Sivun näyttöjä yhteensä

27. helmikuuta 2007

Kirjallinen minä

Joku kirjoitti aikoinaan kirjan "Lyyrillinen minä".

Kysymys on jyrsitty loppuun kirjallisuudessa 50 vuotta sitten - missä määrin kirjoittaja on sama henkiö kuin hänen tekstinsä "minä".

Vähäisessä määrin.

Luin innostuneesti Hesarin jutun Seppo Heikinhemosta. Hyvä ajatus panna kirjoittamaan joku niin nuori, että hän ei ole mieheen ryhtynyt. Käytettävissä on ollut arkisto ja vanhojen kollegojen muistot.

Juttu oli hyvä ja siinä oli kovin pajon virheitä. Musiikin ja musiikkimaun tiliin oli pantu paljon asioita, jotka johtuvat todellisuudessa perhe-elämästä, pettymyksistä, henkilökohtaisista asioista.

Sekin arvio oli väärä, joka koski Sepon kielitaitoa. Olihan se melkoinen, mutta kun hän teki niin paljon huonoa työtä eikä viitsinyt sitten selvittää. Ja se puhe sanskriitin osaamisesta oli vitsi. Sanskriitti on samanlainen kieli kuin kiina. Ei se kielioppia lehteilemällä avaudu. Se vaatii muutaman vuoden kovan työn.

Klassinen kreikka - jolla itsekin välillä kehuskelen - on toista. Kun on aikoinaan opetellut jotain, tiettyä taitoa jää jäljelle ja sitä pystyy harjaamaan pystyyn tarvittaessa.

Esitän eriävän mielipiteen myös siihen kirjoittajan arvaukseen, etä Heikinheimosta olisi tulut kova bloggeri. Kyllä hän oli tähän työhön liian itsekeskeinen. Ei hän olisi alentunut kirjoittamaan blogeja, vaan julkaissut vaikka omalla kustannuksellaan kirjoja, joilla olisi sitte ollut vähemmän lukijoita kui blogeilla.

Tässä hommassa kirjoittaja on itselleen instrumentti ja hänen itsestään antama kuva on keinotekoinen eli artefakti.

Ei siitä mitään tulisi, että rupeaisi vielä puhumaan totta!

Jos kirjoitan Omega-kellosta ja tähdennän, että kallis oli, en minä johdata lukijoita henkilökohtaiseen historiaani lisäämällä, ettei minulla ole koskaan ennen elämässäni ollut varaa mokomaan ja että en muutoin ole erikoisen kiinnostunut kalliista tavaroista, autoista, moottoripyöristä, posliineista, en edes maalauksista, omistamisen kannalta siis.

Blogin kirjoittaja on "Kemppinen", ei oikea henkilö.

Kuka jaksaisi lukea väsymyksestä, pelosta, kiukusta, siivoushankkeista, auton pesemisestä, riekaleisista unista?

Syy ei ole välineen vaan laajuuden.

Jäin pohtimaan tätä lukiessani aika huolellisesti The Timesin juttuja. Heillä on samoja tyyppejä kirjoittamassa toisaalta kolumneja, toisaalta blogeja. Kirjoitukset ovat ihan erilaisia. Ero on melkein kuin esitelmän ja rupattelun.

Eräänlaisia blogeja kirjoittavat merkkimiehet, jotka ovat oikeastaan myynrimiehiä, eli politiikan ja liike-elämän isokenkäiset.

Stge Jobs hyökkää

http://www.apple.com/hotnews/thoughtsonmusic/

omaa iTunesiaan vastaan ja sanoo että DRM on musiikin ostajien edun vastainen järjestelmä. Kerää firmalle pisteitä. Applella on käsittämättömän hyvä maine, vaikka liiketoiminta on hyvinkin kovakouraista.

Seuraavalla viikolla Jobs sanoo suurelle yleisölle puheessaan, ettei mitään läppäreitä eikä elektroniikkaa kouluihin vaan potkut huonoille opettajille. Ja tappi perseeseen ahneille oppimateriaalin tuottajille, ja pääpaino wiki-tyyppisee aineistoon.

Reipasta puhetta. Amerikassa on enemmän huonoja opettajia kuin meillä, jossa etenkin peruskoulun ala-asteen opettajat ovat aidosti hyvin koulutettuja ja motivoituneita. Paha vain, että osa on niin fiksuja, että vaihtaa ammattia alta aikayksikön.


Osa verkkohenkilöllisyyksistä on poliitikkojen prostituoituja. Loici LeMeur on ottanut selvän kannan presidentin valintaan, ja Yhdysvalloissa bloggareiden kaarti on jo välttämätön edellytys.

Suomessa ei ole silmiini sattunut vastaavaa, mutta kun meillä ei juuri ole vaikutusvaltaisia yleisblogeja.

Olen vähän odotellut Timo Soinin yhteydenottoa. Tosi fiksu mies (ja kauhistuttavat mielipiteet). Tänään radiossa toimittaja yritti jallittaa kysymällä, kumpi oli Suomelle pahempi, Venäjän valta vai Ruotsin. Soini sanoi hetkeäkään miettimättä, että Ruotsi. Venäjä suostui Suomen itseäisyyteen (siis Neuvosto-Venäjä), mutta Ruotsi ei koskaan.

Mutta briteillä on jo esimerkillisiä blogeja, ja kohta tilanne on sama kuin esseistiikassa eli että me jäämme lehdellä soittelemaan.

Iskin silmäni The Timesin (Times Online) Cambridgen klassisten kielten ja kulttuurin professorin blogiin. Kiukkuisen tuntuinen naisihminen. Osaa todella kirjoittaa. Ja kirjoittaa huolellisesti Chestertonin ja muiden menneisyyden esseistien tapaan, mutta nopeammin.

Vaikka tuokin kirjoittaja ottaa mielellään aiheekseen harmit ja haitat, eivät ne ole totta. Eivät ne ole tutkielmia esimerkiksi Yhdyvaltoihin matkustamisen vaivoista tässä ja nyt, vaan hienoja snippettejä ajan ilmiöistä.

Jää nähtäväksi, kuka ja missä panee suuren tarmon ja taidon verkkoon kirjoittamiseen ja mikä on silloin oleva kuvitteellisten henkilöiden osuus eli romaania muistuttava puoli.

En tiedä.

Yksi kuvitteellisista henkilöistä on kuitenkin oleva kertoja, joka se kaikkitietävä universaalikertoja tai arkisempi "minä", kerronnan väline, jolle annetaan ominaisuuksia ja mieliä ja muotoja tarinan dramaturgian vaatimusten mukaisesti.

15 kommenttia:

  1. "Jää nähtäväksi, kuka ja missä"

    laittanet linkin, kun löydät HJALvatun DORrkan LApsuXet.

    Fantasia antaa sijaa nautittavalle kärkevyydelle, jonka joutuu arkena unohtamaan.

    VastaaPoista
  2. No tämä mulla on ollut mielessä monta kertaa, että Kemppinen tahallaan aina välillä puijaa meitä lukijoita.

    VastaaPoista
  3. Steve taisi käyttää jutussaan ihan oikeita ajatuksia, joskin totuus on toinen asia. Mielestäni "thoughts on music" oli taitavasti vähättelevä ja osin ironinen markkinointipuhe. Hyvin ajassa kiinni ja meni mediassa läpi jokapuolella, kuten arvata saattaa. Hyväntahtoinen voi nähdä jopa moraalisen arvoasetelman.

    Nostan hattua hänen haamukirjoittajakaartilleen. Tekivät Steve-sedästä kaverin, joka oikeasti tahtoo vain hyvää ja ehkä vähän parastakin kuluttajille.

    ps. Jukkaa en ole tavannut, mutta Kemppinen on hauska mies.

    VastaaPoista
  4. "Kuka jaksaisi lukea väsymyksestä, pelosta, kiukusta, siivoushankkeista, auton pesemisestä, riekaleisista unista?"

    En tiedä kuka lukee, mutta moni niistä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  5. Applen maine tulee sen tuotteiden käytettävyydestä. Ei Microsoftinkaan huono maine kyseenalaisesta liiketoiminnasta tule; se tulee siitä, että Windows on käytössä niin syvältä.

    VastaaPoista
  6. Sinun blogisi ja tapasi toimia blogistanissa edustavat tavallaan perinteisen tiedonvälityksen maailmaa. Et juuri viittaa kirjoituksissasi muissa blogeissa olleisiin kirjoituksiin; et myöskään osallistu toisissa blogeissa käytyyn keskusteluun... ainakaan omalla nimelläsi (ehkä tätä tarkoitusta varten on olemassa toinen identiteetti).

    Siinä mielessä blogisi on sanomalehden kolumni, jossa on online mielipideosasto. Hyvä niin. Voi olla, että osallistumalla "Kemppisenä" blogistanin keskusteluihin joutuisi pian Heikinheimoksi.

    VastaaPoista
  7. No, siis olet sitä mieltä että "Kemppinen" on fiktiivinen yksikkö ja saattaa sanoa mitä vain. Hyvä.

    Tämä ratkaisi ainakin yhden ihmisen osalta sellaisen pohdiskelun että ovatko blogit journalismia.

    Eivät siis ole.

    Luen suht. säännöllisesti sellaista amerikkalaista aikakauslehteä kuin The Nation, joka alkaa olla täynnä blogeja.

    Se tekee minut vähän hermostuneeksi. Mutta paperista Nationia ei ole varaa tilata.

    VastaaPoista
  8. Blogin ja journalismin ero kai on, että blogissa juttu hoipertelee viimeistään kommenttipuolella asiasta viidenteen, kun taas journalismissa artikkeli on yleensä yhdestä asiasta ilman sivupolkuja.

    Kemppisen jutut ovat kuin ajatuskonsertti, jota on kiva lukea. Välillä tuubaa ja pasuunaa, klarinettia viulua ja mitä niitä onkaan... lukija voi töräyttää omasta ahteristostaan joukkoon vaikka porilaisten marssin.

    VastaaPoista
  9. "Ei siitä mitään tulisi, että rupeaisi vielä puhumaan totta!"

    Näin varmaan on - mutta pystyykö kukaan koskaan kertomaan "totta".

    Pieni pääni ensin jotain kokee ja saa sen sanoiksi, joita toisen pieni pää tulkitsee niiden muistojen varassa, joita hänellä elämästä on.

    Vaikka joku kertoisi kuinka täyden toden syvänteissä elävien hiusvärvepunkkien tunne-elämän ja aineenvaihdunnan yhteyksistä, sellainen jää kyllä minulta kokonaan tavoittamatta - lukuun ottamatta sanoja hius, tunne-elämä, aineenvaihdunta ja punkki.

    Kun tunnettuja sanoja on enemmän, koen, että jotakin tietoa välittyy - mutta eipäs välitykään. Sanojen soitannossa oma mieleni vain liikkuu omia latujaan - jää "kaikumaan" ja tuottaa uusia tunteita jostakin, joka ei ole se mitä tapahtui vaan oman mielikuvitukseni tuotos.

    Näihin hämäriin tunnelmiin täältä Wittgensteininojan kämpältä. Me alamme jäniksen kanssa popsimaan porkkanoita

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia:

    Suhteellisen vähäisen ja elitistisen tuntemmukseni perusteella olen todellakin sitä mieltä, etteivät blogit (yleensä) ole journalismia, vaan kirjallisuutta.

    Journalismi hakee uskottavaa näkökulmaa tai "totuutta". Kirjailija hakee dynamiikkaa, joka on usein yksityisestä yleiseen.

    Siksi yksityiskohtainen kuvaus joutavista asioista ei nouse kirjallisuudeksi, vaan jää sairaskertomukseksi.

    Sekin on totta, että matkailu Blogistaniin ei ole alaani.

    Luin hiljan jonkun amerikkalaisen huippu-bloggarin ohjeet eteväksi tulemisesta.

    Ei niissä neuvottu muuta kuin hankkimaan rahaa ja ns. ystäviä.

    Kirjailijalla ei, toisin kuin journalistilla, ole mitään asiaa. Hän huutelee omia aikojaan ja on mielissään, jos kuulee toisten, samanlaisten, möykkäävän.

    VastaaPoista
  11. No mutta - tuohan on totta!

    VastaaPoista
  12. Toi wittgensteintervehdys on myös totta, mutta elämänohjeena varsin skitsofreeninen. Veljet - välttäkää liiallista työntekoa.

    PS: Jänö ei vielä ole saanut kaikkea popsittua.

    VastaaPoista
  13. "Kirjailijalla ei, toisin kuin journalistilla, ole mitään asiaa. Hän huutelee omia aikojaan ja on mielissään, jos kuulee toisten, samanlaisten, möykkäävän."

    *
    Vaikka itse yritän jopa oppia (en ainoastaan viihdyttää itseäni, mikä on kyllä vahva motiivi) jotain bloggaamalla ja esim. sinunkin blogiasi lukemalla ja vaikka koluankin (valikoidusti) joissain blogeissa ja myös kommentoin jonkun verran, niin periaatteessa allekirjoitan "määritelmäsi" bloggaajasta.

    Bloggaaminen on pikemminkin kirjallisuutta ("skribentismiä") kuin journalismia - siis enemmän todellisuuden epämääräistä, subjektiivis-fiktiivistä hahmottamista kuin jonkin "oikean ja oikeutetun" tiedon etsimistä ja tarjoamista.

    "Skribentti-bloggari" kirjoittaa huvikseen joskin ehkä jossain määrin kirjoittamiseen addiktoituneena, journalistin motiivina on raha (siis totuus, jonka julkaisemisesta maksetaan).

    VastaaPoista
  14. "...huutelee omia aikojaan ja on mielissään, jos kuulee toisten, samanlaisten, möykkäävän."

    Toi tuottaa lystin mielikuvan. Luemme blogin ja möykkäämme äänettömästi, kuten kalju mies, joka juoksee tukka hulmuten.

    ATK:n aikana ei onneksi tarvitse liikuttaa lihaa kirjallisuuspiiriin - ainoastaan ajatuksia - mistä tuleekin mieleeni, että tahdon kiittää JK:ta möykkäni kuuntelemisesta ja julkaisemisesta.

    VastaaPoista
  15. Rauno ei huomannut, kuinka se "toinen samanlainen" on, niin kuin runo sen sanoo, "suomalainen".

    Eivät Soinin mielipiteet ole kauhistuttavia. Ainoastaan ne, jotka siinä ympärillä kaipaavat julkisuutta.

    VastaaPoista