Sivun näyttöjä yhteensä

7. helmikuuta 2009

Klosetin kunnostamisesta



Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, heitä kiinnostaa yhä enemmän käymälähuumori, kunnes kukaan ei voi enää sietää heitä.

Sellaista että ilkeä kunnanlääkäri antaa potilaalle yskänlääkkeeksi risiiniöljyä – ei auta yskään, mutta eipä uskalla yskiäkään.

Kun sveitsiläissyntyinen liikemies Robert Huber antoi lähinnä mainosmielessä asentaa huoneistoonsa vesiklosetin 1800-luvun lopulla, asiasta virisi hyvin vilkas sanomalehtikeskustelu. Ajatus havaittiin vastenmieliseksi ja uudistus turhaksi. Etenkin lääkärit tuomitsivat sen epäterveelliseksi.

Todella juhlallisia ulkohuoneita rakennettiin vielä 1910-luvulla itsessään Helsingin kaupungissa. Erilaisia kuormia kärrättiin – ja kannettiin keittiöportaan kautta – pitkälle 1900-luvulle. Samoihin aikoihin ajatus nuusniekan tarpeellisuudesta olli itäisimmässä Suomessa vielä uutuus. Niin, ja vielä sotien jälkeen rintamiestaloja rakennettiin kaupunkialueelle kantoveden ja hyyskän varaan.

Taivuin tuumaan, kun puheeksi tuli WC-istuimen vaihtaminen meillä kotona 34 käyttövuoden jälkeen. Työn suorittanut Jari käski katsomaan. Sulkuventtiili oli tiputtanut luultavasti useamman vuoden, ei välttämättä monta tippaa vuorokaudessa, koska mitään vesijälkiä ei ollut koskaan havaittu.

Mutta nykäistessä havaittiin, että muovimatto oli irti liimauksistaan ja betonilaatta sen alla märkä.

Nyt on tehty laskelmia. Tänään tuntuu siltä, että juristin koulutuksesta voi olla joskus hyötyäkin. Kun tuohon ei näytä liittyvän huolimattomuutta eikä muutakaan moitittavaa menettelyä taholtani, korjaus saattaa mennä vakuutuksesta.

Asunto-osakeyhtiölaki, jonka kirjoittaneeseen Paavo Nikulan komiteaan kuuluin silloin kauan sitten, näyttää tekevän selväksi, että vesijohdot, jotka on asennettu samantasoisina huoneistoihin (siis tässä tapauksessa alkuperäiset) kuuluvat asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuuseen.

Vaikka elämme kuin ellun kanat pientaloissa, tämä on asunto-osakeyhtiö, ja vielä itse perustamani. Meillä oli 70-luvun alussa erilaisia tavoitteita, jotka kaikeksi onneksi toteutuivat vain osittain – kuten kahden, ajoittain kolmen perheen yhteinen kotiapulainen ja sääntö että myös naapurin lapsia sai karhata pois kukkapenkistä.

Nyt näyttäisi lisäksi siltä, että valtio tukee rahalla sekä asunto-osakeyhtiöiden että asukkaiden järjellisiä peruskorjauksia.

Ehkä tämä ei olekaan maailmanloppu eikä taloudellinen tuho. Joka tapauksessa tämä on viidakon kosto minulle, joka olen yleensä suhtautunut väitettyihin kosteusvahinkoihin hiukan kriittisesti.

Vaikka on niitä kaikenlaisia. Esittelin korkeimmassa oikeudessa jutun, jossa grynderi kiisti kaiken vastuun, vaikka uuden talon hissikuiluissa oli metri vettä. Pesutilojen märkäeristettä ei ollut nostettu seinälle, kuten hyvä rakennustapa olisi vaatinut. Ratkaisu kuului siihen sarjaan, jolla ”samaistaminen” toteutettiin rakennusjutuissa. Grynderijärjestelmän kikka oli näet se, etteivät asuntojen ostajat saaneet osakekirjoja eivätkä siis osakkaan oikeuksia ennen kuin rakennuksen takuuaika oli mennyt umpeen.

On ollut aikoja. Tontunmäessä riideltiin kerrostalosta, jota rakentaja väitti kaikin puolin virheettömäksi – talo oli tosin mennyt halki, mutta raot oli ”korjattu” maalarinteipillä. Halkeaminen johtui siitä, että anturat oli valettu talvella – jäälle.

Menettelyä on luonnehdittu omintakeiseksi, koska perustusrakenteiden kaivaminen routarajan alapuolelle on ollut sääntö jo varhaisessa kansanomaisessa rakentamisessa (ei koske Kauhavan tiilikirkkoa, joka vajosi yli metrin saveen ennen kuin seurakunta viistopaalutti perustukset.

16 kommenttia:

  1. Nyt näyttäisi lisäksi siltä, että valtio tukee rahalla sekä asunto-osakeyhtiöiden että asukkaiden järjellisiä peruskorjauksia

    Taloyhtiöille kannattava paikka laittaa "anomus" kunnalle, koska avustuksen nähtävästi saa, vaikka korjausremontti olisi aloitettu jo vuonna 2008.

    VastaaPoista
  2. Alan kysymysten lähempää käsittelyä varten kannattaa vierailla Käymäläseura Huussi ry:n sivulla sekä lukea alan perusteos Charles Sale: Mestarismies, Gummerus 1998.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  3. "Kun tuohon ei näytä liittyvän huolimattomuutta eikä muutakaan moitittavaa menettelyä taholtani, korjaus saattaa mennä vakuutuksesta."

    Vakuutuskorvaus taitaa useimmiten edellyttää äkillisyyttä. Jos vettä on tullut vähän liruttamalla pitkän aikaa se ei ole useiden vakuutusehtojen edellyttämä äkillinen vahinko.

    VastaaPoista
  4. Oikeudenkäyntejä mediasta seuraanneena olen väkisin tullut sellaiseen sosiaalidarwinistiseen päätelmään, että erilaisia rikoksia tekevät ovat todellakin moraalisesti ala-arvoista pohjasakkia.

    Vai miten on selitettävissä se ilmiö, että ihan ilmiselvissäkin tapauksissa kaikki kiistetään ja vakuutetaan täyttä viattomuutta?

    Tämä periaate pätee niin laitapuolen kulkijoihin kuin korkeisiin virkamiehiinkin.

    En muista muita suoraselkäisiä syytettyjä kuin Ahti Karjalainen ja Hannu Salama, jotka rehdisti myönsivät syyllisyytensä.

    Vai onko vika juristeissa?

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi: - saanko ilmaista ihastukseni Lem Puttin arvostuksesta.

    As I look at the beautiful picture of my work, I'm proud. I heaves a sigh of satisfaction, my eyes fill up and I sez to myself: "Folks are right when they say that next to my eight holer that's the finest piece of construction work I ever done. I know I done right in specializin'; I'm sittin' on top of the world; and I hope that boy of mine who is growin' up like a weed keeps up the good work when I'm gone."

    (KVG "The Specialist")

    VastaaPoista
  6. Vuotovahingot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ilmaisevat itsensä usein vasta aikojen kulutta alkamisestaan. Usein myös vuodon paikallistaminen on työlästä, jos putket on upotettu rakenteiden sisään.

    Vakuutusehtehtojen vakiolause "äkillinen, yllättävä ja ennalta arvaamaton" ei kovin hyvin sovellu vuotovahinkoihin.

    Riippuu tietenkin vakuutusehdoista korvataanko Kemppisen havaitsema vahinko vaiko ei. Ainakin meikäläinen on saanut korvauksen hitaasti tapahtuneesta vuodosta hiushalkeamasta putkessa.

    VastaaPoista
  7. Oliko se taas Stanislaw Jerzy Lec: huumori on muistutus siitä, että istuipa miten korkealla tahansa, sitä istuu aina perseellään.

    Eläin meissä jäi piiloon, kun vesi vie ohimennen mukanaan ulosteemme, hikemme ja muun kuonan; emme miellä syövämme ruumiita, kun emme teurasta tai edes näe tunnistettavia ruhon kappaleita, vahvemman lain voi peittää näkyvistä puolivalmisteilla ja sellaisilla. Lapsena kaukaisten sukulaisten navetassa kieltäydyin tarjotusta maistiaisesta, minä kun join vain purkki- en lehmänmaitoa...

    Televisiolla, netillä ja varsinkin mp3-soittimilla voi eläimellisyyden lisäksi peittää itseltään oman elämänsäkin ja elää pehmeän synteettistä virtuaalioloa. Klosetista pääsee huumorilla, millä tehdä virtualismista exit?

    VastaaPoista
  8. Junichiro Tanizaki vessanpöntöistä: "Vahalla viimeistelty puu on kaikkein parasta, mutta aivan käsittelemättömälläkin puulla, tummetessaan vuosien myötä ja syiden noustessa paremmin esiin, on selittämätön voima rauhoittaa hermoja. Ylivoimaisin on tietenkin puinen, tummanvihreillä setrin oksilla täytetty suppilomaisen kukan muotoinen urinaali; se on ilo silmälle, eikä päästä vähäisintäkään ääntä."

    VastaaPoista
  9. Niin.

    Melkein pelkistä kylppäriremonteista ne taloyhtiöiden riidat koostuukin. Jos tuossa tapauksessa olisin vakuutusyhtön edustaja sanoisin että ei äkillinen vahinko vaan silmin havaittava vuoto ja johan tuossa ajassa muovimattojen vedenpitävyys on tullut tiensä päähän muutonkin joten asukkaan on valvottava kaikkia vuotoja.

    Jos olisin taloyhtiön isännöitsijä ja naapuri ja siten osamaksaja, sanoisin että kaikki muutkin osakkaat ovat jo omalla kustannuksellaan rempanneet kämppänsä, talo ei kestä ikuisesti.
    Vallalla ollut hyvä rakennustapa onkin nykymääräyksien valossa huono ja edellyttää kunnossapitoa ja tarkkailua.

    Jos olisin asukas, sanoisin että talo on alkuperäisessä kunnossa ja sitä ei asukkaan toimesta ole tärviölle saatettu ja kuten vastuujakotaulukkokin osoittaa, vastuu talon rakenteista kuuluu yhtiölle.

    Kalleintahan tuossa on kuivatus, mihinköhän sijoitetun pääoman tuottolaskelmiin perustuu kuivauslaitteiden ryöstövuokrahinnat?

    VastaaPoista
  10. Eikös vanha juttu miehen elinkaaresta ole:

    Mikä nainen!
    Mikä ateria!
    Mikä paska!

    VastaaPoista
  11. Hitto miten säpsähdin noita hakaristejä klosetin seinässä!

    Mahdanko uskaltaa lukea selitystä?

    VastaaPoista
  12. Vesivahinko tuli meillekin ikävänä yllätyksenä. Lasten käytössä olleen kerrostaloyksiön kylpyhuonetta ruvettiin remontoimaan, ja vanhojen lattialaattojen alta paljastui hometta ja märkä kohta betonissa. Onneksi taloyhtiö myönsi vaurioiden syntyneen ennen meitä, joten emme joutuneet maksu-miehiksi. Koneellinen kuivatus kesti sitten viikkoja ennen remonttimme jatkumista.

    Kauhavan kirkon perustusongelma muistuttaa Turussa ja monilla muilla lounaisrannikon paikka-
    kunnilla ilmenneitä tapauksia.
    Turussahan on jouduttu tukemaan kymmenien kerrostalojen perustuksia
    teräspaaluin Aurajoen tuntumassa, missä maakerrokset liikkuvat herkästi. 70-luvulla Turun Yli-
    oppilaskylässä asuessamme Aurajoen törmää vieri jokeen asuntomme läheltä useiden metrien leveydeltä.
    Senkin jälkeen, ja kautta aikain, on vyörymiä jokirannoilla ollut.

    VastaaPoista
  13. Kyllä sinä Kemppinen sangen hyvin tiedät, että näissä kosteusvahingoissa on niin perkeellisen hankalia prosesseja ja joku maksaa viimeisen päälle vaikka näytöt ovat mitä ovat. Pitäisi fundeerata paremmin kuinka (oikeus?)sotaan lähdetään. Asemiinajo (valmistelu ontuu monilla) ikävä kyllä edelleen.

    Keittäjäkulbilainen, pannut ovat pakkasessa desinfoitumassa - edelleen

    VastaaPoista
  14. Kuva on hämmentävä. tapetti ja kuvan yläreuna ovat klosettiin nähden suorassa, silti kaikki näyttää olevan kallellaan. Kuvan on siis pakko olla päin peppua.

    VastaaPoista
  15. Vakuutusehtehtojen vakiolause "äkillinen, yllättävä ja ennalta arvaamaton" ei kovin hyvin sovellu vuotovahinkoihin.

    Kyllä hitaasti tiputtelevaa vuotoa voisi sanoa ennalta arvaamattomaksi. Vuoto tuskin oli järjestelmän tarkoitettu funktio.

    VastaaPoista
  16. Siirrän tänne klosetti-keskusteluni IIneksen kanssa (jonka hän uhkasi vetää pytystä alas). On sen verran oleellinen.

    ..

    "Talvipäiväkirja 9. sivu"
    10 kommenttia - Näytä alkuperäinen teksti Tiivistä kommentit

    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Siteeraan omaa tekstiäni yliopistolta:

    Också finskan hade för 200 år sedan en låg status i detta hänseende eftersom finskan inte var samhällsbärande (M. Reuter). Språket utvecklades först med den nationella friheten och det tog flera generationer kulturhistoriskt före en inlärd bokfinska (Okänd soldat, löjtnant Lammio vars korrekta språk påminde om en “död mekanisk docka vars lemmar ihopplockats av stela bitar som om och om upprepade en viss rörelse”) och den språkligt rika men lantliga vardagsfinskan flöt ihop till en korrekt och mångsidig helhet, till ett officiellt språk (“Vapaa maa sai viimein myös vapaan kielen” Hannu Raittila, HS 24.12.04). Delvis lärde man sig att också helt byta språk, finnar blev svenskar och svenskar finnar, vilket i sig ledde kanske till nya och särdeles intresanta språkliga fenomen? Detta skulle vara intressant att forska i.

    8. helmikuuta 2009 16:28
    Poista
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Mutta näin viisi vuotta tämän kirjoitukseni jälkeen (josta en saanut kuin ne tavanomaiset ykköset koska minulle kuului antaa ykkösiä...) - olen paljon pidemmällä tässä suhteessa. Osaan jo nähdä sitä mitä en tuossa vielä osannut.

    Mutta sen sanominen jääkööt seuraaville sukupolville - ykkösten myötä.

    8. helmikuuta 2009 16:30
    Poista
    Blogger Iines sanoi...

    HG,

    nyt tulee sellaista vuodatusta, että panen stopin. Puhut vain itsestäsi - tällaisen puheen paikka on oma blogi, jollainen sinulla on.

    8. helmikuuta 2009 16:40
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Ei se mitään, barbaariyhteiskunnassa on kiva olla. Nähdä miten muut (joiden silmät ovat sopivan mustia) saavat kantaa toisen ideat ja muutaman vuoden päästä pitää niitä omina. Ja pellelle ei voi kun nauraa; sehän on ikäänkuin annettua. Mutta miksi sitten höösätä tasa-arvosta, rasismista jne kun ylähuoneen barbaarit toimivat juuri niin itse?
    Tämä on oltava sinullakin Iines jossain ymmärryksessäsi - tai oletko vain sellainen, joka puhuu asiasta mutta et varsinaisesti olisi kuitenkaan sitä lopettamassa.

    8. helmikuuta 2009 16:43
    Poista
    Blogger Iines sanoi...

    Kukaan ei ole vienyt sinun ideoitasi, HG.

    Ei ole olemassa asiaa tai tietoa, jonka vain yksi oivaltaa ja ottaa nimiinsä. Monet ihmiset keksivät kautta Telluksen samoja ideoita, samoja asioita jopa yhtaikaa.

    Suuri osa tiedosta pohjaa arkkityyppiseen kokemiseen, joka on kerroksellista löytämistä, aina uudelleen ja uudelleen, halki vuosituhansien. Eivät edes filosofit ole oivallustensa ensi keksijöitä, vaan ehkä ensi kirjaajia. Tietoa ei siis omista kukaan, se ei ole kenenkään nimissä.

    Mitä tulee tähän päreeseen, olisi kiintoisaa kuulla ajatuksiasi tästä näytelmäsovituksesta, jos kävit katsomassa sen. Käytkö muuten helsinkiläisenä paljon teatterissa? Siellähän on kaikki herkut tarjolla.

    Kun asuin 10 vuotta Turussa, kävin katsomassa suurin piirtein kaikki uutuudet, mm. Holmbergin ohjaukset muistan hyvin.

    8. helmikuuta 2009 18:54
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Kyllä keksivät ja tätä nykyä keksivät samaan aikaan piilaaksossa ja Suomessa, ettenkö sanoisi rinta rinnan.

    8. helmikuuta 2009 19:12
    Poista
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Se on syy, että tietty porukka edes elää maassamme: ovat ns. myyneet tietoa jollekin suuremmalle ja kun kirjat ostetaan sitten sentomsider niin tekijäkin on ihmeissään, miten jollain siellä abroad on ihan samat tarinat ja samat kuin viime vuonna ja sitä edellisenä ja niin edelleen.

    Tästähän oli Hesarissa mutta sitten HS:kin muisti, että ainii, ei tule fyffee paperitehtailta ja puuteollisuudesta jos ei lehti mene kaupan ja sitten oli parempi laittaa suu suppuun.

    Raha.

    Oletko kuullut Iines sellaisesta?
    Nykyään kun elämme emme enää teollisuus, emme palvelukaan vaan tietoyhteiskunnassa minä olen ollut heille kultavuohi.

    Tätä ivasivat: etkö muista itse?

    ...

    Mutta minä en ole täältä netistä lähtenyt silti, koska haluan katsoa miten teidän suu menee kun rupeatte tajuamaan mitä tämä kaikki tarkoittaa sitten kun sitä ei enää voi siirtää tai muuttaa.

    Miltä mm kuivunut savanni näyttää, siltä näyttää sielut sitten. Afrika hyvänä esimerkkinä; siellä kävivät jo vähän ns. päästämässä mehut pois valuttamalla vesi jonnekin muualle.
    Ideat ovat kuin vettä: niitä tulee ja menee mutta niiden perusta on hyvinvoiva yhteiskunta. Afrikkalaisten mahdollisuus keksiä yhtään mitään on kiinni myös ruoasta; ei ole aivoissa riittävästi poweria enää. Timantit ja öljy on siellä niin. Että näin: meillä kun on vedet ja puhtaat (korkeatasanteet) mikäli vedenpinta nousee yli 6 m. mitä se voi tehdäkin.

    Ja sinä pöllö menet valssiin vain?
    Niinkö?

    8. helmikuuta 2009 19:18
    Poista
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Sen takia otetaan ruoasta pikkuaskelein pois ravintoarvot, mm kevytruoan nimissä, sen takia ostetaan terveyskaupasta mm Enaxin ja Nutrilenk jne eli opetetaan pian, että ruoassa on vain jotain heinää ja loput ostetaan pillerien muodossa. NÄinhän jo USA:ssa missä köyhät syövät roskaruokaa ilman ravintoaineita ja lihovat ja rikkaat ostelevat kalliisti kaupunkien ulkopuolelta hedelmät ja vihannekset koska heillä on marginaaleja siihen. Kaikki mallit ovat jo olemassa mutta kun suomalainen on yhtä hoopo kuin kaikki muutkin ja menee perässä vaikka muut ovat jo kääntäneet kelkkansa. Niin me mentiin myös Ruotsin perässä kun heille tuli ns. peruskoulu ja nyt mennään jenkkien perässä mallien myötä koska jotkut omnipotentit ja impotentit ryhmät opettavat sellaista.

    Mutta eikö tämä maa osaa ITSEKIN nähdä: sinähän sanot että katsot ulos ikkunasta.

    Katso sitten.

    8. helmikuuta 2009 19:26
    Poista
    Blogger Iines sanoi...

    HG,

    pyydän sinua ottamaan talteen nuo kirjoituksesi ja julkaisemaan ne omassa blogissasi. Tulen poistamaan ne, koska ne eivät millään tavalla liity päreeseeni. Toinen vaihtoehto on tietenkin päreeni poistaminen sellaisenaan, jos se houkuttaa tällaiseen sekasotkuun.

    8. helmikuuta 2009 19:31
    Blogger Homo Garrulus sanoi...

    Niinpä tietysti, ethän sinä halua olla epämukava....sinunlaisia on sitten joka puolella. Miksi siis meikäläiset vaivautuvat? Olemme itsemurha-kandidaatteja kun voisi yhtä hyvin tallata muita kuten muutkin?

    Mutta me emme puhu moraalista, me hoidamme sen pois alta. Ja se ei ole seksuaalihirttämistä mitä jotkut pimeät uskovat. Toisaalta sellainen seksivipu on helvetin hyvä konsti pitää politikot kaidalla tiellä kun heitä ns. observoidaan.....(ja tässä perverssiossa on runsaasti toisenlaista osaamista taas).

    8. helmikuuta 2009 19:41

    VastaaPoista