Sivun näyttöjä yhteensä

5. maaliskuuta 2011

Sananen




Vanhoina kammottavan pahoina aikoina tieteelliset kirjoitukset nimettiin joskus ”Sananen…” ja sen perään tuli 800 sivua läpitunkematonta tekstiä. Toinen suosikki oli kirjan nimi ”Lisiä oppiin …:n ymmärtämiseksi”.

Suutuin sen verran presidentti Koskelon TV-uutisten puhelinhaastattelusta, jossa hän otti vapauden ylimieliseen sävyyn sekä arvostella että opastaa eduskunnan perustuslakivaliokuntaa, että olisi viisaampaa kirjoittaa jostain aivan muusta.

Mietittyäni aikani tulin siihen tulokseen, että on kirjoitettava juuri tästä.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2010:23 yksityisen määräämästä maksusta pysäköintivirheen johdosta. Siitä kirjoitettiin jo ja oltiin eri mieltä. On syytä ollakin. Se on asia, jossa voi perustellusti päätyä erilaisiin ratkaisuihin. Sellaisia asioita on aika paljon.

En liioin tunne tarvetta olla oikeassa tuossa kannassani. Puhun presidentti Koskelon puhelinhaastattelusta ja siitä, että hän arveli eduskunnan perustuslakivaliokunnalla olleen kovin paljon vaativia tehtäviä ja kysyi, olisiko tämä lainmuutosta koskenut asia jäänyt loppuun miettimättä, totesi että Ruotsissa tässä asiassa ei ole nähty vaikeuksia, joten sieltä voisi ottaa mallia, ja esitti vielä toivomuksen, että perustuslakia voitaisiin tulkita toisin.

Viis asiasta – se on vaikea kysymys tämä julkisen vallan käyttäminen yksityisen toimesta – mutta en nyt ymmärrä korkeita tuomareita. Ensin KHO:n Hallberg joutuu syystä selittelemään toimiaan lainkäyttöasian yhteydessä ja nyt KKO:n presidentti ottaa ja unohtaa, että tuomioistuin ei säädä Suomessakaan lakia. Se soveltaa lakia oikeusjutuissa, kulloinkin esitettyjen vaatimusten ja eteen kannettujen todisteiden mukaan.

Tuomioistuimilla on velvollisuus tutkia lain perustuslainmukaisuutta. Perustuslakivaliokunnan lausuntoja tuomioistuin voi luonnollisesti selvitellä tuomion perusteluissa, ja luonnollisesti tuomioistuimella eli KKO:lla on silloin viimeinen sana. Siellä on monta sellaista ratkaisu, jotka eivät välttämättä ole aivan oikeita.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon ja siitä seuranneen eduskunnan päätöksen arvosteleminen korkeimman oikeuden itse äskettäin ratkaisemaan juttuun liittyen on ennenkuulumatonta.

Tuomioistuimissa haukutaan ministeriöitä ja eduskuntaa aivan säännöllisesti ja välillä syystä. Se on keskustelua suljettujen ovien takana tai vaikka kahvilassa, ja siihen tuomareilla on oikeus.

Mutta tuomarin tulee virkatoimintansa ulkopuolellakin käyttäytyä asiallisesti. Meillä on pitkä perinne vedota vallan kolmijaon oppiin. On tuomiovalta, lainsäädäntövalta ja toimeenpaneva valta, eikä niiden pidä mennä toistensa alueelle. Korkeimman oikeuden presidentin ei pidä mennä opettamaan kunniakomppanialle kivääriotteita, koska armeija on osa toimeenpanovaltaa, eikä tuomioistuimella ole mitään sanottavaa sen toimintatapoihin – elleivät ne tule vastaan vireillä olevassa asiassa.

Synkintä on, että presidentti Koskelo rikkoi asianaan olevan sopivuuden rajat ottamalla kantaa tilanteessa, jossa julkisen vallan luisuminen yksityisille – firmoille – on raju poliittinen ongelma. Lausumallaan hän jääväsi koko korkeimman oikeuden eräässä asiaryhmässä. Lisäksi hän toden totta neuvoi suhtautumaan perustuslakiin vähemmän vakavasti.

Kun en tunne henkilöä, en osaa arvata, mistä hän oli saanut tämän asian arvoisaan päähänsä.

Erottaa häntä ei voi, koska kysymyksessä ei luultavasti ollut virkatoimi eikä siten virkarikos, mutta hänen olisi itse erottava virastaan välittömästi. Lausunnollaan hän on vaarantanut käsityksen tuomioistuinlaitoksen riippumattomuudesta. Riippumattomuus on kuin riippumatto – siinä on kaksi päätä. Poliitikot eivät sekaannu tuomareiden asioihin eivätkä tuomarit poliitikkojen. Koskelo voisi johtopäätökset tapahtuneesta tehtyään ryhtyäkin  poliitikoksi ja pyrkiä vaikkapa valiokuntaan. En kyllä povaa noin heikoilla mediataidoilla kaksista menestystä.

96 kommenttia:

  1. Heh, heh!
    En olisi uskonut, että Kemppinen voisi vetää moisesta herneen nenäänsä!

    Vrt. toisin kuitenkin Virolainen blogissaan 4.3. "KKO:n presidentti Koskelo puhui järkeä parkkimaksuasiassa."

    Palsturin tekstin luettuani: pysyn.

    VastaaPoista
  2. Tässä arvoisa ylläpitäjä on oikeassa. Samalla tavoin kuin kunniananarvoisa Hallberg rikkoi rajoja, kaatoi aitoja myös Koskelo. On ihastuttavaa, että tuomarikunta toimii nykyään näin. Toivottavaa se ei ole. Kuulutetaan perään ja yhdytään edelliseen puhujaan.

    VastaaPoista
  3. Koska kommentoin Virolaisen blogiin samasta asiasta, lienee järkevää tehdä se täälläkin. Kuten Kemppinen toteaa, tässä asiassa on monta lähestymistapaa. Virolainen on näemmä sitä mieltä, että pelkkä auton omistaminen antaa oikeuden uhata luottotietojen menettämisellä, mikä nyky-yhteiskunnassa tarkoittaa orjan asemaa. Kemppinen puolestaan esittää, että ihmisellä on oikeus elää omaa elämäänsä suojassa mielivallalta. Itse asetun tässä asiassa Kemppisen kannalle.

    VastaaPoista
  4. Eikös laki ole niin kuin se luetaan. Nyt on luettu vähän eri tavoin. Tästähän tuomareille maksetaan, usein aika paljon. Mitä moisesta hermostumaan.

    VastaaPoista
  5. Todella viisas ja asiallinen blogi Kemppiseltä.
    Perusoikeusasiantuntemus ei todellakaan ole kaikilla "hanskassa", eikä Ruotsin lainsäädännön vertaaminen riitä.

    VastaaPoista
  6. Ottamatta mitenkään kantaa itse asiaan, kun en ole juristi, niin totean kuitenkin, että jos olen oikein ymmärtänyt, niin korkeimmat oikeudet ainakin käytännössä itse täydentävät itseään, eli valitsevat itse uudet jäsenensä. Jotta tällaisen järjestelmän legitiimiys säilyisi, tarvitaan todella huolellisen hillittyä käytöstä.

    VastaaPoista
  7. Hyvä kirjoitus. Tuomareiden on nimenomaan valvottava, että lakia noudatetaan. Ei siis päinvastoin.

    Myös perustuslaki tulisi ottaa Suomessa käyttöön.

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi et alii: - tänään ei ole puhe "lain lukemisesta" eli pysäköintitapauksesta. Puhe on lain säätämisestä.

    Laki lukevat tuomioistuimet.

    Lakia säätää eduskunta.

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti näistä korkea-arvoisten tuomarien vallan kolmijaon loukkauksista ei tule uutta maantapaa. Hiljainen hyväksyntä on salakavala prosessi.

    VastaaPoista
  10. Kyllä tässä asiassa tuntuu haisevan todella vahvasti taloudelliset tai muut vastaavat vaikuttimet - asiantuntevien (ja varmasti ammattinsa osaavien) ihmisten antaessa tällaisia julkilausumia ei voi kuin ihmetellä, mikä määrä voitelua siihen on vaadittu. Ilmeistä kuitenkin on, että intressipiiri liittyy yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien (nykyisten tai aiottujen) yritysten taustoihin. Itse toivoisin asiassa
    tutkivan journalismin ja sitä kautta julkisen läpinäkyvyyden mukaantuloa.

    VastaaPoista
  11. Nykyinen "sekalaisten vartijoiden" tallustelu yleisillä paikoilla rapauttaa meidän toimivaa yhteiskunta-rauhaa.
    Ennen Poliisi oli se auktoriteetti, kunkku, jonka läsnäolo lisäsi ihmisten rauhallisuutta ja turvallisuuden tuntua. Pampusta sait jos et ollut ihmisiksi.

    Nyt kuitenkin, kun niitä parkkimaksujakin on pakko kerätä, ovat Parkki-Pirkot ihan paikallaan. He edustavat virkavaltaa, joka sopivasti saa kuriin pässit-autoilijat. Parkkisakot rapsahtavat kyllä jokaisen omasta pyynnöstä! Ei niitä turhaan laitella.

    Mielestäni Parkki-Pirkkoja voisi lisätä. Kyllä se toiminta itsensä iloisesti maksaisi. Näyttäähän Parkitus tuovan leivän yksityisille vartijoillekin.

    Poliisi ja Parkki-Siskot ovat se mitä tarvitaan yleisillä kaduilla. Yksityisillä sisätiloilla voi olla tilanomistajan oma kuri.

    VastaaPoista
  12. Yksi keskeinen yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvän ongelma on tulojen muodostuminen ja siitä syntyvä motivaatio hankkia "asiakkaita" eli sakotettavia. Yksistyisen pysäköinninvalvonnan tapauksessa mitä enemmän rikkeitä, sitä enemmän tuloja. Eräässä muodossa toteutettu vuosikymmeniä tuossa itärajan takana hyvällä menestyksellä, vaikka nyt sitten presidentti jotain asiiaan puuttuukin.

    Tästä syystä myös kunnallisen pysäköinninvalvonnan ja poliisin toiminnan rahoitus pitää pitää täysin erillään näiden tuottamista tuotoista. Jos rakennetaan automaatti, missä valvontayksikkö saa käyttöönsä valvonnasta saadut sakkotulot, johtaa se yksiköiden kasvuun siihen rajaan asti missä ei enää lisätuloja tule. Tämän jälkeen pitää edelleen tiukentaa valvontaa jotta syntynyttä järjestelmää pystytään ylläpitämään kunnes ollaan tilanteessa jossa virheellisen pysäköinnin ajatteleminenkin on sakoitettavaa toimintaa.

    Sinänsä minulle on yksi lysti, onko virhemaksun laativa henkilö virkasuhteessa vai ei, kunhan virhemaksu tulee aiheesta eikä aiheettomasti sääntöjä vedättämällä. Virkamiesten valvonta on kuitenkin helpompaa kuin satunnaisten firmojen jossa on osa-aikaista keikkaporukkaa.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen, puhut (kirjoitat) asiaa. Ylimmän tuomarin puheenvuoro oli todella epäsovinnainen. Ehkäpä ylin tuomareitten valvoja eli oikeuskansleri Jonkka voisi ilmoittaa käsityksensä Koskelon lausunnosta.

    VastaaPoista
  14. Eikö nämä molemmat oikeuspresidentit ole sen kolmannen presidentin nimittämiä? Soul brother & soul sister.

    VastaaPoista
  15. Koskelon nimittämisen yhteydessä oli jo arviointeja ko. henkilön "sopivuudesta" tärkeään tehtävään. Mutta.. vahvalla taustatuella on tietty oma merkityksensä.

    VastaaPoista
  16. Hyvä Kemppinen! Itsekään rikosjuristina en ymmärrä esim muuten järkevän Virolaisen fanaattisuutta (ja mielipiteitä) tässä parkkiasissa. Olet nostanut esiin juuri oikean näkökulman tähän ongemaan. Minunkin mielestäni Koskelo on ylittänyt sopivuuden rajat-kaippa tämä on sitä suomalaista jääräpäisyyttä, ettei olla valmiita myöntämään virheitään.

    VastaaPoista
  17. Tämä Koskelon tapaus on tosiaan hämmästyttävä ja romautti ainakin itseltäni kertaheitolla luottamuksen Suomen tuomariston asenteeseen. Huolestuttavaa ei ole vain se, että tuomari ryhtyy julkisesti poliitikoksi, vaan kysymys siitä, paljonko tällaiset poliittiset asenteet vaikuttavat verhojen takana.

    Jos Koskelo olisi vain toivonut, että eduskunta säätäisi asiaa selkeyttävän lain, ei mitään ongelmaa olisi ollut. Mutta hän sanoi millainen tuon lain pitäisi olla.

    Itse asiasta varmasti löytyy paljon näkökulmia, tässä ei nyt puhuta siitä, toisin kuin jotkut kommentaattorit näyttävät ymmärtäneen.

    VastaaPoista
  18. On se kumma kun tuollaisesta joku vetääsee herneen nenäänsä. Tulee vielä suurempi sotku jutusta.

    VastaaPoista
  19. Korkein oikeus tuli antaneeksi "ennakkopäätöksen" yksittäistapauksessa vielä säätämättömän lain hengessä. Alioikeudet olivat sitä perustuslainmukaisempia kannanotoisssaan, mikä tietysti on kimurantti tilanne.
    Perustuslakivaliokunta otti kantaa säädettävään lakiin ei korkeimman oikeuden päätökseen.
    Korkein oikeus taisi jäädä tyhjän päälle. Ehdotan Kemppisen ehdottamaa perusteltuun päiväjärjestykseen siirtymistä ja Koskelon eroa.

    VastaaPoista
  20. Jos lainsäätämisen ja lainlukemisen suhde on noin syvältä, niin ei ihme, että "ketjuun" tulee sellaisia aukkoja, että apua pitää etsiä milloin EU:n tai YK:n tasolta. Tässä taas yksi esimerkki:

    http://www.lappilainen.fi/uutiset/poronhoidon-tulevaisuus-vaarassa-nellimissa.html

    VastaaPoista
  21. Hallberg ja Koskelo ovat henkilöinä (josta en nyt lausu) ja hahmoina (pointtini) aivan erilaisia: Hallberg on karriäärituomari, joka ei lyhyen yliopistopuuhailun jälkeen ole ollut kuin KHO:ssa, Koskelo taas hankki kannuksensa OM:n lainvalmistelussa ja kultauksen niihin Euroopan rahoituskuvioissa; tuomarina hän on tuore, tai ainakin nuori. H on ollut pitkään ja välillä läheisesti valtiojohdon kaveri ja lila (juridiikan väri) eminenssi Kiinaa myöten. K on muutoin tehokkaasti ja pitkäaikaisesti verkostoitunut lakimieskunnan eliittiin. Yhteistä siis on ymmärtääkseni, etteivät he koe olevansa nimenomaisesti vain virkansa edustajia. He ovat omina hahmoinaan vahvoja, joten out of the box -kommentointi kuvaa ja rakentaa sitä eikä heidän virastojaan. Tämä voi toki olla ongelma, kuten Kemppinen ajattelee.

    Mietin pitkään, ja laitan tämän nyt ehkä turhaan nimettömänä, sorry.

    VastaaPoista
  22. Lakiasioissa on kysyttävä pätevämmiltä. Eikö lähtökohta kuitenkin ole se, että yksityisen maan omistajalla on oikeus sallia pysäköinti alueellaan vain maksua vastaan.

    Ja ongelma on siinä, miten tämä maksu on kätevä suorittaa ja lainmukaista periä.

    Kun ostan lentolipun, hinta muodostuu monista erilaisista kustannuksista, joista kaikki lipunmyyntiin liittyvät muodostavat jonkinlaisen käsittelyhinnan. Halvempiin lippuihin liittyy vielä sellainen ominaisuus, että tilattuna edestakainen matka on maksettava, vaikka sitä ei toiseen suuntaan käytettäisikään. Tätä voitaisiin sanoa varaushinnaksi.

    Olisiko parkkimaksukysymyksessä mahdollista toimia niin, että havaittuaan parkissa auton, joka ilmeisesti ei ole suorittanut maksuvelvollisuuksiaan, parkkikauppiaan pirkko laittaa hintalapun tuulilasiin. Hinta on vaikkapa 30 euroa mutta muodostuu kahdesta osasta, käsittelyhinnasta ja varaushinnasta. Käsittelyhinnoista muodostuvat pirkkojen palkat ja varaushinnan parkkipaikan omistajat mitoittavat heille riittäväksi korvaukseksi.

    Käsittääkseni tällainen hintalappu vastaa sitä hintalappua, jonka lihakaupan myyjä lätkäisee käärimänsä jauhelihapaketin päälle ja jonka sitten kaikki ongelmitta maksavat kassalla - tai ongelmien kanssa myöhemmin.

    VastaaPoista
  23. Tässä en voi kuin kannattaa kirjoittajan näkemystä: on pöyristyttävää, että ylin toimeenpaneva oikeudenkäyttäviranomainen hakuukku tehtävässään kyvyttömäksi lainsaadäntövallan edustajia, joiden linjauksia hänen tulisi lain hengen ja kirjaimen mukaan virkatoimissaan äärimmäisellä tarkkuudella noudattaa.

    VastaaPoista
  24. VIROLAISEN YMMARRYS

    Mitenkahan on prof. Virpolaisen ymmarryksen kanssa?? Kemppinen puhuu koko ajan tasta vallan kolmijako-opista eli kuka lukee lakia ja kuka saataa lait. -- Virolaisen blogissa ei ole sanaakaan tasta kolmijako-opista, vaan Virolinen kasittelee tata parkkimaksuilmiota.
    Kemppinen ei kasittele ollenkaan sita teemaa, mika on asiana Virolaisen blogissa. - Nain mina ymmarran! Toki minun ymmaryksessani voi olla vikaa, mutta kertokaa, mossa kohdassa vippaa.

    VastaaPoista
  25. Jos Koskelo sanoo: "Voi tietysti olla niin, että perustuslakivaliokunnalla on ollut vähän liikaa vaikeita asioita viime aikoina ja ehkä siellä ei ollut aikaa miettiä tätä ihan niin perusteellisesti kun olisi ollut toivottavaa", niin Sasin tulisi pyytää Koskelon kuultavaksi.

    Kai se olsi perustuslakivaliokunnan intressissä saada tietä, mitä se ovat KKO:n presidentin mielestä jättänyt miettimättä.

    VastaaPoista
  26. Jopas nyt jotakin!

    Kollega JK on näemmä saanut blogilleen runsaasti mainosta Uuden Suomen verkossa otsikolla

    "YÖLLINEN KÄÄNNE PARKKIKIISTASSA - ÄLYKKÖ RAIVOSTUI"

    Otsikon ensin luettuani ajattelin, että nyt joku älykkö on raivostunut yöllä nakkikioskilla Pauliine Koskelon "pikku heitosta" perustuslakivaliokunnan suuntaa ja heittänyt "nakit ja muusin" jonkun silmille.

    Raflaava otsikko tosiaan: "Yöllinen käänne"!

    VastaaPoista
  27. Loistavaa Kemppistä!
    ***
    Julkista valtaa sisältävien tehtävien päätyminen yksityisyritysten tai osakeyhtiöiden käsiin johtaa ongelmiin, sillä yksityinen voitonmaksimointi ja julkinen yhteishyvän periaate ovat pohjimmiltaan ristiriidassa. (Vrt. USA:n sotien yksityistämiset.)

    VastaaPoista
  28. Virolaisen ongelma tuntuisi olevan sen luonteinen, että kerran muodostettua kantaa ei kehtaa muuttaa tai tunnustaa, että kirjoitti "anonyyminä" viestin puffatakseen omaa kirjaansa. Kaikkihan ovat joskus jurripäissään tehneet mokia.

    VastaaPoista
  29. Kemppisen kirjoituksen syvin anti on, että hän uskaltaa kirjoittaa sen maassa, jossa urat ja elämät tuhoutuvat erimielisyydestä eliitin kanssa.
    On tavaton sääli, että rohkeita uskottavassa asemassa olevia ihmisiä on niin kovin vähän. Kaipaan edelleen myös Kai Kortteen persoonaa.
    Valtava viha velloo yhteiskunnassa mutta oikeastaan kukaan ei tee mitään. Viha patoutuu. Kunnioitukseni Kemppiselle.

    Jore Puusa
    lehtikuvaaja

    VastaaPoista
  30. KKO:n päätös syntyi äänin 3-2. Päätöksessä todetaan, että jos pysäköintiehdot ovat "asiallisesti" merkittyjä, perintä on mahdollinen.

    Menkää kokeeksi Hotelli Flamingon/Jumbon sisäänajoväylälle. Pyöreän pysäköintikieltomerkin alapuolelle on kiinnitetty minimaalisella tekstillä varustettu 13-rivinen (suomi-ruotsi) ilmoitus pysäköintivalvonnasta 40 € maksu-uhkauksella.
    Allekirjoitus: Pysäköintivalvonta

    Kyltin leveys on tasan puolet virallisen pysäköintikieltomerkin leveydestä. Ihmettelen, moniko autoilija jää lukemaan varoitusta, kun takana on viiden auton letka ja valot/töötät laitetaan viestiksi tunarille.

    Parin vuoden takaisessa Google-katukuvassa kyltin alla on vain "Yksityisalue". Minulla on pieni hytinä, että pysäköintivalvoja = ParkPatrol kävi lisäämässä kylttejä, kun tein valituksen. Sain lipukkeen vähän yli kuukausi sitten. Oli hakemassa
    munuaissiirteen saanutta, lievästi liikuntaesteistä henkilöä ja parkkeerasin autoni valtavan lumikasan viereen. Aikaero lapun aikamerkinnän ja lähtöaikani välillä oli 10 minuuttia.

    Vastaus ParkPatrol-yhtiöltä oli: valitus hylätty, vain lääkärintodistusta vastaan voidaan valitus hyväksyä.
    Arvannette paljonko riittää harrastuneisuutta lähteä pyytämään lääkärintodistusta henkilöltä, joka Helsingin sijaan asuu vakituisesti Kurussa.

    Jos ostoskeskusten vartijoille ei anneta poliisin toimintavaltuuksia, niin miten sitten parkki"valvonta"yhtiöt voivat toimia kuten kunnalliset viranomaiset?

    VastaaPoista
  31. mul on parkkiruutu tuossa kerrostalon edessä, toiset pukkailee siihen autojaan hätäparkkiin kun kaavassa on paikkoja liian vähän. neuvottelen jo firman kanssa, että antaisivat virhemaksuja. valvonta olisi ilmaista mutta he pitäisivät rahat. oikeastaan haluaisin osan maksuista itse. sillä tavoin voisin kustantaa itselleni tuon parkkiruudun ja jäisi rahaa ylikin. millaisia maksuja voisin perustuslain sivuuttaen säätää ja periä "enkeleiden" avulla.

    VastaaPoista
  32. Syytän Kemppistä Virolaisen tönäisystä[Nudge] perunakuoppaan.
    Perunakuopasta kun on pirun vaikeata kömpiä takaisin ihmisten ilmoille.
    Rikoksentekoväline oli kirjoitus
    Yksityissakko.

    VastaaPoista
  33. Jos julkista vallankäyttöä päästetään yksityisen rahavallan käsiin, se muuntaa demoktatiaa kohti timokratiaa ja kaikkia sen omituisuuksia.

    VastaaPoista
  34. Niin, kuinkas nyt pitäisi menetellä, jos yksityinen firma antaa minulle sakot. Onko se pakko maksaa vai voinko repiä paperin silpuksi? Jos eduskunta ja ylin lakipresidentti ovat eri mieltä, kumpaa pitää uskoa?

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  35. ASIOITA KASITETAAN MONELLA LAILLA

    Muutama paiva sitten Kemppinen ilmoitti, ettei tieda yhtaan tapausta, missa Churchill olisi
    aloittanut sodan. Voi kai sita niinkin sanoa.
    Mutta voi sanoa, etta esimerkiksi Ranskan ja Suomen kanssa aloitti. Kesalla 1940 Churchillin britti laivasto hyokkas Ranskan laivaston kimppuun Valimeren satamassa ja tuhos sen (selva act of War).

    Suomen osalta Churchillin EWM (taloudellisen sodan ministerio) aloitti sanotun taloudellisen sodan Suomea vastaa 1940. Siita seuras Suomen kurja asema, jonka seurauksen seurauksena Britit oikein julistivat sodan 1941.

    VastaaPoista
  36. Tässähän näkyy joidenkin täydellinen haksahtaminen, mistä asiassa on kysymys. Meillä on voimassa maanvuokralaki. Siellähän se on säädetty 1 ja 3 pykälissä miten vuokrataan auton alta aluetta. Nyt puhutaan vain jostakin parkkimaksusta. Kysymyshän on maanvuokrasta pysäköintitarkoituksiin. Eihän KKO ole yhtään käsitellyt tätä puolta kun ei ole vedottu. Maanvuokrasopimuksen voi tehdä kirjallisesti tai suullisesti. Mutta eipä ole laissa mitään konkuludenttisen kilven ohittamiseen perustuvaa maanvuokrasopimusta. Tässä vielä tulee kysymys siitä, onko toiminta asemakaavan vastaista toimintaa, jos asemakaava-alueella aluetta ei ole tarkoitettu ammattimaisen pysäköintitoiminnan harjoittamiseen kaavamerkinnällä.

    VastaaPoista
  37. Anonyymille: Pauliine Koskelon nimitti nykyiseen virkaansa Tarja Halonen vuonna 2005 ja Pekka Hallbergin Mauno Koivisto vuonna 1993.

    VastaaPoista
  38. to lappilainen runopasanen. Juste! Sopivasti meillä on yhteinen esimerkki Brasilian rannikon vihreältä vyöhykkeeltä. Se supistuu kuin tinami maailmanlopun edellä.

    Naisten päivänä brassinaiset "miehittivät" erään ulkomaalaisten eucalyptuspellon, katkoivat taimia ja re-istuttivat sinne maissia maniokkia ja papua. Piti demonstroida riippumattomuutta tai jotakin Dilmalle. Ei onnistu! Kravattiarmeija jyrää heitin.

    Naiset tulevat synnin tuntoon ja sanan kuuloon, ja ymmärtävät miten väärässä ovat olleet. Joku sanoo, ettei kuitenkaan ole heille vihainen. (M.O.T.)
    .

    VastaaPoista
  39. Ad Jukka Kemppiseltä asiaa. Taas sai huomta politiikateon, kun koleega Virolainen vuolaasti kehui Koskelon esiintiloa?

    VastaaPoista
  40. Ad Omnia: - kun sitä pari vielä kysyy, kirjoitin itse asiasta, parkkikaupasta, joitakin päiviä sitten otsikolla "Yksityissakko".

    Otsikko oli muunnelma Härmän käräjiltä. Värivähemmistöläiset olivat heitelleet toisiaan kirveillä reestä käsin Liinamaan sillalla ja ihmettelivät, miksi poliisi sekaantui yksityistappoon.

    Siis vielä kerran: parkkipaikan vuokraamisessa sinänsä ei ole mitään ongelmaa eikä vaikeutta.

    Tämä nyt taustalla oleva Jakomänetie 6:n tapaus oli vaikea ratkaista. Siellä oli maksulllisia paikkoja, ja jutun kantaja parkkeerasi kerran toisensa jälkeen kerrostalon pääoven eteen selvästi kielletylle alueelle. Selosteesta ei ilmene, oliko se myös asiakkailta kielletty, mutta ilmeisesti.

    VastaaPoista
  41. Ad Omnia: - lyhyt jatko "Periessään väitettyyn sopimukseen perustuvaa valvontamaksua kiinteistön omistaja tai haltija ei käytä tätä lain mukaan viranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa. Tässä tapauksessa ei siten ole kysymys julkisen vallan käytöstä, vaan ainoastaan siitä, onko yksityisten välille syntynyt pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus ja onko sopimusta rikottu."

    Huomatkaa "tässä tapauksessa".

    Onkokhan Koskelokaan lukenut KKO:n päätöstä?

    VastaaPoista
  42. Kemppinen on täysin oikeassa. Hämmästelin itsekin eilen television ääressä Koskelon ylimielisyyttä. Tuntuu kuin asema olisi noussut päähän. Näin ollen en usko, että hänelle tulee mieleenkään erota kuten Kemppinen esittää. On huolestuttavaa jos tuomarit ovat kovin elitististä väkeä. He joutuvat usein ratkomaan myös aivan tavallisten ihmisten asioita ja onko heillä silloin ymmärrystä tavallisesta elämästä.

    VastaaPoista
  43. Ad Anonyymi - Churchil - jätit mainitsematta, että Englanti upotti Ranskan eli Saksan laivastoa. Sotatila oli alkanut sodanjulistuksella yli vuosi aikaisemmin. Miehitetyn Ranskan ja Vichyn Ranskan varmaan tiedät. Norjassa oli kesästä 1940 sama järjestely - "hallitus", jonka johtoon tuli pian muuan Vidkun Quisling, ja toisaalta kuningas ja hallitus Englannissa. Samoin Puola.

    Lopusta en saa selvää. EWM? Ei sellaista ollut. Oli Taloudellisen sodan ministeri, ja SEO. Sodanjulistus tapahtui Sinun mukaasi "taloudellisen kurjistamisen seurauksena". Mitä mahdta tarkoittaa, jos mitään?

    VastaaPoista
  44. "Tässä tapauksessa" tarkoittaa toki yhtä kuin "kaikissa vastaavanlaisissa tapauksissa." Ei siis vain tuota yhtä Jakomäen tapausta.

    Korkein oikeushan ei anna (ei ole voinut tarkoittaa antaa) ennakkopäätöstä vain siitä, miten tuon Jakomäessä sijaitsevan kerrostalon pihalla saa pysäköidä ja miten ei!!! Se olisi ollut täydellisen naiivia.

    Ennakkopäätökset annetaan, kuten JK hyvin tietää, oikeusohjeeksi tulevaa lainkäyttöä varten vastaavanlaisissa tapauksissa.

    VastaaPoista
  45. Onhan Virolainen tuonut esiin vallan kolmijako-opin tärkeyden esimerkiksi tässä ja tässä. Ja onpa se ihan tunnisteena Virolaisen blogissa.

    Mutta näyttää vaan pahasti siltä, että kolmijako-opilla ei olekaan väliä, jos tuomari laukoo jaon ohi silloin kun laukominen on Virolaisen mieleen...

    VastaaPoista
  46. Verrokkitapaus on ylipäällikön joukon edessä häpäissyt yliluutnantti, joka tulisi heti erottaa jollei ole jo ymmärtänyt erota.

    Ongelma liittyy siihen ettei Korkein Oikeus yleensä keskustele joten kun kammiosta noustaan pramille on tyyli töksähtelevä. Mielestäni KO voi perustella kantaansa mutta ei tällä sävyllä. Toisaalta eduskuntakeskustelua kuunnellessa kääntää vatsasta kun ajattelee että lakeja on jonkun tulkittavakin. Mutta se on kestettävä kuin mies, ei kuten yliluti.

    Olli Saarinen

    VastaaPoista
  47. Nyymiölle:

    ...Kesalla 1940 Churchillin britti laivasto hyokkas Ranskan laivaston kimppuun Valimeren satamassa ja tuhos sen...

    Englantilaiset hyökkäsivät myös Suomeen heinäkuussa 1941 kahdella laivaston tukialuksellla, toinen H.M.S Furious ja toinen Victorious.

    Englantilaiset suorittivat 1. hyökkäyksen kuudella hävittäjällä ja kahdeksallatoista pommikoneella.
    Englantilaiset menettivät 3 konetta ja 7 kaatunutta.
    Toisessa hyökkäyksessä menettivät 9 konetta ja 31 kaatunutta.

    VastaaPoista
  48. Kun joku jättää auton väärinpysäköidyksi meidän pihalle, käyn laittamassa lapun ikkunaan; "AUTO ON VÄÄRIN PYSÄKÖITY" ja tämä tuulilasiin, siirapilla.

    Pakkasella se ottaa kiinni napakasti.

    VastaaPoista
  49. Bravo Kemppinen, bravo!
    Koskelo on on ososittaunut katastrofaaliseksi presidentiksi. Tämä viimeisin ylimielinen lausuma osoittaa koskelon täydellisen arvostelukyvyn puutteen.

    Itse asiasta eli yksityisesta ns. parkkisakosta (sopimussakosta tai mikä se nyt onkaan sitten) minulla ei ole kantaa. Selvästikin asia, josta on kaksi eriävää tulkintaa. Ja oman oikean tulkintansa opuolustamisessa juristit menevät joskus asiattomuuksiin kuten Koskelo nyt.

    Virolainen muuten blogissaan kiehuu todella kovaa, kun hänen tulkintansa (=KKO)on saanut arvostelua.

    Miten nopeasti Koskelo pahoittelee sanojensa väärin ymmrätämistä - kuten nniin usien tapana on (ei siis itse sanoja)?

    VastaaPoista
  50. Voisitko Kemppinen jossain välissä kertoa kantasi tai ainakin kritiikiä puolesta/vastaan samaan aihepiiriin kuuluvaan julkisen vallan käyttöön asiassa, joka minua on juristina askarruttanut kuultuani siitä; miten UM voi antaa yksityisen (ja vielä ulkomaisen) firman tehtäväksi viisumien käsittelymenttelyn Venäjällä? Eikö se, jos mikä ole perus julkisen vallan käyttöä ja saata johtaa vakavampiin yhteiskunnallisiin seuraamuksiin kuin tämä parkkiasia?

    VastaaPoista
  51. Kyllähän yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kyse sen luokan asiasta, että siitä demokratiassa pitäisi päättää sääntelyllä esim. onko yksityinen pysäköinninvalvonta lainkaan tarpeellista, millaisilla alueilla se on mahdollista, mitkä ovat maksujen perusteet ja määrät... En itse ainakaan haluaisi maksaa maksuja, jotka perustuvat epämääräiseen sopimuskonstruktioon.

    Erikoinen yksityisoikeudellinen sopimus:
    Taloyhtiö: Pysäköinti kiinteistölle EHDOTTOMASTI KIELLETTY!
    Autoilija: Pysäköi kiinteistölle kiellosta huolimatta.
    Taloyhtiö: OK, sopimus syntyi ja valvontamaksu 40 € - kiitos.

    VastaaPoista
  52. Asiallinen ja perusteltu kirjoitus Kemppiseltä.

    Vain täydellisesti esim. maineesta, viroista, rahasta riippumaton henkilö voinee omalla nimellään noin kirjoittaa. Vaikka ei olekaan kysymys ns. tuomarin riippumattomuudesta.

    Mutta itse armahtaisin pres. Koskeloa vielä tällä kertaa - mennee kokemattomuuden ja harkitsemattomuuden piikkiin. Kehitystä voi tapahtua, ainakin jos on "insightia".

    Pres. Hallbergin tuplatörttöilyssä (söhellys+jälkiselitykset) sitä vastoin ei enää liene lieventäviä asianhaaroja.

    -osku

    VastaaPoista
  53. Lohjan rajamailta..
    Kannattaa miettiä, mihin yksitynen lainvalvonta johtaa. Kohta meillä vaaditaan annettavaksi myös samalla perusteella liikenteen valvomista yksityisille yrityksille. Ei muuta kuin tutka joka autoon.

    VastaaPoista
  54. RANSKAN LAIVASTON TUHOAMINEN 3.7.1940 ORANIN SATAMASSA VALIMERELLA: Ranskan laivasto ei ollut 3.7.1940 natsi-Saksan maaraysvallassa.
    Petainin hallitus sai 10.7.1940 lainsaadanto-, toimeenpano- ja tuomiovallan. -- Siis Churchilla tappoi lajapain ainakin muodollisesti viattoman maan merisotilaita.
    Ranskalaisten katkeruuden saattaisi kylla ymmartaakin.

    VastaaPoista
  55. Hatunnosto Kemppiselle mielipiteestä. KKO tuomitkoon lakien mukaisesti ja lainsäädäntä jätettäköön Eduskunnan tehtäväksi.

    Tuossa KKOn taannoisessa ratkaisussa tilanteena muuten oli se, että auto oli toistuvasti ollut pysäköitynä pelastustielle. Kiinteistön omistajalla ei ole toimivaltaa sallia tai kieltää pysäköintiä pelastustiellä, sillä se on yksiselitteisesti kielletty pelastuslain nojalla ja varsinaisen sakkorangaistuksen, ei siis vain pelkän pysäköintivirhemaksun arvoinen asia. Tämänkin asian KKO sivuutti täysin, ja katsoi asiaa lähinnä sopimusoikeudellisesta näkökulmasta.

    Yksityiset sakkofirmat voisivat ehkä täydentääkin julkista valvontaa, jos laki säädettäisiin oikein. Jos sakkofirmojen tulot eivät muodostuisikaan autoilijoiden maksamista sakoista vaan toimeksiantajilta perittävistä kuukausimaksuista, ja sakot maksettaisiin samaan kassaan kuin kunnallisen valvojan kirjoittamat pysäköintivirhemaksut, ja jos valitustienä olisi sama hallinto-oikeus kuin kunnallisenkin valvojan kirjoittamissa lapuissa, suurin osa alan ongelmista varmasti poistuisi. Nykyiselläänhän sakkofirma tienaa sitä paremmin, mitä huonommin se onnistuu virheellisen pysäköinnin vähentämisessä.

    VastaaPoista
  56. Onko kahden yrityksen toisilleen määräämä sopimussakko ja sen perintä sopimusta rikottaessa
    julkisen vallan käyttämistä? Jos ei ole, miten puhuttu parkkisakkojen määrääminen sitten eroaa tästä? On paljon muitakin sopimuksia, jotka perustuvat tapaan (esim. yleisen kulkuneuvon ja matkustajan välinen sanaton sopimus lipun ostosta). Olen aidosti kiinnostunut asian juridisesta puolesta.

    VastaaPoista
  57. Ad JarMom et alii: - meni aikaa selvittää, että tarkoititte brittien hyökkäyksellä Suomeen tapausta, joka tunnetaan kirjallisuudessa nimellä Liinahamarin pommitus (Petsamo).

    Enpä taida kommentoida aisaa enempää. Tietenkin aineellinen vahinko, uponnut rommilasti, oli kirvelevä.

    VastaaPoista
  58. Koska yksityinen ei saa sakottaa vaan periä valvontamaksun niin eikö silloin pitäisi ilmoittaa kauanko autoa saa pysäköidä valvontamaksulla?
    Ja hinnoitella pysäköijät pihalta pois.

    VastaaPoista
  59. Ei ehkä liity ihan tähän kirjoitukseen, mutta autokatsastus jos mikä on mielestäni julkisen vallan käyttöä. Niin vain sekin on yksityistetty.

    VastaaPoista
  60. Kemppiselle:

    Myös yksi laituri meni rikki ja suomalainen nainen haavoittui. Istuikohan laiturilla pyykillä. :)
    Nevakivi- Ystävistä viholliseksi, sivu137.

    VastaaPoista
  61. Eriävä, sanoi mustapukuinen mies, mielipidelauantaina, 05 maaliskuuta, 2011

    Kuuntelin eilisen uutislähetyksen Areenasta juuri uudestaan ja kyllä Koskelon, jonka olen useita kertoja tavannut, äänestä selvästi kuulee, että hän ei tarkoita pilkata, vaan ymmärtää, perustusvalokuntaa. Olisi hyvä kuulla puhelinhaastattelu kokonaan, siis kysymykset myös. Kyse on tältä osin kutenkin suullisesta repliikistä toimittajalle, ei vasiten esitetystä puheenvuorosta. Haastattelun clou oli varmaankin tuomion purkuasia, tämä muu oli enintään obiter dictum.

    VastaaPoista
  62. Ennen kuin vaaditaan Koskelon päätä vadille vallan komijako-opin loukkaamisesta olisi hyvä muistaa, että KKO:n toimivaltaan kuuluu lain mukaan tehdä myös lainsäädäntöaloitteita.

    VastaaPoista
  63. Ano: "Muutama paiva sitten Kemppinen ilmoitti, ettei tieda yhtaan tapausta, missa Churchill olisi aloittanut sodan."

    On tietysti tulkintakysymys, onko sodan julistaminen sodan aloittamista, mutta tässä lainaus Wikistä:

    "Englannin pääministeri Winston Churchill lähetti marsalkka Mannerheimille henkilökohtaisen, yksityisen ja salaisen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että Englanti joutuu piakkoin julistamaan Suomelle sodan."

    "Kirjettä säilytetään Englannin Imperial War Museumissa. Churchill kehoitti myös Suomea olemaan ylittämättä vanhaa rajaa. Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1941 Englanti sitten Stalinin mieliksi julisti Suomelle sodan."

    (Mutta se alkuperäinen asia ei liittynyt tähän, vaan ns. Mannerheimin salaisiin kansioihin eli onko niitä, ja jos on, niin mitä niissä on. Mutta ratkaistaan tämä parkkisakkoasia ensin.)

    VastaaPoista
  64. Kemppinen on täysin oikeassa. Jokainen valtio-opin opiskelijakin ymmärtää vallan kolmijako-opin. Millainen mahtaa olla juristien koulutus polittisen järjestelmän alkeellisten peusasioiden osalta?

    On käsittämätöntä, että korkeimman oikeuden presidentti julkisesti ryhtyy arvostelemaan lakia säätävää eduskuntaa ja antamaan - hintansa arvoisia- ilmaisia neuvoja siitä kuinka ja millaista lakia tulee säätää...

    VastaaPoista
  65. Kyllä tuota "loiskiehuntaa" näyttää olevan yksinomaan blogini kommentoijien keskuudessa.

    Liikkeellä ovat olleet kaiken maailman parkkiaktivistit ja -huligaanit.

    YLE:n ja eräiden sen haastattelemisen "oikeusoppineiden" julkinen kehotus laillisten pakkimaksun maksamatta jättämiseen näyttää kantavan hedelmää.

    Viitaan oikeusjakohtuus -kaikessa -nimisellä sivustolla tänään julkaistuun kehotukseen:

    "Älkää maksako yksityisiä pysäköintivalvontamaksuja".

    Tämän sai aikaan perustuslakivaliokunta "nerokkaalla" lausunnollaan.

    Ja oikeusministeri Tuija Brax kertoo, että sekava tilanne tulee jatkumaan todella pitkään!

    VastaaPoista
  66. CHURCHILL ALOITTIU SODAN...

    Bloginpitaja lienee tietoinen, etta Englannin hallitus lahetti 1941 Helsinkiin sodanjulistuksen! Se tarkoitaa sodan aloittamista. --Kayttivat tosin paa-asissa veritoihin alihankkijana Sosialististen Neuvostotasavalyojen Liittoa.

    Myonnan, etta koko taloudellinen sodankaynti voi oll vaikeaselkoinen juttu kaikkine seurausvaikutuksineen. Jukka Nevakiven kirja "Ystavista vihollisiksi" voisi valaista asiassa. - Se Brittien mahtava toimija taloudellisessa sodankaynnisa oli Ministery of Economic Warfare, johdossa kova Hugh Dalton
    (tiivistelmaa tastakin loytyy mm Nevakivelta).

    Mutta pointtinihan oli se, etta Kenppinen sanoo aivan oikein, etta ei Churchill yhtaan sotaa aloittanut. -- Nain naita asioita voidaan kannella.

    VastaaPoista
  67. Neuvostoliitossa byrokraatit edustivat korkeinta valtaa. Suomen peruslain mukaan sen tehtävän pitäisi olla eduskunnalla. Turha vaatia kansalta lain noudattamista jos ei Korkeimman Oikeuden Presidenttikään sitä noudata. Villit ajat tulossa.

    VastaaPoista
  68. Arvoisa Kemppinen, sohaisitte oikeaan pesään!
    Ensin sekoilee Pekka Hallberg mummojensa kanssa ja sitten Pauliina Koskelo pysäköi perustuslakivaliokunnan ruutuun. Niin, ja opistoupseeri opettaa varusmiehille valtio-oppia.

    Alkaa mennä ameriikan malliin tämä meininki, jos virkakunta ei pysy lestissään. Lesti jossa pitäisi pysyä, on määritelty perustuslain 2 § ja 3 §:ssä.

    Terveisin upseeri, ei herrasmies

    VastaaPoista
  69. Kuten setaveteraanipresidentti niin myös hänen nimittämänsä Korkeimman oikeuden presidentti haluaa asettua Eduskunnan yläpuolelle. Ville Veitsi

    VastaaPoista
  70. Koko asiassa on kysymys onnettomasta, alkeellisesta degeneroitumisesta käsitelainoppiin.

    Sillä ei ole mitään merkitystä millä termillä maanomistaja kuvailee velvollisuutta maksaa 40 euroa tai aikaan perustuva toinen taksa.

    Auton omistaja tai hänen valtuuttamansa hyväksyy nämä maksut itseään velvoittaiksi jättämällä halveksuttavan romukasansa yksityiselle maalle - toivottavasti mahdollisimman lyhyeksi aikaa.

    Voimme kaiki olla siitä yhtämieltä että ajoneuvo on kaikille muille kuin sen omistajalle tai tämän valtuuttamalle mitä suurinta hyödytöntä ongelmajätettä.

    Siitäkin voimme olla yhtä mieltä, että ongelmajätteen jättäminen toisenmaalle ilman tämän suostumusta ja suostumukselle asetettujen ehtojen täyttä, sopimuksen syntyyn johtavaa hyväksyntäää, on kiellettyä.

    Auton jättäminen on yksiselitteinen sopimukseen johtava tehtojen hyväksyntä. Auton omistaja on velvollinen maksamaan hyväksymänsä korvauksen, joko esim. 50 senttiä alkava 30 minuuttia etukäteen tai 40 euroa kertakorvauksena jälkikäteen. Kyse on tilavuokrasta.

    Ainakin minä vähennän "yksityiset parkkisakot" yrityksen verotuksessa vuokrakuluna. Siitä faktisesti on kyse. Oikeaa parkkisakkoahan ei saa verotukseen kuluna.


    Mitään julkista valtaa ei kukaan tässä käytä.

    VastaaPoista
  71. Kyllä menee taas Virolaisella puurot ja vellit sekaisin. Jos yksityiset pysäköintivalvontamaksut ovat lainvastaisia, niin sehän on selvää ettei niitä pidä eikä kannata maksaa, kuten mainitsemasi oikeusoppineet ovat sanoneet. Jää epäselväksi miksi Virolaisen mielestä maksuja kannattaisi edelleen maksaa kun on todettu, että niille ei ole perusteita. Hyväntekeväisyys on erikseen, ja siihen on parempiakin kohteita kuin yksityiset pysäköintifirmat.

    VastaaPoista
  72. Jatkossa siis luvattomille pysäköijille taloyhtiöiden parkkipaikoilla laitetaan rengaslukko. Rengaslukkoa asentavat erinäiset siihen työhän palkatut firmat. Ja lukko tullaan irrottamaan "palvelumaksua" vastaan.
    Ei liene tarvetta oikeudenkäynneille?

    VastaaPoista
  73. Lakia tulkitsee tuomioistuin, paitsi perustuslakia tulkitsee perustuslakivaliokunta... Hohhoi, miten täällä Suomessa on saatu asiat näin pyllylleen?

    VastaaPoista
  74. Ad SLi: - taas väärin. Lakia ja perustuslakia tulkitsee tuomioistuin. Lain säätämistä, siis säädettävän lain perustuslainmukaisuutta tulkitsee perustuslakivaliokunta.

    VastaaPoista
  75. Sweet amen: - ajamalla asiansa paremmin tuo taloyhtiö olisi voittanut. Vahingonkorvaus tai perusteettoman edun palauttaminen.

    Käytännön neuvo parkkikauppiaille: tehkää vaikka lankusta sellainen puomi, joka on käytävä nostamassa käsin, ja plakaatit siihen. "Ajamalla tästä sitoudut maksamaan..." Ihan sama kuin parkkihalli, mutta halvempi.

    VastaaPoista
  76. Hienoa Jukka Kemppinen! Erinomaista, että osaat sanoiksi pukea, mitä pitääkin. Minä ulkomaalta luen nettiuutisia, ja olin vähintään järkyttynyt Koskelon kommentoinnista. Pitäiskö sanoa että kehtaakin, muttajoseioo älyä tai ymmärrystä, niin voiko jotain muuta odottaa kuin pitäis vähintäänkin siuunsa kiinni. No se on sitten toinen juttu. Eroaisi nyt äkkiä, jos on noin vähän ölyä ja ymmärrystä. Todellakin tuli hyvä mieli lukea kommenttisi täältä Unkarin maalta käsin. Onneksi on joku, joka käyttää älyään kuin pitääkin. Kunnioitan kannanottojasi ja puheitasi. Kuulumisiin ja toibvottavasti tapaamisiin sieelä kotimaassa.

    VastaaPoista
  77. Olet huolissasi vallan kolmijako-opin rikkomisesta. Eikö silloin pitäisi myös tuoda esille se, että perustulakivaliokunta itse ei mitenkään sovi tähän oppiin? Eihän voi olla niin, että lainsäätäjä itse päättää, mikä on peruslain mukaista ja mikä ei. Kolmijako-opin mukaan lain (myös perustuslain) tulkinnan pitäisiä olla tuomioistuimen (esim. korkeimman oikeuden) eikä lainsäätäjän tehtävä. On lukuisia esimerkkejä, esim. lex nokia, missä perustuslakivaliokunta on politisoinut tilanteen ja tehnyt sen mukaisia päätöksiä.

    VastaaPoista
  78. Looginen uskomus, että maailma menee ahneudesta eteenpäin on väärä. Se menee koska niin moni tarvitsee ROI:nsa takaisin: siksi meitä täällä periferiamaissa patistetaan enempään ja enempään. On liian moni, joille on henki kyseessä siitä, että saavat laskunsa maksettua (koska Babel rakennutti uskomattomia rakennelmia ja kustannuspaiseita ja täysin holtittomia luxustapoja elää ja näitä me kustannamme ympäri maailmaa tekemällä lisää ja lisää fyrkkaa heille, joille se on vain elämän meno. Mutta meidän hörhö-humanistit joille ei ole businesselämä ikinä avautunut oikeasti eivät tiedä, että firmoissa on pyssy ohimolla, jokainen kvarttaali on oikeasti tärkeä, jokainen maksu on erääntyvä ja jokainen lisäraha on elintärkeä; koska maapallon rahat ovat kiinnitettyjä kaikki yhteen vaikka se ei heti näy: tästä syystä vauhti kiihtyy, epäreiluus näyttää ahenudelta mutta kaikki pelaavat vain kotiin niin hyvin kun osaavat. Miksi tätä ei voida tajuta: harva siis päättää mitään enää ja Suomessa ei taida enää olla johtajia (kaikki ovat kovalla palkalla olevia managereita kuten Ollila ja hänen seuraajansa). Maapalloa johtaa hyvin harva jätkä ja heille elämä on ketjua; loogisia ketjuja joita laskevat yhteen ja tiedolla käyttävät valtaa. Suomalaiset voisivat olla armollisempia toisilleen eikä kuvitella sellaista, jota ei ole. On vain liian paljon ihmisiä, joiden päivittäiset kulut ovat astronomisia ja lisää heitä tulee: näitten päiväkulut ovat meidän muittemme hartioilla: myös suomalaisten. Mainebusiness pitää asiat alhaalla: ei sellaista voi mennä sanomaan; tulisi lapsellinen maine. On pakko pitää kovan jätkän hymy sairaassa pelissä.

    VastaaPoista
  79. Moro. Vallan kolmijako-oppi on älytön, herrakulttuuriin pohjautuva jäänne,josta olisi aika jo päästä demokraattisessa Suomessa eroon. Hanski

    VastaaPoista
  80. Miksi kaikesta pitää maksaa, jos siinä tienpientareella on tilaa, miksei siihen voi autoansa vähäksi aikaa jättää?
    (ok, juristit ei tienaa)

    VastaaPoista
  81. Kemppinen olet oikeassa siinä, että Koskelo teki KKO:n esteelliseksi. Suomessa esteellisyyskäsite on hukassa. Entäpä kuvitteellinen ? asetelma jos, vaikkapa KHO:n presidentti olisi laulamassa ministerin synttäreillä hyvävelikuorossa. Eikö hyvävelikytkökset tekisi mahdollisesti KHO:n jääviksi moneen suuntaan? Sopii ainakin kysyä, missä KHO:n presidentti voi olla mukana ja missä ei ilman jääviysongelmaa. ( Ja ihan oikeasti, keitä siellä 10 hengen kuorossa oli ??). Voisi mahdollisesti jopa selittää KHO:n ratkaisuja ainakin HY:hyn nähden.

    VastaaPoista
  82. Ad Juha Heinanen: olen sen tuolla edellä jo selittänuyt. Perustuslakivaliokunta vastaa säädettävien lakien perustuslainmukaisuudesta. Tuomioistuin soveltaa lakeja oikeusjutuissa ja jos laki ei tuomioistuimen mielestä ole perustuslainmukainen, se ei sovella sitä.

    Asia on siis päinvastoin. On vaikea kuvitella, että säädettävien lakien perustuslainmukaisuuden tutkisi joku muu kuin lainsäädätjä eli eduskunta itse - lautakuntahan antaa vain lausunnon, ja täysistunto toimii käytännössä sen mukaisesti.

    VastaaPoista
  83. "On vaikea kuvitella, että säädettävien lakien perustuslainmukaisuuden tutkisi joku muu kuin lainsäädätjä eli eduskunta itse"

    No on kyllä helppo kuvitella järkeväksi systeemi, jossa demokratian toteutumisen ehtoja (ns. enemmistötyrannian varalta) ei jätetä demokraattisesti valitun elimen itsensä käsiin, vaan nimenomaan tuomioistuimille.

    VastaaPoista
  84. Äh, aina yhtä ikävää kun ei voi luottaa ylimmän johdon ymmärrykseen.

    VastaaPoista
  85. Jukka, ei pitäisi olla vaikea kuvitella, että lakien perustuslakien mukaisuuden ratkaiseen oikeusistuin, koska sellainen systeemi on kaytössä monessa maassa, mm. U.S.A:ssa.

    60-luvulla taistolaiset selittivät vallankaappaukseen Suomessa riittävän yksinkertainen enemmistö taistolaismielisiä kansanedustajia. Sillä porukalla sitten perustuslakivaliokunta ja täysistunto päättäisi, että laki, joka sallii ainoastaan taistolaispuolueen, on perustuslain mukainen ja se voidaan säätää yksinkertaisella enemmistöllä.

    Heikoilla siis ollaan nykysysteemissä, missä poliitikot ovat lakien tulkitsijoina. Mahtaako olla yhtään tapausta, missä oikeusistuin olisi todennut, että joku teko oli kyllä siitä säädetyn lain vastainen, mutta perustuslain mukainen ja sillä perusteella vapauttanut syytetyn?

    VastaaPoista
  86. Vallan kolmijako ei kai ole mikään kiveen kirjoitettu juttu niin kuin ei mikään muukaan asia. Eikö jokainen laki ja perustulaki pidä voida milloin tahansa kyseenalaistaa. Sananvapaus sisältänee tämän piirteen.

    Keskustelu vallan kolmijaosta, sen rajoista, niiden ylitse käytävästä keskustelusta ja koko opin ajantasaistamisesta olisi paikallaan.

    Valta ensinnäkin. Alkaa olla vanhentunut sana, ja sopii huonosti nykypäivään missä kaikki auktoriteetit on haluttu romuttaa. Ennemminkin pitäisi puhua mielipiteistä.

    Mihin lokeroon muuten sananvapaus sopii tuossa kolmijaossa? Ei niin mihinkään. 3-jako on aikapäiviä sitten vanhentunut juttu. Media on kymmeniä vuosia ollut neljäs vallankäyttäjä, ja nykyään jo ylivoimaisesti tehokkain ja kävelee mennen tullen yli lainsäätäjän. Tuomiovaltaa se on hamunnut ja murentanut jo hyvän aikaa.

    Ehkä tässä valtavassa valtaongelmassa onkin kyse siitä että vallasta on niin vaikea keskustella, saati luopua.

    Kemppinen pääsi blogistina neljännen valtiomahdin kyytiin oikein komeasti.

    VastaaPoista
  87. Poliitikotkaan eivät saa vallan kolmijako-opin mukaan pyrkiä ohjailemaan tuomiovallan (tässä tapauksessa KKO:n) toimintaa. Perustuslakivaliokunnan pj Sasi totesi Ylen TV-uutisissa 3.3., että "perustuslakivaliokunta ei ole vaatinut KKO:n (yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan) ratkaisun kumoamista, ainakaan välittömästi, mutta tilanne elää koko ajan". Pitäisikö siis myös Sasin erota tehtävästään?

    VastaaPoista
  88. Hanski!

    Toi epämääräinen herraviha on niin seitkytlukua. Vallan kolmijako-opilla on osuutensa demokratian ylläpitämisessä. Kyse on juuri siitä, ettei (me) herranperkeleet tehdä mitä sattuu. Jos tuota oppia ei ole, tehdään mitä halutaan, eikä olla parlamentaarisesti vastuussa kato kelleen. Niinku äänestäjille. Tuomari tai opisto-upseeri ei testaa kannatustaan eduskuntavaaleissa määräajoin. Niistä ei pääse eroon oikein mitenkään, jos mielipiteet ovatkin väärän saunan takaa. Poliitikon vai vaihtaa helpommin.

    Upseeri, ei vieläkään herramies

    VastaaPoista
  89. Ad Juha Heinänen: - kysymiäsi tapauksia on monta. Tuomioistuin ei noudata lakia, joka on vastoin perustuslakia. Jos eduskunnasta tulisi laki, jonka mukaan ruskeasilmäisiä lapsia ei oteta tarhaan, jo alioikeus toteaisi sen perustuslainvastaiseksi ja jättäisi noudattamtta sitä.

    VastaaPoista
  90. Ad Jukka Ryhänen: - sananvapaus on perustuslakia, Suomessa Perustuslaki 12 §. Koska "valta" on niin kuin sanot niin epämääräinen sana, juristit eivät yleensä sitä käytä. Valitettavasti tavallinen lukija ei ymmärtäisi meidän sanaamme "kompetenssi" - kuka saa tehdä mitä. Kuka saa uhata rosvoa pistoolilla - poliisi, ei tuomari eikä kansanedustaja. Kyllä tuo toimivallan jako on edustuksellisen demokratian ydintä. Vanhemmat eivät voi äänestää, onko koulussa huomenna spagettia vai kalapuikkoja. Sen päättää kunta (koululautakunta ja valtuusto) ja vanhemmilla on tilaisuus vaikuttaa näiden edustjaien valintaan vaaleissa.

    VastaaPoista
  91. Kai kaikki näkee tässäkin pysäköintikiistassa sen, että ei valtaa jaeta enää mihinkään aristotelisiin vallan kolmijako-oppeihin. Se on selkeästi markkinavoimilla, joka on kaapannut täydelliseen syleilyynsä munattomaksi mainosmediaksi kykistyneen neljännen valtiomahdinkin.

    Rahastamisen kyseessä ollen ei lainkirjaimilla ole kuin sumuverhona olemisen tuska vain. Poisluettuna tietenkin pikkurikolliset joille lakien porsaanreiät ovat tuntemattomia.

    Minä en näe ainakaan missään lakien kykenevän suitsimaan rahan valtaa. Onko se koskaan kyennytkään siihen? Onhan se nyt perkelettä, että ilmakin, jota hengitämme, on on vain yksi globaalin kauppatorin myyntiartikkeli nykyisin.

    Mutta onpahan jälleen yksi kohu käsillä, josta saamme syyn vähän rähistä voimattomina lypsylehminä marginaaleissa.

    VastaaPoista
  92. TV-uutisten puhelinhaastattelussa Pauliine Koskelo esiintyi Korkeimman oikeuden presidenttinä, joten hän perustuslakivaliokunnan päätökseen kohdistamallaan arvostelulla vastustaa kansanvaltaa, jota eduskunta valiokuntineen edustaa.

    Korkeimman oikeuden ja sen presidentin perustuslain vastainen menettely ei ole "ennenkuulumatonta", sillä perustuslaista piittaamatonta lainkäyttöä Korkein oikeus toteuttaa jatkuvasti. KKO ei toteuta oikeusvaltioperiaatetta.

    Perustuslaki määrää julkisen vallan turvaamaan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen. Ensisijainen julkinen valta on eduskunta, eli valtiovalta, jonka päätösten ensisijainen toimeenpanoelin on valtioneuvosto. Korkein oikeuskin edustaa julkista valtaa, ja sen ensisijainen tehtävä on valvoa sitä, miten alemmat tuomioistuimet hoitavat tehtävänsä. Korkein oikeus ei millään tavalla ole oikeutettu valvomaan valtiovaltaa, jolta tuomioistuimet ovat tehtävänsä saaneet.

    Monet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomen valtiolle langettamat tuomiot tuomioistuinten menettelystä ovat merkki siitä, että vallan kolmijako-opilla, johon Suomessa luotetaan kuin jumalansanaan, ei ole merkitystä. EU-tuomioistuimen tuomioilla osoitetaan se taho, mikä on vastuussa lainkäytöstä Suomessa.

    Oikeusministeriölle kuuluu valvoa hallinnonalaansa kuuluvan tuomioistuinlaitoksen toimia, jotta valvontavelvollisuuden laiminlyönneistä ei tule muistutusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

    VastaaPoista
  93. Blogisti Virolainen on hurskaasti vaatinut oman bloginsa kommentoijilta avoimuutta ja rehellisyyttä. Tämä ei koske häntä itseään siitä päätellen, että hän on tässä parkkisakkoasiassa katsonut aiheelliseksi hylätä esim. sellaisen kommentin, jossa korostettiin KKO:n päätöksen syntyneen 3-2 äänestyksin. Mikä on tällaisen päätöksen ohjausarvo ennakkopäätöksenä? Virolaiselle ainakin ainoa oikea ratkaisu.

    Edelleen hän on sensuroinut keskustelun perustuslakivaliokunnan esiin nostamasta syyttömyysolettamakysymyksestä, josta tosin lausuttin vain julkisen pysäköintivirhemaksun yhteydessä. Vastaava säännös oli kuitenkin myös yksityisen valvontamaksun osalta. Voisiko olla niin, että julkisen maksun osalta auton omistajalla/haltijalla ei olisi maksusta vapautuakseen velvollisuutta osoittaa, kuka on pysäköinyt auton (jos ei ole itse pysäköinyt), mutta tällainen velvollisuus olisi yksityisen maksun osalta (ks. Virolaisen blogi 316).

    Kokonaisuutena on selvää, että yksityisestä valvontamaksusta vaaditaan laki, jota KKO:n ennakkopäätöksin ei voi korvata. Vaikeaksi voi osoittautua esim. todistustaakan jaon yksityiskohdat. Lain, jos perustuslailliset edellytykset olemassa, tulee täyttää oikeusturvavaatimukset ja olla myös käytännössä toimiva.

    VastaaPoista
  94. Prof Jyrki Virolainen on kova sensori ja kunhan kehut hyäntä, niin jutut julkaistaan. Kolmijaon suhteen osaa olla kriittinen KHO:n Halbergin suhteen, mutta kun "Koskelon ylikävely" - hiveli Virolaisen näkemyksiä, niin se olikin hups "OK"?

    VastaaPoista
  95. KKO:n presidentin (tai ainakin lausunnon uutisoinnin) mukaan Ruotsissa ei ole nähty juridisia ongelmia yksityisessä pysäköinninvalvonnassa. Onko Ruotsin perustuslaki samanlainen kuin Suomen julkisen vallan käytön osalta? Löysin Ruotsin hallitusmuodosta tällaisen pykälän (12:4):

    "Förvaltningsuppgifter kan även överlämnas åt andra juridiska personer och enskilda individer. Innefattar uppgiften myndighetsutövning, får ett överlämnande göras endast med stöd av lag."

    Ainakaan tuossa kohdassa ei minun nähdäkseni ole samanlaista merkittävää julkisen vallan käyttöä koskevaa rajoitusta kuin Suomen perustuslaissa. Luulen KKO:n presidentin tietävän, onko sellaista rajoitusta muuallakaan Ruotsin perustuslaissa.

    VastaaPoista
  96. KKO ottanut kantaa poliittisesti arkaan asiaan.
    Ymmärrän asian niin, että P.K. ja enemmistö oikeuden jäsenistä on halunnut lisää yksityistää tehtäviä, jotka kuuluvat lain mukaan viranomaisille. KKO on siis ottanut poliitikkojen tehtävät tehdessään päätöksen joka on ristiriidassa perustuslain ja eduskunnan enemmistön kanssa. Jos kysymyksessä olisi vain käytännön asian hoito, eli parkkivalvonta yksityisessä tilassa olisi se helppo hoitaa lakienkin puitteissa sopimalla viranomaisten kanssa heidän suorittamastaan valvonnasta yksityisellä alueella. Itse asiassa meillä on tällä hetkellä meneillään perustuslaillinen kriisi, johon on nyt sotkeutunut presidentti Halonenkin puolustellessaan nimittämäänsä Koskeloa. Näinkö tämä naisverkosto toimii. Kaikki kunnia blogin pitäjälle nostaessaan asian esille.

    VastaaPoista