Sivun näyttöjä yhteensä

5. kesäkuuta 2021

Yli-oppi


 



 

Eräs tuleva tohtori halusi kovin pitää ylioppilaslakkia muiden koristeiden kanssa vapun aikaan, etenkin astialla istuessaan. Hän illmoitti olevansa ”yli-oppi”. Pientenlasten kokoa olevia hillumishaalareita ei ole sattunut silmään. Olisiko tuoteaukko?

 

Tänään näitä on, ja sekä onnittelut että onnentoivotukset kaikille! Porthanian kuppilasssa kysäistiin toisilta fukseina, että mistä koulusta. Kun minulle oli kerrottu, mikä se SYK on, taisin sanoa että suomalainen yhteiskoulu… Kuulostaa aika vaatimattomalta.

 

Kukaties jatkoi samaan hengenvetoon, että kävi minunkin isäni Norssia, vaikkei suvussa ole ollut tapana käydä koulua, mutta hän jäi keskikoulusta pois ja keskittyi juoksupojan tehtäviin työnantajanaan Vientikunta Muna.

 

Omiin käsityksiini oli vaikuttanut voimakkaasti Aaro Hongan kirja Iloinen internaatti. Paljon myöhemmin ymmärsin, että siinä saattoi olla kolkosti taustalla Kankaanpään internaatti, jossa jääkäripataljoonasta hengissä selvinnyt Sippolan Sakarikin luki ja teki mahdottoman hienon lakimiehen uran, vaikka olikin sekä pohjalainen että aidosti sydämellinen ja hyväntahtoinen ihminen.

 

Kirjailijasta, joka oli tamperelainen lehtori Eero Arohonka, kuulin Hannu Salamalta, että tämä oli jokseenkin äkkijyrkkä tyyppi, joka pani koulu-uran poikki paljon miettimättä, muun muassa Hannulta, kai kolmannelta luokalta.

 

Muuan tällä viikolla julkisuudessa oleva henkilö on kuuden ällän ylioppilas Sykistä. En kiellä, että minussa heräävät tuollaisessa tilanteessa epäilyt, koska olen ollut niin paljo valitsemassa väkeä tohtoriksi koulutettaviin. Kuusi ällää ja valiokoulu on kohtuuton taakka luonteelle. Sykkiläinen ystäväni MM sanoi, että hyvä koulu – antoivat EP Salosenkin puuhata omiaan eli soittaa käyrätorvea ja kuunnella kavereitten kanssa Mahleria levyltä. Ja yksi rinnakkaisluokan poika oli kiinnostunut karjanhoidosta ja kirjallisuudesta, ja hyvä tuli.

 

Pentti Saarikoskelta kysyin kerran, eikö hän ole ajatellut hiukan opetella latinaa ja kreikkaa, kun noita käännöksiäkin kertyy. Pentti oli – hänkin herra paratkoon pohjalaissukuinen – kahden kesken sekä hyvin miellyttävä että innostava keskustelukumppani. Hän sanoi että taitaa olla myöhäistä – siellä Norssissa se klassisten kielten opetus nyt oli yhtä tyhjän kanssa.

 

Kun ympärillä on nyt epäluku oikeustieteilijöitä, mieleeni on palannut keskustelu korkeimman oikeuden jäsenen kanssa, jota pidettiin porukan parhaana, paitsi minä toiseksi huonoimpana. Hän tietomääränsä suomenkielisestä lainopista oli mahtava, mutta hän tuntui ajattelevan, että lainsäädäntö on eräänlainen vasikkahaka, aitaus jonka ulkopuolella ei ole mitään, ainakaan kiinnostavaa.

 

Hänen koulukaverinsa Viipurin valiokoulusta kertoi, että asianomaisella oli kaksi tätiä, joista toinen oli erikoistunut solmimaan nuoren lupauksen vasemman kengän nauhat välitunnilla koulun pihassa, ja toinen oikean.

 

Niinpä olen sanonut nuorille, sanani sopivasti sorvaten, että syventymishaluiselle on yliopistolla paljon vaihtoehtoja, joihin juridiikka ei kuitenkaan kuulu. Tämä meidän alamme on parhaimmillaankin kuin palavan sähköauton sammuttamista: vaatii rohkeutta, taitoa ja hyvät tiedot alan lukkoon lyödyistä perusteista.

21 kommenttia:

  1. Tuli mieleen omst koulumuistot. Opetus oli yksitoikkoista ja tylsää ja ryhdyin tuntien aikana opiskelemaan aivan muita aineita ja asioita, kuten elektroniikkaa ja radiotekniikkaa. Opettajat huomasivat tämän eivätkä viitsineet edes lukiossa vaivata minua ja etenin hyvin näissä "sivuaineissa". Isäni oli lakimies ja olisi halunnut minun ryhtyvän samalle alalle. Veljistänikään kukaan ei siihen halunnut. Harkittuani asiaa lähdin omaan suuntaan jota en one katunut.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi keksiä uusi laki ja patentoida se.

    VastaaPoista
  3. Iltasella katselin kuinka esiintymishaluiset juhlivat, sievää. Mietiskelin etten tiedä mikä mahtaa olla sievyys/sallittavuus -suhde päihtymystilan ollessa kyseen?

    Lystikäs sana tuo hillumishaalari. Noloa että on vain sellainen ratsastuskypärä ja kenttävihreä kääntömaihari joilla vissiin puuhat sujui joskaan en muista sitä.

    Erään työn jälkeen seinästä tipahti osanen jossa on: Yösäilö. Siitä saakin hyvän varjostimen pöytälamppuun, tai pottavalon kun saa sen jotenkin punkan aluseen kiinni, joskin sen osan käyttöfilosofiaa keksi eräs taitava työtoveri. Se hellekin oli mitä melkoisin. Koko kesäkuun se kiusasi, kuntojuomaa meni ja onneksi ymmärsimme käyttää sitä.

    Kierrätyspantillisten tuotteiden tilapäisten ja vapaaehtoisten kenttätutkijoiden järjestäytynyt eu-apuväki on ahkerana yöllä ja vielä pitkälle aamuun. Myös polkupyörien vapautusrintaman taistelijoiden luulisi perustavan lisää soluja kiireimmiten, rintamatilanne on hiukan kiihtynyt.

    Minna Lingrenkin on sykkiläinen vaikkei hullummin kirjoitakaan. Pidin hänen musiikkipakinoistaan Suomen Kuvalehdessä. Omimishaluisena (fani) ja ahneena kaikelle kivasti höyrähtäneelle sain ne kirjanakin sitten luettavakseni. Niin ja, erään hyvän tuttuni äiti opetti siellä englanninkieltä pitkään, kaikenmaailman jörndonnereille. Pitkä tarkoittaa kauan, ei huonosti ja siksi pitkään, mutta siis monia.

    Palavitten sähköjuttujen kaikki ongelmat on kunnollisia ja tukevia ongelmia, ei pelkästään autojen arvaamattomat ja kokeilemattomat piirteet. Se pahapoppasähkö on sitä suurpahaa korkeahäijyä Energiaa josta on mukamas aina pula ja joka on aina liian kallista. Jos joku tietää miksi vanha nätti Smart on palaessaan häijy niin hän voi hanskata myös vertailun jossa on edessä kerroin sähköautoille. Sammutuskontti olis se vekotin, niille onnin jo jonninmoiset markkinat. Sitä tietty luulis että jos sellaiseen konttilooraan junttais pyörät kulmiin niin se olisi turvallinen ajoneuvo. Että miksi erikseen, integroidaan. Ja kun jokin voima sieltä sisuksista loppuu niin ihan eniten sisäiset voimavarat eli se sähköauto sieltä sisältä otetaan käyttöön. Ei olis ihan tesla se, mutta sellainen tavallinen römperikään ei vaikuta olevan saatavilla. Autojen akustoille on jo räknäilty loppukäyttöä, sähkövarastoksi. Miteppä se semmonen kauhistus sammuis jos ryöhäämään pääsee? Kun ei kai ole niitä Tsernobylin brankkareita viljalti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammutuskontista ei kyllä oteta enää mitään käyttöön. Kierrätykseen korkeintaan, se mitä voidaan. Kyseessä on suljettava kontti johon laitetaan vettä ja sammutettava sähköauto. Kansi kiinni pariksi päiväksi, kunnes ollaan varmoja että akut ovat sammuneet ja jäähtyneet.

      Sähköautopalo parkkihallissa voi olla vaikea tapaus. Yhtään sellaista ei vielä taida olla Suomessa sattunut. Latauspisteiden sijoittelussa pitää tuokin ottaa huomioon.

      Poista
    2. Sähköautopalo tavallisessa parkkihallissa on hyvin vaikea sammutettava.

      Vesikontti on aivan ehdoton laite mutta sitä ei voi käyttää ihan tuosta vaan jos palava auto on jonkinlaisessa 'pysäköintilaitoksessa'.

      Kontti on tiivis siirtolava joka kuljetetaan tyhjänä palopaikalle ja auto sijoutetaan konttiin nosturilla, vaatii kohtuullisen väkevän nosturin jolle ei ehkä olisi muuta käyttöä pelastustöissä kuin autojen nostelu.

      Kun auto on kontissa, se täytetään vedellä. Kontissa on tiivis kansi joka tukahduttaa ilman tulon konttiin. Vesi jäähdyttää akustoa. Auton muut osat kuin akusto pitää olla sammutettu ennen kuin auto laitetaan konttiin.

      Jopa vuorokausien odottelu on tarpeen ennen kuin auto voidaan ottaa pois.

      Taitaa kontin vesi olla niin saastaista ettei kelpaa kuin ison kaupungin jätevesikäsittelyyn tai suoraan "Riihimäelle".

      Erittäin monimutkainen ja kallis prosessi jossa työn tekevät pääasiassa pelastuslaitoksen väki.

      Erittäin riskialtista työtä joka vaatii todellapaljon osaamista ja jatkuvaa kouluttautumista.

      Sähköalan tutkinto olisi hyvä olla taskussa. Eri merkkien jajopaeri mallien akut voivat reagoida eri tavoin ja niiden kaikkien oikut pitäisi tuntea.

      Entä sitten kun isompia ajoneuvoja palaa, niiden sammutus ja jäähdytys on aivan toinen asia.

      Tai esimerkiksi maan alle rakennettu kiinteä akusto johon energiaa on ladattu, miten sen kanssa toimitaan?

      Tai esimerkiksi rajut ympäristön muutokset joita joudutaan tekemään tuulivoimapuistojen takia.

      Seudun ekologia järkkyy pahasti. Betoni sisältää hiilidioksia, samoin teräksen valmistus ei ole kovin ympäristöystävällistä.

      Usein voimalan lavat ovat ovat hiilikuitua tai niissä on hiilikuituosia.

      Kyseessä on erittäin haitallinen materiaali.


      Nykyisen kaltainen suunnitelma vetytalouden luomiseksi edellyttää suuria määriä ydinvoimaloita.

      Ydinvoimalat nykyisellä tekniikallaan tuhlaavat "polttoainetta" koska voimalat perustuvat edelleen siihen että materiaali sopii ydinasekäyttöön.

      Ja jälleen teräs, betoni ja muut materiaalit sisältävät omat ongelmansa.


      Poista
    3. Tässäp oli painokasta puhetta. - JK

      Poista
    4. Tulossa on myös synteettisiä polttoaineita jotka tuotettu aurinkoenergialla sähköä käyttäen ja ovat tietenkin hiilitaseeltaan nolla. Niitä voidaan käyttää kuten nykyisiä bensiinejä ja dieseleitä. Se tarkoittaa sitä että polttomoottorien aika ei välttämättä olekaan ohi. Niille varmasti löytyy kysyntää.

      Poista
    5. Tämä on Strömbergin oikosulkumoottorin etevä puoli että tuottena se on loppuun saakka kehitetty, jopa maali on optimoitu. Sähkömoottoria voidaan ylikuormittaa reilppaasti sillä se hilpeästi lämpenee ja kuormituksen vähettyä jäähtyy. Polttomoottori tulee suunnitella maksimikuormituksen mukaan sillä ylikuormitettaessa se pysähtyy. Tämä johtaa huonompaan maassahyötysuhteeseen konstruktiossa. Siispä se söhkö on oiva ja sitä lisää.

      Smart sisälsi moottorikehtorakenteen jonka lejeerinki sisälsi magnesiumia hiukkasen liiaksi, sytyttyään se paloi siis kuten valoraketti. Palolämpötila oli betonin sulamispistettä korkeampi. Reikä - kuten sen alienin veri (8. matkustaja) siinä niin nojoo ja sillee.

      Poista
    6. Lautatarhan paloa sammuttamassa ollut tuttu kertoi että trukin ikkuna suli. Kahdet nomeksit päällä, melko löylyisää arvellakseni.

      Tästäpä ma otankin luullakseni että mikäli sähköauton akusto kehittää myrkyllisiä palokaasuja voisi olla tarpeen trukki jonka hytti on osaksi palonkestävä ja kaasutiivis, ylipaineistettu ilmasäiliöllä ja sarvet eristetty galvaanisesti rungosta (ja mahdollisesti myös hytti). Ei mikään tekemätön vekotin, ei vain ole vielä olemassa. Voisi tietysti olla liikkuva kontti joka hotkaisee palavan auton sulkien se sisäänsä.

      Automauto: Heisulivei, järjestelmäni on ylikuumentunut.
      Brankkari: Äläpäs mene minnekkään, ollaan ihan paikallaan vaan!

      Poista
  4. Isäni vaihtoi meriupseerikoulutuksen Niinisalon internaatissa lukiokurssit suoritettuaan Opettajakorkeakouluun ja oli sen jälkeen lähes 40 vuotta kansakoulunopettajana. Myös eräs hänen kurssikaverinsa Merisotakoulussa opiskeli Niinisalon internaatissa ylioppilaaksi ja sitten opettajaksi, mutta väitteli myöhemmin tohtoriksi kasvatustieteessä. Kuuntelin yliopistossa hänenkin luentoaan, johon emme viitsineet enempää aikaa hukata.

    VastaaPoista
  5. Kyllä näitä urautuneita fakki-idiootteja riittää myös juridiikan piirissä.

    Tämän ruokakohun kohdalla on noussut esiin yhden sun toisen tahon outo lukutaito - myös lain lukutaito. Kun olen maallikko, nikn herää kysymys että olisiko lain kirjoitustaidossakin jotain kehitettävää.

    Toki tälläkin kohulla elättää vielä pitkään moni juristi. Ehkä joku saa tohtorin myssynkin tästä aiheesta, joko juridiikan, hallinnon tai median tutkimisesta.

    Pieninä annoksina voi suositella esimerkiksi YouTubelta sarjoja "Yes, Minister" ja "Yes, Primeminister".

    Taitaa olla valitettavan totta täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin kohuun mahdat viitata? Ehkä tarkoitat valtioneuvoston kanslian vakutuisen virkamiesjohdon ja verohallinnon eriäviä tulkintoja yhdestä tai kahdesta vuosia sitten säädetystä pykälästä, jotka ovat poikkeuksellisen kapea-alaisia koskiessaan pelkästään eräitä pääministerin virka-asuntoon liityviä etuuksia. Eipä kukaan järjissään oleva sellaisesta mitään tiedettä yrittämään lähde.

      Poista
    2. "Anonyymi sunnuntaina, 06 kesäkuuta, 2021
      Mihin kohuun mahdat viitata? Ehkä tarkoitat valtioneuvoston kanslian vakutuisen virkamiesjohdon ja verohallinnon eriäviä tulkintoja yhdestä tai kahdesta vuosia sitten säädetystä pykälästä, jotka ovat poikkeuksellisen kapea-alaisia koskiessaan pelkästään eräitä pääministerin virka-asuntoon liityviä etuuksia. Eipä kukaan järjissään oleva sellaisesta mitään tiedettä yrittämään lähde."

      +

      Kyllä, juuri "siihen" kohuun viittaan.

      Turhemmistakin asioista on opinnäyteitä täällä tehty.

      Itselleni kohulla ei ole mitään muuta merkitystä kuin sen näkeminen miten ohuella ymmärryksellä meillä tehdään päätöksiä.

      Tämäkin saa näyttämään siltä että jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

      Poista
    3. Onneksi tuo ero on huikeasti pienempi kuin missään muussa maassa. En tiedä, kenen ymmärrykseen ja päätökseen viittaat, mutta asian mittaluokka on aivan olematon. Se nyt vielä puuttuisi, että maan kuolloisenkin pääministerin olisi virkaan tullessaan ensimmäisenä keskityttävä epäilemään ja tarkastuttamaan virkamiesten ohjausta arjen pikku rutiiniasioissa.

      Poista
    4. korpilaki merkelperkel

      Poista
  6. Anno dazumal kuultiin erään kuvernementtikaupunki N.N:n korkealla kunnaalla yo-kunnan puheenjohtajan aloittavan puheensa vapunviettoa aloittavale monisatapäiselle opiskelijajoukolle näinikään: "Ylioppilaat, överelever, übermenschen...

    (juu, tiedän, vanha vitsi)

    VastaaPoista
  7. Pikkulasten kokoa olevat hillumishaalarit ovat nykyään erinomaisia. Pakko niiden on olla, kun lapset ovat päivähoidossa pihalla säällä kuin säällä pari, kolme tuntia. Tyypillisessä välikausihaalarissa on vettä pitävä alaosa, joka ulottuu noin napaan tai kainaloihin asti. Halvemmissa malleissa se on kumia, paremmissa jotain kalvorakennetta. Tämän päälle kun laottaa kurapuvun, kimisaappaat ja kurahanskat, niin ilme on iloinen vielä sen jälkeen, kun on istunut puoli tuntia vesilammikossa.

    Sellaisia vaatteita ei aikuisille edes myydä kuin korkeintaan jossain työvaateliikkeissä. Eihän tuolla lailla pukeudu kuin korkeintaan viemärikaivon korjaaja. Niihin verrattuina opiskelijahaalarit ovat surkean huonoja.

    Vakavammin ottaen: kyllä opiskelijahaalarit ovat myös ihan oikeasti arvokas asia. Ne on hankittu itse, ja ne kuvaavat vuosikurssia ja omaa opiskelualaa. Niissä kannettavien merkkien symboliikalla on yllättävän paljon merkitystä, sillä merkit kertovat kantajastaan paljon. Jos haalari on täynnä kirjakaupoissa ym. myytäviä huumorimerkkejä, kertoo tämä mielikuvituksen puutteesta. Haalari, jossa on ommeltuna jokainen viime vuosien biletapahtumien merkki, kertoo myös tarinaansa. Tyhjä haalari, jossa on pelkästään kristillisten teekkarien merkki, on avoin protesti teekkarikulttuuria ja maailmaa vastaan. Haalari, jossa on runsaasti vieraiden yliopistojen merkkejä, kertoo eksursioita harrastavasta opiskelija-aktiivista. Ammattiainekerhojen merkit, sotilasarvon kertovat olka- tai kauluslaatat, koulutushaaramerkki ym. kertovat kantajansa taustan ja tulevaisuudenhaaveet. Olen nähnyt, kuinka laitoksen johtaja vuosijuhlassa kutsutaan killan kunniajäseneksi ja tälle tulee liikutuksesta kyynel silmään, kun hän saa pukea frakkinsa päälle killan haalarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjoop. Eikä rukkasia, kypärää, silmäsuojaimia, turvakenkiä, huomiovärejä eikä oikeita työkaluja, joskin tosin jokin henkilökortti saattaa olla mutta ei se auta koska-koska.


      Yleensä on tämmöinen humanteri on väärällä kohteella joskin melko aikaisin, potkaisee varovasti jonkin inhan pikkuosan hissin kynnyksen väliin ja siitä se riemu alkaa kun kettiöiden kaaakelipakettien jako tyssää ja rakennustäti on koneella eikä hisisetä ehip. Taas tartteis soittaa itte, että rankka raksajaska se täällä vaan, paska tilanne tuutteko tänne jooko ihan hetipliis + pian ynnä kauan kestää. Vaan en soita. En vaan soita. Ei sinne oo soittelemaan menty.

      Itku herkässä, mjoop. Kyllä se hoksaa. Finnwearin enstexiä ei enää valmisteta, schade.

      Poista
  8. Aaro Hongan nimi oli Eino Arohonka. Hänen veljensä Veikko K. Arohonka oli Jämsän yhteiskoulun rehtori, jonka puoliso oli lastenkirjailija Elina Aro. Tämän tiedän, kun kävin sitä koulua.
    t. Esko Rantanen

    VastaaPoista
  9. Näin vuosikymmenien jälkeen minulla menee mielessäni yllättävästi sekaisin Aaro Hongan Iloisen internaatin ja Hermann Hessen Demianin päähenkilöt – ikään kuin ne olisivat samoja!?

    VastaaPoista