Sivun näyttöjä yhteensä

16. helmikuuta 2009

Hiekkaa laakereihin



Nassim Nicholas Talibin ”Musta joutsen” on mainittu useasti tässä blogissa. Kirjahan on jo ilmestynyt suomeksikin.

Muunnelma: ei kannata kahlata kumisaappaissa puron yli, vaikka tietäisi, että se on keskimäärin 25 cm syvä.

Tuo kirja vaatii käyttöohjeen. (Elämä vaatisi käyttöohjeen.)

Kirjakaupassa vilkuillen teos näyttäisi olevan yksi niistä, joita etenkin Harvardin Business-koulun ympäriltä ilmestyy kuin luteita pirttiin. Se ei kuitenkaan kuulu näihin viikossa viisaaksi –julkaisuihin.

Kirjoittajalla on yhtä ja toista sanottavaa. Se on poikkeuksellista. Hän kirjoittaa varsin hyvin. Se on epätavallista. Kirja näyttäisi olevan hiukan hutiloiden tehty kooste matkan varrella takkiin tarttuneesta. Se on tavallista. Kirjoittaja on luopio-pörssivälittäjä ja on toiminut mm. matematiikan professorina. Se on oivallista.

Juuri nyt tekee hyvää lukea ilmeisesti karkealle hiekkapaperille kirjoitettu selvitys ennustamisesta kansantaloudessa ja ennustamisesta yleensä. Ennakoitavissa oleva aika on noin 3 sekuntia. Silti valtiovarainministeriöt ovat ennustaneet viisi- ja kymmenvuotiskausia.

Taleb on niin ilkeä, että on kaivanut esiin mm. viralliset amerikkalaiset ennusteet öljyn hintakehityksestä vuodelta 1970. Arvio oli 11,4 prosenttia kymmenessä vuodessa, toteutunut oli yli 1 000 prosenttia.

Tällainen ”outlier” (äärimmäinen poikkeus keskiarvosta) on ”musta joutsen”. Usein ne jätetään tilastoja käytettäessä huomiotta. Talebin mielestä juuri ne muokkaavat maailmaa.

Termi on menneisyyden logiikan oppikirjoista: mustia joutsenia ei ole olemassa. – Kun niitä sitten kuitenkin alkoi löytyä, esimerkkilausetta oli muutettava.

Kirjassa puolletaan käsitystä, jonka mukaan asiantuntijoiden ennustukset eivät ole sen arvokkaampia kuin kenen tahansa. Muuan esimerkki on oikeastaan viehättävä. 99 peräkkäisellä heitolla on saatu kruunu. Mikä on todennäköisyys, että sadaskin heitto on kruunu. Asiantuntija vastaa oikein: 50 %, koska aikaisemmat heitot eivät vaikuta todennäköisyyteen. Brooklynin Joe: ”100 %. Hullukin ymmärtää että kolikkoa on hiukan… käsitelty.”

Taleb on Joen kannalla.

Miksi ennustaminen on perin pohjin mahdotonta? Koska tulevaisuuden käsittäminen sisältää vasta tulevaisuudessa ilmeneviä elementtejä. (Tuomas Akvinolainen ei voi ennustaa Internetiä, koska silloin pitäisi ennustaa myös sähkö ynnä muuta.)

Kuulostaa sofismilta, mutta on syvällinen totuus.

Siis: miten käy pääministeri Vanhasen vision Suomesta kymmenen vuoden kuluttua? – Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Käytännön oppi? Empirismi. Kokeillaan ja mietitään. Yhteiskuntatieteistä (oikeustiede mukaan luettuna) ei ole paljon mihinkään, ellei kysymys ole kokemuksen järjestelystä.

Sijoittaakseni itseni röyhkeästi kokeelliseen tieteeseen – sain sen Olympuksen xD –kortin yli 3 sentin syvyydestä näytön kortinlukijan uumenista. Järkeilin. Kaksi ruokailuveistä (Sorsakoski) ja pätkä rautalankaa. Tein niistä pihdit - veitset päällekkäin ja rautalangalla kiinni. Kaksi tulitikun pätkää väliin vipuvoiman lisäämiseksi, terät koloon kortin kahden puolen, pieni puristus, kiskaisu ja – presto!

Kortti toimii. Ja näyttö. Thank you, Dr. Taleb.

22 kommenttia:

  1. Kaikki on siis mahdollista muttei ennustettavissa ilman kokemusta, joka voi viedä pahasti harhaan. Silloin poikkeava tuleva olisi aidosti uutta. Hmmm... ei tarvitse yrittää ymmärtää kun en itsekään ymmärrä. 42 ja keltainen bulldozer.

    VastaaPoista
  2. Miten käy Myel-vakuutuksen, jos Vanhanen kohtaa Sheherazaden?!

    VastaaPoista
  3. Kun keinot loppuu, niin konstit jää.

    VastaaPoista
  4. vihaan tuota kolikon heitto probleemaa. En voi pohtia sitä enää, viimeksi pääsin avo-osastolle, kun sain siitä ajatuspyörteen.

    Hulluksi minua ei ole haukuttu.
    Matemaatikoksi kyllä.

    VastaaPoista
  5. Tämä Sitran ylläpitämän sivuston aihe sopii teemaan.
    foresight.fi

    VastaaPoista
  6. Lue mitä kommentoin Takkiraudalle outlieristä.

    VastaaPoista
  7. Vanhasen ennustuksista kannattaa olla kiinnostunut, sillä ne ohjaavat hänen toimiaan - ja hän on sentään Oy Suomi Ab:n toimitusjohtaja.

    Ennusteiden mukaan parin vuoden kuluttua toimarina on Katainen. Mutta siihen on aikaa ja mediahan sen päättää, kunhan ensin näkevät mihin suuntaan tuuli on kääntymässä.

    Ennusteiden amatöörimäisyyden näkee hyvin selvästi näistä lamanlopettajais-arvauksistakin. Erilaiset arvovaltaiset tahot tulevat julkisuuteen veikkaamalla nousun alkavan joko tänä vuonna tai ensi vuonna tai viimeistään seuraavana.

    Kyllä Nostardamus oli sentään ammattimies. Peitti paremmin jälkensä.

    VastaaPoista
  8. (Elämä vaatisi käyttöohjeen.)

    Elämälle on jo käyttöohje - ks. Perec.

    VastaaPoista
  9. Ennustaminen on aina vaikeaa. Etenkin tulevaisuuden.

    Matti-ministerin ja Hesarin järjestämästä futurologisesta konferenssista voisi tehdä sen johtopäärtöksen, että vaalit ovat tuloillaan.

    Nato-korttia kun ruvetaan jälleen kaivamaan esille.

    VastaaPoista
  10. Tiedätkö miksi Darwin piti kastematoa älykkäänä? Kyllä, se hoiti reikiä muuten liian kompaktiin multaan. Olisi kivettynyt liian aikaisin.

    Olen matonne. Ja mattonnekin. Jopa lentävä mattonne.

    VastaaPoista
  11. Juuri ennen edellistä lamaa kun elettiin sen kasinotalouden huumassa ja kaikki oli niin ihanaa että paikallisen pankin edessäkin oli kadulla kilpi jossa luki "myymme rahaa" niin isävainaani sanoi minulle että kohta tulee romahdus ja suurtyöttömyys - mikä olisi niin sanottuja asiantuntijoita naurattanut ellei suorastaan ärsyttänyt - mikä sitten melko pian tapahtuikin...Niin että mille koulupohjalle isäukon näkemys perustui?...No oli aikoinaan käynyt neljä vuotta kansakoulua.

    VastaaPoista
  12. Japanilaiset ohjaavat Ruotsalaisia (niiden kuva mm rakkaudesta on toinen kuin meillä) ja Kiinalaiset ohjaavat Jenkkejä (ja niittenkin kuva naisesta ja rakkaudesta on toinen).

    Kumpi valitsemme, taitaa olla niin, että minä ja Vanhanen (jotka löysimme kolmannen tien) ei ole in ja pop.

    Varpusparvi ei ole istahtanut alas.

    VastaaPoista
  13. Ennakoitavissa oleva aika on noin 3 sekuntia.

    Eli henkäyksen verran?

    VastaaPoista
  14. Teos Musta joutsen tarttui kirjastosta käteen suomenkielisenä. Pietiläisen käännöksen suurin ansio on sen olemassaolo ja vankka perussujuvuus, muuten se ei karkeasyisenä imarrellut alkuteosta. Kirjan maineen virittämiin odotuksiin nähden olin pettynyt, tuntui että musta joutsen oli kuin varieteen hahmo, lavalle tulo oli hyvin valmisteltu, mutta mistään kehittymisestä tai - kohdallani ainakaan - kehittävyydestä en havainnut merkkejä.

    Logiikan oppikirjojen esimerkeistä mainio on smaragdi - tunnemme sen vihreänä jalokivenä. Naiivi empiristikin osaisi kysyä oranssista smaragdista, kunnes huomautamme, että emme sellaista löydä, jos pidämme väriä osana määritelmää, siis käsitteen osana.

    Noita muistikortteja ja sellaisia olen saanut irti teipin ja sinitarran (sitä on valkoisenakin) avulla.

    VastaaPoista
  15. Ennustaisin tulevaisuutta. Nykyiset vasemmistolaiset vaativat optioista kieltäytymistä.
    Tulevaisuudessa oikeassa olevat haluavat päästä eroon ansaitsemattomista muinaisjäänteistä, kuten pekkasista ja lomaltapaluurahoista. Miksi näitä vielä maksellaan.
    Muutoin tämä palkallisuuden uus-stalinistinen tasajako jää yksipuoliseksi.

    VastaaPoista
  16. Petja: Tämä Sitran ylläpitämän sivuston aihe sopii teemaan. foresight.fi

    Sieltä: "”Kaaosteoria on kolmas suuri (vuosisadan) läpimurto."

    LG: Valitettavasti asia ei ole noin. Ei ole olemassa mitään kaaosTEORIAA ja toisekseen sitä on voitu käyttää vain lelusysteemeihin. Perhosensiipimetaforakin on puhdasta hömppää.Ja bifurkaatioita on väärinkäsitetty jopa väikkäritasolla.

    VastaaPoista
  17. Ad Lauri gröhn et alii: - tällä kohden tuo Talibin matemaattinen koulutus iskee, sillä hän käsittelee Mandelbrotia järkevästi, ja samoin eksponenttilakia (long tail).

    Talibin sankari on aiheellisesti Poincaré, jonka La science et l'hypothèse vie myös minulta, maallikolta, lakin päästä.

    Yleistäen olen saanut sen käsityksen, että matematiikan ihailijat ovat usein maallikkoja, jotka osaavat aivan liian vähän matematiikkaa. Ajatus on tuollut mieleen keskusteluista mm. O. Martikaisen ja E.S-S:n kanssa.

    VastaaPoista
  18. "sillä hän käsittelee Mandelbrotia järkevästi, ja samoin eksponenttilakia "

    Minä ole myös Talebin ihailija kahden hyllyssäni olevan kirjan perusteella. Mutta hupaisaa on, että Mandelbrotin joukon fraktaalisuus taidettiin todistaa vasta 90-luvulla!

    Eivätkä muutamat matemaattiset "lait" tee mitään teoriaa, jota voitaisiin nimittää kaaosteoriaksi. Asia on hieman sama kuin se, ettei musiikin teoria ole mikään teoria vaan työkalupakki. Kaaosjoukolla on oma työkalupakkinsa. Mutta on masentavaa, kun tuhannet tutkijat ovat lähteneet siitä, mitä noilla työkaluilla voisi tehdä eivätkä aidoista ongelmista tieteensä alueella. Ei tieteessä ole oikoteitä, yleensä.

    VastaaPoista
  19. Ai niin tämä unohtui. Mandebrotin kuvio on eräänlainen huijaus, koska siinä koko ajan edetään diskreetisti alaspäin. Jos edettäisiin toiseen suuntaan ja jätettäisiin alemmat tason näkyviin, saataisiin vain eräänlainen limamöykky, vähän karsien eräänlaisia lieskakuvia, malliin kenen se kammottava "veistos" siellä oikeustalon lähellä onkaan... eikä mitään kaunista. Se kauneuskin taitaa olla sitä, että muistuttaa intialaistyyppisiä koristeita. Värithän ovat ihmisen valitsemia...

    LG flunssan jälkeen piristyneenä

    VastaaPoista
  20. Kemppiselle - ihailijuudessahan on kyse juuri siitä, olemme ulkopuolisia, jotka ovat ihailunkohteen puutteessa. Kuin valkea joutsen ja lintubongarit.

    VastaaPoista
  21. Nykyinen talouskriisi ei ole Talebin musta joutsen. Muutama näki sen ennalta ja selitti ennakolta syntymekanisminkin likimain oikein. Vielä useampi oli yleisemmällä tasolla epäilevä. Kukaan vaikutusvaltainen ei ideologisia kerettiläisiä kuitenkaan halunnut kuunnella. Ahneella on.

    Suuret taloudet ovat yhä manipuloidumpia ja keinotekoisempia. Mitä enemmän valtiot ottavat vastuut yksityisistä ongelmista, sitä enemmän valtioiden väliset suhteet kärjistyvät. Pankkien ja niiden asiakkaiden välisistä ongelmista tulee valtioiden välisiä ongelmia.

    Ehkä musta joutsenkin joskus lipuu hämärästä eteemme.


    T.

    VastaaPoista
  22. Onko blogisti tutustunut Malcolm Gladwelliin?

    VastaaPoista