Sivun näyttöjä yhteensä

12. helmikuuta 2007

Kuka tappaisi asianajajat?

Oikealla oleva merkki, "oikeuden puolustaja", on Suomen asianajajaliiton jokseenkin virallinen sinetti. Se lienee peräisin 1920-luvulta.

Kaikki tuntevat lainauksen:

"The first thing we do, let's kill all the lawyers..."

Shakespeare, Kuningas Henrik II, Toinen osa.

Tämä tervejärkinen ajatus sisältyy kuitenkin tiettyyn asiayhteyteen. Näytelmän henkilöt suunnitelevat varsin roistomaista vallankaappausta, jolloin juristit eli itsenäiseen ajatteluun kykenevät henkilöt on raivattava tieltä.

Kuten tunnettua, hyvän tavan mukaan vallankumouksissa hirtetään ensin runoilijat, lehtimiehet ja asianajajat.

Sain aiheen kirjoittaa tästä, kun kommentoija kysyi, eikö suurpääoman parjaaminen sovi huonosti asianajajalle.

Luovuin siitä ammatista 34 vuotta sitten ja niin valitettavaa kuin se onkin, virkatuomarin tehtävien takia sivuansiot oikeudellisesta neuvonnasta ja lausunnoista ovat olleet johdonmukaisen viheliäisiä - yhtä viime vuosien poikkeusta lukuun ottamatta.

En siis ole asianajaja. Isäni oli ja veljeni on. Asianajotoimisto Borenius & Kemppisen toimista tiedän hyvän vähän, korkeintaan sen, ettei minun palveluksillani ole kysyntää, ja kun viimeksi pyysin heitä auttamaan eräässä perintöasiassa, kieltäytyivät.

En ole koskaan toiminut välimiehenä, vaan virkaan kuulumattomat tehtävät ovat olleet ilmaisia tai valtion kustantamia, luokkaa 10 euroa tunti.

Tästä on kieltämättä keskusteltu, koska juristiprofessoria, joka onnistuu olemaan vauraustumatta, pidetään outona lintuna. Mutta se on tieteellinen nimeni, outo lintu - rara avis.
Omistan asunto-osakkeen ja puhelinosakkeen ja yhdessä lasteni kanssa kesämökin. Tietysti olen hyväosainen, koska professorin palkka on korkea. Noin 2 5oo euroa kuussa netto.

Asianajajien arveleminen roistoista suurimmiksi on osittain perusteletua, osittain huolimattomasti Amerikasta omaksuttua.

Meillä on muutamia kymmeniä advokaatteja, jotka eivät ole köyhiä eivätkä kipeitä. Ei tarvitse ollakaan. Jos tietää, miten perustetaan paperitehdas Borneolle tai selvitetään Wärtsilän meriteollisuuuden konkurssipesä, se saakin maksaa.

Asianajajia on ainakin kahta pääryhmää. Toiset käyvät oikeudessa ja hoitavat pieniä asioita. Toisia ei näy koskaan viranomaisten puheilla. He ovat ulkoistettuja lakiasianosastoja, jotka hoitavat usein hyvin vaativia suuryritysten asioita. Perinteisesti viimeksi mainitut ovat olleet ruotsinkiekielisiä, sellaisia kui Roschier-Holmberg & Waselius. Suuri yleisö ei ole kuullut niistä puhuttavankaan.

Näkyviä juristeja ovat sellaiset kuin Matti Wuori -vainaja, Heikki Salo, Aarno Arvela ja vastaavat. He ovat usein mukana huomiota herättävissä oikeudenkäyntiasioissa.

Tietämäni mukaan heidän tulotasonsa on täysin järjellinen ja työmääränsä suunnaton.

Sitten ovat nämä "tähtiasianajajat", joiden taitoa ja luotettavuutta vakuutellaan lehdissä. Yleensä he eivät ole ammatitaidoltaan edes keskinkertaisia.

Suomen asianajajakunta romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja etenkin toisen maailmansodan jälkeen. Sukutoimistomme - silloinen Asianajotoimisto Heikki Borenius - oli vielä piilottamassa Suojeluskuntien ja Lottien rahoja bolsevikeilta, mutta minun aikanani, 1965-1972, toiminta ja asiakaskunta oli aika nuhjuista ja tavanomaista.

Ehkä sain asianajosta hiukan romantisoidun kuvan, koska etenkin Heikki Borenius nuorempi oli ammatikunnan huippuja, ja toimistolla oli asiakkaina suuri määrä korkeimpien oikeuksien jäseniä ja yliopistojuristeja. Se kertoo jotain.

Meillä ei koskaan päästy normaaliin käytäntöön eli siihen, että parhaita asianajajia kutsuttaisin korkeimpien oikeuksien jäseniksi. Heitä on siellä malliksi - tällä hetkellä Mikko Tulokas ja Timo Esko, molemmat harvinaisen päteviä ja lisäksi tohtoreita.

Monissa muissa maissa asianaja pääsee riittävästi rikastuttuaan siirtymään rauhallisempaan elämään ylituomarina.

En muista yhtään tapausta, jossa asianajaja olisi päässyt hovioikeuteen. Saattaa niitä olla, mutta on se harvinaista.

Ammattikunnan romahdus johtuu siitä, että parhaat asianajajamme työskentelivät Pietarissa ja sitten Viipurissa vientiteollisuuden asioissa. Sotien jälkeen oli muutamia epätavallisen päteviä henkilöitä, jotka hoitivat suuryrityste vaikeita asioita - Lasse Hornborg, Arne Waselius, Åke Roschier-Holmberg, Bertel Åkermarck, Mauri Hakapää, Heikki Haapaniemi, Tobias Obstbaum ja muutamia muita. Niin ja Kalle Ståhlberg, joka kyllä siirtyi hovioikeuden presidentiksi.

Korkeimmat nimet olivat Hj. Procopé ja Antti Hackzell.

Tämä on tavallaan outoa, mutta sellaiset lupaavat asianajajat kuin Väinö Tanner ja Väinö Hakkila siirtyivät muihin tehtäviin. Paasikiven, Kekkosen ja Ståhlbergin en tiedä ajaneen asioita, ja Svinhufvud ajoi vain joitakin poliittisia juttuja vuosisadan alussa, puolustaen mm. prokuraattori Soisalon-Soinisen murhaajaa.

Tarja Halosen vastapuolella olen itse ollut, mutta ne olivat kyllä rutiiniasioita, työsuhderiitoja, enkä muista, että Tarja olisi varsinaisesti niittänyt mainetta näissä tehtävissä. Ja aika rupista se oli Matti Wuorenkin alkutaival.

Risto Ryti oli loistava asianaja, mutta siirtyi vähän yi 30-vuotiaana pankkiiriksi. Aikansan mielipidejohtajia olivat asianajajat Lauri Kivekäs ja Jalmar Castrén.

Nykyisten valtiomiesten asianajoa edustanee Juhantalo, joka käsitykseni mukaan on perusammatiltaan advokaatti, kun taas Sauli Niinistö oli taustaviraltaan hovioikeuden esittelijä, joka ylennettiin neuvokseksi, kun hän oli todellisuudessa jo kiinnittynyt julkisiin tehtäviin.

Näin on. Yhdysvalloissa sormituntumalta sanoen joka toinen presidenti Abraham Lincolnista Clintoniin on entinen asianajaja. Ison Britannian tuomarikunnan huipulla istuu melkein pelkästään entisiä asianajajia.

Meillä on toisin.

Älkää pitäkö minua asiantuntijana. En ole saanut kiinnostavia tarjouksia asianajajilta enkä liikeyrityksiltä. En olisi ollut hyvä asianajaja enkä liikejuristi. Oikeudenkäynneissä olisin pärjännyt, mutta se on vain osa työtä. Tuomioistuimissakin on oltu lähinnä tyytyväisiä, kun olen lähtenyt vapaaehtoisesti nostelemaan. Korkeimman oikeuden jäseneksi olisin voinut lapsellisuudessani halutakin jossain vaiheessa, mutta kukaan ei koskaan inahtanutkaan siihen suuntaan, mikä osoittaa hyvää jäsenten arvostelukyvystä. Siten vastoin runojen ja muun sellaisen kirjoittelua paheksuttiin avoimesti - myös väitöskirjan. Jos olisin kohtalon oikusta päätynyt sinne, olisin osoittautunut niihin tehtäviin huonoksi. Helsingin hovioikeudessa ainakin yhdessä äänestyksessä osa kollegoista ja silloinen presidentti olivat nimenomaan tuolla kannalla - ei sovellu sisätöihin.

29 kommenttia:

  1. Miksi asianajajia parjataan? Toinen osapuoli aina häviää asian. Hävinneen mielestä hänen juristinsa on huono - vei vielä rahatkin. Kielteinen palvelukokemus kerrotaan seitsemälle, myönteinen kolmelle. 70 % juristijutuista on siis mollaavia. Betonia kinttuihin koko sakille tuntuu hyvältä.

    Vaikka sotkuisia juttuja selvitetään, niin selviä myös sotketaan muun muassa ajan voittamiseksi. On pakko kirjoittaa potaskaa, jotta asia saadaan päämiehen mieliksi viipymään. Kummallista, mutta totta.

    Todellisuudessa jotkut asioitsijat myös sössivät päämiestensä juttuja - tai päästävät hedät käräjöimään paleltuneilla jutuilla oma lasku mielessään. Paheksuttavaa.

    Oikeus ei voi yllättää "oikealla" ratkaisulla. Oikeussuojaa annetaan vain siinä määrin kuin osataan pyytää. Toisen osapuolen neuvominen tekisi tuomioistuimesta puolueellisen.

    VastaaPoista
  2. Olen joskus miettinyt, miksi AA-liiton tunnusta sanotaan neekeripojaksi.

    VastaaPoista
  3. "Itsenäiseen ajatteluun kykenevä"? Täytyi oikein katsoa Wikipediasta. Vastassa varsinainen yllätys. En paljasta, sopii katsoa. Hikipediakaan ei tuntenut.
    No latina nyt tunnetusti puhuu valoista, oikeamielisyydestä rehellisyydestä.
    Eipä silti. Miksi asianajajia, juristeja, tuomareita mollata pitää? Työtänsä hekin tekevät kykyjensä mukaan.

    VastaaPoista
  4. "anonymous" on viimeisessä kappaleessaan jotenkin kirkasotsaisen viaton näkemyksineen. Ei ole ollut mitenkään tavatonta, että käräjäoikeuden tuomari on keskustellut jutusta etukäteen vain toisen osapuolen kanssa ilman toisen osapuolen läsnäoloa. Oikeudenkäynnin aikana on sitten ilmennyt "yhteinen kieli" toisen osapuolen ja istuvan tuomarin välillä.

    Olin tässä noin viikko sitten tilaisuudessa jossa käsiteltiin oikeussuojajärjestelmämme kurjuutta pankkikriisin näkökulmasta. Eräs oikeustieteen professori otti esille oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamihen virastoineen. Näissä elimissä on ohjenuorana "juttu pitää tappaa" ja "ulospääsyn etsiminen". Lopputulos on yhtä tyhjän kanssa valittajalle, vaikka kuinka pätevät ja rehelliset juristit olisivat olleet valituksia laatimassa.

    Tuomioistuimissa on samaa henkeä. Helpot jutut hoidetaan tavanomaisen kaavan mukaan. Vaikeimmista jutuista pyritään kiemurtelemaan irti. Pankkijutuissa asiakas pääsääntöisesti häviää aina pankille, vaikka näyttö edellyttäisi tuomiota pankin edustajille. Nykyisin pankkeja vastaan nostetut kanteet pyritään hylkäämään jo valmistelevissa istunnoissa täysin keinotekoisin ja huterin prosessuaalisin perustein.

    Kemppinen on v. 1997 julkaissut kirjan "Taistelu oikeudesta". Kirjan sivulla 15 sanotaan näin:

    ...Korkein oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjautumiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta"...

    En voi tietää mitä Kemppisen eri hommissa KKO:ssa ja hovioikeudessa on oikein tapahtunut. Voin vain yleisellä tasolla todeta, että jos henkilö ei omaksu organisaation arvoja ja toimintakulttuuria, niin organisaatio pyrkii hylkimään tällaista henkilöä.

    Yhdessä blogissaan Kemppinen kuvasi Hitlerin Saksan meininkejä. Tuhoamisleirien johdossa oli paljon sivistynyttä ja korkeasti oppinutta väkeä. Samaa sanoi viikko sitten se toinen professori. Nämä henkilöt kävivät teatterissa ja konserteissa, hoitivat perheensä mallikelpoisesti ja keskustelivat keskenään sivistyneesti, mutta samanaikaisesti pystyivät surmaamaan miljoonittain juutalaisia. Näyttää siltä, että ainakin suomalaisen juristin koulutuksen saaneet olisivat pystyneet toimimaan myös kaasukammion hoitajina.

    VastaaPoista
  5. Nykyisistä oikeusneuvoksista myös Pertti Välimäki on toiminut pitkään asianajajana. Krogeruksen veli on tunnettu asianajaja samannimisessä toimistossa ja Häyhänkin perheestä löytyy asianajaja.

    VastaaPoista
  6. "Asianajajien arveleminen roistoista suurimmiksi on osittain perusteletua, osittain huolimattomasti Amerikasta omaksuttua."

    Allekirjoitettakoon. Mutta jokin asianajajien palkkiojärjestelmässä
    mättää, koska silloin tällöin julkisuuteen nousee aivan järjettömiä palkkiovaatimujksia järjettömän pienestä työstä. Nämä julki jumalan edessä tulleet tapaukset ovat ilmeisesti vain jäävuoren huippu?

    Lisäksi mielipiteeseeni vaikuttaa varmaankin 70-luvulta jäänyt muisto.

    Maan hiljaisiin kuulunut sventuuvamaainen eno oli eroamassa ja kaupungista tullut tuomari alkoi miehen asiaa ajamaan.

    Näppisääntö tuomarilla oli, että puolen tunnin, kenties tunnin tapaaminen maksoi "kekkosen", joka oli siihen aikaan saatanallisen suuri seteli.

    Varmaa en muista, mutta luulenpa ettei siinä kuitteja paljon kirjoiteltu. No, ero tuli ja se siunattiin myös valtion taholta, mutta kalliiksi se kävi enolleni. Tässä siis hyvä esimerkki siitä, että kun silmään kustaan, niin se myös kirvelee.

    Tässä myös esimerkki vaarasta, joka vaanii, kun pikkasen ahneuteen taipuvainen työmies saa itse määrätä palkkansa.

    Tietenkin tämä on vain yksi esimerkki ja tapaus. Ja kun nyt valistus on viritetty ja auktoriteettiusko on hävinnyt; ei tällainen ole mahdollista?

    Vai onkohan edelleenkin?

    VastaaPoista
  7. Ad Jouni Snellan:

    Pirtulekkeriä nimittiin Neekeripojaksi 20-luvulla, ja siinä lienee ollut jokin tätä muistuttava leima.

    Myös kysymyksessä oleva neste oli sangen suosittua lakimiespiireissä, etenkin sisäisesti käytettynä.

    VastaaPoista
  8. Ad Anonymous:

    Viittaat aitoon asiaan.

    Kyllä niitä tilanteita oli paljonkin, joissa tuomarina istui tulisilla hiilillä, kun riita-asian vastaajalle olisi riittänyt kiistäminen, mutta tämä siitä huolimatta laverteli niitä näitä, etenkin esittäen kantajaan kohdistettuja vaatimuksia haastetta ostamatta.

    Yleinen oikeusapu on ruuhkainen mutta juristien ammattitaito on hyvä.

    Tuomioistuimet osaavat yleensä rokottaa tyhjänpäiväisyyksistä kirjoittamisesta palkkiota / kuukorvausta määrätessään.

    VastaaPoista
  9. Ad Toipila:

    Käsitykseni, joka ei ole tieto, on tilanteen parantuminen 1990-luvun lopulla ja siitä edelleen.

    Pankkikriisi ja onnettomasti samaan ajankohtaan sijoitettu oikeudenkäyntiuudistus pakollisine suullisine käsittelyineen joutavanpäiväisissä asioissa halvaannutti toimintaa pahasti.

    Luulisin että sukupolven vaihtuminen on vaikuttanut sekin.

    Luulen arvaavani, ketä oikeustieteen professoria olet kuunnellut. Mielipide ei edusta enemmistöä. Ja oikeustieteen professori olen minäkin.

    VastaaPoista
  10. Ad Dr Blind:

    Niin tietysti, ja Välimäki on hänkin tohtori (ja hänen poikansa ilmoittaa minut väitöskirjansa alussa erääksi edesvastuulliseksi).

    Asianajaja Erkki-Juhani Taipale jäi hiljan eläkkeelle korkeimmasta oikeudesta ja minun sinne tullessani jäsenenä istui etevä ja sympaattinen Eero Takala - isäni muinoinen kollega eli maalais-asianajaja Pohjanmaalta.

    Olen kuullut sellaisia puheita, että ottaisivat enemmänkin advokaatteja, mutta on vaikea löytää siihen taloudelliseen uhraukseen suostuvaa. Tulojen suhde on jotain 1 : 10:en, ja muutamissa tietämissäni tapauksissa asianajajilla on rajut velat toimiston osuuksista ja vastaavista.

    VastaaPoista
  11. Ad Catulux:

    Varmasti totta.

    Suosittu laskutusperuste pienissä mutta kunniallisissa toimistoissa on "viikon työstä kuukauden palkka", jolloin silmämääränä on esimerkiksi professorin kuukausipalkka.

    Tämä on ihan oikea, koska asianajajalla on väkisinkin aikamoiset yleiskulut.

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia:

    Laskutuksesta: eräs tietämäni jättiläismäinen lasku liittyi EKA-ryhmän konkursseihin ja yrityssaneeraukseen. Laskun määrää kauhisteltiin yleisesti.


    Asianajotoimisto oli kuitenkin mm. palkannut yli vuodeksi 50 tilintarkastajaa ja tilimiestä selvittämään pesää ja suuren määrän konttorityövoimaa, kun ilmoitukset ja vastaavat oli lähetettävä yli kymmenelle tuhannelle saajalle kerrallaan.

    Kysymyksessä on siis joskus näköharha: asianajajalle määrätään "palkkio", vaikka kysymyksessä on alihankinta eli urakka.

    Muutamissa tietämissäni tapauksissa työmäärä on ollut niin suuri, ettei valtion laitos olisi yksinkertaisesti pystynyt siihen.

    Puusta katsoen ei liioin välttämättä hoksaa, että triviaalin tuntuinen rikosasia, esimerkiksi huumejuttu, saattaa olla jo pelkkinä pöytäkirjoina kymmeniä tuhansia sivuja.

    Nähdäkseni joidenkin asianajajien vallitseva tauti on työhulluus - seitsemän päivää viikossa ja 16 tutia päivässä.

    Tätä kuulen myös niiltä muutamilta oppilailtani, jotka ovat menneet asianajotoimistoon tai liikejuristeiksi.

    VastaaPoista
  13. Mukava on olla kirkasotsainen aina välillä. Olen kyllä kuullut yksipuolisista neuvonpidoista -jopa ollut häviämässäkin vastapuolen kotikentällä juttua, jossa jäi pahasti sellainen maku.

    Enpä tiedä - itse olen pitänyt kiinni siitä, ettei tuomari juttele kahden kesken toisen läsnä olematta mitään - tosin sovintoon pakottelu taitaa pitää sisällään sellaistakin. Huono uudistus noin toteutettuna.

    Juttuja tapetaan - jos niissä ei ole järkeä. Vauhtisokeudessa voidaan tappaa järjellisiäkin juttuja.

    Tulee mieleen se vanhus, joka valitti, että naapuri salakuuntelee. Eihän sellaista usko kukaan - tapettavan oloinen juttu - paitsi sille kotiavustajalle, joka näki mikrofonia hilattavan kiireellä keittiön ikkunan yläpuolelle. Vaari yläkerrasta oli kovin kiinnostunut alakerran ikäneidosta.

    VastaaPoista
  14. Tietääkseni AA Tapio Vanamo on nykyään Helsingin hovioikeudessa. Eli AA on nykyään HON.

    VastaaPoista
  15. Hovioikeudenneuvokseksi nimitettiin pari vuotta sitten asianajaja Tapio Vanamo, joka kylläkin aikanaan on toiminut pitkään viskaalina hovioikeudessa ja sivutoimisena oikeusneuvosmiehenä. Ohitti kait nimitettäessä pari virkaiältään vanhempaa perinteisen uran tehnyttä. Vastoin hovioikeuden lausuntoa.

    VastaaPoista
  16. Myös isossa huumejutussa saman pöydän ääressä on tuomari, syyttäjä ja osapuolten asianajajat. Tuomari, jonka pitää tarkoin kaikkien sepustuksista selvittää, mikä tässä on totta - saa kevyimmän tilipussin.
    Myös siitä nimenomaisesta istunnosta.
    Eihän tuossa ole tolkkua laisinkaan. Olisipa hauska, jos tuomarit laatisivat vaikka vappujulkaisuun maksuttoman taksoilla laskuja per juttu, mitä ovat valmistelleet ja istuneet.
    Menisi oikeusministeriössä huuli pyöreäksi vaikka yleiskulujen osuus leikattaisiin. Sportteliaikaan oli sinne päin - lunastuksista maksettiin toimiston kulut ja loppu jäi tuomarille. Erikoisia tehokkuusratkaisuja tosin nähtiin.

    VastaaPoista
  17. Pitää hieman tasoittaa kärjistyksiä ja todeta, että ei varmaankaan ole herkkua kahlata läpi metritolkulla mappien sisältöjä ja alkaa hahmottamaan niistä hallittavaa kokonaisuutta. Tämänkin olen nähnyt kun olen katsellut tuttujen juristien arkipäivää.

    Varmaan aika rankkaa ja ikävää työtä; ei siinä mitään. Ehkä parempi kuulua valkokaulusköyhälistöön ja nauttia pitkistä lomista. Saarnajahan sen sanoo taas:

    "Parempi pivollinen lepoa, kuin kahmalollinen vaivannäköä ja tuulen tavoittelua."

    VastaaPoista
  18. Ad Antti Kortelainen & Markku:

    Totta. Tuon unohdin.

    Hovioikeudet eivät kuulemma ole päässeet irti siitä, että hovioikeusväki ja etenkin omat pannaan aina etusijalle.

    Muistan kun Kuusanmäki haluttiin katsoa Helsingissä harvinaisen epäpäteväksi. Paavo Nikulakin meni nöyrästi Kouvolaan ja "pätevöityi" siellä neuvokseksi Helsinkiin. Olisi pitänyt kaivaa esiin sekin äänestyspöytäkirja. Arvaisin ettei ehdollepano ollut silloinaan kovin yksimielinen.

    VastaaPoista
  19. Hovoikeus asettaa omat etusijalle. Tuostapa olisikin tarinaa. Hienoa, että voi pätevöityä periferiassa maalikylien menoon. Aina sekään ei onnistu. Nikula on sui generis - kunnioitettava suuruus vaikka joku yritti Naturatouhuissa kammeta miestä uralta. Onpas saaplarin hauska poika hänellä. Eipä pokkuroi - mutta ei myöskään vikuroi.

    VastaaPoista
  20. Hieno vertaus kaimalta tuo tuomarien palkkaus. Vastaan ei pidä väittää, että kadulla on jono. Leipäjonojakin on. Jokaiseen virkaa on jono ja hoitaja löytyy, kun laadusta tingitään. Aina ei tarvitse edes tinkiä laadusta. Perintörahoilla tai asianajosta kertyneellä kultakasalla voi harrastaa korkeatasoista(kin) juridiikkaa veronmaksjien iloksi.

    VastaaPoista
  21. Catulux: "ei varmaankaan ole herkkua kahlata läpi metritolkulla mappien sisältöjä ja alkaa hahmottamaan niistä hallittavaa kokonaisuutta."

    Jaa, siinä se suola vasta onkin.
    Senhän tietää, että joku parteista on kúitenkin kesken laajan aineiston nukahtanut tai yrittää oikotietä.

    Syyttely ei riitä - pitää näyttää. Jos taakka on siirtynyt, pitää logiikan olla lujaa toisellakin puolella. Muutoin tulee höpöä.

    Valitusasteessa voi kollata vielä purkuperusteitakin - tai niin tehtiin ennen. Nykyisin taitaa olla tough luck, jos et pyytänyt hylkyä vaan vaadit ainoastaan alentamista. Siviilioikeus luikertelee rikosoikeuteen. Niin on helpompaa.

    VastaaPoista
  22. En muista yhtään tapausta, jossa asianajaja olisi päässyt hovioikeuteen. Saattaa niitä olla, mutta on se harvinaista.

    Jukka, harvinaista se on vieläkin mutta esimerkiksi Tapio Vanamo siirtyi asianajajasta Helsingin hovioikeuteen jokin vuosi sitten.

    Kari Kiesiläinen

    VastaaPoista
  23. Tästä otsikosta tulee mieleen Saddam Hussein. Kun Saddamin asianajajia alkoi kuolla kuin kärpäsiä tuli mieleen, että tapattikohan hän tai hänen lähipiirinsä asianajajia, jotta voitaisiin väittää, ettei Saddam saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Irakissa ja näin ollen asia olisi ratkaistava vaikkapa Haagissa. Helppoa ei ole aina asianajajillakaan.

    VastaaPoista
  24. Osaltaan asianajajia parjataan varmasti sen vuoksi, että olemme sen tavan omineet amerikkalaisen viihteen vuoksi, mutta osaltaan kyse on myös siitä, että kansan tietoisuus laista ja laki ovat olleet niin kaukana toisistaan, että kaikki osalliset ovat saaneet sitten saman halveksunnan.

    Yksi kysymys on siinä, että lain tehtävähän ei ole ollut tuottaa oikeutta vaan järjestystä.

    Vaikka meidän säätyeromme ovat kaiketi euroopan, jos ei maailman pienimmänt, ne ovat kuitenkin olemassa, ja lain tehtävä on ollut myös säätyerojen säätely, eli pitää säätyerot voimassa, tämä on tarkoittanut että laki on ollut välinen veneen keikuttajia ja "epäpäteviä" kiipijöitä vastaan. Näin ollen lakimiehet, jos ei nyt vallan koirina, niin vallan koiran taluttajana, ovat saaneet kansan hiljaisen... halveksunnan osakseen.

    Kun tuomarit ja syyttäjät ovat sentään kantaneet kruunun merkkiä, on jäänyt asianajajat, jonkinlaisina vallan rakinäpärinä sitten avoimeksi kohteeksi halveksunnalle.

    VastaaPoista
  25. Yhteiskunta on kuitenkin maallikoita varten. Juristit voisivat joskus jarrutella intoiluissaan.

    VastaaPoista
  26. Oikeusturvan kannalta voisi muuten olla hienoa, jos ylioikeuksien sisäiset "tuomarinohjeet" juttujen tutkimisen laajuudesta olisivat julkisesti saatavilla.

    VastaaPoista
  27. Hyvä ja itsenäinen asianajajakunta on tae mielivaltaa vastaan.
    Virallisten valvojien (oikeusasiamies ja kansleri) aika kuluu kai pikkumurheisiin, tokko isoille jää kunnolla aikaa. Isoja murheita varten tarvitaan ponnekas, lukenut ja kokenut asianajaja tai pari. Käräjäveitikoille voi naljailla. Esim Obstbaum ei ollut sellainen.

    VastaaPoista
  28. hei - osuuspankilla on tallainen pohjola-yhtio, missa on myos taidepankki. mita oikeusjuttuja taman taidepankin ymparilla on kayty 80- ja 90-luvuilla jo? mita juttuja siella on parhaillaan menossa tai poydalla?

    kyselee annukka majamaki, kuvataiteilija

    VastaaPoista
  29. Aika lattea sanonta, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän. " - Asianajaja voittaa aina." Sanoi erään tässäkin jutussa (ylempänä) mainitun asialliseksi kiitetyn asianajajan isä, juuri ennen kuin menimme oikeussaliin sisään. Asianajajani ilmeisesti halusi skarpata minua, että pääsemme hyvään lopputulokseen. Mutta kuitenkin! Selkäpiitäni karmi koko käsittelyn ajan, että aikoo tienata ainakin hyvin. Eipä minun tarkkaavaisuuteni herpaantunut käsittelyn kulussa. Asianajaja voitti jutun.
    Kuitenkin olisin voinut antaa korville "latauksesta" jonka aiheutti.
    Seuraavankin jutun hän voitti, mutta se esikäsittelyni toimistolla ennen sitäkin juttua oli, ikään kuin minä olisin ollut syyllinen silloinkin. Pelkkää ristikuulustelua ja kiroilua, kyseenalaistamista. Tottakai asianajaja sai samalla mitalla takaisin....
    Tässä oli enemmän kuin autenttista tunnelmanluontia, josta oikeussalista olisi heitetty ulos. Oikeussalissa pitää käyttäytyä liian hyvin, miksi? Vaikka kuuntelee kun vastapuoli valehtelee, että korvat heiluu. Kyllä joku välikommentti olisi suotava huomauttaa ja kirosanoja pitäisi voida käyttää, joku sallittu enimmäismäärä.

    VastaaPoista