Sivun näyttöjä yhteensä

3. helmikuuta 2016

Eläköön ennakkoluulot




Juuri kiukuttelin stereotypioista: millaisia muka ovat maahanmuuttajat tai muut ruotsalaiset. Millaisia ovat suomalaiset. Ei tuollaiseen kannata ryhtyä vastaamaan, koska tuloksena on vain mainoslauseita tai ennakkoluuloja. Ainoa suhteellisen rehellinen vastaus olisi monenlaisia.

Toisen kerran, näinä päivinä, oli puhe peilineuroneista. Ajatus oli ettei ihminen ehdi nähdä, kuulla tai haistaa ja vielä vähemmän ajatella, ellei puolikas prosessista ole valmiina hermostossa. Tämä on tulkintaa, mutta sillä näyttää olevan aidosti kokeellista tukea.

Emme vastaavasti ehdi elää, emme elä ennakkoluulojen varassa. On pakko elää tyhmästi tai sitten vierittäytyä virtsakaivoon.

Jos kävelet parkkipaikalle niin kuin E.T. tai niin kuin kuvittelemasi isoisäsi isä, joka on lennätetty tänne tervatuissa saappaiseen haudastaan maailmansotien takaa, et tahdo ehtiä koskaan perille. He juuttuisivat koko päiväksi kopeloimaan ja tutkimaan Cat-merkkistä pikku kaivinkonetta, ja taata laskeutuisi ensi töikseen kaivantoon ottamaan yksityiskohtaisesti selvän vesijohtoputkien materiaaleista ja liitännöistä. Suuri ihme olisi muovinen postilaatikko ja samaa luokkaa lasikuiturakenteinen roskalaatikko. Entä roskalaatikon muovikassit – niissähän vasta olisi. Mitä on tuo materiaalikin! Plastiikkaa?

Nyt yritän järjestelmällisesti vertaamalla luoda mielikuvia maailman muuttumisesta. Isoisäni oli siis se mies, joka pyysi vanhuuteensa vedoten 1980-luvun alussa todistusta siitä, ettei jaksa mennä puolukkaan Kettusaareen (mutta jaksaa veistää ja koota hirsimökkejä ja tehdä viemäritöitä).

Olisiko mahdollista, että kun on lukihäiriöisiä (dyslexia) ihmisiä, olisi myös tekihäiriöisiä. Olen tavannut usein sellaisia, esimerkiksi professoreita, joilla on peukalo siinä määrin keskellä kämmentä etteivät he osaa edes avata tulitikkurasiaa, saati sulkea?

Isoisän näkemistä koneista ensimmäinen oli Hankmo-äes. Auton hän osti Tampereelta 1926. Kauppias näytti torilla, kuinka autoa ajetaan, ja sitten hän ajeli kotiin Pohjanmaalle.

Päivän kommenteissa on monta aivan ihastuttavaa. Tällä kirjoitelmalle antoi kimmokkeen kiehtova ajatus, että saksalaisten helmasynti olisi autolla hurjastelu ja suomalaisten ja venäläisten taas tiukka viina.

Tuollaiset stereotypiat ja niihin liittyen varoventtiiliajatus auttavat arjessa. Kaikilla ja jokaisella on huonoja puolia. Ilman niitä he läkähtyisivät omaan hyveellisyyteensä.

Ruotsalaisten oman käsityksen mukaan heidän helmasyntinsä on Kuninkaallinen Ruotsalainen Kateus, avundsjukan. Tuota nyt ei arvaa ruveta vastaankaan väittämään.

Levittääkseni russofobiaa valehtelemista olen pohdiskellut. Millaista on olla ministeri Lavrov? Millaista on olla muu Putinin tai Brezhnevin tai tsaarin uskottu?

Kävin läpi sen Ruotsin rotuhygienian pääpiirteet ja ehkä palaan jossain vaiheessa siihen tosiasiaan, ettei ihmisrotujen tutkimus, juutalaisten huonommuus, germaanien paremmuus ja ruotsalaisten asema lajin huipulla ollut yksittäisten kaheleitten keksintö, vaan erittäin yleinen, tieteellisesti perusteltu ”tosiasia”, joka johti muun muassa Alva ja Gunnar Myrdalin yllytyksestä maailman tiukimpaan lakiin ja kuudenkymmenen tuhannen ihmisen steriloitiin – juuri Myrdalit korostivat, että lieväkin tylsämielisyys oli rodun kannalta riittävä syy estää kirurgisesti rodun huonontuminen. Tutkijoiden tuella ja hevos- ja lehmänjalostusta tuntevina ihmiset kai oikeasti luulivat, että ihmistä koskevat juuri samat säännöt kuin Ayrshireä.

En tässä vaiheessa mene tuohon synkkään asiaan syvemmälle. Asia on näet niin, ettei tietoja Suomen sterilointi ja pakkokastraatiolaeista eikä käytännöstä ole edelleenkään helposti saatavissa. Wikipedian tieto on aivan ylimalkainen. Kastraatio eli käytännössä kuohitseminen eli kivesten vieminen oli ihmisen silpomista ruumiillisesti ja tuhoamista henkisesti.

Ehkä Keskisarja harkitsisi asiaa? Paperit ovat varsin salaisia, mutta eiköhän ne saisi esiin. Itse olen niitä lukenut. Samoilla lämpimillä voisi vilkaista menneisyyden mielentilan tutkimuksia. Jo 1970-luvulta löytyy aineistoa, jota lukiessa ei tahdo uskoa silmiään; kirjoittajat olivat opin käyneitä psykiatreja.

”Rikollinen” oli joidenkin mielestä ulkomuodosta ja ehkä verestä tunnistettava erilainen ihmislaji; aika pitkään eläteltiin ajatusta, että heidät voisi poimia tai poistaa joukosta.

Toisin kuin ehkä luulisi, vakava ja arvostettu, palkittu tiede tapaa sisältää tosiasioiden seassa kuvitelmia, ennakkoluuloja ja stereotypioita. On perusteltu lähteä siitä, että elättelemme sellaisia nytkin. Muuan suosittu kuvitelma ja ennakkoluulo on se, että tieteistä etenkin lääketiede on epäilyttävää.

Erehtyminen on epäinhimillistä. Mutta tuo virallinen valehteleminen on arvoituksellista. Valtiollisissa tehtävissä ei tietenkään saa hölöttää. Mitä siitä tulisi, jos ministeri sanoisi ulkomailla, että Suomi ei maksa mitään, mutta todellisuudessa olemme valmiita tinkimään niin että maksamme lopulta kaksi miljardia. Onko se valehtelemista, että sanoo ”viimeisenä sananaan” maksavansa talosta kaksisataa tonnia, mutta kääntyykin postilaatikolta ja suostuu vähän kovempaan hintaan? Mutta se on vaivalloista, että jonkin Venäjän ministerien virallisilla puheilla ei tunnu aina olevan mitään tekemistä totuuden kanssa.

Se että joku Donald Trump tuntuu olevan sama henkilö kuin Donald Duck, paitsi että jälkimmäinen on sympaattinen, ei häiritse minua ainakaan enempää kuin amerikkalaisia.

Apunen kirjoitti eilen lehdessä hauskasti ”markkinapelle, joka uhkaa kaataa koko sirkusteltan”. Pointti on mielestäni se, että kun ihminen on sirkuksessa, hän tietää olevansa sirkuksessa.

37 kommenttia:

  1. "Olisiko mahdollista, että kun on lukihäiriöisiä (dyslexia) ihmisiä, olisi myös tekihäiriöisiä."

    Voin omakohtaisesti todistaa: on niitä. Täytyy siis liverrellä sanoja kuin ruuneberi ja niillä rahoilla hankkia tekijämiehiä. Se vähän hatuttaa, etten saa omalla akateemisellä tuntipalkalla kirves- tai putkimiehen työtuntia.

    VastaaPoista
  2. "Ainoa suhteellisen rehellinen vastaus olisi monenlaisia."

    Jankutuksen uhalla, kyllä onnistunut stereotypiä voi kuvata jonkin ryhmän jäsenten keskimääräisiä ominaisuuksia, vaikka voi olla, että joku ryhmän jäsen ei täytäkään noita ominaisuuksia.

    Esimerkki, keskimääräisen ruotsalaismiehen suhtautuminen miesten ja naista tasa-arvoon verrattuna ...

    VastaaPoista
  3. "Millaista on olla muu Putinin tai Brezhnevin tai tsaarin uskottu?"

    Varmaankin samanlaista kuin olla keisari Tiberiuksen, Henrik VIII:n ja Hitlerin uskottu. Ominaisuudet ovat samat selkärangan (periaatteiden) täydellinen puute ja ehdoton, kyseenalaistamaton uskollisuus; myös tietty määrä kykyä on hyödyksi, mutta ei liikaa, ettei Johtajan loisto himmenisi. Imartelutaito on välttämätön.

    VastaaPoista
  4. "Mutta se on vaivalloista, että jonkin Venäjän ministerien virallisilla puheilla ei tunnu aina olevan mitään tekemistä totuuden kanssa."

    Tämän avaa Jukka Korpelan uusi kirja tai Ilmari Susiluodon vanhat: Venäjällä samoinkuin itämailla yleensäkin totuuskäsite on toisenlainen kuin länsi-Euroopassa. Ei pidä luulotella, että meidän ajattelumme edustaa jotain universaalia Oikeaa.

    VastaaPoista
  5. ”markkinapelle, joka uhkaa kaataa koko sirkusteltan”

    Iowa osoitti, että show is over. Eivät amerikkalaiset ole niin viisaita kuin toivomme eivätkä niin kauheita kuin pelkäämme. He ovat vain aidosti erilaisia, mikä tahtoo unohtua kun heillä on ollut eurooppalaiset juuret.

    VastaaPoista
  6. Ilman stereotyyppejä ei pysty elämään KUKAAN. Eipä edes tai eteenkin ne joita sanotaan nykyään suvatsevaisiksi (Virossa muuten vielä melkein tuntematon ihmistyyppi). Stereotyyppi on sekin, että lapset tarvitsevat kouluja ja eläkeläiset avustajia ja miten olisi ilman niitä tyyppejä?
    Yksi stereotyypin esimerkki on stereotyyppinen käsitys Trumpista. Ajatellaan, että hän on kykenemätön tai erittäin huono kandidaatti. Mihin tämä ajatus perustuu? Tietysti setereotyyppiin typerästä ihmisestä, jonka tunnukset olisivat ne, joita Trumpilla on nähty. Mutta eroteta ensiksi ihmistä ja sitä kuvaa jonka ihminen (tai avustajat) itsestään luo, että pärjäisi USA-n darvinistisessä vaalikampanjassa. Toiseksi, jos Trump olisikin "huono" kandidaatti, niin KENELLE huono oikeasti? Ajattelevatko ei-amrikkalaiset USA-n etuja? Enpä usko. Kolmanneksi, jos molemmat ovat niin kuin ajatellaan, että on sekä typerä ja oikeasti sopimaton, niin USA-n järjestelmä on sellainen, että se "syö" epätasaisuudet yksittäisten presidenttien luonteissa ja PRESIDENTTeINÄ ne eivät eroa niin paljon kuin kamppanjan aikana ajatellaan. Reaganista ajateltiin aika negatiivisia ajatuksia kamppanjan aikana, että uskovainen hullu typerä näyttelijä ja niin poispäin. Miehestä tuli kuitenkin USA-n historian merkittävimpia presidenttejä. Ja Obamasta muuten päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÅIvan oikein: järjestelma tasaa kaikki. Kuvaava esimerkki oli Obama, joka lupasi lopettaa Quantanamon, mutta lopettamatta jäi.

      Poista
  7. Linkissä nähdään Trump Koch-dynastian vastaehdokkaana Rockefellereiden ehdokkaalle. Se siitä demokratiasta.

    http://journal-neo.org/2016/02/03/rockefellers-play-with-fire-the-oil-scheme-is-getting-more-dangerous/

    VastaaPoista
  8. Onhan lobotomialeikkauksen keksijällekin on myönnetty lääketieteen nobel-palkinto niinkin myöhään kuin vuonna 1949.

    Joku on epäillyt, että henkilön ainakin joskus on ollut pakko alistua lobotomialeikkaukseen, jos on aikonut ottaa tuomarin viran vastaan.

    Taitaa olla vain pahantahtoista juttua tämmöinen.

    VastaaPoista
  9. Olisikohan tässä kolmen kierteen takaa viitattu nk. Budapestin memorandumiin ja Lavrovin siitä hiljattain antamaan aivan ääliömäiseen tulkintaan. Jokainen googletustaitoinen selvitti alle minuutissa kuinka suuren ja merkittävän valheen Lavrov suustaan päästi.

    On tärkeää huomata, että kyseisessä tilanteessa kukaan ei Lavrovilta kysynyt kyseisestä valtiosopimuksesta yhtään mitään. Hän vain mulautti rupisammakon suustaan pyytämättä ja yllättäen. Lieneekin todennäköistä, että Lavrovia oltiin komennettu. Hän on kyllä vastenmielinen hahmo mutta ei missään tapauksessa tyhmä.

    Lavrovin lähin esimies ei ole Putin vaan presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Hänen tulkintansa maailman menosta ovat joskus erittäin kummallisia. Esimerkiksi noin vuosi sitten hän kertoi vakavalla naamalla kansainvälisille lehdille kuinka Madeleine Albright oli puhunut siitä kuinka Siperia oikeastaan kuuluu USA:lle. Joku toimittaja päätti tutkia oudolta tuntuvaa asiaa. Albright itse kieltää jyrkästi koskaan sanoneensa mitään tällaiseen viittaavaakaan. Lopulta selvisi, että KGB oli noihin aikoihin päättänyt käyttää venäläisiä ajatustenlukijoita selvittääkseen mitä maailman johtajien päässä liikkuu. Eräs heistä oli vuonna -99 antanut kyseisen tulkinnan Albrightin pään sisällä muka kulkevista ajatuksista. Ivanov nieli koko roskan syötteineen ja koukkuineen. Ei siis mikään ihme, että ulkoministeri Lavrovin suusta putkahtelee mitä omituisimpia mylväisyjä.

    VastaaPoista
  10. Kun ranskalainen tai britti sanoo suomalaiselle, että "meidän pitää mennä lounaalle joskus", suomalainen rassukka alkaa heti kaivaa kalenteria esille. Eihän tuo ranskis tai britti sitä nyt oikeasti tarkoittanut.

    Venäläiset ovat sivistyskansaa myös. Valehtelevat tarvittaessa tai muuten vain huvikseen päin naamaa eikä ole tarkoituskaan, että puheita todesta otettaisi. Naiiviahan sellainen olisi myös puhujan mielestä.

    Venäläiset valehtelevat tarkoituksellisen krouvisti. Mutta ei se sitä tarkoita, että he enemmän valehtelisivat kuin esim. ns. länsi, joka tekee sen isossa mittakaavassa ja "pehmein" menetelmin.

    VastaaPoista
  11. "Apunen kirjoitti eilen lehdessä hauskasti ”markkinapelle, joka uhkaa kaataa koko sirkusteltan”."

    Totta varmasti mutta kyllähän isot pojat ja isot markkinat, very, very big money on myös Hillaryn ja Rubion takana. Hillaryn itärannikon vanha isoraha, Rubion suuryritysten rahat. Samaa rahaa se kuitenkin on. Trump yrittää jytkyä omilla rahoillaan, mikä on poikkeuksellista ja häiritsee tietysti. USA:ssa täytyy olla miljonääri pressan hommaan. Suomessa muistutettiin aikoinaan ankarasti George W:n teksasilaisista miljoonista mutta vastaehdokkaansa, nykyinen ulkoministeri, Kerry oli multimiljönääri myös, ja on sitä oman toimensa ohella edelleen. Miljönäärit pyörittävät jenkkilää olivat ne sitten demokraatteja tai republikaaneja.
    Jälkimmäisille soisin toki menestystä seuraavissa vaaleissa ihan dynamiikan ja muutoksen vuoksi. Hillaryn meininki tiedetään jo, globalismia, liberalismia, liberalismia, globalismia....mutta Cruz voisi tuoda esiin muitakin arvoja kuin -rahan ?
    Raha, niin demokraattien itärannikon raha kuin republikaanien suuryritysraha ja arvoliberalismi käyvät nyt, kuten aina, kauniisti käsikkäin. Suomessakin meillä on kaupat nyt 24/7 kuluttamista varten aina auki, koska (arvo)liberalismin ja markkinoiden motiivit ovat usein ihan samat: yksilön subjektiivisen nautinnon maksimointi.

    jk

    VastaaPoista
  12. Katsoin presidentti Niinistön puheenvuoron. Suomella on hyvä presidentti. Olin jo menettämässä toivoa Suomen eliitin kohdalla. Niinistö vastaa ainoana Suomen nykypolitiikkoista minun kuvitelmaan suomalaisesta - rauhallisesta, viisaasta ja päättäväisestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, samaa mieltä. Niinistö todennäköisesti myös tietää maahanmuuton jatkokehityksestä enemmän kuin me muut, mikä lisää puheen painoarvoa. Sekä etelästä että Venäjältä lienee tarjontaa tiedossa.

      Suoraan Pohjois-Koreasta on se, että huolimatta kaikesta siitä verorahasta, jonka Yleen on holvattu, Yle on "joutunut jättämään pois" Niinistön puheesta äänen aikavälilä 23:00 - 24:20:

      http://areena.yle.fi/1-3167745#autoplay=true

      Tämä poisjätetty osuus kuuluu sattumoisin näin:

      "- Tulen nyt lähemmäs keskeistä kysymystä. On tehty kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja, ja on ajateltu kauniisti ja oikein - että kaikkia hädässä olevia autetaan. Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan "asylum", turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, minne väärin perustein tuli, Niinistö totesi puheessaan.

      - Sitten itse dilemmaan, joka liittyy syvästi arvomaailmaamme. Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa. Useimpia, ellei lähes kaikkia, rajoitustoimia on epäilty kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastaiseksi, hän jatkoi."

      Poista
  13. "Asia on näet niin, ettei tietoja Suomen sterilointi ja pakkokastraatiolaeista eikä käytännöstä ole edelleenkään helposti saatavissa."

    Onhan tausta kuitenkin tarkkaan selvitetty:

    Markku Mattila: Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Bibliotheca Historica 44. SHS 1999.

    (Mutta ehkä prof. JK tarkoittaa jotain muuta?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota aikarajaa - toiminta jatkui 60-luvun alkuun, ja myös julkaisusarjaa, koska siinä ilmestynyt ei välttämättä tule muiden kuin spesialistien tietoon. - Itse asiaa ovat rikosoikeuden sisällä sivunneet monet, merkittävästi jo kauan sitten Inkeri Anttila.

      Poista
  14. "Ehkä Keskisarja harkitsisi asiaa?"

    Nimenomaan Keskisarjalle aihe olisikin onnen omiaan. Kirjassaan Toivo Harald Koljosesta Keskisarja päättelee loistavasti pelkällä intuitiollaan, että tämän vuonna 1943 sarjamurhaan syyllistyneen psyyke oli jo heti pojan ollessa konttausiässä kuin "likavedellä täytetty ämpäri". Jo oli aikakin nostaa perinnöllisyys jälleen kunniaan. Mihin me enää mitään lockelaista "tabula rasaa" tarvitsemme! [ironiaa]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ronski Keskisarja taitaa olla historiallinen persu.
      Samanlainen taustakin: (satama)työläinen.
      Ehkä näemme hänet seuraavissa vaaleissa tuon ronskin puolueen ehdolla?

      Poista
  15. Kun nyt pressoista oli puhe niin ei voi juuri tänään muuta sanoa kuin, että meillä on kerrankin ollut hyvä herraonni edellisissä presidentinvaaleissa. Oikein äänestetty, heh.

    Maa ja sen asukkaat, myös maahamuuttajat, ne tänne aiemmin asiallisin perustein tulleet, saavat ihan uutta toivoa ja uskoa kun maan korkeimmalla paikalla on ihminen joka näkee todellisuuden ja sen vaihtoehdot. Tämä ehkä kannustaa päättäjiä tekemään oikeita, oikeamielisiä ja aivan välttämättömiä päätöksiä. Linjat on tämänpäiväisessä puheessa näytetty.

    En voi muuta sanoa kuin kiitos järjen j a sydämen samanaikaisesta käytöstä tasavallan presidentti ! En osaa herroitella edes presidenttiä - kunnioittaa kyllä suuresti kuten tätä SN:töä.

    USA:han ei löydy mistään yhtä hyvää. Kyllä Suomessa kansanvalta toimii vielä.


    jk

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: kommentoijien yllyttämänä haluaisin yhtyä aplodeihin presidentti Niinistölle.
    Hän ei turvautunut edes juridiikkaan: sitoumusten pitävyyttä on tarkasteltava uudestaan olosuhteiden muututtua odottamattomasti, merkittävästi ja sitoumuksen antajasta riippumattomalla tavalla, jota tämä ei voinut edes ennakoida. Sub clausulam rebus sic stantibus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko Niinistön tarvinnut edes vaatia kans.välisistä sopimuksista luopumista: eivät sopimukset takaa ihmisille oikeutta muutta hyvän elämän perässä vain aidosti vainotuille turvapaikan.

      Hyvä esimerkkki oli eilisen A-studion Saleh, joka halusi muuttaa Irakista lasten vuoksi, koska Irakissa ei ole tulevaisuutta. Saleh joutui palaamaan Bagdadiin.

      Poista
  17. Nyt, kun on päätetty ajaa neekerit täältä pois, aletaanko seuraavaksi vainoamaan juutalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olla rasisteja.

      Torpataan vain asiattomien onnenonkijoiden, sotarikollisten ja muun tänne kuulumattoman aineksen maahanvyöry. Sokea Reetakin näkee, että valtaosa tänne nyt rynnivästä porukasta on juuri tätä osastoa.

      Ja huom. tämä täysin etnisestä taustasta riippumatta. Ne, joilla on maahantulopaperit paperit kunnossa - tai aikuisten oikeasti todellinen kuolemanhätä - ne otetaan. Taistelukelpoisia nuoria miehiä iloisella vastaanottaja-maksaa-interrail-matkalla ei niinkään.

      Poista
    2. Eiköhän muslimit pidä siitä huolen vaikkapa Ruotsin ja Ranskan mallin mukaan.

      Poista
    3. Höpö höpö, kukaan ei ole päättänyt alkaa ajaa ketään pois, dramatisoit. Juutalaisvainot ovat toki Europessa taas arkipäivää, mutta ei se uhka kyllä siltä suunnalta tule mitä ilmeisesti ajattelet. Malmön ja muutamat muutkin kaupungit juutalaisille on tehnyt varottavaksi (sisäinen varoitus päällä koko ajan niissä piireissä) ihan muut kuin sosiaali- tai s-demokraatit.

      jk

      Poista
    4. ei, kyllä suvakit olisivat parempi kohde.

      Poista
    5. Luin René Nybergin suvustaan kertovaa kirjaa Viimeinen juna Moskovaan (2015).
      1960-l lopulla NL avasi porttejaan ja alkoi päästää juutalaisia muuttamaan pois. Siinä mainitaan outo tieto, että vielä noin 1970-luvulla Alankomaat ja Norja kieltäytyivät ottamasta vastaan NL:n juutalaisia. Syy on yllättävä. Alankomaat ja Norja vetosivat arabiterroristeihin. Pelkäsivät heitä.(Vai oliko tekosyy?)

      Jos 10 tanskalaista kohupilapiirtäjää etsisi turvapaikkaa Suomesta niin voisiko Suomi todellakin kieltäytyä sanoen "Emme ota koska väkivaltaiset vastustajanne"? Entäs tätä soveltaa eteenpäin.."Emme ota sunneja koska shiiat - ja toisinpäin".. "Emme ota sinua koska Venäjän mafia".. =loputon tekosyiden suo.

      Poista
  18. Suomi tarvitsee maahanmuuttajia pakottavista syistä. Me kuihdumme ilman heitä. Voittajia ovat kaikissa suhteissa ne, jotka toivottavat heidät tervetulleiksi. Ensimmäisten joukossa Kanada.

    Tämän ajan keskustelut ovat sellaisia, että olen päättänyt liittyä takaisin kirkkoon vastalauseena itsekkäälle ahdasmielisyydelle, joka kääntyy lopulta myös itseämme vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai maahanmuuttajia tarvitaan järkevässä määrin. Harva sen kiistää ns. "maahanmuuttokriitikoistakaan."

      Mutta tarvitsemmko me turvapaikka-surffareita, irakilaissotilaita, elämäntapaintiaaneja jne. se on ihan eri asia. Kyllä sinä sen ymmärrät. Ei Fazer-Finlayson argumentaatiovirhe mene läpi enää kuin Tervolle.

      Jos Antti tarkoitat "pakottavalla syyllä" työvoimapulaa niin sitä on odoteltu jo parikymmentä vuotta. Jos ajattelet että yhteiskunnalla on varaa siihen että ryhdymme kaikki toistemme lähihoitajiksi julkisilla varoilla niin sitten kai. Niin kauan kuin vasemmiston ja EK:n ison rahan "nallejen" halu on täsmälleen sama: rajat appoauki, pidän itseäni ainakin maltillisena maahanmuuttokriitikkona. Jokin tässä kalskahtaa.

      Kirkosta kyllä löytyy myös nykyään rajua ahdasmielisyyttä. Ahdasmielisyyttä suomalaista/pohjoismaista kulttuuris-ekologista lokeroaan rakastavia vastaan. Niillä on oikein tuomiopäivän
      maallikkopiispakin, piirtäen saarnaava tosin siihen hommaan, se oululainen pilapiirtäjä. Itse erosin kirkosta kuin aloin haistaa inkvisition tuoksua. Sallittuja tapoja ajatella yhteiskunnallisista asioista oli tasan yksi. Ainakin täällä Helsingin kuplaseurakunnissa mennään niin. Mutta toisaalta, kirkossahan on kysymys pääsääntöisesti muusta. Herrasta Jeesuksesta. Siis siitä juutalaisesta miehestä. Häneen uskon kyllä, vaikka onni ja ajatukset täällä vaihtelevat.

      jk

      Poista
  19. Täytin juuri liittymishakemuksen kirkkoon.
    https://evl.fi/EVLLiitykirkkoon.nsf

    Siellä on tällainen tunnuslause:

    ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia,
    vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
    Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat
    ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.”
    Ef. 2:19-20

    VastaaPoista
  20. "Jo 1970-luvulta löytyy aineistoa, jota lukiessa ei tahdo uskoa silmiään; kirjoittajat olivat opin käyneitä psykiatreja."

    Psykologia ja psykiatria ovat aika vaikeita paloja tieteelle. En ylläty, jos nykymenoa ihmetellään muutaman vuosikymmenen päästä. Meidän on niin kovin helppo kauhistella menneiden aikojen ajatusvirheitä (natsien rotuoppi, sosiaalidarwinismi...), mutta olemmeko sokeita oman aikamme kauheuksille? Jos esimerkiksi psyykenlääkekokeiden plasebokorjaukset on tehty systemaattisesti väärin, vahinko kohdistuu valtavaan ihmisjoukkoon.

    "Muuan suosittu kuvitelma ja ennakkoluulo on se, että tieteistä etenkin lääketiede on epäilyttävää."

    Lääketiede voi olla epäilyttävää, koska suuret rahat altistavat akateemiselle korruptiolle. Sama koskee ainakin taloustiedettä Yhdysvalloissa. Ulkopuolinen raha ei välttämättä tuhoa yliopistotutkimuksen riippumattomuutta, mutta läpinäkyvyys on tärkeää.

    VastaaPoista
  21. Herättääkö Donald Trump muuten niin paljon kauhua siksi että näemme hänen populistisessa räyhähengessään Hitlerin? Pitäisikö meidän kuitenkin olla enemmän huolissaan fiksuista ja hyvin käyttäytyvistä ollirehneistä ja angelamerkeleistä, jotka ovat aiheuttaneet mittavaa tuhoa eurooppalaiselle unelmalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö Apple ja internet karkottaa? Ne monikulttuurit kait tuhosi enempi paperi unelmia ja kivikauppoja Suomesta kuin mikään muu?

      Poista
    2. Facebook on suurin pökäle.

      Poista
  22. Ei kun ajetaan ensimmäiseksi pois täältä ns. natzionalistit. Mitä hyö täällä hilluvat, hilluisivat muualla. Toisaalta, sisulaisille saattaisi tupsahtaa Pupu pöksyyn kun hakevat turvapaikkaa Syyriasta tai Somaliasta. Tai mistä nyt milloinkin, hakevat.

    VastaaPoista
  23. Minua häiritsi Apusen kirjoituksessa pahasti kun hän vertasi Donald Trumpia Pelle Hermanniin. Vertaus ei voisi olla huonommin osuva. Pelle Hermanni oli harvinaisen hieno humaani TV-hahmo.

    VastaaPoista