Käytiin päivällä Espoossa Hyryllä, kun oli jotain asiaa. Koska
halusin valokuvan niistä leveistä laudoista, minulla oli kamera mukana. Tämä
jutun valokuva on melkein hyvä. Valon rantu Antin kasvoilla korostaa
intensiteettiä.
Juuri siitä olin halunnut itselleni valokuvan.Ja valosta hämärässä.
Se on se sama havainnon ja elämisen pelottomuus ja voima,
joka tekee hänen kirjoistaan niin erilaisia.
Kirjoissa ei tapahdu juuri mitään eikä niissä kerrota paljon
mistään. Jotkut kirjoista ovat herättäneet hämmennystä – muutkin kuin tämä
viimeisin, uunin muuraamisesta kertova.
Miehellä on ikää 82. Hän taitaa olla viimeinen
kirjallisuuden modernismin sukupolvesta. En ole asiaa kysynyt, mutta mielestäni
Antti Tuuri on jatkanut samoja latuja. Mahdollisimman vähällä tarkoin sanominen
on hyvin vaikea taito.
Koska emme ole ennenkään keskustelleet kirjallisuudesta,
vaan mieluummin lohiveneistä, omakotitaloista tai puutarhasta, en tiedä, onko
Hyry luonnostaan tuollainen. Tuuri ei ole. Hänen romaaneistaan pystyy
seuraamaan oppimista. Hyry ei ole oikeastaan liikahtanut mihinkään novellikokoelman
”Maantieltä hän lähti” (1958) jälkeen. Ehkä hän sitten on luonnonihme, ”natural”,
kuten amerikkalaiset sanovat.
Juhani Salokannel sen tietäisi. Hän on varmaan muistanut
kysyä. Muistelen että hän teki ikuisuuksia sitten gradun Hyrystä ja on ollut
siitä erin johtava asiantuntija, ja hyvä.
Puhuakseni totta itse ilmiöstä, normaali lahjakas ihminen
joutuu harjoittelemaan vähintään 10 000 tuntia ennen kuin oppii
kirjoittamaan lauseen, joka ei ole valmiiksi rikki. Mutta olen kyllä tavannut
viisi – kuusi muutakin ihmistä, joilla on absoluuttinen kielikorva.
Musiikin puolella tätä absoluuttista säveltason kuulemista
kuvaillaan aina harhaanjohtavasti. Se ei millään tavoin korvaa loputonta
harjoittelemista. Kielessä ani harvat tietävät, että kirjoitus liikkuu samalla
kuin tuuli tuulee, välillä kovaa, välillä hiljaa, joskus kesken myrskynkin
vaieten. Vaikeimpia ovat tauot. Vaikeimpia ovat pisteet. Vaikeaa on luottaa
lukijaan.
Lukijalle täytyy kirjoittaa samalla tavalla kuin poliisille
puhutaan. Kylmät tosiasiat oikeassa järjestyksessä, ei selittämistä. Jos
aloittaa selittämisen, joutuu toimimaan kuin kärrynpyörä. Sehän on tarpeellinen
keksintö, mutta ketä oikeastaan kiinnostaa, miten pyörä pyörii tiellä. Se voi kiinnostaa,
mitä rattailla on, kuka suitsissa, mihin ollaan menossa ja mitä ennen pitkää
tapahtuu – tai jää tapahtumatta.
Romaanissa ”Silta liikkuu” poika tuijottaa sillalta jokeen
niin kauan ja keskittyneesti, että hänestä alkaa tuntu kuin silta virtaisi ja
joki pysyisi paikallaan.
Ehkä moni on kokenut tuon. Ilmiö on sama kuin Tampereen
asemalla. Hetkeen ei tiedä, liikummeko me vai vieressä oleva juna. Siitä on
vain lyhyt askel Newtoniin ja siitä toinen askel Einsteiniin. Liike on
suhteellista eli jokin liikkuu suhteessa johonkin, ja paljon jää huomaamatta.
Emme huomaa, että maapallo pyörii, saati että se kiitää melkoista vauhtia
auringon ympäri.
Kun olin pieni, kysyin isoisältäni, mitä silloin oli, kun ei
ollut vielä mitään. Tarkoitin siis luomiskertomusta, josta oli varmaan
kinkereillä mainittu. Isoisä vastasi hyrymäisesti: ”Hevonen ja kärryt”.
Olin sen verran seurannut isompia rakennushankkeita, että
vastaus oli mielestäni oikein hyvä ja tyydyttävä. Olen edelleen samaa mieltä.
Sitäkään en aio kysyä Hyryltä, mitä hän ajattelee vastauksesta. Onhan hän
uskonnollinen – uskovainen – kirjailija vailla metafysiikkaa. Kaikkia muita
kiinnostaa oppi olemassaolosta. Ei häntä, eikä muitakaan hevosmiehiä,
kirvesmiehiä eikä muurareita. Suutarit ovatkin sitten asia erikseen.
"Kirjoissa ei tapahdu juuri mitään eikä niissä kerrota paljon mistään."
VastaaPoistaKysymys herää: oliko tämä murjaisu tarkoitettu teaseriksi, joka laukaisee reaktiot Hyryn & muiden modernistien jälkeentulevia kirjallisia vekkuleita koskien, ne odotetut, kuten: nykykirjallisuuden koko kuvahan on tässä - ei mitään ei mistään? Uumoilisin monen näin ajattelevan.
Juha Seppälän `Oikku ja Vapaus´ oli poistossa, otin kuleksimasta. Koska siinä on hänen "välitöinään" pidettyjä vähemmän tunnettuja, melkein kadonneita, novelleja. Hyviä, napakoita ...
Poistavaikken mä oikein tiedä, mitä toi modernismi, niin ku on, tai vielä pahemmin postmoderni. Sen olen saanut selville, että ne kaikki jotka tätä sanaa viljelevät puheessaan, eivät tarkoita sillä samaa asiaa. Eikä se koske vain suomalaisii. Se on niin kuin kristittyjen jumalakäsitys, josta myökään en koskaan ottanut selvää, mutta sen tajusin, hei, eivät täsmää kuvat.
Se sellainen falskius käsitteissä on aina tuntunut oudolta, ettei joku itsekään ihan ymmärrä mit´ puhuu.
Miten muuten, siis Juha Seppälä, se miellyttää tarkkuudellaan ja ehdottomuudellaan kuin Antti Tuuri, romaanipuolella, on saanut käsiinsä vähemmän tunnetut dokumentit, kuten hän määritteli, Marskin reissusta Siperiaan, siitä, kun M haki "kenttätutkimuksia" tehneen Kai Donnerin kotiin. Vaikuttaa siltä, ettei olisi hatusta.
Cool! Joku muistaa tämän Seppälän aika vähälle huomiolle jääneen Donner-Mannerheim-tekstin (tuliko se vain aikoinaan radiosta), joka kai ei sinänsä edustanut mitään, ainakaan modernismia tai sitten sitä post-, oli varmaan vain tai ennen muuta pastissi (tai jotain muuta hienoa) Coppolan Ilmestyskirjasta, mutta Isänmaan kohtalonhetkiä siinä elettiin, kuten aina Mannerheimin yhteydessä tavattiin tehdä.
PoistaPääasia jännittävässä tarinassa oli, että sienipäissään Siperiassa jurtan pohjalla houraillut veljemme, tutkija Kai Donner saatiin nuoren kykenevän Tsaarin Chevalier-kaartin Vihreiden Barettien (Leib-gvardija Special Forces) upseeri Mannerheimin ripeillä toimilla takaisin koto-Suomeen ja Helsingin Yliopiston professoriuteen; uusi sulka oli tämäkin coup Mannerheimin ennestäänkin tiheään intiaanipäähineeseen.
Kannattaakohan noita sitten lukiakaan, jollei niissä kerran tapahdu mitään eikä niissä kerrotakaan juuri mistään? En ole vissiin paljoakaan menettänyt, kun en ole yhtään Hyryn kirjaa lukenut.
PoistaAivan,
PoistaMunuaisvaiva, joka vei hengen Kai Donnerilta, lienee alkujaan aiheutettu kärpässienellä: hän oli amatööri näissä. Shamaanit tekivät/tekevät niin, että sienet syötetään vanhoille naisille, joiden virtsa vasta viedään menoihin.
Tämä palvelee luonnonkansoissa sosiaalista rakennetta siten, ettei siellä ilmene vanhusten elättämisongelmaa samalla tavalla kuin aineellisesti kehittyneissä yhteiskunnissa.
Noinhan se varmaan oli, esiteolliseen aikaan osattiin optimoida, kaksi kärpässientä yhdellä iskulla: oma pönttö herkisteltiin apposen auki taivas- ja maanalaiskanaville omat munuaiset säästäen ja yhteiskunnallinen huoltosuhde tuli reilaan saman tien kokeneempaa virtsaajaa tisleen alkutuottajana käyttäen. Kelpasi pappisluokan siinä mummun potasta kaksin käsin pidellen ja aataminomena klunksahdellen "särpiellä hurmejuomaa kanssa korppien".
Poista"Hän taitaa olla viimeinen kirjallisuuden modernismin sukupolvesta."
VastaaPoistaEi unohdeta Veijo Merta!
Se joka elää, ei pohdi oppia olemassaolosta. Suutarin ja kirvesmiehen ero on kai lihaksien käytössä, suutari ei tarvitse kehon isoimpia lihaksia, turhautuu kuin koulupoika pulpetissaan, muistiinpanoja tehdessään. Ikäihmisistä tapaa tulla ihannoituja, Adolf E. ; Georg H. v. W. jne. Sven Krohnin sukulaiselta kysyttiin, miksi S.K. tuli lopulta kuuluisammiksi kuin kilpailijansa ja vastaus oli: hän eli vanhemmaksi, sai sanoa viimeisen sanan (96 vee, aika korkea ikä). Harri Tapper julkaisi kirjansa Loimu ja lumi 83-vuotiaana. Nero, mielestäni.
VastaaPoista"Vähällä sanomisen taito". Osaisipa YLE sen, erikoisesti pitkien uutistensa osalta.
VastaaPoistaOlikohan se nyt jotain kolmekymmentä vuotta sitten, kun Hyry oli jossain tilaisuudessa läsnä, kun TV:n toimittaja kysyi häneltä jotain. Hyry oli niin juovuksissa, ettei vastaamisesta tahtonut tulla mitään.
VastaaPoistaTällaisia ihmeellisiä muistikuvia jää mieleen.
Erehdyt henkilöstä. Hyry tunnetaan elinikäisenä absolutistina. Kerran kuulemma maistoi lasista punaviiniä ja ihmetteli, että miten te tällaistakin juotte.
PoistaHesarin uusimmassa kuukausiliitteessä Hyy itse kertoo miten kirjoitetaan "lause, joka ei ole valmiiksi rikki". Hän puhuu urkujen rakentamisesta, mutta laajentaa sitten: "Kirjoittaminen on siinä mielessä ihan samallaista, että siinä ei tartte mittään muutakon pannee sanoja peräkkäin. Ne pittää panna vaan tietyssä järjestyksessä, ja siitä järjestyksestä syntyy se merkitys."
VastaaPoistaMuuta ohjetta ei mielestäni tarvitakaan.
Rauha tarttuu, Antti Hyry on loistava tartuttaja. Hän on huippu. Niin myös Veijo Meri.
VastaaPoistaNyt on hyvää tekstiä. Ei ole liian provosoivaa. Jaksaa lukea vain kaksi riviä, vaikka on sunnuntai. -nimetön
VastaaPoistaKenpä novelliin tarttuu, hänpä romaaniin hukkuu, sillä totisesti totisesti meidän täytymän varovaisesti suhtautuman mielikuvitus luetteisiin.
VastaaPoistaHui Lai Lee
Jostakin on kirjahyllyyni kulkeutunut kirjallisuudentutkija Katja Seudun kirjoittama tutkimus Ja mieli on jakautunut yli maan (Muisti ja oleminen Antti Hyryn teoksissa). En tiedä, miten K. Seutu noteerataan Antti Hyryn tutkijoissa. Huomiotani kiinnitti vain se, että Seudun tutkimuksen kirjallisuusluettelossa ei ole yhtäkään Juhani Salokanteleen kirjoitusta.
VastaaPoistaIse olen oppinut pitämään Salokannelta pätevänä virolaisen kirjallisuuden, erityisesti Jaan Krossin asiantuntijana.
Voin erehtyäkin ja sekoittaa Salokanteleen kanssa keskustelemaani. Seutu on arvostettu tutkija.
PoistaKrossista - harva muistaa hänen yhteydessään, että hän oli juristi, yleisen oikeustieteen dosentti.
PoistaMinulle juridiikka on sikäli koomista, että sen hullunkurisuudet on pakko ottaa vakavasti. Siellä ovat perälautoina poliisit voudit kidutuslääkekammiot putkat. Nytkin oli mainio juttu kuinka siellä Jaan Krossin mailla juridiikan vaihduttua täksi sopimussaivarteluksi, eli ei-mielivallaksi vaan kirjaimeen ankkuroituvaksi, tehtiin lestinheittosta alkoholinlainausta. Lainausta toisin kuin myyntiä eivät kirjat kiellä. Siispä lainaamaan poskettomalla hinnalla -korolla oikeastaan. Sitä taas ei mikään estä kun kiskontakiellot kumottiin. Jne
Tallinnan kivet -rakennuskivet- tihkuvat säällistä elämänmenoa. Siellä oli mestarilla ankarat velvollisuusnormit ja alaisella turvalausekkeet joita kaikenaikaa istuva raati ylläpiti. Sitten olivat oikeuden ja tuomion proseduurit jos ylilyönnit eivät lakanneet vertaisoikaistumiseen ja parannukseen -joo ihan siihen itteensä -omaantuntoon. Täyspäisellä kuolevaisuutensa snajunneella uskottiin sellainen elin eli tuntosarvi otsastaan törröttävän. Ellei ken ole nähnyt, niin ompi kai se poikkeus jonka myötäsukaan helateknokratiamme sokeus nojaa. Heikoimman mukaan mennään. Mitäs siitä tulisi jos kaikki itseohjautuisivat…
Tieverkkoon tai puhelinverkkoon vertautuva yhteishyvä on maksuverkko. Maksuverkko tuli postin johdannaisena ja säästö/luotto -palvelun anti-yhteisyysoppien riehuessa Wahlroosin mandaatiksi. Mitäpä yhdestä narsistista. Mainio herra. Terävä huomioissaan -etevä palkaamaan yksisilmäisiä toimenmiehiä duuneihin. Johtamisella säästää itselleen kartanoaikaa ja saa metsälläkäyntiseuraksi sivistynyttä, lukenutta väkeä.
Piti vaan räksyttämäni, että kun asumisesta on esillä välikysymys, niin paperit ovat pankeissa/säätiössä rajatut ja naurettavia -jos mitään,paitsi paperisia. Siksiköhän Juha Väätäinen empi istua niiden ääreen ? Mieshän on täysjärkisen asuntoreformin tajuaja -sarjaa Teuvo Aura, von Hetzen, Isolimppu, Mauno Koivisto ja muut kadonneen ajan järki- ja vastuuhemmot. Nyt pannaan selvän viistonnisen sijasta sisupussit juoksemaan esteitä. Joka ponnistuksella astut ilkeään pykäläpiikkiin. --Takaisin kohtuun ryömimisen polulla yksi kiukuttelurasti on tällainen piilokirjoittelu. Luottolaitoksen kaappaus Laitoksen oksiston haaruttamiseksi ja tuuhentamiseksi päivän läpipaistamattomaksi, ja Laitoksen yhteishyväluonteisuuden sivuuttaminen, on pahan juuri myös tässä välikysymyskysymyksessä. Kysymystä ei vain esitetä. Sehän on asiantuntijoiden eli edunsaajien reviiriä.
Jukka Sjöstedt
Valitan -- en ole pitänyt yhdestäkään suomalaisesta modernista kirjailijasta. Pelkkä asioiden toteaminen tuntuu minusta peilielämältä sekä aika rankalta egoismilta, privaattiudelta tai joltakin joka hieman haiskahtaa. En osaa panna sormea sen paikan päälle, joka heidän asiassaan on vikana.
VastaaPoistaEhkä se on mielikuvituksen ja ihmeen puute; äärimmilleen viety valkaistu kirkko josta jumala on siivottu sakastin nurkkaan häpeämään.
Ei mielen insinööreistä ole sielun muotoilijoiksi.
Helkkari , miten hienoja blogikirjoituksia on taas tullut , monta peräjälkeen ! Kiitos !
VastaaPoistaUuups... Laitoin kommentin mutta meni edellisen postauksen sivullesi. Kommenttini koski erinomaista kuvaasi...
VastaaPoistaItse en tietenkään tunne kirjailija Antti Hyryä, mutta kirjoituksiaan olen lukenut. Elämykset niiden suhteen ovat olleet tasaisia kuten tyylinsäkin. Ei järisyttäviä, mutta eivät vaikutuksettomiakaan.
VastaaPoistaHevosmies, kirvesmies, muurari-lohkaisusta: Ei meitä monialaisesti ajattelemaan kykenevien professoreidenkaan karsinoimaan kovin varmoin äänenpainoin kannata ruveta. Kyllä kaikenlaiset opit kiinnostavat ken raskailta töiltään vain jaksaa. Telineillä ramppaa monenlaisesti elämää pohtivaa sakkia, mutta harvoin heistä kukaan julkisuuteen ajatuksiaan lähtee tuomaan. Ovatko ne ajatukset sitten vähempiarvoisia ja vaikutuksettomampia kun tittelit ovat mitä sattuu, niin sitä sietää miettiä. Toiminnan miehet ja naiset panevat usein ajatuksensakin niihin toimintoihinsa. Arkeensa.
Rakennusmonttujen ja suoja-aitojen yleisönpuolelta seuraamisella ei rakentamaan opi, eikä sitä kulttuuria ymmärtämään kakkosnelosen vahvuuden vertaa, mikä työmailla vallitsee. Kuten ei yliopistorakennusten rakentamisen jälkeen niiden sisällä tapahtuvien toimintojen ymmärtämisessä rakennusten rakentajilla, jolleivät kirjaudu sisään opiskelemaan.
Lukeminenkin vaikkapa uuninmuurauksesta on vain lukemista, ei muuraamista.
Lauri Viita: Joki
VastaaPoistaSe virtaa siellä edelleen,
se joki alla kumpareen,
ja poikanuija onkineen,
kuin ennen kauramaan
ja luhdan rajaa kipittää
sen rantaan savisaappaissaan
ja pelto höyryää.
Ja kukat kullankeltaiset,
ne jäävät niinkuin askelet,
nuo kuopat varvasviisikon
ja pienen kantapään.
Ja varjo, pentu pannaton,
jos musta on,
on Musti nimeltään.
Voi, että muistan kivenkin,
sen jolle tuttu kinttutie
nyt toista kiiskimiestä vie!
Kun lahnain lahna kyljellään
se kyytii evin väkevin,
se paasi pilttiään.
Vain vihreätä vitaa lie
ne melat, mutta mitäs tuo,
kun joki verkkaan vaeltaa
ja unta luo
ja häipyy maa
ja vesi vallan rannaton
ja valas totta on.
Se virtaa alla kumpareen,
se joki, vaikka taivaaseen,
ja edelleen ja edelleen.
Ei takerru se joutaviin,
ei uuvu patoon, turbiiniin,
ei tietämisen raiteisiin,
vaan vaeltaa.
Ja poika ruokkii kiiskejään
ja matkustaa.
Hän kulkee, kunnes kääntää pään
ja katsoo taakse, toteaa:
ei liiku kauramaa."
Tapani Kansa laulaa tämän. Betonimyllärillä. Äänensä soittaa tuota tekstiä.
PoistaMitäs se oli mitä Hyry sanoi P. Saarikoskelle viinasta (vissiin maistettuaan kielen kärjellä...)? Jotain kovin hauskaa se oli, en vain muista mitä...
VastaaPoistaMaailmankansalainen Anne Friedkin on ollut vaikuttunut Antti Hyryn teksteistä. Hän kuvailee Hyryä parin sivun verran esseekirjassaan Kirjailijan kutsu (Otava 1989) kirjoituksessa "Ajatuksia 1980-luvun suomalaisesta proosasta".
VastaaPoista(s. 258)
"... ... Tarinoissaan Hyry luo ihmisiä jotka vastaavat luonnon jokaiseen liikkeeseen, ääneen ja tunnelmaan ja suorittavat käden töitä niin keskittyneesti ja hartaasti että se muistuttaa uskonnollisten sääntöjen ankaraa noudattamista. ... ..."
Hyry on suuri zenmestari. Varmaan tietämättään, ja juuri siksi.
VastaaPoistaPitääks se nyt täällä aina ihan mestari olla, kun asteita on hur mycket.
PoistaEikä ne, se tie, ole feikkiä.
Entä jos noin niin kuin hyvin hajulla zenistä olisi, riittäskö mihinkään?
Myös idän mestarit ovat kysyneet tätä, kun on näitä Wattsin kaltaisia mestareina esiintyviä opettajia.
Todennäköisesti Hyry ei tiedä zenistä mitään, saati että hyväksyisi olevansa joku "mestari".
PoistaSe ei kuitenkaan ollut kommenttini pointti, vaan ihan joku muu.
Kaunis kuva. Paljon kauniimpi kuin suuri osa päivittäin vastaantulevasta kuvastosta, jossa hyppivät mainoksissa tai mainosmaisissa olosuhteissa nuoret, liioitellun värikkäät hahmot, jotka hymyilevät naamiokasvoillaan niin räikeästi, että se näyttää irvistykseltä.
VastaaPoistaHyryn proosa on rankinta mitä Suomessa on sotien jälkeen kirjoitettu. Hyry kun ei yritä tehdä vaikutusta lukijaan. Siksi pienimmätkin poikkeamat hänen ns. normaalin arjen kerronnasta saavat aikaan hirvittäviä maailmankuvaa järisyttäviä vaikutuksia, ainakin hyvässä lukijassa.
VastaaPoista