Kirjain

Jatkan eilen kirjoittamaani ajatusta.

Kirjoitus on valtava keksintö, ja mystistä on, että siihen päädyttiin niin eri puolilla. Mayat eivät voineet tietää mitään kiinalaisista kilpikonnanluista eivätkä kummatkaan hieroglyfeistä eivätkä nuolenpääkirjoituksesta. 

Ja voi hyvinkin olla, että Harald Haarmannin esillä pitämät “vanhan Euroopan” noin kymmenen tuhannen vuoden takaiset piirtomerkit ovat jotain kirjoitusta. 

Maailman hienoimmaksi keksinnöksi on sanottu tulen käyttöä. Se on hyvä ja varmaan totta. Pyörä sitä vastoin oli aika toissijainen oivallus, kun oli telat ja reet, jollaisilla kivijärkäleitäkin raahattiin. 

Kuvan esittämän kirjan teesin mukaan esittäisin siinä kerrotun historian valtavaksi muutokseksi. Keksintö oli kirjain. 

Toki hieroglyfi on symboli eli jonkin kuva. Egyptiläismies ojensi kiveen nakutetut linnun kuvan asianomaiseelle ilmaistakseen, että panetko akka pulun pataan, niin saadaan syödä. Ja se toinen ymmärsi, ettei rupea keittämään kiveä, vaan etsii jostain linnun, jolta voi vääntää niskat nurin ja suolistaa ja kyniä taiteen sääntöjen mukaan.

Js tiedämme, että nämä kuvat saivat vähä vähältä merkityksiä, joiden avulla taustasanan tavua ja sitten äännettäin voitiin merkata myös muihin tarkoituksiin.

Mutta se oli huikea analyyttinen oivallus, että ihmisen puhe voidaan leikellä analyyttisesti palasiksi eli äänteiksi ja antaa niistä kullekin jokin mielivaltainen merkki. Merkillä ei ole väliä. Meille jäi tavaksi foinikialaisten alle 30 kappaleen merkkirivi, jossa on ensin alef (alfa, a), sitten betel (beta, b) ja niin edelleen. Jokin merkki oli kehitetty härän pään kuvasta, jokin toinen oli mielivaltainen raapaisu.

Kirjoittaja, Johanna Drucker, on akateeminen tutkija. Hän käy huolellisesti läpi sekin Raamatun tarinan, että kun Mooses toi Jumalalta saamansa laintaulut vuorelta, hän osasi lukea niitä heti ja selvittää sanojen tarkoitusperiä. Teologit olivat pitkään sitä mieltä, että Jumala oli antanut taulujen ohella tämän verrattoman taidon, mutta kovin helposti se näin kävi. Vielä runsaat sata vuotta sitten kuvittajat näyttivät, että kieli tai ainakin kirjainmerkit olivat lisäksi selvää hepreaa tai sitten arameaa.

Mielenkiintoisempaa on, että sotiin asti jotkut tutkijat pitivät kiinni tulkinnasta, että kirjaimet keksittiin Kreikassa, ja kreikkalainen Herodotos oli jotenkin erehtynyt sanoessaan, että keksintö oli itse asiassa foinikialainen ja sieltä Kreikkaan saatu. 

Arkeologiset löydöt ja niiden ajoitus osoittavat, että kyllä tuo keksintö on Välimeren itärannikolta. Kreikan lähellä Kreetalla kirjoitus oli ainakin suurimmaksi osaksi hieroglyfejä eli kuvamerkkejä.

Jymypaukku on, että kirjaimet sovellettiin sekä itäisiin seemiläisiin kieliin että indoeurooppalaisiin, joihin kuuluu kreikka. Oivallus on sensaatiomainen siksikin, että Euroopan kielissä - suomi muuten mukaan luettuna - vokaalien merkitseminen on välttämätöntä. Seemiläisissä kielissä tullaan edelleen toimeen ilman tai korkeintaan käyttäen kirjoituksessa pikkumerkkejä. Yleissivistys kertoo, että Raamatun Jumalan nimi oli Jahve tai Jehova eli siis kirjoitettuna JHW.

Ellet ole kouliintunut äännemerkkien käyttäjä, olet vaikeuksissa, jos joudut merkitsemään kuulemastasi muistiin esimerkiksi puolaa tai tsekkiä, jotka ovat slaavilaisia kieliä. Venäjän ja muiden kyrillinen kirjaimisto on perinne ja mukavuuskysymys. Puola osoittaa,että monet suhuäänteen ja soinnilliset äänteet voi merkitä myös latinalaisin kirjaimin.

Ja kouluesimerkki on turkin kieli, jossa siirryttiin 1928 poliittisella päätöksellä arabialaisista kirjaimista latinalaisiin. 

Älkää muuten kysykö, mitä Kiinassa tapahtuisi, jos mandariinin kiinan noin kolme tuhatta kirjoitusmerkkiä, joita välttävä kielen taito edellyttää, korvattaisiin latinalaisilla. Pinyin-järjestelmistä on näkevinään, ettei se onnistu. Tehtävä olisi kai vaikeampi kuin pianonuotin selittäminen sanoin turvautumatta termeihin (“F-duuri kolmisointu ja bassossa gis-tremolo…”).