Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2023

Raskasta olla jumala


 


Hamasin johto alkaa unohtua. Ehkä neljännes meistä edes muistaa, että he hyökkäsivät pari viikkoa sitten Gazaan. Isku oli suunnattu turvattomiin, ja panttivankeja otettiin. Suuri osa meistä saattaa vastahakoisesti myöntää tämän todeksi, mutta lisää kiireesti, että Israel aiheutti kaiken. Se on syyllinen. Mitäs menivät sortamaa palestiinalaisia ja alun alkaen asettuivat vieraille maille, jotka eivät kuuluneet heille. Nehän kuuluivat Saksalle. Ei kun Ranskalle. Ei kun Englannille.


Totuuden puoliutumisaika näyttäisi olevan tällä hetkellä alle neljä viikkoa.


Väitetään ettei niillä main ole tapana kysellä ihmisten mielipidettä. Kiväärikansan toimi oli kuitenkin sotilaallisesti käsittämätön. Se ei voinut johtaa muuhun kuin joukkokuolemaan, ja ensimmäisinä menisivät omat. Ovat kohta jo menneet.


Putinin puhekuplaan olisi jo kauan sopinut Strugatskin veljesten kirjan nimi: raskasta olla jumala. Näyttää ottavan voimille - mutta Jumala hän on, ja hyökkäys Ukrainaan oli Jumalan teko. Veljekset ja elokuvan Nostalgia ohjannut Tarkovski ovat kuolleet.


Jumalalla ja hänen pojallaan on sama ongelma. Pilkkaajat huutelevat ristiinaulitulle: auta nyt itseäsi. Jos surmattava sanoisi “sori siitä”, astuisi ristiltä, vetäisi sadanpäämiehen kaulan solmuun ja kietaisisi kirjanoppineen suolista siteen fariseuksen suulle, hän tekisi tyhjäksi siihen mennessä saarnaamansa ja osoittaisi olevansa vain jokapäiväinen supersankari.


Lienee lupa lisätä, että näitä maagisesti maailmalla riehuvia supersankareita tuli sitten tulvimalla muun muassa Tuhat ja yksi yötä -kokoelmassa, joka tuntuu olevan jumaluusopillisesti erittäin merkittävä.


Venäjällä, jonka toimia tämän ajan terrorissa en osaa olla epäilemättä, perinne on vahva ja vanha. Tolstoi luuli olevansa jumala, eikä kovin paljon erehtynytkään, vaikka hänen vaimonsa oli eri mieltä. Stalinin ja Nikolai II:n sielunveljeyttä ei voi olla huomaamatta. Tsaari isänen oli esimerkki siitä, miten kiltti mies voi olla joukkomurhaaja. Kukaties joukkomurhaajat ovat usein kilttejä miehiä ja kukaties joku selvittää joskus, miksi tuossa ammattikunnassa on niin häviävän vähän naisia.


Ehkä siitä saisi jotain irti, että merkittävien suurmiesten joukossa on yksi syvästi naisellinen, Trump. Hänen toimintansa ja temperamenttinsa tuovat mieleen vähätkin toiveensa menettäneen opettajattaren, joka käsittää olevansa entinen kaunotar.


59 kommenttia:

  1. Sattui äskettäin silmääni video jossa Hamasin johtajan poika ilmaisi mielipiteensä voimallisesti huutaen: "Tuhotkaa Hamas! Se on syypää kaikkeen." Hän ei voinut hyväksyä isänsä julmuuksia ja terrorismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka tahansa voi saada kenet tahansa huutamaan videolla mitä tahansa. Sitä on Deepfake.

      Poista
    2. Kyseessä oli aika virallinen video

      Poista
  2. Kevyttä olla perkele, vai? Pilkata ihmisiä ja ranstakka kädessä riekuen riistää heiltä se mikä jokaiselle kuuluu.

    Kun on livenä ja netissä seurannut professorien ja netissä psykiatrin itseylennystä ja toisten alennusta, tänäinen sattumalta silmiin osunut jonkun lääkärin video antoi ajattelemista. Siinä tähdennettiin hyvän iloisen mielen ja valoisan minäkuvan merkitystä. Merkillinen sanoma tässä ajattelultaan ja ihmisyydeltään sairaiden murskaajien maailmassa.

    VastaaPoista
  3. Tiluliikemppinen, käykö itsen jumalointi voimille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pamppumartta tuhoo poikia ja miehiä vuosisadasta vuosisataan.

      Poista
  4. "Raskasta olla jumala"-kirjoitus ei yllä lähellekään tunteen, eikä ymmärryksen, tasolla vakuuttavuuteen yhtä lailla kuin samaan aiheeseen pureutuva Susanna Hast Hesarin esseellään "Tämäkin vuosi on sotaa".

    Mielikuvitusjuttuja jumalista ja uskonnoista näihin ei pidä sotkettaman. Kaikki on pelkkää ihmisen toimesta tapahtuvaa elintilan hamuamista, vallanhimoa, rautaa, ruutia, tuskaa, verta ja elinympäristön raakaa tuhoamista.

    VastaaPoista
  5. Luulen olevani hyvin perillä siitä että yksi Kemppisen bravuureista on kirjoittaa tavalla, joka helposti harhauttaa lukijan uskomaan että hän sanoi jotain, jota hän ei todellisuudessa sanonutkaan - ja yleensä tämän pitäisi olla selvä hitaammallekin viimeistään sitten kun on lukenut tekstikohdan kaksi kertaa uudelleen.
    Mutta nyt en mitenkään kykene tulkitsemaan avauskappaletta muuten kuin puhtaana trollauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olen useammin ilmaissut, herrra Blogisti syöttää meille melkein joka kerta kiekkoja jotka meidän pitäisi lyödä maaliin. Kaikkea mitä hän sanoo ei pidä ottaa kirjaimellisesti vaikka näennäisesti asia olisikin juuri kuten on sanottu tai joskus päinvastoin. Usein ajatus on syvempi.

      Voi niitä jotka kaiken kirjaimellisesti ottavat ja voivoi niitä jotka päätyönään tuijottavat mitä sanoja jotkut käyttävät ja sitten ryhtyvät paheksumaan. Se on nykyajan jesuiittojen harrastamaa inkvisitiota.

      Poista
    2. Useimmiten yritän vastata ajatteluun yhtä harhauttavasti kuin kirjoittajatkin, jottei vain luultaisi jotakin yrittävän olla. Tämä on luullakseni yhtä väärin kuin pukeutua tilaisuuden mukaisesti.

      Poista
  6. "Ihmisten silmät ja eleet kertovat kaiken oleellisen öisestä, järjettömästä tilanteesta. Ihmishengen sammuttaminen murhaamalla, asia joka on läsnä kaikkialla ja koko ihmiskunnan ajan, asia joka saa miljöön henkimään epätietoisuutta, pelkoa ja surua. Kapakan pitäjä lausuu lopuksi kyynisesti apurilleen: "Älä sitten ajattele jos se ahdistaa", ja sulkee samalla jotain lokeroon, jonka sulkeutumisen myötä kuva pimenee, elokuva on loppu." (J. Malanin, 2005)
    Hetki jumalana, tappaa toinen; miksi ajatella näin, eikö elämän edistäminen, sen luominen, jatkaminen, ole suurempi?
    Muistan miten eräs veteraani muisteli jouluaamua Keljassa 1939, että on jouluaamu, ja sumun seasta tulee hahmoja, että on otettava kahvoista kiinni ja alettava ampumaan niitä, tuskin voin ajatella suurempaa kulttuuris-inhimillistä shokkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nostalgia" (1983) vaatii kärsivällisyyttä – ja palkitsee investoinnin hypnoottisella katselukokemuksella, joka löytää Tarkovskin ilahduttavan tinkimättömässä muodossa." - Muistan, miten petyin, tulin katsomaan suoraan rakennuksilta, mutta ihmeteltävästi sen jälkivaikutus on kasvanut tajunnassa, se mikä tuntui niukalta ja syvyydessään miltei pimeydeltä, vaikka näkyvä kuva onkin liekin säilyttämisestä, pyrkimyksestä, - on saanut ilmaa ja valoa. Luin Martyrologian, päiväkirjat 1970-1981 (1989), löydettyäni sen sattumalta eräästä divarista. Hukkasin kirjan yhtä sattumanvaraisesti, ajattelin että se oli kohtalo.

      Poista
  7. YK:n pääsihteeri: "Hamas ei toimi tyhjiössä."

    Oikeamieliset meillä ja muualla: Erottaa tuollaisia puhuva pääsihteeri pitäisi. Heti. Kaikki turvattomathan ovat tasa-arvoisia, mutta toiset turvattomat ovat kuitenkin tasa-arvoisempia kuin toiset, jälkimmäisten tuhannet pikkulapset mukaan luettuina. Kymmenkertaisesti.

    Ja niistä Palestiinan maista: Olisivatko ne kuitenkin asuinsijoina kuuluneet , eivät muodollisille siirtomaa- ja mandaatinhaltijavaltioille, vaan - palestiinalaisille. Ja se muinainen päätöslauselma 242, jota ei ole kumottu, on vain "a scrap of paper". Viime aikoina lehdissä on näet näkynyt todisteltavan, että sodassa hankitut voittomaat kuuluvat ikuisesti sille osapuolelle, joka ei sotaa ole aloittanut. (Ilmeisesti täytyy katsoa, että sama pätee yhtä lailla alueisiin, jotka Suomi joutui 1944 luovuttamaan Neuvostoliitolle?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös esim. Gasa kuulunut jo muinaisten foinikialaisten alueisiin? Siis koko nykyisen Välimeren itäranta. Eli taisi olla niin, että me juutalaiset (olen sitä toki itsekin) tulimme alueelle vasta jälkikäteen.

      Poista
    2. Historia ei edelleenkään ole mikään kihlakunnanoikeus. Historian käyttäminen oikeutuksena jonkin maa-alueen "omistukselle" on kierre josta ei tule loppua. Mitä Lähi-Itään tulee, siellä asuu nyt jo suunnilleen kolmas sukupolvi ihmisiä joille nykyinen aluejako on ainoa mistä heillä on kokemusta, kun taas niitä jotka konkreettisesti muistavat ajan ennen vuotta 1948 on yhtä vähän kuin niitä jotka meillä enää muistavat vanhaa Karjalaa. Minulla ei ole tarjota muita ratkaisuja kuin että eri osapuolten pitäisi voida sopia keskenään ilman verenvuodatusta. Ikävä kyllä vaikka tuollakaan alueella ei enää ole kysymys kuin pieneltä osin taistelusta viljelysmaasta, ja osapuolet ovat taloudellisestikin riippuvaisia toisistaan ei sopiminen näytä tulleen yhtään helpommaksi.

      Poista
    3. Olisiko jo aika päästä eroon tästäkin suomettumisen pakkosanasta ”luovutetut alueet”, kun oikeastihan venäläiset gruusialaisen johdolla ottivat ne isomman oikeudella väkisin.

      Kodeistaan karkotetuilla karjalaisilla olisi ollut täysi oikeus perustaa KLO eli Karjalan vapautusjärjestö ja pommittaa Pietari takaisin suohon, mutta puuttui se tärkein: 300 miljoonaa kiljuvaa karjalaista siitä ympärillä.

      Poista
    4. > "suomettumisen pakkosanasta ”luovutetut alueet”

      Suomalaiset historioitsijat ovat koko sodanjälkeisen ajan käyttäneet ilmaisua "luovutetut alueet"; Suomen näkökulmastahan ne oli rauhansopimuksessa 12.3.1940 ja välirauhansopimuksessa 19.9.1944 luovutettava.

      Satunnainen esimerkki: Hannu Soikkaselta ilmestyi aikoinaan yhäkin tärkeänä pidetty tutkimus "Luovutetun Karjalan työväenliikkeen historia". Ai ai tuota leppoisalta vaikuttanutta "Hannu-setää"! Oli siis hänkin, olkoonkin että "tannerilaiseksi" luonnehdittuna, maistanut "suomettuneisuuden" ketunleipää käyttämällä "pakkosanaa"! Kirjan otsikon olisi pitänyt suoraselkäisen kirjoittamana siis kuulua "Gruusialaisen johdolla väkisin otetun Karjalan työväenliikkeen historia".

      Poista
    5. Rauhansopimukset 1940 ja 1944 olivat Neuvostoliiton sanelemia pakkosopimuksia, joihin Suomella ei ollut mitään sanomista. Ota tai jätä ja kuole.

      Soikkanen kirjoitti kirjansa yya-sopimuksen aikana, jolloin viisaat sopeutuivat ja käyttivät venäläisten hyväksymää kieltä. Ote kiristyi koko ajan, eihän Solzhenitsynin kirjojakaan voinut suomettumisen loppuaikoina julkaista Suomessa.

      Kohta varmaan väität, että rauhansopimuksen mukaan sotaan syylliseksi tuomitut suomalaiset valtiomiehetkin olivat oikeasti sotaan syyllisiä?

      Sanat luovat todellisuutta, joten vaikka ”luovutetut alueet” itsessään on yhdentekevä termi, sen tausta kannattaa muistaa. Se oli asiani.

      Poista
    6. "1944 - - Neuvostoliiton sanelemia pakkosopimuksia, joihin Suomella ei ollut mitään sanomista"

      Olisikin ollut perin merkillistä, jos hyökkäyssodan natsi-Saksan liittolaisena aloittanut, perusteellisen häviön kärsinyt maa olisi päässyt sanelemaan suurvallalle rauhansopimuksen ehtoja.

      Teheranin konferenssissa 1.12.1943 "Suomen itsenäisyys päätettiin säilyttää, samalla kun Neuvostoliiton turvallisuustarpeet Itämerellä tunnustettiin vuoden 1940 rajojen palauttamisella voimaan. - - Taustana ehtojen hyväksymiselle olivat tuoreet sotakokemukset saksalaisten työntymisestä kesällä 1941 Baltian, Suomenlahden ja Suomen alueen kautta kohti Leningradia. Yhdysvallat [Roosevelt] ja Iso-Britannia [Churchill] tunnustivat Neuvostoliiton oikeuden varmistaa Leningradin turvallisuus sellaisten hyökkäysten uusiutumista vastaan." (Pekka Visuri, 2013)


      Poista
  8. Susan Sontagilta ilmestyi tänä vuonna postuumi esseeantologia On Women (toimittajana poikansa David Rieff). Siinä ei ole mukana Sontagin jossakin sivulauseessa esittämä huomautus, että sodankäynti liittyy patriarkaattiin. Jos naiset olisivat vallassa, maailmanhistoria olisi toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä naiset eivät olekaan vallassa. Valtaa ei anneta, se otetaan.

      Poista
    2. Vaikka olisi mitä sukupuolta ja äärettömän huumorintajuinen, päivittäistä naisiin kohdistuvaa pilkkaa ja häikäilemätöntä alentamista ei voi pitää huumorina. Hyvää siinä lienee se, että julkiset ruoskaniskut ja kivitys naisille netissä ja mediassa vähentävät mahdollisesti netin ja fiktion ulkopuolella vaimoparkaan kohdistuvaa fist to face -väkivaltaa.

      Poista
    3. Miehet ovat kuka mitenkin väkivaltaisia ja sadistisia, vähän yhteiskunnallisen asemansa ja koulutuksensakin mukaan.

      Poista
    4. Miesviha saavuttaa päivittäin aikamoisia mittoja ja nyt näköjään täälläkin.

      Poista
    5. Eihän miesvihaan syytä ole, miksikä se sillä(kään) tulisi? (Ehkä lisää siviiliuhreja vain.)

      Tilastot vain nyt kertovat sen, mikä totta on ja jos niihin, sekä silmin nähtyihin kokemuksiin, medialukutaitoisena luettuihin ja korkean tason asiantuntijoihin vain viittaa niin vihan sijaan tuntee vain syvää surua että näin on. Varsinkin kun itsekin on mies.

      Aika monta miehen tekemää naissurmaa on tänäkin vuonna maassamme tapahtunut niiden kymmenientuhansien siviilien lisäksi, joita Venäjän (ynnä hiekkaisten erämaiden miesten) aloittamat sodat ovat tappaneet.

      Poista
    6. Ponnisteletko nyt selittääksesi ettei ukrainalaisila olisi oikeutta puolustautua Putinin tuhoisia hyökkäyksiä vastaan? Pitäisikö heidän antautua tapettaviksi? Putin on varastanut heidän lapsiaan ja pari tuhatta on nyt siirretty Valko-Venäjälle. Valtavasti suurempi määrä on kadoksissa jossain päin Venäjää. Aikuisia ukrainalaisia on tapettu ilman estoja ja loput ovat jossain Venäjällä hekin, luultavimmin jossain leirissä. Väkisin tulee mieleen erään gruusialaisen menettelyt.

      Poista
    7. Pieni arkinen reunamerkintä kommenttipalstan kaiken ylevästi päkistetyn (tikistetyn?) filosofeerauksen rinnalle: Jo toinen henkilö tässä kommenttisarjassa puhuu "gruusialaisesta". Herätkää! Sana on pahasti "suomettunut"; sitähän käytettiin neuvostokaudella! Georgiaa sen olla pitää. Se on melkein kuin Amerikkaa, "ja kaikki sitä diggaa" (J. Leskinen).

      Poista
    8. Gruusian lisäksi suomettuneita nimiä ovat Kamputsea ja Eesti. Myanmar kirjoitetaan r:llä.

      Poista
    9. Joko alkoi mielensäpahoittaminen taas käytetyistä sanoista?

      Poista
    10. Naiset ovat pakottaneet kiltit miehet kivittäjiksi, murhaajiksi ja noitien polttajiksi. Ilman naisia tämä ei tapahtuisi.

      Poista
    11. Missäs nyt on naisia kivitetty tai poltettu? Oliko Munkkiniemessä vai Pihtiputaalla?

      Poista
    12. Eesti-nimen käyttö oli suomettumista, muuten nimessä ei ole mitään vikaa.

      Johan Tacitus mainitsi 2000 vuotta sitten ”aestit” kuvatessaan Itämeren kansoja. Voi olla, ettei hän tarkoittanut juuri nykyisten itämerensuomalaisten esi-isiä, vaan muita alueella silloin asuneita. Virolaisten ja suomalaisten esi-isät olivat kyllä silloin jo täällä.

      Poista
  9. > Jos surmattava sanoisi “sori siitä”, astuisi ristiltä, vetäisi sadanpäämiehen kaulan solmuun ja kietaisisi kirjanoppineen suolista siteen fariseuksen suulle…

    No, mutta hyvä Kemppinen, eikö näin juuri ole tapahtunut?

    Eikö meidän kristittyjen Herra juuri näin sanellut? Eikö meidän Suomen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja juuri tällä tavoin asiaa määritellyt? Jumalan miekka tappaa vääräuskoiset, palestiinalaiset. Missä oli arrmo?

    Arabien lapsia Israelin Jumala on tappanut jo yli 4000. Mutta Israel on Jumalan ja Jumalan lain oikealla puolella.

    Ai niin. Israel ei ole kristittyjen valtakunta. Voi meidän Sari Essayah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”.

      Keiden pitäisi se toinen poski kääntää...?

      Poista
    2. Israel taistelee olemassaolostaan. Natsit (ne oikeat) eivät saaneet tapettua kaikkia juutalaisia, joten on arabien vuoro yrittää. Kommunistit (tämä nykyinen punaviheriästö) tukee arabinatseja.

      Arabien olemassaoloa ei uhkaa mikään muu kuin toinen arabi. Heillä on sama kieli, sama uskonto, sama rotu ja öljyä, joten miksi he eivät yhdisty rikkaaksi Suur-Arabiaksi ja luo hyvinvoivaa valtakuntaa? Miksi he sallivat pienten paikallisten ruhtinaidensa tuhlata kansansa vauraus inhaan pröystäilyyn?

      Israelin tuhoaminen levittää vain surkeuden, köyhyyden ja takapajuisuuden sillekin alueelle.

      Kysyn vaan. Miettikää tykönänne.

      Poista
    3. Mielenkiintoiseksi asian tekee se erityinen seikka ettei Saudi-Arabia ota vastaan ainoatakaan muslimipakolaista mistään maailmalta, kaikkein vähiten palestiinalaisia. Eivät ota oikeastaan muutkaan muslimivaltiot. Turkki on ottanut jonkin verran. Egypti pitää rajan kiinni eikä päästä heitä ulos.

      Poista
    4. Eilen sain tietooni että Hamas on rakentanut itselleen 50 metrin syvyyteen valtavan pitkiä suojia ja käytäväverkostoja mutta ei ole rakentanut hallitsemalleen väestölle pommisuojia yhdellekään henkilölle, ei miehille, ei naisille, ei edes lapsille. Hamas ei piittaa sorron alla pitämistään ihmisistä pätkääkään.

      Poista
    5. Väite etteivät muslimivaltiot ota vastaan pakolaisia ei pidä paikkaansa. Iranissa on 3 milj. pakolaista ja Pakistanissa 2 milj. Syyrian sodan pakolaisia on miljoonia Egyptissä, Algeriassa, Irakissa, Jordaniassa, Libanonissa, Sudanissa ja Tunisiassa.

      Poista
    6. Iran on poikkeus siksi että iranilaiset eivät ole arabeja.

      Poista
    7. Eilisen tietoja päivittäneelle: Hamaksen tunnelit ovat 5-10 metrin syvyydessä ja yksi sairaalan alta paljastuneista on Israelin mukaan 50 metriä pitkä. Tämäkin luku on ehkä vain yhden osapuolen propagandaa.

      Niin että ootellaanhan argeologisia kaivauksia aiheesta ihan rauhassa. Tai jätetään se mahdollisille elossaselviäville sitten joskus tulevaisuudessa.

      Nyt totta on vain se, minkä näemme ja siinäkin kuvakulmat yms. ratkaisevat faktantarkistajillekin mikä on kokonaan totta.

      Ihmisen kun raportoimassa näet, ole varma siitä, että puolet on valhetta suuntaan tai toiseen. +-

      Poista
    8. "Väite etteivät muslimivaltiot ...". Saudi-Arabia? Irak?

      Poista
    9. "Mielenkiintoiseksi asian tekee se erityinen seikka ettei Saudi-Arabia ota vastaan ainoatakaan muslimipakolaista mistään maailmalta, kaikkein vähiten palestiinalaisia".

      Kannattaa lukea Oslon yliopiston tutkijan Charlotte Lysan artikkeli 6.12.2023 "The 2022 Saudi census: what it tells us about refugees and Saudi Arabia".

      Poista
    10. Sori Irak ma 20.11. Eli vain suuri ja mahtava Saudi-Arabia ei ota pakolaisia.

      Poista
  10. Taitavalla propagandalla saadaan ihmiset, jos ei nyt ihan hurraamaan, mutta hyväksymään pikkulasten murhaaminen sivullisina uhreina joita ei voinut välttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä se kun Hamsin terroristit katkoivat kauloja pikkulapsilta? Entä se että he heittivät heitä uuniin palamaan? Kukaan ei halua puhua siitä. Ymmärrän täysin israelilaisten suuttumuksen.

      Poista
    2. Olet propagandan uhri.

      Poista
    3. Onko se propagandaa mitä näkee Hamasin terroristien itsensä ottamissa videoissa joissa he juhlivat katkottujen päiden ympärillä? Kyse on faktoista jotka ovat niin kuvottavaa katsottavaa etten suosittele kellekään. Entä israelilaisten ottamat videot hyökkäyksen aikana ja myöhemmin kun ovat päässeet lopulta paikan päälle kuvaamaan uhreja? Valvontakamerakuvat hyökkäyksen aikana? Ovatko ne propagandaa? Avaa jo silmäsi!

      Poista
    4. Miksi katselet moisia videoita?

      Poista
    5. Parempi katsoa kuin katua.

      Poista
    6. Nyt on katsottava koska muutoin olemme syyllisiä välinpitämättömyyteen.

      Poista
  11. Olkoon nimeni sokea sivustakatsoja. Maailma on aina kokemukseni ja ajatteluni ulkopuolella. Todellisuus on jossain kaukana. Se on Herran huomassa. Sitä paitsi minuahan ei ole olemassa. Jumalatonta menoa kuitenkin paheksun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tällaisella sanojen ja lauseitten hyppelyttämisillä ja monimerkityksellisyyden yrittämisillä kuten "pääkirjoituksissakin" tehdään maailmasta teoreettisesti sellaista sekasotkua, että erkit itsekin luulevat todellisen elämästä selviämisen olevankin juuri niin monimutkaista.

      Elämästä selviäminen olisi ilman näitä teoriapöljiä kuitenkin vain sitä mitä muillakin elollisilla todellisuudessa: Ruokaa ja unta ja käsillä tekemistä niiden eteen. Seksiä aina johonkin väliin jotta elämästä selviäjiä riittäisi.., ja niitä on todella riittänytkin ihan ilman koeputkihedelmöityksiäkin.

      Ah nerollisten aivot! Nuo perkeleelliset kehityksen huiput! Katsokaa ja kauhistukaa mihin tilaan kaikilla sektoreilla olette elämänne edellytyksen, Maa-planeetan evoluutioinfran tietentahtoen ajaneet.

      Poista
    2. Suurta huvitusta mielessäni tuottaa lähes päivittäin amerikkalainen "nero" Elon Musk. Itseään hän pitää sellaisena ja mielellään esiintyy sellaisessa roolissa. Suuresti nauttien ottaa kehuja vastaan sähkautojen tehtaan johtajana. Häntä nykyään haastatellaan monien asioiden ympäriltä ja Musk esiintyy kuin suuren luokan asiantuntija.

      Muskin käytännön toimet ovatkin sitten aivan muuta. Samoin hänen merkilliset julistuksensa ukrainalaisista ja juutalaisista. Hänen mielestään ukrainalaisten pitäisi tehdä rauha Putinin kanssa ja luopua maastaan. Musk kuvitttelee että se pysäyttää Putinin. Ei pysäytä. Putin vain vetää silloin henkeä ja asetehtaat paukuttavat uusi ohjuksia tuhansittain ja uusi hyökkäys alkaa. Juuri tulleen tiedon mukaan Putin kaavaili nälänhätää Ukrainaan vuonna 2021 eli puoli vuotta ennen hyökkäystään. Hän oli asiassa ryhtynyt jo käytännön toimiin. Tarkoitus oli tappaa ukrainalaisia mahdollisimman paljon nälkään, kuten Stalin teki.

      Poista
  12. Assosiaationi, joista en ole missään vastuussa, tuotta päiväunen sarjakuvasta jossa jumalat hovissaan ja sen sokkeloissa yrittävät sopeutua moderniin yhteiskuntaan.

    Hieman Enki Bilalmaisesti esitetty israelin Jahve huolestuneena yrittää peitellä alkavaa dementiaansa etsiessään kauan sitten kadottamaansa kuunvaloista vaimoaan, ja ainainen Zeus pitää pöytää katettuna isänpäivää varten. Kukaan ei kuitenkaan tule, ja olo on kuin Vilijonkalla juhannusaattona. Baalin, Astarten ja vaahtosyntyisten bileet alkavat jo häiritä kaikkia.

    VastaaPoista
  13. https://en.wikipedia.org/wiki/Trump_derangement_syndrome elää vahvana Jukkis-sedän blogissa. Tulevaisuudessa Trumpin presidenttiys nostetaan yhtä korkealle kuin Ronald Reaganin, joka tuhosi Neuvostoliiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronaldko? Kyllä NL tuhosi itsensä ihan ilman apuja.

      Poista
    2. Ronaldilla oli kovat puheet, mutta tosiasiassa hänenkin aikanaan harrastettiin ns. liennytystä ja ydinaserajoituksia. Näiden taas olisi luullut pikemminkin jatkavan NL:n pysähtyneistön kykyä pysyä vallassa, mutta sitten kävi kuitenkin toisin.

      Poista
  14. Jasser Arafat ja Jitshak Rabin oli viimein saatu saman neuvottelupöydän ääreen. Rabin aloitti: Kun Israelin lapset olivat saapuneet pitkältä erämaavaellukseltaan Jordan-virran partaalle, he iloissaan riisuivat vaatteensa ja juoksivat jokeen. Palestiinalaiset tulivat pensaikosta ja varastivat vaatteet. Arafat protestoi: Ei täällä silloin vielä ollut palestiinalaisia. Rabin: Kun nyt olemme päässeet yksimielisyyteen lähtökohdasta, voimme ryhtyä käsittelemään yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  15. Tänä vuodenaikana joidenkin vanhojen miesten aura on ukkospilven värinen kaikesta kivusta, hädästä ja ahdistuksesta. Luoja suokoon jokaiselle ystävän joka osaa poistaa tummuuden ja korvata valolla. On sisäisen valon ja hyvyyden vuoro jokaiselle.

    VastaaPoista