Sivun näyttöjä yhteensä

23. tammikuuta 2006

Pahojen tapojen puolesta

Kiristyvät tupakoinnin rajoitukset ovat fasismia, jota harjoittavat hyvät ihmiset. Toinen presidenttiehdokas sanoi, että menkööt metsään pössyttelemään. Taidanpa mennä.

Entä jos tupakointi onkin sairaus tai vika?

Muistan ajan, jolloin keuhkotautisia ja invalideja pilkattiin. Juostiin pitkin maantietä ja lällätettiin. Nyt sitä tekevät poliitikot ja lääkärit.

Mietimme tätä viikolla Lappeenrannassa 20 asteen pakkasessa. Kahtakymmentä metriä lähempänä ulko-ovea ei saa polttaa piippua. Rehtoristo huolehtii terveydestämme. Meitä oli siinä kaksi kuusissakymmenessä olevaa viallista professoria.

Olen nähnyt tapauksen, jossa henkilö sai vakavia hengitysoireita luullessaan, että talon kellarissa oli tupakoitu.

Olen nähnyt tapauksen, jossa sisäelimiin iskeneeseen syöpään sitten kuollutkin henkilö syytti sairaudestaan toista, joka oli aikaisempina vuosina tupakoinut huoneistossa.

Olen nähnyt lääketieteellisiä tutkimuksia, joita esittellään tieteellisinä, vaikka niissä on parametrit päin seiniä. - Jos Volkswagen-konsernin autoja omistavilla on muita enemmän hinkuyskää, tämä ei ole todistus syysuhteesta. Volkkari ei aiheuta hinkuyskää. Korrelaatio ei ole kausaatio.

Viehättävä lääkäri sanoi televisiossa, ettei hän ole tavannut ihmistä, joka nauttisi paheestaan eikä haluaisi luopua siitä. Minä olen tavannut.

Fasismi tulee aina esiin hyvien ihmisten harjoittamana huonojen ihmisen vainoamisena. Juutalaiset ja neekerit haisevat, eikö niin? Polttouunien savupiiput sijoitettiin Saksassa niin, etteivät kunnon ihmiset saaneet haittaa niiden päästöistä.

Nousemassa on hyvien aatteiden ylivalta, jossa huipulla ovat islamin eräät muodot, ja meidän nilkit painavat perässä. Suvaitsevaisuus ja sisu antaa ihmisten päätää omista asioistaan eli niin kuin ennen sanottiin "vapaus" ei nyt menesty.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että en nyt puhu vahingon aiheuttamisesta toisille ihmisille, vaan luulottelujen ylivallasta.

Luonnollisesti nämä asiat näkee markkinoilla. Silmätikkuni on jatkuvasti tämän hetken oikeudenaloista tärkein eli tekijänoikeus, informaation omiminen (appropriation).

Eilinen loukkauskivi oli SARJAKUVA

Opetusministeriö ja opetushallitus sekä tekijänoikeuden tiedotuskeskus ovat valmistaneet opettajille paketin tekijänoikeudesta. Tekstissä on pahojakin virheitä ja mörkösana piratismi esiintyy taajaan. Opetus ja oivallus on koottu verkkosivulla sarjakuvaan, joka huipentuu salaiseen tietopakettiin.

Nykymuodin mukaisesti tietopaketti on pdf-tiedosto, joka on sulautettu niin ettei sen kopiointi tai tulostaminen ei käy päinsä.

Miten tuota aineistoa on määrä käyttää, jää siis arvoitukseksi.

Takaisin keskiajalle? Salaiset säännöt ja kiellot?

Ministeriö ja tekijänoikeuden tiedotuskeskus ovat ennenkin herättäneet huomiota esitämällä virheellisiä ja riittämättömiä tulkintoja tekijänoikeuslaista ja painottamalla teollisuuden etuja tavallisten kansalaisten kustannuksella. Uskottavaa tietoa lain kiemuroista on saatavissa, mutta kiemuraisella kielellä esitettynä.

En pidä mielivaltaisista kielloista, ihmisten ahdistelusta enkä katteettomasta mahtailusta. Siksi tässäkin kuvituksena on sivu, jonka suojauksen kiertäminen voi olla rangaistavaa, eli siis "suojattu" sivu mainitsemastani verkkoi-osoitteesta.

Tervemenoa Disneyn seuraan. Disneyn sanotaan haastaneen Floridassa oikeuteen lastentarhan, jossa lapset olivat koristelleet seiniä Mikki Hiiren kuvilla.

Tekijänoikeusasioissa valjastetaan joku hyväuskoinen taiteilija - viimeksi Juice - puhumaan oikeutetuista eduistaan. Puhe sataa jauhoina teollisuuden pussiin. Syyllisiksi ja roistoiksi osoitetaan ne ihmiset, jotka välttämättä haluavat Juicen teoksia. Se oletus, että teoksia vain varastettaisiin eikä sitten ollenkaan ostettaisi, ei saa mitään tukea tosiasioista.

Anteeksi sävy, mutta olen pohjimmaltani saarnamies. - Piraatti-verkkosivua koskevassa asiassa kaverinani oli muiden ohella Herkko, joka pitää tätä blogiani muuten mukiin menevänä, paitsi että tässä ei kiroilla tarpeeksi. Otetaan harkintaan.

13 kommenttia:

  1. Lempilausahdukseni Lutherilta, kirjeestä kaverilleen Melanchthonille: Esto peccator et pecca fortiter, sed fortius crede et gaude in Christo. Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta vielä rohkeammin usko ja iloitse Kristuksessa.

    Siitä vaan reippaasti piipulle, ja iloa elämään jostain muualta kuin omasta kunnollisuudesta!

    VastaaPoista
  2. Itse en tupakoi, mutta ostan silloin tällöin (useinkin) hyviä sikareja - tai sitten eräs ulkomailla käyvä ystäväni tuo minulle erityisiä "yksilöitä".

    Piippu on jäänyt, mutta mielestäni se on viehättävä kapine kaiken kaikkiaan. Sanokoon Tarvja mitä sanoo...

    En siis ole myöskään mikään tupakkalaki-fanaatikko, vaikka mieluusti ruokailen tiloissa, joissa ei polteta.

    *
    Näinhän se menee: "hyvät" tekevät saatanallisia lakeja "pahoille."

    Ja parametreissa viiraa niinkuin ehdokkaan pöytäpuheissa: "Ad hominem sun heiluvilles. Amen."

    VastaaPoista
  3. Holhoamista, paternalismia pahimmillaan.

    Eräs tuttuni, joka kuoli alle 50 vuotiaana, oli elämänsä viimeiset kymmenen vuotta sairaalassa nivelreuman estäessä liikkumisen. Hänellä oli lisäksi diabetes ja sen aiheuttamia silmävaivoja. Hän oli erittäin laiha, kun syöminen oli vaikeaa ja hän sai A- ja D-vitamiinia silmiensä vuoksi. Lääkäri oli todennut, että voin syöminen ei olisi pahasta (siinähän olisi kaloreita ja noita vitamiinien esiasteita).

    Sairaanhoitajat eivät antaneet hänelle kuin yhden voinapin aterialla. Se oli kuulemma epäterveellistä. Se aiheuttaa korkeaa kolesterolia ja sydänvaivoja. Ihminen, joka tietää, ettei ikinä parane reumasta, ei pääse kävelemään, sairastaa diabetesta, haluaisi joskus syödä jotakin. Ja toinen holhoaa...

    Tuota holhoamismenttaliteettia ihan opetetaan. VilleVeikko Salmisen viimeisestä haastattelusta kertovassa lehtiuutisessa oli kommentti tupakoinnista. Saattohoitokodissa saa tuprutella nykyään niin paljon kuin haluaa. Kehitystä!

    VastaaPoista
  4. Minä röyhyttelin päivässä kaksi askia mallua, ja jos olin humalassa niin kolme. Saatoin kyllä muutaman tarjotakin. Aika monta maissipiippua poltin tukkoon. Päätin polttaa niin kauan kuin poltattaa. Jossain vaiheessa olin jo henkisesti lopettanut, mutta päätin silti pitää "paheestani" kiinni. Kerran poikani toi jostain lomamatkaltaan hirveän pahan makuisia Oskari-nimisiä savukkeita. Odottelin tien poskessa vaimoa vattumetsästä ja poltin Oskaria. Puoliväliin päästyäni ajattelin, että nyt riitti, ja riitti. On siitä aika kauan. En ole pitänyt lukua päivistä enkä vuosista. Olen joskus seuran vuoksi tupsutellut, mutta aniharvoin, enkä ole siitä koukkuun jäänyt. Siedän kyllä hyvässä seurassa savunhajuakin, mutta hirvittävän pahalle se ylipäätään haisee. Olisikohan kyseessä osin psyykkinen rektio. Kun poltti, niin tupakansavu haisi jumalattoman hyvälle, jos ei se tullut kovin likaisesta piipusta. Aloitin ns. mehumaijalla, johon oli kaksi kierrekoppaa ja varteen ja koppaan filttereitä. Aina lotisi ja lärisi ja mehut olivat suussa, kunnes älysyn ostaa piipun, jossa oli kunnon veto. Oppirahat piti maksaa. Sen kierrekoppaisen nimi taisi olla Brilon.

    VastaaPoista
  5. Ei tupakoinnin välttämisessä ole kyse mistään fasismista tai muihin ihmisiin kohdistuvasta vainosta, vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta. Useimmat tuntemani ihmiset eivät yksinkertaisesti nauti tupakasta tai sen hajoamistuotteista ja tiedostavat aineeseen liittyvät terveysriskit. Tupakoimattomilla on hyvä syy välttää todistetusti haitallista passiivista tupakointia. Onhan kyseessä sitä paitsi herkästi riippuvuutta aiheuttava, kallis ja epäekologinen tuote, jonka tuotanto ja markkinat ovat kansainvälisten, poliittisia ja taloudellisia etujaan häikälemättömästi ajavien suuryritysten hallussa. Tupakoimattomilla on täysi oikeus vaatia saada oleskella savuttomassa ympäristössä niin töissä kuin vapaallakin. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tupakoijat voivat poltella rauhassa heille varatuilla alueilla, joiden tuleekin olla eristettyjä ja tarkoin määriteltyjä, sillä tupakansavu ja sen haju leviävät herkästi.

    Mielestäni yhteiskunnassa vahvistuneessa tupakkavastaisuudessa ei ainakaan saisi olla kyse tupakoimattomien halusta kontrolloida tupakoivia (jotka naurettavan usein näkevät itsensä suurina vapauden puolustajina, koska haluavat taata itselleen oikeuden altistaa kaikki ympärillään olevat kanssaihmiset riippuvuutta aiheuttavalle, epäterveelliselle ja haisevalle "nautintoaineelleen", jonka riippuvuuden tyydyttämisen lisäksi suurin nautinto näyttää olevan sen käyttäjilleen tuomat falskit, lapselliset itsetuntoa kohotttavat tunteet, kun voi ajatella olevansa vähän muita välinpitämättömämpi ja yhdistää itsensä tupakoivien kulttuurisankarien suureen kirjoon, vaikka todellisuudessa juuri tupakointi olisikin ainoa yhdistävä piirre), vaan terveen itsekkäästä pyrkimyksestä suojella omaa terveyttään.

    VastaaPoista
  6. Niin tyhmä olento tämä ihminen, että vain hallaa tekee itselleen ja muille läpi maallisen taaperruksensa. Eikä siksi ole ikuisen elämän arvoinen, ainakaan näissä tutuissa maisemissa.

    Koko päivän olen ollut polttamatta, mutta ihan vain ymmärtämättömyydestä itseäni kohtaan käynkin nyt keittiöön tekemään syntiä.

    Eihän se tunnu aivan reilulta, että passiiviset tupakoijat kuolevat syöpiinsä ennen meitä aktivisteja, mutta minkäs teet. Ehkä universumi ylläpitää jotain balanssia juuri näin.

    VastaaPoista
  7. Ei autoilun välttämisessä ole kyse mistään fasismista tai muihin ihmisiin kohdistuvasta vainosta, vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta. Useimmat tuntemani ihmiset eivät yksinkertaisesti nauti autoista tai sen pakokaasuista ja tiedostavat liikenteeseen liittyvät terveysriskit. Autottomilla on hyvä syy välttää todistetusti haitallista passiivista altistumista pakokaasuille. Onhan kyseessä sitä paitsi herkästi riippuvuutta aiheuttava, kallis ja epäekologinen tuote, jonka tuotanto ja markkinat ovat kansainvälisten, poliittisia ja taloudellisia etujaan häikälemättömästi ajavien suuryritysten hallussa. Autottomilla on täysi oikeus vaatia saada oleskella savuttomassa ympäristössä niin töissä kuin vapaallakin. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että autoilijat voivat autoilla rauhassa heille varatuilla alueilla, joiden tuleekin olla eristettyjä ja tarkoin määriteltyjä, sillä pakokaasut ja sen pienhiukkaset leviävät herkästi.

    VastaaPoista
  8. Pahoittelut Lappeenrannan ammattikoulun puolesta.

    Eräällekkin levy-yhtiölle on kerrottu kopiosujatun CD-levyn hajoittaneen useita soittimia. Itse levyssä ei mitään suojausta ollut, mutta kannessa oli vahingossa merkintä suojauksesta...

    Tuon tiedotuksen takana lienee Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus, ei tekijänoikeuden tiedotuskeskus ja tämä lienee sitä tiedotusta.

    Blogiisi sopisi paremmin erään Tintin kapteeni-ystävän manaamiset kuin suoranaiset kiroilut. Tosin tämän kapteenin manausten tekijänoikeudet lienet luovuttanut kustantajalle.

    "mitä ennen luettiin kun ei ollut blogeja"

    VastaaPoista
  9. Kyllä kyllä, zache. Vastuuntuntoiseen, painavaan kommenttiisi on vain vähän lisättävää. Yritän silti:

    Mielestäni yhteiskunnassa vahvistuneessa autovastaisuudessa ei ainakaan saisi olla kyse autoa omistamattomien halusta kontrolloida autoilijoita (jotka naurettavan usein näkevät itsensä suurina vapauden puolustajina, koska haluavat taata itselleen oikeuden altistaa kaikki ympärillään olevat kanssaihmiset riippuvuutta aiheuttavalle, epäterveelliselle ja haisevalle "pörräämiselleen", jonka riippuvuuden tyydyttämisen lisäksi suurin nautinto näyttää olevan sen käyttäjilleen tuomat falskit, lapselliset itsetuntoa kohotttavat tunteet, kun voi ajatella olevansa vähän muita itsenäisempi ja yhdistää itsensä autoilevien urheilusankarien suureen kirjoon, vaikka todellisuudessa juuri pörrääminen olisikin ainoa yhdistävä piirre), ...öh, missäs olinkaan?... niin, vaan terveen itsekkäästä pyrkimyksestä suojella omaa terveyttään.

    VastaaPoista
  10. En itse polta, mitä nyt muutaman sikarin vuodessa. Silti en voi millään ymmärtää tupakoitsijoiden vainoamista. Tupakoimattomuusaktivistit eivät ymmärrä, että normaalissa kanssakäymisessä ihmisten kanssa joutuu aina silloin tällöin kokemaan pienehköä hyvinvointitappiota. Jos ei halua, että muista ihmisistä koituu jotain ikävää itselle, kannattaa pysytellä kotona. En minäkään voi edes kuvitella vaativani vauvojen kieltämistä julkisilla paikoilla sen takia että niiden itkeminen ja rääkyminen on hyvin ikävää kuultavaa.

    Tästä vainoamisesta johtuen olen jopa harkinnut että aloittaisin polttamaan. Jotenkin luonteeseeni kuuluu olla sorrettujen puolella. Ikävä juttu vain ettei opiskelijalla yleensä ole liikaa rahaa, ja tupakointikin on niin epäterveellistä. Täytyy katsoa jos joskus hommaisin piipun. Sen polttaminen ei kuulemma ole edes niin kovin kallista. Bonuksena voisi vielä saada sellaista herrasmiesmäistä imagoa.

    Laitetaanpa tähän vielä linkki kaverin piippusivusta, joka herätti minun mielenkiintoni

    VastaaPoista
  11. To Mr. Zombie

    Suoritin kerran itsevaarinottoa (sielutieteellinen termi). En polta koskaan savukkeita enkä sikareja. Piipun polttamisen malli on isältäni, joka elää ja lopetti vuosikymmeniä sitten.

    Teoriani on se, että ilmavoimien upseerit kekkaloivat sodan aikana piippujen kanssa kätkeäkseen viheliäisen nuoruutensa.

    Katsokaapa vanhoista kuvista. Joka miehellä piippu. Vaikka Norttiakin sai.

    VastaaPoista
  12. Voi Zache ja Viti. Yritin tuoda toista näkökulmaa tupakkakeskusteluun ja te kaverit vastasitte puhumalla yksityisautoilusta. Nyt olen ihan ulalla.

    VastaaPoista
  13. Piraattitehtaan koodi ei ole validia ("This page is not Valid HTML 4.01 Transitional!", W3C validator), vaikka JUHTA-suositukset ovat varmasti tiedossa.
    Kemppinen mainitsee hupaisan yksityiskohdan ko. sivustolla: "Nykymuodin mukaisesti tietopaketti on pdf-tiedosto, joka on sulautettu niin ettei sen kopiointi tai tulostaminen ei käy päinsä." Sillä mikä on PDF:n funktio, jos sitä ei voi kopioida eikä tulostaa? Järjettömän kokoista (2,04 Mt) PDF-tiedostoahan ei ruudulle edes tarvita, huolimatta sen historiasta: http://www.prepressure.com/pdf/history/history01.htm
    Tyylitiedostot ja (x)html ovat aina parempi ratkaisu: http://www.csszengarden.com/
    OPM:n olisi ehkä kannattanut selvittää sarjakuville saavutettavampi julkaisutapa: http://www.w3.org/
    Sekä muistaa, että netti on paljon enemmän kuin pelkkä julkaisukanava: "The original idea of the web was that it should be a collaborative space where you can communicate through sharing information.
    The idea was that by writing something together, and as people worked on it, they could iron out misunderstanding."
    (Tim Berners-Lee, http://news.bbc.co.uk/1/hi/technology/3357073.stm)

    VastaaPoista