Sivun näyttöjä yhteensä

7. syyskuuta 2006

Akseli Koskela II

Taistelujen jälkeen valkoiset tappoivat punaisia 1918 välittömästi, niin sanottujen kenttäokeuksien päätöksillä, sitten loppukeväästä ja kesällä valtiorikosoikeuksien päätöksillä ja ainakin osittain tahallisesti näännyttämällä nälkään ja tauteihin.

Punaiset olivat harjoittaneet omaa terroriaan, joka ainakin tällä hetkellä näyttäisi vajonneen vaikeasti mieleen muistuvaksi. Se ei ollut vain yksittäisiä murhatekoja. Etenkin Viipurissa tehtiin hyvin rumaa jälkeä.

Useat haluavat lopettaa puhumisen tähän.

Se ei taida olla viisasta.

Suomessa ei ollut esiintynyt tuollaista sitten nuijasodan eli vuosisatoihin.

Ei ole mahdotonta, että tilanne heilahtaisi joskus uudelleen samanlaiseksi.

Balkanilla tehtiin tätä 1990-luvulla.

Suomi voisi ilmoittautua Guinnessin ennätysten kirjaan joukkotuhonnan, etnisten puhdistusten ja keskitysleirien keksijänä.

Kaikista näistä voi väitellä. Ehkä keskitysleirit syntyivät Buurisodassa, mutta nälkäleirit kyllä Suomessa. Sota-ajan hirveitä ja surkeita leirejä, jollaisia oli etenkin Saksan keisarikunnassa, on vaikea ottaa lukuun, koska nyt on puhe "laillisen esivallan" pahoista töistä.

Teloitukset kohdistuivat vähemmistöön, joka nyt ei ollut etninen, mutta kuitenkin joukon määrittämä. Väinö Linnan kuvaus on tältäkin osin erittäin osuva. Ensimmäisissä teloituksissa menee kohtuuton määrä viattomia, siten määriteltynä, että muutaman vuoden kuluttua teloittajatkin myönsivät hiljaa mielessään, että Koskelan poikien, räätäli Halmeen ja ainakin Laurila Aliinan ampuminen oli outoa ja julmaa.

"Täällä Pohjantähden alla" askarruttaa jatkuvasti, esimerkiksi se suomettunut piirre, ettei kolmannesta osasta tullut elokuvaa ja että se ei siis pyöri television kautta yleisön tietoisuuteen. Kolmas osa on sangen hyvä, ja se on kertomus eheytymisestä ja Linnan valinnoin niin sanotun järjestyneen ja lojaalin työväenliikkeen eli tannerilaisuuden voitosta. Näkyvä hahmo on Linnan jostain syystä luonteelta kylmäksi kuvaama Janne Kivivuori.

Kakkososassa yhteisön murhenäytelmä peittää näkyvistä päähenkilön eli Akseli Koskelan ongelmallisuuden. Lukija ei saa tietää, ymmärtääkö Akseli ja hyväksyykö hän sen, että hän on moraalisesti erittäin suuressa määrin syypää jokseenkin viattomien kyläläisten kuolemaan ja kärsimyksiin leireillä.

Käsittääkö Koskela, että etenkin hänen kohdallaan punakaartilaisuus ja aseellinen toiminta perustuivat henkilökohtaiseen vihaan ja kaunaan ja että kaikki taustatiedot poliittisen ja sotilaallisen aseman arvioimiseksi puuttuivat?

Kun Linnan romaania on vakiintuneesti luettu Punaisen Suomen kunnianpalautuksena siinä mielessä, että nyt erittäin suurelle yleisölle luotiin mielikuva siitä, miltä mitalin toinen puoli näyttää, olisiko tämä niin oikea lukutapa, ettei sen rinnalle mahtuisi muita?

Haluaisin pitää Akselia ja Elinaa esillä ja vielä viitata siihen, että suhteellisen sekavan elokuvaversion kuvat näyttelijävalintoineen saattavat vääristää kokonaisuutta. Kohdittain Kristushahmoinen Koskela on perusteeton romaanin vimmaisen toiminnan miehen kuvana.

Jos sarja olisi jatkunut kolmanteen osaan, yleisö olisi käsittänyt senkin, että eräässä kaameassa mielessä Talvisota oli suuri onni Suomelle. Ilman Talvisotaa Jatkosodasta ei olisi tullut mitään.

30 kommenttia:

  1. Olen jo kauan odottanut, että jokin suurempi meteli nousisi pankkien harjoittamasta terrorista lamavelkaisia kohtaan. Semminkin kun oikeussuojajärjestelmämme on yksisilmäisesti ja oikeudettomasti suosinut pankkeja. Pääsääntö on ollut se, että pankki voittaa aina asiakkaansa oikeudessa, vaikka olisi minkälainen näyttö pankin petollisuudesta.

    VastaaPoista
  2. "Ilman Talvisotaa Jatkosodasta ei olisi tullut mitään."

    Suomen herra, kuten sitä on tavattu kutsua, on pääsääntöön ollut toisaikainen tuhertaja, joka hyppää milloin mihinkin kelkkaan sen mukaan, miten komeita prenikoita luvataan rintaan. Minkäänlaista itsenäisyyttä se ei koskaan ole kestänyt vaan on aina valmis myymään isänmaan oikeudesta käyttää hassua hattua juhlapäivinä.

    Jos se sisällissodan voittajista olisi ollut kiinni, ehkä Marskin hlökohtaista panosta lukuunottamatta, viite Pietarin sotaretken torppaaminen, Suomi olisi tällä hetkellä kommunismista toipuva itäeurooppalainen maa.

    VastaaPoista
  3. Pohjantähdestä pitäisi ehdottomasti tehdä uusi elokuva- ja tv-versio. Tämän kesän Suomenlinnan KOMin tulkinta (ja roolitus) oli jo virkistävän erilainen, ja mielikuva Aarne Sulkasesta viikatteen varressa alkaa jäädä varjoon.

    VastaaPoista
  4. Ensinnäin Kiitokset taas Kemppiselle Luettavasta artikkelista ! Tuosta
    TPA kolmannen osan filmatisoimattomuudesta korjaisin hiukan eli ;
    "pohjantähden" 1. ja 2. osa tehtiin alunperin tv-sarjaksi alkuperäisellä nimellä ,
    sensijaan 3.osa tuotettiin elokuvaksi nimellä Akseli ja Elina.

    VastaaPoista
  5. Tämä kaikki lienee nykyään yleisesti hyväksyttyä historiantulkintaa - siis nykyään - nyt.

    Mutta oletko sinä(kin) Jari Ehrnroothin tavoin sitä mieltä, että punaisia motivoi alunperin "arkaainen luokkaviha", joka kapinan/sisällissodan lopussa tarttui myös valkoisiin?

    Vai oletko ylipäätään mitään mieltä? Raportoitko vain. Kuin lennätin, joka konemaisesti napsuttaa informaatiota asioista?

    Vai enkö osaa lukea sanomaasi - edes rivien välistä?

    VastaaPoista
  6. Luentasi Pohjantähdestä muistuttaa Seikko Eskolan tulkintoja.

    Eli että kapina oli turhinta ja traagisinta, mitä itsenäistyvän Suomen historiassa on koskaan tapahtunut, koska kaikki sosiaalidemokraattien ajamat lait oli hyväksytty jo hiukan ennen kuin demareitten radikaali äärisiipi otti "bolsevistisen" komennon puolueessa, mikä sitten anarkistisessa hajanaisuudessaan ja impulsiivisuudessaan ei johtanut muuhun kuin tuohon arkaaiseen tappamiseen...

    Tässä on perää, joskaan en voi ymmärtää, etteikö ihminen, joka kokee (huom! sekä objektiivisesti ETTÄ subjektiivisesti) että, kun häneltä on viety kaikki, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tappaminen.

    Se on varsin normaali itsepuolustusreaktio - olkoonkin hätiköity.

    Valitettavasti Akseli Koskela ei nähnyt - kuten viisaat historian professorit ja oikeistopoliitikot - kauas tulevaisuuteen, jossa menneisyyden epäkohdat tultaisiin tasoittamaan kuin kivinen luontomaisema asvalttijyrämäisellä "demokratialla".

    VastaaPoista
  7. Mutta kyllähän kolmannestakin osasta tehtiin elokuva- joskin huono. Se sisältyy Akseli ja Elina filmatisointiin(1970), jossa Linda Lampeniuksen äiti näyttelee Elinaa. Eipä ole filmi kovin hääppöinen verrattuna 'Pohjantähti' -elokuvaan, mutta ei ole sen pohjana oleva romaanin kolmas osa. Se on selvästi liian paperinmakuinen ja ohjelmallinen virallisine sovintoideologioineen. Ylikankaan 'Tie Tampereelle' -tutkimuksen (1993) aikanaan saama vastaanotto upseeripiireissä osoittaa, ettei ajatuksesi samanlaisen uusiutumisen mahdollisuudesta ole kovinkaan kaukaa havaittu. Muutoinkin tuntuu, että taju järjestäytyneen väkivallan käytön vakavuudesta ja seurauksista on nykymaailmassa haihtumassa kovaa vauhtia. Ammattisotilaat ovat tästä vielä hyvin perillä, mutta muutoin kaikenlainen sotahulluus tuntuu leviävän, ja kypsymättömät nuorukaiset suhtautuvat sodankäyntiin seikkailuna kuin tietokonepeliin ikään. Nykyään pahimpia raakuuksia tekemään värvätäänkin teinisotilaita. Näin oli asian laita myös Kambodzassa 1970 -luvulla. Puolin- ja toisin.

    VastaaPoista
  8. Ad omnia:

    Täällä Pohjantähdenalla 1968
    Akseli ja Elina 1970 (Elinana Ulla Eklund)

    Molemmat olivat Edvin Laineen ohjaamia ja Fennadan (Mauno Mäkelä) tuottamia.

    Kuten tunnettua, Fennada teki etenkin Matti Kassilan kanssa kotimaisen elokuvan kiitetyimpiin kuuluvia elokuvia, kuten "Palmut" ja 1950-luvulla kunniallisia klassikko-filmejä.

    Osoittaisin sormella muutosta - Akseli ja Elina oli aika merkillinen "neuvostoelokuva" ja monessa mielessä alansa viimeinen.

    "Käpy selän alla" oli tullut 60-luvun puolella, ja 70-luvun alussa hirvittävän toisenlaiset elokuvat, Niskasen Surmanluodit ja Mollbergin Maa on syntinen laulu. Jarva teki niitä toisenlaisia elokuvia - 1975 - 1977.

    Ja Donner.

    VastaaPoista
  9. Ad Toipila:

    Ymmärrän ajatuksesi - tässä "Pohjantähden" taustana on vääryys, jolla on oikeudellinenkin ulottuvuus - ennen kapinaa mm. Koskelan raivaaman suon vieminen pappilalle ja Laurilan häätö.

    Tästä - ja pankkiasioista - voisi sanoa tyylitellen, kun laki toteutuu, oikeus jää toteutumatta, koska laki on yhteiskunnan ja siis sen voimasuhteiden instrumentti, kun oikeus on polttava päämäärä.

    VastaaPoista
  10. Ad Helen:

    Luettelen edellisessä vastauksessani 1970-luvun elokuvia. Niissä on mielenkiintoinen yhteinen piirre - mielenkiinto menneisyyteen katosi ja pysyi pitkään poissa. Mollbergin "Tuntematon" jää ainakin rahankäyttöä ajatellen polvekkeeksi.

    Sitten huomio kääntyi takaisin yhteisiin asioihin eli katoamassa olevaan (Kivenpyörittäjän kylä) ja kadonneeseen (Talvisota).

    Minusta tämä kaikki viittaa siihen, että epookki- eli historia-aiheiden aika on tulossa taas, ja Linnan romaaneissa on käyttämätöntä ainesta.

    Vaikea tämä asia on. Televisio taisi onnistua hienosti esimerkiksi ke Lindmanin Myrskyluodon Maijassa. Elokuvassa esimerkiksi Päätalon tehoja ei kai oikeastaan tavoitettu (Laine kaksi filmiä ja Niskanen kaksi. Ja jopa Pölönen jäi luultavasti tavoitteistaan Kuningasjätkällä.

    VastaaPoista
  11. Ad Junakohtaus:

    Linna oli kumman tietäväinen (1959 - 1962 - Jaakko Paavolaisen terroritutkimukset ilmestyivät vasta 1966 ja 1967.

    Pohjantähden henkilöt pelkäsivät, että punavangeista tehtäisiin saippuaa Saksassa.

    Tutkimuskirjallisuudessa osoitettiin aika myöhään - juuri Linnan aikoihin - että Suomi myytiin Saksalle maaliskuussa 1918, ja marraskuussa se myytiin sitten Englannille. Sitä ennen meillä oli kannatettu Kerenskiä ja hätäpäissä julistauduttu itsenäisiksi.

    Tuo saippuamaininta ei ole todellisuuspohjaa vailla. Muistaakseni - voin erehtyä lähteessä - Onni Talaksen muistelmissa ja Tannerin kuuluisassa kirjasessa vilahtaa tämäkin ajatus. Saksa olisi ollut luujauhon tarpeessa...

    Se ajatus on oudon sitkeä, että von der Golzin itämeren divisioona ilmaatui tuosta vain "auttamaan" valkoista Suomea. Saksahan oli maailmansodassa ja Brest-Litovskin rauhanneuvottelut nimettömän valtion , usein Neuvosto-Venäjäksi kutsutun porukan kanssa, velloivat edestakaisin.

    Tottahan Suomen etelärannikon haltuunotto oli tavanomainen ja järkevä sotatoimi saksalaisille, ja Suomen valkoinen armeija oli siinä korkeintaan tiellä.

    Valtionhoitajakausi ja Mannerheimin suhde valkoisiin kenraaleihin, etenkin Judenitshiin, on todella monimutkainen tarina. Kaikki, myös Mannerheim, otaksuivat aika perustellusti, että bolshevikkien rosvojoukko kukistuisi omia aikojaan ja Venäjälle saataisiin palautetuksi jonkinlainen järjestys.

    Mannerheim oli suurmies. Kerran toisensa jälkeen hän pelasi korttinsa oikein, vaikkei hänellä ollut mitään poliittista kokemusta vielä vuonna 1918 ja oletettavasti täällä pystyyn pantu kansanvalta ja eduskunta olivat hänelle vieraita ja kummallisia viritelmiä. Olihan kysymyksessä köyhähkö venäläinen aatelismies, joka oli viettänyt aikansa 10-vuotiaasta 50-vuotiaaksi Venällä, milloin ei ollut Suomessa vippaamassa rahaa enoltaan v. Julinilta.

    Merkittävä tekijä olojen normalisoitumisesas oli Ståhlberg ja hänen pieneksi huvennut puolueensa. Tosin kruununprinssi Ryti puolsi leppymättömyyttä suhteessa punaisiin. Toinen merkittävä voima oli maalaisliitto, joka oli keskeinen tekijä vuokra-alueiden lunastusasiassa ("torpparivapautuksessa").

    Linnan romaanista ei-sosialistinen kunnallispolitiikka katoaa 1918. Tiedämme että Yllöt ja muut kauhistukset olivat vanhasuomalaisia, mutta 1920-1939 on paikallispoliittinen tyhjiö lukuun ottamatta Satakunnassa hiukan epätyypillisiä IKL-tyyppisiä riehujia (opettaja Rautajärvi).

    VastaaPoista
  12. Ad Rasanen:

    Kumpikaan arviosi ei mielestäni osu oikeaan.

    Ehroothin tulkinta on tässäkin minulle vierasta psykologisointia.

    Jos arkaaista luokkavihaa on olemassa, niin sitten sitä on monissa maissa ja monina aikoina, jolloin sillä ei voi selittää Suomen sisällissotaa.

    Luulemani mukaan ainakin herrasväen luokkaviha alhaisoa kohtaan oli Ruotsissa leppymättömämpää kuin Suomessa - ja jatkuu edelleen.

    Eskolan ajatus on mielestäni peräti kummallinen. Maareformia, työaikaa ja kunnallislakia oli veivattu edestakaisin 11 vuotta, joten jokainen järkevä ihminen käsitti, että veivaaminen luultavasti jatkuu edelleenkin.

    En minä osaa selittää, miten kapinaan päädyttiin, mutta aikoinaan minuun teki suuren vaikutuksen kuvaus siitä, miten Suomessa (kai ainoana maana maailmassa) vallankumouksesta äänestettiin, ja äänestettiin useaan kertaan ennen kuin työväentalon torniin nostettiin punainen lyhty.

    Sen verran tohdin sanoa Akseli Koskelasta, että tässäkin Linnan hahmotelma on mielestäni järkevä. Tyytymättömyys ja vallankumous eivt tule syvältä, koska sorretut ovat voimattomia. Melskeet syhtyvät margionaalista, rajalta. Vuoden 1918 johtavat kumousmiehet olivat lehtimiehiä ja maistereita (Kuusinen) tai jopa tohtoreita (Gylling). Koskeloista ajatellen meidän kapinaan nousseen joukkomme näyttäisi erottavan muun Itä-Euroopan samanaikaisista kapinaliikkeistä osallistujien poikkeuksellinen valistuneisuus (kansakoulu) ja toimeliaisuus.

    Tietenkin Linnan moralismi ja opetus on sitten se, että sekä punaisten että valkoisten puolella sekasortoisissa oloissa vallan kahvaan nousi kelvoton aines.

    VastaaPoista
  13. Vittu teidän viisastelijoitten kanssa/Akseli Koskela.

    VastaaPoista
  14. Onko tämä nyt jokin viekas provo? Kyllähän kaikkialla osattu leirittää, etnisesti puhdistaa ja järjestää demokraattisesti vallankumouksia tohtoreiden johdolla. Sanopa nyt yksikin Itä-Euroopan kapina tai sen yritelmä jossa johdossa ei olisi ollut maistereita ja tohtoreita?

    VastaaPoista
  15. Joo. En sano vastaan.

    Nämä jutut sinä kyllä näköjään tiedät niinkuin arvonimikin sanoo - professori - vaikka esitätkin omia tulkintoja.

    Mutta asiaan. Seikko Eskolan maailmankuva on ymmärtääkseni oikeistolainen, ja hän ajattelee, että sosiaalidemokraattinen puolue sai kaiken sen, minkä se halusi jo ennen vuodenvaihdetta 1917/1918 (lukuunottamatta torpparilain loppupäätöstä), vaikka kiistellyistä reformeista oltiinkin veivattu vuosikaupalla.

    Mutta itsenäisyys (valtalaki) ei voinut olla ääridemareille(kaan) selkeä tavoite, koska se kytkeytyi Venäjän eli tsaarinvallan kaatumiseen - oikeistolaisilla Saksan sotamenestykseen.

    Lenin ei ollut vielä "suomettanut" kovinkaan monia meistä...

    Toisin sanoen - homma lipesi ääridemarien käsistä Venäjän vallankumouksen huumassa.

    Tekivät perkeleet täysin "epäisänmaallisen" tilannearvioinnin, vaikka Saksa vielä porskuttikin sodassa - luhistuakseen lokakuussa 1918 kuin korttitalo.

    Hitto - ne olivat historian kannalta todella mielenkiintoisia aikoja - puhumattakaan I maailmansodan "varsinaisista" syistä...mitä ne sitten ovatkaan...

    Koko Euroopan krisis voidaan yleisesti ottaen palauttaa nimenomaan Bismarckin luoman staattisen Ranska-Saksa-Venäjä-akselin särkymiseen.
    (Saksan Wilhelm II oli ulkopoliittinen idiootti jne.)

    T. Multi-appro-cum laude-Rane

    VastaaPoista
  16. Ad Pessi:

    Tarkoitin valistuneita joukkoja, kansakoulun käyneitä.

    Johtajat olivat siis kaikkialla herrahtavia.

    Ammatilliseen taustaani viitaten olen joskus väittänyt, että tyypillinen verisen vallankumouksen vetäjä on huono asianajaja, kuten Robespierre ja Lenin. Tietysti vielä tyypillisempi on huono opiskelija.

    VastaaPoista
  17. Niin, ehkä tehdyt vallankumoukset tulisi peruuttaa, ja ryhtyä niihin 'hyvien ihmisten' johdolla. Näitä olisivat ilmeisesti hyvät opiskelijat, asianajajat ja etenkin imelyysviisautta harjoittavat professorit. Mistähän historian lähteestä kumpuaa tieto Robespierrestä ja Leninistä 'huonoina asianajajina'. Ainakin viimeksimainittu ajoi asiansa loppuun saakka varsin menestyksekkäästi.

    VastaaPoista
  18. Sangen löyhästi mihinkään liittyen: itse olen joskus pohdiskellut kapinaa sellaiselta kantilta, että me nykyisin* emme oikeastaan lainkaan ymmärrä, miten rutiininomainen kommunikaation muoto väkivalta oli vähintään sanotaan ensimmäiseen maailmansotaan asti. Siltä kannalta katsoen ei ole yhtään ihmeellistä että tilaisuuden tullen viedään miehiä mäkeen, että päästään niistäkin.

    *) Mitä enemmän luen historiaa, sitä varmempi olen siitä, että ihminen ei ole kaikkina aikoina ja kaikkialla samanlainen.

    VastaaPoista
  19. Ad Äkäslompolo:

    Tarkoitin asianajaa ammattina, lakimiehen tehtävänä. Advokaattia.

    Lenin ajoi kuusi oikeusjuttua eläessään ja hävisi ne kaikki. Alan vaihtaminen oli hyvä ajatus.

    Risto Ryti oli muuten myös ensimmäiseltä ammatiltaan asianaja - menestyvä.

    Ehkä tahaton tai tahallinen väärinkäsityksesi on luova. Asian ajamistahan vallankumouksellisuus on .

    Hm - kun puheiden pitäminen olit avanomainen kansalaistaitoa, Cato ja Cicero olivat asinajajia. Demosthenes onnistui ajaessaan omaa asiaansa. Sokrates ei.

    Miksi Sokrateksia ei ole enempää. - Myrkkyjuoma (koiso) loppuisia kesken (S.J. Lec)

    VastaaPoista
  20. Ad Junakohtaus:

    Äidinisäni joka oli perinpohjaisesti mukana vuoden 1918 tapahtumissa, kuvaili laajemmin aikojen eroa sanomalla: kyllä silloin olivat ihmiset raaempia.

    Ymmärsin ettei hän tarkoittanut mitään sian tappamista ja veren hämmentämistä.

    Myös minua houkuttelee se ajatus, että tasa-arvon aatetta ei pitäisi perustella ihmisten samanlaisuudella; onhan se kyllä virheellinenkin perustelu. Tasa-arvoon pyritään, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus pyrkiä samanlaisuuteen tai sanommeko yhdenvertaisuuteen.

    Kun olen tuntenut joitakin himomurhaajia, ajatus askarruttaa minua. Asianomaiset ovat ihmisiä, jotka on tutkittu käytettävissä olevin lääketieteellisin keinoin ja havaittu "terveiksi". Silti heiltä onnistu kaverin / vaimon / oman lapsen tappaminen kirveellä, minkä jälkeen he menevät samaan sänkyyn nukkumaan herätäkseen poliisin ravisteluun. Tarkoittamissani tapauksissa viinakaan ei riitä selitykseksi.

    Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat niin herkkiä, että jo toinen sanoo: katsos - kivi, niin toiselta pääsee itku.

    VastaaPoista
  21. Tähän olisi paljonkin sanottavaa, mutta olkoon myöhästymiseni vuoksi vain tämä:

    Pekka Tarkka kirjoitti aikoinaan:
    "Pohjantähti-elokuvan funktiona voisi olla juuri nuoren ikäpolven yhteiskunnantajun herättäminen. Yllättävää ja positiivista on ollut kuulla reaktioita elokuvaan: "Odotettua parempi" näyttäisi olevan epäilijöiden yleisin kommentti. Mutta 1950-luvun individualistit ovat jääneet turhaan etsimään sosiaalista identiteettiään. Heidän ylittämättömin vaikeutensa näyttää kuuluvan estetiikan alaan. He luulevat, että realismi on kuollut taiteen suunta, ja varsinkin rationalistisesti luokitteleva, kokoava ja tyypittelevä ihmiskuvaus puistattaa heitä.
    Teknillisesti Edvin Laineen elokuva on minusta hyvien venäläisten romaanisovitusten luokkaa. Mutta käsikirjoitus oli niin kehno, että toivoisin kaikkien lukevan Linnan romaanin. Elokuva pysyttelee liikaa Koskeloi-den perhepiirissä ja syöttää kuin nauhalta äitiyttä, lapsuutta, vauvuutta ja eritoten rakastavaisten tapaamisia ja hyvästijättöjä. Tämä sokerointi peittää Linnan yhteiskuntahistoriallisen kokonaisuuden. En usko, että kirjailija on suhtautunut tosissaan käsikirjoitustyöhön. Eniten jo määrällisestikin kärsi monella tapaa eduskuvallisen Ki-vivuorten osuus, joka romaanissa merkitsee kuvausta sosiaalidemokraattisen utopian ehdoista tässä yhteiskunnassa.
    Romaanin kokoavan linjan puuttuminen heijastuu ehkä välillisesti joukkokohtauksissakin. Monet niistä onnistuvat, mutta esimerkiksi Hauhon ja Tuuloksen kautta kulkenut perääntymisretki, suuri yhteisötragedia, kuihtuu paukutteluksi pensaissa ja talojen nurkilla. En usko, että tekniset vaikeudet olisivat tässä ratkaisseet. Ohjaus ei vain pystynyt irtautumaan tunteikkaasta episodimosaiikista yleisempään näkökulmaan. Jokin Dovzhenkon Punaisen lipun alla (1939) tuli mieleeni etäälle jääneenä esikuvana kokonaisuuden hallinnasta, yhteisötapahtuman ja yksilöllisen tunteen oikeasta suhteuttamisesta.
    Jo Tuntemattoman sotilaan näyttämöversio osoitti, että pahin Väinö Linnan heikkouksista taitaa olla Edvin Laine."

    Apropos. Paavolainen kirjoitti aiheesta oleellisen jo 1950-luvun alussa ennen Linnaa. Todellisuudessa siis tiede ehätti ennen populaarikäsitysten vakiinnuttamista.

    VastaaPoista
  22. Juu, tahallinen väärinymmärtäminen on oma taiteenlajinsa, jossa ironian taju joutuu koetukselle. Olenpa joskus ollut asiajajotoimistossa hommissa ja joutunut käräjäsalejakin koluamaan. Jutun häviäminenhän ei kerro niinkään asianajajan huonoudesta oikeudellisen argumentaation käytössä. En todellakaan tiedä hönkäsen pölähtävää sen paremmin Robespierren kuin Lenininkään asianajotaidoista oikeudellisessa advokaattimielessä. Jos Lenin hävisi kuusi ajamaansa juttua hänellä ei ehkä ollut nenää valita ajamiansa juttuja liiketaloudellisesti mielekkäällä tavalla. Tällaisia 'kansan' asianajajia on meilläkin hengissä vielä muutama, mutta tuppaavat olemaan harvenemaan päin. Ehkä nämä 6 hävittyä juttua opettivat nuorelle Vladimir Uljanoville, ettei oikeus edisty käräjöimällä. Minkähänlaiselta maailmanhistoria näyttäisikään, jos hra Uljanov olisi menestynyt advokaattina ja jäänyt käräjöimään. No, suomalaisia vallankumousmiehiä hän moitti ankarasti myöhästyneestä vallankumoukseen ryhtymisestä tilanteessa, jossa voitonmahdollisuudet oli jo menetetty. Pietarilaisesta näkökulmasta suomalaisten vallankumoustouhuilu saattoi näyttää hölmöläisten tunaroinnilta. Ehkä tämä saattoi Stalinin aliarvoimaan myöhemmin puupäisen kansamme sotilaalliset kyvyt niin, että uskoi talvisodassa Suomen valloittamisen aluksi vain Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi. Tällä oli hyvin kauaskantoiset vaikutukset, joiden läpikäyminen jääköön myöhempään.

    VastaaPoista
  23. Ad Sedis:

    Ensimäinen todellinen lähde, jonka sattumalta itsekin kauhistuen luin n. 1965, on varmasti tuntemasi:

    Sosialidemokraattisen puoluetoimikunnan puheenjohtajan Väinö Tannerin puolustuspuhe : puolueen vaalijulistuksen johdosta nostetussa oikeudenkäynnissä : esitetty Helsingin raastuvanoikeudessa maanantaina maaliskuun 17 päivänä 1919

    Se on lentokirjanen, muistaakseni aika laaja - - > 100 s.

    Sitten on tietenkin luokkasotakirjallisuus, mutta kuten tunnettua, se on hyvin monessa mielessä ongelmallista.

    Palaan huomenna blogissa Pohjantähti-tematiikkaan ja elokuvaan.

    Hebnkilökohtaisesti minua ärsyttää, ettei kukaan tiedä edes nimeltä Syrjäntaan tasitelua, johon viittaat. Siellä on nokkospehkossa pieni muistomerkki. Se oli kuitenkin ennen Talvisotaa ja (sofistisesti) edelleen suurin Suomen nykyisellä valtion alueella käyty taistelu, jossa saksalaiset erittäin kokeneet ulaanit ottivat yllättäen tappion.

    Se on se taistelu, joss Kivivuoren Osku ja Laurilan Elma kaatuvat.

    Olen keskustellut ihmisten kanssa, jotka olivat mukana, ja sitten istumassa lahden Fellmanin pellolla "silakkarivissä" eli liejussa jalat harallaan, seuraava mies melkein sylissä, kädet pään takana.

    VastaaPoista
  24. Kemppinen: "Tasa-arvoon pyritään, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus pyrkiä samanlaisuuteen tai sanommeko yhdenvertaisuuteen"

    Höpö höpö.

    Tasa-arvoon pyritään jotta ihmisillä olisi mahdollisuus pyrkiä erilaisuuteen tai sanommeko omaperäisyyteen taloudellisista ym. erilaisista lähtökohdistaan huolimatta.

    VastaaPoista
  25. Ad Heiki Rönkkö:

    Puheyhteys on oikeudellinen - tasa-arvon lain edessä.

    Määritelmäsi on pelottavan filosifsenakin amerikkalainen - pursuit of happiness.

    Equality of opportunity - equality before law.

    VastaaPoista
  26. MUISTOKIVI : Punaisten muistomerkki
    Sijainti: Häme, Tuulos, Syrjäntaka,
    Pystytysvuosi 1967
    Muistomerkin kuvaus: Syrjäntaan kylän punaisten muistomerkki on omistettu 87 vakaumuksensa puolensa kaatuneelle toverille.
    Muita tietoja: Tuuloksen Syrjäntakana käyty taistelu oli kansalaissodan ankarimpia. Syrjäntaan joukkohaudassa lepää 87 punaista. OPM:n hautasijatiedustelussa vuodelta 1947 Tuuloksessa on mainittu olevan punaisten hautoja myös Toivaalan kylässä, Pohjoisten kylässä sekä pitkin metsää Syrjäntaan - Kokkilantien varrella..

    Aihetta sivuava Hämeen Sanomien juttu.

    VastaaPoista
  27. Kemppisen blogissa nähtävästi käydään Suomen sisällissodan viimeistä näytöstä; kommentteja vilisee ja kiihkeätä on keskustelu.

    Siitä olen henkilökohtaisesti erittäin iloinen, koska jopa Kemppinenkin uskaltaa puhua asiasta oikealla nimellä. Jos sodassa ammutaan parikymmentä venäläistä ja samalla tapetaan parikymmentätuhatta suomalaista veljeä, kysymyksessä ei minkään mittakaavan mukaan voi olla vapaussota, vaan kysymyksessä on todella veljessota=sisällissota.

    Tulleet kommentit selvensivät monta asiaa. Pohjan tähti-elokuvissa olen aina kiinnittänyt huomion Elinan rautakankimaisen jäykkään roolihahmoon. Nyt sekin asia selvisi. Elinaa näytellyt on siis L.Lampeniuksen äiti. Ulkonäköä on, mutta herkkyys ja roolin sisäistäminen on melkein yhtä kamalaa katseltavaa kuin H. Theel "Köyhässä laulajassa".

    Luultavaa onkin, että helvetissä hiilenluonnin vapaa-aikana katsellaan "Köyhää laulajaa".

    Itse olen kokenut Linnan A.Koskelan eräänlaisena itsenäisenä taistelijana ja oikeastaan nykypäivän yrittäjän vertauskuvana. Mies tekee hampaat irvessä työtä saavuttaakseen haluamansa elintason ja henkilökohtaisen onnen.

    Kemppisen kommentit Koskelasta avaavat uuden näkökulman; Aleksi olikin täynnä synkyyttä ja katkeruutta, joka oli hänen toimintansa primus motor. Ja punainen aate oli hänelle eräänlainen viitta, jonka alle hän kätki todellisen, katkeran elämänkatsomuksensa ja itsekkäät motiivinsa.

    Ehkä tasapainoisempi ja omista teoistaan vastuunsa tunteva kaveri ei olisi paennut Pentinkulmalta tappion jälkeen ja samalla jättänyt läheisiään kantamaan vastuunsa miehen omista teoistaan.

    A.Koskelan henkinen lukko tulee hyvin esille, kun kirkkoherra tulee kertomaan taloon suru-uutista; tietoa yhden pojan kuolemasta. Samoin Koskelan tytön sulhasvalinta saa miehen angstit pintaan.

    Kaikkiaan Linnan kirja on upea teos, jonka jokaisen suomalaisen soisi lukevan.

    Kansalaissota tuo minulle itselle aina mieleen 70-luvun, Lapin maisemat, nuoruuden ja jääkiekkoharrastuksen. Meidän kylämme kiekkojoukkue oli SVUL:n jäsen ja naapurikylän pojat olivat TUL:laisia.

    Otteluiden tunnelma oli sen verran kiihkeätä; ja "taistelu" voitosta sen verran veristä, että näin jälkeenpäin ajatellen voi hyvinkin nähdä kyseiset matsit eräänlaisina kansalaissodan jälkinäytöksinä.

    Silloinkin SVUL voitti. Meidän joukkueemme onneksi, ja historiallisesti ajatellen myös koko isänmaamme onneksi...

    VastaaPoista
  28. "Saksaan saippuatehtaalle!" - mistä tuo repliikki Pohjantähteen tuli?
    1. maailmansodan aikana poimittiin länsimaissa Saksan lehdistöstä tieto, että pula-ajan vuoksi saippuaa keitetään itsestään kuolleiden eläinten raadoista (Kadaver), niinkuin suopaa on maailman sivu keitetty teurasjätteistä. Onnettoman käännösvirheen vuoksi päädyttiin käsitykseen, että saippuaa tehdään ihmisistä, ja tämä poiki briteille propagandavoiton ja suuren määrän hupaisiksi tarkoitettuja lehtijuttuja. Tarkemmin:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Kadaververwertungsanstalt

    Olisiko asia tullut suomalaisten tietoisuuteen asti? Kun muistaa, kuinka keskeinen työkalu sakset olivat tuon ajan journalistiikassa, niin...

    VastaaPoista
  29. "Saksaan saippuatehtaalle!" - mistä tuo repliikki Pohjantähteen tuli?
    1. maailmansodan aikana poimittiin länsimaissa Saksan lehdistöstä tieto, että pula-ajan vuoksi saippuaa keitetään itsestään kuolleiden eläinten raadoista (Kadaver), niinkuin suopaa on maailman sivu keitetty teurasjätteistä. Onnettoman käännösvirheen vuoksi päädyttiin käsitykseen, että saippuaa tehdään ihmisistä, ja tämä poiki briteille propagandavoiton ja suuren määrän hupaisiksi tarkoitettuja lehtijuttuja. Tarkemmin:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Kadaververwertungsanstalt

    Olisiko asia tullut suomalaisten tietoisuuteen asti? Kun muistaa, kuinka keskeinen työkalu sakset olivat tuon ajan journalistiikassa, niin...

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi 7.5.:

    Saippuatehtaalle - esiintyy aikalaiskirjallisuudessa. Ehdotaisin ensin Onni Talaksen kirjaa Ei se niin tapahtunut.

    Olen sen mielestäni nähnyt myös tutkimuskirjallisuudessa muodossa varomaton ehdotus valkoisten senaattorien taholta. Ehkä juuri Talaan. Silloin lähde voisi olla Väinö Tannerin puolustuspuhe.

    VastaaPoista