Luo

 

Otsikko on viisimielinen. Ennen pyydetiin ihminen luomaan eli panemaan puille loimilangat. Meillä kudottiin mattoja ja ryijyjä poikien huoneessa. Äiti jatkoi sitä samaa Westendissä vuosikymenestä toiseen. Anoppi kertoi, että Wetterhofin opistossa selitettiin 30-luvulla, miten oli syötävä ja käyttää pissillä ennen luomistyön aloittamista.

 

Olin vierestä katsellen miettinyt niidet ja polkimet, pirran ja syöstävän, niin että ymmärsin. Tämä on vaikeampaa kuin kaksikurkkuisen Weberin purkaminen ja kokoaminen silmät kiinni. Tuota jälkimmäisiä olen seurannut, pimeässä. Kaasutin oli tukossa. Tekijä oli enoni Aku tai Salomaan Mikko.

 

Tänään selitän kahdelle miehelle, jotka tulevat iltapäivällä, miten näen koko yhteiskunnan suuren murroksen ja millä tavalla tässä olisi mielestäni toimittava. Kaikkialla maapallolla siirrytään offensiivista defensiiviin. Ennen sodittiin ja kilpailtiin etenkin luonnonvarojen ja energian tehokkaasta käytöstä. Nyt edessä on yritys pysyä hengissä, sikli kuin porukoilla on sellaisia tarpeita.

 

Tuntemamme talous- ja kulttuurijärjestelmät ovat jo muuttuneet. Nyt meneillään oleva pikku pandemia voi hyvinkin olla kimmahdus. Ehkä sen tulos on liikakäytön ja ennen kaikkea liian suuren väestömäärän katoaminen. Maapallo voisi hyvin elättää noin 20 000 ihmistä. Ja ongelma on hiilen kierto, joka 4,3 miljardia vuotta sitten potkaisi koko homman käyntiin. Kaikkea muuta on maapallolla nähty, mutta ei tätä. Rikkaat ja väkevät tukehtuvat paskaan.

 

Defensiivinen eli puolustautuva maailma ei ole haaste. Toista vaihtoehtoa ei ole. Lämpömittaria ei tarvitse vilkuilla. Politiikka ja sota kertovat kaiken. USA poistui Afganistanista. Se ei ollut sotilaallista huonommuutta vaan poliittinen pakko. Kiina ei selviä vääräuskoisista uiguureistaan eikä Venäjä voi tehdä paljon mitään. Armeija koolla ei ole suurta merkitystä, koska valloitettu alue on nyt taakka, ei saalis.

 

Huvittelen palaamalla menneisyyden ihmisiin, Fredrik II Hohenstaufen keksi ja kehitti hallintovaltion n. 1250. Tämän haukkakeisarin erikoisuus oli kielitaito. Hän hallitsi ranskaa, saksaa, oksitaniaa, sisilian murretta, latinaa, kreikkaa ja arabiaa. Hän suosi hovissaan juutalaisia ja islamin uskoisia ja oli kiihkeän innostunut tieteestä. Samalla hänen ympärillään kehitettiin taidemusiikki ja lyriikka, esimerkiksi sonetti. Hän tapasi Fransiskus Assisilaisen. Assisissa on tänäkin päivän kastemalja, jossa sekä Ransu että Retu on kastettu, seitsemän vuoden välein. Herroja yhdisti kiihkeä kiintymys luontoon eli ympäristöön. Tosin he pohtivat yhdessä myös liikkeellä silloin olleen Tsingis-kaanin tempauksia.

 

Fredrik saattoi hyvinkin olla keskiajan älykkäin ihminen, mutta Fransiskus oli syvällisin ajattelija Jeesuksen jälkeen, eikä toista samanlaista ole näkynyt.

 

Hänen perinteestään eli ruskeakaapuisten kerjäläismunkkien joukosta löytyy tie tämän päivän ongelmiin. Siirrämme talouden piiriin saarnan: tärkeää ei ole tavara, siis kulta, porfyyri ja kalliit kivet. Tärkeää on palveleminen.

 

Nykyhetken kielellä ja uskonnosta riisuttuna tärkeää on palveleminen, toisin sanoen palvelujen tuottaminen. Niistä tärkeimpiä ovat taide, tiede ja opetus. Voisi olla hyvä ajatus keskittää hiiliketjuun. Hiili on maapallon vieras aine ja elämän ylläpitäjä ja tuhoaja. Juuri nyt kuuluu jo ääniä jätteen ja roskan ja etenkin polymeerien eli muovien kääntämisestä takaisin hiilen kiertoon. Ajatus vaikuttaa erinomaiselta, vaikka on taatusti vaikea. Mutta tässä ja nyt on ymmärrettävä, että perinteinen käsite ”työ” ja ”työntekijä” ovat muuttuneet ja uudelleen organisoinnin tarpeessa.

Eikä siellä vintillä

 

 

Eikä siellä vintillä vitkasteltu. Siellä oli repäsevä meininki!

 

Pelkään huumepoliisia.

 

Reipas aamukahvi klo 05.00 (Lidlin tarjouksesta) ja Vivaldia. Ellei lukija ole kaltaiseni, yltäkylläisyydessä rypevä eläkeläinen, suositan riittävän kalliita kuulokkeita. Niitä käyttäen voi kuunnella, vaikka seinän takana riutuisi joku työn, levon tai sairauden takia. Sonyn vastamelut ovat mainiot, ja nyt väitetään Applen saaneen myyntiin todella hyvät nappikuulokkeet.

 

Luulen, että ainakin metamfetamiini on kevyttä kamaa tähän verrattuna. 

 

Idagion 320 Kbs tai lossless tuo venetsialaisen scuolan kuuluvuuden ja soinnin omaan päähäsi.

 

Näitä italialaisia kuunnellessa ymmärtää, mihin ja kenelle herrat Stradivarius, Guarneri, Amati ja vastaavat nikertelivät viulujaan ja selloja.

 

Tulin puolivahngossa löytäneeksi sellaisenkin erikoisuuden, että Leonid Bernsteinin loppukauden levytys osoittautui suorastaan väärinkäsitykseksi verrattuna esimerkiksi Fabio Biondiin + Europa Galante.

 

Parhaassa barokkimusiikissa on se, että se on esitettävä todella hyvin, jotta musiikki välittyisi. Musiikin romantiikassa eli viimeistään Beethovenista eteenpäin oli sama idea kuin raskaassa rokissa. Äänet sekoittuvat ja siinä metelissä riittää, että soittaa vähän sinne päin.

 

Kommentissa mainittu, Stravinskyn sanomaksi uskoteltu ajatus Vivaldista (tai Corellista), joka muka sävelsi saman konserton 500 kertaa, perustunee vain siihen, että lausuja on kuullut ohimennen pari lyhyttä biisiä.

 

Nyt soi Concerti con molti strumenti eli konsertteja monilla instrumenteille eli esimerkiksi konsertto kahdelle mandoliinille, nokkahuilulle, oboelle ja teorbille. Taustalla continuo urkujen johdolla. Sävelmät ovat välillä jenkkaa, välillä tangoa, ja puhdas ja barbaarinen ilo on ylimmillään.

 

Melankoliahakuiseen iltahetkeen sopivat Vivaldin sellokonsertot. Heinrich Schiff on paras. YouTubesta löytyvät kaikki nämä konsertot. Bachin sellokonsertot ot tietenkin differentiaaligeometriaa. Niitten intervallit näyttävät noudattelevan log-log-koordinaatistossa eksponenttilakia ja menevän fraktaaligeometriaan. Esityksistä nyt johtaa kaulan mitalla Yo-Yo Ma, mutta Rostropovich ja nämä sarjat alun perin Madridissa vanhain tavarain kaupasta löytänyt Casals on syytä muistaa. Tulkintana Kuijken on verraton, ja hänellä on periodisoittimet.

 

Mutta Vivaldissimo!

 

”Neljää vuodenaikaa” parempia ja hauskempia teoksia löytyy satoja ja ne riemastuttavat myös siksi, ettei ”absoluuttisa usiikkia” ollut vielä keksitty. Kun kaikki musiikki on ohjelmamusiikkia! Tuulet ja linnut (ja juoppojen kodikas mölinä) ovat sinun päässäi.

McMeekin

 

Sen verran lukijani vaihtuvat, että muutaman vuoden välein on aihetta toistaa samoja asioita. Olen tehnyt useita kertoja selkoa, mitä Timo Vihavainen ja Kimmo Rentola ovat selvittäneet aiheesta Venäjä ja Suomi.

Kysymyksen johdosta kertaan aas, että Rentola kertoo kirjassaan ”Stalin ja Suomi” (Ptava 2015). ”Nopeaa menestystä odottaen Berija käski valmistautua leireillä 26 500 uuden sotavangin pikaiseen saapumiseen. Suomen sotilaspäällystö oli siis tarkoitus sulkea leireille”. Puhe on Katynin kaltaisista aikoista, Siellä surmatiin siis yli 20 000 puloalaista, joiden jäännökset on löydetty.

Lähde: Kimmo Rentola. ”Stalin ja Suomen kohtalo”. Apple Books.”Berijan käsky no. 001445, 1.12.1939, Katyn: Plenniki neob”javlennoi voiny, toim. N.S. Lebedeva ym. (1997), dok. n:o 122.”

He saivat aikoinaan käyttöönsä hyvin salaisia neuvostoliittolaisia asiakirjoja, kuten salaisen poliisi ja armeijan vakoilun raportteja. Se ikkuna ei ollut kauan auki. Putinin kaudella tietojen vaihto on tyrehtynyt, eikä muutosta ole luvassa.

Nyt myös näihin asioihin ja etenkin Suomen kohtaloihin puututaan McMeekinin aivan uudessa kirjassa ”Stalin’s War”.

Minulla ei ole ammattitaitoa arvioida kirjaa, mutta kirjoittaja on brittiprofessori ja ote on akateeminen. Kirjoittaja osaa selvästi arkistotyön ja hallitsee myös kaikkein uusimmat Englannin salaisen palvelun (sotilasvakoilun) historiat.

 

Varoitan muuten niistä. Ne ovat edelleen valikoivia. Sama koskee Yhdysvaltoja. Heillä tosin on syytäkin häpeillä, koska Stalin harhautti mennen tullen Rooseveltia, joka puolestaan kehuskeli – Stalinin teettämien nauhoitusten mukaan – että hän osaa käsitellä Stalinia. Venäläiset olivat vuodesta 1938 porautuneet hyvin syvälle keskeisiin ministeriöihin ja saivat salaisuudet haltuunsa monissa tapauksissa muutamassa tunnissa.

 

Briteillä puolestaan on ne viisi korkean tason vakoilijaa, jotka tunnetaan nimityksellä ”Cambridgen viisi”. Todellisuudessa heitä oli ainakin yhdeksän. Heistä on jopa Wikipedia-artikkeli.

 

Englannista, Yhdysvalloista ja Saksasta sekä luultavasti Turkista on nyt saatu aineistoa, jonka todenperäisyyttä ja uskottavuutta voi miettiä.

 

Perinteinen selitys Talvisodan äkilliseen rauhaan on liittoutuneiden avustushanke, ja se tiedetään, että todellisuudessa Englanti ja Ranska olivat kiinnostuneita Kiirunan malmista. Tässä blogissa olen toistellut, että Stalin hätääntyi saatuaan Turkista, Iranista, Persiasta (Iranista) ja Afganistanista tietoa kontakteista brittien ilmavoimien kanssa. Kolme tai neljä laivuetta pitkänokka-Blenheimeja eli samoja koneita, joita saatiin Suomeenkin, olisi arvioiden mukaan riittänyt iskulla Bakuun ja Kaspian meren lähialueille lamauttanut Neuvostoliiton ja siis Saksan poltto- ja voiteluaineen saannin jopa vuosiksi.

 

Bakun seudun poikana Stalin osasi säikähtää,

 

Pommitusmatka Romanien Ploestin öljylähteille oli helpompi ja lyhyempi.

 

McMeekin korostaa voimakkaasti tätä pommitusuhkaa ja jatkaa sitten Saksan Norjan valloituksella, joka lienee tehnyt Staliniin syvän vaikutuksen. Neuvostoliitossa oli muitakin hienoja suunnittelijoita kuin Tupolev, joilla oli käytettävissään uusin amerikkalainen tieto. Silti Helsinkikin oli heille vähän liian vaikea maali.

 

Ylin opisto

En missään tapauksessa haluaisi Suomeen huippuyliopistoja. 

 

Lehdet julkaisevat amerikkalaisia tai englantilaisia rankingeja.

 

Kun tunnen ihmisiä, jotka työskentelevät noissa ihmeellisissä paikoissa, käytän tilaisuutta tehdäkseni asian mahdollisimman selväksi. Perustutkinnot sikseen, mutta omaa lastani en päästäisi Stanfordiin, Harvardiin tai Oxfordiin. Berkeleyn Boalt School of Law saattaisi tulla kysymykseen, mutta parempi että ei.

 

Perustutkinto eli esimerkiksi maisteri on periaatteessa varsin samanlainen kaikissa kunnon paikoissa. Siksi vihjaisin, että Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa on runsaasti jännittäviä paikkoja, joissa voi parissa vuodessa oppia paljon muutakin kuin sen maisterin. Kuten kieltä. Ja miten ihmiset elävät ja mitä he puhuvat.

 

Hyvälle tasolla nousseen armeijamme tulevia kenraaleja muuten koulutettiin vuodesta 1920 erityisesti Ranskassa ja Italiassa…

 

Suomalaisesta koulutuksesta – Helsingin yliopisto ja Aalto eivät ole kilpailijoita. Toimin itse yli 10 vuotta näiden yliopistojen yhteisessä erillislaitoksessa. Kolme tai neljä tyyppiä on kerännyt omat tutkimusryhmät ja kovan kansainvälisen maineen ja rahoituksen.

 

Yliopisto ei ole mikään urheiluopisto. Huippututkimusta saadaan pitkän päälle aikaan vain panostamalla peruskoulutukseen. Suomessa monella alalla peruskoulutus on sakannut. Eräässä vaiheessa tavallisista insinööreistä oli kova pula. Juuri nyt tuntuu, että humanistissa aineissa on vaikeita ongelmia. Rautalangasta vääntäen: esimerkiksi kielet ja kielitiede ovat välttämättömiä esimerkiksi yhä tärkeämmässä tunnistamisessa ja kääntämisessä. Miten saadaan tänne käyttöön esimerkiksi kiinaksi julkaistua lääketiedettä ja venäjäksi kirjoitettua fysiikkaa?

 

Käsitimme 20 vuotta sitten, että kakkos- ja kolmostaso ovat ajautumassa ongelmiin. Juuri nyt ammattikoulutus ja ammattikorkeakoulutus ovat pahassa vaiheessa. Esimerkiksi levyseppä-hitsaajat vietäisiin käsistä, mutta kun heitä ei ole.

 

Sotien välisenä aikana pulavuosien jälkeen käsitettiin, että pelkkä maatalous ei vetele. Julkisen vallan toimenpiteiden jälkeen kotimainen teollisuus muuttui kilpailukykyiseksi tuonnin kanssa ja sellaiset firmat kuin esimerkiksi Kaapelitehdas, Wärtsilä ja Kone ja sitten Imatra ja Outokumpu aloittivat nousunsa. 

 

Perusoppi oli muuten Venäjältä. Mainitsen aina mielelläni painin kultamitalimiehen, insinöörin, vuorineuvokseksi nousseen W. Weckmanin (kuvassa), joka hankki ammattitaitonsa Uralin kaivoksilla tsaarin aikana. Ja sota-aikana yllättävän hyväksi osoittautuneet rautatiet ovat venäläisen ministeri Witten perustyön tuloksia. Onneksi meillä oli paremmat kiskot kuin venäläisillä.

 

Kaapeleitten tuntumassa liikuttiin kauan. Vielä omana aikanani Teknillisessä korkeakoulussa harmiteltiin, että oikulliset vuorineuvokset kävivät etenkin tasaisessa lounasajanhumalassa Otaniemessä ja löivät pajatson tyhjäksi. Teekkarit ja nuoret insinöörit vietiin Helsingin puolelle ja sanottiin, että keksikää pojat jotain mukavaa. Kasku kännykkäteollisuuteen johtaneista laitteista tuntuisi vain hauskalta, ellei muistaisi, että meillä oli jo sota-aikana uskomattoman. hyvä radiotekniikka.

 

 

 

Suomen syy

 

Suomi aloitti toisen maailmansodan marraskuussa 1939. Suomen syy.

 

Demokraattisen päätöksen mukaan Suomi oli siirretty Neuvostoliittoon, ja samalla upseerit, joukko lehtimiehiä ja kirjailijoita sekä vasikkahaallinen kansakoulunopettajia oli teloitettava niskaan ammutuin laukauksin.

 

Mikäpä demokraattien, siis J. Stalinin ja A. Hitlerin, oli päättäessä. Molemmat olivat kehittäneet teloittajakoneiston, jonka vertaa ei ollut historiassa nähty. NKVD ja Sonderkommando + SS. Ja Puola oli jo hoidettu, demokraattisesti.

 

Mutta Suomi rettelöi. Kun Neuvostoliiton oli ymmärrettävästä syystä vedettävä henkeä ja Saksa järjesteli maailmanpolitiikan polttopisteen eli Narvikin ja sulki siten demokraattien oikean siiven porvarikapitalistien hyökkäilyiltä, Suomessa Mannerheim ja Ryti pitivät yllä korkeita suhteitaan Englantiin. Ne romahtivat, kun Ranska kaatui ja melkein veti Englannin perässään.

 

Outoa ettei Suomessa tälläkään hetkellä osata kirjoittaa maan hankkiutumisesta Saksan liittolaiseksi unohtamatta perussyytä: Euroopassa ei ollut vuodenvaihteessa 1940-1941 muita kuin Saksan liittolaisia. Venäjä ja Saksa olivat liittolaisia. Joka suunnalta saarrettu Ruotsi oli mielin kielin Saksan suuntaan. Vain Sveitsissä oli vuorilla kolme tuhatta pesäkettä ja valmius jättää kaupungit hyökkääjälle niin että Hitlerkin uskoi sen seudun valloittamisen kannattamattomaksi. Jopa Yhdysvalloissa vahva ja varakas joukko arvioi taloudelliset yhteistyönäkymät Suur-Saksan kanssa hyviksi.

 

Suomi teki oharin. Hitler oli huomannut, ettei Neuvostoliiton armeijasta muka ollutkaan mihinkään, ja päätti hyökätä myös itään, vaikka länsi oli vielä vähän kesken. Ja Suomi ilmoittautui heti mukaan tähän hankkeeseen ja tarjosi lähes neljänneksen tarvittavista divisioonista. Ne olivatkin ainoat, jotka kykenivät sotimaan Leningradin kaupungin tehtaiden tärkeimmän huoltoreitin, Muurmannin radan suunnassa. Saksa sijoitti sinne sotilaita neljännesmiljoonan, mutta niillä ei tehnyt mitään.

 

Jos joku olisi ampunut Hitlerin ajoissa eli 1941, Saksan eurooppalainen unioni olisi ollut hyvin vahva. Suurin hölmöys ei ehkä ollut Barbarossa-hyökkäys kesäkuussa 1941, vaan sen toteutus. Alueiden valloitus oli kyseenalainen siunaus, kun Saksalla ei ollut ilmavoimia estämään teollisuuden evakuoimista turvallisen kauas, ja sen Neuvostoliitto teki. Se merkitsi pitkää sotaa, johon Saksalla ei ollut rahaa.

 

Sodan voittaa se, jolla on eniten rahaa (siis teollisuutta ja energiaa), ja Yhdysvalloilla oli, kun Japani oli ystävällisesti tehnyt sen, mihin Roosevelt ei pystynyt: ajamaan maan sotaan Eurooppaa eli siis Saksaa vastaan. Sodan lopputulos ei ratkennut Stalingradissa, vaan Pearl Harborissa joulukuussa 1941. Amerikkalaisilla muuten oli öljyä itsellään ja lähialueillaan, toisin kuin Saksalla.

 

Ja miksi Stalin jätti maailmanvallankumouksen tekemättä? Saksan kaupunkien pommittaminen oli osoittanut, että Länsi pystyisi lamauttamaan Romanian ja Kaspian öljylähteet.

 

Lentävän linnoituksen (B-17) suurin lentomatka oli 3200 km ja pommikuorma n. 8 000 kiloa. Ja sittenhän oli B-24 Liberator. Ja niitä oli paljon.

Filiban

 

Biden toimi säpsähdyttävän oikein.

 

Sotahistorioissa ja strategian oppaissa on kaikissa sama vika. Ne loppuvat kesken. Sodan lopettaminen eli aselepo ja rauha on hyvin vaikea asia. Paljon liikekannallepanoa vaikeampaa on sen purkaminen eli miesten ja aseidenvieminen pois.

 

Vergilius aloitti monin kohdin yksitoikkoisen kirjansa väittämällä laulavansa miehistä ja aseista. ”Aeneas”. Arma virumque cano… Lukemisen voikin lopettaa siihen. Paljo vanhempi ”Odysseia” on kaiken myöhemmän kirjallisuuden ja leirinuotioilla ja savupirteissä kerrotun varhainen esikuva. Sen kanssa ei tule aika pitkäksi.

 

Suomi suoriutui suurenmoisesti syyskuulta 1944 jouluun ja itse asiassa kevääseen. Vaalien ja Fagerholmin hallituksen jälkeen Suomen rauhanneuvottelijat saivat Pariisissa heinäkuussa 1947 sen ikävän tiedon, että edessä oli lähtö kalliin viinan maahan. Rauhansopimus oli valmis. Ja tosiaan pari ministereistsä oli lopullisesti alkoholisoitunut. Meidän poikia ei päästetty edes Luxenbourgin palatsiin kuin käymäseltään. Siksi he joutuivat ryypiskelemään lähistön matkustajakodeissa.

 

Suosittelen hiljaista hetkeä. Siinä rue Vaugirardin puolella saattaa nukkua nykyhumalaisia pahvilaatikoissa, mutta puisto on iso ja kaunis ja tuttu Edelfeltin maalauksista ja Proustin romaanista.

 

Jos kysytte asiantuntijoilta, miksi Stalin suostui lopettamaan vihollisuudet jo syyskuussa -44 eli melkein vuotta ennen suursodan loppumista suurilla rintamilla, saatte luultavasti joko virheellisen tai valheellisen vastauksen. 

 

Oma vastaukseni on: emme tiedä. Minulle riittää vastaus: Neuvostoliitossa ajateltiin, että tämänhän ehtii. Pidän totena monien asiantuntevien ikätoverieni kiistämää selitystä, että suomalaiset olivat repineet kesäkuun suurhyökkäykseen tarkoitetut erittäin vahvat puna-armeijan joukot niin pahaan kuntoon Saksan ilmavoimien ja tykkien turvin, että olisi tarvittu siihen väliin hiukan järjestelyjä.

 

Lisäksi epäilen, että USA ja Englanti olivat luovuttaneet Suomen Neuvostoliitolle jo Teheranissa ja Jaltassa. Kivi kengässä oli Puola ja sitten tietenkin Berliini. Haluaisin tietää, mitä Stalinille tapahtui 1946. Siihen asti hänen politiikkansa oli ollut erittäin johdonmukaista. Asiasta on uusi kirja, johon aion perehtyä (McMeekin).

 

Mukana olleet muistivat muistuttaa, että kotiuttaminen venyi venymistään syksyllä. Useat lähteet toistavat yhtäpitävästi, että Suomi piti armeijaa erittäin tietoisena siitä, että Neuvostoliitto oli jo ottanut tavakseen vierailla milloin milläkin perusteella naapurin puolella aselevon jälkeen. Esimerkiksi Romaniaan tultiin suuremmallakin joukolla.

 

Jokin määrä liioittelua näyttäisi sisältyvän asekätkentäjutun korostamiseen. Sitä ei tarvitse korostaa, että kevyttä aseistusta piilotettiin hyvin järjestelmällisesti eri puolille maata. Minä tiedän, missä Kauhavan iso asekätkö on. Sitä ei ole purettu. Toisin kuin monet pidän sotakorvauksia siunauksena. Työtä riitti, ja keskittyminen koneisiin ja laitteisiin oli maalle hyväksi. Paasikivi ja Kekkonen olivat täysin tietämättömiä mielialoista ja valmiuksista. Molempien tiedot maailmanpolitiikasta olivat hatarat ja jopa suhteet Ruotsiin sattumanvaraiset. Ja sitä kautta kuitenkin kulki raha ja tieto.

 

Tieteestä ja tiedosta

 Kuva xderoxnostalgia.com

 

Tieteellä ja taiteella on edelleen ylimääräinen sädekehä. Molempien alueella askarrelleena en näe niissä mitään sen ihmeellisempää kuin korkeushypyssä. Joku hyppää 230, ja se edellyttää poikkeuksellista lihaksistoa ja ainakin 15 vuoden työtä. Kohta joku hyppää 231 jne. Ihmiskunta tai kansakunta eivät tule sen kummemmiksi.

 

Biokemisti kehittää yhdessä 70 kaverinsa kanssa lääkkeen, jolla on yönteisiä vaikutuksia harvinaiseen sairauteen. Muutaman vuoden kuluttua kehitetään toinen, parempi lääke, eikä tämä ensimmäinen saavutus jää edes historiaan.

 

Jokin kokoonpano rakensi 1950-luvulla Kansallisteatteriin ennennäkemättömän hienon tulkinnan Tshehovin ”Vanja-enosta”. Siitä ei ole käytännössä mitään jäljellä. Jokainen uusi joukko eli uusi näyttelijä- ja ohjaajapolvi aloittaa alusta uudelleen.

 

Pehmeissä tieteissä pelkkä löytäminen hyvän onnen turvin ja sen jälkeen tehty ahkera ”postimerkkeily” eli aineiston järjestely voi muuttaa maailmaa. Säveltäjä Antonio Vivaldi oli puoli vuosisataa sitten lähes tuntematon. Juuri ennen sotia löydettiin 80 paksua kirjaa hänen painettuja nuottejaan. Vain ”Neljä vuodenaikaa” oli jotenkin tiedossa, mutta sitä pidettiin puolittain viihteenä. Nyt nähtiin, miksi muiden ohella Bach piti Vivaldia suurena mestarina ja sovitti ja soitinsi hänen teoksiaan. Siellä olisi 90 oopperaakin, joista vain kahta on kai esitetty vakavissaan. Ja mitä tulee ravitsevaan kuuntelumusiikkiin, en tiedä parempaa – paitsi ehkä J.A. Hasse ja tietenkin Pergolesi + Monteverdi. Bach ja Händel vetävät vakavaksi. Niihin on keskiityttävä.

 

No tämä oli esimerkki musiikkitieteestä. Taidehistoria on mullistunut fysikaalisten ajoitus- ja alkuperän määritysten tultua, mutta silti tarvitaan tutkijoita, koska toden totta oma aika ei aina näe teosten arvoa. Muistaakseni van Gogh, jonka Amsterdamissa oleva laaja tuotanto on vaikuttanut minuun voimakkaammin kuin ehkä mikään muu (paitsi 1400-luvun flaamilainen taide), myytiin ronttisummalla ja halavalla. Ja ainakin Modigliani samaten. Mutta ei Picasso, vaikka hänenkin varhaistuotantoaan pidettiin huijauksena.

 

Kuka keksi xeron? Voin vakuuttaa, että xero-kopio helpotti elämää. Sitä ennen oli koppuraisia märkäkopioita ja loputon puuha hiilipaperien kanssa. Itse käytin kukkeimman nuoruuteni naputtamalla, kumittamalla ja ompelemalla (!) konsepteja, joista valmistettiin taltiot ja asianosaisille menevät kappaleet ja jäljennökset.

 

Ei kukaan keksinyt. Eräs Carlson oli esittänyt sinänsä aika selvän sähköä johtavaan pulveriin perustuvan periaatteen 1938 ja eräs pikkufirman johtaja Wilson sai päähänsä kehitellä idean laitteeksi asti 50-luvun lopulla, ja 20-luvun päättyessä keksintöä mainostettiin kaikkien aikojen hienoimmaksi. Nimi on väännetty kreikan kielestä, ”kuiva-kirjoitus”.

 

Ja Microsoft ja Apple löivät uranuurtajan (Palo Alto Research Center) laudalta, vaikka se otti käyttöö graafisen käyttöliittymä ja hiiren eli loi henkilökohtaisen tietokoneen. Kovalevy ja käyttöjärjestelmä olivat näet huonoja. Ja PC eli oma tietokone oli sensaatiomainen keksintö, jota kukaan ei ollut osannut edes kaivata.

 

Niin se menee. Kuka keksi henkilöauton? Vastaus on väkisin pitkä ja mutkikas ja itse keksintö huono, lähes tuhoisa. Ja missä viipyy lentoauto? Ja miksi drone tuli käyttöön niin myöhään? – Siksi että tiedettä ja tekniikkaa ei oikeastaan voi ohjata. Neuvostoliitto on esimerkki maasta, jossa keksittiin vaikka mitä mutta toteutettiin hämmästyttävän vähän (paitsi aseita ja asejärjestelmiä ja avaruuslaitteita.)

Jurisprudentia

 

Kavahdan oikeudenmukaisia ihmisiä. Heitä oli ennen tuomarikunnassa koko joukko. He tekivät oikeudenmukaisia päätöksiä. Se siis oli heidän käsityksensä, ja useimmiten muidenkin.

 

Opin varhain ulkoa värssyn, jolla Justinianuksen lakikirja Corpus Iuris Cilvilis alkaa.

 

“Justitia est constans et perpetua voluntas jus suum cuique tribuens. Jurisprudentia est divinarum atque humanarum rerum notitia, justi atque injusti scientia.”

 

”Oikeudenmukaisuus on jatkuva ja päättymätön tahto antaa jokaiselle, mikä hänen on. Oikeus on tietoa jumalallisista ja inhimillisistä asioista, oppi oikesta ja väärästä.”

 

Sekä tuo teksti että historia 500-luvulta alkaen kertovat, ettei kysymyksessä voi olla saavutettavissa oleva tila, ei edes mielentila. Käsite on dynaaminen. Puhe on pyrkimyksestä eli tahdosta. (Nykykielen ”tahtotila” on huonosti ajateltu termi, koska tahto ei voi olla tila, vaan prosessi eli kehityskulku.)

 

Lisävihjeen antaa vaikea sana ”ars”, joka sanakirjan mukaan on sekä taito ett tieto.

 

Toisin sanoen oikeustiede ei ole oikeastaan tiedettä, vaan pikemmin taidetta. Taide ei ole koskaan ollut mielijohteitten mukaan ajelehtimista, vaan kurinalaisuutta. Ajatelkaa esimerkiksi musiikkia, jossa yhtyvät harvinaisen pikkumainen sääntöuskollisuus – esimerkiksi rytmi, tempo ja sävelkorkeus – ja eläväksi tekevä tulkinta, eli siis ihmisen mieli ja ainakin jossain määrin ainutlaatuinen persoonallisuus.

 

Samalla tuo iskulause vihjaa, ettei oikeudellista riitaa tai rikosta voi ratkaista kuin ristisanatehtävää tai helpohkoa matemaattista probleemia. Ei voi sanoa tosissaan: tämä on oikea ratkaisu. Käyttääkseni fysiikasta noudettua kielikuvaa, oikeudessa vallitsee epätarkkuusperiaate. Jos tiedät nopeuden eli kulmamomentin, paino eli massa jää tuntemattomaksi, ja päin vastoin.

 

Fyysikko ja tähtitieteilijä, jotka ovat kehittäneet lopullisen kaavan ja ratkaisseet olevaisen perusarvoituksen, talutetaan saamaan hoitoa. Ennen käytettiin klooripromatsiineja.

 

Otin aiheen tällaiseen saarnailuun tavattuani merkittävän valikoiman nuoremman polven lakimiehiä, joista eräät olivat kyllä jo siirtyneet eläkkeelle. Lisävauhtia sain, kun televisio mainosti tulevaa ohjelmaa (MOT?) siten, että joku sanoi murheellisella äänellä tuomioistuinten keskittyvän rangaistaviin tekoihin ja unohtavan niiden seuraukset.

 

Seurausvastuu hylättiin 500 vuotta sitten. Asia sivuutetaan nykyisin peruskurssilla lyhyesti. Murhasta ei voi tuomita huoltomiestä, joka unohtaa lukita rappukäytävän oven niin että murhamies pääsee hiipimään yöllä asukkaan kimppuun. Murhasta ei liioin tuomita henkilöä, joka kiukunpuuskassa tönäisee toista kämmenellään niin että tämä kaatuu ja paukauttaa kallonsa halki portaikon ritilän kulmaan. Teon nimitys on ”kuolemantuottamus”.

 

Istuin itse isäni siipimiehenä Pörssiklubilla kuulemassa, kun arvokkaat lakimiehet kauhistelivat tehtaanjohdon nyt saamaa tuomiota ympäristörikoksesta, vaikka he harjoittivat elinkeinoa yhteiseksi hyväksi laskemalla selluloosatehtaan lipeät vesistöön. Kekkosen ja muiden kommunistien juonia! Vuosi oli 1970.

 

Lähete 27.8.2021

(Poikani Heikki väittelee tänään tohtoriksi eli puolustaa väitöskirjaansa  oikeustieteen tohtorin arvon saamiseksi. Otsikko on "Rangaistuksen määräämisen perusteleminen" ja oppiaine siis rikosoikeus.)

Pilvien päällä on sateella poutaa,

pohjoinen kelluu ja etelä soutaa.

 

Rinteen jälkeen on laki. Ollapa laki-mies!

Siinä kukaties

on tavoite oikea.

muodoltaan soikea,

kuin tähtitarha – 

ei mikään harha.

Julistamme ponneksi:

olkoon onneksi.

Työ kiittää.

Sitä riittää.

 

Lahjana on palanen kiilletä tunturin takaa, tuotu repussa kauan sitten, vertauskuvana tavoitteesta: stabiili suhteessa sähköön, valoon, kosteuteen.

 

Mennyt maa

 

Hautausmaat… Ei voisi vähemmän kiinnostaa?

 

Haudat ja tunkiot ovat tutkimukselle tärkeämpiä kuin asetellut muistomerkit. Ja tutkimus on tärkeä tulevaisuuttamme määräävä tekijä.

 

Luultavasti en ole sanottavasti kiinnostunut sukututkimuksesta. Etenkään se vanhempi perinne, jossa seuraillaan isän linjaa eli suurissa osissa Suomea sukunimeä, ei oikeastaan kerro mitään. Perimää ajatellen myös äidit olisi tietysti selvitettävä, ja silloin mennään geometrisessä sarjassa. Vain Suomea ajatellen nyt syntyvä on sukua jokseenkin kaikille keskiajalla eläneille.

 

Ja ainakaan minun tietääkseni geeneillä eli perimällä ei voi selittää, miksi Urho Kekkonen oli harvinaisen lahjakas mies, jolla oli myös kyky käyttää lahjojaan.

 

Mutta melkein innostuin, kun huomasin, että jokin taho on valokuvannut taitavasti Kauhavan hautausmaat. Suomen sukututkimusseuran listat löytää hakukoneella haulla ”SSS hautausmaat”.

 

Koska muutin paikkakunnalta yli puoli vuosisataa sitten enkä ole seurannut edes paikallislehteä, tiedän vain sattumanvaraisesti muistamieni ihmisten myöhemmät vaiheet. 

 

Esimerkiksi vasta nyt hautakiven valokuvasta sain tietää, että rakkaassa muistossani olevat sisarukset, joilla oli hyvin päteväksi tiedetty veli, olivat menettäneet isänsä vuonna 1917. Arvaisin tuberkuloosia syyksi. Äiti, jota sanottiin vain isuksi, vaikka muistelinkin hänen olleen Maria, ei ollut sitten uutta miestä ottanut. Sisarukset, jotka eivät liioin koskaan avioituneet, olivat sitten elelleet kahteen naiseen noin 70 vuotta ja sitä ennen äidin komennossa vuoteen 1958. He kuolivat tällä vuosituhannella. Muutama vuosi sitten ajoin vasiten siitä autolla. Ei ollut rakennus kelvannut kenellekään. 

 

Aikani hautausmaan kuvia selattuani aloin miettiä, kenet sukulaisistani höynäyttäisin kokoamaan edes viimeksi kuluneiden sadan vuoden sukupuun. Kuolleet löytyvät kuvista, mutta kun serkkuja ja heidän jälkeläisiään on reippaasti yli 50 hengissä.

 

Katselin koulun opettajat, joitakin muistamiani kauppiaita ja tietenkin pitäjän johtavat juopot. Kovin tasavaltaista on. Jotkut olivat luullakseni onnistuneet hankkeissaan ja saaneet jonkin mielihauteensa valmiiksi asti, ja toiset taas räpiköineet, ehkä tyylittömästikin, päätyäkseen tänne vajaata mäntyä mutta kahta kauheampaa kuusta puskevaan kankaaseen, jolle kelpasivat kaikki.

 

Olisiko edessä lajittelu ja lainopillinen menettely, hirmuisen kirjan esiin ottaminen, sen johon on kirjoitettu aivan kaikki. Ei se tunnu todelta eikä edes ajatus onnistuneelta Molekyylit ovat palanneet kiertoonsa, emäkset ja hapot muuttaneet muotoaankin, ja tunnelma on valoisa.

 

Muistuu hyviä katseita, iloisia ilmehdintöjä ja aivan oikein – hyviä tekoja tai ainakin tarkoituksia. Mikä on aiheuttanut tämän edistyksen niin että maassa asiat ovat selvästi hyvin, se uhmaa selityksiä. Mutta jotain on tehty oikeinkin. Eikä mikään tartu lahkeisiin eikä hihoihin. Tänne tai tämänkaltaiseen paikkaan ollaan tulossa, koska tämä ei ole kierrettävissä. Ja tekniikka herättää kiitoksen. Vaikka näitä olisi voinut jalankin kierrellä, kuten on joskus tullut tehtyäkin, oli tämä helppoa ja – miten san sanoisi – mieltä ylentävää.

 

 

Pääluku

 

Wikipedia on kätevä kertomaan, kuka ei ole enää hengissä. En tiedä, mikä joukko on toimessa, mutta ainakin julkaistut kuolintiedot siirtyvät nopeasti. En tiedä, miten teidän toisten laita on, mutta minulta on kysytty useinkin, mitä kuolleelle omaiselle nykyisin kuuluu. Itse kysyin kerran samaa tuttavalta ja sain kehotuksen mennä tutkimaan asiaa Honkanummen hautausmaalta.

 

Oma vikani, mutta tuttavuuksien ulkokehällä taitaa itse kullakin olla kymmeniä ihmisiä. Ihmisiä ei nykyisin enää harrasteta. Kävisin mielelläni läpi sukulaiset, entiset työtoverit, koulukaverit ja jopa samaan aikaan intissä olleet.

 

Väittäisin että tapa muuttui jo kauan ennen koronaa. Tällä hetkellä tilanne on tietenkin selvä. Juuri kukaan ei tapaa juuri ketään sattumalta.

 

Ennen oli niinkin, että jos joku etäinen tuttava vuosikymmenien takaa otti yhteyttä, hän todennäköisesti yritti myydä jotain. Jokin määrä oli myös uskoon tulleita, joiden tarkoitus oli selvittää taivasnäkymiäni.

 

Nostaisin esiin kohtaanto-ongelman. Luullakseni sekä omahyväisyys että pahansuopuus ovat hävettäviä ongelmia. Toisaalta juuri juoruilu oli elämän suola ja lisäksi kirjallisuuden ja lehdistön kulmakivi. Sitten valitettavasti tulivat hyvät tavat ja ennen pitkää henkilötietojen suoja ja yhä yleisempi vihapuheen kielto.

 

Kerran olin oikein tohkeissani, kun suunnilleen ikäiseni mies pysäytti minut marketissa ja juttelimme viisi minuuttia. Harmittelin myöhemmin ettei viittätoista. Paikkakunnalla suhteellisen tavallisen sukunimen perusteella haarukoin taustan ja kotiin palatessani ihastelin, että olipa mielenkiintoista. Sävyisä ja pätevän oloinen henkilö, joka mainitsi jääneensä eläkkeelle pääkaupunkiseudun lukion rehtorin tehtävistä, oli hyvin muistamani juopon  poika. Sen luulin muistavani oikein, että elämä oli ollut niin sanoakseni kirjavaa. ”Juopon” tarkoitti tuossa henkilöä, joka oli vastaan tullessa useammin hönössä kuin selvänä ja jonka elämisen keinoista ei ollut oikein selvyyttä. Muistaakseni asianomaisen serkku tai serkun poika oli taksimies eli siis kunnioitettava henkilö.

 

Ihmisillä on kohtaanto-ongelma. 

 

Tunnetuista saduista – Tuhat ja yksi yötä – voi päätellä, että yllättävät, kauheat, houkuttelevat ja kiihdyttävät tarinat kiinnostavat. Elämän luotettava rakennusaine eli tavallisuus ei kiinnosta. Itse huomaan vanhuuteni siitäkin, että ihmettelen mielessäni kymmeniä ihmisiä. Mitä heille tapahtui? Miksi heistä tuli sellaisia, jollaisina heidät muistan?

 

Mutta asiaan. Luonnontieteistä saa englanniksi nähdäkseni erittäin hyviä lukion ja alemman korkeakoulutason oppikirjoja verkossa lukeakseen tai itselleen ladatakseen. Mutta suomeksi ei tahdo olla, tai esimerkiksi lukion kirjat ovat kalliita.

 

Isäni ja hänen äitinsä, varastoapulainen, olivat uteliaita ihmisiä. Itäisessä Suomessa ja etenkin Karjalassa sellaista suvaitaan. Lännessä juhlallinen jöröttäminen on suosittua. Vielä muistin temppuillessa erittäin korkeassa iässä tämä kouluja käymätön mummu oli rengastanut lehdestä tai pannut talteen leikkeen ja halusi tietää, millainen eläin se sellainen vompatti on. Vastauksen saatuaan hän oli tyytyväinen ja muisti sen. Menisin niin pitkälle, että nimeäisin kyltymättömän uteliaisuuden ihmisen merkiksi ja väittäisin sitä hauskemmaksi piirteeksi kuin saman vanhan jauhamista.

Viite

 

Hälyttävästi suomenkielinen Wikipedia tuntuu jäävän kiihtyvällä vauhdilla jälkeen englanninkielisestä versiostaan.

 

Wikipedia ei ollut joitakin aikoja sitten ”oikea hakuteos”, ja ainakin korkeakouluissa opastettiin, ettei siihen pidä viitata. Nyt oikeita hakuteoksia ei enää ole olemassa. 

 

Huvituin TV 1:n uudesta sarjasta, jossa mukana olleet kertovat vuoden 1991 hurjista tapahtumista. Esko Aho oli Esko Ahon mielestä toiminut kaikin puolin ihailtavasti. Saman suuntaisia käsityksiä teoistaan esittivät useat diplomaatit.

 

Yllätyksistä kyllä mainittiin, mutta ainakin minulta jäi kuulematta, olisiko joku puhuvista päistä sanonut, että mitään sellaista kuin Neuvostoliiton kaatuminen ja itsenäisyyden aivan uudenlainen määritteleminen Baltiassa ja hyvin monissa Euroopan valtioissa, ei osattu odottaa eikä edes pelätä. Sellaiseen ei ollut edes rakenteita. Joku diplomaatti oli soittanut puhelimella vaimolleen Moskovaan ja pyytänyt katsomaan ikkunasta, näkyykö kadulla panssarivaunuja.

 

Aseellista kansalaissotaa ei osattu odottaa tammikuussa 1918. Sekä valkoisilta että punaisilta puuttuivat organisaatio ja osaat ja lisäksi poliittinen tuki. Järkevimmät ihmiset eivät uskoneet sotaan marraskuussa 1939. Sotilaat olivat valmistautuneet taisteluihin, ja armeija oli rajoilla. Ellei olisi ollut, se olisi ollut maan loppu. Esimerkiksi Väinö Tanner ei uskonut sotaan eikä luultavasti liioin Risto Ryti. Neuvostoliiton kaatumista ei ennakoinut 1991 kukaan, ja Boris Jeltsin tuli elokuun Janajevin ja muiden vallankaappauksen jälkeen lähes tyhjästä. Jälkikäteen arvioiden oli yllättävää, että hän oli ainakin lähes selvä, kun toiminnan hetki tuli Moskovan tykkien edessä.

 

Viehättävän ja viisaan Gorbatshovin rinnalla remuavaa Jeltsiniä pidettiin aluksi lähes pellenä. Hiljainen mies viidennessä rivissä kolmantena oikealta oli vain kasvot joukossa – tällainen V. Putin.

 

Wikipedian englanninkielinen teksti näistä tapahtumista on tyydyttävä. Suomenkielinen artikkeli ”Neuvostoliiton hajoaminen” on huono. Tapahtumasarjasta on muutenkin työläs saada tietoa. 

 

Kaikki tässä mainitsemani esimerkit ovat muuten minulle epäselviä. Olen pitänyt usein tunnin tai kahden luennon noistakin aiheista, mutta totuus on armoton Samalla tavalla kuin kaikkien aikojen suosikkikysymys ylioppilaskirjoituksissa, ”Ensimmäisen maailmansodan syyt” (tai jos kaihdat sotaisuutta, ”Suuren talouspulan syyt”), on epätietoinen. Mieltäni rauhoittaa ja röyhkeyttäni lisää, että yhtä epäselvä on kysymys ”Rooman valtakunnan tuho”.

 

Kommentoija kysyi, miksi pitäisi lukea. Vastaan: toisten takia.

 

Kysymys on sama kuin ”miksi en paskantaisi porraskäytävään”, ja tausta-ajatus että kun ei se minua yhtään haittaa, varsinkaan jos porras on naapurin.

 

Jos jotain opimme historiasta, vastavuoroisuuden ajatus on jokseenkin yleismaailmallinen. Jos annan tuolle vettä, saan ehkä häneltä, kun oma kiuluni on rikki. Luku- ja kirjoitustaidoton ihminen asettuu toisten autettavasti, pysyvästi. Lukeminen ei tarkoita kirjojen lukemista. Se tarkoittaa kykyä ymmärtää kuultu ja nähty, erottaa verolappu joulukortista. Se on ihmisenä olemista. Ellet lue, ennen pitkää luet tiilenpäitä.

 

Tietosana II […jatkoa]

 

Ihmisten yleisestä tyhmentymisetä en uskalla sanoa paljon. Jos viisaudella ja tyhmyydellä tarkoitetaan kykyä hankkia tietoja ja yhdistellä niitä, kyky on luultavasti pysynyt ennallaan muutamia kymmeniä tuhansia vuosia mutta taito lienee lisääntynyt.

 

Mammutin taitavan keihästämisen oppimiseen meni varmaan ainakin 10 vuotta. Lihan säilömisen ja ruuan valmistamisen keinoihin meni varmaan sama aika. Varhainen taitoammatti seppä oli sekin paialla ja esimerkin mukaan oppimista, mutta jo varhaiset pronssiseokset edellyttivät sellaista tietoa, jonka saattoi merkitä muistiinkin. Ja niin sanottu papisto osasi lukea tähtitaivaalta vuodenajat eli kylvämisen ja korjuun ajankohdat, kun niistä oli tullut tärkeitä.

 

Kirjasta on vain kaksi versiota. Se herättää kummastusta. Ensin oli lineaarinen, alustalle kiinnitetty teksti, kuten keraamiseksi poltettu savitaulu tai liimailtu papyrusrulla. Sitten tuli ennen kirjapainotaitoa kirja eli koodeksi (codex). Arvellaan että kristinuskon Raamatut olisivat levittäneet tätä keksintöä.

 

Mutta e-kirjaa ei todellakaan ole vielä keksitty, ja ä-kirja on sekin hyvin alkeellinen.

 

Otaksun että lukemisen ja kirjojen myynnin nopea laskeminen on lähinnä kirjailijoiden ja kustantajien syytä. Internet tekisi kyllä lukemisesta entistä helpompaa, mutta yrityksiä on vähän. Poikkeus on Perseus Digital Library, jota olen käyttänyt hyvin kauan. Siinä on kreikkalaiset ja roomalaiset tekstit ja erittäin runsaasti hyperlinkkejä käännöksiin, kommentteihin, selityksiin ja rinnakkaismuotoihin.

 

Edes Kalevalasta ei ole mitään vastaavaa. ”Avoin Kalevala” sisältää vain 1800-luvun sanaselityksiä ja niitä aivan riittämättömästi.

 

Väitetään, että esimerkiksi Elisa Kirjan julkaisuista ei jää kehuttavia määriä kirjoittajan käteen, eikä välttämättä kustantajankaan. Niinpä se alue, jolle olisi todella tarvetta, on perin niukka. Tietokirjat.

 

Markku Kuisman laajasta ja erittäin korkeatasoiseksi tiedetystä tuotannosta löytyy yksi e-kirja. Jos olettaisi, että jotakuta kiinnostaisi niinkin eksoottinen aihe kuin Suomen historia – tai Suomen kasvit tai linnut tai perhoset, tarjolla on vain ”ei oota”, kuten entisajan osuuskaupassa. H. Meinanderilla olisi kelvokas historia. Ei oo.

 

Edellä painokkaasti erinomaiseksi verkkoaineistoksi nimetyt sanakirjat – ei oo. Totta että sanakirja.org on näppärä ja että yliopiston asianomainen laitos on julkaissut sanakirjan, josta saattaa löytyä vanhoja sanoja, Mutta missä on sivistyssanakirja?

 

Ei se narinan ole aivan turhaan, että englannin kieli jyrää meitin. Mielestäni on sopivaa ja siveellistä olla kiinnostunut esimerkiksi biologiasta ja sen alueella vaikkapa viruksista. Wkikipedian suomenkielinen artikkeli on täynnä vaikeasti käsitettäviä sanoja. Tai ne eläimet. Onko kontiainen sama eläin kuin sontiainen?

 

Ei tuollaiseen suurteosta tarvittaisi. Tarvittaisiin e-kirjojen kustannustoimintaa, jossa olisi edes hiukan ammattimaisuutta mukana eikä pelkkää kerman kuorimista viilin päältä.

Tietosana I

 

 

Eläkkeelle juuri jäänyt kollega oli kuitenkin kävelyllä ja kertoi ryhtyneensä lukemaan tietosanakirjaa. Se kuului olevan kovin mielenkiintoinen. Kahden viikon kulutta hän oli kuollut.

 

Otavan Ison tietosanakirjan vuoksi perustin perheen. Toimitustyössä oli kunniallisia tilapäistehtäviä nuorille naisopiskelijoille. Niin tässäkin tapauksessa. Tehtävät liittyivät aakkoshakemistoon. Työtilana oli väljä, ikkunaton kirjasto, jossa oli kolme- tai neljäkymmentä eri maista peräisin olevaa tietosanakirjaa ja summaton määrä muita hakuteoksia ja sanakirjoja.

 

Katsoin verkosta, että tuon kymmenosaisen kirjataiteen valion näyttäisi nyt saavan kymmenellä eurolla. Väittäisin tässä, että Otava painoi ja myi teosta sata tuhatta sarjaa. Hiukan epäilen, että katetuotto jäi vaatimattomaksi, koska osamaksumyyjien firmat rikastuivat reippaasti, ja yhä uusia moniosaisia hakuteoksia ilmestyi yhä lisää.

 

Kirjoitin Otavan Suureen ensyklopediaan ainakin sata seikkaperäistä artikkelia. Elin siinä uskossa, että oikeasti asiantuntevat tahot tutkisivat ja tuomitsisivat tekstini. Minulle ei ollut lainakan selvää, mitä kaikkea esimerkiksi kahden liuskan pituiseen artikkeliin ”eduskunta” olisi syytä sisällyttää. Siitä minulla ei ole edelleenkään tietoa, oliko noita asiantuntevia tahoja todella olemassa.

 

Isossa tietosanakirjassa oli artikkeleiden perässä nimikirjaimet, ja asiantuntijat olivat parhaita. Kokemukseni mukaan varsin tavallinen käytäntö esimerkiksi akateemisessa maailmassa oli, että assistentti kirjoittaa tekstin ja asiantuntija eli esimerkiksi professori vetäisee nimikirjaimensa perään ja nostaa palkkion, jos sellaista suoritetaan. Assistentti saa kanelikorpun, jos sellaisia on.

 

Nyt epäilen että ”tietosanan” tai käsitteen ”tieto” ongelmallisuus ei tullut yleensä mieleen tuohon aikaan. 

 

Kuinka paljon kuu painaa? Verkko vastaa heti, että tarkkaan ottaen ei mitään, koska avaruudessa se on kuin vapaassa pudotuksessa. Mutta laskennallisesti maapallon pinnalla se painaisi niin ja niin paljon. Paljonko painaisin Marsissa? Noin 38 prosenttia siitä, mitä maapallolla.

 

Minulla oli se melkein viimeinen painettu Britannican versio. Sekä englannin kirjallisuus että latinankielinen kirjallisuus olivat erinomaisia artikkeleita. Muistelen, että ensin mainittu oli 320 nelipalstaista sivua.

 

Tästä tulee näkyviin vaikeampi, syvempi kysymys. Kuka tarvitsee noin laajaa kirjoitusta Englannin kirjallisuudesta? Opettajaksi kouluttautuva. Tuskin moni muu.

 

Entä jos e-kirjat ovat vielä alkeellisia? Tyypillisesti niissä on vain sama teksti kuin painetussa laitoksessa. Tietokirjassa alaviitteitä voi löytyä kätevästi samalta sivulta – mutta siinä kaikki. Teksti on kuitenkin lineaarista, vaikka maailma ei ole lineaarinen.

 

Jos kirjan aihe on ”1945” ja se on historiaa tai historiikki, hyvin todennäköisesti  siitä Suomessa puuttuu esimerkiksi katsaus uudenlaisiin radio-ohjelmiin tai kauppaliikkeisiin, jotka perustettiin, ja toisiin jotka sulkivat ovensa. Ja niihin jotka vaihtoivat omistajaa, kuten Kaivokadun Skoha, retkeilytarvikkeiden ja aseiden markkinajohtaja, jonka omistajaksi tuli suojeluskuntien sijaan Punainen Risti r.y. [jatkuu..]

 

 

 

Tulevaisuuden kieleke

 

 

Manuel Castellsin oppineet teokset tiedon aikakaudesta – The Information Age – sisältävät myös kuvauksia loputtomien mahdollisuuksien Internetistä.

 

Pidimme kirjoista seminaaria yhdessä Taideteollisen korkeakoulun ihmisten kanssa. Tunnelma oli innostunut.

 

Historiassa melkein kaikki melkein tapahtui.

 

Tulevaisuudesta ei voi sanoa samaa. Lainalaisuus (determinismi) makaa hiljaa haudassaan Kalle Kustaan muorin vieressä. Kummituskäsite on entropia. Enimmillään järjestelmän kuvaamiseen tarvitaan koko järjestelmän sisältö. Toisin sanoen tulevaisuuden kuvaukseen tarvitaan koko tulevaisuus, kuten kaikki oleva ja tuleva aika, energia jne.

 

Se ei oikein rohkaise.

 

Ikävä sanoa tutusta miehestä, mutta Castellsin oivallukset vaikuttavat nyt hirvikärpästen karkottamiselta pesäpallomailalla. Ja kysymyksessä ovat siis kuvitellut hirvikärpäset.

 

Manuel on julkaissut vielä 2018 kirjan ”Rupture” liberaalin demokratian kriisistä. Sekin näyttäisi vanhentuneen kahdessa vuodessa.

 

Futuristeista Alvin Toffler lennätti leijaansa tavalla, joka tuntuu kohdittain vieläkin mukavalta. ”Maailmankylän” ja median suuri nimi oli Marshall McLuhan. Hän kiittää kirjoja, joista tietoa löytyy suhteellisen vähällä vaivalla, kun taas elokuvasta ja televisiosta on pakko kaivaa esiin kaikki kuusi filmikelaa ja käyttää aina kaksi tuntia niiden katsomiseen…

 

Näin unta paholaisesta. Joidenkin sekuntien kuluttua kuuntelin jo paholaistrillisonaatin loppuosaa, joka todella on nimensä veroinen. Säveltäjä on G. Tartini. Seuraavan sukupolven N. Paganinia epäiltiin liitosta samaisen paholaisen kanssa, koska hän osasi soittaa viululla mitä vain. Itse suosittaisin tässäkin tapauksessa uteliaille David Oistrahia, joka oli pyylevä ja ruma mies, ja hyvin luultavasti vuosisatansa kaikkein suurimpia muusikkoja.

 

Esimerkki kuvittaa tilannetta. Käytettävissämme on taidetta ja muuta viihdettä vaivattomasti ja jokseenkin ilmaiseksi. Sellainen tieto, jonka osaamisesta kilpailtiin ennen radiossa rahapalkinnoin, on kirjaimellisesti muutaman sormenliikkeen päässä. Mikä on Burkina Fason pääkaupunki. Miten syvä on Artjärven Pyhäjärven syvin kohta? 68 metriä. 

 

Seuraus: olemme lakanneet lukemasta ja samalla olemasta kiinnostuneita.

 

Kenellekään tulevaisuudesta kirjoittavalle ei tullut mieleen, että nyt monessa maassa kuljetaan maskit päässä ja ilmaston muuttuminen herättää huolta ja aiheuttaa rajuja toimenpiteitä. Informaatiosta – se muuten on informaatiopaketti, jota käyttäen nyt rokotetaan. Ja informaatio on jo osoittautunut sodankäynnissä tehokkaammaksi aseeksi kuin tykki ja kuularuisku.

 

 

Huomautus

 

Siirtomaaherruuden eli kolonialismin käsite on mietittävä uudelleen.

 

Rooma, Espanja ja Englanti olivat suuret ja pitkäaikaiset siirtomaavaltiot. Saksa yritti samaa mutta sen tuhatvuotinen valtakunta kesti vain 15 vuotta.

 

Yhdysvallat aloitti itse entisenä siirtomaana valloitukset Meksikolta 1800-luvun alussa ja tuli sitten keksineeksi uudenlaisen imperialismin. Sekä taloudellisesti että kulttuurisesti se voitti Euroopassa kaksi maailmansotaa. Neuvostoliiton malli oli sama, maailmanvallankumous eli ylivalta ympäri maapallon.Yriyys epäonnistui.

 

Viittasin vanhaan satuun ”maailmankauden vaihtumisesta”. Etruskit ja heitä myötöillen muiden ohella Vergilius puhuivat sellaisesta. Jotain sellaista olisi tapahtunut varhaisella rautakaudella, ruton tultua keskiajalla ja rautatien tuoman teollistumisen myötä.

 

Yhdysvaltojen lähtö Afganistanista on mahdollisesti osa nyt meneillään olevasta ”maailmanajan muutoksesta”.

 

Toistaiseksi pahoja kysymyksiä on kaksi. Amerikkalaisten yritykset opettaa etäisissä maissa asukkaita elämään ihmisiksi ovat epäonnistuneet. Apua ei ole ollut rahasta eikä aseista. Edellinen onnistuminen oli Eurooppa 1950-luvulla. Silloin kilpailtiin idän kanssa. Sitä ennen amerikkalaiset olivat menettäneet mahdollisuutensa vaikuttaa Kiinaan.

 

En malta olla palauttamatta mieleen, että lähes käsittämättömällä tavalla USA yllätettiin housut kintussa joulukuussa 1941 Pearl Harborissa Havaijilla. 

 

Silloinkin tiedustelu väitti kyllä ilmoittaneensa asiasta etukäteen, mutta kukaan ei ollut tullut paneutuneeksi asiaan. Ja sota Japanin osittain miehittämässä Kiinassa oli yhtä sotkua, jonka tuloksena syntyi syvästi ja syystä amerikkalaisvastainen ”Kommunistinen Kiina”. – Käytän lainausmerkkejä, koska sitä kommunismia on nykyisin jokseenkin vaikea havaita. 

 

Muistan kyllä ruotsalaisen Jan Myrdalin kirjan, jossa kiinalaiskylästä oli löydetty jotain varsin verratonta (Raportti Kiinalaisesta kylästä, 1971). Myrdal sai kuuluisuutta puolustamalla elämäänsä päivät Mao Zedongia ja kulttuurivallankumousta, Pol Potia ja punaisia khmerejä, Iranin Ajattollah Khomeinia, Afganistanin kapinallisia ja muita, kääntyäkseen vanhoilla päivillään puoltamaan Rushdielle annettua fatwaa ja vastustaakseen muun muassa homosuhteita, jotka ovat hänen tietämänsä oikean työläisperinteen vastaisia.

 

Mutta amerikkalainen imperialismi taitaa olla yhtä kaukana kuin kommunismin aate, eikä mallin ottaminen maatyöläisistä tunne oikein ratkaisevan aikakauden ongelmia.

 

Yhdysvaltoja sanottiin omatekoiseksi maailmanpoliisiksi, joka ei unohtanut omiakaan etujaan. Saattoi tuossa olla perääkin. Mutta nyt tuo virka on menneisyyttä. Kukaan ei tiedä, mitä ajatella. Paitsi ehä kiinalaiset.