Toivonen

Mainitsin eilen Osmo A. Wiion. On mainittava myös Rauno Toivonen, koska useimmat lukijat kysyvät, että kuka. Jotkut luulevat menneisyyden rallitähdeksi (Pauli Toivonen jne.). Puhe on menneisyyden lehtimiehestä.

Rauski otti Tekniikan Maailman hoteisiinsa 1953 ja lopetti päätoimittajana 1980-luvun lopussa. Jatkaja oli Mauri Salo, jota en tunne, ja hänen jälkeensä Martti Merilinnan, henkilönä hänkin outo.

Raunon kanssa meillä oli jotain puuhia. Hoidin jotain asioita, kirjoitinkin lehteen muutaman kerran. Ja sitten oli se erikoinen vaihe, kun Toivonen oli Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana. Hän oli julkaissut muutaman kirjan, joiden painuminen unohduksiin ei taida olla korvaamaton vahinko. Kaunokirjallisuuden parissa hän ei jatkanut. Mutta lehteä tehtiin.

En raaskinut koskaan kysyä, mitä mielessä liikkui, kun hän myi TM:n tamperelaiselle Lehtimiehet Oy:lle eli Urpo Lahtiselle eli Hymy-lehdellä rikastuneelle firmalle, jonka maine ei ollut hyvä. Rauno oli hyvä ihminen, jota muistelee mielikseen aikojen taakse.

Kun lehti siirtyi Yhtyneille Kuvalehdille ja päätyi siten Otavalle, emme enää tavanneet. En tiedä, mikä oli se pitkäaikainen tahti, johon Rauno kuoli 1999, mutta viimeisinä vuosinaan hän ei siis näyttäytynyt.

Ihminen jättää jälkeensä muistoja. Kun panen pääni kallelleen, olen ollut jonkin verran tekemisissä erilaisten päätoimittaja-kuuluisuuksien kanssa, jopa Ilmari Turjan. Tätä nykyä on näkyviä päätoimittajia, jotka mielelläni kierrän.

Mieleni kääntyi menneisyyteen, kun Tekniikan Maailman mukana tuli DVD-levyllä kaikki viime vuoden numerot, ja painettuun lehteen on ilmestynyt viittauksia verkkoon.

Makuasia tai kysymys kohteliaisuudesta, onko tämä ajan merkki vai lopun alkua. Arveluni painettujen lehtien tulevaisuudesta ei ole erikoisen valoisa, mutta tällaiset arvelut ovat kuin povariakan puheita. Ei niillä ole sen suurempaa arvoa.

Valtion maksa Kuluttaja-lehti, toinen suosikkini, oli laskenut eri aikakauslehtien julkaiseman mainosaineiston. Katsokaa lehdestä – menettely rehottaa juuri siksi että toimituksellista ja kaupallista aineistoa on niin vaikea erottaa toisistaan. TM:ssä taisi olla noin 7 sivua tekstiä, joka näyttää olevan peräisin maahantuojien esitteistä.

Vertaileva mainonta oli ennen kiellettyä. Kuluttajansuojalain mukaan sen oin nyt oltava totuudenmukaista ja puolueetonta. Mainos taas on lain mukaan voitava tunnista mainokseksi, ja siitä on käytävä ilmi, kuka mainostaa. Kojeisiin ja laitteisiin keskittynyt lehti voi olla mahtava tekijä markkinoilla. Kun valitaan TM:n vuoden talviauto, voittaja (eräs Volvo) alkaa heti mainostaa voitollaan. Rengasliikkeissä tarjotaan aika johdonmukaisesti niitä kesä- ja talvirenkaita, jotka juuri sijoittuivat hienosti testeissä.

En väitä enkä vihjaa, että suomalaiset autolehdet antaisivat kauppiaiden vaikuttaa valintoihinsa. Silti ne ovat osa bisnestä ja siitä huolimatta valitseminen on kuluttajalle vaikeaa.

Mistä te etsisitte tietoja, jos lihava tätinne lahjoittaisi teille tasan 25 o000 euroa uuden auton ostamiseen? Ensimmäiseksi – ette mistään, koska mielestänne tiedätte jo. Toiseksi – kaverilta. Kolmanneksi – naapurilta.

Kuluttajalle (tavalliselle ihmiselle) valinta näyttää olevan sitä  tunteenomaisempi mitä kalliimpi ostos on kysymyksessä. Katselin VW:n mainosta, kun silmään sattui, että Golfissakin on pysäköintiavustin, ja sellainen on mielestäni hupaisa laite. Tunsin olevani melkein rikollinen, koska minulla ei ole koskaan ollut VW:tä, ja se on tietääkseni hyvä auto. Toisaalta säälin kauppiaita. Juuri TM tulee todistaneeksi, ettei henkilöautoissa ole tätä nykyä paljon eroa. Hinnoissa on. Toimittajat saavat pinnistää löytääkseen perusteita auton pitämiselle toisia parempana, ja yhä useammin niitä löytyy vain tuntemusten ja vaikutelmien maailmasta. Meitä setämiehiä on koko joukko. Meistä on hyvä, että kottero kulkee, mutta ajo-ominaisuuksista tai pers-mukavuudesta emme pahemmin piittaa. Silti minulla ei ole Daciaa, joka luullakseni olisi järkevin ostos tällä hetkellä. Niin se käy.