Sivun näyttöjä yhteensä

12. helmikuuta 2016

Putki




Uutisissa sanottiin, että esimerkiksi Finnair on suoriutunut putkiremontistaan ja alkaa nyt menestyä.

Tuo kielikuva ei ole sattunut korviini ennen. Se on aika hyvä. Epäilen että nyt sillä tarkoitetaan piilevää kustannuserää eli investointia infraan. Se kuitenkin sisältää myös ajatuksen lämmöstä, vedestä ja viemäristä sekä ilmastoinnista.

En usko tuntevani ketään, joka ei tuntisi jotain, jonka asunnossa raivoaa putkiremontti. Te ette tunne, tämän jälkeen, koska meillä kytketään tänään uusi putki vanhan tilalle ja pettänyt nousu on sivuutettu. Viikonloppuna puhutaan siitä, miten tämä ja kunnan vesi rahoitetaan. Ette uskoisi, mutta vesi on aika kallista.

Kirkkonummella liittymismaksu perhekokoisessa pientalossa on noin 4 500 euroa. Vesi maksaa esimerkiksi 2 euroa kuutiometri ja vanhemman ihmisen vuorokausikäyttö voi olla vain sadan litran paikkeilla eli puhutaan kymmenestä eurosta kuussa. Käyttötottumukset kuulemme vaihtelevat paljon.

Kerrostaloissa ”joku” järjestää remontin ja asukkaat etsivät ”väistötilat”. Puolikin vuotta jatkaa yleistä kurjuutta. Meillä on tässä tasan toinen tilanne. Ei ole muita teettäjiä kuin porukka itse, kaikki yhtä älyttömiä eli kauniimmin sanoen vailla ammattitason kiinteistöteknistä asiantuntemusta.

Kun rahaakaan ei oikein ole, viesti on yksinkertainen. Talot on pidettävä asumiskunnossa ja markkinahintaisina.

Ensin mainittu tarkoittaa, että vesi ja vessa toivat ja patterit lämpiävät. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että palvelutaloon tai ihmisten ilmoille siirtyessä asunnon voisi myydä. Tällä hetkellä kauppa ei käy. Luultavasti hullukaan ei osta pientaloa, jossa vesi, viemäri ja lämpö ovat melkein puolen vuosisadan takaisella kannalla. Se on kuulkaa puolet pois hinnasta.

Tosin olen samaa mieltä kuin vanha kaverini Upa Kangas, joka hänkin on halukas härnäämään ihmisiä. Upa on jäämistöoikeuden proffa – vai lieneekö jo ehtinyt eläkkeelle – ja levittää nyt sitä sanomaa, että rahat kannattaisi ryypätä itse, koska eivät perilliset useinkaan mitään perintöä tarvitse. ”Hyvin eletty elämä on sellainen, että kuoleman jälkeen perukirja näyttää kuolinpesä varoiksi nolla euroa nolla senttiä.”

Kunnioittavasti ilmoitan olevani samaa mieltä. Perintökaari noudattelee kauan sitten kadonneen maatalousyhteiskunnan kaavoja ja niitäkin vain summittaisesti. Käytännössä toimitaan maallakin hyvin usein toisin – tilan jatkajalle, jos sellainen todella löytyy, maat mannut, ja sisaruksille mökkitontti kullekin. Sillä siisti.

Ylikallis ja huonokuntoinen asunto Eirassa on mahdollisimman huono viesti kuolleelta vanhukselta. Hyvin usein se merkitsee riitoja tai pahoja riitoja perillisten kesken.

Oma äidinisäni kertoi silmät loistaen tarinaa miehestä, jonka ei voinut sanoa potkaisseen tyhjää. Hän oli maksanut velkansa, myynyt omaisuutensa ja ostanut koko rahalla mahtavan kristallivaasin. Sen hän potkaisi pirstaleiksi tuntiessaan aikansa täyttyneen.

Vahinko ettei hän noudattanut opetustaan. Kukaan ei mielellään muistele, millaisissa merkeissä sekin kuolinpesä jaettiin. Serkullani on video kiinteistön moukaroinnista rikki sitten kun se oli monien vaiheiden jälkeen päätynyt kunnalle, joka tietenkin halusi tontin mutta ei taloa. Viimeisenä putoaa elokuvateatterin kilpi ja jostain ilmestynyt lappu Loppu – The End.

Tämä on rakenteellinen ongelma. Iso liikeyritys on erittäin suuri verotuksellinen ongelma. Pieni yritys on ongelmaton. Kun vetäjä häipyy, firma menee nurin. Edellisessä maailmassa – ei yksityislääkärin vastaanottoa tai asianajotoimistoa oikein voinut myydä. Mutta kun asianajaja rupesi nuorena pankkimieheksi, brändi jäi – Asianajotoimisto Serlachius & Ryti.

Helsingin vesilaitos aloitti toimintansa 1875. Useimmista taloista vei rakkari jätteet aamuyöstä hevosella ja kärryillä.

Jos päätyisimme jotenkin 1700-luvun Pariisiin tai Lontooseen, haluaisimme heti pois. Kadut olivat suuren osan ajasta liejua, jossa kulkemiseen tarvittiin muskettisoturin saappaat, ja ainakin Thames oli monia kertoja kesällä niin jäykkänä yhteiskuntajätettä, ettei siinä laivakaan liikkunut edes alavirtaan myötätuulessa.

Sitä löyhkää ei osaa kuvitella. Suuren viemärin rakentamista pidettiin aika pitkään kalliina turhuutena ja luultavasti jumalattomuuden osoituksena.

Tämän kirjoituksen blogissa usein mainittu kuva on se ensimmäinen tilastollinen ja graafinen esitys, jolla oli todellinen merkitys. Lääkäri Snow merkitsi karttaan 1854 koleratapaukset ja ennen kaikkea tuo yksi olutpanimo, jolla oli oma kaivo, taivutti hallintomiehet sulkemaan yleiset kaivot. Koleraepidemia katosi heti, ja näin oli ensimmäisen kerran historiassa todistettu, että tarttuva tauti liittyi jollakin tuntemattomalla tavalla juomaveteen.

Ja niin alettiin miettiä vesilaitosta.

Olin vuosia sitten suuresti mieltynyt aina hyvän Doctorowin romaaniin ”Vesilaitos” (suom. 1994). Aihe on poliitikkojen ja miljonäärien yleinen roistomaisuus jo 1800-luvulla, mutta juoni on New Yorkin vesilaitos ja vesijohdot. Pohjalla oli tietenkin tyypillinen kauhu, että alaluokka saastuttaa kunnon yläluokan jätöksillään. Vesi nousee monen asian symboliksi.

Victor Hugo tunsi mielenkiintoa Pariisin suuria viemäreitä kohtaan. Hänestä alkaen ainakin ”Kolmanteen mieheen” yhteiskunnan näkymätön rakenne eli siis valtavat putkistot ovat kiehtoneet lukijoita. Vuoden 1968 opiskelijaliikehdintä julisti: katukivien alta alkaa hiekkaranta.

Hauska oivallus, mutta vähän väärä. Katukivien alla on putkissa ja kanavissa kaikki se, mikä on hengissä pysymiselle välttämätöntä mutta mitä juuri kukaan ei halua nähdä.




22 kommenttia:

  1. Perinnön tuhlaaminen kuulostaa paimentolaisuudelle, kiinteistöjen korjaamatta jättäminen ryssälle. Sivistysmaissa perintöä on saatu monta sukupolvea ketjussa. Paikat on kunnossa, ympäristö hoidettu. Suomessa, jostain syystä, eläkerahastot riittävät suurille ikäluokille. Muiden kanssa on ehkä eri tilanne. Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi, mutta saiturin elämä on surkea, katkera ja yksinäinen. Kuulostaa jotenkin ikävästi Suomelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tästä sitten kuolla kupsahdan, perinnöksi jää vain huikeasti velkaa.

      Välillä mielikuvittelen tulevaa perinnönjakojytäkkää kun tusinan verran lapsia on tullut tehtailtua kolmen eri naisen kanssa. Mutta tuskinpa sille eläessäänkään mitään mahtaa vaikka haluja olisikin kun velanmaksuun ei rahkeet kerkeä riittämään mitenkään. Voisikohan tällaisessa tilanteessa jättää jälkeläisensä millään venkoilulla perinnöttömäksi?

      Asunto-ym. veloissa korviaan myöten olevia perittäviä tullenee lähivuosikymmeninä runsainmitoin, että mitenhän se semmoinen suma purkaantuu?

      Poista
    2. Suma purkaantuu kiinteistömarkkinoiden jakaantumisella lähes arvottomiin ja arvonsa säilyttäviin. Yhteisen velan maksusta eli korkeasta verotuksesta pääsee eroon muuttamalla ulkomaille. Kaikista tähän ei tietenkään ole, mutta niille jotka osaavat hyviä vaihtoehtoja löytyy. Korkea lapsiluku on tyypillistä kehitysmaissa, joissa ajatellaan lasten olevan ainoa turva vanhuuden varalle. Suomen väestöpyramidi on kyllä vahvasti päinvastainen. Juridiikkaa velan perinnöksiantamisesta en tunne. Ehkä kuolinpesä voidaan julistaa konkurssiin?

      Poista
  2. Juuri tulleen tiedon mukaan Venäjän ylin johto ei pysty kontrolloimaan siellä liikkuvia vieraiden maiden kansalaisia. Minkälainen putkisto mahtaa kätkeytyä tuon tiedon alle?

    Meidän kylätiellä tehtiin 16 vuotta sitten remontti, jossa uusittiin sekä vesijohdot että viemärit. Saman tien pantiin sadevedet lorisemaan eri tietä kuin saniteettitavara. Puhdistamon kuorma siinä olennaisesti vähenee ja maksujen korotuspaine jää pienemmäksi.
    Vesitorni tyhjennettiin viime vuonna ja tarvittava jakelupaine on pumppujen varassa. En tiedä, varauduttiinko muutoksella myös ilkivaltaan?

    Loskassa molskii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Venäjältä kaivettu pakolaisille tänne samanlaisia tunneleita kuin Gaazasta Israilin puolelle. (Vietnamin kommunistitkin piileskeli tunneleissa.)
      Venäjä on risteyttänyt koirasusia, joita lähettää länteen. Se on kuitenkin monikulttuurisuus rikkautta, vaikka tekee kipeää.

      Poista
    2. "Vesitorni tyhjennettiin viime vuonna ja tarvittava jakelupaine on pumppujen varassa. En tiedä, varauduttiinko muutoksella myös ilkivaltaan?"

      Putkiston paineenkesto koetukseen sillä varaudutaan. Ja tämmöstä seinämien hiushalkeamien levitystä turboahtamalla tehdään siihen tahtiin kuin asumiskustannustoimisto putkiremppa nexus tarvitsee.

      Aasinsillalleni kuitenkin kävellä lampsuttelisin täältäkin. Plumbingista puhutaan myös rahavirroissa. Paineenlisäystä sielläkin menossa. Mitä röntgen tahi kuuntelulaite kertoo näiden keinogravitaatioaaltojen etenemisestä ?

      Pirustasko tota tietäisi mutta ikään kuin kiinteistöalan insinööreinä ja rahankerääjinä putkia potkivat ja koetinkivillä raaputtavat isot spekulantit, joukossa myös Varma Ilmarisen uskottuja varainhoitajia näpit venttiileissämme. Tapaus Suomi ja ne ovat ulosvirtausviemäreitä Cityihin.

      Re-regulaatio keksi ottaa hybridilainat, -osakkeet työkalupakkiinsa isonakin uutuutena. Uuttahan tuollainen osakkeiksi (tappion kattamiseen) vaihdettava velka ei tietystikään ole. Uutta on tuo paluu, return,
      reregulaatio,vahvemman vastuu. Oli näet vaihe kun virallisen rahan lisäämispainamoita sai vapaasti perustaa -Suomeenkin siunaantui pari tusinaa kotipolttoista tarjoavaa. Entiset pörssimeklarit kärjessä ja ihan EKAnahan osuuskauppojen Säästökassa kiusanteko vahahutti parempaakin yleisöä ymmärtämään rahapiirien sadismia elantolaisia kohtaan. Säästöpankit pääsivät talletusten kerääjäroolista liikepankkimaiseen talletusten valmistamiseen, velkantumaan yleisölle näillä "virallisen" tuntuisilla maksuvälineillä. SKOP käsitti luvan väärin ja keitti "talletus"todistuksillaan lisää soppaa. Sitten sadat säästöpankit keksivät Juhani Riikosen ja Gustaf Rosenlewin Amerikanoppien mukaan ottaa talletusten jatkoksi inter-säästöpankkisen rahasammio potentiaalin. Siitäkös rieha syntyi kun Pörssiä alettiin tyhjentää Sp-Sijoitukseen ja listaamattomia pääomasijoitustoimintona Manconiin. Ettäkö maamme pääomaköyhä. Ei kuuna päivänä jälkeen modernin liikepankkikeksinnön tai -luvan.

      D-pankit Deutsche Dresden Diskontto Darmstadt ja viideskin, en muista, kiersivät Saksaa ruhtinas- ja kuningaskunnasta toiseen kunnes lupa helttisi yhdestä. Kohta kilpailun pakosta muistakin.

      Luoton kansanvaltaistamisesta oli kyse ja instrumentaatiosta. Normien poistamiseen, vapaaseen sopimusvärkkäämiseen ja auktorisoitujen reittaajien arvovaltaan nojaten lähti Reagan hurrauksien saattelemana liikkeelle kun ensin pieksi japsit vielä kerran, Plazza Accord. Paavi Benediktus, vielä Ratzinger Baijerista, tiesi heti 1985, että esivallan kahleista irrottama ja kullasta jo aikaa erkaantunut pankkiyhteisö joutuu yhteiskunnan/seurakunnan vihollisten käsiin ja vie sekasortoon. Buffet sanoi CDS:in (nyt DB:n osalta punaisina) olevan joukkotuhoaseita. Mutta vissiin se on liikapaljo raha sinänsä.

      Liikapaljo on yleisölle uutta. Miinuskorot ikään kuin vihjaavat jostakin uudesta, Riksbankissa mentiin torstaina -0,5 lukemaan. Aika lasku pankkikriisin +500 lukemasta yön yli. Että on se rautaa tuo taloudellinen laki ! Pakko ottaa valmiiksi köyhiltä, rikkaammat eivät anna.

      Joo, tuossa viskelin Michael Lewisin kirjan The Big Short impulsseista ja omiani. Leffa tulee ensi-iltaan 19.2. Mutta ei se voine avata rahaputkistoja (kirja kylläkin) , tyytynee viemärisukeltajien esittelyyn, minkä tehnee upeasti koskapa viidessä kategoriassa Oscar ehdokkaana.Jukka Sjöstedt

      Poista
    3. Suomessa on 8 viemärisukeltajaa nimeämättömäksi tässä jäävän pintapelastajan mukaan. Tarpeen joka mies. Suhteutettuna viemärien yhteispituuteen kummeksuin mutta sitten hoksasin että kukapa siellä hölkkäisi maisemia katselemassa tai iltaisin kunnossa pysyäkseen. En osaa sanoa mitä tekisin jos työni olisi tuon tapainenkaan. En kai yhtikästäkään. Purjehtisin kookkaahkossa ammeessa reitillä Höyhensaaret - Villa Untuva, voi olla.

      Poista
  3. Hieno väitös: http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/67155/951-44-5232-1.pdf?sequence=1
    -timo

    VastaaPoista
  4. Sanon tämän tässäkin: vesilaitos on kaupunkilaisten terveydenhoidon kannalta tärkein instituutio. Puhdas vesi on mahtava hyödyke.

    VastaaPoista
  5. Eräs 1900-luvun alussa pois mennyt kansallinen suurmiehemme piti erityisen täekeänä sitä, ettei jättäisi velkaa jälkeensä lapsiensa vaivoiksi. Onko nyt niin, että sukupolvesi joka sai kaiken, otti kaiken, haluaa pitää myös huolta siitä, ettei jälkeen tuleville jää mitään? Oikein! Nauttikaa! Sukupolvellesi hoidettiin eläkkeet, joihin ei ole oikeasti varaa ja seuraavaksi sama porukka hoidetaan sairaaloissa ja hoitokodeissa, velaksi. Ei jää perintöä omille lapsille, eikä yhteiskunnalle - ei muuta kuin velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perilliset vastaavat vainajan veloista vain niiltä osin kuin pesästä löytyy varoja.

      Poista
    2. Oletko tutustunut eläkerahastojen kasvuprosentteihin?

      Poista
  6. Asun kerrostalossa ei niinkään kaukana Itämeren rantaviivasta. Talo sijaitsee vanhan merenlahden ja paksun savikerrostuman päällä. Muistan kuinka valtavan pitkiä betonipaaluja juntattiin maahan ennen talojen rakentamista. Meren ja talon välissä on noin kolmimetrinen valli, joka rakennettiin -30-luvulla aivan muita tarkoituksia varten mutta tänään se on ainoa turvamme tulevaa suurta tulvaa ajatellen.

    Luultavasti en ole sitä onnettomuutta näkemässä, ellei Antarktiksen läntinen jäätikkö romahda mereen niinkuin monet sen alan tiedemiehet uumoilevat. Se olisi tuollaiset neljästä seitsemään metriä lisää veden korkeutta. Hyvästi Pohjanmaa ja monet muut.

    VastaaPoista
  7. Viemäreistä ja juoksevasta vedestä tuli mieleen, että eräs ulkomaalainen älykkö (nimi unohtunut) totesi muutama vuosi sitten, että sitten sähkönsiirron, juoksevan veden ja viemäröinnin keksimisen ei ole keksitty mitään yhtä merkittävää. Siis sellaista, joka olisi mullistanut ihmisten elämää yhtä paljon.
    Vuosituhannen vaihteen tienoilla taas älyköt äänestivät 1000-luvun merkittävimmäksi keksinnöksi mekaanisen kellon.

    Hyviä ja oikeaan osuneita valintoja!
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan totta. Olen vaikuttunut rakenteitteni osalta siten että helikopteroin asioita kolmen koordinaatin koordinaatistossa mutta jo ennen olin kenossa yrittämään todella totutella ajattelemaan avaruuden kaareutumiseen painovoiman vaikutuksesta. The E-dude sanoi kivasti että et koskaan todella ymmärrä uutta teoriaa, totut vain siihen vähitellen. Määrittelee kivasti teorian. Tokaisu hypähti esiin aikana jolloin puhelimessamme oli vain kyljessä kampi. Silti, olisin nimittämään valittaessa valinnut parhaaksi keksinnöksi Albert the Great:in. Niin ja polkupyörän.

      Poista
  8. Halpaa vettä teillä, jos kahdella eurolla saa kuution, meillä menee melkein neljä jätevesiosuuksineen, lisäksi alv ja perusmaksu 5 + 5 e.

    Ystävien ja tuttujen kesken noteerataan aina, kuka on saanut talonsa myytyä ja päässyt (jumalattoman kalliilla neliöhinnalla) kauppojen vierelle uuteen hienoon kerrostaloon, jossa on hissi ja leveät oviaukot, kaiken varalta. Talon pitää olla pieni tai ainakin pienehkö ja hinnan tietysti alhainen. Putket uusittu, mieluiten maalämpö, valokuitukaapeli pienenä lisäetuna. Meikäläinen asuu (liian) isossa talossa, kas kun oli iso perhe, ei tätä kukaan osta, turha yrittääkään, täytyy siis vain nauttia avaruudesta ja alkaa hankkia siivouspalveluita, jos ja kun ei itse jaksa tai viitsi. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa? Jospa sosiaalisen median avulla löytyy joku jolla on tilanne vastakkaisluonteinen ja vaihtaisitte nk. päikseen?

      Poista
  9. Perintövero on kaikkein epäoikeudenmukaisin ja moraalittomin vero mitä maailmasta löytyy. Nalle Wahlroos teki oikein kun siirsi kirjansa Ruitsiin, toivon että mahdollisimman moni seuraa hänen esimerkkiään. Suomessa kateus on kiimaakin voimakkaampi. Kuinkakohan moneen kertaan perinnön kohteena oleva omaisuus on jo verotettu ennen kuin sille vielä lätkäistään perintövero ? Maa on kovaa vauhtia menossa kohta katastrofia, "viimeinen lähtijä sammuttaa valon" niinkuin DDRssä aikoinaan sanottiin.

    VastaaPoista
  10. Suosittelen Julian Flandersin kirjaa "The Victorian City: Everyday Life in Dickens' London". Siinä on aika hyvät kuvaukset sekä näistä saniteettiasioista että muustakin elämään tuolloin liittyneestä.

    Tähänkään ei olisi törmännyt ellei olisi ollut sitä Akateemisen hyllyä joka viimeksi käydessä oli kuivunut lähes kokoon. Vielä kerran käyn siellä, sitten siirryn nettiin ellei parantumista ole tapahtunut.

    AW

    VastaaPoista
  11. Muistanpa, kun ammoin keskieurooppalaiset turistit virittelivät telttaa Lievestuoreella liikkumattoman tyynen lipeäjärven rannalle.

    VastaaPoista
  12. LVI-tekniikassa säästäminen voi tulla yllättävän tyyriiksi omakotiasujalle ja sen varjolla saadaan myydyksi muutenkin liialti, ettäs kehtaavatkin eräät harjoittaa sen sortin sakokratiaa. Puutun vain tuohon Veehen, vetehen. Kelpo insinööri on eettinen tässäkin, kuulkaas se, kutaleet lobbyhopot lainkieroonviejät. Kenkutatte! Ynnä pilaatte maineenne, se tietäkää. Jättäkää nyt jo se lakiveivaus paskahuussien osalta pois senkin etevyydellänne velmuilevat kutaleet. On se lokalaki "siirtymäkaudella" joltisessakin kunnossa nyt mutta että piti olla sitä veivausta edestakaisin. Ei se nyt sinne Edusrysään kuulu joka hana ja vati ja lamppu! Vaan kun se Ympäristö on niin vastuuseen pakottava, oih.

    Kun kyse on Seutulan lentokentän kokoisesta urakasta niin putkia asennetaan kilometreittäin ja yhteensopivuus on ratkaisevaa ja siihen niitä insinöörejä tarvitaan. Suolle kestopäällysteen alle näillä leveysasteilla. Niistä eräiden pitäisi olla kuivia, niissä kulkee sähköjohtoja. Toisten tehtävä on hallita vesien virtaamia. No suo on asettunut vaateriin ja vesi menisi halukkaasti alamäkeen. Diplomi-insinöörien työtäkin tarvitaan.

    Nyt ns. raakavettä virtaa hiukan yli kolme kuutiota sekunnissa pääkaupunkiseutua kohden, Päijännetunnelin arvioitu kyky yltää nelinkertaiseen määrään ja kolmen kuutiometrin sekuntivauhdilla Päijänteestä mereen edelleen virtaavasta vesimäärästä tulee käytetyksi noin prosentin verran ja sen laskemiseen kuinka monta megakuutiota on sadasosa yhdestä vuotuisesta ylimääräpäijänteellisestä onkin kiva teroittaa kynsiään. Iso prosentti, hittolainen. Meneekö paljon hukkaan mereen, kertolaskekaa Päijännetunnelin 3000 litraa sekunnissa 99llä. No pieni virhe tulee, hiukan yli kolme kuutiota sekunnissa ja noin 1 %. Kumpaa kansanedustajana pitäisitte merkitsevämpänä lukuarvona?

    Varokaapa varsinkin hampaita harjatessa. Putkiliikkeet rassaavat ja laskutustyytyväisyys on yleistä mutta suuremmat viemärit tukkeutua tykkäilevät. Nesteen osuuden suhde kiinteämmän aineksen osuuteen. Viemäreiden virtaamia laskettaessa ei ole otettu huomioon liian vähäisen virtaaman sietoa ja niiden mitoitusta ei tietenkään voi muuttaa, niihin pitääkin silloin laskea erikseen vettä että ne toimisivat oikein. Kuka laskee sitä sinne? Kuka sen maksaa? Joo, onko väärin säästetty? Älkää kerrostaloyhtiöissänne oitis sortuko nappuloihin joita säästösyillä tyrkytetään hanojen ilmastimiin, se nuppeli siinä ihan hanan nokassa on se johon niitä "asennetaan". Käyttäkää tulppaa!

    Pikkuhätä- / isohätä-nappulainen vessanpönttö on eettinen ja sellainen koneikko sinne sisään voidaan sujauttaa jälkiasennuksena eikä ole edes kallis. Iso hätä - iso veto. Pikku hätä - pikku veto. Tämä nyt vain niiksi varoiksi ettei sitten tarvitse ihmetellä silmät suitsirenkaina kun reipas mamu pituus ehd. väh. 2 m ja musta kuin sysi latelee tämän Teille sillä näin heille on opetettu. Ei siinä ole mitään nauramista eikä ihmettelemistä. Se siinä onkin koomista. Oli se ainakin minusta kun niin kävi.

    Päijännetunnelissa on vesivoimalaitos, tiesittekö? Netistä näin ja - epäilkääpä pätevyyttäni - olen ei-insinööri.

    Porakaivoissa on kelju piirre, radon. Mökkiläisten on hyvä tietää että kaivo tulee tyhjentää keväisin. Tasaisessa käytössä oleva kaivo ei yllätä kunhan asia on käyttöönotettaessa tarkastettu mutta kertymä voi yllättää mökkiläisen.

    Arvokas ja uskomattoman halpa tuote on meillä vesi.

    Vartiomiehet eivät ole yhtä tarkkoja kuin tavallisesti.
    - Ööh, tuota me olemme putkimiehiä ja...
    - Menkää sisään kaikki neljä. Eläköön putkimiehet! (Klonk)
    - Hups! Hihihi!

    Asterix Britanniassa (..jossa yksiotehana on tullut sittemmin joskin taannoin valituksi vuoden turhakkeeksi ja lämminvedenvaraajia on joka murjussa, arvaattekin että manuaalitermostaatti model sanctasimplicitas eli ote puuttuu hanasta.) IH

    VastaaPoista
  13. Pahahko taittovirhe stilisoidessa pääsi hiipimään kimppuun (= syli). Korjaan, "kolmen kuution sekuntivauhdilla Päijänteestä mereen virtaava" on erehdyttävä ja poispyyhittävä. IH

    VastaaPoista