa kotitarpeiksi. Meillä parempipuoli suosii vieläkin Corrierea kumilastan sijaan. Ette usko kuinka vaikeaa mennä jälkeenpäin lipaisemaan lastalla, ilman sanomisia.
VastaaPoistaRuokasooda ja väkiviinaetikka on kodin putkimies.
VastaaPoista... "Tervat katoavat. Kahvinkeittimen kannu, samoin." ...
VastaaPoistaEiks se tuu vähän tyyriiks ostaa aina uus kannu?
Hieno homma, Nyt kun katseen suunta on lukittu, mehupilli tai jokin muu tirkistysreikä voisi vielä parantaa tarkkuutta.
VastaaPoistaVähän pitääkin jäädä raitoja, että näkee että ikkunat on pesty.
VastaaPoista