Ahvensalmi

Ensin katselin, miten oli ja toimi tuhat savolaista, tai ellei heitä, ainakin Savonlinnan Prisman asiakasta. Istuin kyttäämässsä. Nuoret naiset puutuivat täysin. Nuoria miehiä oli vähän. Isänmaa on vaarassa.

Istuin eläkeläisten penkillä ovensuussa, kunnes joku tuiki tuntematon otti asiakseen kysyä että Kemppinenkö täällä kirjailee ja filosofoi. Ei sitä auttanut olla myöntämättä.

Illalla oli Ahvensalmen yhdistyksen 100-vuotisjuhla, jossa katsauksen esitti Tapsa H. Yhdistys oli aloittanut maamiesseurana ja on nyt jotain muuta. Paikkana oli lakkautettu koulu, jota useakin paikalla olija mainitsi käyneensä.

Aivan harvinainen oli lähes tunnin  kestänyt, hyvin digitoitu kaitafilmi noin vuodelta 1965. Sen kuvannut opettaja oli tehnyt erinomaista työtä ja saanut talteen kymmeniä asuinpaikkoja ja sata ihmistä, jotka yleisö kuulutti. ”Ieva se siinä… Laamanen sahhoo.”

Yleisöä oli enemmän kuin tiloihin mahtui, paljon yli sata. En ollut mitenkään arvannut, että kokonaisia kyläkuntia on oikeasti vielä olemassa. Kyllähän eilen oli saapuvilla ehkä enemmän isäntien varjoja, mutta mainitsi Torsti olevansa isäntänä talossa nyt kymmenettä suoraan alenevaa polvea. Ettei vain olisi ollut nykyisen Sallisen tilanne sama. Hopeaveron aikainen karttani (1624) lähes todistaa, että tässä, mistä meni talvitie Karjalaan, oli saman nimiset talot silloinkin, siis 30-vuotisen sodan aikaan.

Tällä kertaa en viitsinyt kehua, että tämä oli myös Kemppisten Ylistaro. Poikani näyttämässä kirjassa (”Virtaa läpi vainioiden” selvitetään Kokemäenjoen (Kumo) nimen alkuperää ja mainitaan samalla, että eri puolilla Suomea olevat Ylistarot ja Alastarot ovat vanhemmasta asuinpaikasta katsoen ylä- tai alavirtaan. Pohjanmaan Ylistaro on Kyröstä ”ylöspäin”.

Esi-isäni hauta on kuten tunnettua tuossa ulkohuusin takana. Se lienee rautakautinen ja tutkitaan joskus. Mutta Kun tänne ylävesille kuljettiin etenkin seuduilta, joilla oli ryhdytty viljelemän maata etenkin indoeurooppalaisen sotakirveskulttuurin aloitteesta, voi huoleti sanoa, että tiukan maantieteellisin perustein eilinen juhlatilaisuus ei ollut 100-vuotisjuhla vaan sitä vietettiin samalla 3500-vuotisjuhlana. Kiinteä asutus merkitsee jokseenkin samaa kuin maanviljely, joten luultavasti vaarivainaa on käräyttänyt kasken myös näissä hyväpohjaisissa metsissä.

Niinpä näissä kylissä nmyäkyy historian suuri koordinaattikäännös vesiteistä maaliikenteeseen. Saimaa on ollut kesät talvet vetävä kulkureitti. Olavinlinnakin on rakennettu juuri oikeaan paikkaan, kapeikkoon, vaikkei siellä tiettävästi sitten sen ihmeemmin sodittu.

Oravi, jossa on oma laki, on hyvin myöhäinen keksintö. Kanava ja siis edelleen käytössä oleva laivareitti kertoo lähinnä Pietarin kaupasta, vaikka oli siellä jonkinlainen ruukki myös, järvimalmin turvin. Kaltaiseni rintamakarkurit ja veropakolaiset ovat aina uhkailleet menevänsä Saimaan saarille. Täällä ne ovat ja pysyvät, koska luonnonsuojelualueita on tätä nykyä kolme.

Jos jätetään huomiotta vahvasti ruotsalaisvaikutteiset Kokemäenjoki, ehkä friisiläisvaikutteinen  Kyrönjoki ja germaanien vanhastaan suosimat Turun seutu, Ahvensalmea ja sen juhlia ajatellen voisi esittää, että täältä sivistys tuli Suomeen ja tätä kautta se lähti Suomesta pois.

Sattuma on se suuri ilveilijä. Tulin tälle kylälle 1977 kuin kääntyäkseni. Takaisin ajan junalla Punkaharjua ja Salpausselkää pitkin.  Sen tien on kulkenut moni. Pari viikkoa sitten Lammilla pidetyissä hämäläisten sukujuhlissa porukoiden kantapitäjä oli todellisuudessa Juva.

Pohjalaisissa luokkatovereissani on useita, joiden suvut ovat asettuneet sille seudulla todistettavasti 1500-luvun puolella. Täältä löytyisi todisteita vastaavasta. Niitä ei ole pahemmin etsitty, ennen kuin nyt, kansakolulurakennuksen hienossa juhlissa.

Arkeologiassa on sama menetelmä kuin elämässä. Ensin pitää löytää, vasta sen jälkeen ryhtyä etsimään. Näin syntyy sukua ja tiedettä sekä aika ajoin, kuin hunninkona, taidetta.

Kiitos juhlista, ja tapellaan kun tavataan.