Sivun näyttöjä yhteensä

19. syyskuuta 2006

Punareimari

Ei siinä ole häpeämistä, että kirjittaa asioista, jotka kiinnostavat lukijoita.

Ennen oli päinvastainen katsomus. Piti kirjoittaa niin ikävästi ja vaikeasti, ettei siitä saanut pirukaan selvää.


Parnasso-lehteä määrättiin hoidoksi uniapneaan, johon se tehosikin hyvin, ja oli matkoilla mukava, kun ei ollut väliksi, vaikka unohtui hotellin baariin.

(Ilkeily ei koska vanhaa Parnassoa, joka minulla on sidottuna kunniapaikalla - jonnekin vuoteen 1974 .)

Meillä on fundamentalistit keskuudessamme.

Istuin eilen kokouksessa ja häpesin, kun arkkipiispa heräsi kuorsaukseeni. (Vitsi - se arkkipiispa, jolla oli tapana kuorsata kokouksissa, kuului toiseen kirkkokuntaan ja eri vuosikymmenelle kuin tämä nyt käytössä oleva.)

Illalla perehdyin tieteellisiin julkaisuihin, joista muistaakseni Ilta-Lehdessä esitettiin hyvä huomio, ettei kiihkomielisyys ole kadonnut kirkosta naispappeusasiassa, jossa ystäväni Heikka on hiljan esittänyt paperin. Lehdessä tämä ongelma kytkettiin maallistumiseen ja herraskaisiin - maalaisiin pappeihin.

Kiinnittäisin puolestani huomion siihen, että meillä on näkyvissä tehtävissä stalinistisukupolven edustajat, ja toimitusjohtaja- ja pääministerihommissa tuon ajan kokeneet. Juuri vastikään on noussut asemiin sellaisia henkilöitä kuin Sanomien Pentikäinen ja Ylen Jungner, jotka ovat siitä mielenkiintoisia, että he eivät ole oikeastaan kokoneet poliittisen fundamentalismin aikakautta eivätkä ihan kunnolla edes suomettumisen aikaa. Herran ovat nyt vähän yli 40-vuotiaita.

Ei käy kiistäminen, että piilovaikutus voi iskeä. Lapseni, joita kaksi lähestyy nyt neljääkymmentä, ovat eri vaiheissa selittäneet olleensa pahasti eksyksissä ja heitteillä maripaitojen, vakosamettipukujen ja kauhean vouhotuksen maailmassa eli siis 70-luvulla.

Jälleen kerran korostan uskontoni eli farisealaisuuden mukaan, että tapaturmaisesti vältyin poliittisesta toiminnasta ja onneksi kimpaannuin muutamaan varhaiseen stallariin siinä määrin, että lakkasi kerrasta kiinnostamasta. Vanhaa muka vallattaessa olin naimisissa oleva, työssä käyvä yhden lapsen isä, ja toista odotettiin. Radikaalin vasemmiston kanssa olin kiinteästi tekemisissä, koska ajoin heidän tavallisia ja epätavallisia asioitaan. Kerrankin Erkki Tuomioja ja joku toinen vastaava olivat ajaneet yhteen Fredan ja Lönkan kulmassa, ja kymmenen minuutins isällä molemmat osapuolet soittivat ja pyysivät kumpikin puoletaan asianajoapua.

Tietenkin vanhemmat juristit pitivät minua kommunistina, koska en käyttänyt useinkaan kravattia ja olin kasvattanut risuparran.

Mutta, rakkaat nuoret, jospa uskoisitte että 1970-luvun Suomessa esimerkiksi kansandemokraatti ja demari olivat suurempia luokkavihollisia ja neuvostovihamielisten voimien edustajia kuin kokoomukselaiset. Nuori kokoomus juoksi mielistelemässä neuvostovirkamiehiä ja vakoilijoita minkä ehti.

Kytkeytyen viime päivien blogin puheenaiheeseen sellainen meininki, että ollaan hirveän innostuneita komentelemaan toisia ja saarnaamaan, mikä on oikea mielipide mistäkin asiasta ja kuinka hirveä rangaistus ja kosto uhkaa kaikkia, jotka tästä poikkeavat, ottaisin nyt huomauttaakseni, että meillä on ympärillämme aikamoinen määrä katumattomia vasemmistofundamentalisteja.

En todellakaan tarkoita marissineita ja laulaneita. On kohtuutonta vaatia ihmisiltä arvostelukykyä, ja oikeassa oleminen on aika usein enemmän hyvää onnea kuin viisautta.

Mutta nämä ihmiset, jotka olivat perusluonteeltaan elleivät keskitysleirin komendantteja niin ainakin aliupseerikoulun santsareita eli paatuneita simputtajia, muistelevat nyt menneisyyttä ja sanovat vienolla äänellä, etteivät kadu mitään - se oli ihanaa aikaa.

Niin varmaan oli, heille. Ei taatusti ollut, muille.

Suomettumisen ihmeellinen piirre oli viestinnän vallankumous - journalismin käyttäytymissäännöt muuttuivat kaikkia ihmisiä koskeviksi.

Journalisti, siis lehtimies tai televisiotoimittaja, paljastaa hirmuisia epäkohtia ja löytää kauheita roistoja, ja sitten kun viikkojen ja kuukausien kuluttua käy ilmi, ettei se nyt oikeastaan niin ollutkaan, niin asia painetaan villaisella ja kuitataan hyvin lyhyellä maininnalla.

Se ei ole hauskaa, mutta sellaista se nyt pakkaa olemaan. Nähdäkseni oikeudenkäyntiasioissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Koskaan en ole kuitenkaan nähnhyt loputtomien raitistumis- ja uskoon tulemis -juttujen seassa haastettelua, jossa haastateltava kertoisi ratkenneensa taas ryyppäämään tai lipsuneensa uskosta.

Tämä malli tuli stalinistien ja kaiketi hegemonisen vasemmiston käyttäytymismalliksi laajemminkin, ja se on edelleen olemassa.

Häpeämättömyys on kunniassa.

Tunsin ennen vanhaan paljon ihmisiä, jotka olivat munanneet itsensä pahanpäiväisesti Akateemisesssa Karjala-Seurassa tai muuten vain Suur-Suomi -haihatteluissa, jotka tuntuvat nyt täysin käsittämättömiltä.

Tämä joukko oppi pitämään turpansa kiinni, mikä on jalo ja kallis oppi. Ylivoimaisesti suurin osa ei koskaan, ei edes Palacen saunassa, ruvennut haikailemaan menneitä erehdyksiään. Olihan porukassa myös vanhaa äärioikeistoa - jota on tutkittu ja tunnettu merkillisen vähän. Mutta heitä oli hintsusti.

Luultavasti Kekkkosen kauden ahkera tutkiminen on saanut unohtamaan, että osittain Jussi Saukkonen ja sitten Juha Rihtniemi siivosivat puolueensa kiilusilmistä viimeistään Honka-liiton jälkeen eli 60-luvun alussa.

Suomi ja Eurooppa ovat menestyneet parhaiten vastustaessaan ääri-ilmiöitä kotona ja kaukana. Sitä äärettömyyttä edistäisin.

10 kommenttia:

  1. Eilisessä Voimalassa oli innoittavaa kuunnella loistavan näytelmäkirjailijan ja leppoisen ihmisen Juha Jokelan mietteitä fundamentalismista. Rainerin puheista en käsittänyt pirun vertaa.

    Onneksi Jokelan teos Fundamentalisti saapuu käsiimme näytelmäkirjasarjassa, kun laiskana vätyksenä en päässyt sitä koskaan teatteriin katsomaan.

    VastaaPoista
  2. Mitä uniapneaan tulee, niin olisi mielenkiintoista saada tietää mikä on se menetelmä, jolla Parnasso siihen tehoaa. Siinähän on kysymys ilmiöstä, jossa henkilö kuorsaa unissaan, ja on välillä pitkiä jaksoja hengittämättä. Pidempään jatkuessaan se on vaarallista, koska jatkuva hapenpuute aiheuttaa väsymystä ja rasittaa sydäntä. Uniapneaa sairastava ei saa riittävästi REM -unta (rapid eye movement, eli se nukkumisen vaihe, jossa näemme unia). Kyse ei siis ole nukahtamisvaikeudesta eikä unettomuudesta.

    Mahtoiko 70 -luvulla olla stalinisteja muualla kuin SKP:n eläkeläisjärjestöissä? Olisiko oikeampi nimitys sisäpolitiittisesti Taistolaiset ja ulkopoliittisesti Brezhneviläiset.

    Stalinistiksi leimaaminen on pikemminkin poliittista propagandaa. Tietty, kyse oli autoritaarisesta poliittisesta liikkeestä, mutta senkin piirissä oli monia hyviä ihmisiä, jotka ovat saaneet elinikäisen rokotuksen kaikenlaista komendanttimeininkiä vastaan. Heitä ei kuitenkaan näy yhteiskunnan johtopaikoilla, sillä sinne ei nousta ilman autoritaarista mielenlaatua. Lisäksi monet herkät ihmiset sortuivat taistojen tielle.

    Vastikään DVD:lle poltettu elokuva 70 -luvun laululiikkeestä kertoo korutonta kieltään sen piirissä olleista ihmisistä. Täyspäisiä oli vähän, kyynisiä manipulaattoreita enemmän, ja hyödyllisiä idiootteja kaikkein eniten. Mutta suurin osa liikkeen kannattajista oli siihen aikaan tavattoman nuoria, ja vailla laajempaa elämänkokemusta sekä kasvaneet autoritaarisessa ympäristössä.

    Suomessa antiautoritaarinen yhteiskunnallinen toiminta hiipui 70 -luvulle tultaessa nopeasti. Monet tunsivat maailman vääryyksien vaativan väkevämpiä lääkkeitä.

    Meidän erityisessä historiallisessa tilanteessame kehittyi tämä eurooppalaisesta näkökulmasta hyvin erikoinen valtiobyrokratiakeskeinen jo lahonnutta Neuvostoliittoa ihannoiva liike. Sellaista ei ilmennyt missään muualla Euroopassa, vaan vastaava toiminnan tarve ilmeni vahvoina maolaisliikkeinä, mikä taas täällä Suomessa oli piskuinen porukka. Julkinen maolaisuus oli suomettuneessa Suomessa varmin keino olla pääsemättä virkauralle tai muuhun merkittävämpään hommaan. Neuvostoliitto valvoi ja SUOPO kortistoi. Väittäisin, että Taistolaisuus oli käänteistä vanhasuomalaisuutta. Ei suinkaan radikaali, vaan ytimeltään konservatiivinen liike.

    En ole koskaan kuullut, että esim. Paasikivi olisi milloinkaan pyydellyt anteeksi mitään polittisia toilauksiaan, vaikka hän oli kaikissa keskeisissä poliittisissa valinnoissaan jälkiviisas. Myös tämä yhdistää taistolaisuutta ja vanhasuomalaisuutta.

    Kiinalaisen tapaan kuului kulttuurivallankumouksen aikoihin itsekritiikkikokousten järjestäminen. Ehkä meilläkin voitaisiin työpaikoilla ja toreilla järjestää katumuskokouksia. Suurimmat roistot voitaisiin tuoda Senaatintorille katumaan kansanjoukojen eteen ja pienemmät voisivat ilmaista katumuksensa vaikka täällä Kemppisen blogissa.

    Nykyajan stalinismi istuu finanssipääoman ohjaksissa ja autoritarismi on työelämän keskeinen vitsaus.

    Niin ja ääriliikkeet. Olikohan Jeesus aktivisti, kun tunkeutui pankkisaliin ja rikkoi siellä paikkoja.

    VastaaPoista
  3. Ad Äkäslompolo:

    Parnasso sijoitettiin nukkumaan käyvän nenän ja suun päälle. Tekstin huokoisuuden ja keveyden ansiosta syntyi hyödyllinen ylipaine, jolloin CPAP-efekti tavoitettiin. Tihentynyttä virtsaamistarvetta saattoi kuitenkin esiintyä.

    = = =

    Stalinismia keskuudessamme henkilöi esim. Jakke Laakso - jonka intelligenssi ja kyky oivaltaa asioita on muuten eduskunnan valiokunnissa kokemani perusteella valtava.

    Vanhasuomalaisuus on jännittävä vertaus. En ole tullut ajatelleeksi. Sen rinnalle kuuluisi osa "viikingeistä", joille Pietarin tie oli kovin rakas.

    Kun oikein muistelen, näitä puheita esiintyi eduskunnassa sos.dem-puolella vuoteen 1916 tai maaliskuun vallankumoukseen 1917, jolloin hulluus saavutti sielläkin voiton.

    Senaatintorin ja Kemppisen blogi ovat huonoja valintoja. Tunnustan tässä, että Matti Wuoren kertoma totuuskomissioista teki minuun syvän vaikutuksen. Ainakaan Etelä-Afrikassa ei siis pyritty asioiden "oikaisemiseen", joka on juridiikkaa, vaan tarinan kertomukseen, luotta totuuden ja kilpailevien totuuksien parantavaan vaikutukseen.

    Valheen peittäminen uusilla valheilla lienee se tavallinen tarina.

    Luulen että virolaiset ovat viisaita ihmisiä. Kun puoli kansaa on ilmiantajia ja toinen puol ilmiannetuja, siellä ei ihan paljon puhuta selvittelyistä.

    Meillä ei päässyt tapahtumaan mitään tavatonta haittaa niin että tämä kirjoittelu on päivittelyä ja sietää sellaiseksi jäädäkin.

    Joka tapauksessa luulen, että siinä selityksessä on perää - siis ainutlaatuisessa vanhusten lahon valtion ihannoimisessa - että Kekkonen keksi panna nuorison valiot juoksemaan nyrkkiin. Nyt suurlähettiläs Beljakovin ajasta (1970-luvun alku) tietämämme perusteella se oli todella taitavaa.

    Kekkosen ratsastajapatsaan jalustaan voisi hakata sanat:

    Olen pitkän elämäni aikana usein paskantanut housuihin, mutta en koskaan omiini.

    VastaaPoista
  4. Jakke Laakso on fiksu mies, kyllä, sen verran miestä tunnen. Jakke edustaa vähintään puolta vasemmistoliiton eduskuntaryhmän intelligenssistä.
    Mitä tulee oikeistolaiseen oikeassaolemiseen ja vahinkoviisauteen, tulee mieleeni Tuure Junnilan lausahdus Neuvostoliiton romahduksen jälkeen: "Mitäs me sanoimme!"

    VastaaPoista
  5. Minulle tapahtui jotain kummallista jo useita vuosia sitten entisessä elämässäni, että kun tapasin työnantajani järjestämässä tilaisuudessa Jaakko Laakson ja istuimme saman pöydän ääressä, niin olimme täysin samaa mieltä tilaisuudessa esitetyistä puheenvuoroista. En ole ikinä ollut vasemmalle edes mitenkään kallellaan, niin se täytyy kuitenkin myöntää, että Jaaakko Laakso teki vaikutuksen nopeaälyisenä ja sanavalmiina "toverina". Siksipä Jaakko Laakson poliittiset mielipiteet ja asenteet ihmetyttävät.

    VastaaPoista
  6. Minulla on samanlainen kokemus Geor C. Ehrnroothista, joskin toisenlaisessa tilanteessa, mutta kuitenkin. Tein vasemmistoviritteistä juttua reaalisosialismista yhteen lehteen ja joricee oli ainoa puoluejohtaja, joka vastasi kysymyksiin älykkäästi ja selkästi ja vältti karikot, joiden perusteella häntä näissä vastauksissa olisi voinut luonnehtia antikommunistiksi, mitä hän tietenkin oli.

    VastaaPoista
  7. -Jotkut haluavat tuomita ennen kuin ehtivät ymmärtää. He kaipaavat maailmaan jossa hyvä ja paha ovat selvästi erotettavissa.
    Uskonnot ja ideologiat vaativat että joku on oikeassa.

    -Valta ei ole silloin väline vaan itsetarkoitus totuuden noustua ihmisen yläpuolelle hänen oman historiansa unohduttua, eikä ihmisparka muuta voi kuin ajatella virkaa ja vartioida reviiriään, ja lopulta hän haluaa tulla pikemmin organisaation kuin kanssaihmisten hyväksymäksi.

    Eikös nuo vapaasti lainatut Milan Kunderan ajatukset kommunistisen järjestelmän tuottamasta ihmistyypistä sovi tämän päivän suomalaiseen poliitikkoon ja byrokraattiinkin?

    VastaaPoista
  8. Ajatus brezhneviläisistä ja heitä tyhmänä palvelleista demari-idiooteista katumassa Senaatintorilla on suorastaan houkutteleva. Tämäkään haave ei vaan taida ikinä toteutua. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi.

    Stalinilta lähtöisin ei ole vain valtiokeskeisyytemme ja - anteeksi vain - ryssäläinen byrokratia. Samaa perintöä on luontoa raiskaavien jättiyritysten suosiminen pienten ja yksityisten hankkeiden kustannuksella. Microsoftien ja Nokioiden globalisaatio on vain muunnelma Stalinin internationalismista, joka asetti keskusjohtoisuuden, tehokkuuden ja suuruudenhullut suunnitelmat kielten ja paikallisten kulttuurien edelle.

    Nykypäivän uusstalinistisessa kansojen perheessä Suomen kaltainen pieni kansallisvaltio ja yhtenäiskulttuuri on korviaan myöten kusessa. Mutta vielä se jaksaa joten kuten pakata valokuvaajia ja toimittajia nippusiteisiin ja kärrätä heitä vankiloihinsa, pois kiinalaisten ja korealaisten työnantajien silmistä.

    VastaaPoista
  9. Kyllähän Jungner sentään tervasi Hakaniemen Rauhanpatsaan villissä nuoruudessaan.

    Mika ei taida olla (edes uskonnollinen) fundamentalisti, mutta tarkka rajoista kuitenkin.

    Nuoruus siis ei tarkoita viattomuutta, naiiviudesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  10. Pyydän anteeksi kaikilta julki- ja kaappidemareilta tuhmaa kielenkäyttöäni, eiväthän demarit itse asiassa ole paljon sen idiootimpia kuin muutkaan ihmiset.

    Mikael J:n tempauksesta olin aikanaan syvästi kateellinen, mutta hän taitaakin olla Suomen toiseksi nuorin demari ja siksi erikoistapaus (Nuorin on Suomen "nuorison" virallinen äänitorvi Osku Pajamäki). Naisia ja tyttöjä ei Lipposen-Heinäluoman yrmypuolueessa tarvitse laskea.

    VastaaPoista