Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2006

Huomioita

Mitä ministeri N.N. teki hallituksessa? - Huomioita.

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki esiintyy julkisuudessa kerran toisensa jälkeen välikädessä. En tiedä, lieneekö kysymyksessä Konsta Pylkkäsen pohtima välikäsi.

Tätä kirjoittaessani sisäasiainministeriön urhoollinen edustaja luottaa television katsojien asiantuntemattomuuteen selitellessään tietojärjestelmäongelmia. On vähän vaikea uskoa korviaan, tekniikkaa ajatellen. Hätäkeskuksen tietokoneet tilttaavat vähän väliä, ja tätä luonnehditaan "normaaliksi" uusia järjestelmiä käyttöön otettaessa.

Joskus ajatellaan, että kun rupeaa löytymään paljonkin erotettavia alaisia, myös johtajalla on ongelmia. Jo kauan sitten useimmat pataljoonan ja rykmentin komentajat ymmärsivät olla kovin suurella äänellä valittelematta, miten huonoja komppanianpäällikköjä heillä on.

Johtaminen lienee kyky houkutella alaisista esiin enemmän kuin he arvasivat heissä olevankaan.

Nyt poistettiin hälytyskeskuspuolelta johtaja. Suojelupoliisin johtaja on poissa kuviosta. Liikkuvan poliisin johtaja jäi yllättävästi eläkkeelle, puhuttuaan järkeä.

Poliisiylijohtaja Salmista on sanottu menestykselliseksi johtajaksi. Se on yllättävä näkökohta. Täytyy miettiä.

Ministeri Rajamäestä ei sellaisia puheita ole levitelty.

Julkisuudessa juuri kukaan ei seuraa virastoja. Esimerkiksi rahoitustarkastus on ongelma. Sillä ei liioin ole kauhean paljon tarkastettavaa, kun rahoituslaitoksista aika merkittävä osa on lakannut olemasta Suomen viranomaisten toimivallan alaisia. Hiiskahdastukaan ei ole kuulunut yhteispohjoismaisesta rahoituslaitosten seurannasta. EY-tasoiset toimet ovat ongelmallisia mittakaavan vuoksi ja myös yhteisön infektoituneen tilan takia.

Kun Antti Herlin nousee uutisten mukaan oikeutetulla paikalleen elinkeinoelämän liitoissa, voi muistuttaa mieleen, että rahoitustarkastus munasi raskaasti häntä koskeneessa asiassa, ja lisäksi tiedot tuulesta temmatuista epäilyistä päätyivät ison valokuvan kanssa sanomalehteen.

Seuraamuksista tai järjestelyistä viranomasipuolella ei ole kuulunut mitään. Syyttäjän lopulliseksi jäänyt lausunto oli asiasssa se, että mistään moitittavasti menettelystä ei ollut jälkiä. Rahoitustarkastus oli kuitenkin sitkeästi väittänyt juuri tätä.

Luin eilen Baudrillardia vuodelta 1982. Merkittäköön aikakirjoihin: olin yhtäjaksoisesti kaksi tuntia hiljaa. Isäni kirjoitti erään paperin, yhdellä sormella. Minä istuin sängyn reunalla ja olin vaiti ja lehteilin kirjaa, jossa esitettiin tositelevision teoria - siis noin kauan sitten. Jean Baudrillard väittää, että ihmiset eivät kuluta tavaroita, vaan merkkejä ja merkkeihin liittyviä viitteitä.

Hän ei tiennyt eikä ehkä olisi piitannut suomalaisista poliitikoista. Aikamme ja "julkisuuden rakennemuutoksen" outo piirre on kuitenkin se, että jos julkista luottamustehtävää hoitava henkilö osoittautuu kyvyttömäksi, se ei tahtia haittaa. Jos hän tekee - kuten Ruotsissa - jonkin kirpun kokoisen virheen, nousee hirvittävä metakka. Tyypillisesti virhe tai erehdys ei liity viran hoitamiseen millään lailla. En ole ajatellut unohtaa Mona Sahlinin luottokorttijuttua, jollainen ainakin minulle voisi sattua milloin vain. Olen tottunut ajattelemaan, että erehdyksen tapahduttua rahat maksetaan takaisin ja mahdolliset korvaukset suoritetaan ja sillä siisti.

Historiakin jää joskus vinksalleen. Useampikin vankka oikeistomies on todistellut minulle, että Aarre Simonen oli kaikkien aikojen paras oikeusministeri. Hän oli mutkaton, paha suustaan ja äärettömän nopea ymmärtämään. Kun hän sanoi, että jotain tehdään, se myös tapahtui. Jos hän epäili, hän sanoi että ei.

Legendaksi hämärtynyt tieto kertoo, että kun luutnantti Simonen siirtyi Äänisen rannikkopuolustuksesta muihin tehtäviin, hänen paikalleen oli otettava neljä ihmistä; "Sapeli" oli suoriutunut niistä virkatoimista tunnissa.

Uskottavan lähteen mukaan viime vuosien paras korkea virkamies oli Hemilä. Menneinä vuosikymmeninä aikaansaannoksista mitaten huippumies oli Esko Rekola.

Muisti on lyhyt. Olin kieltämättä juristina katselemassa Mauno Saaren eilen ilmestyneen kirjan käsikirjoitusta ennen lomia. Kirjassa kerrotaan korkeiden poliitikkojen edesottamuksista, niistä jotka kantoivat vastuun ja niistä jotka keräsivät pisteitä.

Nyt en halua esittää moitetta vaan huomion - yleisesti kohtalokkaat päätökset ja pankkikriisi liitetään Mauno Koivistoon. Miksi kaikki ovat unohtaneet, että tasavallan presidenttinä 1994-2000 ei ollut Koivisto eikä Halonen eikä edes Kekkonen, vaan Martti Ahtisaari. - Perustuslakikin oli silloin toisenlainen kuin nyt.

12 kommenttia:

  1. Jos saan valita elänkö sääty-yhteiskunnassa vai säädyttömässä....

    Ajan kuvaa on se, että vaikka kirjastot ovat ulkoistettu julkiseksi palveluiksi, niin kirjaston pöytälaatikossa ei ole pistoolia.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen Kempppiselle, että hän lukee ainakin seuraavat kirjat: Mauno Koivisto: Kaksi kautta, Keijo K. Kulha: Kuilun partaalla ja Pentti Kouri: Suomen omistaja. Muutama muukin kirja olisi hyvä lukea tästä aihepiiristä, mutta nämä nyt noin niinkuin alkajaisiksi. Vuodet 1994-2000 ovat täysin toisarvoiset pankkikriisin kannalta. Koiviston rooli oli aivan keskeinen pankkikriisin syntymisessä ja jälkihoidon vehkeilyssä. Todennäköisin syin voidaan sanoa, että nimenomaan Koiviston tahdosta lamavelkaiset uhrattiin täysin oikeudettomasti pankkien pelastamiseksi. Pankit olisi pitänyt pelastaa laina-asiakkaittensa kautta eikä suoralla pankkituella ja velallisten ja heidän takaajiensa omaisuuden oikeudettomalla ryöstöllä.

    Pankit eivät pärjänneet, koska niiden laina-asiakkaat eivät pärjänneet, kun velkavetoinen korkeasuhdanne puhkesi kauhistuttavin seurauksin. Koivisto esti jopa avoimen keskustelun markan ulkoisesta arvosta. Syyskuussa 1992 markka lopulta kyettiin laskemaan kellumaan, kun kaikki oli jo menetetty ja isot vahingot olivat valmiit. Markan kellutus myöhästyi ainakin neljä vuotta. Pääsyyllinen on Koivisto. Vai ilmoittautuuko joku muu syylliseksi? Koivisto oli valtansa huipulla niin ehdoton auktoriteetti, ettei vastaansanojia löytynyt. Kaikki muut vastuulliset tahot alistuivat Koiviston komentoon kuin kaasukammion hoitajat. Tältä se tällä hetkellä valitettavasti näyttää, vaikka kovat sanani varmaan ottavat Kemppisen pumpun päälle. Ei voi mittään, en osaa teeskennellä enkä nöyristellä väärintekijöitä, vaikka olisivat missä asemassa tahansa. Koko tämä sikamainen lamavelkaisten ryöstäminen ja kiduttaminen on vielä täysin pohjamutiaan myöten selvittämättä.

    VastaaPoista
  3. Sukupolveni armottomaan menoon väsähtäneenä korjaisin Baudrillardin osatotuutta likiarvoisemmaksi. Ihmiset eivät tosiaan kuluta tavaroita, vaan tavarat ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. vitille: Olet Heikki Salon laulussa huomaamattasi:

    "Täällä kengät juoksee jalkoja
    ja kassit kantaa käsiä.
    Täällä nimet suita lausuvat
    ja värit katsoo silmiä.
    Täällä tuhansittain tavaraa
    raha ostaa ihmisillä.
    Käy kello seteleitä..."

    (Ostarin helmi, Miljoonasade)

    Toipilan pointit ovat osittain ihan ok. Kuitenkin hän unohtaa täysin sen tosiasian, että Suomen pankkikriisi oli osa sen aikaista globaalia taloutta. Samat tuskat käytiin läpi monessa teollistuneessa maassa; ylikuumentuneen talouden jälkeen monissa maissa syöksyttiin päistikkaa lamaan, yritykset menivät konkurssiin ja valtiot tukivat horjuvia pankkeja verorahoilla.

    Ei mitään uutta auringon alla. Siis.

    Suomen mennyt pankkikriisi on jo aikoja sitten muuttunut poliittiseksi vasaraksi, jolla kumautellaan vastustajia ja henkilöitä melkeinpä mielivaltaisesti ja aika alhaisin motiivein. Tällainen populismi liitettynä älylliseen epärehellisyyteen masentaa entisestään ja valmiiksi masentunutta allekirjoittanutta.

    (Catullus, miksi roikut elämässä ?)

    Tietenkään sitä suurta inhimillistä kärsimystä, jonka kansainvälinen taloudellinen lama Suomessa aiheutti, ei voi missän nimessä väheksyä.

    VastaaPoista
  5. Ad Toipila: Mainitsemistasi kirjoista olen kirjoittanut yhden ja lukenut huolellisesti muut.

    Tiedän että Sinulla on tapahtumiin pääsyyllinen. Ole hyvä.

    Vilkaise sitä Mauno Saaren uutta kirjaa. Sen ja etenkin Säästöpankkien ja KOP:n historian perusteella arvioiden tapahtumain kuvauksesi on aika suoraviivainen.

    Muistuttaisin mieleen, että Työväen säästöpankki ja Elannon säästökassat eli mm. Koiviston entisen työpaikat menivät pohjaan, kun taas KOP pelastettiin mitenkuten pakottamalla se yhteen Unitas - Merita - Nordean kanssa.

    Markan kellutusta edelsi valuuttasännöstelyn vapauttaminen ja runsaat valuuttamääräiset lainat. Mielestäni Koiviston ohella asiassa "kunnostautuivat" Lassila ja Tiivola.

    Velkajärjestelylaki myöhästyi ja jäi heikoksi; sen säätäjä oli eduskunta.

    Laki saatavien vanhentumisesti tuli vasta 2000-luvulla eikä ole vieläkään ihan asiallinen.

    Onnellinen se jolla on bête noir - musta peto - joka on yleensä syypää asioihin.

    VastaaPoista
  6. Ad Petja Jäppinen:

    Kirjoitin itsekin aikonani runoja revolveri tyynyn alla (Smith & Wesson .38), mutta siitä on kauan. Ajatus taisi olla edesmenneen Jarkko Laineen. Jarkko oli kopsannut sen dadaisteilta, joista muistaakseni F. Picabia artikuloi tämän yleistaiteellisen päämäärän ensimmäisenä, 1918 tai jotain...

    VastaaPoista
  7. Mitä, onko "Kaksi kautta" Kemppisen haamukirjoittama?

    VastaaPoista
  8. Minä synnyin toiseen maailman, kasvoin toiseen ja elin kolmannessa. Jossakin siellä missä istui pieni, isopäinen, poika valkoisessa puvussa oli tiilisellä kuistilla, oli tapana ilmoittaa heille, ettei kirjastossa ole ketään, ja he tiesivät missä pistooli on.

    Sitten tuli uusi aika, uudet kujeet, ja tuli tavaksi ilmoittaa heidät keskusvaalilautakunnalle.

    Ja jos minulta kysytään elänkö mieluummin sääty-yhteiskunnassa: Pistoolini on rikki ja sekin Mertenillä lainassa.

    VastaaPoista
  9. No nyt mie jummarran. Ilmankos Kourin kirja oli niin hyvin kirjoitettu.

    Näin sitä voi päätyä eri näkemyksiin, vaikka on lukenut samoja kirjoja antaumuksella. Koulutuksella ja etenkin kokemustaustalla on tietysti merkityksensä erilaisiin käsityksiin.

    VastaaPoista
  10. Lullen, että Kemppinen ja Toipila saattaisivat päästä totuudenhaussaan peremmälle, jos pohdittaisiin Isä Ambrosiuksen roolia noina aikoina istuneessa "pankkien asiakasneuvontakomissiossa".

    Moni lapsenuskoinen näet luulee että Isä valvoi komissiossa velkaantuneiden etuja eikä suinkan tukenut pankinjohtajia vaikeissa päätöksissä karsia "villejä oksia jotta alkuperäiset säilyisivät".

    Ovathan monet pankinjohtajatkin sentään ihmisiä, varsinkin pienillä paikkakunnilla tietäessään karujen päätösten seuraukset ihmisten elämään.

    Manu on aikansa, ja Åbo Akademin henkinen kasvatti.

    VastaaPoista
  11. Jos nyt saa sanoa, minä menetin lamassa enemmän kuin kymmenyksen elämästäni, itse asiassa liki neljänneksen. Riippuu siitä, miten se roikkuu. Pessimistin mielestä se ei seiso, optimistin mielestä se roikkuu komeasti.

    Mutta se oli lähinnä minun syyni.

    Se oli minä joka luotin konttorinjohtajan suosituksiin, kirjanpitäjien neuvoihin ja hallituksen sanaan.

    Ja se mitä sitten tapahtui, oli toinen juttu.
    Oikeusjärjestelmän tarkoitus ei ole tuottaa oikeutta, mistä yleensä saamme olla kiitollisia, sillä oikeus on enemmän kuin ihminen kestää.

    Mutta jos se tuottaa ennustettavuutta ja vakaata yhteiskuntaa, niin saamme olla tyytyväisiä. Ja hyvässä lykyssä sieltä tipahtaa oikeuttakin, sen verran että sen kestää.

    Saattaa olla, että minä olin yksi maksumies, siinä ettei syntynyt kapinaa, kansannousua ja hirvittävää verilöylyä.


    Mutta antaa olla; minä tarjoan.

    VastaaPoista