Sivun näyttöjä yhteensä

2. lokakuuta 2006

Esineellinen kulttuurihistoria


Vaatepuulla minun silitettyjen ja kahden silittämättömän paitani joukossa on vaimon isävainajan mantteli, verrattoman hyvää kangasta. Tuolin karmilla on sarkainen kesäpusero ja talvipusero m/36, josta näkee vielä, että luutnantin laatat on ratkottu pois, kun vaate on otettu siviilikäyttöön, kuten sodan jälkeen tehtiin.

Siellä on myös anopin lottapuku, kovaa ja kamalaa kangasta.

Isäni univormu on tallella, mutta joku nuoremmista veljistäni on hävittänyt koppalakin. Ainakaan sitä ei ole käytetty äyskärinä (kuten "Putkinotkossa"). Äiti on säilyttänyt 30-luvun partioasunsa, jossa on itse tehty valkoinen kaulus. Mitä vaatteiden tuhoon tulee, se taisi olla se sama veli, joka piti loppuun isän natsimallisen nahkatakin. Se oli siviilitakki, Friitalan nahkatehtaan tuote ja lentäjämalli siinä mielessä, että se oli selästä lyhyt pusakka. Niitä käytettiin ilmavoimissa paljon - samoin kuin nahkaisia päällystakkeja. Mutta ne oli itse ostettava.

Tämän kirjoituksen salaisena aiheena ovat puukot; aloitin kaukaa. Vitsi on se, että esine voi olla merkki ja on merkki tietyllä tavalla katsottuna.

Kansallismuseo käski puhumaan loppukuusta puukkonäyttelyynsä ja hahmottelin vastausviestissäni, miten en ole kansatieteilijä, mutta innostuin 1980-luvulla Veikko Litzenin toimiessa professorina hahmottelemaan esineellistä kulttuurihistoriaa.

Se on hiukan toista kuin museoiden kiitettävä pyrkimys koota näytteille ennen kaikkea arjen esineitä, joista niin moni on muuttunut salaperäiseksi. Ihmisillä ja heidän esineillään on salaperäinen yhteys.

Elämänpiirissäni on käyty läpi monenkin vanhan ihmisen ja yhden vainajan vanhoja tavaroita. Reino Purhonen oli vaimoni isä, ja kun anoppi muutti kohta 90 täyttäessään palvelutaloon, asunnossa käytiin ahkerasti läpi muun muassa "aivan hyviä" suksia 60-luvulta Voitto-siteineen, vai olisikohan niissä ollut Rotanloukut? Sukset olivat Esko Järviset tai Lampiset eli ihan oikeat sälesukset. Tiukan vastarinnan jälkeen ainakin osa Rex-purkeista hylättiin keräykseen; ei sillä, olen ollut näkevinäni kaupoissa Atamonia, jota siroteltiin reksattaessa säilykkeen pinnalle.

Olen kiinnostunut työkaluista ja koneista. Rauman merenkulkumuseossa menin veteläksi 30-luvun perämoottoreista (Johnson) ja yksisylinterisistä keskimoottoreista (Wikström). Isoisällä oli Juunssoni, jota narulla käyntiin nyittäessä lasten piti kumartua ja varoa silmiään. Wikun tavattoman harva sytkytys vesillä on melkein yhtä kaihoisa ääni kuin kuikan.

Museossa esineen ja ihmisen yhteys on katkennut. Emme tiedä, kenen ne tavarat olivat ja mitä ne merkitsivät. Rihkama on yhtä arvokasta kuin taide. Tosin en ottaisi kipsi-Jeesusta enkä maalattua keramiikkakoiraa kotiini, mutta minä olenki hienostelija. Katsoin tarkkaan, mitä poikani teki, kun hän pääsi käsiksi joihinkin seminaarin poistettuihin esineisiin. Karttateline oli kova juttu; kipsipäät eivät tainneet kelvata.

Mummin kuoltua muutama isoisän lääkärin instrumentti päätyi jonkun muistoihin. Yksi pojanpojistani on tilannut itselleen perinnöksi isäni täytetyn tunturipöllön, joka on peräisin yli puolen vuosisadan takaa erään viitasaarelaisen tai mahdollisesti saarijärveläisen apteekkarin kirjahyllyltä, samoin kuin verraton 1930-luvun laitos "Pohjolan luonnonkasveista". Mutta pöllö onkin hurjan näköinen ja lienee mahdoton intohimon kohde, koska lintu on sekä rauhoitettu että harvinainen.

Kivet kiinnostavat. On ollut tapana ottaa kivi taskuun muistoksi, ja monet niistä muistoista ovat vahvoja. Ne säilyvät kivessä niin kauan kuin muistaja säilyy. Jotkut ovat paikallisia. Juuri kukaan ei tunne Lappajärven kärnäiittiä, jota on siellä rannat ruskeina. Harmaa graniitin pala jossa on kvartsijuomu on Possulaa - siellä on kalliossa isännänkivi, joka kostuu sateen edellä niin että sitä tunnustellen tietää heinäpoudan. Paljaan jalan alla se on monin verroin kylmempi kuin kivi sen ympärillä. Lämmönjohtavuus on aivan toinen.

Olen kuunnellut viisikymmentä vuotta kiukkuisia ja raivoisia esityksiä kulutusyhteiskunnasta, ostohysteriasta ja kerskakulutuksesta. Käsitteen "conspicious consumption" keksi norjan amerikkalainen sosiologi Thorstein Veblen, joka kaatoi kuppinsa jo 1929 mutta hänen kirjansa "The Theory of the Leisure Class" on edelleen oivallista luettavaa.

Mitäs. Me keksimme teollisuuden ja kaupan ja itse odotan erittäin kiinnostuneena snobi-softaa, kun nämä tietokoneetkin ovat niin rahvaanomaisia - edes Verkkokaupasta ei löydy sellaisia, joissa näytön kehykset olisivat lehtikultaa ja näppiksen runko hopeaa.

Tietotekniikka ja tietoliikennetekniikka on toisin sanoen kaupallisesti 1920-luvun tasolla. Muistamme Fordin ja GM:n henkilöautot. Milloin tulevat tietokoneiden Studebakerit ja Packardit, Cadillacit ja Lincolnit? Miltä näyttäisi tietokoneiden Hispano-Suiza (Super Six de Luxe)?

Luxus-softasta voisivat käydä eilen kehumani Adoben tuotteet, koska ne ovat niin riivatun kalliita (ellei niitä saa yliopistolta).

Samoin muuten ovat kadonneet kirjojen loistopainokset. Nuorna ollessani romaanikirjoista tuli nid., sid. ja ns. painos, joista viimeksi mainittu oli nahkaselkäinen (halv-fransk). Ja loistopainos oli kokonahkakansissa ja kirjan yläreuna marmoroitu ellei peräti kullattu.

Hitusen kaipailen menneisyyden esineitä, sellaisia kuin isoisän taltta eli temmirauta eli huppuri. Joskus olen ajatellut ostaa rautakaupasta Bahcon tai Belzerin jakoavaimen, koska ne ovat 20 kertaa kalliimpia kuin ihan hyvät kiinalaiset - ja vielä ruotsalaista terästä. Ei ole tullut ostetuksi.

Luulisin että kulutuksemme ei ole niinkään ostokiihkoa kuin kertakäyttöä. Jopa kännykkä on tuoretuote, joka ei kestä kahta vuotta. Se on sellaiseksi suunniteltu.

Informaatiobisneksessä vasta musiikissa on oivallettu tämä kaupankäynnin periaate: myydään sama tuote kerran toisensa jälkeen samalle kuluttajalle. Muutetaan tekniikkaa tai keksitään ikäviä suojamekanismeja. Itse olen ostanut Bachin soolosellosarjat vinyylillä, CD:nä ja niin edelleen, ja kun amerikkalaiset ovat onneksi ryhtyneet markkinoimaan vanhoja televisio- ja elokuvapätkiä kuuluisien solistien esityksistä, sillä puolella markkinat ovat ehtymättömät.

Pahoin pelkään, että emme näe tietotekniikkalaitteita ihmeemmin museoissa ja ettei monikaan kirjoita oodeja niiden muistolle.

Tosin housuni hiukan tärisivät kun näin Smithsonianissa Washingtonissa Lisa II:n, jolla on merkittävä asema tietokoneiden kehityksessä. Mutta WP 3.1 tai 4.2 aiheuttaa vain tunteen, että kiva kun siitäkin päästiin.

19 kommenttia:

  1. Kemppinen kirjoitti: "emme näe tietotekniikkalaitteita ihmeemmin museoissa ja ettei monikaan kirjoita oodeja niiden muistolle."

    Itseasiassa jonkinlainen vitriinillinen parikymmentä vuotta vanhoja rakkineita löytyy suurinpiirtein jokaisesta yliopistosta, ja useimmissa tekniikan museoissa on oma osansa vanhoille tietokoneille.

    Runoja ja erityisesti uudelleensanoitettuja lauluja tietokoneille ja erityisesti ohjelmistoille on pilvin pimein, esim. täällä

    VastaaPoista
  2. Kannet perkele!

    Minä olen pidemmän aikaa miettinyt, että jos tekisin kuoret kännyyn itse.

    Mutta ongelma on se, että liki kaikissa jotka olisivat tekniikaltaan kiinnostavia, on sellainen kansirakenne, jota luonnehtiessa olisin valmis käyttämään ilmaisua "vittumainen", harkitsen myös tässä kohdassa ilmaisua "vitun omainen", mutta se ei kuitenkaan kenties tässä tapauksessa vastaa tarkoitusta.

    Luukuorinen kännykkä tuntuisi minusta suhteellisen ylelliseltä, mutta tammi&pronssi on ollut mielessäni kyllä se ensimmäinen vaihtoehto.

    Mutta se kansi. Se mitä olen näitä rakenteita tutkinut, niin minun taidollani sie kansiongelma, miten se tekniikka siirretään toiseen ympäristöön ei ratkea.

    Mutta mieli kihisee...

    VastaaPoista
  3. Kyllä historiattomuus taitaa olla nykytekniikan tuotteissa (tietokoneet, kännykät) itsessään, sanoisinko sisäänrakennettuna.

    Kun laite kestää lyhyemmän aikaa kuin lähimuisti, ei mitään muistoa ehdi syntyä, niin kuin ei eiliseen ruisleipäänkään, vaikka se oli hyvää ja tarpeen nälän taltuttamiseksi.

    Nykytuotteiden uushistoria taitaa olla sitä, että jokaisesta löytyy hakukoneella jokin verkkokauppasivu, josta näkee, mitä se on uutena maksanut.

    VastaaPoista
  4. Puukosta pääsee ilman aasinsiltoja muihin alan vehkeisiin. Voisiko museo puuhata tiloihinsa kidutuslaitenäyttelyä?

    Sellainen oli näet Tallinnassa taannoin nähtävissä Pietarista lainattuna.

    Vaikuttava ja harras tunnelma katsellessa alan mestareiden, KGB:n ja natsien, aikaansaannoksia vahanukkehahmojen kärsivillä kasvoilla höystettynä kirkon inkvisition piikkipyörilä ym.ihmisen venytyslaitteilla.

    VastaaPoista
  5. Kerro lisää puukoistasi. Onko kokoelmassasi Toijala -puuukkoa?

    VastaaPoista
  6. Hieno puukkokokoelma. Kommentoinnin sijasta kysyisinkin, mahtaako bloginpitäjältä löytyä neuvoa seuraavassa asiassa.

    Sain pikkupoikana äidinisäni puukon, jonka hänen kaverinsa Iisakki Järvenpää oli tehnyt henk.koht käsityönä 90 vuotissyntymäpäivälahjaksi. Siihen aikaan se oli juuri oikean kokoinen, ja sopi erinomaisesti käytettäväksi innokkaan lennokinrakentajan työkaluna. Puukko on muutoin hyvässä kunnossa, mutta terä on täysin mustunut ja osittain liimassa.

    Kun vasta myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt esineen kulttuurihistoriallisen arvon (vaikka sillä ei ole koskaan tapettu ketään,haluaisin kunnostuttaa sen alkuperäiseeen kiiltoonsa. Työ olisi kuitenkin tehtävä hienovaraisesti, jotta terän kaiverrukset eivät kärsi puhdistuksesta, elikkä en halua puukon poropeukalointia.

    Löytyykö siis pääkaupunkiseudulta tämän asian vaatimaa kohtuuhintaista ja luotettavaa laatupalvelua ?

    VastaaPoista
  7. Ad Anonymous:

    Rakkineita on jopa minulla HIITissä - mm. Newton, suurenmoinen laite sinänsä.

    Mutta nuo runot. Se oli uutta ja suurta - esimerkki linkkisi takaa:


    The Bell Labs UNIX System
    (to the tune of The Girl from Ipanema)
    by Brad Needham

    Clean and swift and small and simple
    The Bell Lab's UNIX system is published
    And when they read it
    Each one who reads it goes "aah".

    Files it has -- so elementary
    File names too, that move so gently
    That when they read it
    Each one who reads it goes "aah".

    Oh, but I read it so sadly!
    So much is lost in translation.
    How could I code it so badly?
    And how could they blame it on me?
    I write in Pascal, not in C.

    Clean and swift and small and simple
    The Bell Labs UNIX system is published
    And when I read mine, I cry
    Cause it's not in C.
    it's just not in C.
    no it's just not in C.

    VastaaPoista
  8. Ad Petja Jäppinen -

    Go man, go!

    Jotain sellaista kuin Oskari Olemattoman balladisssa -

    ...läskiset portaat,
    luurankohissi,
    oven päällä lukee että
    Oskarin Tissi...

    VastaaPoista
  9. Ad Heikki Rönkkö:

    Ala on minulle vieras ja vastenmielinen, mutta olen muistavinani, että tuo museo olisi samalla tavalla osaksi feikkiä kuin useimmat Euroopassa vanhastaan esiintyneet.

    Bisnes sinänsä, mutta nähtävästi joku on aikoinaan tehtaillut keksittyjä kidutuslaitteita.

    Alan miehet käyttivät esim. Ranskassa 1950-luvulla kylpyammetta ja myötäotetta hiuksista, ja taas saksalaisten sanotaan käyttäneet poljettavaa generaattoria, oikeastaan luultavasti dynamoa.

    VastaaPoista
  10. Ad Äkäslompolo:

    Älä missään tapauksessa yritä itse. Hyvin luultavasti puukko on arvokas. Tiedän enemmän tai vähemmän etäisesti pääkaupunkiseudulla osaavia ihmisiä. Luulen että saisit parhaan ohjauksen soittamalla Kauhavan puukkomuseoon tai Iisakki Järvenpään tehtaalle, jossa minun kokemukseni mukaan on ystävällinen palvelu.

    Olen pitänyt tapanani ostaa tohtoreilleni eli väitelleille oppilailleni puukon lahjaksi - vaikuttaa karmealta, mutta tohtorillahan on se miekkakin. Tilailen niitä Järvenpäältä.

    VastaaPoista
  11. Rahvaanomaisista laitteista: Nokian Vertu-sarjasta pitäisi löytyä vaativammallekin kuluttajalle malli. Nyt on myös jonkinlaisena trendinä yhteistyö tietokonefirmojen ja autotehtaiden välillä, Ferrarikansinen Dellin läppäri oli kai ensin, nyt löytyy tipunkeltaista Maseratia ja taitaa Nokialla olla joku viritys Aston Martinin kanssa British Racing Green päätelaitteesta. Näissä on yleensä värikansien lisäksi peruspakettia vähän timmimmät speksit. Oma ulottuvuutensa on sitten tämä ns. "case mod" -harrastus, joka on noussut taiteenalaksi sinänsä.

    Esineellisestä kulttuurihistoriasta yleensä ja museoesineiden elottomuudesta: Cambridgen Fitzwilliam-museossa päättyi vasta mielenkiintoinen "Mission Impossible" -niminen näyttely, joka käsitteli esineiden konservointia. Esillä oli monenlaisia paremmin tai huonommin konservoituja, rekonstruoituja tai ajan hampaan pilalle nävertämiä esineitä, kruununa aiemmin tänä vuonna museokävijän pirstaleiksi hajoittama Qing-vaasi. Tuon näyttelyn alaotsikkona oli "ethics and choices in conservation" ja yksi kysymys koski "käyttöesineiden" museointia. Esim. soittimet eivät ole oikeastaan "mitään", ellei niitä soiteta, ja jos niitä soitetaan, täytyy kuluvia osia vaihtaa jne. Näyttely esitti kysymyksen, mitä vanhoille soittimille pitäisi tehdä? Käyttää ja korjata tarvittaessa vai laittaa vitriiniin esille?

    VastaaPoista
  12. Veblen on suomennettu. Suomentajia Tiina Arppea ja Sulevi Riukulehtoa ei tietenkään kohta siteeraamassani mainoksessa mainita, joten ainakaan heillä ei tuota hirvittävää esittelytekstiä ole kirjoitutettu. Siitä on vastuussa kustantaja Art House (2002):
    "Taloustieteen klassikko The Theory of the Leisure Class on vihdoin käännetty suomeksi. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Thorstein Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta. Joutilas luokka (1899) on Veblenin tunnetuin teos, klassikko, jossa ihminen osoitetaan kerskakuluttajaksi. Arkipäiväisten kulutustottumusten takaa paljastuu raadollinen näyttämisen halu, ihmisen ainainen tarve sävähdyttää muita. Joutilas luokka synnytti ilmestyessään laajan keskustelun. Se saa yhä edelleen lukijansa miettimään omaa käyttäytymistään. Miksi juhlapäivällisille katetaan pöytähopeat? Miksi puistoihin istutetaan eksoottisia koristepuita? Miksi muotivaatteet ovat usein epämukavia? Suositushinta 33.00 EUR
    Hinta: 15,00 EUR"

    Varmaan sitä saa jo halvemmallakin. Se on hauska kirja ja peruslukemistoa. Olen kiitollinen Visa Heinoselle, joka sitä minulle opiskelijajolppina suositteli luettavaksi ja taisi jopa tyrkätä kirjan kouraan. Toivottavasti muistin palauttaa sen kirjastoon.

    VastaaPoista
  13. Ad Sedis:

    Minulla on se paksu pehmeäkantinen laitos. Saat lainaan tarvittaessa.

    On iso ero - kun minulla oli sellainen kummallinen tapa, että luin kymmenen tieteen tenttikirjat - muistan Weberin (Wirtschaft und Gesellschaft) joka tuntui jo silloin, lapsosena, jotenkin möhköfanttimaiselta. Paitsi että keskeneräinen teksti merkinnöistä musiikin sosiologiaan oli nasta.

    Puhuin hiljan jonkun kanssa, joka oli kanssani samaa mieltä, että kumpi-ja-kampi-tappeli -ottelussa Popper vastaan Kuhn Popper voitti pistein. "Avoin yhteiskunta" (alkuteos, teettämäni suomennos on hyvä mutta lyhennetty, Löppösen Paavon työtä), on hengissä olevaa tekstiä.

    Tunnetkos / muistatkos J.L. Talmonin isot kirjat. Jytkäyttivät aikoinaan kummasti.

    VastaaPoista
  14. "Rahvaanomaisista laitteista: Nokian Vertu-sarjasta pitäisi löytyä vaativammallekin kuluttajalle malli."

    Tuota... Vertu on kallis, mutta ei oikeastaan minun mielestäni ylellisyysesine, siinä mielessä kuin minä asian näen, sillä niitähän valmistetaan sitä mukaan kun joku ostaa ja sen saa kuka vaan ostaa, jos on tarpeeksi rahaa.

    Todellinen ylellisyys ei perustu esineen hintaan vaan sen käyttö- ja sosiaaliseen arvoon, sen vuoksi todellinen ylellisyys on sellaista, jota et voi vain ostaa, vaan on pitää sisällään sen, että se ei ole tarkoitettu rahvaalle, vaikka sillä olisikin rahaa.

    ps. Pistin tutulle lihatukussa tilauksen rehvakkaan puoleisesta häränsääriluusta....

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia:
    Toijalan puukko on.

    Se lienee arvokkain.

    Rannanjärven mestarin puukko on, se josta kirjoitin.

    Erikoisen hieno on käsityönä tehty Kustaa Lammin juhlapuukko.

    Tulee kuvia ja juttuja, jahka tästä.

    VastaaPoista
  16. Minun on tunnustettava, että tunnen jonkinlaista kiinnostusta vanhoihin lääkärien instrumentteihin.
    Silkka saituus esti minua ostamasta kerran kenttäsairaalaa, joka oli kaupan vanhantavaran kaupassa. Olisi sitten ollut työkalut, jos vaikkapa joku naapuri olisi tarvinnut amputaatiota tai huollon esimies kallonporauksen poiston.

    VastaaPoista
  17. Enpäs muistanutkaan, että Lisasta oli II-versio. Hämärästi muistan Macintosh XL:n, joka oli kai sitten vähän kuin Lisa 3 (lähde: Internet).

    Sydneystä 80-luvulla ostin rihkamadivarista Applen Lisan mainosrintamerkin. Se on oikein hieno. Katselen sitä aina joskus ja ihmettelen (IT-)maailman menoa.

    Jos oikeasti haluaa sinne IT-museoon sekä luxusta että designia, niin ei tule kyllä mieleen kuin yksi: Steve Jobsin Next magnesiumkuorineen. Idea käyttää pelkkää PostScriptia näytölle piirtämiseen oli myöskin melko luxusta softa-arkkitehtuurina.

    VastaaPoista
  18. Jyväskylän yliopistossahan on tietokonemuseo, joka tosin on painiskellut rahavaikeuksien kanssa - joille näköjään on tullut helpotusta: http://www.tietokonemuseo.saunalahti.fi/fin/aika_fin.htm

    Isommalla profiililla tietotekniikka näkyy Heurekan viereen perustettavassa Tietotekniikkamuseossa: http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;135;137;221;222;2394;2829;12347;31485

    VastaaPoista