Sivun näyttöjä yhteensä

24. joulukuuta 2014

Joulu


Valo loistaa pimeydessä.

16 kommenttia:

  1. Jahas, taas on se aika vuodesta jolloin telkusta ei tule mitään katsottavaa, eikä edes Kemppinen kirjoita blogiaan. Miksi jouluna pitää olla niin hemmetin tylsää? Ajatelkaa nyt, seuraavan kymmenen päivän aikana on vain kolme työpäivää, ja seitsemän vapaata? Johan tuossa pitkästyy itse kukin.

    Katselin almanakkaa eteenpäin ja vasta vuonna 2021 jouluaatto osuu perjantaiksi, eli joulu menee normaalina viikonloppuna. Että osaakin kiertää. Viimeksi jouluaatto osui perjantaille v.2010. Hemmetin karkausvuosi. 11v pitää odottaa tätäkin herkkua.

    Tylsää joulua vaan kaikille. Koittakaa olla pitkästymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että tylsää? Pitääkö sitä ihmisen olla niin passiivinen, ettei aika kulu ellei työnantaja järjestä tekemistä?

      Päinvastoin: nautitaan taas näistä pitkistä, rauhallisista päivistä, joina voi kerrankin uppoutua rauhassa esimerkiksi hyvän kirjan pariin ja irtautua edes hetkeksi normaalista oravanpyörästä! Ja mukava kuulla, että tätä herkkua on tiedossa monta vuotta eteenpäin!

      Poista
    2. Myönnän että olen hiukan omituinen. Minä nimittäin pidän työnteosta, toisin kuin valtaosa laiskoista suomalaisista. Olisin mieluusti töissä nämä äärettömän pitkästyttävät joulupyhät, mutta kun laki ei salli! On pakko lusia nämä tylsät joulupyhät, oli uskontosi sitten mikä tahansa.

      Joulua pitäisi viettää aina viikonloppuisin, kuten pääsiäistä. Ei menisi niin paljon tehokasta työaikaa hukkaan.

      Poista
    3. Hmm - kuulostaa todellakin omituiselta :)

      Itse asiassa minäkin pidän työstäni, mutta se ei ole ainoa rakkauteni. Tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen, että työtä saan tehdä niin paljon kuin miehessä voimia riittää. Laiskaksi en itseäni koe. Toiselle suurelle rakkaudelleni - vapaa-ajalle - aikaa ei sen sijaan tahdo riittää millään. Toisinkin voisi toki olla.

      Mutta ollaan vapaasti erilaisia ja annetaan toisten elää elämäänsä niin kuin haluavat. Vaikka sitten joulunpyhät lusien ja tylsistyen, niin mielikuvituksettomalta kuin se tuntuukin, jos kerran sellaisen haluaa valita. Itse aion edelleen nauttia hiljentymisen mahdollisuudesta tässä hektisessä nykymaailmassa. Lisää tällaista!

      Poista
  2. Parhain jouluterveisin ja kiitokset joka päivä saaduista blogikirjoituslahjoista.

    VastaaPoista
  3. Yritin tuossa pistää kuvan toisesta ääripäästä, Milanon tuomiokirkko lyhyimmän päivän aamuna savusumussa, mutta huonolla menestyksellä. Hyvää Joulun jatkoa ja pitkiä, teveitä lisävuosia T. 69 joulun alla.

    VastaaPoista
  4. ... ja pimeys ei sitä käsittänyt (edellinen käännös) / ...pimeys ei ole saanut sitä valtaansa (käytössä oleva käännös).

    Käsittämättömän hyvää joulua ilon vallassa!

    VastaaPoista
  5. Pidän tuosta ylläolevasta kuvasta. Pidän valosta. Pidän ihmisistä. Mutta joulusta olen lakannut pitämästä. Se on minulle vain sana. Ylibuukattu sana, joka johtaa pettymyksiin, teeskentelyyn, etsimiseen ja miettimiseen. Joulu oli vain lapsena aito. Silloin uskoi kaikkeen mitä sanottiin. Mutta silloinkin joulu oli jännittävä vain sitä odottaessa ja jouluaattona kaikkine menoineen, jotka huipentuivat joulupukin käymiseen ja lahjojen avaamiseen, jonka jälkeen lattia oli täynnä purettuja pakkauksia, värikkäitä nauhoja ja joulupapereita jotka olivat olleet lahjojen ympärillä. Kaikki oli menettänyt tehonsa. Odotus, jännitys ja ilo. Joulu oli ollut ja mennyt pois, äiti oli taas paikalla, oli ollut kadonneena koko joulupukin käynnin ajan, äiti parka. Joulupäivä ei tuntunut enää joululta, piti pysytellä kotona. Se oli tyhjä, ikävystyttävä päivä.Syötiin edellisen illan jätteitä. Tapaninpäivänä pääsi sentään jo ulos laskemaan mäkeä, sai käydä kaverereillakin.

    Nyt isona kaipaa vain rauhaa ja hiljaisuutta. Sitä taas on aidoinpana saatavana silloin, kun ei ole joulu ja on yksin kotona. Mutta jos joutuisi aina olemaan yksin kotona, se olisi pelottavaa, ja ilo yksinolosta muuttuisi varmaan kauhuksi, ellei siihenkin olotilaan aikanaan tottuisi.

    VastaaPoista
  6. Hyvää joulua - Kristus syntyy. Kiittäkää!

    Missäpäin mahtaa olla kuvan kaunis tsasouna?

    Helen

    VastaaPoista
  7. Valo lankesi myös Newgrange-nimisessä paikassa Irlannissa olevan, yli 5000 vuotta vanhan rakennelman ydinkammioon auringon noustessa talvipäivänseisausta seuraavana aamuna. Neoliittisen ajan 'insinöörit' olivat muotoilleet ja mitoittaneet kammioon johtavan käytävän niin, että valonsäteet saavuttivat kammiossa olevan kulttipaikan vain kyseisenä hetkenä. Hieno esimerkki pohjoisen pallonpuoliskon ihmisten ikiaikaisesta joulunvietosta.

    VastaaPoista
  8. Taksin katolla vilkkuu, yön ainoa valopilkku..
    (Tuomari Nurmio)

    VastaaPoista
  9. Yksinolon pakkoon ei näytä tottuvan. Erityisesti yksinäiset juhlapyhät ovat painajaista. Jouluna yrittää apeana lenkkeillä, lukea. Parin sivun jälkeen ajatus siirtyy muualle, koteihin, joissa koko perhe viettää joulua, parhaimmillaan kolme, neljä sukupolvea. Ystävä, muista läheistäsi, jonka tiedät joutuvan viettämään joulun yksin.

    VastaaPoista
  10. Valo. Ior Bockin mukaan ruut -kieli ja vaan -kieli toimivat avaimina toisiinsa. Siispä kun meillä on vaan -kielen sana 'valo', voimme tehdä operaation jossa käännämme äänteet ja samalla kielen, eli saadaan ruut -kielen sana 'lova', jonka merkitys vaan -kielellä on luvata. Siispä valo on mytologian mukaan aina lupaus jostakin, valo siis lupaa jotakin - ehkä määränpään väsyneelle kulkijalle.

    VastaaPoista