Yksin

Niin kauan kuin et ole pyytänyt ja käyttänyt puheenvuoroa, toiset ovat epävarmoja siitä, miten tyhmä oikeasti olet. Kun olet puhunut, epävarmuus on kadonnut, paitsi ehkä sinulta itsestäsi. Jos olet suhteellisen tavallinen suomalainen, saatat miettiä, että mitähän sitä tulikaan sanottua ja olikohan se aivan järkevää.

En oikein kestä ihmissuhdeoppaita mutta rohkenen kuitenkin esittää arvioni, että niistä neljä viidestä suosii hölöttäjiä ja yllyttää höpöttämään silloinkin kun ei ole asiaa.

Se on aikamme amerikkalaisuutta. Jokaisen pitäisi muka olla kuin puhelinmyyjä, myös kahvikekkereillä, työpaikoilla tai kulkuneuvoissa.

Voi olla hyvinkin totta, että ihmisiä on sisäänpäin kääntyneitä ja kosketusta hakevia eli ekstroverttejä. Ainakin Jung kirjoitti jotain sellaista, ja tuo ajatus on joka tapauksessa hyvin vanha.

Kykyni lähdetekstien arviointiin ei ole riittävä, mutta sekä  Mooses että Jeremia vastasivat itsensä Jumalan kutsuun kauhistuen: Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli". 

Nähdäkseni tässä ei ole ihmettelemistä. Rabbiinit ja muut selittäjät ovat arvelleet, että Mooseksella oli puhevika tai että hänen kielitaitonsa oli puutteellinen. Mielestäni hän sanoo selvästi, ettei hän osaa pitää puheita.

Jeremia, kuten muutamat muutkin kollegansa, oli niin huono puhuja eli kyvytön ottamaan yleisöään niin että hänen jatkuvasti kävi huonosti, joten aihetta valitusvirsiin oli omastakin takaa.

Haluaisin mainita tässä yhteydessä Jeesuksen. En ole ainoa, jonka mielestä vuorisaarna on hienoin ja siis arvoituksellinen puhe, jota historia tuntee. Se oli osoitettu kansanjoukoille. Evankeliumeista saa nimittäin sellaisen vaikutelman, että Raamatun Jeesus oli aika epäsosiaalinen henkilö. Vaikka yrittäisi riisua pyhyyden hänen henkilönsä ympäriltä, häntä on vaikea kuvitella rupattelemassa edes opetuslasten tai sukulaisnaisten kanssa. Tarina Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä – jossa hän löi oppineet ällikällä, tuntuu osoittavan, että tapaus oli suuri yllätys. Akinakin evankelistat johdattelevat lukijan ajattelemaan, että hän puhui vasta kun hänellä oli sanottavaa, ja joskus hän puhumisen sijasta toimi, kuten käsityöläisen ja käsityöläisen pojan voi odottaakin toimivan.

Tässä viittaan tätä nykyä harvoin mainittuun tapaukseen, siihen nimittäin, kun Jeesus karkotti johdannaiskauppiaat temppelistä. Luther, joka lienee ollut hyvin monimutkainen henkilö ja ainakin juovuspäissään (”Pöytäpuheet”) suulas, nosti rähinän paavin liikkeelle laskemista optioista, joita ainakin ennen nimitettiin ”aneiksi” – maksa nyt käteisellä, niin saat korvauksen kuoltuasi (kiirastulessa).

Roomalainen perinne tuntee ja ylistää useitakin huonoja puhujia, ja Kreikassa oli kokonainen maakunta, Lakedaimon eli Sparta, jonka asukkaat olivat kuuluisia vähäsanaisuudestaan. Samaa ominaisuutta muuten ylistetään myös viikinkikirjallisuudessa.

Omassa historiassamme henkilöitä, joita kirjallisten muistiinpanojen mukaan ei ympäröinyt seurallinen puheensorina, olivat esimerkiksi Mannerheim ja Ryti. Lisäisin mielelläni Tannerin, mutta en ole aivan varma. Kaikki mainitut olivat ainakin jokseenkin kehnoja puheen pitäjiä, eikä ole tietoa, että he olisivat koskaan puhuneet ketään pyörryksiin.

Tämä oli pieni esseistinen huomio. Sujuvuuden ihanne ei ole ongelmaton. Silti jotenkin tuntuu, että tämän hetken politiikassa ja muussa julkisessa elämässä sanojensa punnitsija ei potkisi pitkälle. Elämmekö puppupuheiden korkeasuhdanteessa?

Otsikosta – yksin oleminen on suurta ylellisyyttä. Yksinäisyys on paha puute, joskus tappava tauti. Vaikeneminenkin on kultaa vain, kun myös hopeaa on tarjolla.