Elämän biisi

Kuva © tietymätön, koska hakukone antaa sen noin vain.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että presidenttiehdokkailla olisi huumorintajua. Nyt luen aamun lehdestä, että eilisessä television viihdeohjelmassa sellaista oli esiintynyt.

Minulla on tämän talon kellarissa hillopurkkien takana piilossa musta mappini, jonka selkämykseen ole kirjoittanut sanan “Mercantile” yläpuolelle “JK - virheitä, erehdyksiä ja laiminlyöntejä”. Vaikka mappi on erittäin paksu, tämä lisäys täytyy kyllä tehdä.

Esimerkiksi Kekkosella ei ollut huumorintajua. Hänen vitsikkyydessään oli aina ilkeys mukana, ja joskus se oli viiltävää. Turun hovioikeudesta ja Halikon kihlakunnanoikeuden suunnalta on väitetty, että tämä muuan Niinistö oli nuorempana varsinainen vilpertti, mutta jätän sellaiset puheet omaan arvoonsa. Itse miestä en tunne.

Mutta että Turun hovioikeudessa olisi ollut esittelijänä joku mukava ihminen? En usko. Helsingin hovissa oli.

Onneksi en tietääkseni ole kieltäytynyt antamasta jälkeläisilleni leffarahaa. Koska suvullamme oli Kauhavalla se elokuvateatteri, sain kuulla vasta muutama vuosi sitten, että elokuviin maksaa. Ja joku sanoi, että liput ovat kalliitakin.

Toisin sanoen jos joku lapsistani valitaan tasavallan presidentiksi, mikä olisi homman paskamaisuude takia kauhea ajatus, pääsen toistamasta Simpsonien tapausta. Muista sen kohdan hyvin. Bart ei pääse elokuviin jonkin tavanomaisen väärinkäytöksen takia, vaikka siellä menee Itchyn ja Cratchyn erikoisen karmea pätkä. Vai olisiko ollut Halloween-pätkä, joista oma suosikkii on edelleen E.A. Poen “Korppi”, jossa Homer on tuskaileva muistelija ja korppi taas muistuttaa Bartia. Runo on vain hiukan corny mutta muuten erinomainen. Quoth the raven - nevermore! - Ja niinpä vuosikymmenien vierittyä tummiin pukeutunut Bart, pussit silmien alla, taluttaa horisevan oloisen Homer-vanhuksen elokuvateatterin kassalle ja ostaa liput:”Yksi eläkeläinen ja yksi korkeimman oikeuden jäsen.”

Luulen että se oli 1990-luvun alkua, kun katsoimme tikkana Simpsonit ja lapseni kirjoitti jaksojen nimet muistiin sinikantiseen vihkoon. Muistan sanoneeni hänelle Kaliforniassa asuessamme, että nyt ne The Simpsonsit ovat Internetissä ja täällä selitetään aina juontakin.

Luin suureksi mielihyväkseni uudelleen maisteri Suurpään oivallisen esseekirjan (“Kuljin missä kuljin”), joka hipoo Clive Jamesin tasoa. Siinä ei mainita asiasta, mutta kun minä muistelen kirjoittajan kertoneen suullisesti, että “Korpin” kauhea “nevermore” (ei milloinkaan) siirtyi Sibeliuksen 4. sinfonian finaaliin. Hän oli kuullut tämän Tawaststjernalta. Ja istu ja pala - netissä on tieto, että Sibelius toden totta sävelsi samaan aikaan tuon sinfonian kanssa Aino Acktélle lupaamaansa Korppia orkesterilauluksi, mutta se jäi kesken. Verkko tietää, että pärskeitä laulun luonnoksista siirtyi sinfoniaan. Ja olihan se Sibelius hassu, kun meni säveltämään jopa “Ristilukin”, jonka teksti on suoraan sanoen lapsellinen. Mutta sinfoniasta kuulen “förbi - förbi - nevermore”.