Sivun näyttöjä yhteensä

10. elokuuta 2021

Tulevaisuuden louhiminen



 

Kun en heti löytänyt kirjaa, ajattelin että pitäisi tehdä uusi. Maalaiskuntien paikallishistorioitten laatiminen ja julkaiseminen on lopahtanut juuri yt, kun viimeinen aika olisi käsillä.

 

Kirkkonummeltakaan ei ole, ja sekä Espoo että Helsingin pitäjä eli Vantaa edellyttäisivät uutta koostamista valmiista, jokseenkin laveana julkaistusta aineistosta.

 

Nyt pitäisi puhuttaa ne ihmiset, joilla on joko tietoja tai muistoja ajasta ennen kuin maailma muuttui täysin eli 25. joulukuuta 1991.

 

Samalla olisi koottava isuvainajan ja täti-ihmisten valokuva-albumit, jotka ovat juuri nyt roskalavalla matkalla kohti ikuista tulta, sellaisenaan tai silputtuina.

 

Tulevaisuuden mallittaminen tapahtuu edelleen arvaaamalla, jolloin myriadit muuttuvat parametrit jäävät huomiotta ja piilossa olevat oletukset havaitsematta. Muuttuvia parametreja ovat esimerkiksi hinnat ja niiden ristikkäiset vaikutukset palkkihin ja tyhöllisyyteen. Kätketyn odotuksen (hidden assumption) esimerkki on esimerkiksi viruspandemia, joka rikkoo kohtuullisetkin odotukset joko tappamalla tai hivuttamalla. Kuten nyt tiedämme.

 

Maailma muuttui esimerkiksi noin 1150 BCE (eKr.) ja 1347 CE, kun Musta surma tuli ja tuhosi.

 

Olin Suomn Virallisen tilaston ylpeä kaukolainaaja monia vuosia, ja nyt ne ovat käytössäni verkosta ladattuina. Kieltämättä paljon näppärämpää kuin niteitten selaaminen. Todellinen aarre on kuitenkin vielä vaikea tavoittaa, Oikeustilasto, ja varsinkin sen tsaarinaikaiset niteet ja itsenäisyyden alku.

 

Tutkimalla esimerkiksi kiinteistönkauppoja ja niille osoitettuja hintoja tai velkomuksia ja vekseleitä saa yksityiskohtaista tietoa aiheesta, miten ennen elettiin. Esimerkiksi Viipurin läänissä ei ollut tapana maksaa velkoja. Ulosottomiestäkin saatettiin paeta toisen läänin puolelle. Savo-Karjala on kuin luotu sellaiseen meininkiin. Protestiluetteloonkaan ei köyhä päässyt. Tuo luettelon painettiin Kauppalehteen, ja sen pankinjohtajat lukivat ensimmäisinä. Juuri vekselit eli lyhytaikaiseen lainaan tarkoitetut paperit piti protestoida ennen kuin ne vietiin Raastuvanoikeuteen maksettavaksi tuomittaviksi. Protestoinnin suoritti maistraatissa Aleksilla toisessa kerroksessa Julkinen notaari. Viimeisenä sitä virkaa taisi hoitaa Antero Kankare, hyvä mies ja aina ystävällinen.

 

Raastuvan ykkösellä Niilo Luukanen tai myöhemmin Birger Candolin katsoi oliko leimamerkkejä tarpeeksi, ja nuija kopsahti.

 

Kauhavalla muistetaan vielä Säästöpankin talon paikalla ollut Säästöpankin talo, jossa asui nimismies Hägglund. Se on paikallishistorian tunnetuin kohta jonka jokainen juoppo tuntee, koska siellä Ison Antin ajatus oli tappaa yhdessä ystävänsä A. Rannanjärven kanssa Kauhavan ruma vallesmanni laulussa esitetyin suunnitelmin, Kyllä sinne Pukkilan Iiskan yläkertaan ammuttiinkin, mutta ohi. Meillä oli koulu siinä vieressä. Sitä en tiedä, mistä Juha Antinpoika Leskenantti, tunnettu myös nimityksellä Anssin Jukka, aloitti häämatkansa. Ilmeisesti Ylihärmän Hirvelän takaa mökistä. Paikalla oli tutun nimistä väkeä, Kangas ja Ylikangas, Takala, Kosola, Luoma ja Orrenmaa.

 

6 kommenttia:

  1. Oikeustilastoista puheen ollen, alla Tilastokeskuksen tiedote vuodelta 2015. Tämä Sipilän hallituksen aikaansaama nerokas ja vastuullinen säästötoimenpide varmaankin pelasti maan talouden. Lopussa luvattu jatkokin on ollut yhtä tyhjän kanssa:

    "Uutisia 27.1.2015

    Tuomioistuintilastoja lakkautetaan

    Tilastokeskus lopettaa tuomioistuinten ratkaisuja koskevien tilastojen tuotannon ja julkaisemisen vuonna 2015. Lakkauttamisen syynä on, ettei tilastojen tuottamiseen ole löytynyt tarvittavaa rahoitusta. Tilastokeskus on jo aiemmin ilmoittanut supistavansa tilastotuotantoaan tiukkenevan taloustilanteensa vuoksi.  

    Lakkautettavat tilastot ovat:

    Hallinto-oikeuksien ratkaisut
    Hovioikeuksien ratkaisut
    Julkinen oikeusapu
    Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut
    Korkeimman oikeuden ratkaisut
    Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut
    Käräjäoikeuksien siviiliasioiden ratkaisut
    Syyttäjän ratkaisut

    Näiden tilastojen aiemmin julkaistut tiedot ja aikasarjat säilyvät Tilastokeskuksen sivuilla tilastojen kotisivuilla ja tietokannoissa.

    Tilastojen sisältämiä tietoja on jatkossa saatavissa osittain oikeusministeriön Tuomioistuinten työtilastoja -julkaisuista sekä tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen vuosikertomuksista."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokas tosiaan tuo tiedotteen perustelu, jonka mukaan "tarvittavaa rahoitusta" ei ole "löytynyt". Eihän se sisällä laitoksen tilastotuotannon sisäisessä priorisoinnissa tai muutenkaan mitään todellista perustetta, vaikka pitkät aikasarjat tuosta vaan törkeästi katkaistiin.

      Eikä muuten ole tuo lopun tyhjä lupauskaan pitänyt. Jotain yksittäistä pientä saattaa jostain netin nurkasta vaivalloisesti löytyä.

      Mutta eihän tällaisesta tuhosta kukaan kanna vastuuta, kun tuo S-hallituskin on ollut ja mennyt.

      Poista
  2. Onko niin, että Suomi on liian nuori itsenäisenä maana ymmärtääkseen historian säilyttämisen tärkeyden? Tilastot ovat mahtavaa historiaa, kun niihin kiinnitetään vaikkapa kyseisessä tilastossa kuvatun toiminnon kohteita, siis yksilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osin tämä on seurausta viime 2000-luvun onnettomasta ministeriöiden sektorisiiloutumisesta. Tilastokeskushan on VM:n alainen ja kumartaa suuntaan, jossa lyhytnäköisesti tuottava raha ratkaisee. Luultavasti vain sellaiset tilastot, jonka sarakkeissa on euroja, kelpaavat siinä ajattelussa. Ja tarkkaan ottaen Sipilän hallitus kai aloitti vähän tuon säästötoimen jälkeen.

      Poista
    2. Tämä ministeriöittäinen siiloutuminen on osoittautunut koronakriisissä karmeaksi. Aikoinaan 1970-luvulla luovuttiin "valtakunnan x-päällikkö" -järjestelmästä, koska tähän ei ollut lainsäädännöllistä pohjaa. Tilalle otettiin totaaliseen sotaan sopiva järjestelmä, jossa kukin ministeriö ja laitos vastaa omasta varautumisestaan. Koronakriisissä nähtiin hyvin, että STM:n hallinnonalalla tämä tarkoitti varautumisen täydellistä laiminlyöntiä. Kun jokainen vastaa varautumisestaan itse, eikä valvontaa ole, ei ole mitään organisatorista tarvetta varautua eikä hallinnonaloilla ole yhteistyötä.

      Järjestelmää pitäisi kehittää siten, että varautumisesta keskitetysti vastaava viranomainen saisi valtuudet tarkastaa muiden valmiussuunnitelmat ja -järjestelyt sekä määrätä parannuksista ja yhteensovittamisesta. Tätä varten kunkin viranomaisen varautumistyöhön pitäisi antaa oma, korvamerkitty rahoituksensa. Sopiva valvova taho voisi olla VN:n valmiuskeskus.

      Poista

  3. Markku Kuisma pinni osan pari Vantaan historiaa. Ei ollut meikästä lukijaksi. Olin Metsäteollisuusjärkäleensä ahminut pariinkin kertaan lause lauseelta ja tiesin mistä Pakun ratissa olin jäänyt paitsi, rupesin paikkuulukijaksi. Valmista ei tule.

    Gillian Tettkin vaatii osansa. FT:n antropologi. Suomen ulkopuolisen maapallon Paasikiviseurassa Aspen Security Forumilla, Tett oli puhujana. Ja pörssi/finanssivalvoja Gary Gensler. Mitä hittoa on menossa, oli asiana.

    Sitä nyt kummastellaan/kauhistellaan/tuttuutta nuuhkitaan. Samalla viikolla viime lauantaina FT kertoi selkosesti ja mukaansa tempaavasti Walter Ivanhoe Scottin keinotteluista kuin päivänuutisena. Upea liikehistoria Itä-Intian kauppasta Amsterdamin pörssin nurkilta on myös tuotettu ja olisin jo lainannutkin Kaisasta, mutta ei ollut.

    Sähköisenä olisi. Mutta en jäänyt kuulemaan ripitystäni lisensioiduista lukijoista tms, vaan häippäsin Amazonia kiitellen. Vaikka en ole tilannut kun on tätä sanomista lavealti vähemmältäkin osaamiseltani.

    Lähdenkin Nokianvirralle illaksi ja muistelen Jaakko Ilkkaa siellä ja iloitsen Me tulemme taas kesänäytelmästä. Muistan Idelstamia ja Mechelinä jotka sinne hiomon organisoivat. Puut oli muuten vieressä ja tukkijätkät vasta myöhemmin, kun koko maan liikekannallepano. Päätalo.

    Gary Gesler oli MITissä ja krypton parissa ja rahan. Mies kuuluu ulkomuistista siteeraavaan Satoshi Nakamotoa, Bitcoin. Siitä on riennetty eteenpäin kuten Tett oli selvittänyt itselleen "märkä kylmä pyyhe pään ympärillä". Tettilläkin on Tony. Vrt. LRB Lanchesteriin. Kiva kun vaivautuvat minua varten.

    Nyt on kai niin että Tether ja sisarukset ethereum kultin piirissä ovat alkemistien perijöitä mutta oikeasta kullan lumouksestä "haaveesta-aaveesta" esineellistäjinä, materialisoijina, ei metallin. He ottavat maailman ihan just tai ainakin panevat sekaisin jos uhataan putkalla. Suomi on uskoakseni etummaista sota-aluetta.

    Ei voi mennä meillä näin kovaa muutoin kuin ahmimalla kaksin kourin omaa lihaa. Tether ja kaltaisensa, olisi selitys. Omat keskinäisrahat omavekselien juurta, tunnnisteet commercial paperit ja muu pajunkuoren syöttö senkun jatkuu myös EKP-SP pelastusilmapallon noustua kuplaa pumpaamaan kevättalvella 2020. Se olisiko ennakkotapaus ja -takaus piireille ja hukkalle opetetuille pennuille.

    Velkakirjat tyhjin omin voimin ostatetaan digi-krypto-tether Fundille joka siis "vakaa pankki" ja vastapuolella tasetta tätä normaaliassettia kuten käteistä ja vakuudetonta omalainaa rakennuksia nostaa ja kaupanki-infraa kaivaa, hullujussit riehuu.

    Pekka Niska ja duunaritanssit vaikenivat ärjyn menon alta ja eiväthän ulkomaalaiset duunarit meidän tanssejamme osaisikaan kuten eivät feministinaisten/miesten heille seuraksi toimittamat raksatyttösetkään, eivät ainakaan tsto puolen ateljee suunnitelijat, kurki työmaiden nurkilla.

    Tethereitä voi nostaa ja vaihtaa euroiksi. Kauppakeskuksissa kassaan kelpaaviksi.

    Kun cp-velat vaihdetaan tethereiksi ne ovat jemmassa ja nousevat katastrofinkin jälkeen. Tämä krypto etenee kiihtymistään kiihdyttäen kuin sähkölaudat ja pitelemättömissä.

    Tarvittaessä löytyisi syntipukkikin, bussikuski huonosti koulutettu ja lapsetkin huostaanottoharkinnassa. Siihenkin, sosiaalipalvelun käyttöbudjettiin kryptörahasta irrotetaan assignaatti-maapankin, sijoitustaseen hipsuja. Rahaan hierottiin säähköä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista